Miksei riskimaista palaavilta edelleenkään mitata kuumetta etälämpömittarilla?

Kohtuu halpa ja nopeakäyttöinen laite ja kuumeiset voisi vaatia ensimmäisinä erilleen ja pakkotesteihin. Maailmalla noita on käytössä lähes joka lentoasemalla ja satamaterminaalissa, Suomi ei taas hoksaa tai saa aikaiseksi.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi mitata?
Eihän se ole muuallakaan onnistunut. Ei ole ollut mitään hyötyä.

Äänestä

Ei sillä televisiokameralla saada mitään järkeviä tuloksia. Ei edes varsinaisella etäkuumemittarillakaan, koska tartunnan saanut voi levittää jo virusta vaikka ei olisi vielä kuumetta tai muitakaan oireita.

Äänestä
  • Eli nostetaan kädet pystyyn kuten Lintilä.

    Äänestä

  • Ei saada ei. Mutta ei sen tarkoituksena olekaan saada, kuin edes 1 prosentti. Tämän kuumemittauksen tärkeys TAUKIT! tulee siinä, että sellaisetkin ihmiset tajuavat, jotka ovat omalta osaltaan höllentäneet jo tai hekin jotka eivät ole koskaan välittäneet hygieniasta alkaisivat välittää kun jokapaikassa on muistutus tauti elää, leviää ja on päällä. Siksi tuo etä kuumemittauskin olisi tärkeä toimi.

    Äänestä

Lämpökameralla voitaisiin seuloa ne, joiden ruumiinlämpö vaikuttaisi olevan hitusenkaan kohonnut, tarkempaan, verhon takana peräaukosta suoritettavaan kuumemittaukseen.

Äänestä

Vihreät haluavat mitata lämmön sormella peräaukosta, ensin sormi aukkoon minuutiksi ja sitten omaa poskea vasten tunnustellaan sormen lämpöä

Äänestä

Koska hallitus haluaa uuden korona kaaoksen. Muuten eivät saa syytä ottaa lisävelkaa tuhottomasti ja korottaa veroja.

Äänestä

Mitkä ne korona oireet oikein on? Katselin erästä listausta niin sama sopi melkein kehen kenellä on normaali kausi flunssa. Eikä silloin mihinkään koronatestiin kannata mennä joutuu vielä perusteettomaan karanteeniin ja saa elämän hankalammaks.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kohtuu halpa ja nopeakäyttöinen laite ja kuumeiset voisi vaatia ensimmäisinä erilleen ja pakkotesteihin. Maailmalla noita on käytössä lähes joka lentoasemalla ja satamaterminaalissa, Suomi ei taas hoksaa tai saa aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu