Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä,
eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika
ja se,
kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni,
kaikki työtätekeväiset
ja raskautetut,
niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne
ja oppikaa minusta,
sillä minä olen hiljainen
ja nöyrä sydämeltä;
niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias,
ja minun kuormani on keveä."
KR 1933/-38, Matt. 11:25-30
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
11
148
Vastaukset
- Anonyymi
Vittuilua työttömille?
- Anonyymi
Syntiinlankeemuksen vuoksi kävi meille näin, 1Moos. 3:19
Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi,
kunnes tulet maaksi jälleen,
sillä siitä sinä olet otettu.
Sillä maasta sinä olet,
ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
Jos teillä on elatus ja vaatteet niin tyytykää niihin.
KR 1933/-38, 2Tess. 3:10
Sillä jo silloin,
kun olimme teidän luonanne,
me säädimme teille,
että kuka ei tahdo työtä tehdä,
ei hänen syömänkään pidä.
Nyt kun olet työtömyys, tai jollakin muulla tuella, silloin ihmisten tulee tehdä vapaaehtoista auttamistyötä, siis työtä "Jeesukselle"
- Anonyymi
Jeesus käynnisti traktorin ja paineli pellolle nostamaan maataloustukensa.
- Anonyymi
Jeesus ei lusmuillut kertaakaan vaan Hän tuli ja lunasti meidät Johanneksen evankeliumi:
3:14-18 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa,
niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,
että hän antoi ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään,
joka häneen uskoo,
hukkuisi,
vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa,
vaan sitä varten,
että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka uskoo häneen,
sitä ei tuomita;
mutta joka ei usko,
se on jo tuomittu,
koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Jesaja:
Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
- Anonyymi
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen:
"Minä ylistän sinua,
Isä,
taivaan
ja maan Herra,
että olet salannut nämä viisailta
ja ymmärtäväisiltä
ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Niin,
Isä,
sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä,
eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika
ja se,
kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni,
kaikki työtätekeväiset
ja raskautetut,
niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne
ja oppikaa minusta,
sillä minä olen hiljainen
ja nöyrä sydämeltä;
niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias,
ja minun kuormani on keveä." - Anonyymi
Olen sääntöjen vastainen eli en usko olemattomiin.
- Anonyymi
(KR 1933/-38), 2 Kor 4:18
meille,
jotka emme katso näkyväisiä,
vaan näkymättömiä;
sillä näkyväiset ovat ajallisia,
mutta näkymättömät iankaikkisia.
[ja pakanain Apostoli Paavali jatkaa asiasta lisää 2.Korinttolaiskirje: 5:1-10
Sillä me tiedämme,
että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan,
meillä on asumus Jumalalta,
iankaikkinen maja taivaissa,
joka ei ole käsin tehty.
Sentähden me huokaammekin ikävöiden,
että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet,
ei meitä enää havaita alastomiksi.
Sillä me,
jotka olemme tässä majassa,
huokaamme raskautettuina,
koska emme tahdo riisuutua,
vaan pukeutua,
että elämä nielisi sen,
mikä on kuolevaista.
Mutta se,
joka on valmistanut meidät juuri tähän,
on Jumala,
joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä
ja tiedämme,
että,
niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme,
me olemme poissa Herrasta;
sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
Mutta me olemme turvallisella mielellä
ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista
ja päästä kotiin Herran tykö.
Sentähden me,
olimmepa kotona tai olimmepa poissa,
ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen,
että kukin saisi sen mukaan,
kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt,
joko hyvää tai pahaa
- Anonyymi
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
- Anonyymi
Toteuta itseäsi ja kuuntele pyhyyden saarna:
https://Jeesus-on-Herra.com/wp-content/uploads/2021/04/Hadan-leipaa-ja-ahdistuksen-vetta.-10.4.2021.mp3 - Anonyymi
Ylistys Jeesukselle!
- Anonyymi
Ylistys Jeesukselle!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 707063
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on666950Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1495583Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist534678En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204109Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53760- 313347
- 373298
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris802823Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta402289