Trump tuo rauhan jopa lähi-itään

https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=138

Arabiemiraatit ja Istael solmineet diplomaattisuhteet.

Mahtava mies tuo Trump, tekee mihin muut eivät ole aiemmin pystyneet.
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Trump toi ennen koronaa yhdysvaltoihin ennätysmäisen pitkän talouden nousunkin ja työttömyys lähes katosi.

On siinä miesten mies.

Äänestä
  • Hah.+Trumpin+aikana+työttömyys+on+noussut+jo+lähelle+kahtakymmentä+prosenttia.+Obaman+kauden+päättyessä+se+oli+alle+10+%.

    Äänestä

Ympäristötekona Trump on suosinut Amerikkalaista lähituotantoa, mutta ei kiitosta tipu ympäristönsuojelijoilta.

Rauhan nobeliin ei varmaan pääse edes ehdolle. Obamalle pysti tuli jo 9kk näyttöjen jälkeen..

Äänestä
  • Trumpin hallinto kiihdytti hormonien ja antibioottien syöttämistä lihakarjalle tuottajien vaatimuksesta. Tähän Obaman hallinto ei suostunut.

    Äänestä

Odottakaa, kohta hän poistaa koronankin, on se äijä.

Äänestä

Trumpin ei ole aloittanut yhtään sotaa, päinvastoin, esim. vähentänyt joukkoja Euroopassa. Trump on todellakin rauhan mies, pieni herjanheitto on harmitonta sotimisen rinnalla eli suhteellisuudentajua, please.

Äänestä
  • USA on parastaikaa mukana viidessä sodassa joissa tuli yli 10000 kuollutta viime vuoden aikana, ja tukemassa jotain osapuolta yhteensä 20:ssa selkkauksessa. Trump, tuo rauhan mies, sotii 25:ssa kärhämässä eikä lopeta niistä yhtäkään. Antakaa sille sääli-Nobel ettei purskahda itkuun, ressukka.

    https://www.quora.com/How-many-wars-is-the-United-States-involved-in-right-now

    Äänestä

  • Sotahullut vaativat jo presidentin vaihtoa jotta päästäisiin taas sotimaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA on parastaikaa mukana viidessä sodassa joissa tuli yli 10000 kuollutta viime vuoden aikana, ja tukemassa jotain osapuolta yhteensä 20:ssa selkkauksessa. Trump, tuo rauhan mies, sotii 25:ssa kärhämässä eikä lopeta niistä yhtäkään. Antakaa sille sääli-Nobel ettei purskahda itkuun, ressukka.

    https://www.quora.com/How-many-wars-is-the-United-States-involved-in-right-now

    Mutta hän ei ole aloittanut yhtään sotaa toisin kuin Obama ja Bush. Noiden herrojen sotkuja on lähes mahdotonta selvittää.

    Äänestä

Trump lupasi myös laittaa pedofiilit ja seksuaalirikolliset vankilaan. Trumpin aikana noita on pidätetty valtava määrä, enemmän kuin koskaan kukaan muu presidentti!

1Äänestä
  • Ensinnäkään presidentit eivät pidätä ketään. Ja toisekseen, seksuaalirikollisia pidätettiin enemmän vuonna 1991 kuin Trumpin aikana Vuonna 1991 oli presidenttinä George H.W. Bush.. Lisäksi Trumpilla on omat ongelmansa lasten suhteen. Trumpin käskystä maahantulijoiden lapsia erotettiin vanhemmistaan rajalla ja lapset pistettiin häkkeihin. Se on lasten haavoittuvaisen aseman väärinkäyttöä.

    https://theintercept.com/2020/07/09/the-trump-child-abuse-scandal/

    Äänestä

Kun katsoo bidenia ja kamalaa ,niin mitä lietsontaa.Toki moni asia mikä toisin muuttuu usas ihan toisellaiseksi.Trumpin kausi jos päättyy, päättyy niin kesken.Jos valta vaihtuu onko sota jo jossain aikaan saatu.Vaikea sanoa mitä amerikkalaiset ajattelee kun sieltä löytyy niin moneen lähtöön ihmisiä erilaisia paikkoja ei vaan newyork missä vaaditaan kaikenmoista.Mielenosoitukset saivat paljon tuhoa aikaan yrittäjille,ja tuhosivat vaan paikkkoja,auttoiko se..ihmisiä joutui vaan itse vaikeuksiin maassa missä istuu linnassa puolet elämästään.Sama ketä rakastat sun omajuttu eletään v.2020 ,mieltä pitäs voida näyttää ihan rauhanomaisin keinoin...paljon väkee marssimaan ,flagaatein,ei mitään väkivaltaa,särkemistä..

Äänestä

Nyt ymmärrän mistä nämä Trumpin kehumiset ovat lähtöisin. Katsoin aamulla TV7:n ohjelmaa, missä Ojares ja Sartola kehuivat Trumpia ja haukkuivat Obamaa ja Bidenia koko puolituntisen.

1Äänestä
  • Lahkolaispersujahan nämä palstat ovat puolillaan.

    Äänestä

On se kyllä hyvä presidentti! Vähän toista mitä paskamedia jatkuvasti väittää. Yrittihän tuo MTV uutisetki vähätellä saavutusta eilisissä uutisissa mutta kuka tahansa ymmärtää että Trumpin saavutus on nobelin rauhanpalkinnon arvoinen. Globaali liberalistien turha länkyttää kun itse saavat aikaan pelkästään rauhattomuutta ja sotia.

Äänestä
  • Sano sille Trumpille sitten, että lopettaa ne viisi täysmittaista sotaa, joissa USA on parhaillaan osallisena. Ja että sulkee Guantanamon vankileirin, jossa on edelleen 40 vankia. Ei tipu rauhanpalkintoa muuten.
    Trump muuten sallii kidutuksen Guantanamossa. Wikipediasta:
    President Donald Trump has vowed to keep the prison open and to use it to detain terrorists, potentially including American supporters of ISIS.[326] Trump has also considered bringing back waterboarding or "worse".[326] On 30 January 2018, just before delivering his State of the Union address, Trump signed an executive order keeping the prison open indefinitely.[32

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sano sille Trumpille sitten, että lopettaa ne viisi täysmittaista sotaa, joissa USA on parhaillaan osallisena. Ja että sulkee Guantanamon vankileirin, jossa on edelleen 40 vankia. Ei tipu rauhanpalkintoa muuten.
    Trump muuten sallii kidutuksen Guantanamossa. Wikipediasta:
    President Donald Trump has vowed to keep the prison open and to use it to detain terrorists, potentially including American supporters of ISIS.[326] Trump has also considered bringing back waterboarding or "worse".[326] On 30 January 2018, just before delivering his State of the Union address, Trump signed an executive order keeping the prison open indefinitely.[32

    Sodan lopettaminen on vaikeampaa kuin sen aloittaminen siihen ei Trumppikaan kykene, mutta ei ole jatkanut edeltäjiensä sotien aloitus politiikkaa.

    Äänestä

Tuosta on kyllä vielä pitkä matka rauhaan Lähi-idässä.

Äänestä

Obaman aikana USA velkaantui n. 5 000 miljardia dollaria - siinä se talouskasvu.

Äänestä
  • Trumpin kaudella työttömyys taas on kasvanut noin viidestä prosentista yli kahteenkymmeneen prosenttiin.

    Äänestä

Trumppi ei saa koskaan aikaiseksi rauhaa mihinkään, vaan on joka paikassa pelkästään oma möhönapa edellä ja hakemassa lisää ongelmia Lähi-Idässäkin.
Eikös ne Israelin diktaattorinkin tekemiset ole samaan tapaan tutkinnassa kuin USA:n itsevaltaisuuteen pyrkivän örvelön?!!

Äänestä

Huumepresidentti Hussein Obama kehui kuinka kannabis on hyvää ja tekee hyvää. Ja kannabiksen käyttö roihahtikin ihan uudelle tasolle jo esimerkin voimalla. Tietenkin tiettyjen tahojen medioissa Obama ei ole tehnyt mitään väärää. Samalla Trumppi näissä medioissa ei voi tehdä mitään mikä ei olisi väärin. Kun Trump aikoinaan tuli valituksi, niin päivänä 1. USA:n höyrähtäneistö julisti ettei Trump ole heidän presidenttinsä, ja aloitti kampanjoinnin ja kaaoksen lietsomisen. Joka jatkuu edelleen. Tämän kampanjan etiäisenä suomenkin mediassa tietyt tahot propagoivat päätetyn linjan mukaisesti joka ainoana päivänä.

Tulee olemaan mielenkiintoista, jos Biden valitaan. Republikaanitahot ja konservatiivit ylipäätään ovat siinä määrin sivistyneempiä, että tuskin ryhtyisivät samantasoiseen mielenosoittamiseen koko Bidenin presidenttikauden ajaksi. Mutta jos joitakin, vaikkakin pienempiä ja rauhanomaisempia mielenosoituksia esiintyy, niin todennäköisesti tuo sama mediablokki kirkuu "äärioikeiston" riehuneen.

Mutta mitä tekee tähän asti mieltään osoittanut demokraatti-anarkistiporukka? Jos palvotusta Bidenistä tulee presidentti. Palaako koteihinsa töidensä ja harrasteidensa pariin?

Todennäköisesti ei. Sama joukko jatkanee anarkistista riehuntaansa, vaikka olisi poliittisesti kuinka valta-asemassa. Koska tuhotöillä ja väkivallalla terrorisointi on vallankäyttöä sekin. Siitä tuskin luopuisivat.

Äänestä
  • Trumpin presidenttikaudella useampi Yhdysvaltain osavaltio on laillistanut kannabiksen käytön kuin Obaman kaudella. Trump ei ole tehnyt elettäkään tätä asiaa muuttaakseen.

    Äänestä

Ei siitä ole kamalan pitkä aika Anwar Sadat ja Menachem Begin saivat jaetun Nobelin rauhanpalkinnon kun saivat aikaan "pysyvän" rauhan lähi-itään.

Hiukan myöhemmin Nobelin saivat täysin samasta ansiosta Jasser Arafat, Shimon Peres ja Jitshak Rabin. Taas tuli ikuinen rauha lähi-itään.

Trumpin sopimus on vaalitemppu eikä takuulla johda tuolle alueelle minkäänlaiseen rauhaan.

Äänestä
  • Listalta unohtui yhdysvaltalainen Ralph Bunche, joka toi ikuisen rauhan Nobelin arvoisesti lähi-itään jo vuonna 1950.

    Äänestä

  • Anwar Sadat ja Menachem Begin lopettivat maittensa välisen sotatilan , eikä kukaan ole väittänytkään että se koko Lähi-Itään olisi rauhaa tuonut. Hyvä askel kahdelta vihollisvaltiolta.

    Ei vain mennyt kauaa , kun omat aseet sotilasparaatissa kääntyivät Sadatia kohti ja hänet murhattiin.

    Olisivat vain muutkin naapurimaat seuranneet perässä, eivätkä kääntäneet puukkoa haavassa. Mikseivät arabimaat luovuta mitään alueita palestiinalaisille?

    Äänestä

Trump saattoi saada tuolla teollaan ratkaisevat äänet. Israel on tyytyväinen sopimukseen --> Ei pyri leimaamaan Trumpia Israelin vastustajaksi --> USA:n juutalaiset äänestävät demokraatteja, mutta jättävät Trumpin leimaamisen väliin --> iso joukko kristittyjä äänestäjiä katsoo Trumpin kelvokkaaksi, koska hänellä ei ole Israelin vastustajan leimaa.

Äänestä

Trump ei ole mikään Kristus. Turha ylistää häntä rauhantekijäksi.

Äänestä

Jos kysymys olisi Suomen vaaleista, niin äänestäisin ehdottomasti Trumpia. Nationalisti ja hieman psykopaatti ja siinä on ne avaimet millä saa maan kuin maan nousukiitoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=138

Arabiemiraatit ja Istael solmineet diplomaattisuhteet.

Mahtava mies tuo Trump, tekee mihin muut eivät ole aiemmin pystyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu