Vaihtoehtomedioissa on kerrottu jo keväällä, että US liittovaltio ja Trump kansallisti FEDin. Miten on mahdollista että valtamedia vaikenee? Se on yhtä merkittävä kuin kultakannasta luopuminen.
Valtamedia ei kerro merkittävää talousuutista
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miksi ne ei kerro! Sama kuin kysyisit sun äidiltä sun isän ja äitis seksikokemuksia.
Herkkää uutisointia. :D
Tuo jos mikä kertoo että todella merkittävää tapahtuu ja se salataan.
Niin taitaa olle, ei Suomenkaan kohdalla ole soveliasta kertoa taloudellisesta tilasta ja kehityksestä ja varsinkaan yksityisen kansalaisen osalta, koska yksittäistapauksiin ei haluta, eikä voidakaan puuttua, sekun kuuluu yksityissuojan piiriin. Täytyyhän jokaisella olla lainsallima yksityisyyden suoja. Silti onhan Suomessa 5,5 miljoonaa yksityisyyden suojan piiriin kuuluvaa perseaukiista, kuka vähemmän ja kuka enemmän.
Tuohan SE Sanna Marin on tehnytkin nuo perseaukiiset ryminällä, syksyn, kevään ja kesänaikana, ei tuosta tosiaankaan voi Trumppia syyttää. Katsokaa vaikka, jos Sanna vaan saa jatkaa, ei ainakaan perseaukiisista pulaa tule olemaan, jos vaan jokainen perseaukiinen äänestää ja kannattaa Marinia, niin kannatuskin ja tyytyväisyys hallitukesen toimiin lähentelee toki sataa prosenttia, jopa Tuppuraisen mielestä ylikin menee kirkkaasti, kun salamaakin nopeamman katseenkin luo EU:n.
Mitäköhän tuokin sepustus tarkoitti.
Ken tietää.
Aloituksessa on ideaa. MAGA, #devalvaatio #inflaatio #velkojenpuolittaminen #kilpailukyvynpalauttaminen
Koronatukipaketit pitäisi ohjata pankkien ohi USA:n mallin mukaan myös Euroopassa.
Hohhoijaa...
Niin, FED ostaa lainoja jälkimarkkinoilta omaan taseesen ilman ylärajaa koronan takia. Sitä on ihan asialliset lehdet ovat kommentoineet, että FED on ”kansallistunut” lainamarkkinat eli tarkoittaa että markkinat eivät ole luonnolliset, FED ostaa lainat pois ja riskit lainottajilta. FEDin omistimuspohjaan ei ole koskettu.
Tuo on taas sitä Trumpin suuri suunnitelma etenee höpinää. Ei se etene, ei ole suunnitelmaa.
On siinä ideaa. Otan sulta vitosen vipin tänään. Huomenna sen arvo on ege. Velkojen maksu helepottuu kummasti.
FED ostaa töydellä hinnalla.
Nollaavat ulkomaisia lainojaan.
Minä ihmettelen eniten sitä miksei Trump ole itse kertonut tai Twiitannut asiasta kun levittelee tekemisillään?
Tokihan MIES ITSE leijuisi tuollaisella ihan ilman rajaa jos se olisi tehty?
Mitä Trump ei twiittaa ei ole tapahtunut.
Sama henkilö? Faktantarkistajien mukaan valehdellut/ väittänyt mustaa valkoiseksi 18 000 kertaa.
Mikä on pointtisi?
Trump kertoo aina mitenkä on tehnyt sitä ja tätä.
Jos Trump olisi "kansallistanut FEDin" ei hän muusta puhuisi hetkeen.
Toisin sanoen, koska hän ei ole itse tuota kertonut tehneensä sitä ei ole tehty.
Hän kertoo paljon myös mitä aikoo mutta ei tee. Pointti on se että qanon porukka yrittää rakentaa tarinaa että ”iso suunnitelma” etenee kun ei ole mitään suunnitelmaa, on vain salaliittovedätys.
Ketjun kirjoitukset eivät edusta taloudellista tietämystä.
Anna palaa kun väität tietäväsi.
Et vastaa vaan ohjaat sivuun. Noita riittää, ”Trumpin suunnitelma etenee”, laittaa kuriin eliittiä, lapsiseksiä, ihmiskauppaa jne. Kun avaa ja katsoo, ei etene. Samaa seissee kun fed kanssllistettu. Ei ole mitään valkohattujen liittoa, on vain äärioikeiston salaliittoseisse.
Kerta tiedät, anna palaa talousviisas, miten fed toimi.
Niin, eli koitamme kertoa siis samaa viestiä.
Miksi aloit inttämään vastaan?