STTK:n Palolan irtiotto kummastuttaa, miksi hän pakoilee?

Olen arvostanut STTK:n palolan korkealle ay-kentässä. Hänen johdollaan esimerkiksi kiky hyväksyttiin hetimmiten, kun taas SAK:n Elorannan porukka jarrutti välttämätöntä yhdeksän kuukautta, ihmisen raskausajan.

Nyt Palola liittyy vastuun pakoilijoihin, jotka haluavat siirtää työllisyystoimia tulevaan. Se on vastuutonta toimintaa, mikä lisää työttömyyttä ja työpaikkojen pakoa Suomesta.

Kaikki työpaikkojen houkuttelemiseksi Suomeen ja työn tekemisen kannattavuuden lisäämiseksi on tehtävä NYT. Koronan taakse pakoilu on vastuutonta. Tottakai meillä on lomautuksia ja irtisanomisia, mutta niitäkin voidaan jarruttaa, jos työn teettämisen edellytyksen ovat houkuttelevat. Työnantajat ja vain työnanatajat tarjoavat oikeata työtä, joka on jalostavaa, muu on tempputyöllistämistä, jonka maksaa veronmaksaja. Tarvitaan toimia, että työpaikkoja syntyy.

Tarvitaan myös toimia, että työttömät haluavat tehdä töitä. Työnteon pitää olla kannattavaa kaikissa tilanteissa. Tarvitaan toimia työntekemisen innostamiseen.

Nykyhallituksen harjoittama rahojen kylväminen liitettynä verojen korottamiseen ei innosta työntekemiseen. Lisäksi työmarkkinoiden joustamattomuus ay-liikkeen "saavutettujen etujen" kanssa on vuotava vene. Työmarkkinavene vajoaa, kun työpaikkoja ajetaan ulkomaille. Työntantaja päättää lisääkö työpaikkoja ja mihin maahan. Se olisi ay-liikkeen aina hyvä muistaa, kun loksuttaa leukojaan oman edun edessä tai uhkailee työtaistelutoimilla.

Laittomat lakot ja niistä langetettavat naurettavat lakkosakot ovat pohjamuta. Ay-liike ei kunnioita sääntöjä, minkä takia LAITTOMIEN lakkojen lakkosakot pitää korottaa 10-kertaisiksi. Lakon nimellä ei ole väliä. Laittoman lakon tukilakko on myös välittömästi laiton.

Ay-jäsenmaksujen verovapaus ei ole perusteltu. Se kustantaa kaikille veronmaksajille yli 200 miljoonaa euroa. Valtion kassa tarvitsee ne rahat.

Ay-liikkeen saamien osinkojen verovapaus ei ole perusteltu. Se on harmaata taloutta ja asettaa osakkeenomistajat eriarvoiseen asemaan. Valtion kassa tarvitsee ne rahat. Kyllä omillaan pitää tulla toimeen eikä riippua valtion nisässä.

Miten Sanna Marinin hallitus selviää edellä kuvatuista seikoista jää nähtäväksi. Asioiden siirtäminen vaalien jälkeiselle Eduskunnalle on pelkuruutta ja vastuun pakoilua. Kyllä koronaviruksen aiheuttamat lomautukset ja työttömyysluku osataan laskea kokonaisluvuista. Se ei ole vaikeaa. Sen takia ei tarvitse toimenpiteitä siirtää. Onko kysymys taitamattomuudesta vai haluttomuudesta? Luottakaa oikeisiin asiantuntijoihin. Elorannan ja Palolan ay-porukka ei kuulu niihin. Heillä on oma lehmä ojassa. Sen takia puhuvat mitä puhuvat.
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ohisalo puhui asiaa. Nostan hattua. Hän esitti jo selviä vaihtoehtoja parantaa työllisyyttä. Yksi keino oli ansiosidonnaisen porrastus siten, että saaja voi valita kumman vaihtoehdon valitsee.

Kyllä ihmisille pitää antaa oikeus itse valita, eikä pakottaa heitä. Valinta ei tietysti ay-liikkeelle käy, mutta he eivät päätä tästä asiasta. Onneksi.

Ay-liike haluaa pakottaa esimerkiksi liiton jäsenyyteen, että saa ansiosidonnaisen. Se on helvetin enkelien toimintaa. Totuus on, että riittää kassan jäsenyys. Liiton kassan kanssa se ei onnistu, mutta YTK, Yleinen työttömyyskassa tarjoaa vapaiden lintujen ansiosidonnaisturvan satasella vuodessa. Liiton jäsenmaksu on luokkaa 400-600 euroa vuodessa riippuen palkan suuruudesta.

Äänestä

Ay-liike haluaa pakottaa esimerkiksi liiton jäsenyyteen, että saa ansiosidonnaisen. mitenkä AY-liike pakottaa liiton jäsenyyteen?

Äänestä

Asiantuntijatehtävissä yli 55-vuotiaiden työntekijöiden asema on paljon parempi. Niissä kokemus on usein valttia, mutta fyysisyyttä vaativissa työtehtävissä ikääntyminen tuottaa omat vaikeutensa. Rehellisyyden nimissä on todettava sekin, että jokaisen ihmisen omalla vastuulla on myös huolehtia kunnostaan ja terveydestään. Tätä vastuuta ei koskaan voi täysin poistaa.

Äänestä

Elorannan johtama SAK:n hallitus vastustaa työllisyyden parannustoimia. Siltä on turha kysyä mitään. Hallituksen jäsenet voivat jatkaa kesälomiaan ihan rauhassa koko lomakauden syyskuun loppuun asti. SAK ei ole järjestö, joka rakentaa tulevaisuuden Suomea. Se on järjestö, joka on juuttunut menneisyyteen.

Työllisyyttä on parannettava 100.000 työpaikalla. Se ei puheilla synny. Naurettavat keinot palkkatuki ja henkilökunnan lisääminen te-toimistoissa on jo nähty. NIiden vaikutus on heikko. Tarvitaan oikeita toimia, mihin SAK ei taivu. Sen takia saa olla ihan keskenään. Suomen hallitus päättää toimista. Toivottavasti jatkaa korona-linjaa eli luottaa asiantuntijoihin eikä ala politikoimaan. Politikointi vie tuloksellisilta toimilta pohjan ja tavoitteet eivät toteudu. Marinin hallitus kaatuu siinä tapauksessa.

Työllisyyden parantaminen on ykkösasia. Toiseksi tärkein on työllisyyden parantaminen ja kolmantena tulee työllisyyden parantaminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen arvostanut STTK:n palolan korkealle ay-kentässä. Hänen johdollaan esimerkiksi kiky hyväksyttiin hetimmiten, kun taas SAK:n Elorannan porukka jarrutti välttämätöntä yhdeksän kuukautta, ihmisen raskausajan.

Nyt Palola liittyy vastuun pakoilijoihin, jotka haluavat siirtää työllisyystoimia tulevaan. Se on vastuutonta toimintaa, mikä lisää työttömyyttä ja työpaikkojen pakoa Suomesta.

Kaikki työpaikkojen houkuttelemiseksi Suomeen ja työn tekemisen kannattavuuden lisäämiseksi on tehtävä NYT. Koronan taakse pakoilu on vastuutonta. Tottakai meillä on lomautuksia ja irtisanomisia, mutta niitäkin voidaan jarruttaa, jos työn teettämisen edellytyksen ovat houkuttelevat. Työnantajat ja vain työnanatajat tarjoavat oikeata työtä, joka on jalostavaa, muu on tempputyöllistämistä, jonka maksaa veronmaksaja. Tarvitaan toimia, että työpaikkoja syntyy.

Tarvitaan myös toimia, että työttömät haluavat tehdä töitä. Työnteon pitää olla kannattavaa kaikissa tilanteissa. Tarvitaan toimia työntekemisen innostamiseen.

Nykyhallituksen harjoittama rahojen kylväminen liitettynä verojen korottamiseen ei innosta työntekemiseen. Lisäksi työmarkkinoiden joustamattomuus ay-liikkeen "saavutettujen etujen" kanssa on vuotava vene. Työmarkkinavene vajoaa, kun työpaikkoja ajetaan ulkomaille. Työntantaja päättää lisääkö työpaikkoja ja mihin maahan. Se olisi ay-liikkeen aina hyvä muistaa, kun loksuttaa leukojaan oman edun edessä tai uhkailee työtaistelutoimilla.

Laittomat lakot ja niistä langetettavat naurettavat lakkosakot ovat pohjamuta. Ay-liike ei kunnioita sääntöjä, minkä takia LAITTOMIEN lakkojen lakkosakot pitää korottaa 10-kertaisiksi. Lakon nimellä ei ole väliä. Laittoman lakon tukilakko on myös välittömästi laiton.

Ay-jäsenmaksujen verovapaus ei ole perusteltu. Se kustantaa kaikille veronmaksajille yli 200 miljoonaa euroa. Valtion kassa tarvitsee ne rahat.

Ay-liikkeen saamien osinkojen verovapaus ei ole perusteltu. Se on harmaata taloutta ja asettaa osakkeenomistajat eriarvoiseen asemaan. Valtion kassa tarvitsee ne rahat. Kyllä omillaan pitää tulla toimeen eikä riippua valtion nisässä.

Miten Sanna Marinin hallitus selviää edellä kuvatuista seikoista jää nähtäväksi. Asioiden siirtäminen vaalien jälkeiselle Eduskunnalle on pelkuruutta ja vastuun pakoilua. Kyllä koronaviruksen aiheuttamat lomautukset ja työttömyysluku osataan laskea kokonaisluvuista. Se ei ole vaikeaa. Sen takia ei tarvitse toimenpiteitä siirtää. Onko kysymys taitamattomuudesta vai haluttomuudesta? Luottakaa oikeisiin asiantuntijoihin. Elorannan ja Palolan ay-porukka ei kuulu niihin. Heillä on oma lehmä ojassa. Sen takia puhuvat mitä puhuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu