Muista naisista ei ole mihinkään

Jos ne ei ole hyvin koulutettuja ja menestyneitä, ne on rumia ja lihavia pullansyöjiä, ja femakot aina. Sitten ne voi olla yksinhuoltajia tai sinkkuja tai muuten eronneita ( parinvaihto synti nro 1) ja sitten kateellisia täydelliselle naisella, jonka päivät täyttyvät tradwifenä itsensä värjäämisestä, muokkaamisesta kotitöiden ohella. Ihanaa elämäähän se aikuiselle lapsettomalle naiselle. Voi olla, että joku ansioäiti , parin leikki-ikäisen äiti vähän ihmettelee. Onko se sitten kateutta toisen tyhjäpäisyydestä? Pääasia, että muut naiset ovat aina väärässä ja heidän elämänsä väärää. Youtube-tähti saa katsojat unohtamaan, että myös eronneita naisia paheksuva on itsekin yhden liiton taakseen jättänyt.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuka vaan maksaa täydellisen naisen elämisen, eikö ole kaikilla edes mitään työvelvoitetta. Tai onhan nuoria eläkeläisiä paljon.

Äänestä

Joku elää fantasiamaailmassa, olen viisain (koulutus peruskoulu) olen kaunein, ukot kehuu somessa ja baarissa, olen niin hyvä kokki ja hyvin pukeutunut ja irtotukkani tismalleen oikean värinen jne. Hyvällä omallatunnolla voi silloin haukkua rumia politiikkoja, lihavia femakkoja, julkkisyen ulkonäköä. Koulutettuja, ammatin omaavia naisia, joilla on lapset, työ ja elämä. Kun elää peilin kanssa päivät pitkät itsekehua täynnä, todellisuudentaju häviää. Ei ihme, jos ei ole naisia lenkkikaveriksi tai shoppailemaan. Moni siivoo, leipoo, kokkaa tekemättä someen päivityksiä hommistaan.

Äänestä

Vastakkaista sukupuolta oleva kumppani kyllä löytyy kelle tahansa viimeistään siten että laskee vaatimuksiaan. Mutta on sitten epäilyttävää, että parantaako se elämää... Luotettavasta lähteestä kuulin että suurin osa maailman murhista tapahtuu sellaisten välillä jotka harrastavat seksiä. Se onkin ymmärrettävää. Toisaalta nainen on ohjelmoitu pariutumaan ykkösvaihtoehtona sellaisen kanssa, jolla vaikuttaa olevan joukosta parhaat mahdollisuudet tuottaa jälkeläisiä (jotka tuottavat jälkeläisiä)m esim. laumanjohtaja. Tämä johtuu siitä että jälkeläiset todennäköisesti jäisivät henkiin alkukantaisessa yhteisössä koska: 1. Niillä olisi hyvät geenit, 2. Johtaja ei tappaisi niitä.

Äänestä

Kannattaako se koko lehmää ottaa jos tarvii litran maitoa silloin tällöin

Äänestä

Uskotteko te oikeasti, että Youtuben, instan ja muiden jutut ovat totta?

Ne ovat mainontaa, mainonnan tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon rahaa. Kaupallisilla sometileillä lukuisine "yhteistyökumppaneineen" on ainoa motiivi ja kirkkaana mielessä oleva tavoite raha. Katsojat ja raha. Ja vähän niin kuin eräässä nimeltämainitsettomassa skandaalinhakuisessa viikkolehdessä, tietojen oikeellisuudella ei ole niin väliä, kunhan lukijoita löytyy . Ihan sama, mistä puhutaan, kunhan puhutaan.

Äänestä

muuta en tiiä mutta naapurin sällin naisystävä saisi opetella mikä ero on rappukäytävän valopainikkeen ja asunnon ovikellon välillä.
sitäpaitsi valopainikkeessa palaa oranssi valo, pitäisi hoksata.
yöllä kun ovikelloa pimpauttelee niin antaa neitosen älynlahjoista tietynlaisen käsityksen.
🤯

Äänestä
  • Minä olen luullut vuosikymmenien ajan että todella sievät tytöt on erittäin ranttuja miesten suhteen ja vasta nyt vanhempana olen huomannut ettei ihan noin ole. Voin toki itse olla nyt vanhempana ja hieman vähemmän ujoilevana komee mies.. Tänään muistelin heti aamusta parikymppisistä sievää sexyä blondia jonka näin noin 15 vuotta sitten keskustan kenkäkaupassa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos ne ei ole hyvin koulutettuja ja menestyneitä, ne on rumia ja lihavia pullansyöjiä, ja femakot aina. Sitten ne voi olla yksinhuoltajia tai sinkkuja tai muuten eronneita ( parinvaihto synti nro 1) ja sitten kateellisia täydelliselle naisella, jonka päivät täyttyvät tradwifenä itsensä värjäämisestä, muokkaamisesta kotitöiden ohella. Ihanaa elämäähän se aikuiselle lapsettomalle naiselle. Voi olla, että joku ansioäiti , parin leikki-ikäisen äiti vähän ihmettelee. Onko se sitten kateutta toisen tyhjäpäisyydestä? Pääasia, että muut naiset ovat aina väärässä ja heidän elämänsä väärää. Youtube-tähti saa katsojat unohtamaan, että myös eronneita naisia paheksuva on itsekin yhden liiton taakseen jättänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu