Hesari keksi rasismia

Anonyymi

Jos joku ei tiedä mitä tarkoittaa valeuutisointi, maalittaminen ja kaikenlainen sössöttäminen rasismista, niin tässä tulee kouluesimerkki. Pääosissa Helsingin Sanomat.
Hesari lähti liikkeelle tiistaina roiskaisemalla eetteriin uutisen, jossa Kokkolan Pallo-Veikkojen päävalmentaja Miika Juntunen päätettiin uhrata rasismialttarille. Vaikea sanoa mitä jutun kirjoittajalla Ari Virtasella on Juntusta vastaan, mutta Virtanen nyt vaan jostain syystä päätti keksiä rasismia. Ja onnistui lopputuloksessa yli odotusten. Juntuselle saatiin potkut.

Virtanen kirjoittaa, että ”sosiaalisessa mediassa levisi tiistaina huhu, jonka mukaan jalkapalloseura KPV:n aamuharjoituksissa oli pelattu kuka pelkää mustaa miestä-leikkiä. Ensimmäinen kiinniottaja oli ghanalainen Abu Sanunu”.

Rasismia on siis se, että leikittiin kuka pelkää mustaa miestä-leikkiä. Jos joku ei tiedä mitä kyseinen leikki tarkoittaa, niin esimerkiksi jääkiekko- ja jalkapallotreeneissä kyseinen ”leikki” on hyvin yleinen. Vedetään jotkut rajat ja osallistujat siirtyvät rajalinjan taakse. Yksi jää rajojen keskelle. Sen jälkeen osallistujat lähtevät juoksemaan toiselle rajalle ja keskelle jäänyt ”musta mies” yrittää koskettaa mahdollisimman monta juoksijaa. Niihin, joihin hän osuu, jäävät rajojen sisälle taas ottamaan kiinni niitä, jotka pääsivät juoksemaan läpi. Se voittaa, joka jää viimeiseksi jäljelle.

Rasismin tuplasi, Helsingin sanomien mukaan, se, että ensimmäinen kiinniottaja oli siis oikeasti musta mies!

Kaksi asiaa: missään sosiaalisessa mediassa ei ole levinnyt yhtään mitään huhua mistään rasistisesta leikistä. Kukaan ei ole kummastellut leikkiä, sillä se on urheilupiireissä hyvin yleinen. Sillä poikkeuksella, että nykyään ei huudeta ”kuka pelkää mustaa miestä”. Ei sitä huudettu Kokkolassakaan. Koko juttu on Virtasen omasta päästä keksimään jonninjoutavaa horinaa.

Toiseksi, kuka kuvittelee, että ammattivalmentaja tuo pelikentille rasismia siten, että nostaisi yhden OMAN PELAAJANSA jonnekin rasismitikun nokkaa pilkattavaksi. Kuten ilmi tulee, pelaajat eivät siis todellakaan olleet edes huutaneet ”kuka pelkää mustaa miestä”, kuten lasten leikeissä on tapana.

Leikissä, tai tässä tapauksessa harjoituksessa, käytettiin siis vain pelkästään hyväksi leikin luonnetta, jossa väistetään vastustajaa. Yhdet yrittävät ottaa kiinni toisia, jotka yrittävät väistää. Aika perusjuttua jalkapallossa ja jääkiekossa.

”Pelaajat eivät olleet edes huutaneet ”kuka pelkää mustaa miestä” kuten lasten leikeissä on tapana. Leikissä käytettiin siis vain pelkästään hyväksi leikin luonnetta, jossa väistetään vastustajaa”



Nyt KPV ilmoitti, että se on antanut Miika Juntuselle potkut. KPV meni paniikkiin, koska johdossa pelättiin rasismikohuun joutumista, ja tehtiin paniikkiratkaisu. Juntuselle annettiin potkut ja kuviteltiin, että sillä saadaan ostettua joukkue ulos rasismikohusta. Jota ei oikeasti ollut edes olemassa.

Tässä oli siis aivan kouluesimerkki valeuutisesta, kuvitellusta rasismista ja sössöttämisestä.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai onkohan? Näyttää siltä, ettei asia olekaan ihan niin yksinkertainen, kuin esität.

      "Ilta-Sanomien tietojen mukaan Juntusen palkkaaminen aiheutti välittömästi voimakasta vastustusta seuran sisällä, eritoten KPV:n junioripuolella. Vastustuksen syynä oli mm. Juntusen oikeudessa saamat tuomiot kirjanpitorikoksesta ja veropetoksesta."

      "KOVINTA kulissipeliä pelasi Ilta-Sanomien tietojen mukaan KPV juniorit ry. Kuten Palloliiton sääntöihin kuuluu, edustusjoukkueen sarjapaikkaa hallinnoi yhdistys, ei toimintaa pyörittävä osakeyhtiö. Normaaliin tapaan kuuluu, että yhdistys vuokraa sarjapaikkaa yhtiölle joko vuosi kerrallaan tai pidemmällä sopimuksella.

      Ilta-Sanomien tietojen mukaan junioriyhdistys teki viikon aikana selväksi Laitiselle, että yhdistys asettaisi sarjapaikan vuokraamisen jatkossa kyseenalaiseksi, mikäli Juntunen jatkaisi seuran päävalmentajana."

      Kyse ei siis ollutkaan pelkästään 'rasismikohusta'.

      Juntunen itse ei näemmä ole samaa mieltä kanssasi väittäessäsi, ettei mitään kohua ollutkaan.

      "Juntusen mukaan nimettömät sosiaalisen median viestit tiistain harjoitusten jälkeen päätyivät myös pelaajien nähtäviksi, ja somepaine vaikutti hänen asemaansa seurassa."

      https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000006600567.html

    • Anonyymi

      Onko jotain hävettävää olla musta mies?
      Vai mikä nykyään on kun mitättömyyksistä vedetään herneet nenään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      73
      1279
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      748
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      118
      696
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe