Aloittaisi vaikka pe-su retriitistä luostarissa. Siinä kännyt pois, ei someteta, ei ole telkkua, ei puhuta, ei kuntoilla yhtään missään hampaat irvessä. Martinan pitäisi oppia olemaan yksin ja rauhassa, ei somea, ei kavereita. Maanista on meno hänellä, huolestuttavaa.
Martinalle oikea paikka olisi Hiljaisuuden retriitti
Anonyymi
42<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Mistä IHMEESTÄ sulle pölähti mieleen että tollanen sopis Martinalle???
Koska martina stalkkaa ja puuttuu jatkuvasti toisten yksityiselämään. Siksi.
Mitä ihmettä olet laittanut aamukahviisi?😀😀 Vai että MARTINA stalkkaa??😂😂😂
Martina ei kuule kestäisi. Se ei kestä olla hiljaa yksin omien ajatustensa kanssa.
Onko sullakin vähän samaa vikaa? Tänkin kommentin olisit voinut miettiä ihan siellä omassa päässäsi.
Kanattaisko sunkin lähteä sinne ja laittaa kännykkä kiinni?
On totta, että ihmisen on hyvä aina välillä vain olla ja rentoutua ilman kännyä tai nettiä.
Jatkuva kiire ja paikasta toiseen säntäily voi kertoa siitä, että haluaa työntää mielestä pois asioita joita ei halua hyväksyä.
Arki vaan on joskus niin kiireistä ettei ehdi rentoutua vaikka haluaisi kuin vasta illalla nukkumaan mentyä.
Martina ei kykenisi ehdottamaasi retriittiin.
Olen kyllä sitä mieltä, että suurin osa suomalaisista -tai sanotaanko länsimaalaisista- ihmisistä ei kykenisi.
Nyt kaikkien kysymys on, miksi minä olen täällä lukemassa tätä palstaa. Vastaus: Olen viettänyt elämästäni useita jaksoja ilman televisiota, radiota, nettiä. Ja tämä palsta on vain yksi tapa hieman tutkailla mailmanmenoa.
Ja tosiaan, en ole missään vankilassa ollut, mutta olen nk. mediapaastoja tehnyt. Tehkääs perässä hyvinvointivalmentajat!
Ei niinkun järki sano yhdellekään, että Martinan työ on somettaminen. Tekee työtä tosi paljon ja kyllä seuraajat odottaa, että laittaa kuvia. Jos kerran viikossa on instassa, kuka jaksaa seurata. Jotenkin en ymmärrä onko täällä pelkkiä eläkelläisiä, kun ei tajuta miten somella tehdään nykyään rahaa.
Täällä on pelkkiä katkeria ämmiä. Siitä se johtuu. Eihän niitä kiinnosta miehet, joiden työ on somettaminen.
Eivät taida ymmärtää somettamista ollenkaan, saatikka pitää sitä työnä.
Vaikka en katkera ämmä olekaan, niin en todellakaan pidä työnä somettamista. Ainakaan noita instajuttuja ja joku vielä seuraa niitä. Eikö näill ns. seuraajilla ole omaa elämää, ketä voi kiinnostaa niin paljon joittenkin tyhjäntoimittajien elämä ja kuvat, että oikein seuraavat???
Olen näitä lueskellut silloin tällöin ajankulukseni ja en kyllä pidä terveena sen enempää seurattavia kuin seuraajiakaan.
Vähän niitä tervepäisiä nykyään löytyy muutenkaan, sääli suomenkansaa.
Ne kaikki vähät tervepäiset ihmiset ovat täällä dissaamassako? Näet siis vain seuraajat ja seurattavat sairaina, mutta et haukkujia?😀 No, kääntelet kaiken muunkin ylösalaisin kirjoituksessasi, seuraajilla on elämää, dissaajilla ei. Oletko huomannut, ketkä täällä yleensä tekee aloituksia ja jumittavat samoissa asioissa päivästä toiseen?
Niin, mutta mitä rahaa. Martina käyttää somekanavia vähintäänkin kyseenalaisella tavalla.
Ja jotkut maksavat hänen elämäänsä vähintäänkin kyseenalaisella tavalla.😀
No aika heppasin keinoin sitä rahaa sitten somesta tulee, Martinan päivitykset yhtä höpö höpöä, ei yhtään järjellistä sanaa ja lapsiaan kuvaa ja sanat laitettu heidän suuhun, ala-arvoista.
Martina laittaa someen aivan samoja asioita, kuin me taviksetkin. Jos et löydä hänen instastaan yhtään järjellistä sanaa, niin ihmettelen. Sen sijaan luet palstoilla näitä järjellisiä sanoja päivät pitkät etkä pidä näitä kommentteja ala-arvoisina? Kannattaisiko ottaa mallia Martinan terveellisestä elämäntavoista ja liikunnasta?
Kyllä mielestäni täällä herjaavia kommentteja lähettäviltä pitäisi ottaa puhelimet ja koneet pois. Mitä pidempään dissaillut, sen pidempi kakku. Ehkä ehdollinen tuomio stalkkaamisesta ja sakot. Terapiaan hetkeksi purkamaan tuntojaan, mitä yleensä tänne kirjoittelee. Samalla opettelemaan oman elämän elämistä. Osa porukasta sen verran pakkomielteistä ja harhaista, ettei muuta vaihtoehtoa ole.
Hei näiden kirjoittajien päivä työ on täällä,ei ne edes tiedä mitä on oikea työnteko.Siksi kai ihmettelevät miksi vaikka Marttinan päivään mahtuu niin paljon tekemistä
Tarkoittaakohan aloittaja kuvaannollista maniaa, vai kuvitteleeko hän oikeasti, että Martina on maaninen? Kyllähän se on ymmärrettävää, jos oma elämä on rajoittunut palstoille ja jumittaa aina vain samojen asioiden toisteluun, niin voihan sitä nähdä "maniaa" ympärillään paljonkin. Voisi kuitenkin mennä tuonne mt-keskusteluihin kirjoittelemaan maniasta, eikä yhdistää sitä täällä ihmiseen, jolla on nimikin.
Saattas tulla äkkilähtö pois. tekotissit esillä mekko vesirajaan asti. retriitti häiriytyis liiasta sexistä, jota maaru esittelis koko ajan.
Mitä te dissaajat tekisitte, jos nämä julkkisnaiset katoaisivat julkisuudesta? Millä täyttää aika mitä palstoilla kuluu? Miten helpottaa kateutta ja katkeruutta, kun ei voi sitä kirjoittaa. Ei ole omaa puolisoa, töitä, harrastuksia, lapsia, kavereita, juhlia...ei ole sitä omaa elämää itsellä, mitä Martinalla on ja mitä dissaatte ja paheksutte hänessä. Älkää nyt itsellenne tyhjiötä toivoko. Antaa Martinan vain elää ja te elätte hänen elämää, ette omaanne.😋
Tää on kyllä hauska/surullinen pointti. Täällä nämä akat rääkyvät Martinaa, Maisaa, Sieppiä pois julkisuudesta ja sitten kun joku näistä ei julkaisen Instagramissa viikkoon uutta materiaalia, niin akat tekevät täällä aloituksia, että mikä nyt on kun ei julkaista mitään.
Eli vaikka se on mahdoton palstan akoille myöntää, niin totuus on se, ettei heillä ole elämässään katkeruuden lisäksi mitään muuta kuin näiden julkkisnaisten anonyymi nettiherjaaminen.
Hyvä huomio. Moni täällä on niin tosissaan, että elää näiden julkkisten elämää ja ovat yksinäisiä.
Ei ole pelkoa ettei materiaalia tule.
Täällä olevat kiusaajat toimivat ihan saman kaavan mukaan kuin koulu- ja työpaikkakiusaajat. Kun yksi kiusauskohde poistuu kuvioista, niin siirrytään seuraavaan. Kuten on nähty Johannan ja Janitan tapauksessakin. Aina löytyy näiden mielestä syy, jonka vuoksi SAADAAN haukkua, koska itse haukuttava on itsensä tyrkyttänyt julkisuuteen. Tämä on mandra, jonka kaikki uudet täällä kävijät saavat hetimiti silmilleen ja heikoimmat lähtevät tämän lauman mukana komppaamaan. Aivan kuten kiusaajat tekevät.
Vauhtisokeus on iskenyt Maraan. Todellisuus iskee vielä lujaa, kun tajuaa ettei luksus tule ilmaiseksi ja pitää osata talousasiat.
Mielenkiinnolla jäädään seuraamaan tätä entistä loisiaa....
Kyllä se osaa varmasti hoitaa asiansa ja tuossa iässä jaksaa tehdä vielä paljon töitä.
Vauhtisokeus on iskenyt Maraan. Todellisuus iskee vielä lujaa, kun tajuaa ettei luksus ole ilmaista ja että talousasiat pitää hallita.
Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan entisen loisijan elämää....
Luulen, että todellisuus on iskenyt jo monta vuotta sitten Martinalla. On tehnyt töitä tosi paljon, että pärjää ilman Stefua. Tuo Stefun kupla kyllä puhkeaa ja ei ole kun ajan kysymys. Omakotitalon omistaa kaksi yritystä ja toinen on Stefun yritys, eli vuokralle mennään. Martina on tajunnut varmasti jo kauan,ettei hyvät ajat ole edessä. Kyllä nyt on hyvä aika tehdä rahaa ja töitä niin paljon kun jaksaa.
Ei varmasti tule pärjäämään. Karu todellisuus alkaa hiipimään pikkuhiljaa todellisuuteen. Ei ole enää elättäjää. Itkuisen oloisena mainosti storissaankin ryppyvoidetta.
Voisit sinäkin hiipiä tänne terveempään todellisuuteen ja katsoa sitä instaa sitten uudestaan. Harmittaahan se, että Martina menestyy. Pirujen maalaaminen seinille ei sitä tosiasiaa poista, vaikka sitä kuinka haluaisit siellä omassa todellisuudessasi.
Harmittaako kovasti? Kyllä paljon teki töitä ja kuori kermat päältä. Lapset oli hoidossa, siivooja siivosi kodin ja Stefan maksoi kaikki elantokustannukset.
Niinhän olitte tainneet yhdessä juonia jo Levin ajoista lähtien. Esko jätettiin kuin nalli kalliolle pienen lapsen kanssa. Stefan oli vasta 22 v !!
Kyllä Martina vuoli kultaa 9 vuotta.
Mielenkiinnolla seurataan miten jatkuu tästä elämä. Eikä seurata instaa eiköhän lööpit kerro kaiken 😆ei tarvitse edes ostaa lehteä.
Omaa rahaa arvostan sen verran etten turhakkeisiin niitä laita.
Sinusta en tiedä, mutta luuletko, että sinun lööppien luku tyydyttäisi näitä dissaajia? Hahhah!! Seuraavat kyllä aivan kaiken sanasta sanaan, mitä hänestä julkaistaan ja mitä hän itse julkaisee. Ostavat tai tilaavat lehtiä ja käyvät instassa. Katsovat tulevaa iholla-ohjelmaa ja kuuntelevat tarkasti sanasta sanaan, mitä M siinä puhuu. Yksikin väärä sana riittää vuosiksi dissaamiseen. Aina mölisevät palstoilla ja kuluttavat paljon enemmän aikaa Martinan asioihin, kuin oikeat seuraajat ja tykkääjät.
Mutta, mutta..Martina tienaa myös näillä älykääpiöillä ja dissailukaan ei vaikuta hänen positiivisuutensa mitenkään, niin mikä ettei.☺️
Se on kerrottu jo moneen kertaan tällä palstalla, että Martina tienaa hänen instan klikkauksilla, joita kateelliset ja kaikenlaiset ihmiset tekee. Hyvä!
Vihan hallintaterapia olisi kuitenkin paikallaan hänelle ettei jatkossa tulisi näitä pahoinpitelyjä enää. Voi olla kova kolaus joutua seuraavaksi vankilaan suorittamaan rangaistusta, kun on jo niistä kaksi tuomiota annettu puhumattakaan muista.
Dissaajilla on omat jankuttamisen aiheet ja puolustajilla omansa. Yhtä jankuttamistahan tämä on pääosin puolin ja toisin.
Vai vielä vankilaan. Eihän kukaan ole kuollut. Moninkertaiset murhamiehet istuu muutaman vuoden ja taas vapaalla. Vähän suhteellisuudentajua. Ja tuo retriitti sopisi itse kullekin.
No älkää huoliko! Nytpä siellä Stefulla oikein emäloinen luuraa. Kolmekymppinen ämmä jolla omaisuus mahtuu IKEA- kassiin.
Martiina on ollut kaikki nämä vuodet yritteliäs ja ahkera.
Rikoksen uusijoille annetaan kovemmat tuomiot👍
Paljonkohan Mara tienasi elatuksestaan noiden 9 vuoden aikana???