kansan. Ensin olivat suuret nälkävuodet 1996-97 ja sitten alkoi sota johon Kaarle-kuningas vei Suomesta kaikki vähänkään kynnelle kykenevät miehet jo poikasina. Tänne jäivät vain kruunun raakit, hidasälyiset, vaivaset ja sen sellaiset sotaan kelpaamattomat jatkamaan sukua. Tuloksen kyllä huomaa.
Ei tarvitse paljon katsella Suomen nykykansaa kun voi omin silmin todeta mitä seuraa kun kansakunnan normaalit miehet viedään 100 prosenttisesti 10 vuoden ajan maasta pois ja sukua jää jatkamaan vain kaikkein heikoin kansanosa.
Ei tarvitse paljon katsella Suomen nykykansaa kun voi omin silmin todeta mitä seuraa kun kansakunnan normaalit miehet viedään 100 prosenttisesti 10 vuoden ajan maasta pois ja sukua jää jatkamaan vain kaikkein heikoin kansanosa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Se oli muuten Suuri Pohjan Sota.
Pohjan Sota käytiin jo aikaisemmin, silloinkin Ruotsi jätti Suomen puolustuksen oman onnensa nojaan. Suomesta pakkovärvätyistä 34 000: sta miehestä ainoastaan 350 jätettiin Suomeen Suomea puolustamaan.
Hölynpölyä
Suomesa ei pakkovärvätty, vaan ruotujakoinen järjestelmä oli rahvaan ja kuninkan välinen sopimus.
Suomalaisten joukkojen päääosa puolusti Suomea Baltiassa ja Inkerinmaalla ja myöhemmin omalla alueella 1710 alkaen.
Hahaha+Et+sitten+rassukka+tiedä+mikä+oli+Pohjan+Sota.
Mutta+Suuressa+Pohjan+Sodassa+suomalaisista+joukoista+alle+20+%+oli+Suomessa+puolustamassa+Suomea.
Eli+Ruotsi+laiminlöi+Suomen+puolustuksen+törkeällä+tavalla.
PS.+Suomi+ei+edelleenkään+sijaitse+Baltiassa.
Harmi ettei ollut Siilasvuon tapaista Narvassa tuolloin, olisi tappanut siellä kaikki venäläiset viimeiseen mieheen. Turkkilaiset olisivat tarvinneet Kemalin tapaista Prutilla. Venäjällä kävi Suomen harmiksi jälleen moukan tuuri 300 vuotta sitten ilman mitään mielikuvitusjumalien väliintuloa, Obaman aika näyttää päättäneen Venäjän moukan tuurin.
Avaus on pötyä.
Nälkävuosille ei ennen 1900-lukua kukaan mahtanut mitään, varsinkaan pohjolassa.
Suuri Pohjan sota alkoi naapurimaiden hyökkäyksellä Ruotsin kimppuun.
Suomi asetti muun valtakunnan lailla erikseen määrätyt ruoturykmentit, jota alkuun keskitettiin pääosin Baltiaan ja Inkerinmaalle.
Muu miesväki jäi siviiliin töitään jatkamaan. Myöhemmin tappioita oli kyllä vuosittain täydennettävä,lähinnä talvileireissä raivoavien tautien takia.
Periaatteessa taloihin kyllä jätettiin isännät,paitsi suurimmassa hädässä.
Kansan heikkeneminen on stallarin kuvitelmaa. Sitä tapahtui lähinnä venäläisen sotaväen toimin Pohjanmaalla ja jonkin verran vietiin lapsia ja nuoria orjiksi Venäjälle. Väkeä pakeni myös Ruotsiin.
Sodan jälkeen tapahtui melko nopea toipuminen jo yhden miespolven aikana.
Suomessa kuoli 1930-luvulla vielä 10 000 ihmistä turbekuloosiin vuodessa.
Pöveli se vaan jaksaa vieläkin iloita siitä, kun suomalaisia tapatettiin sadan vuoden ajan mielettömissä Ruotsin suurvaltahaihattelun sodissa.
Onneksi se paskatunkio romahti.
Riemuahan riittää nimenomaan stallariporukoissa ja nimenomaan Venäjän ylistystä.Sehän yleensä oli vihollinen ja stalalrienriemuksi Suomea tuhoamassa.
Suomen historiasta valehdellaan tavanomaiseen tapaan.Historiaan tutustuminen on edelleen kielletty tarkkispojilta.
Ruotsin ja Suomen mustamaalaus riittää heille historiaksi. Kunhan muistetaan ylistää Venäjää.
PöhveIi se vaan jaksaa puolustella sitä, miten Ruotsi laiminlöi Suomen puolustuksen törkeällä tavalla.
PöhveIin riemuksi tästä oli seurauksena Isoviha, missä tapettiin lisää suomalaisia, kun jo aiemmin tapatetut kymmenet tuhannet sotilaat ei Ruotsille riittänyt.
Miten vuoden 1696 nälänhätä oli siis Ruotsin vika?
Suuret nälkävuodet olivat 1996? Näkikö Hjalliskin nälkää?
”+Ei+tarvitse+paljon+katsella+Suomen+nykykansaa+kun+voi+omin+silmin+todeta+mitä+seuraa+kun+kansakunnan+normaalit+miehet+viedään+100+prosenttisesti+10+vuoden+ajan+maasta+pois+ja+sukua+jää+jatkamaan+vain+kaikkein+heikoin+kansanosa.”
Olet+väärässä!+Stallareitten+kannatus+vaaleissa+on+enää+0,1+%!
PöhveIi se on ikionnellinen siitä, kun Ruotsi laiminlöi Suomen puolustuksen mistä oli seurauksena Isoviha.
Ei,+vaan+siitä,+että+perimä+säilyi+niin+terveenä,+että+stallareitten+kannatus+on+enää+vaalaissa+0,1+%
Siitä+varmaan+me+kaksi+toveria+iloitsemme+molemmat?+
Agit+Prop:+’On+jotain+mikä+yhdistää+ja+hymyyn+vetää+suun’!
Kerro nyt omin typerin sanoin miten vuoden 1696 nälänhätä oli Ruotsin vika. Venäjä tietenkin tyypillisenä slaavilaisena pelkurina hyökkäsi toisen kimppuun sen ollessa heikoimmillaan. Venäjähän oli muka 'uhri' 1914-1918, vaikka sitä olisi pitänyt rangaista kovimman mahdollisimman kautta ensimmäisen maailmansodan aloittamisesta. Venäläiset kirjaimellisesti aseistivat 'liittolaisensa' Britannian ja Englannin ihmisiä tappaneita Turkin Kemalin joukkoja, vaikka olivat kymmenen vuotta aiemmin uhonneet rakentavansa 'Kolmannen Rooman'. Venäjän pelasti sata vuotta sitten arabien kohtalolta Kemal, ei Lenin tai Trotski. Länsimaathan halusivat myös kukistettuaan Kemalin ja bolsut pilkkoa sekä Turkin että Venäjän osiin.
Suomalaiset joukot puolustivat Suomea.Ylivoimalle ei voitu mitään.
Isoviha oli Venäjän tarkoituksellinen tuhoamisoperaatio, jolla haluttiin estää Ruotsin yritys vallata Suomi takaisin.
Sitä ei koskaan edes suunniteltu.Suomen alueen pääosa palautettiin rauhanteossa 1721. Isonvihan tuho oli tarpeeton,mutta siitä riittää stallareille iloa vieläkin.
Heidän mielestään asialla oli Ruotsin armeija eli suomalaiset joukot olisivat tuhonneet Venäjän valtaaman alueen.
"Suomalaiset+joukot+puolustivat+Suomea.Ylivoimalle+ei+voitu+mitään."
Alle+20%++Suomesta+pakkovärvätyistä+oli+puolustamassa+Suomea,+Ruotsista+ei+apuja+tullut,+vaikka+resursseja+olisi+ollut,+ainoastaan+halu+Suomen+puolustamiseen+puuttui.
"+Isonvihan+tuho+oli+tarpeeton,mutta+siitä+riittää+stallareille+iloa+vieläkin."
Ainoastaan+pöhveIi+puolustelee+sitä,+että+Ruotsi+törkeällä+tavalla+laiminlöi+Suomen+puolustuksen,+ja+siten+aikaansai+Isovihan.
Ja missä ne 80 prosenttia oli? Sinun mielikuvitusretkillä Puolassa? Isoviha oli kosta siitä että suomalaiset päästivät venäläisen saastan Narvan taistelussa perääntymäãn tappamatta kaikkia siihen paikkaan.
Venäläiset pelkureiden tavoin ovat julmia kostamaan yliotteen saatua, heitä itseään olisi kuitenkin ilmeisesti Suomen armeijan pitänyt kohdella silkkihansikkain Itä-Karjalassa jatkosodan aikana. Venäläinen ajattelu johtuu ortodoksisen kirkon vuosisatoja paksuun kalloon takamasta ajattelusta, Venäjän ortodoksisen kirkon mukaan venäläiset ovat pyhä kansa joita muiden on palveltava. Sionistit ovat yhtä mielisairaita. Jos venäläiset ja juutalaiset ovat valittuja kansoja, niin miksi Israelilla ei ole öljyä tai kaasua joilla nykymaailma pyörii. Miksi mielikuvitus Jumalan on aina täytynyt käyttää biologiaa tai muita Venäjän pelastamiseen. Eikö Jahvetti olisi esimerkiksi Kiovaa hävittäneitä mongooleja voinut tuhota tulikivellä, vai olisiko ettei mitään venäläisiä tai juutalaisia suosivia jumaluuksia ole olemassakaan.
Hehehe pöhveIi käy kuumana, Ruotsin armeija pötki pakoon Suomesta, ja jätti Suomen venäläisten armoille.
Uusimaa joutui viholliselle kesällä 1713. Suomesta koottu Ruotsin armeija vetäytyi kenraaliluutnantti Lybeckerin johdossa taistelutta Hämeenlinnaan.
Neuvosto Tukholmassa keskittyi torjumaan tanskalaishyökkäystä etelästä ja venäläisiskua Ahvenanmaan kautta idästä. Miehistöapua tai verovaroja ei Suomeen liiennyt. Laivastokin pidettiin Ruotsin rannikolla.
Huono johtaminen ei ole sama asia kuin tarkoituksellinen hylkääminen muiden kuin sinunlaisten typerysten mielestä. Oliko siinäkin joku sinun harhaisen mielikuvituksen salajuoni kyseessä, kun Kaarle jätti Narvan murskavoiton jälkeen takaa-ajamatta venäläisiä Pihkovaan ja tappamatta niitä siellä. Venäläiset tekivät saman tempun minkä britit Dunkerquessa, vetäydyttyään lähes täysin lyötyinä pois Narvasta he palasivat lopulta koottuaan voimansa ja murskasivat Narvan täysin. Kyllä se ruotsalaisten huolto olisi Pihkovaan hyökkäyksen kestänyt.
"Huono johtaminen ei ole sama asia kuin tarkoituksellinen hylkääminen muiden kuin sinunlaisten typerysten mielestä"
Hahahahah ja sinä typerys sanot tarkoituksellista hylkäämistä huonoksi johtamiseksi😂😂😂
Mitään todisteita tarkoituksellisesta hylkäämisestä ei ole muualla kuin sinun harhoissasi. Samalla typerällä ajattelulla Narva 'hylättiin' Narvan esnimmäisen taistelun jälkeen.
Meidän harmiksemme tajusivat vetäytyä toisin kuin Hitler Stalingradissa tai kreikkalaiset Ankaran liepeiltä Kemalia vastaan käydyn taistelun aikana.
Heikki Ylikangas kirjoittaa asiasta:
Tulevaa pelätään aina. Vahva vastaisen pelko hallitsi Suomea 300 vuotta sitten. Ruotsin suurvalta romahti 1709 Pultavassa, Etelä-Venäjällä, kun tsaari Pietari I:n armeija tuotti perusteellisen tappion Ruotsin armeijalle. Kaarle XII pakeni Turkkiin jättäen maansa vaille riittävää puolustusta ja yhtenäistä johtoa.
Venäläiset etenivät Ruotsin Liivinmaalle ja kaakosta Suomeen. Viipuri menetettiin 1710. Etenemistä viivyttivät sota Turkkia vastaan ja huolto-ongelmat. Köyhästä Suomesta ei uskottu irtoavan elintarpeita kahdelle armeijalle: puolustavalle ja hyökkäävälle. Venäläiset ratkaisivat huollon rakentamalla kaleerilaivaston, joka operoi maa-armeijan tuntumassa merellä. Uusimaa joutui viholliselle kesällä 1713. Suomesta koottu Ruotsin armeija vetäytyi kenraaliluutnantti Lybeckerin johdossa taistelutta Hämeenlinnaan.
Neuvosto Tukholmassa keskittyi torjumaan tanskalaishyökkäystä etelästä ja venäläisiskua Ahvenanmaan kautta idästä. Miehistöapua tai verovaroja ei Suomeen liiennyt. Laivastokin pidettiin Ruotsin rannikolla. Lybecker sentään vaihdettiin kenraalimajuri C. G. Armfeltiin velvoittaen tämä aktiiviseen sodankäyntiin.
Sama Ylikangas joko etsii sinun kylähullun kanssa vielä Huhticaustia?
-----Venäjä tietenkin tyypillisenä slaavilaisena pelkurina hyökkäsi toisen kimppuun sen ollessa heikoimmillaan. -----
Kirjoittaja on tyypillinen natsi-idiootti. Ruotsin kimppuun hyökkäsi laaja liittoutuma eli Tanska, Saksi, Puola-Liettua ja Venäjä. Myöhemmin mukaan liittyivät myös Hannover ja Preussi eli yhteensä KUUSI maata.
Räkänokkanasu kirjoittaa tietenkin oppinsa mukaan, että ainoastaan Venäjä yksin hyökkäsi, ei kukaan muu. Johtuu siitä kun muut ovat nyt Natomaita niin sen takia ne ovat aina kautta historiansa olleet rajattoman kilttejä naapureilleen.
Tanska on todellakin ollut monesti Venäjän liittolainen, päästihän se natsitkin helposti pohjoiseen 80 vuotta sitten.
Ensimmäisen maailmansodan aloittaneen Nikolai II:n äiti oli myös tanskalainen.
Tottahan tuo on sanoa miten Venäjän toiminta johtui sinunkin potemasta uskovaisuudeksi kutsutusta aivotoiminnan häiriöstä. Ruotsalaisten ja turkkilaisten kyvyttömyys tappaa venäläiset viimeiseen miehen Narvassa ja Prutissa miellettiin 'jumalalliseksi väliintuloksi', vähän samalla tavalla kuin mielisairaat sionistit uskovat Nasserin kyvyttömyyden 1967 olleen Jahvetin ansiota. Pietari I:n ja kirkko yhtyivät täysin toisiinsa kääpiöitä potkineen Pietari I:n tapettua Moskovan patriarkaatin. Suomalaisia 'luterilaisia pakanoita' kohdeltiin tietenkin 'ortodoksisen valitun kansan' toimesta erittäin julmasti. Suomessa ei tuhoa aloittanut muu kuin Venäjä nähtyään miten heikoksi vuoden 1696 nälänhätä oli tehnyt Suomen.
"Suomessa ei tuhoa aloittanut muu kuin Venäjä nähtyään miten heikoksi vuoden 1696 nälänhätä oli tehnyt Suomen."
Hahahahah no mikäs se oli tuhotessa, kun Ruotsi laiminlöi Suomen puolustuksen törkeällä tavalla.
Ruotsilla oli rajalliset resurssit. Tietenkin nykyinen Viro oli tärkeämpi samalla tavalla kuin 1939-1945 verrattuna sinun sukusi paskaisiin tilluksiin.
Aikalaiset muistelevat tuota aikaa miten pelloilla nuoret pojat ja vanhat ukot vetivät auraa. Missä työikäiset ja -kuntoiset miehet ? Pankollako makailemassa vai eikö heitä ollutkaan. Entäs missä hevoset.
Kaarle XII ol yhtä hullu kuin Hitler, mieluummin antoi maansa ja kansansa tuhoutua kuin suostui lopettamaan sodan. Onneksi sai Norjassa kuulan kalloonsa.
Aikalaiset? Sinä olet siis 350 vuotias!?
Sinä tässä ole idiootti vai oletko venäläinen mamu. Muistelmissaan ja kirjoitukssaan he muistelevat.
Ison Vihan päättymisestä on 300 v, ei 350.
Sinun ja Ylikankaan satukirjoissako? Kasakoiden verilöyly Hailuodossa muistetaan toki hyvin, siitä on monia autioituneita taloja todisteena toisin kuin sinun typeristä paskapuheistasi.
Venäjä tuhosi. Olisipa Kemal Ataturk ollut Prutissa tappamassa suomalaisten joukkomurhaajaa Pietari I:sta.
Venäjä yksin lopulta kaatoi kääpiösuurvalta Ruotsin. Muut eivät kyenneet.
Aivan kuten se "yksin" kaatoi Saksan ja Japanin 1945.
Paitsi että Ruotsi ei kaatunut. Vain suurvalta-asema meni.
Ei kaatanut.
Loppuun asti oli mukana ainakinTanska, taisi olla Saksikin.