Tuhoisan johtamisen tunnistaminen, korjaaminen ja ennaltaehkäisy https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64413/Rautava_Rasmus.pdf?sequence=1&isAllowed=y sivu 22/88 "Tuhoisaa johtajaa myötäilevän alaisen nimittäminen eksyneeksi sieluksi on osuva ja paljastava nimitys. Se kertoo alaisen piirteistä, asemasta ja joissain tapauksissa myös elämäntilanteesta tai menneisyydestä. Eksyneen sielun keskeisimmiksi tunnuspiirteiksi voidaan katsoa täyttämättömät tarpeet, ongelmat omassa elämässä, epäselvä minäkuva sekä alhainen itsearvostus. Eksynyt sielu voi olla epävarma itsestään tai roolistaan, työtehtäviin liittyvistä kyvyistään, arvoistaan ja työntekonsa tai jopa koko elämänsä suunnasta. Epävarmuus oman työn tai uran suunnasta on keskeinen heikkous, johonsuuntaa näyttävänkarismaattisen johtajan on helppo iskeä."
Eksyneet sielut
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Erittäin harvalla on voimaa asettua tuhoisia narsistisia johtajia vastaan, sillä se tarkoittaa veristä sisällissotaa. Viisas tunnistaa omat voimavaransa ja kestokykynsä. Narsistia ei korjaa kukaan. On turha kuvitella, että esim. sisäiset kurinpitotoimet häneen purisivat.
Tilanteen ennaltaehkäisy on ainoa toimiva keino. Se taas vaatisi psykologisia testejä ja soveltuvuuskokeita. Eivätkä nekään ole välttämättä takuu. Älykäs pystyy halutessaan huijaamaan vaikka valheenpaljastuskokeessa. Useimmilla ei toki ole siihen mitään syytä.
Valitettavasti organisaatioissa on liian vähän psykologista silmää huonojen johtajien tunnistamiseksi. Työpaikan ilmipiiri ei myöskään riipu vain johdosta. Johtamistaitojen lisäksi tarvitaan myös ns. alaistaitoja. Ongelmat eivät suinkaan rajoitu vain johtajiin, narsismi ja luonnehäiriöt ovat yhtä tuhoisia työntekijöissä.