Onko suomen puolustusvoimissa venäläisiä henkilöitä ALAFUTUSOF JNE

Anonyymi

Onko supo tutkinut tietomurtoa jossa vuotoa kun venäläiset ostelee kiinteistöjä
maa alueita noin vaan melko huolimatonta toimintaa TURUN SAARISTO HMM
Puolustusvoimien tiedustelutoimintaa kuvaavaa, salatuksi leimattua aineistoa oli vuodettu Helsingin Sanomille. Lehti julkaisi joulukuussa 2017 aineiston perusteella tehdyn jutun. Aineistosta ei paljastunut sotilaiden tekemiä väärinkäytöksiä tai muita yhteiskunnallisia syitä, joilla paljastusta olisi voinut perustella.

Tahallisena tällainen vuoto olisi sotilaalta maanpetostason teko. Tahatonkin vuoto olisi erittäin vakava virkarikos: puolustusvoimista eläköityneellä ihmisellä ei saisi olla tällaista materiaalia hallussaan.

Poliisi ei ole vahvistanut STT:n tietoja. Amiraalikaan ei ole vastannut väitteisiin, eikä häntä ole tavoitettu.

Alafuzoff on kuluneen vuoden aikana esiintynyt silloin tällöin erilaisissa Venäjään ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä seminaareissa muun muassa Moskovassa. Hän on myös tiettävästi osallistunut muutamiin kenraalikunnan juhlatilaisuuksiin.

6

142

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käsittääkseni on maata ostettu ainakin ysärillä tietoliikennetolppien lähettyviltä... Selvä salaliitto! Hui nynne hyökkää!

    • Anonyymi

      Alafuzoff ei ole venäläinen henkilö, eikä ole koskaan ollutkaan. Tunnen hänet erittäin hyvin, ja olisin todella yllättynyt jos hän olisi yhtään mitään tietoja kenellekään vuotanut. Hän ehkä erehtyi uskomaan, että Venäjä on ystävällismielinen naapuri joka haluaa pelkkää hyvää naapureilleen, ja jolla ei ole mielenkiintoa eikä resursseja havitella maailman herruutta. Melko paha moka kenraalitason upseerille toki. Jota sitten Venäjä on käyttänyt hyväkseen.

    • Anonyymi

      Onkohan kaikki Lindströmit ja Bollströmitkin ruotsalaisia. Puhumattakaan Marinista, Henrikssonista tai Anderssonista. Onko supo tutkinut heidän taustojaan ollenkaan?

      • Anonyymi

        Vain viranhaltioiden taustat tutkitaan, ei poliitikkojen. Ilman turvallisuusselvitystä ei voi käsitellä luottamuksellista tai salaista tietoa. Mikä tarkoittaa, että esim. kansanedustajilla ei pääsääntöisesti ole oikeutta kaikkeen tietoon. Rikosrekisteri estää tietojen saannin, joten ymmärrettävästi tietyt edustajat vastustavat turvaselvityksiä.


      • Anonyymi

        Se siitä nyt vielä puuttuisi, että syrjittäisiin sukunimen perusteella. Monet venäläisperäisten sukujen kantaisät ovat tulleet Suomeen jo tsaarinaikana. Heidän sukunsa on ollut suomalaista useiden sukupolvien ajan. Sama koskee ruotsalaisperäisiä sukuja. Minun sukuni kantaisä on tullut Suomeen nykyisen Saksan alueelta jo keski-ajalla. Me ollaat kaikki mamuja, kun oikein silmiin katsotaan.:)


    • Anonyymi

      Tuula Malinin kirja : "Putinin pihapiirissä" mainion yhteenvedon noista naapurin tekosista Suomea kohtaan. Luettuani kävi tosin vtuttamaan ankarasti, mutta ainahan tieto lisää tuskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe