Family Guy animaatio sarja

Anonyymi

En oikeen ymmärrä ton sarjan huumoria mutta ehkä olen sitten vähän yksinkertainen.

32

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muuten ihan kiva, mutta suuri osa vitsejä menee ohi, ellei tunne amerikkalaista päivänpolitiikkaa.

      Kari Suomalaisen pilapiirroksistakin moni olisi ollut jenkeille varsin outoja.

    • Anonyymi

      Lähetysaika ihmetyttää, ei todellakaan ole mikään lastenohjelma vaikka animaatiosarja onkin. Etenkin ensimmäiset 5 kautta on silkkaa rautaa, tosiaan iso osa vitseistä menee ohi jos ei tunne yhtään jenkkiläistä populaarikulttuuria.

    • Anonyymi

      Kaudet 1-9 ovat jo monta kertaa peräkkäin tulleet uusintoina Foxilla, saisivat jo vähitellen siirtyä uudempiin kausiin

    • Anonyymi

      Mikä pointti siinä on, että perheen koira puhuu ja käyttäytyy kuin ihminen ja vauvakin on kuin aikuinen?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Juju on dialogeissa, eli puheessa. Siellä ne hauskuudet ja vitsit ovat. Onhan esim. myös Karvinen puhuva kissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juju on dialogeissa, eli puheessa. Siellä ne hauskuudet ja vitsit ovat. Onhan esim. myös Karvinen puhuva kissa.

        Juu mutta Karvinen onkin lapsille ja nuorille suunnattu animaatio. Sellaisissa antropomorfismi onkin ymmärrettävää.

      • Anonyymi

        Koiralla saadaan lähestymiskulma moniin vitseihin. Koirahan muunmuassa toteaa viihtyvänsä internetissä "koska internetissä kukaan ei tiedä että olet koira".

        Aluksi koira vaikuttaa perheen sympaattisimmalta ja älykkäimmältä hahmolta. Vähitellen avautuu todellisuus, joka on se että koira on vain sivistynyttä leikkivä liberaali, joka yrittää teeskentelyllä peittää lapsuutensa traumoja ja henkistä tyhjyyttään. Kun se ei riitä, niin ainahan löytyy alkoholi ja huumeet joilla voi henkistä kipua turruttaa.

        Pointtia löytyy pitemmän päälle paljonkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu mutta Karvinen onkin lapsille ja nuorille suunnattu animaatio. Sellaisissa antropomorfismi onkin ymmärrettävää.

        Miksi antropomorfismia ei saisi esiintyä aikuisten piirretyissäkin, kuka sen on kieltänyt? Family Guy on ikään kuin lastenohjelma jota ei ole suunnattu lapsille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koiralla saadaan lähestymiskulma moniin vitseihin. Koirahan muunmuassa toteaa viihtyvänsä internetissä "koska internetissä kukaan ei tiedä että olet koira".

        Aluksi koira vaikuttaa perheen sympaattisimmalta ja älykkäimmältä hahmolta. Vähitellen avautuu todellisuus, joka on se että koira on vain sivistynyttä leikkivä liberaali, joka yrittää teeskentelyllä peittää lapsuutensa traumoja ja henkistä tyhjyyttään. Kun se ei riitä, niin ainahan löytyy alkoholi ja huumeet joilla voi henkistä kipua turruttaa.

        Pointtia löytyy pitemmän päälle paljonkin.

        "Koiralla saadaan lähestymiskulma moniin vitseihin. Koirahan muunmuassa toteaa viihtyvänsä internetissä "koska internetissä kukaan ei tiedä että olet koira"."

        Miksi siihen tarvitaan koirahahmo? Voisihan se perheen lihava poika todeta viihtyvänsä internetissä, koska "internetissä kukaan ei tiedä että olet lihava". Ihan yhtä hyvin toimisi tuokin.

        Stereotyyppisessä vanhan ajan ydinperheessä on 2-3 lasta ja koira, siinä mielessä koira sopii asetelmaan hyvin koska siinä tehdään pilaa amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sosiaalisista rakenteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi antropomorfismia ei saisi esiintyä aikuisten piirretyissäkin, kuka sen on kieltänyt? Family Guy on ikään kuin lastenohjelma jota ei ole suunnattu lapsille.

        "Miksi antropomorfismia ei saisi esiintyä aikuisten piirretyissäkin"

        Tietysti saa, mutta minun mielestäni se on erikoinen ratkaisu aikuisten piirretyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi antropomorfismia ei saisi esiintyä aikuisten piirretyissäkin, kuka sen on kieltänyt? Family Guy on ikään kuin lastenohjelma jota ei ole suunnattu lapsille.

        Kyllä aikuisetkin katsovat animaatioita ja lukevat sarjakuvia.

    • Anonyymi

      Suurin osa "hauskoista" sarjoista/näytelmistä/ohjelmista ei ole hauskoja.

      Ovat teennäisiä ja tekohauskoja.

    • Anonyymi

      Family guy on loistava. Lempparihahmoni ovat stewie ja brian.

    • Anonyymi

      Mikä niissä Peterin ja kanan välisissä pitkissä tappelukohtauksissa on juju?

      • Anonyymi

        Matkii nykyisiä elokuvia, jossa on pitkiä väkivaltaisia kohtauksia, joissa autot ja talot romuttuvat jne.

    • Anonyymi

      > Mikä pointti siinä on, että perheen koira puhuu ja käyttäytyy kuin
      > ihminen ja vauvakin on kuin aikuinen?

      Sama kynnys täällä, tuon pas-kan yli en sarjassa pääse. Mikkihiiret ja akuankat saa kyllä puhua, kun koko Akkalinna puhuu.

      Mutta jos Simpsonien koira alkaisi puhumaan? Heittää aina väliin jotakin omaa koiraläppää Homerille. Silloin lakkaisin katsomasta Simpsoneita. On aivan vääränlainen ja täysin heikko sketsivitsi.

      Tosin Simpsoneitakin on tullut viime vuonna olleen 30-juhlavuoden takia niin törkeän paljon, monelta kanavalta, että ei noitakaan jaksa nykyään edes viidesosaakaan enää katsella.

      • Anonyymi

        Yhdessä Simpsonin jaksossa koira ja kissa oppivat puhumaan, kun Simpsoneille oli ostettu norsu.

    • Anonyymi

      >> "Koiralla saadaan lähestymiskulma moniin vitseihin. Koirahan muunmuassa toteaa viihtyvänsä internetissä "koska internetissä kukaan ei tiedä että olet koira".">>

      Yhtä hyvin Homerin vanha isäukko voisi sanoa viihtyvänsä netissä kun siellä kukaan eri tajua että hän on vanha gubbe.

      Tuo koko anonyymi nettipersoonallisuus, se on puhkikulunut, kymmeniä kertoja kuultu kommentti.
      Mutta tuon läpikuluneeseen idioman uudelleen sanomiseen taas kerran jossakin aikuisten animaatiossa, siihen asiaan ei tosiaan tarvita puhuvaa koiraa, eikä se tuo asiaan mitään uutta näkökulmaa.

    • Anonyymi

      Kuka sitä käskee kaikkea roskaa katsomaan vastenmielisyyttä tuntien.

      Heikko tahtoisia ihmisiä.

      Minä skippaan hyvällä vaistollani paljon tavaraa, mitää family guy punkeroja ikinä katsonut tai näitä maikkarin putouksia ym. ääretöntä roskaa jne.

      • Anonyymi

        En katsokaan. Skippaan kaikki Family Guyt ylitse.

        Vitsit ovat tylsiä ja koko tekaistujen hahmojen asetelma on tylsä.

    • Anonyymi

      Oikein hyvä sarja, ainakin paljon parempi kuin Simpsonit.

      Parhaimmillaan lähentelee South Parkin tasoa.

      Jenkkien touhuista kyllä sen verran tietää ettei mitkään vitsit mene ohi. Ne erilaiset välisketsit jotka eivät kuulu itse tarinaan ovat hauskoja.

      Kai tämä on kulttuurisidonnaista huumoria vähän samaan tapaan kuin Pasila, jonka huumori ei varmaan naurattanut muita kuin suomalaisia.

      • Anonyymi

        No ei kyllä ole ärhäkkyydessään LÄHELLÄKÄÄN South Parkeja. Nehän olivat oikeasti arnarkistisia, äärimmäisiä rääväsuita, mitä South Parkissa tuotiin esille.

        Family Guy on hölmöä, kevyttä, eräille soveltuvaa perheviidettä Parkin rinnalla.

        En nyt menisi kutsumaan Family Guyta perheviihteeksi, Simpsonit on koko perheen animaatiosarja mitä FG ei ole missään nimessä.

    • Anonyymi

      Hemmetin hyvä sarja. Tosin on tullut liikaa uusintoja. Huumori on rohkeaa. Sopivan scifistinen.

      Ei ole välttämättä tarkoitettu mielensäpahoittajille. Parempi kuin Simpsonit.

      Animaatio antaa tekijöilleen paljon mahdollisuuksia toteuttaa hullujakin ideoita ja juonenkäänteitä.

    • Anonyymi

      En katso.

      • Anonyymi

        Kolmas katsomaton täällä. Ei naurata, ei vaikka tunnen amerikkalsista taustaakin sketseille.

    • Anonyymi

      Ne jotka mielellään katsovat ja nauravat Family Guylle, todennäköisesti mielellään katsovat ja nauravat myös Veskuploirin elokuville.
      Niissäkin on paljon suomalaista sisäpiirin vitsiä.

      • Anonyymi

        Totta. Uunot aiheuttavat yhtä huutonaurua kun niitä katsoo.

      • Anonyymi

        Autsh! Tykkään noista molemmista sarjoista, eikö sais tykätä vai, että on tyhmää jo tykkää?

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6059
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2130
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      68
      1127
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      912
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe