...eivät kaikki saa suomessakaan. Noin 30% lapsista; lapsiaan rakastavien vanhempien Laille osoittaman kunioituksen rakkaiden lasten oikeuksien vaalijoina jättävät lapsensa kastamatta lapsiakin laittomasti kohtelevien laittomuuden jäseniksi. JOS ja KUN uskonvapaudestaan on luopunut uskontunnustuksessaan, niin olisi suotavaa, että rehellisesti uskoo todellisia herrojaan heidän omilla nimillä ja ottaa vastuun seurauksista...
Valitettavasti Suomen Perustuslaki antaa uskonvapauden ja Suomen Kirkkolaki sallii sen Lain vastaisesti lapsikasteet joissa lapset kastetaan jäseniksi vastoin Perustuslain oikeutta ja lasten vanhemmat kirkko oppeineen asettaa siitä laittomuudesta vastuuseen:
Suomen kirkkolaki ei ole Kaikkivaltiaan Jumala tai/ja Jeesuksen asettama.
Kirkkolaki 15 §
Kaikkivaltias Jeesus ei ole käskenyt kastaa ketään laittomuuden jäseniksi.
Raamatun Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen mukaan usko ja kaste ei pelasta.
Eikä Hän Kaikkivaltiaan ole uskontunnustusta omille kristillisille asettanut joten se on kristittyjen oppia. Tavallaan Laillistettua laittomuutta historian valossa.
Kaikki eivät ole uskossa ja kristittyjen kannalta asiaa ovat monet nuoruudesta asti tutkineet ja seuranneet. Kaikki se epäinhimillisyys mitä maailman kristittyjen eri suunnat aiheuttaa maailman kansoille ja etenkin heidän lapsilleen, on suurta inhoa sekä valheellisuutta joilla ihmisiä talutetaan muka pelastukseen vaikka kristittyjen oma paksu kirja sisältää väärennettynäkin selvää tietoa jota uskovaisten on uskontunnustuksen kaltaisina (mielen=sielun manipuloituina = aivopestyinä) ilmeisesti enemmään kuin vaikea ymmärtää. Syy yhteyksiä siihen ominaisuuteen ovat monet, mm joukko sidonnaisuus ja saman kaltaisuus uskontunnustuksen antaneina jossa ihmisyyden tärkeimmistä ominaisuuksista luovuotaan joukkona, eivät kaikki sillä vaikeneminen oman mielensä paljastamiseksi on tavallinen ilmiö seurakunnissa.
Kukaan, te uskovaisinakaan, ette ole tällaisiksi syntyneet,
TUTKIKAA ITSEENNE, OLETTEKO TODELLAKIN.....
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
JOS OLETTE... niin miten ihmeessä Kaikkivaltiaasta luopunut voi uskoa palvelevansa Häntä josta Kaikkivaltiaan on luopunut? Oman järjen käyttöä ei Laki kiellä.
Ja ihmisten Laista luopuneina luopuu samalla ihmisyydestää koska Laille kuuliaisuus on yksi ihmisyyden arvokkain tunnus. Ja Kaikkivaltiaista luopuminen on ero HEISTÄ sillä Joh.10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä." ja Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Joten armo ja pelastus jää raamatuissa oleville todellisille herrollenne, miksi he muuten olisivat raamatuissanne:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Noihin herroihin uskomiset tulevat esiin kristittyjen historiassa, laittomuuksina. EIKÖ LAITTOMUUKSISTA YLEENSÄ AINA SEURAA RANGAISTUS?
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko." TUO ON EHDOTON KIELTO.
24:24 "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm yllä olevaan Apostolien teot:13:6 tekstiin:)))
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
POIKKEUKSENA TUOMION SUHTEEN ovat mm he joiden rikoksista on ESIVALTA vastuussa, mm sodissa "älä tapa" Lakia rikkoneen sotilaat ovat armon suojassa. Esivaltaa ei ole vapauteetu Lakien vaatimuksista JA on sotilaiden teoista vastuussa Lait antaneille Kaikkivaltialle.
-
JOTEN; uskovasten ei tulIsi pilkata ja ilveillä ihmisyyttä omaaville jotka eivät kuulu kristittyjen uskonnollisiin seurakuntiin suomessa. Niin uskovaisten kuin ei uskossa olevien tulee kunnioittaa toisiaan niin ihmisinä kuin ihmisyydestään luopuneitakin. Toisten sovaamiset jne puolin ja toisin ovat väärin MUTTA LAKIEN VASTAISINA AIHEELLISIA TUTKIMUKSIEN KOHTEITA.
Ei uskossa olivilla on uskontunnustuksista VAPAA ihmisyyden sielullisuuden perusteen kunnes jos ja kun manipulonnilla hänen se ominaisuus tuhoutuu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054
Finlex on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu. Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy (jäljempänä Edita). Palveluntuottajilla tarkoitetaan jäljempänä sekä oikeusministeriötä että Editaa.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054
3 §
Jäsenet
Kirkon jäseneksi otetaan kasteessa. Kirkkojärjestyksessä määrätään, miten jo kastettu henkilö otetaan kirkon jäseneksi."
Onko "OTTAMINEN" Lain hengen mukainen jos LAIN MUKAAN #Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."
Lakien hierarkia:
Jumalan ja Jeesuksen Laki = korkein Laki
Suomen Perustuslaki = ei saa olla ristiriidassa yllä olevan Lain suhteen.
suomen kirkkolaki = ei saa olla ristiriidassa YLLÄ OLEVIEN LAKIEN SUHTEEN
Kirkon jäseneksi liittymisestä ja kirkosta eroamisesta on voimassa, mitä uskonnonvapauslaissa (453/2003) säädetään. Alle kaksitoistavuotias lapsi voidaan liittää kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa tai huoltajansa on kirkon jäsen ja jos lapsen jäsenyydestä on sovittu tai päätetty uskonnonvapauslain 3 §:ssä säädetyllä tavalla. (30.12.2003/1279)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
Suomen perustuslaki
Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:
11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään."
Oliskohan uskonvapaus Lainsanaan asetettu sen vuoksi, ettei kristittyjen todelliset raamatulliset laittomuuden herrat jäisi ilman uskovaisten tukea.
Uskohan laittomuuden herroihin on raamatullisesti Kaikkivaltiaan kieltämä ja kun sitä Suomen Perustuslaki suojaa niin silloinhan on kysymyksessä Laillistettusta laittomuudesta ja samalla raamatullisten Saatanan ja Barjeesuksen uskomista Kaikkivaltiaiksi Jumalaksi ja Kaikkivaltiaaksi Jeesuksukseksi.
Tavallaan sanomattoman suurta, ellei jopa häpeällisyyttä pahempaa pilkkaamista.
Täällä ei ilmeisesti lasten vanhemmat vieraile...