Tiedotteleeko hän omiin nimiin asioista, joista ei ole keskusteltu hallituksessa ?
Ministeri Kiuru ei ollut suosittu Sipilän hallituksessa, kuulemma jarrutteli ja viivytteli
mm. sote-asioita, mutta perusteli asiansa kyllä. Nyt menee asioitten edelle ?
Ministeri Kiuru ei ollut suosittu Sipilän hallituksessa, kuulemma jarrutteli ja viivytteli
mm. sote-asioita, mutta perusteli asiansa kyllä. Nyt menee asioitten edelle ?
Vastaukset 18
Vanhimmat
En tunne tyttöä enkä aatoksiaan.
Mutta kun katsoo hallituksemme teini-tyttöjen kavalkaadia, on Kiuru törkeän yli-painoinen.
Ehkä hän on siksi hallituksessa.
Antaa sille edes vähän paino-arvoa keulimiseen.
Eri tavalla tosin, kuin M.Vanhanen.
Vanhanenhan on laitettu hallitukseen lisäämään älykkyyttä.
Runsaasti ja painavasti.
H.
Vanhanen on tuonut vanhan valehtelevan lahjus-"kulttuurin" näkyväksi
tulemalla ministeriksi.
Kyllä hän oli Porissa vuosia opettajana epäpätevänä sosdemmafian voimalla nimitettynä toverituella Krista Kiuru harmittelee opinto-ohjaajatittelistä noussutta kiistaa Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) harmitteli tiistaina eduskunnan kalenterin ammattikuvailusta noussutta kiistaa. Sdp:n entinen kansanedustaja Mikko Elo syytti Kiurua Satakunnan Kansassa ammattinimikkeen "väärentämisestä".
Taisi joku hallituksen edustaja olla yllättynyt Kiurun lentokoneella saapuvia koskevien pakkokaranteenijulistuksesta ja
varsinkin rangaistuksista tiedotamisesta,
että jopa vankilaakin voi tulla, jos ei toimi niinkuin määrätään.
Sehän ei toteutunut. Testiinmenokin on vapaaehtoista, ei voi pakottaa.
Paljon kovempia otteita on silti jo muualla maailmassa.
Kiinassa matkustaja "kaapataan" suoraan kentältä karanteeniin hotelliin
pariksi viikoksi eikä siitä huoneesta pääse ulos mihinkään.
Ennen maahantuloa otetuilla testeillä ei ole mitään merkitystä.
Ruoka tuodaan karanteenihotellihuoneen oven taakse ja syöt mitä tuodaan,
sillä elät, vaihtoehtoja tai toivomuksia ei kuunnella.
Näin spotin tapauksesta tv-uutisissa. Suomal. toimittaja oli karanteenissa kiinalaisessa hotellihuoneessa. Ei ollut suuren suuri huone eikä paljon näkymiä.
Hulluksi tulisi ja jos kiinalainen hapanimelä ruoka ei sopisi mahahapoille
saisi vielä mahakivutkin päälle.
Oppositiolla köykänen hyökkäys eilen hallitusta vastaan, helppo huudella sivusta .
on siinä jotain vikaa,
en tykkää,
jotenki liian monotoooninen esityksissään,
jos häää o ropotti,,,
Ns.ministeri Kiuru otti sitten poliittisen johtajan roolin ja tuomarin päätösvallan ja kaikki muut päälle, uhkailemalla linnateissulla. Varmaan oppiisä hänelle on ollut Minskin vihervassari Lukatshenka.
Oikeusministeri Henriksson oli ihmeissään Porin matamista, Kiurusta.
Tälläkin palstalla on kehuttu ja luultu miten hallitus tekee päätöksiä yhdessä kuten demokratiaan kuuluu.
Nyt on osoitettu, että ainakin Häävistö (vihr), Ohari (vihr) ja Giuru (sdp) tekevät aivan yksin päätöksiä, joista hallituksen muilla ei ole aavistustakaan.
Eivätkä kaikki päätökset kestä lainmukaista tarkastelua. Ministeriöissä pitäisi olla virkamiehiä, jotka neuvovat lakiasioissa, mutta näköjään monissa asioissa on kävelty näiden yli.
Oh those Fennos :D
Joku epäilee hallituksessa toimitaan vilpillisesti, en usko tämä nähtiin Kulmunin erossa, Haavistoa syytetään, se ei kyllä johda mihinkään.
Vuosien mittaan on tullut mitä ihmeellisimpiä syytöksiä, Vanhasen lautakasasta mikä perustui tyhjänpäiväseen ajojahtiin.
Kiurun tapaus onneton sananvalinta, maassa on miljoona kertaa tärkeämpiä maata koskevia ongelmia.
Vanhasen lautakasa-homma ei ollut tyhjästä nyhjästy. Lahjuksia oli tod.näk. ottanut
ja paljon muutakin liittyi siihen. Vanhanen valehteli tai oikeastaan "unohti" kaiken.
Punotti ja änkytti, ei vastannut kysymyksiin, koska "ei muista".
Poliitikon muisti on niin valikoiva.
Poliitikolla ei ole varaa erehtyä sanavalinnoissaan. Poliitikon tasolla olevan ihmisen
täytyy tietää mitä puhuu ja mitä hänellä on oikeus puhua.
Eikös se tämä korona ole nyt se maailman tärkein asia ja terveys edellä mennään vaikka puuhun,
niin kyllä niillä sanavalinnoilla on silloin merkitystä ja jos sen vielä solkkaa tiedotustilaisuudessa.
Vanhasen ei tarvitse valehdella, joidenkin oltava uusnatsi rasisti, tehtävä ihmisyyttä halveksiva blogi kirjoitus saadakseen rikostuomio ja sulka hattuun.
".Vanhasen ei tarvitse valehdella"
Miksi se sitten valehteli ?
Näyttämötaiteen prof oli hullujenhuoneessa hoitaessaan virkaansa hyvä suomi
LAURI SAIRASTUI ollessaan Tampereen Näyttelijäntyönlaitoksen professorina. Kun hän vasta opetteli opettamista, hänen piti vastata myös yliopiston hierarkkisista toimintamalleista, taloudesta sekä opettajien ja oppilaiden valinnoista.