Niin sanottuja salaliittoteoreetikkoja ( väärä ilmaisu) ja niitä jotka tutkivat itse asioita, eivätkä usko kaikkea mitä eteemme syydetään on alettu uskovien taholta vainoamaan, eli heidän tapaisista sanotaan että he kärjistävät, pelottelevat, antavat väärää tietoa julkisuuteen, ovat harhassa jne, no niin, nyt ollaan tultu tähän vaiheeseen.
Ihmettelen tätä, kun katsoo missä ajassa nyt juuri elämme. Minkälaiseksi nämä "tärkeät" ja arvostetut arvostelijat sitten kuvittelevat lopun ajan tapahtumien olevan?
Pitääkö sitä vain odottaa hamaan maailman tappiin?
Nythän se on meidän edessämme ja käsillä?
Nyt on todella valvottava, etteivät nämä arvostelijat ja "foliohattuja" halveksien kohtelevat saa ajatuksia pimenemään.
Ajattelevatko he silloinkin kun itse antikristus julistaa olevansa jumala ja asettuu Jumalan temppeliin, että salaliittoteoriaa vaan ja foliohattujen pelottelua?
Nythän pitää avata silmät apposen auki ja seurata aikaa, antikristuksen henkihän on JO vaikuttamassa, eikä se ole mitään salaliittoteoriaa.
Oletteko ajatelleet miten monet ottavat pedon merkin? Uskovatkin, pelon kautta tietenkin, eihän ihmisiä muuten saada sitä ottamaan. Siksi Jumala varoittaa tästä.
"foliohattuja" on alettu vainoamaan.
4
150
Vastaukset
- Anonyymi
Missä ovat nyt suomalaiset " david wilkersonit"jotka varoittavat antikristuksen hengestä ja pahuuden voimien ja kulissien takaisesta touhusta? Pelkäävätkö leimaantuvansa ja ovat vain hiljaa ja arvostelevat samassa kuorossa kaikkea mikä ei ole kristillisen valtamedian kertomaa.
- Anonyymi
Lääkäri Reinikaisenkin uusin koronavaroituspuhe seiskalla oli melkoisen pelottava (tarkoituksella), maskipakko ehdottomasti, virus on erittäin vaarallinen, liikkuu ilmassa, omaisia ja sukulaislapsia ei saa tavata, oli katsonut USA, n lehdistä kun johtavia korona-asiantuntija oli haastateltu. Mm Faucia, Faucia joka on niin epämääräinen tyyppi kuin olla voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkäri Reinikaisenkin uusin koronavaroituspuhe seiskalla oli melkoisen pelottava (tarkoituksella), maskipakko ehdottomasti, virus on erittäin vaarallinen, liikkuu ilmassa, omaisia ja sukulaislapsia ei saa tavata, oli katsonut USA, n lehdistä kun johtavia korona-asiantuntija oli haastateltu. Mm Faucia, Faucia joka on niin epämääräinen tyyppi kuin olla voi.
Lääkäri ei voi puhua toisin kuin lääkärin opin saanut, olkoonkin vaikka uskovainen lääkäri.
Voisihan Reinikainen tosiaan joskus kertoa Jumalan varjeluksestakin joskus, eikä niin aina, että meitä odottaa kuolema jos emme tee kaikkeamme tämän kaamean viruksen torjumisessa. - Anonyymi
Pahat ihmiset on tosiaan liikkeellä, eivät noudata Suomen lakeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116