Suvakit kannattavat totalitaristista natsismia

Anonyymi

Vaikka suvakit pitävät itseään parhaimpina ihmisinä, he toimivat toisin.

Suvakit ja kaikesta loukkaantujat ovat ensimmäisinä ja kiivaimpina kieltämässä sananvapauden. Nämä "hyvät ihmiset" loukkaantuvat varmuuden vuoksi kaikkien vähemmistöjen puolesta, jotta saavat itselleen gloriaa. Saat hyvyyspisteitä, kun vedät herneitä nokkaasi.

Mutta voiko sananvapautta rajoittaa, sen mukaan, mistä kaikista herkkähipiäisin loukkaantuu? Diktaattorit loukkaantuvat niin. He eivät siedä pienintäkään kritiikkiä itseään kohtaan. Yleensä safe space tarkoittaa tilaa, jos ei ole suvakkien vastaisia aatteita. On turvallista kun kukaan ei puhu vaihtoehtoisista aatteista. Kaikki toistelevat vain punavihreää mantraa.

Tähän ollaan menossa yhteiskunnassa muutenkin. Jos kannatat muita mielipiteitä kuin suvakismia, olet vihaaja ja foobinen. Ja kerran sinut on jo määritelty vihaajaksi, sinun kanssasi ei tarvitse keskustella. Huutamalla tapahtuva leimaaminen riittää vaientamaan keskustelun.

Kaikki suvakismista poikkeavat ihmiset niputetaan kätevästi samaan kasaan. Oikeistokonservatiivi, populisti, isänmaallinen, persu, äärioikeistolainen, rasisti, fasisti, natsi. Jos olet mitään noista edes vähän, olet heti äärimmäisin natsi.

Pyritään leimaamaan mahdollisimman suuri joukko ihmisiä fasisteiksi. Jos joku tunnustaa olevansa isänmaallinen, voit suvakkina heti vetää mutkat suoriksi ja huutaa: "natsi!".

Sama jos kannattaa Trumpia, on heti hirviö. Kaikkiin oikeistopuolen ihmisiin pyritään saamaan negatiivinen leima, jotta voit väittää ihmisen kannattavan kaikkia pahuuksia, jos hän on vaikka samaa mieltä Orbanin kanssa. Voit reippaasti olettaa, jos henkilö on persu, hän on naistenvihaaja ja rasisti. Jotta kukaan ei uskaltaisi sympatiseerata oineistopuolta, maineensa menetyksen pelossa.

Muutenkin vasemmistopuoli toimii huutamalla, riehumalla ja väkivallalla. Kuten BLM-liikekin osoittaa. Pyritään väkisin ja uhkaamalla saamaan tahto ja oma ideologia läpi.

Vaikenemisen vaatimus koskee kaikkia suvakismin ajatuksia. Transhenkilöiden silpomista ei saa vastustaa. 2 sukupuolta ei saa tunnustaa. Homoutta ei saa pitää syntinä Raamatun mukaan. Rasismiväitteistä ei saa olla eri mieltä. Islamia ei saa kyseenalaistaa.

Kaikki menevät massan mukana. Pelkäävät olla eri mieltä. Onko kyseessä joukkopsykoosi, kuten Natsi-Saksassa? Ollaan hurmioituneita omasta hyvyydestä. Mitä äärimmäisempi olet, sitä parempi ihminen olet.

Asioita ei mietitä mitenkään moraalin kannalta. Mikä on oikeasti hyvää ja mikä pahaa. Ollaan vain opinkappaleiden sokaisemia. Ei kyseenalaisteta suvakismin väitteitä, otetaan ne ultimaattisina totuuksina. Ja kuka noudattaa tiukimmin näitä periaatteita on paras suvakki.

Neuvostoliitto ja monet muut kommunistiset maat osoittivat, että aate kehittää diktatuurin. Miksi nykypäivän vasemmistosuvakit olisivat erilaisia, koska heidän kaikki toimintansa ajaa samaan suuntaan?

Heille sopii demokratia vain silloin, kun he ovat itse voitolla. Heti kun konservatiiveja äänestetään valtaan, he älähtävät, että nyt on vaara, fasismi valtaa meitit. He puhuvat demokratian puolustamisesta, mutta tarkoittavat vain suvakki-vallan puolustamista. He kutsuvat demokratiaa diktatuuriksi, silloin kun oikeistopopulistit voittavat reilusti.

Tukahduttamalla aatteensa kritiikin he puhuvat suojelevansa sananvapautta. Kuinka irvokasta, suvakkien käsitteet ovat täysin päälaellaan.

Kaikista hankalinta on se, että he uskovat olevansa oikeassa ja hyviä. Ja ovat siksi fanaattisia ja vastustavat keinoja kaihtamatta vihollisiaan: eri mieltä olevia ihmisiä. Heidän mielestään on vain yksi ääripää, ne toiset. Ja kaikki ongelmat johtuvat näistä väärin ajattelevista ihmisistä, vihaajista.

On todella hankalaa keskustella median objektiivisuuteen uskovien kanssa. Eräs perheenjäseneni on tällainen. Hänen mielestään Trump ja Putin ovat pahoja ja kaikki muut. Hän ei millään näe, miksi olen kansallismielinen. Jos on niin vakuuttunut uskonsa oikeudesta, ei pysty näkemään ja kuulemaan muita mielipiteitä. Saatikka hyväksymään toisen oikeutta ajatella eri tavalla.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä taisi nyt olla pointtina, että eri tavalla kanssasi ajattelevat sanovat ihan vääriä asioita, ja se harmittaa. Ovat fanaattisesti väärää mieltä, eivätkä samaa mieltä kanssasi. Saako heillä olla sananvapaus, vai pitäisikö heidän olla hiljaa?

    • Ihan hyvä kirjoitus.

      Atte Kaleva muuten sanoi, että " mikään ei ole niin suvaitsematon, kuin suvaitsevainen", hyvin pitää paikkansa. Pitkin somea on nähty se, kuinka fanaattisia puusilmiä nämä viherpunasuvakit ovat. Monet vaikuttavat lähes mielisairailta.

      • Anonyymi

        Nyt osuit just asian ytimeen hyvä !


    • Anonyymi

      No nyt aloittaja osui just asian ytimeen hyvä !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      530
      2005
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      383
      1643
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1462
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1047
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1032
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1016
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      811
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      803
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      794
    Aihe