Evoluutio kasvatti meille aivot, käyttäkäämme niitä

Evoluutio kasvatti ihmiselle aivot jotta ajattelisimme. Päivän tartunta luvut on tasaantunut ja lähtenyt laskuun maissa joissa maskeja on suositeltu ihmisten käyttöön. 88% maailman maista on käyttänyt tuota evoluution kehittämää ainutlaatuista elintä ja suositellut kansalaisilleen maskeja. Koronan torjunnassa. Maat ovat valjastaneet maan parhaat aivot keksimään keinoja torjumaan virusta ja lähes poikkeuksetta nuo maiden parhaat aivot ovat suositelleet maskin käyttöä koronan torjuntaan. Ja maiden kansalaisista suurin osa onkin käyttänyt tuota evoluution kehittämää elintä ja tajunnut. Jos et pysty pitämään turvavälejä, pidä maskia.

Suurin osa maailman viisaimmista ja kehittyneimmistä aivoista kuukausien kokopäiväisen työskentelyn ja maailman maista saadun datan perusteella todenneet maskien olevan todella helppo, tehokas ja halpa tapa suojata ihmiskuntaa koronasta.

Jotku harva suuriaivoiseksi itsensä tunteva on kotonaan miettinyt en tarvitse maskia evoluutio kasvattaa sellaisen.

Evoluutio kasvatti meille aivot, käyttäkäämme siis aivojamme.

JOS ET PYSTY PITÄMÄÄN TURVAVÄLEJÄ, PIDÄ MASKIA
55<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Paitsi että evoluutio ei ole luonut yhtään mitään.

Kasvattanut vain melikuvituksen määrää.

Äänestä
  • Olletko Allah-kreationisti vai Jeesus-kreationisti?
    Ja onko niillä lopulta eroa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olletko Allah-kreationisti vai Jeesus-kreationisti?
    Ja onko niillä lopulta eroa?

    Viimeisempi ei ole niin raaka, julma.

    Äänestä

Koronavirus leviää pahiten maissa, joissa ihmiset hengittelvät virusräkää naamareiden läpi.

Äänestä
  • Oletko matkoilla, tuo tuliaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko matkoilla, tuo tuliaisia.

    En tällä hetkellä. Ensi viikonloppuna käydään taas viinalasti Latviasta. Siinä on tuliaisia pariksi kuukaudeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tällä hetkellä. Ensi viikonloppuna käydään taas viinalasti Latviasta. Siinä on tuliaisia pariksi kuukaudeksi.

    Toivottavasti sinulla ei perhettä tai läheisiä.Alkoholismi on kokoperheen sairaus.
    Siksi suomessa lapset voi pahoin, ja päätyvät lastenkoteihin,kun kotona vanhempi juo.

    Äänestä

Noita pieni aivoista kotitohtoreita riittää, jotka luulevat olevansa viisaampia kuin maailmalla kokopäiväisesti koronan torjumiseen valjastetetut eri maiden huiput. Nuo huiput ovat nyt kaikkialla maailmassa suositelleet ja jopa suositelleet pakottamista maiden kansalaisille käyttämään maskeja. Ja nuo maailman viisaimmat aivot kaikkialla jokaisessa maan osassa on tullut tulokseen tutkimalla eri maiden dataa ja eri rajoituksien vaikutusta uusiin tartuntoihin.

Viisaat virologit, lääkärit, professorit, tutkijat ovat kaikkialla maailmassa laittaneet aivonsa työskentelemään kuukausiksi koronan torjumiseen. Nyt tuo tieto on tiivistetty kahteen virkkeeseen. Yhteen lauseeseen.:

JOS ET PYSTY PITÄMÄÄN TURVAVÄLEJÄ, PIDÄ MASKIA

Työskentely jatkuu edelleen. Kiitämme ja toivotamme onnea. Onnistumisia noille itsensä likoon panneille ja jo lupaavia tuloksia saaneille maailman viisaimmille ihmisille koronaviruksen torjunnan ja kukistamiseen kanssa työskentelyssä.

Äänestä
  • Kuukausikaupalla maskivalhetta toistaneet markkinapellet alkavat näköjään jo itsekin uskoa valheeseensa. Psykiatri osaisi selittää paremmin mistä on oikein kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuukausikaupalla maskivalhetta toistaneet markkinapellet alkavat näköjään jo itsekin uskoa valheeseensa. Psykiatri osaisi selittää paremmin mistä on oikein kyse.

    EK:n pelleillä on epätoivo kova, kun pitää jo huutamaan alkaa.

    Huutoäänestämällähän asiat hoituu parhaiten. Eiks vaan persut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuukausikaupalla maskivalhetta toistaneet markkinapellet alkavat näköjään jo itsekin uskoa valheeseensa. Psykiatri osaisi selittää paremmin mistä on oikein kyse.

    Metsäjussi de Wit löytyykö vihdoinkin faktaa sanojesi tueksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Metsäjussi de Wit löytyykö vihdoinkin faktaa sanojesi tueksi?

    Todisteluvastuu on teillä valheiden levittäjillä. Kuka väittää myös todistaa. Todistukseksi ei riitä markkinointiryhmän kehittämä tarina.

    Vuosituhansien ajalta sen sijaan tiedetään, ettei ihminen ole tarvinnut EK-naamaria mihinkään, koska sellaisesta ei ole ihmisille mitään hyötyä.

    No saatinpahan maskipelleilystä yksi uskonto lisää maailmaan.

    Äänestä

  • Jaan huolen kanssasi. Vaikka en vielä käytä maskia, niin etäisyyttä otan ihmisiin joka paikassa, missä heitä on. Käsihygienia ja yskiessä sekä niistäessä joskus, teen sen poispäin toisista.

    Suomen korona-tilanne on hyvä ja tässä vaiheessa melko pienin toimin voitaisiin ehkä estää suuremmat tartuntamäärät. Jos ongelmia ilmenee, saattavat päättäjät laittaa meille ikäviä rajoituksia, joita saimme jo kokea???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaan huolen kanssasi. Vaikka en vielä käytä maskia, niin etäisyyttä otan ihmisiin joka paikassa, missä heitä on. Käsihygienia ja yskiessä sekä niistäessä joskus, teen sen poispäin toisista.

    Suomen korona-tilanne on hyvä ja tässä vaiheessa melko pienin toimin voitaisiin ehkä estää suuremmat tartuntamäärät. Jos ongelmia ilmenee, saattavat päättäjät laittaa meille ikäviä rajoituksia, joita saimme jo kokea???

    Jälkikäteen saimme tietää, miten surkeita asioita tapahtui vanhemmille ihmisille ja heidän omaisilleen. Myös koulun loppuminen aiheutti tiedonkulun ongelmien takia, että oli lapsia käytännössä ilman ruokaa yms. Tällainen ei saisi toistua, jos pienin toimin (jokainen tietää, mitä ne ovat) voitaisiin epidemia estää.

    Jos tartuntoja tulee paljon, toivoisi, että aiemmista virheistä oppineena päättäjät huomioivat erityisryhmät, joille ei soisi jo nyt keväällä tapahtuneita ikäviä asioita. Oma äitini kuoli tuolloin pitkäaikaiseen sairauteen, joten näin, etteivät asiat tapahdu läheskään toiveiden mukaan, mitä tuli määräyksiin ja rajoituksiin korona-tilanteen takia.

    Äänestä

  • Maskien käyttöä puolustavat kannanotot ovat vain mielipiteitä, eivät muuta. Maskien suojaavasta vaikutuksesta ei ole tehty oikeita tutkimuksia missään.

    Voiko enemmistö olla väärässä? Muista historiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jälkikäteen saimme tietää, miten surkeita asioita tapahtui vanhemmille ihmisille ja heidän omaisilleen. Myös koulun loppuminen aiheutti tiedonkulun ongelmien takia, että oli lapsia käytännössä ilman ruokaa yms. Tällainen ei saisi toistua, jos pienin toimin (jokainen tietää, mitä ne ovat) voitaisiin epidemia estää.

    Jos tartuntoja tulee paljon, toivoisi, että aiemmista virheistä oppineena päättäjät huomioivat erityisryhmät, joille ei soisi jo nyt keväällä tapahtuneita ikäviä asioita. Oma äitini kuoli tuolloin pitkäaikaiseen sairauteen, joten näin, etteivät asiat tapahdu läheskään toiveiden mukaan, mitä tuli määräyksiin ja rajoituksiin korona-tilanteen takia.

    Media höpinää tuo ettei vanhemmilla olis varaa ruokkia lapsiaan.Mitäs ne kesäloman söi?

    Ei pidä hankkia lapsia,jos ei ole varaa huolehtia niistä.Sosiaalitoimi onneksi huolehtii niiden lapsista joille päihteet ,alkoholi,huumeet,tupakat on lapsia tärkeämpiä.

    Äänestä

Miksi pieniaivoisia, yksinkertaisia maskien vastustajia sorsitaan. Miksi kukaan ei tee tutkimuksia maskien hyödyttömyydestä. Miksi kaikki lääkäreiden kirjoitukset maailman laajuisesti lääkäreiden lehdissä puolustavat ja kannustavat maskien käyttöön. Miksi maailman lehdet kirjoittavat maskien hyödyllisyydestä. Miksi mikään valtalehdistä ei julkaise yöllä kirjoittamaani blokia, maskit on huuhaata. Miksi kaiken maailman tutkimukset toteavat tänä päivänä maskien olevan hyödyllisiä ja tärkeitä koronan torjumisessa.

MIKSI? Onko maskut sittenkin tehokkaita koronan torjumisessa.

Äänestä
  • Ihmiselle olisi kasvanut evoluution myötä maski päähän valmiiksi, jos sellaisesta olisi selviytymisen kannalta jotain hyötyä.

    2000 vuotta sitten kehitettiin kristinuskonto. Tänä vuonna kehitettiin maskiuskonto, jonka jumalia ovat maskitehtailijat ja -kauppiaat.

    Äänestä

Jumala aivomme loi.

Äänestä
  • Missä hän oli,kun väkivaltaa kohtaavat lapset,vanhukset tulijoiden käsissä?

    Ei Jumalakaan olisi niin kiero, että antaisi lapsien kärsiä tulijoiden vuoksi,eihän?

    Äänestä

Evoluutio kasvatti ihmiselle aivot jotta ajattelisimme.

Kaikki eivät siihen kykene, ikävä kyllä. Luulevat omia koti-ideoitaan maailman mielipiteiksi.

Jos maailmalta kerätty data, todistaa maskien hyödyllisyyden lukemattomissa tutkimuksissa kertoo yksiselitteisesti maskien hyödyllisyyden. Miten terveenä itseään pitävä ihminen kotisohvaltaan kirjoittaa niiden olevan turhia, levittävän koronaa. Joka bussiin riittää marisijoita.

Äänestä

Aivojen kapasiteetti ja kyky ajatella, riippuu täysin siitä missä ne on ohjelmoitu.

Onko aivot on ohjelmoitu aasiassa, lähi-idässä, pohjoismaissa, kiinassa, venäjällä, afrikassa tai väli-meren alueella.

Äänestä
  • 88%+maailman+maista+suosittaa+maskien+käyttöä+kansalaisilleen.+Nuo+aivot+on+ohjelmoitu+88%+maailman+eri+maissa.Vai+oletko+kuullut+Tanska+suosittaa+Etelä-Korean+kansalaisten+käyttävän+maskeja.+Onko+sinun+aivosi+ohjelmoitu+vinttikomerossa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    88%+maailman+maista+suosittaa+maskien+käyttöä+kansalaisilleen.+Nuo+aivot+on+ohjelmoitu+88%+maailman+eri+maissa.Vai+oletko+kuullut+Tanska+suosittaa+Etelä-Korean+kansalaisten+käyttävän+maskeja.+Onko+sinun+aivosi+ohjelmoitu+vinttikomerossa?

    Ei vaan patterinvälissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    88%+maailman+maista+suosittaa+maskien+käyttöä+kansalaisilleen.+Nuo+aivot+on+ohjelmoitu+88%+maailman+eri+maissa.Vai+oletko+kuullut+Tanska+suosittaa+Etelä-Korean+kansalaisten+käyttävän+maskeja.+Onko+sinun+aivosi+ohjelmoitu+vinttikomerossa?

    Nuo lukuisat aivot jotka maskeja suosittaa on ohjelmoitu yli 150 eri maassa. Onko maskivastustaja jankuttajan aivot saaneet laajemman ohjelmoinnin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo lukuisat aivot jotka maskeja suosittaa on ohjelmoitu yli 150 eri maassa. Onko maskivastustaja jankuttajan aivot saaneet laajemman ohjelmoinnin?

    Suomessa aivoja aletaan tehokkaasti ohjelmoimaan esikoulussa ja afrikassa ? Venäjällä tiettävästi samoihin aikoihin, mutta eri oppikirjoilla. Se miten koraanikoulu ohjelmoi aivoja lähi-idässä on toinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa aivoja aletaan tehokkaasti ohjelmoimaan esikoulussa ja afrikassa ? Venäjällä tiettävästi samoihin aikoihin, mutta eri oppikirjoilla. Se miten koraanikoulu ohjelmoi aivoja lähi-idässä on toinen juttu.

    Uskonto kasvattaa uhkailulla ja pelolla,se aiheuttaa paljon mielenterveysongelmia.Näkyy suomessa, joissakin uskonnoissa.

    Äänestä

Maskeilla olisi se "henkinen" merkitys, että ne muistuttaisivat siitä, että emme ole normaalioloissa. Näyttää siltä että se on unohtumassa.

Viime päivinä on kaupungilla meno näyttänyt pelottavan "normaalilta". Ravintoloissa, kuntosaloilla ja eri tilaisuuksissa väkeä riittää ja nuorisoporukat kokoontuvat kuten ennen koronaa. Toukokuussa katseltiin vastaavia kuvia Tukholmasta ja silloin ainakin minä ihmettelin että eikö ruotsalaiset tajua, että heilläkin on pandemia. Nyt näyttää että sitä ei jakseta ottaa huomioon meilläkään.

Äänestä
  • Kyllä niistä näyttää olevan hyötyä. Monissa maissa missä oli paha tilanne on nyt helpottunut huomattavasti.

    Äänestä

  • Tällä hetkelläkin on "normaaliolo". Vain jonkun ydinräjähdyksen jäljiltä ihminen tarvitsee ulkopuolista suojaa säteilyltä.

    Bakteereja ja viruksia on elinympäristössä aina. Ilman niitä ihminen ei edes pysyisi hengissä.

    Äänestä

Aloittajalle kiitos. Tosin tämä on täydellisen väärä paikka puhua järkeä sillä palstalla seikkailee ainoastaan ihmiskunnan kuona jotka osaavat nipin napin kävellä ilman, että joku hokee tahtia vieressä. Hyvä yritys mutta harakoille menee.

Äänestä

Ei mikään evoluutio, vaan Jumala loi ihmisen.

Äänestä

Älä valehtele, Euroopassa tartuntaluvut ovat nousussa myös maissa joissa maskit ovat olleet käytössä jo kuukausien ajan. Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja jopa Italiassa on tapausten määrä ollut nopeassa kasvussa, vaikka maskipakko on ollut voimassa jo monta kuukautta.

Jos et pysty pitämään turvavälejä niin mene kotiin. Maskit eivät poista turvavälien pakollisuutta. Jos ravintolat, lentofirmat tai muut yrittäjät eivät pysty takaamaan turvavälejä niin ne saa puolestani mennä konkkaan.

Ainoa todistettava keino estää viruksen leviäminen on toisten ihmisten välttely. Maskit voi ottaa käyttöön sen päälle, mutta kaikki muut ohjeet ovat ennallaan. Maskipakon aikaankaan ei pidä mennä ravintoloihin eikä mihinkään tilaisuuksiin, korkeintaan kauppaan. Ja näin ollut jopa maissa, joissa on ollut maskipakko. Jos pandemia on todella paha, ei vanhuksia pidä mennä katsomaan edes maskien kanssa. Maskit eivät muuta mitään.

Ja muuten, turvavälit ja käsihygienia ovat tärkeimmät keinot estää virus, ei maskit.

Äänestä
  • Elä+itse+valehtele.+Vaan+mainitse+niitä+maita,+kaupunkeja,+läänejä+joissa+tartunnat+on+lähteneet+nousuun+ja+ovet+maskisuositusten+maskisuositusten+jälkeen+2-3+viikon+jälkeen+nousussa?+Voin+sen+jälkeen+kertoa+sinulle+kaksinkertaisen+määrän+joissa+tartunnat+ovat+tasaantuneet+ja+lähteneet+laskuun.+Aloitan+maapallosta.+Viimeisen+3+viikon+aikana+maat+mitkä+ovat+antaneet+maskisuosituksen+kansalaisilleen+on+nelinkertsistuneet+kolmen+viikon+aikaisesta+luvuista.+Nykyisin+noin+88%+maailman+maista+suosittaa+kansalaisilleen+maskia.+Nyt+on+havaittavissa+koko+maailman+uusissa+tartunta+luvuissa+tasaantumista+ensimmäiseen+kertaan+7+kuukauden+aikana.Olisiko+sinun+vihdoin+aika+kertoa,+missä+ne+maat,+kaupungit,+kunnat+ovat+mistä+mainitsit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elä+itse+valehtele.+Vaan+mainitse+niitä+maita,+kaupunkeja,+läänejä+joissa+tartunnat+on+lähteneet+nousuun+ja+ovet+maskisuositusten+maskisuositusten+jälkeen+2-3+viikon+jälkeen+nousussa?+Voin+sen+jälkeen+kertoa+sinulle+kaksinkertaisen+määrän+joissa+tartunnat+ovat+tasaantuneet+ja+lähteneet+laskuun.+Aloitan+maapallosta.+Viimeisen+3+viikon+aikana+maat+mitkä+ovat+antaneet+maskisuosituksen+kansalaisilleen+on+nelinkertsistuneet+kolmen+viikon+aikaisesta+luvuista.+Nykyisin+noin+88%+maailman+maista+suosittaa+kansalaisilleen+maskia.+Nyt+on+havaittavissa+koko+maailman+uusissa+tartunta+luvuissa+tasaantumista+ensimmäiseen+kertaan+7+kuukauden+aikana.Olisiko+sinun+vihdoin+aika+kertoa,+missä+ne+maat,+kaupungit,+kunnat+ovat+mistä+mainitsit?

    Odotamme vieläkin vastaustasi niistä maista, alueista, kaupungeista joissa maskit ei ole tasaannuttaneet ja alkaneet tiputtaa tartunta lukuja. Ja kuten tiedämme vastausta ei vain kuulu koskaan, sillä niitä ei ole.

    Äänestä

Aika harva maailman ihmisistä osaa kuitenkaan käyttää aivojaan päättelemiseen. Tuollainen mielikuva syntyy, kun katsoo kuinka moni uskoo edelleen yliluonnollisiin jumaliin, jeesuksiin, aIIaheihin, markkinamiesten hengitysmaskeihin ynnä vastaaviin humpuukeihin.

Äänestä

koronavähättelijät käyttävät aivojaan viinanjuontiin.

Äänestä
  • Ehei,vaan viina käyttää heidän aivojaan,pitäen riippuvuutta yllä.Eivät voi lopettaa,kun viina vaatii jatkamaan.Ihminen on viinaa heikompi, siksi alkoholismi.Jos on ollut vuoden ilman, tietää että koukusta on päässyt,ellei aloita uudelleen.
    Jos joku väittää, ettei alkoholi ole ongelma,tai ettei ole siitä riippuvainen.Kokeile, voitko olla vuoden ilman,sillä se riippuvuus mitataan.

    Äänestä

Ottaako maskin vastustajaa koville kun ei ole mitään esittää sanojen tueksi. Kuin pikkupoika Mano huutaa äidilleen tahtoo karkkia... TAHTOO KARKKIA... TAHTOO KARKKIA.... KARKKIA... KARKKIA

Äänestä
  • Mano de Wit jänkäsi jo Sken aikoina. Potkittiin pois kun käyttäytyi väkivaltaisesti ja sai siitä vankeusrangaistuksen. Nyt tunnetusti suuri maskien vastustaja, vihaaja ja Puolan kotiväkivalta vapaaksi kampanjan kannattaja.

    Äänestä

  • Aika heikosti menee maskijehovalla. Kuka se tahtoo pellenaamarin ;-)

    Äänestä

Syökäämne nyhtökauraa, se kutistaa aivoja.

Listerian saa kaupanpäälle 🤭☺🖕😂

Äänestä
  • Ei metsäjussi de Wit saanut pienenä karkkia? Eikä Viron romaani-isä leikkinyt? No turha on kostaa koko maailmalle. Ihannoida Puolan ratkaisua kotiväkivallan sallimista lain voimalla. De Wit väkivalta tuomittu.

    Äänestä

Osa on viellä sillä tasolla, että jos tulee erimielisyyttä, tai asiat ei mene oman mielen mukaan.Niin lyödään sitä toista osapuolta agressikvisesti, kun ei kehitystaso riitä muuhun kommunikointiin,tai asioista sopimiseen.
Nuijamiesajalla,oli ihan vastaavaa käytös.
Joillekkin alkoholi tekee yhä sen, että palaa älyltään nuijamies tasolle.Siksi nyrkki heiluu grillillä jos ei tahtoaan saa heti läpi.

Äänestä
  • Älä vaan satuta itteäs kännipäissäs tukehtumalla pellenaamariin.

    Äänestä

  • Väkivalta tuomitut on just tuollaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väkivalta tuomitut on just tuollaisia.

    M. de Witin tuomio oli PolPon suunnitelma. Siitä on lukuisia todisteita jotka tullaan julkaisemaan.

    Äänestä

  • Tilanne ratkeaa kasvomaskilla !

    Äänestä

En tiedä vituttiko, vihastuttiko vai naurattiko tänään K - Supermarket Seilorissa ? 50 kpl kerakäyttö kasvosuojia 87.90 € !

Oikeasti, häpesin kauppiaan puolesta.

Äänestä
  • Mua+nauratti+kuin+luin+jutun+"Maskien+käyttö+alle+5€+kuussa."Aion+noudattaa+neuvoa+ja+maksaa+maskeista+alle+5€+kuussa.+Ja+pistin+viestin+jakoon.+Osta+kaksi,desifioi+itseNäin+desifioidaan+maskeja+maailmalla+todella+edullisesti,+voi+levittää+viestiä.+Desifiointi+on+toiminut+menestyksekkäästi+kaikkialla+minne+se+on+levinnytVideo,+jota+levitetään+sosiaalisessa+mediassa.++Mitä+tarvitset+päivittäiseen+desinfiointiin?++Denaturoitu+alkoholi+yli+80%,+suljinrasia+ja+kansi.++"Säiliön+sisään+laitat+vähän+alkoholia,+hyvin+vähän+-+selittää+apteekki."++Naamio+on+kiinnitetty+kanteen:+naamio+on+siten+litistetty+kanteen,+eikä+se+ole+kosketuksessa+sisällä+olevan+alkoholin+kanssa.++Haihduttamalla+neste+steriloi+maskin+kastelematta+sitä.++Operaation+on+kestettävä+kaksi,+enintään+neljä+tuntia:+Ei+enempää,+koska+se+voi+kastua+höyryn+kanssa.++Huom.+Naamio+ei+saa+olla+kosketuksessa+nesteen+kanssa.https://www.laprovinciadicomo.it/videos/video/come-sanificare-una-mascherina_1045277_44/Viestiä+voi+laittaa+vapaasti+levitykseen

    Äänestä

Laajamittainen tutkimus maskien hyödyllisyydestä koronan torjunnassa. Sisältää kymmeniä tutkimusta tukevaa liitettä. Kannattaa lukea ennenkuin kirjoittaa maskeista ei ole hyötyä.

https://medium.com/brandin-kirjasto/maskien-käyttövaatimus-julkisessa-liikenteessä-ja-rajavalvonnassa-uuden-seelannin-nykyisen-9b335a21a340

Äänestä

Luettuani ja tajuttuani lukemiseni. Nyt olen minä myös maskin käyttäjä.
Maailman laajuisen kampanjan sanoin. Jos et pysty pitämään turvavälejä, pidä maskia.

Äänestä
  • Yksinään höpöttelevä maskijehova antaa taas lausuntojaan. No kaikkeahan someen mahtuu.

    Äänestä

Meille on annettu aivot, käyttäkäämme siis aivojamme.

Äänestä

Käytän aivojani ja siksi käytän maskia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Evoluutio kasvatti ihmiselle aivot jotta ajattelisimme. Päivän tartunta luvut on tasaantunut ja lähtenyt laskuun maissa joissa maskeja on suositeltu ihmisten käyttöön. 88% maailman maista on käyttänyt tuota evoluution kehittämää ainutlaatuista elintä ja suositellut kansalaisilleen maskeja. Koronan torjunnassa. Maat ovat valjastaneet maan parhaat aivot keksimään keinoja torjumaan virusta ja lähes poikkeuksetta nuo maiden parhaat aivot ovat suositelleet maskin käyttöä koronan torjuntaan. Ja maiden kansalaisista suurin osa onkin käyttänyt tuota evoluution kehittämää elintä ja tajunnut. Jos et pysty pitämään turvavälejä, pidä maskia.

Suurin osa maailman viisaimmista ja kehittyneimmistä aivoista kuukausien kokopäiväisen työskentelyn ja maailman maista saadun datan perusteella todenneet maskien olevan todella helppo, tehokas ja halpa tapa suojata ihmiskuntaa koronasta.

Jotku harva suuriaivoiseksi itsensä tunteva on kotonaan miettinyt en tarvitse maskia evoluutio kasvattaa sellaisen.

Evoluutio kasvatti meille aivot, käyttäkäämme siis aivojamme.

JOS ET PYSTY PITÄMÄÄN TURVAVÄLEJÄ, PIDÄ MASKIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu