Olette käsittäneet jumalan väärin. Se ei ole mikään vanha kääkkä pilvenreunalla vaan jumaluus on eri asia. Luonnonlait ovat vallalla kaikkialla Universumissa, miljardin valovuoden päässä olevilla planeetoillakin. Mikään ihimisen keksimä jumala ei mene niide yli. Kaikki elämä on osa kokonaisuutta jota voisi sanoa jumaluudeksi. Kivestä lähtien joka sekin kuhisee elämää atomien muodossa.
Minä kirjoitin nämä sanat teille opiksi ja varoitukseksi varsinkin sitä hetkeä ajatellen kun siirryymme rajan yli tuonpuoleiseen. Ettei tule pettymyksiä.
Minä kirjoitin nämä sanat teille opiksi ja varoitukseksi varsinkin sitä hetkeä ajatellen kun siirryymme rajan yli tuonpuoleiseen. Ettei tule pettymyksiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aurinko olisi hyvä jumala jos jollekkin pitäisi sellainen olla. Se on varmasti olemassa.
Jos jumalallinen kolmiyhteys muodostuu luonnonlaeista, evoluutiosta ja todennäköisyydestä ( lue: sattumasta) niin minäkin käännyn uskovaiseksi.
Hienoa, että muistutit. Harva varmasti ajatteleekaan enää Jumalan olevan vanhan herrasmiehen, joka istuu pilven päällä ihmisiä tarkkaillen. Jos hän ottaisi tällaisen hahmon, olisi hän ainakin yliluonnollisen hyväntahtoinen. Sitähän Hän onkin. Ensinnäkin Hän on luonut kaiken. Tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen. Kampittanut pahuuden tulemalla itse pojassaan maan päälle. Tarjonut jokaiselle mahdollisuuden pelastua, siitäkin huolimatta, että pahuus maailmassa saa jyllätä vielä tiettyyn hetkeen saakka.
Raamattu kuvaa Jumalaa hengeksi. Sitä Hän onkin. Äärimmäinen luovuus tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että saa jotakin näkyvää aikaiseksi. Kaikella näkyvällä on Hänen silmissään siis mittaamaton arvo, vaikka se vielä onkin katoavassa olomuodossa. Henki on sitä vastoin pysyvää olemassa oloa. Jos henki jotakin luo kaikessa kaikkivoipaisuudessaan, Hän myös on tarkoittanut alunperin kaiken pysyväksi. Ja niin onkin. Hengellinen maailma on tosi asia. Ne, jotka ovat siellä päässeet piipahtamaan, kuvaavat sitä monin verroin kauniimmaksi maailmaksi kuin tämä näkyvä langennut maailma onkaan.
Joku tiedemies kerran päätteli, että vaikka hän ei alunperin Jumalaan uskoisikaan, hänen kaiken järjen mukaan silti kannattaa uskoa Häneen. Tämän hän perusteli sillä, että, jos Jumalaa ei olekaan olemassa, ei hänen uskostaan ole silti mitään vahinkoa muille ja hänelle itselleen elämässä eikä kuoleman jälkeenkään. Usko auttaa häntä selviämään paremmin koettelemuksista ja hän osaa käyttäytyä uskovana muita kohtaan paremmin. Tunteehan hän olevansa omista valinnoistaan vastuussa Jumalalle. Jos Jumalaa ei ole, kuoleman jälkeen sillä ei ole mitään merkitystäkään. Hän vain lakkaa yksinkertaisesti olemasta ja vaipuu tiedottomaan tilaan. Kaikki kärsimykset loppuu joka tapauksessa.
Toinen vaihtoehto on, että hän kieltää Jumalan olemassa olon jo täällä, ei usko Jumalan poikaan. Häntä ei sido täällä ollessakaan esimerkiksi ne monet kristilliset moraalisäännöt, mitkä suojelevat elämää ja auttavat häntä näkemään muut ihmiset arvokkaina yksilöinä. Myöskään luomakunta ei puhuttele häntä samalla tavalla. Sitten kun hän kuolee, edessä on joka tapauksessa ero Jumalasta. Hän tietoisesti voi joutua johonkin muuhun paikkaan tai lakata olemasta. Hän ei saa ehkä mahdollisuutta nähdäkään Jumalan valtakuntaa, vaikka se olisikin olemassa. Hän ei saisi mahdollisuutta tavata omia uskovia vanhempiaan ja isovanhempiaan, joita hän ikävöi suuresti heidän kuollessaan.
Hän tuli siis siihen tulokseen, että hänen on jopa järkevää uskoa, koska siitä ei kuitenkaan ole mitään vahinkoa, siinäkään tapauksessa, että Jumalaa ei olisikaan olemassa.
Mutta siitä olisi valtavat vahingot hänen itsensä kannalta, jos hän kieltäisi Jumalan, ja Jumala olisikin olemassa.
Kaikkea Hyvää!