Maski suojaa vakavalta koronan tautimuodolta!

Suojaa vakavalta tautimuodolta

Tuleva päätös maskisuosituksesta perustuu siihen, että Suomessa ja maailmalla on kertynyt lisää näyttöä maskien terveyshyödyistä.

Esimerkiksi viime viikolla päinvastaiseen tulokseen STM:n selvityksen kanssa päätyi suomalaistutkimus, jonka mukaan kasvosuojukset ehkäisevät koronavirusriskiä kolmanneksella. Tutkimuksen mukaan maskit suojaavat hieman myös käyttäjäänsä.

Maskin käyttöä puoltaa muun muassa ajatus siitä, että maskit saattavat antaa suojaa myös vakavaa koronavirustautia vastaan.

– On todennäköistä, että kasvosuojain estää joitakin pisaroita pääsemästä hengitysteihin ja vähentävät näin riskiä vakavalle tautimuodolle, sanoo Kalifornian yliopiston lääketieteen professori Monica Gandhi.

Gandhin mukaan tämä perustuu siihen, että mitä enemmän virusta elimistöön pääsee, sitä pahemmin voi sairastua.

Gandhin mukaan on näyttöä siitä, että kuolleisuusaste on alhaisempi niissä maissa, joissa maskia käytetään.

Näin on käynyt hänen mukaansa jo Japanissa, Taiwanissa, Thaimaassa, Etelä-Koreassa ja Singaporessa. Niissä vakavien sairauksien ja kuolemien osuus on pysynyt hänen mukaansa suhteellisen alhaisena.

Saman huomasivat Virginia Commonwealth University -yliopiston tutkijat, kun he kävivät läpi 198 maan tietoja. Kuolleisuusaste oli matalampi niissä maissa, joissa maskit olivat pakollisia tai joissa niiden käyttö oli muutenkin tavallista.

Gandhi ja hänen kollegansa ehdottavatkin Journal of General Internal Medicine- julkaisussa, että kasvomaskit voivat johtaa lievempiin tai oireettomiin infektioihin vähentämällä ihmisten saamaa virusannosta.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/8a4f8e03-7794-40ac-bec8-dfe545ec80af
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Päinvastoin, virus kontaminoituu siihen maskiin, kun ihmiset käyttävät sitä kauan ja useasti ja vakava tautimuoto iskee käyttäjäänsä. Turha tulla sanomaan, että se on vaihdettava koko ajan. Käytäntö ratkaisee. Ihmiset tulevat pitämään sitä maskia vain "muodon vuoksi" esim. busseissa.

Äänestä
  • En minä käytä kertakäyttömaskiani kauan. Ulkona heitän roskakoriin.

    Äänestä

  • Ilman maskia ihminen sisäänhengittää keuhkoihinsa kaikki lähistön ilmassa olevat koronavirusta sisältävät aerosolipisarat. Maski taas estää näistä suurimman osan pääsyn elimistöön, jolloin ihminen ei sairastu tai sairastuu lievästi, koska virusta on päässyt vain vähän elimistöön monistumaan. Kerralla saatu suuri määrä koronavirusta, ennen kuin henkilöllä alkaa immuunipuolustusreaktio toimia johtaa vakavaan tautimuotoon. Nimenomaan ilman kautta saadaan suuret määrät virusta elimistöön nopeasti, jos maskeja ei käytetä puolin ja toisin.

    Äänestä

  • Euron+maksavaa+NeSu+maskia+joka+suodattaa+VTT:n+tutkimuksen+mukaan+88%+voi+käyttää+Kkeskon+pääjohtajan+mukaan+koko+päivän.+Euro+päivässä+ei+ole+paljon+suojasta.+Muistakaa+säilyttää+se+maski+puhtaassa+hygieenisessä+desinfioidussa+rasiassa+käytön+välillä,+ei+siis+kaulalla+tai+taskussa+eikä+muovipussissa.

    Äänestä

Lopeta maskipelle tuo valheiden levittäminen.

Äänestä
  • Tutkittua tietoahan se on ja on ollut tiedossa jo useamman kuukauden silloin jo kun THL/STM empi suositustensa kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkittua tietoahan se on ja on ollut tiedossa jo useamman kuukauden silloin jo kun THL/STM empi suositustensa kanssa.

    Hoh hoijaa. Kyllähän ääntä paljon maailmaan mahtuu, mutta yhtään faktaa ei ole kukaan koskaan esittänyt. Vain markkinointiosaston kertomia satuja.

    Ihmisellä olisi henkinaamio päässään vakiovarusteena, jos sellaisesta olisi normaalissa elämässä mitään hyötyä. Nyt ei ole tapahtunut ydinräjähdystä, joka vaatisi suojautumista jotain epänormaalia vastaan.

    Valheita tarpeeksi toistelemalla alkavat jopa valheiden esittäjät uskomaan omiin valheisiinsa. Kiitos some.

    Äänestä

Lievempi tai oireeton infektio aiheuttaa väärän turvallisuuden tunteen niin kantajassa kuin muissakin ihmisissä. Kantaja jatkaa tarpeetonta oleiluaan puhumattakaan siitä että vetäytyisi omaehtoiseen karanteeniin.

Äänestä
  • Sairastun mieluimmin lievemmin kuin saan kuolemanvakavan taudin. Tauti todetaan testeillä. Menkää ihmiset testeihin. Kun kaikki käyttävät maskia, niin tilanne paranee ja maski estää sinua tartuttamasta muita.

    Äänestä

Turku antoi jo maskisuosituksen.

Äänestä
  • Turkulaiset ylläpitävät mainettaan Suomen tyhmimpänä kaupunkina :-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turkulaiset ylläpitävät mainettaan Suomen tyhmimpänä kaupunkina :-D

    Kaikkien on liikuttava jatkossa funikulaarilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkien on liikuttava jatkossa funikulaarilla.

    Kampi Föri takas!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turkulaiset ylläpitävät mainettaan Suomen tyhmimpänä kaupunkina :-D

    Turusta alkoi Suomen sivistys, suomen kirjakieli ja suomenkielinen kirjallisuus (Agricola) ja nyt myös tolkun maskipolitiikka, hienoa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turusta alkoi Suomen sivistys, suomen kirjakieli ja suomenkielinen kirjallisuus (Agricola) ja nyt myös tolkun maskipolitiikka, hienoa.

    Ei ihme että Suomen ensimmäinen pääkaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turusta alkoi Suomen sivistys, suomen kirjakieli ja suomenkielinen kirjallisuus (Agricola) ja nyt myös tolkun maskipolitiikka, hienoa.

    Heh. Ruotsalaisistahan se sivistys lähti ;-)

    Äänestä

  • No, toivottavasti THL ja STM antavat pian lausunnon että ei suositella, tutkittua tietoa kun ei ole edelleenkään riittävästi. Ja niitäkin kahta eri mieltä.

    Äänestä

Maskin vastustajat faktoja maskien haitallisuudesta ei vain kuulu. Onko niitä, blogi kirjoitusta enempää? Jos on miksi niitä ei löydy?

Äänestä
  • Heh. Maskisaarnaa puoli vuotta julistanut uskoo jo itsekin harhoihinsa.

    Sori. Todistustaakka on valheiden esittäjällä.

    Ihmisille olisi "asennettu tehtaalla" räkänaamari valmiiksi päähän, jos sellaisesta olisi mitään hyötyä ihmiselle. Virusrään imppaaminen vasiten on takuutartunta.

    Muistakaa juoda myös Møllerin kalanmaksaöljyä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh. Maskisaarnaa puoli vuotta julistanut uskoo jo itsekin harhoihinsa.

    Sori. Todistustaakka on valheiden esittäjällä.

    Ihmisille olisi "asennettu tehtaalla" räkänaamari valmiiksi päähän, jos sellaisesta olisi mitään hyötyä ihmiselle. Virusrään imppaaminen vasiten on takuutartunta.

    Muistakaa juoda myös Møllerin kalanmaksaöljyä!

    Maskeista hyödyistä on palstalla esitetty lukuisissa tutkimuksia. Tuossa taas yksi.

    https://medium.com/brandin-kirjasto/maskien-käyttövaatimus-julkisessa-liikenteessä-ja-rajavalvonnassa-uuden-seelannin-nykyisen-9b335a21a340

    Mutta valheellisille väittämille maskit eivät suojaa ei ole esitetty todisteita.

    Sori. Todistustaakka koskee myös vastapuolen valheiden esittäjää.

    Ei naamiovalheiden jankuttaminen muuta asioita miksikään.

    Ihmisellä olisi itsestään uusiutuva henkinaamari päässä valmiina, jos sellaista ihminen tarvitsisi.

    Myyntiosastolla on aina vastuu kaupankäynnin onnistumisesta. Tästäkin palstasta on näköjään tullut naamarikauppiaiden pelikenttä. Paskat faktoista.

    Äänestä

Li Andersson lupasi jakaa Vappupuheessaan jokaiselle suomalaiselle 100 euroa.

Andersson voisi laittaa nyt sen rahan jakoon.

Tarvitsemme sen mainostamasi rahan maskien ostamiseen!

Hurry up, Andersson! (nyt on kiire)

Äänestä

Käsittämättömän nopeasti ihmiset menevät ihan sekaisin uutisten ja somen takia. Cittarissa oli eilen myyty loppuun kaikki vinyyli-ja kertakäyttöhanskat! Olisin tarvinnut niitä siivoukseen ja hiusten värjäykseen...

Nyt valoja päälle ja hysteria seis.

Äänestä

No täytyyhän ne maskit saada kaupaksi. Härskisti vaan pelottelevat ihmisiä ja ovat saaneet muutaman lääkärinkin bisneksiään avittamaan.

Äänestä

Edelleenkään missään ei kuulla suosituksia D- ja C-vitamiinien ja sinkin saannin tärkeydestä immuunipuolustuskyvylle.

Eikä enää varoiteta liiallisen desinfioinnin vaaroista. (Tuhoaa oman hyödyllisen bakteerikannan ja altistaa hyökkäääjäbakteereille, viruksille ja sienille)

Äänestä

Jälleen lisää tutkimuksia maskien käytön suosittamiseksi. Mutta missä ovat maskien vastustajien kirjoituksia tukevat tutkimukset? Olisiko tasapuolisuuden nimissä maskien vastustajien etsittävä ja julkaistava niitä. Vai onko niitä mahdollista edes tehdä kun tiedetään maskien edut.

Oxfordin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kotitekoiset maskit vähentävät tehokkaasti koronaviruksen leviämistä ja suojaavat myös käyttäjää itseään.

Muun muassa Oxfordin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kotitekoiset maskit vähentävät tehokkaasti koronaviruksen leviämistä ja suojaavat myös käyttäjää itseään.

– Puuvilla-, silkki, - tai flanelli materiaalina on tehokas suodattamaan virusta, tutkimuksessa sanottiin.

VTT:n testissä polyesterikankaasta valmistettu kangasmaski taas pärjäsi paremmin kuin puuvillainen maski. Yhtä kaikki, sekin tuli siihen tulokseen, että myös kangasmaskit voivat estää tartuttavien pisaroiden leviämistä ja suojata näin muita.

Kankaasta tehdyn suojamaskin suojaavuus oli tutkimuksen mukaan kuitenkin huomattavasti varsinaista hengityssuojainta pienempi. Se poisti vain noin 20-40 prosenttia ilmassa olevista pisaroista, kun varsinainen hengityssuojain poistaa kaikista ilmassa olevista pisaroista yli 90 prosenttia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suojaa vakavalta tautimuodolta

Tuleva päätös maskisuosituksesta perustuu siihen, että Suomessa ja maailmalla on kertynyt lisää näyttöä maskien terveyshyödyistä.

Esimerkiksi viime viikolla päinvastaiseen tulokseen STM:n selvityksen kanssa päätyi suomalaistutkimus, jonka mukaan kasvosuojukset ehkäisevät koronavirusriskiä kolmanneksella. Tutkimuksen mukaan maskit suojaavat hieman myös käyttäjäänsä.

Maskin käyttöä puoltaa muun muassa ajatus siitä, että maskit saattavat antaa suojaa myös vakavaa koronavirustautia vastaan.

– On todennäköistä, että kasvosuojain estää joitakin pisaroita pääsemästä hengitysteihin ja vähentävät näin riskiä vakavalle tautimuodolle, sanoo Kalifornian yliopiston lääketieteen professori Monica Gandhi.

Gandhin mukaan tämä perustuu siihen, että mitä enemmän virusta elimistöön pääsee, sitä pahemmin voi sairastua.

Gandhin mukaan on näyttöä siitä, että kuolleisuusaste on alhaisempi niissä maissa, joissa maskia käytetään.

Näin on käynyt hänen mukaansa jo Japanissa, Taiwanissa, Thaimaassa, Etelä-Koreassa ja Singaporessa. Niissä vakavien sairauksien ja kuolemien osuus on pysynyt hänen mukaansa suhteellisen alhaisena.

Saman huomasivat Virginia Commonwealth University -yliopiston tutkijat, kun he kävivät läpi 198 maan tietoja. Kuolleisuusaste oli matalampi niissä maissa, joissa maskit olivat pakollisia tai joissa niiden käyttö oli muutenkin tavallista.

Gandhi ja hänen kollegansa ehdottavatkin Journal of General Internal Medicine- julkaisussa, että kasvomaskit voivat johtaa lievempiin tai oireettomiin infektioihin vähentämällä ihmisten saamaa virusannosta.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/8a4f8e03-7794-40ac-bec8-dfe545ec80af

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu