130. Elämä

Kyllä selvintä on, jos kirjautuu. Perinteitä noudattaen myös aloitus voisi olla aloittelevissa keskustelijoissa, koska kuitenkin perinteitä pidetään yllä numerollisestikin

538

3248

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin myös toivon mukaan kirjautumisia kannustaneet turkulaiset pääsevät sieltä joen väärältä puolen ...

    • Cee, saa olla tarkkana nykyään siis jopa ruumisarkkuja selatessa. Auta armias, mikä yllätys, jos vielä käy hautakiviä katsomassa

      Kun äitini kuoli, veli halusi "persoonallisen" kiven, että muutkin huomaavat. Ei kelvannut minun tekemäni puuristi. Onneksi ei tarvinnut arkkua harkita, vaan tuhkauurna

      • Äitisi haudattiin siis sinun tekemässäi tuhkauurnassa. Sehän käy vallan mainiosti ja on kaunis ele. Arkku kuitenkin tarvitaan tuhkattavallekin, ei vainajaa uuniin työnnetä pelkällä krematorion metallialustalla.

        Itselleni en halua minkäänlaista kiveä, enkä uurnaa, tuhkat vain muistolehtoon ja sillä siisti, vaikka pahvilootasta kaadettuna. Uurnaakin varten tarvitsee ostaa se hautapaikka.

        Muistan kun yksi nainen kerran ihmetteli, että krematorio antoi hänelle siskonsa tuhkat vain pahvilaatikossa, ei siis tajunnut, että itse se on ostettava, mikäli haluaa sirotteluastiaksi muun kuin pahvilootan.

      • Calvados kirjoitti:

        Äitisi haudattiin siis sinun tekemässäi tuhkauurnassa. Sehän käy vallan mainiosti ja on kaunis ele. Arkku kuitenkin tarvitaan tuhkattavallekin, ei vainajaa uuniin työnnetä pelkällä krematorion metallialustalla.

        Itselleni en halua minkäänlaista kiveä, enkä uurnaa, tuhkat vain muistolehtoon ja sillä siisti, vaikka pahvilootasta kaadettuna. Uurnaakin varten tarvitsee ostaa se hautapaikka.

        Muistan kun yksi nainen kerran ihmetteli, että krematorio antoi hänelle siskonsa tuhkat vain pahvilaatikossa, ei siis tajunnut, että itse se on ostettava, mikäli haluaa sirotteluastiaksi muun kuin pahvilootan.

        Mielestäni jossain jo vastasin, että olin tyystin unhoittanut, että jossain valkoisessa loodassa äitini poltettiin. Ja jopa ostettiin Elannon hautaustoimistosta se halvin savi"maljakko" eikä äitee pahastunut.

        Ristin olisin tehnyt ite, mutta veljeni on mitä on ja jouduin tyytymään puoliksi maksamiseen.

        Jätän omat jäämistöni muitten mietittäväksi, vaikka olen kait täälläkin "kehunut" että perintöä ei tule jos ...

    • New York Times pitää huolta Ylenkin uutisoinnista. Yle sen otsikoi, että Kreikka lähettää kuolemaan pakolaisia

      EU on haluton auttamaan ja jenkkilän uutiset muokkaavat maaperää. Ei muuten ihme, sillä vastaava Ylen uutis ja ajankohtaistoimittaja on ent. Aamulehden päätoimittaja ja Anttila napattiin kolmoselta ja ei siis ihme, että Makkonen jatkaa a studioissa.

      Sitten näin aamutuimaan kerron, että tänäänkin saan nauttia ulkoilmasta.

    • Varmistaakseni sen, että ei vaan unohdu niin ... http://bot.fi/3csk siis ettei unohdu politiikka eli yhteiskunnallinen kannanotto ja maskihömpötys

      Tässä olen matkallani ... pakanasta muslimiksi ja siis varmaan näiltä persukusipäiltä ja Räsäskältä saan iskun raamatulla päähän. Ja pääsenkö edes taivaaseen?

      Lisäksi iloitsenko siitä, että arabiemiirikunta ja israel lyövät kättä vai iloitsenko siitä että libanonilaisille alkaa riittää. Siitä en tasan tarkkaan iloitse, että ryssä häärii ja tappaa syyriassa ja valko-venäjä on maailmankartalla

      Joku joka haluaa tsekata ko. kirjailijan silmuplee, mutta minä lainaan kreikkalaiselta ystävältäni saaman :

      "Jos tulit tähän maailmaan laskeaksesi vuosiasi ja elääksesi vaivatonta -tasaista elämää , ei ole sinulla mitään pelättävää. Maltillisia ,alistuvaisia ei kukaan häiritse . Mutta jos maailma tuhoutuu joskus ,sen tuhovat maltilliset ja sävyisät alamaiset . Koska he tekevät voimakkaista voimakkaampia ".

      Menelaos Lundemis

    • Hieman hämmästelen tämän joukon sortumista vastaamaan anonyymiin aloitukseen, luulisi jokaisen jo oppineen että tahallisen anonyymiyden tarkoitus on vain ja ainoastaan riidankylvö.

      Sitäkin hämmästelen, että joku ihmettelee minun "poissaoloani"? Minähän olen aina ollut satunnainen osallistuja, toisinaan on aikaa tällaiselle enemmän, toisinaan vähemmän.

      Mitä tulee Ravun syytöksiin muita kohtaan siinä, että suhtautunut Edsoniin neutraalisti silloin kun on kirjoitellut asiallisesti, sitäkin hieman hämmästelen. Eiköhän täällä ole vuosien varrella itse kukin tullut kirjoittaneeksi sellaisia mitkä olisi voinut jäädä kirjoittamattakin. Heittäköön siis ensimmäisen kiven vain se, joka on syytön tässä mielessä.

      Ja mitäs vielä hämmästelisin..ainakin näitä hupaisia naamasuojan käyttöohjeita: puolen tunnin, max tunnin välein uusi maski, jokaisen yskäisyn, aivastuksen ja niiston ajaksi maski pois, käsien desinfiointi ja joka kerta uusi maski tilalle. Ja köyhille kuulemma jaetaan 1-2 kpl kangas maskia ilmaiseksi.

      Tääkin on menopäivä, en ehtine juuri muuta kuin olla menossa.

      • Oli joka tapauksessa kiva lukea pitkästä aikaa tekstiäsi

        Maskijutuista taisin täällä jauhaa jo ties mitä ihmeellistä. Mulla on monta kaulaliinaa ja yksi saatu maski

    • Pitäkää te miehet hauskaa omassa ketjussanne. Meille naisille, ainakin minulle kelpaa nimettömienkin ketju. Olenhan näkymätön paitsi silloin, kun onnistun sanomaan jotain loukkaukseksi tulkittavaa. Esimerkiksi sen, että en ole kiinnostunut kaskoista ja koskoista. Sehän oli kuin paskarätti päin automiehen naamaa.

      • Jos jokainen siis heittää toiselle ensin toisen kirjoittamasta, että eipä kiinnosta. Onko siis tuo sinun kehotuksesi?

        No jos nyt sallit vaikka ceen juttelevan joskus täällä ? Tai mahdollissesti joku muu nainen jos eksyy tänne, niin APUVA. En mä viitti ainakaan kölin alta vedetyn saitille ohjata.

      • Kasko ja kosko ovat tiettyjä lisäosia sille, jolla on auto. Joku voi pohtia sitäkin, mutta ei siis sinun mielestäsi. Luuletko tosiaan, että heitit päin pläsiäni märän rätin? Ei helekata, kerroin vain vakuutusyhtiön eräänlaisesta käyttäytymisestä.

        Pitäisikö sitten mieluummin keskustella siitä, millä rahalla sait halavan lisäosan tyttären tontille? Haukkua mätäojaa? Entä keskustelu ihanasta lammesta? Entä siitä, että sinulla on koira? Ja tyttärelläsi useampi koira.

        Älä hyvä ihminen tee itsestäsi marttyyriä olemalla muka näkymätön.

      • edson kirjoitti:

        Kasko ja kosko ovat tiettyjä lisäosia sille, jolla on auto. Joku voi pohtia sitäkin, mutta ei siis sinun mielestäsi. Luuletko tosiaan, että heitit päin pläsiäni märän rätin? Ei helekata, kerroin vain vakuutusyhtiön eräänlaisesta käyttäytymisestä.

        Pyydänkö nyt viidennen kerran anteeksi sitä paskan kaskoa? Siihen minulla olisi kyllä varaa, koska tunnen arvoni. Vaikken täällä ole kummoinen keskustelija, minulla on samanlainen ihmisoikeus kuin paremmillakin.

        Me pari naista olemme katsoneet turvallisimmaksi kertoa vain omista pikku asioistamme. Se ei tee meistä idiootteja.

        Enkä usko että kovin analyyttista keskustelua syntyisi, jos alkaisin puolustella makkosia ja kakkosia tai sataa muuta vihasi kohdetta.

        En toki kiellä teitä keskustelemasta mistään. Kirjoitin että en itse ole kiinnostunut juuri tuosta aiheesta. Voisit sinäkin ohittaa tuollaiset asiattomuudet kuin et huomaisikaan niitä. En minäkään reagoi jokaiseen pilkalliseen kommenttiisi esim. mökkiläisistä.

        Sinä jos kuka pelkäät olla näkymätön. Siinä määrin kerjäät huomiota täälläkin.

        Meillä naisilla taitaa olla enemmän kokemusta siitä, mitä on olla näkymätön ja ohitettu.

      • edson kirjoitti:

        Kasko ja kosko ovat tiettyjä lisäosia sille, jolla on auto. Joku voi pohtia sitäkin, mutta ei siis sinun mielestäsi. Luuletko tosiaan, että heitit päin pläsiäni märän rätin? Ei helekata, kerroin vain vakuutusyhtiön eräänlaisesta käyttäytymisestä.

        Pitäisikö sitten mieluummin keskustella siitä, millä rahalla sait halavan lisäosan tyttären tontille? Haukkua mätäojaa? Entä keskustelu ihanasta lammesta? Entä siitä, että sinulla on koira? Ja tyttärelläsi useampi koira.

        Älä hyvä ihminen tee itsestäsi marttyyriä olemalla muka näkymätön.

        Ei tyttäreni tontilla ole lisäosia, sitä on tarpeeksi muutenkin. Metsäkauppaa tein kyllä mutta omalla tontillani. Tästä näkee, ettet lue mitä toiset kirjoittavat.

        Haukkua mätäojaa? Äläpä maalaa pirua seinälle. Se on kohta täällä, eikä pelkästään minun niskassani. Vai aiotko tehdä sovinnon sen kanssa, jotta olet vahvempi minua vastaan.

      • Anonyymi
        LiisaO kirjoitti:

        Pyydänkö nyt viidennen kerran anteeksi sitä paskan kaskoa? Siihen minulla olisi kyllä varaa, koska tunnen arvoni. Vaikken täällä ole kummoinen keskustelija, minulla on samanlainen ihmisoikeus kuin paremmillakin.

        Me pari naista olemme katsoneet turvallisimmaksi kertoa vain omista pikku asioistamme. Se ei tee meistä idiootteja.

        Enkä usko että kovin analyyttista keskustelua syntyisi, jos alkaisin puolustella makkosia ja kakkosia tai sataa muuta vihasi kohdetta.

        Kuules ny auroora. Voit kertoa pikku asioista hyvin täälläkin jos haluja. Jos olet huomannut, niin ei niitä ole, siis niitä asioita synfattu vai onko???

        Ei kukaan vaadi ketään ottamaan kantaa makkosiin tai kakkosiin. Amummu kyllä sanoi oman mielipiteensä muistaakseni ja ceekin kertoi. Omasta halustaan

        Kerron tässä, että hain just koht kalakukkoa varten yhden kokispullon ja paan elämän risaseksi illalla urheilua seuratessani. Ja siihen pirun kaskoautoon tankkasin pensaa eli bensaa.

        Myös sanat ja niiden oikeinkirjoitus ja joidenkin sanojen syvät synnyt ovat täällä aina joskus nousseet analysoitaviksi kourissamme, samoin pesukoneet ja sähköhellat jne. Ettei tää ny ihan pelkkä, kaskoa oo eikä kait sentään haukkumistakaan

      • Anonyymi
        LiisaO kirjoitti:

        Ei tyttäreni tontilla ole lisäosia, sitä on tarpeeksi muutenkin. Metsäkauppaa tein kyllä mutta omalla tontillani. Tästä näkee, ettet lue mitä toiset kirjoittavat.

        Haukkua mätäojaa? Äläpä maalaa pirua seinälle. Se on kohta täällä, eikä pelkästään minun niskassani. Vai aiotko tehdä sovinnon sen kanssa, jotta olet vahvempi minua vastaan.

        Minun tontti, sinun tontti ja kun en ole lainhuutopapereitakaan nähnyt, niin sori ny. Tiedän tasan tarkkaan missä sijaitsevat tonttinne ja jos vähääkään lohduttaa, niin näen aika usein maisemakuviakin sieltä.

        Pirulla ei ole aikomustakaan kiivetä seinälle, luulen niin. Ei me olla riidoissa tietääkseni. Jos hän vielä laittaa tekniikan tohtorina ansioluettelonsa ja loppulisensiaattityönsä oppilaitoksineen kaikkineen tänne kopsattuna, niin ei mun tartte hattua nostaa. Kysyn sit vaan neuvoja, jos tahkoni kiertää liian tehottomasti tai sahaan väärää puuta

    • Kirjoitin tuonne anonyymi satakolmekymppiseen, että onko tämä nyt tässä? Rapu jo jätti hyvästit meille siellä.

      • Eikös se jättäny mulle hyvästit se rapu?

        Mutta tuohon hautaamiseen. Enpä muistanutkaan, että pitää olla oma lodju mikä sitten poltetaan. Onhan näitä isoja pahvilaatikoita tullut kerättyä. Polttoaineet toki maksan.

        Veljeni ehdoton vaatimus oli se kivi haudalle, joten periksiantavana luonteena maksoimme tasan. Nyt vielä maksoin sen seuraavat muistaaksen viisi vuotta, että pitävät sen helekutin kivenkin siellä ja taas uusin kunhan ehdin.

        Minulla on jännä suhde itseni ja haudan välillä. Kun näen nimen ja ajat ilman mitään ylimääräisiä rimpsuja, muistan hyvin vainajat siinäkin haudassa. Ei edes kukka haudalla tee muistoistani parempia. Toki tosikristitythän ihmettelevät, ettei kukkia haudalla ole. Yksikin teki hautaamme kohtaan häirinnän, kun vei sinne kukkia ja kehui siitä vielä minulle. Ei ees ollut kätellyt äitiäni saati tiennyt hänestä mitään. Jumal'avita sentään

      • Anonyymi

        Kyllä se on nyt niin, että minäkin olen saanut tarpeekseni edsonin käsittämättömistä mielenmuutoksista. Välillä oltiin niin niin sopuisia, kunnes tapahtui kauheita. Minä tulin sanoneeksi, että en ole kiinnostunut kaskoista ja koskoista... ja jatkoin jotain muuta tyhmää tapani mukaan. Ehkä tulin maininneeksi jopa tyttärestäni, jonka vapaa elämänmuoto tuntuu olevan edsonille punainen vaate.

        Tuossa aamulla jo tunnustinkin, että koska se kaskokommenttini niin pahasti otti yhden automiehen sieluun (kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita samasta kuin hän), että aika turha heitto se minulta olikin, sotkeutua asiaan joka ei minua autottomana koske millään tavalla. Anteeksipyynnöstäni huolimatta edson vetää tämän "hirveän loukkauksen" yhtä uudelleen esille samoin kuin hän irvailee pikkumaisesti Ravun jokaista sanomista.

        Kyllä täytyy sanoa, että eräät miehenpuolet on pumpulissa kasvatettu, kun eivät siedä pienintä poikkeamaa mukatärkeästä puheenaiheesta, jossa taisi olla peräti kolme kommenttia. "Ystävämme" Ali on itse suurpiirteisyys moisen niuhotuksen rinnalla.

        Täytyy kai vaan ristiä kätensä, myydä pois turhat laitteet ja jäädä raamatun kanssa odottamaan koiranputkien kasvamista vanhasta lihastani.

        m

      • edson kirjoitti:

        Eikös se jättäny mulle hyvästit se rapu?

        Ei Rapu sinulle jättänyt hyvästejä, vaan myös meille elämän naisille, eli koko elämäketjulle. Harmi.

      • Calvados kirjoitti:

        Ei Rapu sinulle jättänyt hyvästejä, vaan myös meille elämän naisille, eli koko elämäketjulle. Harmi.

        Harmihan se. Kävin eilen tarkistamassa, että näin oli käynyt. 100varmaan en näyki, jos tulee tänne, jollei itse aloita. Tää mun asenne on lapsellinen, mutta johan sykolokitkin ovat sanoneet, että immeinen muuttuu lapseksi vanhetessaan.

        Ovat kyllä väärässä, sillä muistan olleeni lapsena aika sosiaalinen ja kaikkien kanssa suunnilleen toimeentuleva, paitti yhen jos toisenkin. Oho

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on nyt niin, että minäkin olen saanut tarpeekseni edsonin käsittämättömistä mielenmuutoksista. Välillä oltiin niin niin sopuisia, kunnes tapahtui kauheita. Minä tulin sanoneeksi, että en ole kiinnostunut kaskoista ja koskoista... ja jatkoin jotain muuta tyhmää tapani mukaan. Ehkä tulin maininneeksi jopa tyttärestäni, jonka vapaa elämänmuoto tuntuu olevan edsonille punainen vaate.

        Tuossa aamulla jo tunnustinkin, että koska se kaskokommenttini niin pahasti otti yhden automiehen sieluun (kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita samasta kuin hän), että aika turha heitto se minulta olikin, sotkeutua asiaan joka ei minua autottomana koske millään tavalla. Anteeksipyynnöstäni huolimatta edson vetää tämän "hirveän loukkauksen" yhtä uudelleen esille samoin kuin hän irvailee pikkumaisesti Ravun jokaista sanomista.

        Kyllä täytyy sanoa, että eräät miehenpuolet on pumpulissa kasvatettu, kun eivät siedä pienintä poikkeamaa mukatärkeästä puheenaiheesta, jossa taisi olla peräti kolme kommenttia. "Ystävämme" Ali on itse suurpiirteisyys moisen niuhotuksen rinnalla.

        Täytyy kai vaan ristiä kätensä, myydä pois turhat laitteet ja jäädä raamatun kanssa odottamaan koiranputkien kasvamista vanhasta lihastani.

        m

        Mä oon edelleenkin niin niin sopuisa, paitti joskus ja sä tiedät sen.

        Mutta muuten toistan sinua, että "ei kiinnosta" muu tekstisi ja mistä hitosta olet ... oho, meinas alkaa kiinnostaa tuo tyttäresi viettämä elämä. Ei hän voi viettää ns. vapaata elämää. Kerrohan kuka näin pystyy tekemään !!! Ja että tällanen osan maasta ja vedestä sapuskansa väsäävä olisi muka jotenkin tuollaisesta elämänmuodosta kiukuissaan.

        Huomautan tässä nyt, etten kyllä tykkää myös raveihin hevosia vetävistä elämän muotoilijoistakaan. Tai vinttikoiraskapoista tai valjakkoskaboista ja ja ja

        Mutta nuotiolla isossa kattilassa keitetyistä kaloista tykkään. Eilen syömästäni kalakukosta tykkäsin, paitti että affenista tulee parempi kukko

      • edson kirjoitti:

        Harmihan se. Kävin eilen tarkistamassa, että näin oli käynyt. 100varmaan en näyki, jos tulee tänne, jollei itse aloita. Tää mun asenne on lapsellinen, mutta johan sykolokitkin ovat sanoneet, että immeinen muuttuu lapseksi vanhetessaan.

        Ovat kyllä väärässä, sillä muistan olleeni lapsena aika sosiaalinen ja kaikkien kanssa suunnilleen toimeentuleva, paitti yhen jos toisenkin. Oho

        Heh heh juu, Ravun(kin) käytös on kuin pikkulapsen: "minä lopetan kokonaan koska miehet kirjoittavat minulle ilkeästi tai sitten kukaan ei huomioi mitenkään" tms. Tuohan on eräänlaista alkeellista vallankäyttöä. Siinä yritetään kiristää "tukea" muilta (joiden uskoo olevan olevan omalla puolellaan jotain ikuista taistelutannerta). Perimmältään vähän sama homma kuin pikkulapsi hiekkalaatikolla: pidätän hengitystäni kunnes kuolen ellette tee niin kuin minä tahdon.

        Aurora käyttäytyy myös noin. Ero Ravun ja Auroran välillä on se, että Aurora hymyilee viistoon ja saa kicksinsä tuosta, Rapu lienee ihan tosissaan.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Oiskos niin, että naisia kun jo luolamies veti perässään ponihännästä ja meittin ketjuun on ilmestynyt muutama ihan geenien pakottamana? Yks leikkas kyllä ponihäntänsä ja muistaa nyt vain enää kauneutensa.

        Viisto hymy ilmestyy heti, kun löytää "aihetta" riitelyyn. Muuten toteaa, että kukaan ei kysellyt viikkoon ja tämänkin osaa kääntää ja vääntää eli ei oo menny hukkaan koulutus.

    • Ny äkkii päivän töihin, sillä olen jo rehkinyt ihan tarpeekseni. Eli siis tänne pari sanaa on loppupäivän työni. http://bot.fi/3csl tässä pakastusosassa makaavat verkoista just äsken poistetut M niinku muikut. Osassa iso M osassa pikku M eli paistettavat ja kukko-ainekset erikseen

      Neljästä kaverin verkosta kaksi ämpäriä täyteen. Yks meille. Ei ole paha hinta torillammekaan, vaikka joku ties kertoa, että halavemmallakin saa. No totta kait saa, jos on isompi paikkakunta. Meittin kalastaja jos pyytää hiukka enempi, niin ei todellakaan väliä. Kuitin voisi kuitenkin kirjoittaa. Lohta kaappasin eilen pakkaseen, file 8,9€ / kg Ny on taas kalaa ja jos viittis, mut mä en viitti ku vasta sitten, ku ollaan mamman kanssa nelipyöräasunnossamme asumassa pitkin järvien rantoja ja kaasugrilli mukana.

    • Terveissiä Mathildedalista, hieno paikka.

      "Kirjoitin tuonne anonyymi satakolmekymppiseen, että onko tämä nyt tässä? Rapu jo jätti hyvästit meille siellä".

      Ja että mikä siis missä? Ja Rapuko siis jättänyt hyvästit..hyvää matkaa siis hänelle mihin onkaan menossa.

      Näyttää Aurorakin viihtyvän varsin hyvin tässä ketjussa aamuisista puheistaan poiketen. Kielsi kuitenkin omalla tavallaan muita naisia osallistumasta tähän, kun täällä on kaksi niin kamalaa miestä. Saapas nähdä tottelevatko mummut.

      Näyttäisi tutkimuksieni mukaan myös aika selvältä että anonyymin ketjunavaajan henkilöllisyys löytyy kirjaimen A takaa. Ei kuitenkaan välttämättä erityisen pitkän A:n.

      • Yrität näköjään rikkoa toisten rouvien välit minuun. Onneksi ovat arvostelukykyisiä naisia.

        Minusta sinun on asiatonta tulla tänne kerran kuussa piikittelemään, kun muuten olet hiljaa kuin kusi sukassa. Sinun antipatiasi kyllä tunnetaan. Luet tiettyjen kirjoittajien tekstejä kuin piru raamattua.

      • Tämä pistetty omiin googlepaikkoihin, missä haluaa käydä http://bot.fi/3csv

        Mielenkiintoinen tutkimuksesi eli siis melko lyhyt A

      • edson kirjoitti:

        Tämä pistetty omiin googlepaikkoihin, missä haluaa käydä http://bot.fi/3csv

        Mielenkiintoinen tutkimuksesi eli siis melko lyhyt A

        Innostuin hetkeksi menemään google my maps puskaparkit ja Teijon alueelta merkintöjä aika vähän, mutta löytyy hikoileville karavaanareille mm. uimahalli, pesula ja muutamia puskaparkkejakin ja varmaan muutakin http://bot.fi/3csw

        Parempi sovellus varsinkin Euroopasta on park4night

        Mitähän valittas?

        Luin pikaisesti ylen sivuilta, että yksinyrittäjän työttömyysturvasta. Käteen jää fysioterapeutille 500 ekua / kk vuoden loppuun saakka. Ei paljon ei ja varmaan joillakin muitakin kuluja kuin ansion menetystä. Mutta mutta ...

        Enemmän ja enemmän meittin kaikkien pitäisi keskittyä turvaväleihin, hygieniaan ja varmaan myös osin kasvomaskeihinkin. Eilen urheilukatsomossa oli kyllä tartuntariskit selvät

      • LiisaO kirjoitti:

        Yrität näköjään rikkoa toisten rouvien välit minuun. Onneksi ovat arvostelukykyisiä naisia.

        Minusta sinun on asiatonta tulla tänne kerran kuussa piikittelemään, kun muuten olet hiljaa kuin kusi sukassa. Sinun antipatiasi kyllä tunnetaan. Luet tiettyjen kirjoittajien tekstejä kuin piru raamattua.

        Niinpä niin. Rouvien arvostelukyvystä en menisi takuuseen, mitä tulee suhtautumiseen sinuun.

        Valitettavasti Ali näyttää vetäytyneen vähän takavasemmalle, joten Sinun on nyt suunnattava aina yhtä hyväntahtoinen sanailusi johonkuhun toiseen. Minua ei kannata ottaa tähtäimeen..toisaalta miksei, jos se tyydyttää sinun riidanhaluasi. Mutta yrittäisit saada mukaan edes hitusen älyllistä näkökulmaa noihin heittoihin että viitsisin edes kommentoida. Ja mieluiten niin, että olisit kaiken aikaa vetämättä muita mukaan. Eikös kaikkien olisi hyvä puhua vain omasta puolestaan?

        Vormuloiden seuraaminen sohvalta käsin on taatusti turvallista. En käytä edes naamasuojaa. Valtteri muuten voittaa tänään.

        Kyllästyttää tuo sinun yksitoikkoinen piikittelysi. Jos haluat tekstillesi lukijoita, yhteen kirjoittajaan kohdistuva syytöstulva ei varmastikaan kiinnosta muita kuin syytöksen kohdetta. Ja häntäkin (siis minua) vain siinä mielessä, oletko keksinyt uusia ivatermejä vai jauhatko aina samaa. Ali, tuon toisen uuden Elämän todennäköisin avaaja, oli sentään mestari haukkumasanojensa värikkäässä variaatiossa.

        Älyllistä näkökulmaa? Onko ihan älyllistä sekään, että kuittaat hienon retkesi sanomalla että oli kivaa tms. Olisit nyt kuvaillut edes vähän sen Mathildedalin antamia vaikutelmia.

        Mikset nytkin voisi keskittyä johonkin vaikka kirjan tekstiin ja aprikoida

        Tai sanoihin. Antipatia. Onko se jotain antiikkihuonekaluihin kiinni liimaantunutta patiaa eli patinaako??

        Kusi sukassa, sukka hukassa, hukka ahdingossa ... nää muuten tulee ihan itestään. Ja muuten asiasta kolmanteen. Viimeksi taas ajellessani kohti syntymäseutujani näin maantien varsilla ainakin kaksi yhdenjalan kenkää. Tuli vaan mieleen niistä sukista. En oo muuten ottanu mitään !!!

      • DrWhoo kirjoitti:

        Vormuloiden seuraaminen sohvalta käsin on taatusti turvallista. En käytä edes naamasuojaa. Valtteri muuten voittaa tänään.

        Täytyypäs katsoa se lyhennelmä, maanantaina vasta näkyy pidennelmänä. Tosin uutiset vievät jännityksen, jos sattuu niitä näkemään/kuulemaan

        Minä nyt tässä yleisesti motkotan samalla. Meneillään on Suomen mestaruus yleisurheilut ja hitto hävettää näitten ylen urheilutoimittajien puolesta, kun eivät näe kolmen parhaan ulkopuolelta oikein mitään muuta kuin vahingossa. Vasta loppukilpailuissa esitellään ne kaikki viivalla olijat juoksuissa siis, mutta eipä ole aikaa näyttää sitä kuudenneksi tulleen kaarta. Enemmän puhuvat vain siitä, joka ei voi edes osallistua SURKEETA

      • edson kirjoitti:

        Mikset nytkin voisi keskittyä johonkin vaikka kirjan tekstiin ja aprikoida

        Tai sanoihin. Antipatia. Onko se jotain antiikkihuonekaluihin kiinni liimaantunutta patiaa eli patinaako??

        Kusi sukassa, sukka hukassa, hukka ahdingossa ... nää muuten tulee ihan itestään. Ja muuten asiasta kolmanteen. Viimeksi taas ajellessani kohti syntymäseutujani näin maantien varsilla ainakin kaksi yhdenjalan kenkää. Tuli vaan mieleen niistä sukista. En oo muuten ottanu mitään !!!

        Jotain antiikkista se on... ei ihan tätä päivää. Joku on keksinyt sellaisenkin sanaparin kuin 'toksinen maskuliinisuus'.

        Kiellätkö sinäkin minua kirjoittamasta? Olen juuri kahlannut läpi sunnuntain Hesarin, joten nyt teki mieli keskustella. Koiralle höpiseminen ei aivan korvaa ketjun "älyllistä" seuraa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Niinpä niin. Rouvien arvostelukyvystä en menisi takuuseen, mitä tulee suhtautumiseen sinuun.

        Valitettavasti Ali näyttää vetäytyneen vähän takavasemmalle, joten Sinun on nyt suunnattava aina yhtä hyväntahtoinen sanailusi johonkuhun toiseen. Minua ei kannata ottaa tähtäimeen..toisaalta miksei, jos se tyydyttää sinun riidanhaluasi. Mutta yrittäisit saada mukaan edes hitusen älyllistä näkökulmaa noihin heittoihin että viitsisin edes kommentoida. Ja mieluiten niin, että olisit kaiken aikaa vetämättä muita mukaan. Eikös kaikkien olisi hyvä puhua vain omasta puolestaan?

        Jos kaikki puhuisivat ja ajattelisivat vain omasta puolestaan, politiikkakin olisi turhaa. Samoin puolustuslaitos; karkuun kai ne pinkoisivat, nuo sisäisesti heikot toksiset maskuliinit.

        Eri elämän alueilla asia on eri; poliitikko ajaa valitsijoidensa asioita ja puhuu siis heidän äänellään. Tällaisella saitilla lienee syytä jokaisen käyttää vain omaa ääntään.

        Siitä olen samaa mieltä, että karkuun juoksijoita ovat tosipaikan tullen sisäisesti heikot myrkylliset miehet. Onneksi tällä palstalla ei ole näkynyt sellaisia.

        Unohtui edellisestä viimeinen lause: Heikoista myrkyllisistä naisista en luontaisen hyväntahtoisuuteni vuoksi loihe lausumaan mitään.

        Nyt kun Rapu on lähtenyt, tässä pari sanaa hänen motiiveistaan. Rapu on periaatteellinen ihminen toisin kuin minä tai edson, jotka nautimme vähän puolivillaisestakin sanailusta. Minä en vertaisi Rapua kiukuttelevaan lapseen. Hän on vastuuntuntoinen aikuinen, joka ei "synfaa" ketään aiheetta. Minä saatan välillä olla muka lähdössä, mutta temperamenttini vetää minut takaisin koneen ääreen, varsinkin kun teistä miehistä on hauska nokkia vanhaa naista.

        Äläpä sinäkään jää herjaamaan lähtenyttä ja muka älylliseti pohtimaan lähdön syitä, ne tietää vain Rapu itse. Kukaan ei voi kieltää, etteikö Elämä-ketjuilu ole ikään kuin omanlaisensa pandemian kourissa. Ääntä pidämme lähinnä vain edson ja minä.

        Luen juuri Elena Ferranten Napoli-sarjaan kuuluvaa romaania, jolla on tilannettamme hyvin symboloiva nimi: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät.

      • LiisaO kirjoitti:

        Kyllästyttää tuo sinun yksitoikkoinen piikittelysi. Jos haluat tekstillesi lukijoita, yhteen kirjoittajaan kohdistuva syytöstulva ei varmastikaan kiinnosta muita kuin syytöksen kohdetta. Ja häntäkin (siis minua) vain siinä mielessä, oletko keksinyt uusia ivatermejä vai jauhatko aina samaa. Ali, tuon toisen uuden Elämän todennäköisin avaaja, oli sentään mestari haukkumasanojensa värikkäässä variaatiossa.

        Älyllistä näkökulmaa? Onko ihan älyllistä sekään, että kuittaat hienon retkesi sanomalla että oli kivaa tms. Olisit nyt kuvaillut edes vähän sen Mathildedalin antamia vaikutelmia.

        Hyvin olet piristynyt. Luet tekstejä ja arvioit lukijamäärät ja lisäksi haukumasanojen punnintaa. Vaaka värikkään vittuilun kupissa painaa paljon

        Älyllistäkö näkökulmaa vai naisnäkökulmaa vai jotain meille tuntematonta kirjallisuudentutkimuksen uutta näkökulmaa???

      • LiisaO kirjoitti:

        Jotain antiikkista se on... ei ihan tätä päivää. Joku on keksinyt sellaisenkin sanaparin kuin 'toksinen maskuliinisuus'.

        Kiellätkö sinäkin minua kirjoittamasta? Olen juuri kahlannut läpi sunnuntain Hesarin, joten nyt teki mieli keskustella. Koiralle höpiseminen ei aivan korvaa ketjun "älyllistä" seuraa.

        Sun pitää opettaa koirasi paremmin vai onko se huomannut, että parempi olla hiljaa?

      • LiisaO kirjoitti:

        Nyt kun Rapu on lähtenyt, tässä pari sanaa hänen motiiveistaan. Rapu on periaatteellinen ihminen toisin kuin minä tai edson, jotka nautimme vähän puolivillaisestakin sanailusta. Minä en vertaisi Rapua kiukuttelevaan lapseen. Hän on vastuuntuntoinen aikuinen, joka ei "synfaa" ketään aiheetta. Minä saatan välillä olla muka lähdössä, mutta temperamenttini vetää minut takaisin koneen ääreen, varsinkin kun teistä miehistä on hauska nokkia vanhaa naista.

        Äläpä sinäkään jää herjaamaan lähtenyttä ja muka älylliseti pohtimaan lähdön syitä, ne tietää vain Rapu itse. Kukaan ei voi kieltää, etteikö Elämä-ketjuilu ole ikään kuin omanlaisensa pandemian kourissa. Ääntä pidämme lähinnä vain edson ja minä.

        Luen juuri Elena Ferranten Napoli-sarjaan kuuluvaa romaania, jolla on tilannettamme hyvin symboloiva nimi: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät.

        Sehän siinä onkin ikävää että Rapu lienee ihan tosissaan päinvastoin kuin me kolme.
        No, sinä ja Edson ehkä (toisinaan) puolitosissaan, mie en senkään vertaa.

        Teillä naisillahan on luontainen tarve jotenkin pitää toistenne puolta jopa vastoin omaa todellista mielipidettä. "Ryhmän sisäinen solidaarisuus" on tunnetusti naisten välillä tavallista. Miesten ei niinkään.

        Ravun(kin) "lähdön" laittaisin kuitenkin lainausmerkkeihin. Jos lähtee, syyt ovat ihan toisaalla kuin Edsonin tai miun kirjoituksissa.

      • LiisaO kirjoitti:

        Jos kaikki puhuisivat ja ajattelisivat vain omasta puolestaan, politiikkakin olisi turhaa. Samoin puolustuslaitos; karkuun kai ne pinkoisivat, nuo sisäisesti heikot toksiset maskuliinit.

        Tuossa on jotain eesmenneen miehen sotilassaappaiden kantapäiden kolinaa yhdistettynä jazziin

      • DrWhoo kirjoitti:

        Unohtui edellisestä viimeinen lause: Heikoista myrkyllisistä naisista en luontaisen hyväntahtoisuuteni vuoksi loihe lausumaan mitään.

        Vaihda nopeasti akkaa. Ota nuorempi salilla kävijä.

      • edson kirjoitti:

        Hyvin olet piristynyt. Luet tekstejä ja arvioit lukijamäärät ja lisäksi haukumasanojen punnintaa. Vaaka värikkään vittuilun kupissa painaa paljon

        Älyllistäkö näkökulmaa vai naisnäkökulmaa vai jotain meille tuntematonta kirjallisuudentutkimuksen uutta näkökulmaa???

        Hauska lause tuo vaaka värikkään jne. Luin ensin, että puhutko värikkäistä vituista. Ämmälläsi on tod.näk. aika vaalea.

      • Näkkyy näkkyy, miksei näkkyis.

        Nätti maa tosiaan, tossa alussa vähän kuin meikäläisen saaristomaisemia.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Näkkyy näkkyy, miksei näkkyis.

        Nätti maa tosiaan, tossa alussa vähän kuin meikäläisen saaristomaisemia.

        Nämä henkilöt ovat tehneet aika paljon kaikenlaista karavaaniohjelmaa. Jotkut eivät pidä siitä, että heillä on harrastuksena viinit, golf mutta paljon muutakin on. Siis tarjolla, ainakin minulle. Samoin karavaanarit ulkomailla sivusto facessa jne.

        Toi näkyvyys kysymys on ihan luontaista hölmöilyäni, koska ainakin joskus ennen luulin, että näkyy vain "tilaajille" mutta kun jonkin tilaa, niin saapi sitten heti "tiedon" uusista lähetyksistä. He ovat avoimien lähetysten tekijöitä iliman muuta, koska silloin saadaan myös sponsoriavustusta ehkä ja muita henk.kohtaisia pieniä palkintoja. Oma sivustoni on vain kaverisivusto, missä kiva mm. lähetellä terveisiä ent. lapsuuden kavereille ja sorsia sielläkin Soinia :) saati muita noita ettenkösanoisi

    • Tänään kaivan esiin eli etsin kissojen ja koirien kanssa purkituskoneeni. Olen konefani

      • Meilläkin on muutaman vuoden ikäinen Kenwoodin keittiömasiina, vai miksi yleiskoneeksi niitä sanotaan. Siinä on osia ja varusteita niin paljon, että kaikkia ei vieläkään kertaakaan käytetty. Eilen etsittiin siihen kuuluvaa mehulinkoa, mutta ei ole toistaiseksi löytynyt.

        Olis tossa puskissa punaherukkaa ynnä muuta tonnikaupalla.

        Ja Auroralle sen verran, että myönnän olevani molempia A -alkuisia kehnompi
        haukkumasanojen keksijä. Enpä tiedä onko se kuitenkaan mikään mittari älylliselle keskustelulle.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Meilläkin on muutaman vuoden ikäinen Kenwoodin keittiömasiina, vai miksi yleiskoneeksi niitä sanotaan. Siinä on osia ja varusteita niin paljon, että kaikkia ei vieläkään kertaakaan käytetty. Eilen etsittiin siihen kuuluvaa mehulinkoa, mutta ei ole toistaiseksi löytynyt.

        Lyhyt lisäys vielä Auroralle: ensin moitit meikää liian harvoista käynneistäni täällä, seuraavassa jo ilmoitat kyllästyneesi "syytöstulvaan ynnä piikittelyyn" jota mielestäsi
        siis harrastan. Olisit pikemminkin kiitollinen siitäkin vähästä huomiosta..

        Sitäpaitti, siehän se aloitit anonyymin. Voin olla väärässkin, tosin se olisi harvinainen tapaus.

      • Tähän painekattilaan mahtuu muistaakseni 12 kpl 400 g purkkia http://bot.fi/3csx ja hitto, täydessä terässä oleva ja lisäksi purkinsulkija vuosimallia jotain 2000 - alku retkuilijan messuilta ostettu

        Anna antti affenia

      • DrWhoo kirjoitti:

        Lyhyt lisäys vielä Auroralle: ensin moitit meikää liian harvoista käynneistäni täällä, seuraavassa jo ilmoitat kyllästyneesi "syytöstulvaan ynnä piikittelyyn" jota mielestäsi
        siis harrastan. Olisit pikemminkin kiitollinen siitäkin vähästä huomiosta..

        Sitäpaitti, siehän se aloitit anonyymin. Voin olla väärässkin, tosin se olisi harvinainen tapaus.

        En ole aloittanut. Minulla on runoketjuni, ihan hyvin vielä voimissaan, kiitos runon ystäville. Edson on tunnustanut olevansa tuo anonyymi. Lue tarkemmin .

      • DrWhoo kirjoitti:

        Meilläkin on muutaman vuoden ikäinen Kenwoodin keittiömasiina, vai miksi yleiskoneeksi niitä sanotaan. Siinä on osia ja varusteita niin paljon, että kaikkia ei vieläkään kertaakaan käytetty. Eilen etsittiin siihen kuuluvaa mehulinkoa, mutta ei ole toistaiseksi löytynyt.

        Olis tossa puskissa punaherukkaa ynnä muuta tonnikaupalla.

        Ja Auroralle sen verran, että myönnän olevani molempia A -alkuisia kehnompi
        haukkumasanojen keksijä. Enpä tiedä onko se kuitenkaan mikään mittari älylliselle keskustelulle.

        Minun pitää lukea uudestaa Huovisen Hamsteri. Ei liity mitenkään Kenwoodiin, mikä meilläkin on. Taitaa olla vain taikinan vatkaamisessa nykyään käytössä

        Mä en tiijä ihan kaikkee, mistä kimpoaa säilömisviettini. Ja se on vasta syntyjäänkin jostain 1980 luvulta ja lähti kyllä sivuhaarana muusta kirjallisuuteen tutustumisesta enkä sano, että Linkola ei olisi siihen osin vaikuttanut. Hitto ku sotkusta, mutta "tiekarttani" on tällanen

      • edson kirjoitti:

        Tähän painekattilaan mahtuu muistaakseni 12 kpl 400 g purkkia http://bot.fi/3csx ja hitto, täydessä terässä oleva ja lisäksi purkinsulkija vuosimallia jotain 2000 - alku retkuilijan messuilta ostettu

        Anna antti affenia

        "Anna antti affenia"

        Jos oltaisiin humoristisella saitilla, tähän kuuluisi kommentoida jotenkin:
        Anna Antti edes ahvena jos et vappusatasta..

      • DrWhoo kirjoitti:

        "Anna antti affenia"

        Jos oltaisiin humoristisella saitilla, tähän kuuluisi kommentoida jotenkin:
        Anna Antti edes ahvena jos et vappusatasta..

        Minä taisin saada Antin vappausatasesta 26 e. Ainakin työeläkkeeni lisäksi sain ennen Kelalta 12 e/kk kun se äkkiä nousi 38 euroon!

        Luin äsken yhden naisen keksinnön selvitä lehtikauppiaiden puhelinsoitoista lyhyesti: olen dementikko ja sulkee puhelimen.

      • LiisaO kirjoitti:

        En ole aloittanut. Minulla on runoketjuni, ihan hyvin vielä voimissaan, kiitos runon ystäville. Edson on tunnustanut olevansa tuo anonyymi. Lue tarkemmin .

        Missäs on tuon tunnustanut, ei ole silmiini osunut.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Missäs on tuon tunnustanut, ei ole silmiini osunut.

        No heh joo, auroralta pääsee jo alleen

        Mutta mitäs moisista.

      • edson kirjoitti:

        No heh joo, auroralta pääsee jo alleen

        Mutta mitäs moisista.

        No jos sinä et sitä aloittanut enkä minä, niin olisiko sitten Wholla ollut ketunhäntä kainalossa. Tai bestikselläsi isolla A:lla. Oletko jo muuten selvinnyt krapulasta?

      • Calvados kirjoitti:

        Minä taisin saada Antin vappausatasesta 26 e. Ainakin työeläkkeeni lisäksi sain ennen Kelalta 12 e/kk kun se äkkiä nousi 38 euroon!

        Luin äsken yhden naisen keksinnön selvitä lehtikauppiaiden puhelinsoitoista lyhyesti: olen dementikko ja sulkee puhelimen.

        Mulla on kaupustelijoille jatkuva kielto, mutta eilen joku terveyskauppias pääsi livahtamaan sulun ohi. Vikisi jotain hiljaa kuin hiiri ja lopetti puhelun etten ehtinyt eitä sanoa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Missäs on tuon tunnustanut, ei ole silmiini osunut.

        Edson se noudattaa gangsterien elämänohjetta: älä koskaan tunnusta.

      • edson kirjoitti:

        No heh joo, auroralta pääsee jo alleen

        Mutta mitäs moisista.

        Sinulla taitaa kusi pysyä tiiviisti päässä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Meilläkin on muutaman vuoden ikäinen Kenwoodin keittiömasiina, vai miksi yleiskoneeksi niitä sanotaan. Siinä on osia ja varusteita niin paljon, että kaikkia ei vieläkään kertaakaan käytetty. Eilen etsittiin siihen kuuluvaa mehulinkoa, mutta ei ole toistaiseksi löytynyt.

        Olis tossa puskissa punaherukkaa ynnä muuta tonnikaupalla.

        Ja Auroralle sen verran, että myönnän olevani molempia A -alkuisia kehnompi
        haukkumasanojen keksijä. Enpä tiedä onko se kuitenkaan mikään mittari älylliselle keskustelulle.

        Olettepa sinä ja edson varakkaita, kun on noin hienoja koneita pölyttymässä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Meilläkin on muutaman vuoden ikäinen Kenwoodin keittiömasiina, vai miksi yleiskoneeksi niitä sanotaan. Siinä on osia ja varusteita niin paljon, että kaikkia ei vieläkään kertaakaan käytetty. Eilen etsittiin siihen kuuluvaa mehulinkoa, mutta ei ole toistaiseksi löytynyt.

        Olis tossa puskissa punaherukkaa ynnä muuta tonnikaupalla.

        Ja Auroralle sen verran, että myönnän olevani molempia A -alkuisia kehnompi
        haukkumasanojen keksijä. Enpä tiedä onko se kuitenkaan mikään mittari älylliselle keskustelulle.

        "Älylliselle keskustelulle". Mikä se on ja missä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Missäs on tuon tunnustanut, ei ole silmiini osunut.

        Ai että miehetkö eivät pidä toistensa puolta???

      • LiisaO kirjoitti:

        No jos sinä et sitä aloittanut enkä minä, niin olisiko sitten Wholla ollut ketunhäntä kainalossa. Tai bestikselläsi isolla A:lla. Oletko jo muuten selvinnyt krapulasta?

        No miullahan on aina ketunhäntä toisessa kainalossa ja varahäntä toisessa..

        No jaa, vakavasti puhuen, eiköhän useimmille loogiseen päättelyyn pystyvälle ole aika selvää kyseisen anonyymin ketjun aloittaja. Lieneekö tuolla sen suurempaa merkitystä kuitenkaan enää.

        Mitä tulee älylliseen keskusteluun, vaikealta näyttää. Esim. vastauksesi Edsonille 16.02
        puhuu ihan omaa kieltään.

        Nyt on päivän urheiluhetkikin menossa. Valtsun voitto on jo melkein selvä. Tai sitten ei sinne päinkään.

        Edelleenkin kysyn, eivätkö miehet sitten puolusta toisiaan.

        Tunteikkaaseen kommenttiin vastasin samalla mitalla. Minä hallitsen monia tapoja käyttää kieltä, ja täällä sivistyneempi kielenkäyttö menee valitettavasti hukkaan. Sitä paitsi minua on täällä kautta aikojen pilkattu hienostelusta. Nyt menin rahvaan tasolle.

        Olet sinä kanssa yksi juoruämmä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        No miullahan on aina ketunhäntä toisessa kainalossa ja varahäntä toisessa..

        No jaa, vakavasti puhuen, eiköhän useimmille loogiseen päättelyyn pystyvälle ole aika selvää kyseisen anonyymin ketjun aloittaja. Lieneekö tuolla sen suurempaa merkitystä kuitenkaan enää.

        Mitä tulee älylliseen keskusteluun, vaikealta näyttää. Esim. vastauksesi Edsonille 16.02
        puhuu ihan omaa kieltään.

        Nyt on päivän urheiluhetkikin menossa. Valtsun voitto on jo melkein selvä. Tai sitten ei sinne päinkään.

        No huh huh, onneksi et huomannut sitä vielä törkeämpää. Eihän tuo manitsemasi mitään ollut näin kusipäiden kesken.

      • LiisaO kirjoitti:

        Mulla on kaupustelijoille jatkuva kielto, mutta eilen joku terveyskauppias pääsi livahtamaan sulun ohi. Vikisi jotain hiljaa kuin hiiri ja lopetti puhelun etten ehtinyt eitä sanoa.

        Ollut ihme kauppias. Yleensä ne ei lopeta, kun alkuun pääsevät, eivät anna suunvuoroa, ellei keskeytä puhetulvaa.

    • Ei maar, pitänee päräyttää kohta ruohonleikkuri käyntiin, melkoista heinää pukkaa piha.

      • Nainen kysyy toiselta, mitä tuo miehesi oikein tuolla nurmikolla konttaa ja maiskuttaa? - Hän aloitti ketodieetin ja samalla hoituu rikkaruohot.

      • Calvados kirjoitti:

        Nainen kysyy toiselta, mitä tuo miehesi oikein tuolla nurmikolla konttaa ja maiskuttaa? - Hän aloitti ketodieetin ja samalla hoituu rikkaruohot.

        Tuostakin näkee, että mies on aika nokkela iskemään kaksi kärpästä yhdellä iskulla..

    • Luin äsken sellaisesta ihmeellisyydestä, että kerrostaloyhtiössä otetaan vesimaksu asunnon neliöiden mukaan, eli yksin elävä nainen isossa asunnossa maksaa vedestä enemmän kuin nelihenkinen perhe pienemmässä asunnossa. On siis todella väärin ja taloyhtiön hallitus ym ovat niin päättäneet, eli ei voi valittaa. Kannattaa siis tarkoin tutustua taloon muuttavalle, että tutustuu esim vesimaksun perusteisiin. Meillä on tällä hetkellä 17 e/kk/henk. On normaalia tasoa. Näissäkin kyllä eroja, taloyhtiöissä on eroja, mutta ei kovin suuria.

      Tämä ei Whoota ja Edsonia kiinnosta, kun asuvat ok-talossa, mutta kerroin nyt kuitenkin. Miten on LiisaO:n ja ammummun taloissa? Edellisessä asunnossamme vesimaksu nousi pilviin vain meidän asunnon osalta, joten uskon, että vesimittarimme oli yhdistetty pihalla olevaan palokaivoon, josta paloauto kävi välillä tankkinsa täyttämässä. Saimme hulppeita vesilaskuja ns tasauslaskuina, vaikka muut talon asukkaat saivat palautusta niista kuukausittaisista maksuistaan, jotka oli per nuppi etukäteen otettuja.

      • Niin, toki ok-talossakin asuvat vedestä maksavat mikäli ovat kunnallistekniikassa. Sisareni talo ei ole, on oma kaivo, mutta pas**kaivo käydään tyhjentämässä kerran vuodessa.

      • Calvados kirjoitti:

        Niin, toki ok-talossakin asuvat vedestä maksavat mikäli ovat kunnallistekniikassa. Sisareni talo ei ole, on oma kaivo, mutta pas**kaivo käydään tyhjentämässä kerran vuodessa.

        Me olemme kunnallitekniikassa, mutta en nyt muista paljonko euroissa maksetaan, mutta sen muistan että aika paljon. Jätevesimaksun osuus on kait suurempi kuin tulevan veden.

        Silloin kun poika muutti kotoa, vedenkulutus romahti. Me kaksi vanhaa emme kuluta yhteensäkään niin paljon kuin yksi nuori.

      • Meillä on kiinteä vesimaksu 16 e/hlö/kk, joka peritään hoitovastikkeen yhteydessä. Ei tullut edes kysyttyä neljä vuotta sitten tänne muuttaessa, mikä käytäntö talossa on. Pienihän se vesimaksu on pienessä asunnossa yksin asuvalle joka tapauksessa.

        Siitä hesarin jutusta: eiköhän sillä yli sataneliöisessä kämpässä yksin asuvalla naisella ole varaa maksaakin hulppeiden neliöidensä mukaan.

        Kyllä minullakin vedet valuu silmistä ja korvista, kunhan käyttövesijohtojen uusinta tulee lähivuosina ajankohtaiseksi.

      • LiisaO kirjoitti:

        Meillä on kiinteä vesimaksu 16 e/hlö/kk, joka peritään hoitovastikkeen yhteydessä. Ei tullut edes kysyttyä neljä vuotta sitten tänne muuttaessa, mikä käytäntö talossa on. Pienihän se vesimaksu on pienessä asunnossa yksin asuvalle joka tapauksessa.

        Siitä hesarin jutusta: eiköhän sillä yli sataneliöisessä kämpässä yksin asuvalla naisella ole varaa maksaakin hulppeiden neliöidensä mukaan.

        Kyllä minullakin vedet valuu silmistä ja korvista, kunhan käyttövesijohtojen uusinta tulee lähivuosina ajankohtaiseksi.

        Putkiremontit ovat tosi hintavia. Nehän laskutetaan asunnon neliöiden mukaan ja esim Helsingissä käypä hinta on 700 e/m2 eli 80 neliön asunnossa se tekee 56000 e. Jos selviää pelkällä sukituksella pääsee jopa 290 e/m2. Muualla Suomessa pääsee tietysti halvemmalla.

    • Taitaa olla se likaveden osuus isompi summa nykyään. Muistan, kun joskus muinoin Espoon ystävämme kauhisteli likaveden hintaa, että se mitattiin siten, että käytetty puhdas vesi laskutettiin tasan likavetenä puhtaan veden litroilla, vaikka se olisi käytetty vain pihanurmikon kasteluun, eli se ei joutunut sinne likakaivoon. Sisareni tapauksessa puhtaan veden määrää ei ole tiedossa.

      Mekin olemme vähentäneet veden kulutusta, tietyt paikat voi pestä ilman koko suihkussa käyntiäkin. Onneksi on bideesuihkut ja lavuaarit keksitty sekoittavine hanoineen. Toista oli ennen muinoin vadeissa lutraus kantovesien kera.

      • Kuulepas, tuhansissa mökkitalouksissa lutrataan edelleen pesuvatien kanssa, eikä sitä koeta edes noloksi.

        Saapa nähdä, nyt kun peseytymisestä puhutaan, kummalta saan tästäkin kommentista pyyhkeitä, edsonilta vai Wholta.

      • Vaikka olisi mahdollisuus mennä rannan lähelle, lämmittää se puusauna ja kiuas ja sekoitella vedet, niin niin enpä mene. Jos menen, niin menen kalaan. 10 vuotta lisää on tehnyt osin tehtäviään. Niin isoa sieni saalistakaan ei tule, että viitsisin saunaa pitää hiljaisella tulella. Joskus viitsin kylläkin

    • En minä vadissa lutrausta noloksi sanonut, vaan paremminkin rankaksi, Olen kantanut vesiä ulos ja sisään esim tadillä asuessani, hänhän piti minua piikanaan, jolle kuului vesien kanto, siivous ja puiden hakkaus kellarissa ja sisään kantaminen, asuivat toisessa kerroksessa. Ja itsekin omassa vuokra-asunnossani 18-22 vuotiaana ja toisessa kerroksessa oli asuntoni silloisessa omakotitalossa. Minulla oli jo pikku vauvakin silloin ja voi sitä vedenkantoa, kauhulla muistelen.

      • Minä oli jo alle kymmenvuotiaana kuusihenkisen perheemme vakituinen tiskari. Kesällä maalla otti joskus voimille, kun ämpärit piti hinata vinttikaivosta ylämäkeen. Kuitenkin muistelen noita aikoja syvän nostalgian vallassa. Tiskaus kahdessa vadissa sujui iskelmiä renkutellen.

        Sota- ja pula-ajan Helsingin kodissa oli jo ns. mukavuudet, mutta peseytyminen ei ollut helppoa, koska kaupunki sulki välillä kuumavesihanansa kokonaiseksi viikoksi. Siihen tuli avuksi yleinen sauna Vellamonkadulla. Sauna oli tulikuuma ja pesuhuone vastaavasti jääkylmä. Siellä keskellä pakkasen? huurua makasi laverilla joku nainen kylvettäjän kynsissä. Matka puhtaana tyttönä tukka märkänä kotiin oli onneksi vain sadan metrin pituinen.

      • LiisaO kirjoitti:

        Minä oli jo alle kymmenvuotiaana kuusihenkisen perheemme vakituinen tiskari. Kesällä maalla otti joskus voimille, kun ämpärit piti hinata vinttikaivosta ylämäkeen. Kuitenkin muistelen noita aikoja syvän nostalgian vallassa. Tiskaus kahdessa vadissa sujui iskelmiä renkutellen.

        Sota- ja pula-ajan Helsingin kodissa oli jo ns. mukavuudet, mutta peseytyminen ei ollut helppoa, koska kaupunki sulki välillä kuumavesihanansa kokonaiseksi viikoksi. Siihen tuli avuksi yleinen sauna Vellamonkadulla. Sauna oli tulikuuma ja pesuhuone vastaavasti jääkylmä. Siellä keskellä pakkasen? huurua makasi laverilla joku nainen kylvettäjän kynsissä. Matka puhtaana tyttönä tukka märkänä kotiin oli onneksi vain sadan metrin pituinen.

        Oikaisu

        Wellamo olikin sen saunan nimi. Vellamonkatu on ihan muualla. Tämä oli Hietaniemenkadun kulmassa lähellä Mechelininkatua.

      • LiisaO kirjoitti:

        Oikaisu

        Wellamo olikin sen saunan nimi. Vellamonkatu on ihan muualla. Tämä oli Hietaniemenkadun kulmassa lähellä Mechelininkatua.

        Wellamo varmaan yleinen nimi, koska ...

        "Tänään olen ryöminyt Liisankatu 16 taloyhtiön tiloissa, joissa vuoteen -69 sijaitsi Wellamon yleinen sauna. Saunaa lämmitti ja ylläpiti Itkonen. Isoa saunaa alettiin lämmittämään aamulla klo 6, jolloin sirkkelin ääni herätteli ihmisiä. Saunasta kuulin, kun kiinnostuin isoisäni äidistä ja hänen lapsistaan, joita löytyikin aika liuta. Lisää tarinaa kertoi Erkki Jänkälä, joka on nykyisen hallituksen puheenjohtaja. Wellamossa oli kuulemani mukaan jopa 15hlö töissä, saunassa oli marmoriset lauteet ja saunan jälkeen pystyi menemään lepäämään lepohuoneisiin."

        En voi mennä takuuseen, että "kotisaunani" 40-luvulla olisi ollut nimeltään juuri Wellamo, mutta sillä nimellä sen muistan. En ole netistäkään löytänyt muistolleni vahvistusta. Joka tapauksessa sauna oli Hietaniemenkadun ja yhden pikkukadun, olisiko ollut Lapuankatu, kulmauksessa, vierellään akvaariokauppa ja lähituntumassa myös leikkikenttä, kaksi koulua: Arkadiankadun yhteiskoulu ja Koelyseo.

        Ei kai mahdotonta ole sekään, että muistan Wellamo-nimen oikein, mutta kuudessa vuosikymmenessä on saunalle tapahtunut paljon, muuttanut uusiin avarampiin tiloihin ja viime aikoina modernisoitu oikein kylpyläkeskukseksi.

        Elokuvassa "Täältä tullaan, Elämä" käytiin siinä akvaariokaupassa. Jussi möi sinne marsunsa ennen kuin päätyi vartijan ahdistelemana surmanhyppyyn makkaratalon kaiteelta.

    • No ni, tehän olette taas pesseet tiskanneet ja vielä epäillen, että joku antaa huutia. Ei anna

      Minä tuosta veden kulutuksesta, että voisi olla kyllä mittaritkin. Mutta emmekö ole jo nähneet niitä aikoja, missä lämmin vesi ei ollut itsestään selvää ja oppineetkin ... mutta pitääkö oppia liikaa. Ei, siitä tulee taakka.

      Kunnallisveden ulkopuolella saattaa maksaa vesi paljonkin, koska haluaa se sisään. Porakaivo joskus silloin jotain päälle 4 000 €. Lämminvesi varaaja mitä lie maksaa nykyään ja putkirempat ne täälläkin jne. Ja likavettä tulee hakemaan kerran vuodessa maajussi ja vie sen sitten paikalliseen puhdistamoon ja hinta noin 130 €

      En jaksa muistella ihan tarkkoja aikoja, kun Hesassa lämmitettiin padassa vesi. Paljuun (mikä lie palju allutkaan) sekoitettiin pesuvesi

      Nyt on täällä eilenkin pesty ulkona juoksevan veden alla, ja pää pesty mäntysuopa samppoo yhistelmällä

    • Minullekin yleiset saunat olivat tuttuja lapsuudessa, Saunan jälkeen talvipakkasella pipon ulkopuolelle jäävä tukka ehti jäätyä ennen kotiin pääsyä, vaikka ei se matka ollut kuin noin puoli kilometriä. Muistan kun sain ensimmäisen sampoopulloni, taisi olla Sunsilk-nimistä, sitä ennen pestiin Sunlight-saippualla.

      • Minä sain jonain lapsuuden jouluna lahjaksi nukenmallisen hajusaippuan. Sunsilk-nimen minäkin muistan, samoin Sunlight-tankosaippuan. Mäntysuopaa käytettiin mattopyykillä. Aika huolettomasti vesiä pilattiin. Meillä maalla oli herkkiä pikku metsälampia, joissa kyläläiset pesivät hevoskuormittain maatalouden likaisia säkkejä. Lammista saivat myös käytöstä poistetut lumput ja patjat viimeisen leposijansa.

        Tuo jätehuolto oli Hgissäkin kummallista: rapussamme oli roskakuilu jonne likaämpärit tyhjennettiin. Talkkari sitten kellarissa lapioi moskan kottikärryyn ja vei roskasäiliöihin pihan perälle. Eipä ollut mikään viihtyisyyden keidas se kivikylän piha. Rottiakin vlisi jätteiden äärellä. Ei ihme, että talonmies oli aina vihainen.

        Purkan sijaan natustelimme parafiinisia joutsenia, joita sai kempsukaupasta. Tai jos ei ollut varaa niitä ostaa, kaivettiin pikeä asfaltista.

    • Pien pureskelun muistan minäkin. Oli ihan hyvää, eikä edes kummemmin tainnut tarttua hampaisiin.

    • Niinpä vain taas meni useampi päivä vilahduksessa. Olimme mökillä ja sieltä käsin sitten sisareni kanssa kävimme viimeisen, 95-vuotiaana kuolleen tätimme muistotilaisuudessa naapurikaupungissa. Meistä, alunperin 14stä serkusta yksi on jo kuollut. Viisi muutakin on jo sen verran hentterissä kunnossa, etteivät pitkän matkan takaa osallistuneet tilaisuuteen. Eli kahdeksan serkusta oli paikalla, joillakin mukana myös lapsensa, eli mm. minun lasteni pikkuserkkuja.

      Ihan mukava oli tavata sukulaisia, joita en ole nähnyt moneen vuoteen. Saimme myös kuulla tädistämme paljon sellaista, mistä aiemmin emme tienneet, mm. tätimme tie kansakoulupohjalta opettajaksi oli tosi mielenkiintoinen. Myös monet osallistujat muistelivat tätiämme. Minusta muistotilaisuuden tuleekin olla sellainen, että surevat - nythän isoin murhe oli kyllä jo laantunut, kun hautajaiset olivat jo huhtikuussa - saavat yhdessä muistella vainajaa. Olen ollut kolmessa muistotilaisuudessa, missä kaikki muistelu ja vainajasta keskustelukin oli epäsuotavaa, ja se kuulutettiin osallistujille jo siunaustilaisuuden alussa. Minusta se oli suorastaan omituista ja vainajan elämän merkityksettömäksi leimaamista.

      Olin viikonlopun aikana myös siskon kanssa poimimassa hänen mökkipuutarhastaan viinimarjat ja pensasmustikat. - Hänen mökilleen meidän mökiltä ei ole kuin kolmisenkymmentä kilometriä. - Ihan hyvä saalis tulikin. Mustikoita jäi vielä paljon kypsymään, joten uusi reissu vielä pitänee tehdä. Ihmettelimme, etteivät linnut ollee marjoja pistäneet nokkiinsa; puskissa ei ollut minkäälaisia pelotteita, verkoista puhumattakaan.

      Mutta ahkerasti olette te täällä kirjoitelleet. Eilen illalla kun kotiin tultuamme lyhyesti vilkaisin, missä täällä mennään, niin huomasin, että ontoinenkin 130. Elämä, nyt jo toiselle sivulle joutunut. Siitä lukaisin muutaman viestin, ja huomasin jonkinlaisen kärhämänkin syntyneen. Pitkään olikin (liian?? ;) rauhallista. Huomasin myös, että Rapunen sanoi näkemiin. Se minua kyllä harmittaa. Toivottavasti kuitenkin pitäisi vain tauon, ja tulisi takaisin. Meitähän on niin vähän, että yksikin poistuma muodostaa aika ison aukon. Itse en jaksa vihoitella, mutta takaisin kyllä annan, jos lyödään.

      Yleisistä saunoista(kin) olette kirjoitelleet. Juuri viikonloppuna siskon kanssa saunan lauteilla istuissamme muistelimme lapsuuttamme, mihin kiinteästi kuului monen vuoden ajan mm. yleinen sauna. Silloisessa asunnossamme Meilahdessa ei ollut kylppäriä, vain vessa ja käsienpesuallas. Joka lauantai suuntasimme siis koko perhe naapurikortteliin saunaan, jonka ominaishajun saan vieläkin nokkaani, kun sitä muistelen. Matkaa kotoamme saunaan oli ehkä parisataa metriä, mutta talvipakkasella kotimatka tuntui pidemmältä, kun kaikki oli niin hyistä lämpimän saunan jälkeen. Lauantaisauna jäi kyllä aina kokemuksena plussan puolelle: silloin saimme limpparia. Muulloin sitä ei meidän huusholliin ostettu.

      Tänään pitkästä aikaa lenkitimme taas kettiksiä. Jälleennäkeminen oli suorastaan riehakas. Ihan kuin olisimme olleet erossa vuosia; tosiasiassa vain viikon. Tällä viikolla pitäätkin tehdä niiden kanssa piedmpiä lenkkejä. Ensi viikonloppuna lähtevät kahdeksi viikoksi Lappiin lomalle. Sillä aika pitää meidän talutella toisiamme. Jos emme sitä tee, niin koivet hyvin kerkiävät kangistua, jos olemme aloillamme tuon kaksi viikkoa.

      Koronatonta ja muutenkin mukavaa alkanutta viikkoa

    • Olipa antoisa viikonlopputapahtumatarinointi sinulta, oli mukava lukea.

      Meillä ei ole koiraa, emmekä toisiammekaan taluttele, pitäisi kyllä aloittaa, vaikka lyhyillä lenkeillä. Olemme kyllä niin kangistuneita, kuin mitkäkin vanhat käppänät. Parvekkeelle kävelemme, kaukana ovat ajat kun U käveli joka päivä 10 km, vaikka oli ollut töissäkin päivän. Ja siitä ei ole kuin pari vuotta.

      Koronalta olemme säästyneet, onneksi, kun ei missään käy, niin mistä sen saisi. Kauppareissulta korkeintaan.

    • Onpas a-mummulla ollutkin taas tapahtumarikas ja sukurakas viikko. Toisin on täällä. Äsken rappukäytävässä vastapäinen naapuri, samanlainen orpo haamu yksineläjä kuin meikäkin, kysähti, että mitäs on tekeillä? Vastasin että aika tyhjältä kalenteri näyttää.

      Rappuun muutti vuokralle vanhempi mies. Tyttärensä oli muuttoapuna. Ihmettelivät asunnon hiljaisuutta, edellisestä kun oli jouduttu liki pakenemaan liian meluisten naapureiden takia. En tiedä, mahtoiko kuusikymppinen herra loukkaantua, kun sanoin että tässä rapussa on vain viisi vanhaa ihmistä, kukin omassa luukussaan; mitäs meteliä siitä syntyisikään. En lisännyt mutta ajattelin, että onneksi meillä kaikilla viidellä kuulo tuntuu olevan tallella, ettei ole tarvis kiduttaa muita television mökällä. Meillähän vanhassa Hgin kodissani talon isännöitsijä terrorisoi television huudolla kokonaista kadunpätkää niin että ohiajavat autoilijatkin säikähtivät.

      Onhan tässä muutakin sosiaalista elämää ollut. Juttelin pihalla koirien ja kissojen metkuista viereisen rapun rouvan kanssa. Hän kertoi kissasta, joka ilmestyi heidän aittansa portaille maalla. Katti palautettiin kotiinsa, mutta se karkasi uudelleen. Sama toistui neljästi, kunnes tämä rouva päätti suosiolla pitää kissan.

      Vastaava tapaus monenteen potenssiin sattui veljeni kissalle, joka hävisi kolmeksi ja puoleksi vuodeksi Kauniaisissa. Mutta se on jo toisen kauhukertomuksen aihe.

    • Sukurakkaudesta en ihan ole varma. Tosin itselläni ei ole kenenkään kanssa nokkapokkaa, mutta siellä oli kuitenkin sellaisia sukulaisia, jotka ovat harrastaneet vihanpitoa jo pitkään. Se on saanut alkunsa jo kyseisten riitapukareiden vanhempien aikana ja näköjään siirtynyt sitten seuraavaan sukupolveen. Tapaamisessamme eivät kuitenkaan haastaneet riitaa, vaan olivat kuten muutkin, tosin istuivatkin huoneen mitan, siis melkein huutomatkan päässä toisistaan. Halailuahan po. tilaisuudessa ei harrastettu, joten eivät siinäkään kohdassa erottuneet muista.

      Lenkkeilystä muistan minäkin usein Ceen mainitsemat U:nsa pitkät lenkit. Weepelihän oli toinen, joka melkein nilkka nurin veti kympin vähän väliä. Kyllä itsekin nuorena silloisen hoitokoiran kanssa tein lenkkejä, joiden viimeiset metrit kotiovelle olivat tuskien taivalta. Minulla oli silloin kultainennoutaja usein hoidossa, ja sehän oli ihan hirmumenijä.

      Meidän kettiksetkin tekevät omistajiensa kanssa melkoisia lenkkejä. Ovat kiertäneet tämän kotojärvenkin; 23km:n matka. Järven ympäri pyöräily on täällä muoti-ilmiö, ja surkimus on se, joka ei nimeään järvenkiertäjien kirjaan saa. Minun nimeäni ei siellä ole. En ole pyörällä ajanut enää neljään kesään (talvella en ole ajanut koskaan), ja järvenkin ympäri vain kerran kaikkien täällä viettämieni vuosikymmenien aikana.

      LiisaO puhui asiasta, joka todella on riesa, jos kohdalle sattuu. Mekin koimme sen aikoinaan, 80-luvulla parina kesänä. Naapurikämpässä, jonka terassin ovi avautuu meidän suuntaamme asui perhe, jonka nuoret kesälomillaan huudattivat radiota tai jotain muuta musakonetta kaiket päivät. Terassin ovet olivat selällään ja musa raikasi. Päälle tuli vielä nuorten (kavereitakin heillä kävi alvariinsa) muu mekastus. Sanottiin siitä heille aika monta kertaa, mutta ei tehonnut. Vanhemmatkin tykkäsivät, että on ok, kun tekevät sitä vain päiväsaikaan.

      Tuo perhe sitten hajosi vanhempien erotessa ja muutti muualle. Sen koommin eivät meidän nurkalla asukkaiden äänet ole häirinneet. Tänä kesänä silti aika monena yönä joku kahjo motoristi ajaa kiihdytysajoa tässä lähellä olevalla tien suoralla, joka houkuttaa kovaan menoon. Silloin kyllä kiukuttaa.

    • Ja has on amummukin tullut varoitellen lomaltaan. Niinhän se kävi, että toisessa 130. ketjussa sain samalla mitalla.

      Suku on pahin !!! Jumal'auta, jos joutuisin jotain pikkuserkkua väkisin tapaamaan sukujuhlissa. Tai edes serkkua. Tuntuisi jotenkin, että heimoyhteiskuntaa kohti mennään. Yhdet hautajaiset muistan aika hyvin, faijani siis. Kohteliaasti kierrellen kaarrellen välttivät jotkut ne katkeruudet ja vetivät naamalleen teennäisiä surun ilmeitään. No siitä on aikaa, joten olkoot

      Tänään on taas kohtuullisen ulkoilun aika. Voi venyäkin, jos alkaa miellyttää olo. Eilen kipeänä, pientä kuumetta, horjuvaa oloa ja nukkumista.

      • " Sain samalla mitalla" piti olla että sai samalla mitalla. Toki sainhan minäkin, kierrellen kaarrellen yhdestä jos toisesta suunnasta. Jos sitten vain yhdestä suunnasta sain hieman ehkä tasapuolisempaa kohtelua, niin siitähän soppa vain sakeni. Juu ja kyllä amummunkin "varoitus" oli suunnattu vain yhteen suuntaan, heh heh.

        Taiteillaan nyt tässä kuitenkin kuin trapetsilla näin aamutuimaan näissä sykolokioissa

        Mutta ihme juttu on se, ettei niitä lentoja saada sieltä Pohjois-Makedoniasta stoppaamaan heti. Ei laskulupaa Turkuun eikä Hesaan ja sillä siisti

      • edson kirjoitti:

        " Sain samalla mitalla" piti olla että sai samalla mitalla. Toki sainhan minäkin, kierrellen kaarrellen yhdestä jos toisesta suunnasta. Jos sitten vain yhdestä suunnasta sain hieman ehkä tasapuolisempaa kohtelua, niin siitähän soppa vain sakeni. Juu ja kyllä amummunkin "varoitus" oli suunnattu vain yhteen suuntaan, heh heh.

        Taiteillaan nyt tässä kuitenkin kuin trapetsilla näin aamutuimaan näissä sykolokioissa

        Mutta ihme juttu on se, ettei niitä lentoja saada sieltä Pohjois-Makedoniasta stoppaamaan heti. Ei laskulupaa Turkuun eikä Hesaan ja sillä siisti

        Äläs nyt kokonaan omi tuota "varoitusta". Kyllä se saattaa olla jaettu "ilo". Sitäpaitsi se ei ole mikään varoitus, vaan ihan vain kerron, miten toimin tarvittaessa:). Ei se mitään trapetsitiedettä ole.

    • Mietin häiritseviä ääniä.

      Ei ole muistaakseni osunut koskaan kohdalleni. Haminassa pari vuotta enemmän ja vähemmän kouluasuntolassa "viihtyneenä" ei häirinnyt ees nuorempien musan soitto. Kämppäkaveria Vaasasta häiritsi, koska oli eräänä viikonloppuna heittänyt tiiliskiven ikkunasta sisään. No musiikki loppui kyllä.

      Pakokaasun katku toki kaupungeissa varmaan monia häiritsee ja en pistä pahakseni, jos vähitellen katkutus kielletään

      Samoin työn äänet, mitkä pitäisi kyllä ilman enempiä kiukutteluja hyväksyä. Korjattavaa on ja sehän ei lopu koskaan. Ja uutta rakennetaan. Tosin on yötyöläisiä (kuten aikoinaan minäkin) jotka toinen toistaan herkempiä.

      Helsingissä joskus vielä 1990 luvullakin sain kyllä katseita, kun sahasin motorisahalla polttoainetta varastoon. Ostin mitättömän sähkömoottorisahankin. Onneks ei tartte enään pidätellä. Helppoahan se on, kun siellä tilattiin öljyauto ja tankattiin kotivarastoon. Ja tästä en muuta sano kuin, että sikamaista vieläkin nähdä tankkiauto pihoilla. Kuinkahan moni edes välittää siitä, miten kauan kotitankit kestävät. Sitten tilataan uusi tankki, kun se on jo vuotanut öljyä pihalle ja siis hei vielä tänä päivänä Hyi hyi

    • Minäpäs lainaan jo lainattua, että uutta lainattua

      "Jos tulit tähän maailmaan laskeaksesi vuosiasi ja elääksesi vaivatonta -tasaista elämää , ei ole sinulla mitään pelättävää. Maltillisia ,alistuvaisia ei kukaan häiritse . Mutta jos maailma tuhoutuu joskus ,sen tuhovat maltilliset ja sävyisät alamaiset . Koska he tekevät voimakkaista voimakkaampia ".

      Ja uusi : "Ensin he jäädyttivät palkankorotukset .En sanonut mitään ,koska minulla oli vielä työni.
      Sitten he alensivat eläkkeitä. En sanonut mitään ,koska en ollut eläkeläinen.
      Sitten he nostivat veroja..En sanonut mitään ,koska vielä palkkani riitti.
      Sitten he iskivät pienyrittäjiin . En sanonut mitään ,koska en ollut pienyrittäjä.
      Sitten he alensivat työttömyystukia . En sanonut mitään ,koska en ollut työtön.
      Sitten menetin työni....."

      Minulle näissä kiteytyy jotain ihan todellista

    • Sormet ainakin minulla vetryy aamupäivisin

      Hellyyttävää nähtävää "Vanha Helsinki värikuvina" http://bot.fi/3cub Tässä siis Uudenmaankatu 20. 1900 luvun alkupuolelta.

    • Jopas on erikoinen näkymä, puuvajoja etualalla, taustalla näkyyy kerrostaloja. Muistan kun muutin Malmille 1959 kesällä, niin siellä oli pääväylällä pieniä puisia hökkeleitä, ne olivat sekä asuintaloja, että kauppaliikkeitä. Niin ajat muuttuvat. Mikkelikin oli siihen aikaan kuin näkymä Pikku-Pietarin pihasta.

      • Olen entisenä hesalaisena aina tykännyt katsella kuvia vanhasta Hesasta. En ole aikoihin käynyt kaupunginmuseossa (Hakasalmen huvila), mutta ainakin kauan sitten museossa oli pienoismalli Helsingistä joskus 1800-luvun lopulta. Luultavasti se on siellä vieläkin, tuskin kukaan on keksinyt sitä poistaa. Muistaakseni pari vuotta sitten julkaistiin sen rinnalle - vai lisäksi - Helsinki peli. Koululaisille kai se enimmältään on tarkoitettu. Itse en siitä tiedä mitään, mutta lapsenlapset joskus sen mainitsivat. - Pitääpä taas joku päivä mennä kaupunginmuseon sivuille. Viimeksi katselin sieltä kuvia vanhoista kouluista. Kaikki kolme omaa kouluani ynnä siipan koulut olivat hyvin edustettuina.

        Leppeää kesäpäivää!

    • Katsoin äsken kuvia Malmilta 1960-luvulta, tuttuja olivat, näin kuvan myös ns Itä-Karjalan taloista, joissa asuin tätini luona, mutta kuvan siirto tänne ei onnistunut, samoin Malmin vanhan puukirkon, jossa meidt vihittiin. Ovat varmaan kopiosuojattuja.

      Saimme kutsun Jämsään kuun lopulla yhden sukulaistytön lakkiaisiin, jotka peruttiin keväällä koronan takia. En tiedä onko nyt yhtään parempi aika. Aika hassua mennä juhliin, kun ei voi kätellä, eikä varsinkaan halata, mitä on aina tehty niissä piireissä. Maski kai pitäisi olla ja vain kumarrella ja pysyä kaukana kaikista. Sitten, kun aikoo syödä jotain ota maski naamalta. laita roskiin ja ota uusi maski sen jälkeen. Olemme kahden vaiheilla, lahteäkö. Koska kutsussa ei ollut vp tiettyyn päivään mennessä, ei puhelinnumeroa, ei s-postiosoitetta, ei mitään, niin ajattelin, jospa juhlat vietetään etänä. Jospa ne vietetään skypessä! Kuten vaikka Bidenin pressaksipyrkimiskokous. Pitää ainakin vaikka tytön tilinumero saada, ei skypellä voi lahjaa lähettää, kuten eräs mummo, joka sanoi pojanpojalleen, sinä kun olet tuollainen sähköpostinero, niin lähetäpä nämä sukat veljesi lapsille!

      • Noi lakkiaiset tuntuvat monelle perheelle olevan myös sellaista hupia, että lakitettu laskee kirjekuoressa saamaansa rahaa ... ite en osta kuin ruusun sellaiselle, joka on vähänkin kaukainen tuttavuus. Oneks en ole monessakaan lakkiaisessa pyörähtänyt enkä pyörähdä nykyään monessa muussakaan juhlassa.

        Jos on kuiteski turvavälit, hygieneia ja mukavat juhlat muuten odotettavissa cee, niin mikä ettette menisi. Niin kauan kuin kykenen menen meittin ent. nuorten kokoontumiseen Hesaan. Tulevat nimiäiset (jos korona suo) ne me mennään juhlimaan. Siis tämä vielä tänä vuonna, siihen se juhlinta loppuu

    • Jo on aikoihin eletty, että jopa hautausmaan työntekijöitä ahdistellaan, heille huudetaan ja jopa ehdotellaan, että kuka imisi hänen "tikkariaan". Sen vielä käsittää, että kaupassa raivotaan, kun ei onnistunut kaljatölkin varastaminen, baarissa, kun ei saa enää sitä viimeistä tuoppia, taikka vakuutusyhtiössä, kun vakuutus ei korvaakaan sitä jorpakkoon pudonnutta veneen moottoria.

    • Huomentapäivää!
      Minä uskon, että mm. some ja sen vuosien mittaan luomat ja sallimat "mahdollisuudet" ihmisille heittää pidäkkeet nurkkaan on monelle ikäänkuin lupa törkykäyttäytyä: ei tarvitse hillitä itseään, on sallittua. ellei jopa suositeltavaa purkaa agressionsa. Jos kerran kirjoituksissa hyväksytään mikä vain törkeys, niin miksei sitten elävässä elämässä.

      Tietysti liikkeellä on myös yhä enenevässä määrin nk. avohoidossa kulkevia mielenterveyspotilaita samoin kuin huumehörhöjä. He voivat tilastaan johtuen tehdä kai ihan mitä vain. Mutta kun ihan järki-ihmisiin luokiteltavatkin alkavat riehua ja käydä päälle, niin sille ei ole muuta selitystä kuin, että "mä teen, kun mä voin".

      Siskoni kimppuun kerran kävi keskellä päivää yksi noita mielenterveyspotilaita. Kertoi poliisille, että piti johonkin purkaa kiukkunsa, kun ei apteekista saanut reseptin puuttuessa lisää lääkettä. Oli syyllistynyt aiemminkin samanlaiseen päällekarkaukseen, mutta ei saanut mitään rangaistusta, kun oli sairas!!

      Kaunis päivä taas, lämmintäkin jo ihan mukavasti. Kohta taas tästä lenkille koirain kanssa! Sieltä palatessamme haemme valmiit sapuska-annokset paikallisesta thai-ravintolasta. Ruoka on todella herkullista (jos thaista tykkää) ja runsaasta annoksesta syö kahtena päivänä, ainakin minä. Hitsi, vaikka ei monta tuntia ole vielä aamukahveestakaan niin alkaa jo nälkä kurnia.

    • Anonyymi

      Joku kertoi äskettäin hyvän keinon torjua puhelinmyyjiä. Riittää, että sanoo olevansa dementikko. Nyt "läppä" oli lähellä tulla todeksi.

      Tyttären ollessa täällä tulin käyneeksi läpi terveysravintohyllyäni ja löysin kauhukseni D3:a useita avaamattomia purkkeja, samaten B12:ta. Tytär käski heti soittamaan siihen firmaan, jonka tilausasiakas olen ollut monta vuotta, ja päättämään tilaukset. Kerroin avuliaalle yleisönpalvelijalle tilanteeni, mutta en sentään joutunut käyttämään "dementikkokorttia", uskottiin vähemmälläkin. Sinnepä olisivat hautautuneet kaapin kätköihin arvokkaat purkit, ellei tytär olisi tullut kysäisseeksi, onko minulla omegaa. No juuri se puuttuikin, mutta tarkistin, että sitä tulee lokakuussa.

      Muistan kuinka 60-luvulla pyristelimme Musiikki-Fazerin koukussa. Silloin ei niin vain saatu tilauksia puretuksi, piti muistaakseni kirjelmöidä sinne useaan kertaan ennen kuin levyjen tulo lakkasi. Nyt on sentään kuluttajansuojat ja kaikki meitä "dementikkoja" varten.

      m

    • Minullekin tuli pitkään erästä, telkkarissakin alvariinsa mainostettua lisäravinnetta. Lopettaminen kävi suht keposasti; vain kaksi kertaa piti peruutus tehdä ennen kuin tehosi.

      Tällä erää minulla on käytössä vain kaksi lisuketta, D50 ja B12/6/3-yhdistelmä. Kumpaakin napsin pillerin päivässä; deetä olen ottanut koko kesän. Omegoita käytän purkin silloin, toisen tällöin. Siksi aikaa vastaavasti jätän pois vitamiinit. En halua napsia monia aineita samanaikaisesti, etenkään kun ei mitään varsinaista puutosta ole, ja kun lisäksi päivittäisessä käytössä ovat beetasalpaajat ja kolesterolilääke. Lääkkeidenkin keskenään aiheuttamista yhteisvaikutuksista tietoa on vielä aika vähän, puhumattakaan kaikenlaisten ravintolisien ja lääkkeiden välisistä.

      Olen arvioinut karkeasti, että ruoastani saan ravinteita ja vitamiineja (paitsi noita yllä mainittuja) aika kohtuullisesti. Proteiinijauhepussin kyllä ostin, mutta enpä sitä monta kertaa ole muistanut ottaa. Tällä iällä protskujen saannista tulisi pitää huolta, että lihasten heiketessä välttyisi mm. turhilta turvalleen menoilta. Isot lihaksethan - reisissä, käsissä - ensimmäisenä alkavat heiketä.

    • Siksi juuri minäkin olen luopunut lisäravinteiden käytöstä, koska on sekä kolesterolilääkkeet, kaksi joitain sydänjuttuja plus vielä verenpainelääke sekä kymmeniä vuosia olleet astmalääkkeet. Kuitenkin se suhde Terveysravinto-firmaan on toiminut kuin automaatti, lähetyksiä tulee kuitenkin niin harvakseen, että 35 euroa silloin tällöin ei ole tuntunut paljolta. No, nyt siis tarvittiin järkevä omainen pysäyttämään "hihnan". Mitenkähän paljon möhlisin, jos olisin jäänyt Hkiin omilleni?

      "Nainen joka ei osaa sanoa ei"

      Mutta nuo ihanat kirjat! Ferranten jälkeen aloitin toisen takuuvarman kirjastosaaliini. Miten voikaan kertomus jossa "ei tapahdu mitään" aiheuttaa kielellään riemunkiljaisua. Kyseessä on Mikko Rimmisen todella latteaniminen romaani "Jos se näyttää siltä". Henkilöinä muutama Pohjoisrannan asukas: vanha herra, toinen vanha herra, nuori poika ja luvuton määrä väärinymmärryksiä. Taloyhtiön tulossa oleva kuunpimennysjuhla hupentaa patamustan komedian, jossa kaikki menee kamalalla tavalla pieleen.

    • Kiitos LiisaO hyvästä kirjavihjeestä. Minullakin alkaa olla hieman jo pula luettavasta. Olen pitkään tavaillut iltaisin enää vain krimejä, enkä niitäkään kovin tarmokkaasti. Melkein iltaunet otankin - tai jätän ottamatta - sudokujen siivittäminä.

      Olen jo jonkin aikaa suunnitellut kirjastokäyntiä. Viimeisimmästä on aikaa jo vuosia. Korttikin on varmaan mennyt jo vanhaksi. Rapunen kyllä usein mainitsi, että tilattuja (uusia) kirjoja saa odotella kirjaston jonossa kauan. Minulla ei oikein sellaiseen ole ollut kärsivällisyyttä, mutta jospa kehittäisin sellaisen.

      Olen hyvin ennakkoluuloinen uutta kirjallisuutta kohtaan. Minun pitäisi olla varma, että viihdyn valitsemani kirjan parissa. Siksi usein esim. siskoltani kyselen vinkkejä. Ja nyt tuli sinulta tuo Ferrante (jota jo aiemminkin kehuit), jonka yhteenkään kirjaan en ole tutustunut, telkkarin "Loistava ystäväkin" jäi minulta kesken. Rimmisenkin nimi on jäänyt muistiin Pussikaljaelokuvasta, mutta kirjansa ovat jääneet minulta pimentoon. Jospas saisin itseni vihdoin hinattua vajaan kilsan päässä sijaitsevaan kirjastoon.

    • Mikko Rimminen vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta kirjailijalta. Luin hänestä Vikistä. Pohjoisranta on tuttu paikka. Voin hyvin ajatella siellä asuneen vanhan kaavoihin kangistuneen herran.

    • Minä en syö minkäänlaisia energialisiä, vaikka lääkäri on minulle kirjoittanut CalsiposD:tä jo vuosien ajan, en ole syönyt niitä, vaikka osteoporoosi kuulemma uhkasi jo vuosia sitten. Juon joka päivä lasillisen taikka kaksi maitoa, syön juustoja ja jugurttejakin, eli ainoa, joka voisi olla hyödyksi, on pelkkä D-vitamiini, enhän makaa auringossakaan. Kalkkeutunut olen jo ilman kalkkitablettejakin, koska minulla on tuo ateroskeloosikin eli valtimon kovettumatauti jo iskenyt reuman lisäksi. Kysyin kerran yhdeltä reumalääkäriltä, kalkkeuttaako kalkkitablettien syönti verisuonia, niin ei hän osannut vastata.

      Syön normaalisti ruokaa ja kaikki verenpaine, verenohennus, yksi kolesteroli- ja reumalääkkeet syön joka päivä, yhteensä 12 tabl päivässä ja jos jostain kolottaa, lisäksi paratabs. Ootan milloin mie romahan, jos luusto haurastuu niin että pettää.

      • On tuo sana ateroskleroosi vaikea kirjoittaa, aina jää joku kirjain pois.

    • Te olette olleet vitamiinien ja mahdollisten lisäravinteiden asialla.

      Minulla on se D tabletti ja Möllerin Omega3. D joka päivä, mutta omega ehkä joka kolmas. Smoothie sisältää jotain sekalaista, mitä kaapista löytyy, mutta proteiinit pienentyneet annoksissa. Tosin sekin on vähän niin, että mitä tänään si toistu ehkä huomenna. Kalaa aika paljon ja liian vähän vihreää

      Menikin eilinen päivä laskeskellessa vähän tarkemmin, mitä tuli tehtyä, kun 2021 tulee kevättalvella kirvesmies laittamaan ulkovuorauksen, ensin talon vanhaan hirsipohjaiseen osaan ja 2022 sitten muuhun osaan. Ite muut maalaan loppumaaliin, paitti vanhan osan päätykolmioita. Huimaa

      Nyt lukeen, mitä kaikkee ootte saaneet kynästä lähtemään

    • No lukemiseen sen verran, että eipä taivu iltaisin istuma-asentoon. Kyljellään voisi joo soffalla kokeilla, mutta kirjan lehden kääntäminen ... joo ja telkkukin pitää ääntä.

      Melkein veikkaan, että vanhaa kirjallisuutta sitten koluaisin. Mahollisesti Huovista tai jotain ulkomaalaisen tekemää. En tiijä ees, vaikka hyvä dekkari vois olla kans. Ja radio ei hodeta. Eilen kävi kumppanin serkku vierailulla ja kysyi, että kuunnellaanko metsäradiota. Ihmetteli, miksi ei kuunnella. Joskus oon laittana suosikikseni faceen Aristoteleen kantapään, mutta eipä jaksa ei ja on siellä muitakin suosikkeja

      Nuo pahoin voivat ihmiset ja niiden välinpitämättömyys toisen ihmisen vahingoittamisesta on kyllä persiistä.

      • Anonyymi

        "Nuo pahoin voivat ihmiset ja niiden välinpitämättömyys toisen ihmisen vahingoittamisesta on kyllä persiistä."

        NUO ihmiset????

        Kurkista hyvä ihminen omaan sisimpääsi. Eikö muistisi pelaa enää ollenkaan?

        Amummu : "Siskoni kimppuun kerran kävi keskellä päivää yksi noita mielenterveyspotilaita. Kertoi poliisille, että piti johonkin purkaa kiukkunsa, kun ei apteekista saanut reseptin puuttuessa lisää lääkettä. Oli syyllistynyt aiemminkin samanlaiseen päällekarkaukseen, mutta ei saanut mitään rangaistusta, kun oli sairas!!"

        Tähän tavallaan vastasin, mutta koska olet nähtävästi saanut selkääsi sanoistani, niin sanonpa vaan, että oikeaan kohtaan olen osunut. Jos haluut, niin läpsintä jatkuu. Voi sinua onnetonta ja nimetöntä. Ja katkeraa. Me sykolokille

        Nyt oon ihan pihalla. En tunne saaneeni keneltäkään selkääni kenenkään - sinunkaan - sanojen takia. Tai sitten selkänahkani on jo parkkiintunut. Tai sitten en ole lukenut kaikkia viestejä. Tai sitten en ymmärrä lukemaani. Siis jatkatko sinä minun läpsimistäni vai tuo anonyymi? Hänkö on se onneton vai minä? Hänkö saisi mennä sykologille vai minä?? Avaa ny vähän, että pääsen kartalle.

      • amummu kirjoitti:

        Edson selvästi luulee, että sinä olet tuon anonyymin kirjoittaja, minä taas epäilen, että sen kirjoitti herra täydellinen tuolta toisaalta. Hänen pitäisi myös kurkistaa omaan sisimpäänsä, ennen kuin alkaa taas täällä kirjoittajien välejä sotkemaan. Luin hänen pitkän moitelitaniansa edsonia kohtaan tuolta toisaalta, unohtanut täysin olleensa itse samanlainen esim Aralle ja välillä meille muillekin.

        No tuonne toiseen, tosi vilkkkaaseen "keskustelu"ketjuun;)) minunkin mielestäni jäljet johtavat. Itse allekirjoitan, jos kirjautuminen unohtuu. Anonyyminä en kirjoittele.

      • amummu kirjoitti:

        No tuonne toiseen, tosi vilkkkaaseen "keskustelu"ketjuun;)) minunkin mielestäni jäljet johtavat. Itse allekirjoitan, jos kirjautuminen unohtuu. Anonyyminä en kirjoittele.

        Olen sitä mieltä, että täysin anonyymiin kirjoitukseen ei lotkauteta korvan puolikastakaan, nehän saavat aina aikaan vain epäsopua, kun siitä olemme juuri pääsemässä eroon. Jos emme kirjaudu, allekirjoitamme sanomamme. Joten emme ala epäillä ketään "lähipiiriläistä" kuten nyt Edson luuli ja iski heti.

      • amummu kirjoitti:

        Nyt oon ihan pihalla. En tunne saaneeni keneltäkään selkääni kenenkään - sinunkaan - sanojen takia. Tai sitten selkänahkani on jo parkkiintunut. Tai sitten en ole lukenut kaikkia viestejä. Tai sitten en ymmärrä lukemaani. Siis jatkatko sinä minun läpsimistäni vai tuo anonyymi? Hänkö on se onneton vai minä? Hänkö saisi mennä sykologille vai minä?? Avaa ny vähän, että pääsen kartalle.

        Tiekarttaa :)

        "Nuo pahoin voivat ihmiset ja niiden välinpitämättömyys toisen ihmisen vahingoittamisesta on kyllä persiistä."

        Tämä oli siis kommenttini sinun siihen kirjoittamaasi mielentilapotilaiden kaduilla harrastamasta väkivallasta. Tähän lainaamaani tarttui tämä allekirjoittamaton ja häntä suosittelin menemään siis sille sykolokille. Ymmärrän hämmästyksesi. Olenhan tässä resptejä ja lähetteitä aikanaan jaellut sinne sun tänne, mutta multa on otettu lääkärinoikeudet jo ajat sitten pois

      • Calvados kirjoitti:

        Edson selvästi luulee, että sinä olet tuon anonyymin kirjoittaja, minä taas epäilen, että sen kirjoitti herra täydellinen tuolta toisaalta. Hänen pitäisi myös kurkistaa omaan sisimpäänsä, ennen kuin alkaa taas täällä kirjoittajien välejä sotkemaan. Luin hänen pitkän moitelitaniansa edsonia kohtaan tuolta toisaalta, unohtanut täysin olleensa itse samanlainen esim Aralle ja välillä meille muillekin.

        Sori, en todella luullut

      • edson kirjoitti:

        Tiekarttaa :)

        "Nuo pahoin voivat ihmiset ja niiden välinpitämättömyys toisen ihmisen vahingoittamisesta on kyllä persiistä."

        Tämä oli siis kommenttini sinun siihen kirjoittamaasi mielentilapotilaiden kaduilla harrastamasta väkivallasta. Tähän lainaamaani tarttui tämä allekirjoittamaton ja häntä suosittelin menemään siis sille sykolokille. Ymmärrän hämmästyksesi. Olenhan tässä resptejä ja lähetteitä aikanaan jaellut sinne sun tänne, mutta multa on otettu lääkärinoikeudet jo ajat sitten pois

        Joo, minäkin luulin ensin, että kommenttisi kohdistui minun kirjoitukseeni, kun lainaus siitä oli ekalla rivillä. No, eipä tästä sekoilusta muuta kuin että kirjautuminen tosiaan kannattaa jo selvyyden vuoksi. Kunpa sen kirjautumisen aina muistaisin, se kun tuppaa häipyä jos on välillä poissa "estradilta". Allekirjoituksen kuitenkin onneksi useimmiten muistan. - Reseptit voi jättää käyttämättäkin, ainakin joskus se voi olla terveellisempääkin;))

    • Tästäkään ei tule kuin hetkien kuvia. Eiku huvia http://bot.fi/3cx5 ja ei niin välii, tunnistaako vai ei. Yleinen hämähäkki, mutta enpä ollut törmännyt. Roikkui seitissään ja katseli aikansa traktorin oven ikkunasta että mihin ollaan menossa.

      • Kyllä nuo hämähäkit ovat aina niin kammottavan näköisiä, nyt on kuulemma paljon hämähäkkejä siellä Kalasataman uudessa talossa, lentävät kaiketi sinne tuulien mukana mereltä kun viihtyvät niin korkealla.

      • Calvados kirjoitti:

        Kyllä nuo hämähäkit ovat aina niin kammottavan näköisiä, nyt on kuulemma paljon hämähäkkejä siellä Kalasataman uudessa talossa, lentävät kaiketi sinne tuulien mukana mereltä kun viihtyvät niin korkealla.

        Minusta tuntuu, että heinäsirkkojakin on paljon. Vaikken piiiitkään aikaan ole kuullut heinäsirkan "laulua", niin kyl niit on. Eikös joskus testattu kuuloa sillä, että kuuleko vai ei kuule just tuon heinäsirkan siritystä?

        Luoja suo mulle päivittäisen pienen liikkumis/työrupeaman samaan hintaan, samassa paketissa ja käytin sen tänäänkin

        Hei, kirjoitan samalla tänne, etten ole vihjaillut amummuun vastineellani. Lainaus selvitti vain sitä, että siihen lainaamaani oli se vastaukseni, johon sitten tarttui tämä nimimerkitön. Ehkä sekavasti lainasin sitä amummun kirjoittamaa siitä, mitä on mielenterveyspotilaiden (ja mielestäni muidenkin) holtiton väkivalta nykyään

        Ok. Hyvä että on taas rauha maassa kaikkien väärinkäsityksien jälkeen, jos niitä oli. Sellaista se on kun kirjoitamme mielleyhtymiämme milloin mihinkin lauseeseen ja tokaisuun. Ja lainaamme toistemme lauseita, jotka jäävät roikkumaan ilmaan ikään kuin vailla kohdetta.

    • Ja sitten aamun pohdintaan. Maski maski ja maski. Testi testi ja testi. Oire oire ja oire.

      Älä yskäise maskiin !!!

      Uusi maski suun ja nenän eteen, vaikka hengität vain suun kautta !!!

      Ja mikä parasta suomalainen, sinulla on oikeus lähteä ihan mihin vaan ja palata ihan mistä vaan, kunhan vastuullisesti ja vapaaehtoisesti toimit ohjeiden mukaan. Sillä mitä tästä nyt tulisi, jos lento olisi vain kananlento häh.

    • Ennen ansaittua kylkiasentoa

      On kaksi positiivista tulosta. Toinen on se, että suomen bruttokansantuote on verrattain hyvin vähän tippunut ... verrattain sana kuulostaa tuossa vähän kömpelöltä, mutta verrataan nyt sitten siis vaikka Saksaan ja Ruotsiin.

      Toinen hyvä uutinen on se, että kotimaan matkailu on vähentynyt viime vuodesta selvästi. Matkailuelinkeinoa pitäisikin kohdella yrityksenä, missä taudit leviävät kaikilla joukkokuljetussektorin alueilla aikana, jolloin hiilijalanjälki poljetaan kuraan ja hulabalo se senkun voimistuu.

    • Anonyymi

      Ote runoketjusta tänään:

      "Mitenkäs nyt toimii anonyymin runoilijan omatunto, kun sallii idioottien kehittävän aivan vääriä salaliittoteorioita.
      Tuntuuko jotenkin onnistuneelta?"

      Ketähän tässäkin syytetään? Tuntuu kuin eräs luulisi, että kaikki runot ovat minun tekeleitäni. Ei tosiaan: ainoa yhden hengen ketju on hänen omansa.

      m

      • Enpäs ole runoketjussa käynyt pitkään aikaan lukemassa mutta yksi huomio

        "ainoa yhden hengen ketju on hänen omansa."

        Minulla on aivan loistava raid eli persujen hävitysketju. Vaikutus on laajalle levinnyt, vaikka ei vastauksia tai kommentteja siellä näykään. Raidiahan siinä menee, mutta paljon pahempi olisi tulos, jos näitä ötököitä ei ruiskutettaisi

        Ja sitten koht ulos naattimaan muutaman tunnin kevyestä "metsänhoidosta". En tartte sen kyldyyrin ja kaikentiedontoopen ohjeita näissäkään asioissa.

      • Minä moitin eilen siellä ketjussa tuota kirjoitusta, mainiten, että mitä salaliittoteorioita täällä on kirjoitettu? Mainitsin, että täällä on kirjoitettu vain kauniita runoja, joko omasta päästä keksittyjä taikka jostain kirjasta kopsattuja. Kirjoitin vielä, että kun itse kirjoitan jonkun tankarunon ja allekirjoitan sen sen tekijän nimellä, niin ne jäävät tänne, mutta kun kirjoitin kaksi päivää sitten kauniin runon kopsattuani sen netistä ja kirjoittaja oli tuntematon, joten se poistettiin. Kirjoitin sen tarkoituksella vielä uudelleen, sekin poistettiin hetkessä. Kysyin vielä, että kopiomisillakin on siis suuri ero, onko se juutuubista vai jostain muualta, jos muualta, on armotta sääntöjen vastainen, vaikka samasta netistä ovat. Allekirjoitin sen Ceenä. Pian huomasin, että molemmat oli poistettu, myös se minun moitekirjeeni.

        Tuntuu kuin olisimme venäjällä tai v-venäjällä, jossa vastaäänet vaiennetaan. Aivan huolestuttaa nyt Navalnyin kohtalao, kun vaiennetut lääkärit väittävät ettei häntä voida siirtää muualle hoitoon ja varmaan odottavat, että kuolee johonkin allergiseen kohtaukseen, vetoavat varmaan koronaan. Nyt on otollinen aika sellaisille tautidiagnooselle.

    • Kuin unelmarannoilta kuvia eilisessä "Jokiemme helmessä", mutta mitä on Porvoonjoki ? Maanviljelijöiden liikalannoituksen pilaamaa vettä ja pitäisi siis syödä puhdasta ruokaa. Hävettää. Ja eiku kalaan vielä toopet suomalaiset tuollaisen joen rannoille.

      Jotain ohjelmassa myös sanottiin Lahden jätevesien juoksutuksesta.

      Onneks oon pikkuriikkisen tietoinen siitä, että kaupunkilainenkin osaa viljellä itselleen ruokaa. Olen ylpeä kaupinkilaisuudestani. Toivon, että yhä useampi tämän oivaltaa. Kaupunkilainen osaa ajaa salaojittamattoman ja ilman avo-ojiakin olevan pellon vihreän kullan eli kasvipeitteen äkeellä alas maahan ja näin lisää luontaista kasvuvoimaa multaan. Osaa valita alasajettavia kasveja lisäämään luontaisesti mullan typpeä. Apilaa, hernettä, auringonkukka jne. Ja todella mikä tärkeintä, ei pisaraakaan valu mistään vesistöön.

    • Nyt alkoi kuulemma karhunmetsästys ja systeri viestitti aamulla, että heidän lähellään on jahti käynnissä. Metsästäjät olivat eilen aloittaneet jahdin ja ajaneet sen karhun tälle kylälle. Mitenköhän nallelle käy? Muistan aikaa, jolloin heillä ei ollut vielä sisävessaa, että jos menen illalla myöhään sinne ulkovessaan, niin voisiko siellä olla karhu vastassa kun tulen sieltä. Ei se matka ollut varmaan kuin sata metriä. On se metsäistä harvaan asuttua se heidän kotitalonsa.

      Edson kysyi hiljattain minulta, että eikö Vuosaari ole aika landea vielä, onhan se sikäli, että meillä on tuo Uutela melkein vieressä, jossa on vanhoja linnoituksia ja ihan aarnimetsää, hiljattain vielä Miinä Äkkijyrkän lehmätkin siellä Skatan tilalla laidunsivat, kunnes hänet häädettiin, koska oli kaikenlaista autonromua piha täynnä, hänhän teki je kai tekee edelleen taidetta vanhoista autonromuista.

      Vanha Vuosaari on vielä sellaista omakotialuetta, mutta tämä missä itse asumme, on uudisaluetta merenrannalta, jossa oli aiemmin joku tehdas ja maata on täytetty, jotta saadaan kerrostaloja entiselle merenrantajoutomaalle, joka oli kuulemma pelkkää kivikkoa vielä 90-luvun alussa. Vähän sama kuin Herttoniemenrannassa jossain vaiheessa. Muistan hyvin vielä ne Laajasalon öljysäiliöt, joita alettiin poistaa käytöstä, jotta saadaan tilaa uusille kerrostaloille.

    • Nyt lähes naurattaa, vaikka ei kai pitäisi.

      Olen tässä kauhistellut ystäväni kohtaloa. Kaatui eilen kotiportaissaan, vietiin sairaalaan ja on tänään leikattu. Hänen toinen kätensä meni poikki kahdesta kohdasta ja sitä on nyt paikattu. Otsassa on tikkejä ja polvi mustana. Juuri äskettäin hän pääsi eroon toisen kätensä leikkauksen jälkeisestä paketista. Monta muutakin leikkausta ja vakavia sairaalassa hoidettavia sairausjuttuja hänellä on ollut viimeisen viiden vuoden aikana. Paljon yhdelle ihmiselle.

      Toinen ystäväni kaatui viime viikolla Viron reissullaan, ihan päiväsaikaan jonkun kartanon puutarhaan tutustuessaan. Kompastui puun juureen ja kaatui kuulemma pitkin pituuttaan, naamalleen. Nyt puolet kasvoista sinisenkeltaisena ja mustunut polvi estää kävelyn.

      Kettislenkillä päivällä kovasti yritin huolehtia, että astun korkeammalla askeleella väistellen asfaltissa olevia möykkyjä ja reikiä. Eräs sisareni kaveri sanoo, että näillä vuosilla askel on jo niin matala. Hänet viedään muutama kerta vuodessa kaupungilta Haartmanniin, kun on kompastunut ratikkakiskoihin tai jalkakäytävän reunaan : kun "askel on niin matala". Kuhmuilla ja naaman mustumisella on tähän saakka selvinnyt; on kuulemma kaatunut aina suoraan naamalleen.

      Ja sitten juuri äsken itse "vedin skebat". Olin astumassa olkkarin ovesta kynnyksen yli terassille ja jalan alla matto lähtikin luisuun. Tein spagaatin ja siitä kylki edellä kumoon. Onneksi ei kovin pahasti käynyt. Nivus on hellänä, kyynerpää laastaroituna, kaksi sormea turvokkeena, eivät kuitenkaan poikki koska liikuttamaan niitä hyvin pystyn. Olisi siinä hyvin voinut mennä nenä ja neljä hammastakin. Mutta parasta kaikesta: tämän ikäinen teki spagaatin:))

      Eli jotenkin äsken oman kompuroimiseni jälkeen alkoi jo naurattaa. Tämmöseksi ainakin me jotkut vanhat ollaan tultu!

      Pysykää pystyssä!

      • Johan on sattumusta kerrakseen! Minäkään en ole ikinä pystynyt tekemään spagaattia. Sinulla oli tuuria, kun niinkin vähillä vammoilla selvisit.

        Mikähän sen maton nyt luisuun sai? Pysykäämme siis pystyssä!

    • Kynnyksessä on peltinen luiska, joka suojaa kynnystä sateelta. Matto oli noussut luiskan päälle, ja kun astuin siihen niin matto lähti luisuun ja jatkoi terassin laudoituksella, joka myös liukkaahko kun on käsitelty jollain suoja-aineella.

      Spagaatia koululikkana harjoittelin pitkään. Koskaan en siihen kyennyt. Tai, no ehkä jos olisin ollut siinä(kin) asiassa kunnianhimoinen tai kilpailuhenkinen, niin varmaan sen olisin oppinut. Silloinen paras kaverini sen teki, mutta minulta jäi.

      Kyllä tuolta itänaapuristakin valhetta tulee valheen perään. Yhtä hulluja ovat siellä kuin trumppilandiassakin.

    • Jahas, sitä on selvitty spagaateista. Ei hitto vieköön, kun vaan pystyisi välttämään. Kolme kertaa olen koheltanut itseni naama edellä maihin kahden viime vuoden aikana. Viimeisestä ei ole pitkää aikaakaan ja silloin sain jotenkin itseni nurinmenovaiheessa suojeltua toisella käellä, mutta oishan voinut käsi murtua. Ja liki samassa paikkaa vielä, mistä olin kiikuttanut itseni aiemmin ommeltavaksi eikä se ollut paikan vika

      Ja vaikka kuinka katsoo eteensä, niin hetken herpaantuminen riittää. Totta on, kuten cee mainitsi, että se jalan nousukorkeus on madaltunut. Samoin tasapainon hallinta on jo minulla minimissään. Pelkkä kova männynkäpy jalan alla voi nitkauttaa nilkan, ja sitten mennään, metsässä monikin kyttäävä risu tai juurakko yllättää. Ei kaikkia pysty ei sitten millään estämään. Moottorisahan kanssa pitää olla terästyneesti varovainen

      Seuraavaksi ihmettelen sitä, miksi silmäni löytävät aamu-uutisistakin ne kaikkein ikävimmät uutiset. No ehkä siksi, että kivat uutiset eivät myy ja siksi niitä lehtitalot vieroksuvat.

    • Silmä löysi HS uutisen ja HS löytää yksittäistapauksen, mistä moni tekee tulkintojaan: "Espoolaismies odotti testitulosta lähes viikon, vaikka tulos oli valmiina jo päiviä aiemmin"

      Silmä löysi toisenkin uutisen. Yle

      "Olemme nyt käyttäneet koko vuoden uusiutuvat luonnonvarat – pandemia lykkäsi ylikulutuspäivää, ja niin tulisi käydä joka vuosi, jotta ilmastotavoitteisiin päästäisiin"

      Silmä kadotti nopeasti uutisen, missä oli kartta, mistä päin ne virusten tuojat tulevat. Ei ihme, että silmä kadottaa, kun uutinen on hetken aivan uutisten yläosassa, ja yhtäkkiä se on jossain kaukana kaukana ... Suomalaiset lomalaiset siis majailevat Kroatiassa ja muissa lähellä olevissa maissa etsimässä halpaa ja ties mitä ja aika massiivisesti kuljetaan Suomen ja Ruotsinkin väliä, kuten myös Suomen ja Viron väliä. Tää oli sen kartan sisältö.

      Maa kaipaisi vettä täällä päin, mutta tänään näyttää siltä, että ei tule niin paljon kuin olisi sääkartan mukaan luullut. Ei ole helppoa ihan täsmäsäätä lähitunneillekaan ennustaa. Ne ilmavirrat ne.

    • Lueskelin hienoja käsitteitä. Nämä kaksi liittyvät Ylen kirjallisuussuosituksiin

      "Autofiktio on kirjallisuutta, jossa kirjailija esiintyy päähenkilönä ja kertojana, osana tapahtumia, jotka ovat enemmän tai vähemmän uskollisia kirjailijan elämästä tiedetyille faktoille"

      Ja tästä suivautuneena(ko?) Hotakainen kirjoitti romaanin Tarina

      "Pseudonyymi tai alias on nimi, jonka henkilö tai ryhmä omaksuu tiettyä käyttöä varten, joka eroaa näiden todellisesta nimestä. Termiä ei käytetä, kun uusi nimi korvaa täysin alkuperäisen nimen."

      Joskus olen ollut huomaavinani sanan nimimerkki ja hetken pohdin näiden eroja - siis pseudonyymin ja nimimerkin. Tää pompahti slmilleni Elena Ferranten nimen yhteydessä, joka kuulemma pystyy luomaan kirjojensa sivuille italialaisia värejä ja makuja.

      Entä ketä kiinnostaa : " aivot nyrjäyttävä postmoderni satiiri tai hysteerinen realismi"

    • Ja vielä yksi kärsimys, kuka sitten ottaa nämä kärsimyksenä. Nämä mitä tänne kannan

      Katsoin eilisen pöllöraadin ja Timo Haapala on vastenmielinen siis minulle. Ollut jo silloin, kun piti omaa blogiaan kauan kauan sitten. Kuinka katkera mies voi muuttaa ilmettään yhtäkkiä ... no kosintaanhan moni kuulija/katselija voipi langeta

    • Elena Ferrante

      Vaikka salanimen taakse kätkeytyy epäilemättä aito italiatar, kirjat eivät suinkaan kehuskele "ihanalla italialaisuudella". Niissä on harvinaisen vähän italialaiseksi miellettyjä värejä ja makuja. Onkohan niissä yhtään ateriointia kuvattu? Päinvastoin ne antavat todella raadollisen kuvan Napolista, pyrkyrimäisistä ihmisistä, lasten väkivaltaisesta kasvatuksesta ja suunnattomasta eriarvoisuudesta sen mukaan, mihin perheeseen on kortteleissa sattunut syntymään. Omat lukunsa on omistettu Italian 60-70-luvun poliittiselle kuohunnalle, jonka läpi henkilöt pujottelevat kukin omat keinonsa löytäen.

      Ferranten Napoli on likainen kaupunki, joka karkottaa vähänkin kynnelle kykenevät asukkaansa pois, mahdollisimman kauas, mutta kumma kyllä vetää heitä takaisin kurjiin synnyinkortteleihinsa. Opiskelusta ilonsa saavan päähenkilön Lenun ja varsinkin hänen loistavan älykkään vaikkakin oppimattoman ystävänsä Lilan elämää vaikeuttavat miehet professoreista autonasentajiin. Rakkautta ei löydy, selvähän se. Jos näköpiirissä on lapsesta saakka häilynytkin kultainen ihannekuva jostakin Ninosta, aikuisena kohtaaminen pudottaa tämän rajusti jalustaltaan.

      Naimisiin mennään ja lapsia tehdään liian nuorina. Mitä mahtaa näille tytöille olla odotettavissa sarjan neljännessä kirjassa? Kyllä suutun, jos toivon tähti jää ystävyksiltä löytämättä. Lenun kohdalta tosin tiedämme, että hänestä tuli maailmankuulu kirjailija, mutta miten käy hänen kasvusisarensa Lilan, jolla on noitamainen ote miehiin. Tuhoutuuko nainen itse tämän valtansa alle?

      • Joo se oli artikkeli ... yleltäkö se nyt olikaan. Eli hieman mukana jostain syystä maalailevaa mainostakin, siis just nämä kirjan sivuilla tuoksuta värit ja maut. Eli kirja olisi hyvä ainakin ehkä minunkin lukea, vaikka en halua muutenkaan Napolia nähdä ja kuolla.

        "Vaikka Napolin maineeseen liittyvät usein mafia, likaisuus ja kaoottinen liikenne, ei sanonta ole niin pahaenteinen kuin miltä se kuulostaa. Lausahduksen alkuperäisenä tarkoituksena oli ihastella kaupunkia, joka on niin kaunis, että sen nähtyään voikin jo rauhassa kuolla."

        No joo, meni tämä vähän sivuraiteille mutta ei ihme, sillä tykkään tästäkin potpurista https://www.youtube.com/watch?v=r9R0yxfRu08 huhuh tuli siis potpuri kirjoitettua vaikka kait sekin on jo ihan kaikkien käsittämä sana. Sokeutuu potkuriin tai tähän "Potpourri on tuoksuva sekoitus jota käytetään huoneilman hajustimena"

    • Kosteata lauantaita. Meillä on sisälämpömittarissa 25, kosteusmittari näyttää 71%, ulkona 18, mutta nihkeältä tuntuu. Nyt ei sada, mutta kadut märkinä sateen jäljiltä. Siksi ihmettelin, etteikö Tampereella sada, aivan kuin Marinin puoluekokous olisi ulkona, kun netistä siitä luin. Tapahtuu hiljainen puheenjohtajavaihto SDP:ssä, istuva syrjäytetään vähin äänin, vastaehdokkaita ei ole. Pääministerin ei ole tarvinnut vaalikampanjoita edes järjestää. Sen sijaan keskustalla on eri ääni kellossa, istuva ei luovuttaisi, mutta on saanut kolme vastustajaa.

      Kirjallisuudesta: Niin aidon egyptiläisen historiaankin perustuvan kirjan Mika Valtari aikoinaan kirjoitti, että luultiin hänen olevan egyptologi taikka matkustellut siellä usein. Mutta ei ollut käynyt siellä kertaakaan, oli kirjoittanut sen kesähuvilansa vinttihuoneessa yhdessä kesässä. Netistä tarkistin.

      Kaari Utrion historialliset romaanit taas vaativat häneltä tavattomasti tutkimustyötä, onhan hän historian maisteriksi itseään tituleerannut. Sekoitti sitten sekaan fiktiota oikean historian sekaan ja sai aikaan melkoisen mielenkiintoisia tarinoita.

    • Ei Utrion tarvitse tituleerata itseään miksikään, mutta kyllä toki maisterin tutkinto antaa hyviä eväitä historiallisen romaanin tekoon. Ei ole kuitenkaan minun mieleisiäni kirjailijoita, on liiaksi viihdepainotteinen. Ja naisasia usein liian selvästi näkyvillä.

      Waltarin historiallisissa romskuissa on Utriota enemmän syvällisyyttä oli ne sitten kirjoitettu vaikka huvilan huusissa. Kuitenkin tartun mieluummin hänen pienoisromaaneihinsa kuin Mikael Hakimin tai Sinuhen tyyppisiin järkäleisiin.

      Mitä Waltarin matkoihin tulee, hän reissasi paljonkin nuoruudessaan. Hän tunsi esimerkiksi Istanbulin, silloisen Konstantinopolin hyvin; tästä idän ja lännen ja niiden uskontojen rajakohdasta hän ammensi aatteellisiin romaaneihinsa.

      • Muistan nuoruudestani, kun Kaari Utrio oli kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa Kartanonherra ja kaunis Kirstin, niin häntä haastateltiin johonkin lehteen, jolloin hänen naisasianaiseutensa tuli hyvin esiin, hän näet paheksui sitä, että aikoinaan kirkonkirjoihin merkittiin vaimon titteliksi kirvesmiehen vaimo, vaikka nainen oli ollut jo valmis maisteri joltain alalta. Hän itse oli silloin nuoren upseerin vaimo, mutta ehkä aate veti häntä toisaalle, erosivat ja meni myöhemmin naimisiin boheemimman Kai Linnilän kanssa.

        Mika Valtari kyllä matkusteli myöhemmin paljonkin mm Pariisissa, sivistyksen kehdossa, kuten niin miellettiin.

    • Ulkona 17, sisällä 19, kosteus 62%

      Tuo kosteuslukema on ihmeen tarkka, vaikka onkin tällainen ns. "kotikosteus-lämpömittari" siis ei mikään kalibrointia vaativa. Ammattimittausmies kerran kävi meillä muissa asioissa ja testasi omilla laitteillaan kosteuden ja liki samaa näytti. En muista tarkkaa eroa. Talvella lukema pyörii jossain 30-40% välimaastossa.

      Eilen kuitenkin sademittariin kertyi noin 15mm mikä on hyvä juttu

      Ainuttakaan Utriota tai edes Waltaria en ole lukenut

      • Jaahas, aurinko paistelee, eilen pari tippaa vettäkin tais tulla. Tuolla tienpäällä tuli vähän enemmänkin. Nyt ulkona 16, kosteus 83%, sisälläkin 65%. Siis kuin sademetsän ilmastossa ollaan.

        Koronan suhteen toistaiseksi vielä kohtuullisen rauhallinen tilanne, viimeisen kahden viikon aikana tartuntojen määrä kaksinkertainen edelliseen kahteen viikkoon nähden. Mie eppäilen, et tällä vauhdilla menee tonne syyskuun loppupuolelle ennenkuin kevään tilanteessa ollaan. Ainakin siis ellei mihinkään rajoitustoimiin, yökerhojen yms kohdalla ryhdytä.

        Naamareita ei (kuulemma) monikaan edelleenkään käytä julkisissa. Ite en kyllä uskaltais ainakaan ruuhkabussiin astua oli naamaria tai ei. Naamareiden käyttöohjeista en vieläkään ymmärrä mitään. Nyt kuulemma voi yskäistä naamarin sisään oman harkintansa mukaan, mutta pitäiskö edelleen joka yskäisyn jälkeen vaihtaa uusi? Ilmeisesti kuitenkin aina uusi jos sen joutuu ottamaan jostain syystä pois naamaltaan, ja puolen tunnin välein joka tapauksessa uusi maski. Näin laskien kymmeniä maskeja voi siis kulua päivässä, jos näitä siis pitäisi käyttää joka paikassa kuten monissa maissa on jo pakolla määrätty.
        Hitusen kyllä epäilen että noudattaako kukaan näitä sekavia ohjeita. Ellei noudata, monien tutkimuksien mukaan epäpuhtauksia ja mikrobeja täynnä oleva maski on suurempi riski kuin siitä saatava mahdollinen hyöty.

        No jaa, miehän olen muutenkin saivarteluun taipuvainen skeptikko, ehkä tuo maskin käyttö on muille ihan selvää kauraa. Monihan ei kyseenalaista mitään mikä "ylhäältä" päin sanotaan. Mie taas en usko mitään ennenkuin faktat on tiskissä.

        Sinuhen lukaisin jo snadina. Meni kyllä silloin aika pitkään ennen kuin loppuun pääsi.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Jaahas, aurinko paistelee, eilen pari tippaa vettäkin tais tulla. Tuolla tienpäällä tuli vähän enemmänkin. Nyt ulkona 16, kosteus 83%, sisälläkin 65%. Siis kuin sademetsän ilmastossa ollaan.

        Koronan suhteen toistaiseksi vielä kohtuullisen rauhallinen tilanne, viimeisen kahden viikon aikana tartuntojen määrä kaksinkertainen edelliseen kahteen viikkoon nähden. Mie eppäilen, et tällä vauhdilla menee tonne syyskuun loppupuolelle ennenkuin kevään tilanteessa ollaan. Ainakin siis ellei mihinkään rajoitustoimiin, yökerhojen yms kohdalla ryhdytä.

        Naamareita ei (kuulemma) monikaan edelleenkään käytä julkisissa. Ite en kyllä uskaltais ainakaan ruuhkabussiin astua oli naamaria tai ei. Naamareiden käyttöohjeista en vieläkään ymmärrä mitään. Nyt kuulemma voi yskäistä naamarin sisään oman harkintansa mukaan, mutta pitäiskö edelleen joka yskäisyn jälkeen vaihtaa uusi? Ilmeisesti kuitenkin aina uusi jos sen joutuu ottamaan jostain syystä pois naamaltaan, ja puolen tunnin välein joka tapauksessa uusi maski. Näin laskien kymmeniä maskeja voi siis kulua päivässä, jos näitä siis pitäisi käyttää joka paikassa kuten monissa maissa on jo pakolla määrätty.
        Hitusen kyllä epäilen että noudattaako kukaan näitä sekavia ohjeita. Ellei noudata, monien tutkimuksien mukaan epäpuhtauksia ja mikrobeja täynnä oleva maski on suurempi riski kuin siitä saatava mahdollinen hyöty.

        No jaa, miehän olen muutenkin saivarteluun taipuvainen skeptikko, ehkä tuo maskin käyttö on muille ihan selvää kauraa. Monihan ei kyseenalaista mitään mikä "ylhäältä" päin sanotaan. Mie taas en usko mitään ennenkuin faktat on tiskissä.

        Sinuhen lukaisin jo snadina. Meni kyllä silloin aika pitkään ennen kuin loppuun pääsi.

        " Nyt kuulemma voi yskäistä naamarin sisään oman harkintansa mukaan, mutta pitäiskö edelleen joka yskäisyn jälkeen vaihtaa uusi? "

        Joku näistä tiedottajista selitti kansalle : jos olet yskäissyt maskiin, niin ota se pois rauhallisessa paikassa ja kiikuta roskikseen. Sitten laita uusi maski kasvoillesi.

        Kyl maar nauratti. Unohti sanoa sen, että pitäis pestä välillä kätensä. Eiköhän apteekit keksi kohta kertakäyttöpussillista desiainetta tai K- kauppias että osta Pirkka maski, saat pussukan kertakäyttö käsidesiä -30%

        Parhaan suojan ovat taas saaneet reippaat suomalaiset, jotka ovat juoneet käsidesin. Ja vaatineet ensiavussa nopeaaa toimintaa ja tuskaansa vaikkapa morfiinia.

    • Enpäs ole tainnut kertaakaan kuunnella kenenkään linjapuhetta. Nyt kuuntelen kohta. Oon satavarma, että Haapala ottaa kantaa siihen, joten näin valmistan itseni etsimään Haapalan johdatukset.

      Kuka vääntää kenenkin puolesta taustalla? Se, että Rinne ilmoittaa (tai kuka tahansa ) nyt pelin politiikan loppuvan sai minut ainakin naurahtamaan. Ilmoitusasia siis, jepjep

      Vaikka ei suoraa viivaa tähän päivään voi vetääkään, niin muistanpa hyvin Persujen puoluekokouksen, jolloin halla sivuutti soinin.

      Kiva katsoa myös tuleva Keskustan linja ja sen suunta. Tai siis kuunnella, sillä se mitä puhutaan puolueiden puheenjohtajien suulla, se vaatii kuitenkin politiikan kommentaattoreiden kuuntelemista. Ja pitää vielä valita se kommentaattori, jota viitsii kuunnella. Lisäksi on sitten vielä lehtien pääkirjoittajat ... huhhuh sentään ... ja iliman muuta myös oma kunnon ennakkoasenne, sillä persut = vajakit eivät sovi oikein edes luojan luomakunnan jäseniksi.

    • Anton Rönnholm puoluesihteeriksi Loistava valinta ja veikkaan, että joskus ... tai sitten ei.

      • Politiikan lyhyempi päiväkatsaus:

        Marinin hallituksen poliittiset saavutukset tähän mennessä: ?
        Kulmunin ansiot puoluejohtajana: ?
        Saarikon ansiot puoluejohtoon: ?
        Kepun perimmäinen tarkoitus: ?
        Persujen perimmäinen tarkoitus: Antaa edustajiensa lausunnoilla mojovat naurut aika-ajoin..

    • Kun kuulen sanan kansanliike, niin ehkä katse siirty historiaan ensin. Ja SDP:hen ... mutta mutta ja mutta. Tätä mietin joku hetki, mutta en tänään

      Persut mainitsevat usein kansan, kokkarit eivät kehtaa ... hehhehejaheh Nojaa, onhan tietysti kansaa nämä kaljupäätkin, hihhihhih siis varmaan osa saksalaisten kanssa rinnan eurooppalaisia kansalaisia tappaneiden lapsia tai lapsenlapsia tai sitten niiden oikeistolaisten mäntsäläläisten sun muiden mannerheimin perässäjuoksijoiden ja valkoiset hihanauhat verestä pesseiden suojeluskuntalaisten ... "kansaa" ja "kansalaisia" ja näiden kaikenkarvaisten "kansanliikkeitä" Kehtaavat

    • Tuolla ylempänä huomasin että amummu teki spagaatit ja tunnusti heti että "vedin skebat", eli keskiketterät.
      Meikä on sen verran jäykkä jätkä, että (skeboistakaan huolimatta) vähintään toinen jalka pitäisi irrottaa ennenkuin spagaatti onnistuis.

      • Mikä ei kuulu joukkoon: keskiketterä, keikyä, keppana, mellanöl, skebat, kepsukka, ...? Oikein. Turku on eri kuin stadi;))

        Mökiltä päivää! Tulimme eilen, vaikka piti vasta tänään. Meni pojanpojan ohjemat uusiksi, ja saimme vapaaillan. Vettä tuli täälläkin kohtuullisesti. Teki luonnolle hyvää. Täällä ei meillä (onneksi) ole istutettuja, kastelua tai muutakaan hoitoa tarvitsevia kasveja, ellei nyt paria rodoa tai vuorenkilpeä niiksi lasketa - en niitä kuitenkaan koskaaan kastele, vaikka kuinka olisi kuivaa. Ai niin, rodojen juurille kaadan keväällä purkillisen piimää. Olisikohan se niiden jokakeväisen, runsaan kukinnan salaisuus.

        Pientä käsityötäkin otin tänne mukaan. Kätensä juuri katkaissut ystäväni on melkoinen puutarhuri ja säilöjä. Hän on nyt lähes kädetön; kipsikäsi on ihan käyttökelvoton ja toinenkin käsi lähes käyttökiellossa vasta tehdyn leikkauksen jälkitilassa. Omenansa menevät siten kompostiin, jos joku ei niitä pelasta. Minä hain niitä aikamoisen satsin, jonka otin tänne mukaan, ja meinaan ne hoidella aikani kuluksi säilöttävään muotoon. Omput ovat kesälajiketta ja jo niin kypsiä, että vaativat siksi aika nopeaa käsittelyä.

        Kirjoista olette kirjoitelleet. Waltari on yksi lemppareistani. Utrio taas ei sinne päinkään. En vain tykkää kirjoistaan. Naisasian tai minkään muunkaan aatteen tuputtaminen ei tehoa minuun. Samoin historian sekaan ympätty, kuviteltu? romantiikka ei oikein ole minun lajini. Tosin en montakaan Utrion kirjaa ole lukenut, joten arvioni ei ehkä päde muihin kirjoihinsa.

        Henkilöhistoriikkeja luen aika harvoin. Itse henkilö kyllä voi kovastikin kiinnostaa, mutta minua sangen suuresti ärsyttää niissä kirjailijan (taiteilijan) vapaus. Historian henkilöistä ei aina tiedetä läheskään kaikkea. Kirjailija tietysti tekee kovan työn selvitellessään parhaan kykynsä mukaan ja saatavilla olevan tiedon varassa ko. henkilön elämää. Kun aukkoja jää niin kirjailija usein täyttää ne omalla mielikuvituksellaan. Siinä on se minulle vaikea kohta; tosi ja taru sekaisin ihmisestä, joka ihan oikeasti on ollut olemassa. Se on tietysti omaa heikkouttani. No, selviän siitä ongelmasta jättämällä ko, genren kirjat lukematta.

        Tänään kroppani ilmoittaa voimakkaasti tekemästäni spagaatista. Toinen koipi on törkeän kipeä ja yläkroppaakin kivistelee melkoisesti, kuin olisin junan alle jäänyt. Eli istuminen terdellä ja omenoiden pilkkominen on nyt ihan sopivaa hommaa. Keittely sen sijaan vaatii vähän seisomistakin, mutta se varmaan on ihan hyvää liikuntaa rytkähtäneille lihaksille.

        Mutta eiku leppoisaa pyhäpäivää kaikille!

    • Nina Malm astui puheenvuoroonsa sdp: varapuheenjohtajan vaaleissa.

      Otti nopeasti käsidesiä ja hieraisi kätensä pikaisesti. Minkä helevetin näyttelijän sdp voi saada varapuheenjohtajakseen

      Spagaatti onnistus joskus

      Who : "Marinin hallituksen poliittiset saavutukset tähän mennessä: ?"

      Helekutin vaikea tehtävä, sillä Sipilä sähläsi ja Orpo ohjasi niin monta juttua, että ei yksi vaalikausi niitä riitä korjaamaan.

      Aurinko paistaa yhä, mutta en sentään sunnuntaina tee muuta kuin ... niinkus huomaatte

    • Täällä on käsitelty ansiokkaasti hetken ainakin erilaisia käsitteitä, kuten tiekartta

      Mikä on "kentän ääni?"

      • Jaa kentän ääni..poliittinen "kenttä" on vähän epämääräinen määritelmä, se on joko puolueen kannattajat ylipäätään tai sitten voidaan tarkoittaa eri paikkakuntien puoluevaikuttajia eli valtuustojen jäseniä.

        Tai sitten kyseessä on Clark Kent eli Lauri Kenttä, teräsmies. En tiedä pitääkö teräsmies jotain ääntä..

      • DrWhoo kirjoitti:

        Jaa kentän ääni..poliittinen "kenttä" on vähän epämääräinen määritelmä, se on joko puolueen kannattajat ylipäätään tai sitten voidaan tarkoittaa eri paikkakuntien puoluevaikuttajia eli valtuustojen jäseniä.

        Tai sitten kyseessä on Clark Kent eli Lauri Kenttä, teräsmies. En tiedä pitääkö teräsmies jotain ääntä..

        Kyllä Lauri Kenttä on oikeudenmukainen ja kenttä laaja. Vain rikolliset kampittavat. Vähän niinku hallitus, jota kampittaa persut :)

    • Vielä ehtii ... siis tänä aamupäivänä

      Kuuntelin äsken niitä vapapuheenjohtoon pyrkivien (siis sdp) puheenpitäjiä ja yks mies sano, että jotkut huutavat nyt. Pitää päästä nyt ja heti lääkäriin, nyt ja heti testiin, ja toinen osa rakentaa hyvää sotea. Kokkareitten huuto toivottavasti kaikuu kuuroille korville ja myös aletaan vähentää kelakorvauksiakin yksityisillä käyviltä ja jaetaan nekin säästyneet rahat lääkekorvattavuuksiin.

      Tiedän tiedän ... en pärjäisi politiikassa, sillä porrastaisin terveyskeskusmaksuja, sairaalamaksuja, samoin pääomaverotusta, myös lapsilisiä ja ottaisin henk.kohtaisen kulutusveron heti käyttöön. Alvi on liiaksi vähävaraisia päähän lyövä.

      Tuo porrastus kuulostaa vaikealta, mihin vetää raja? Siihen kohtaan, missä näkyy tulos eli mukisematta rikkaat joutuvat menemään yksityiselle. Myös yksityiseen vanhushuoltoon eli vanhusasumiseen, jota ei siis tueta, niin yleisiin sitten avautuu vähävaraisimmillekin paikkoja nopeammin ja ennen kuin ovat kuoleman kielissä, sillä verovaroin niitä on rakennettava enemmän aivan samoin kuin halpoja vuokra-asuntoja.

      Sekavaa sekavaa, mutta pääasia on, että saadaan vakuutuskuoret aukaistua ja monet monet muut kuoret

    • Seppäsen kolumnin viimeiset kappaleet (Yle)

      "Jos tietoyhteiskunta olisi totta, poliitikot ja toimittajat joutuisivat suorittamaan tietotutkinnon. Ilman sitä heillä ei olisi lupaa avata suutaan. Eivätkä yritysjohtajat saisi esiintyä talouden asiantuntijoina ennen kuin olisivat osoittaneet, että ovat asiantuntijoita eivätkä vain asianosaisia.

      Tietoyhteiskunnassa olisi rangaistavaa levittää totuuden vastaista tietoa. Jokaisesta valheellisesta some-päivityksestä aloitettaisiin rikostutkinta. Tunteisiin vetoava harhauttava mainonta johtaisi liiketoimintakieltoon. Todistamattomat väitteet eri uskontokuntien merkkihenkilöiden ihmeteoista velvoittaisivat viranomaisia sulkemaan kirkkoja, moskeijoita ja valtakunnansaleja.

      Tietoyhteiskunta olisi uusi ja samalla vanhastaan tuttu, hyvä suunta Suomelle ja suomalaisille, miksei koko maailmalle."

      On aivan varmaa, että Seppäsen kolumnilla on muutakin sivumerkitystä kuin totuus, sillä uskon Seppäsen tietävän totuuden vaikean totuuden.

      • Eipä olisi paljon keskusteltavaakaan jos puhuttaisiin vain täyttä totta. Ja monissa asioissa on monia totuuksia katselukulmasta riippuen.

        Sitä mieltä kyllä olen, että joku vähimmäisymmärrys pitäisi poliittiseen luottamustoimeen valittavalla olla. Miten tämä sitten käytännössä onnistuisi, pitäisikö olla joku vähimmäistutkinto... koulusivistys sinänsä ei välttämättä kuitenkaan todista ymmärryksestä mitään. Älykkyystesti? Kenties. Ehkä joku poliittisen historian kurssi vähintään kuitenkin.

    • Nyt on taas kesäinen ilma, aurinko paistaa , eilen sataa lutuutti vettä kaiken iltaa, iltapäivällä oli hetken satamatta.

      Skypetimme pikkuisen kanssa eilen, hän oli oppinut ajamaan polkupyörällään ilman apupyöriä ja melkoista vauhtia veti kotipihallaan. On neljä ja puoli vuotias. Oli päässyt ratsastamaankin ihan isolla hevosella, tosin aikuisen taluttaessa hevosta.

      Valtarin kirjoja on tullut luettua useitakin, esim Turms kuolematon, Mikael Karvajalka, Johannes Angelos ja Suuri illusioni Sinuhen lisäksi. Yhteen aikaan kiinnosti tuollaiset kirjat. Myös kreikkalaiset ja roomalaiset mytologiakirjat kiinnostivat. Oli Minotaurusta, Afroditejä ja seireenejä. Nykyään olen laiska lukemaan muuta kuin lehtiä. Ei ole tullut hankittua uusia silmälasejakaan, Entisillä en näe mitään, paremmin näen ilman niitä.

      • No ihan saman videon sain vanhimmalta pojaltamme muutama päivä sitte eli ilman apupyöriä fillarilla likka painoi nurmikolla ... ilman kypärääkin

      • Anonyymi

        Onko tuo Waltarin Valtariksi muuntaminen jonkinlaista suomalaisuustaistelua Calvadosilta?

        m

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo Waltarin Valtariksi muuntaminen jonkinlaista suomalaisuustaistelua Calvadosilta?

        m

        Warmaan on. En millään muista miten kenenkin nimi kirjoitetaan. Tunnemme Svaneja, Swaneja, Svahneja, Grönejä, Gröhnejä, Valsteneita, Vahlsteneita, Wahlsteneita, yksillä vielä se liudennusmerkki é:n päällä. Jne. Tavalliaisa Virtasiakin on yhdellä ja kaksoisW:llä.

        Waltari on kuitenkin jonkun verran tunnetumpi kuin tavalliset Virtaset. Se että kolme kertaa "muistit" nimen väärin, voi johtua siitä, että tahallasi viittaat kintaalla kotimaiselle kirjallisuudelle. Etpä ole ainoa näilläkään ketjuilla. Yksikin sanoi taannoin, että jos hän haluaisi lukea kirjan, hän kirjoittaisi sen itse.

        Minulla sattui olemaan Valtari-sukuniminen mieshenkilö vähän ennen eläkkeelle jääntiäni työkaverina, siitä kai tuo yköisV jäänyt mieleeni. En minä ole ikinä viitannut kintaalla kotimaiselle kirjallisuudelle, sitä on nytkin iso kirjahyllymme täynnä, vaikka tänne muuttaesssa suuri osa kannettiin roskiin kylmästi, koska divarikaan ei huolinut. Apenkaan kuolinpesän siivouksessa kirjat eivät käyneet kaupaksi, yksi kirjakauppias kävi katsomassa ja vain kolme kauppakassillista osti viidelläkympillä. Edes Juhani Ahon kootut teokset, ikivanha painos, ei kelvannut, lähti roskalavalle. Vai oliko lie Eino Leinoa, en edes muista. Olisi saanut ne ihan ilmaiseksi, mutta ei huolinut. Myöskään ruotsin- ja englanninkieliset kirjat eivät kelvanneet, ei myöskään erikoiskirjat.

        Cee

    • Kun nyt lopetin palopuheeni vähäksi aikaa, niin huomautan meille pula-ajan kokeneillekin, että yle1 ja 15:00 ja Maaseudulta maailmalle ja ... Seppo Hovi ja Lasse Lehtinen

      kuinka jenkkilässä sodan loputtua, noin 10 vuotta myöhemmin 1950 luvulla siis, huomattiin, että nyt on nuorisolla varmaan vähän jo rahaa ja ottakaamme se pois : rokki saapui silloisten nuorisojen rahapussille.

      • Lehtisen Lasse on hyvä esimerkki kaksinaamaisuudesta. Taannoin oli Amerin kallispalkkainen tupakkalobbari jota yritettiin viedä oikeuteenkin puheistaan tupakoinnin vaaroihin liittyvästä valehtelusta.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Lehtisen Lasse on hyvä esimerkki kaksinaamaisuudesta. Taannoin oli Amerin kallispalkkainen tupakkalobbari jota yritettiin viedä oikeuteenkin puheistaan tupakoinnin vaaroihin liittyvästä valehtelusta.

        Olinpa jo unohtanut

        Samaa mieltä Lassesta

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Lehtisen Lasse on hyvä esimerkki kaksinaamaisuudesta. Taannoin oli Amerin kallispalkkainen tupakkalobbari jota yritettiin viedä oikeuteenkin puheistaan tupakoinnin vaaroihin liittyvästä valehtelusta.

        Kyllähän täällä yhdellä jos toisella on naamoja useampikin. Mutta kuka kirjoittaa yhtä hauskoja kirjoja kuin Lasse?

        m

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän täällä yhdellä jos toisella on naamoja useampikin. Mutta kuka kirjoittaa yhtä hauskoja kirjoja kuin Lasse?

        m

        Varmaan oli Lassella hauskaa silloinkin kun satuili tupakoinnin vaarattomuudesta isoa palkkaa vastaan. Iso joukko juristeja prof Aurejärven johdolla yritti saada Lehtisen vastuuseen puheistaan, mutta poliisi ei halunnut aloittaa asiasta esitutkintaa. Tutkintapyyntöhän oli vähän outo: Tupakoinnin vaaroista julkisesti valehtelemalla Lehtinen olisi syyllistynyt henkirikoksiin.

        Vaikeaahan tuollaista syy-yhteyttä kenenkään kuolemaan pelkkien puheiden takia olisi oikeudessa osoittaa. Omasta mielestäni Lehtinen oli kuitenkin tietoisesti valheita levittämällä moraalinen rikollinen. Siis täysi roisto mieheksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän täällä yhdellä jos toisella on naamoja useampikin. Mutta kuka kirjoittaa yhtä hauskoja kirjoja kuin Lasse?

        m

        Olen lukenuyt Lasselta ainakin sellaisen kuin Tuntematon kersantti.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Varmaan oli Lassella hauskaa silloinkin kun satuili tupakoinnin vaarattomuudesta isoa palkkaa vastaan. Iso joukko juristeja prof Aurejärven johdolla yritti saada Lehtisen vastuuseen puheistaan, mutta poliisi ei halunnut aloittaa asiasta esitutkintaa. Tutkintapyyntöhän oli vähän outo: Tupakoinnin vaaroista julkisesti valehtelemalla Lehtinen olisi syyllistynyt henkirikoksiin.

        Vaikeaahan tuollaista syy-yhteyttä kenenkään kuolemaan pelkkien puheiden takia olisi oikeudessa osoittaa. Omasta mielestäni Lehtinen oli kuitenkin tietoisesti valheita levittämällä moraalinen rikollinen. Siis täysi roisto mieheksi.

        Esillä oli muistaakseni pari naista, jotka syyttivät Ameria ja Lehtistä keuhkosyövästään. Aika hauska taikuri se Marlboro-Lasse onkin, kun pystyy sairastuttamaan ihmisiä puheillaan. Täytyy myös ottaa huomioon, että elettiin aikaa, jolloin kaikkialla tupakoitiin.

        Sinusta olisi tullut hyvä yleinen syyttäjä.

    • MInä taas muistan vielä paremmin professori Erkki Aurevaaran oikeudenkäynnit tupakan vaarallisuudesta. Oliko vastapuoli Lasse Lehtinen? Sitä en muista.

      Lassella ja Seppo Hovilla on kyllä todella hyviä ohjelmia telkkarissa.

      Tänään luin Timo Haapalan kirjoituksen lehdestä ja nyt tiedän, miksi Edson ei pidä hänestä. Oli setä Arkadian kirjoitus.

      • Aurejärveäkö tarkoitat?

        Vilkaisin vähän minulle tuiki tuntemattoman setä Arkadian juttuja. Ainakin hän tuntui puolustavan Veikko Huovista niitä vastaan, jotka moittivat häntä fasistiksi. Niinhän jokaista oikeistolaisuuteen vivahtavaa haukuttiin auvoisella 70-luvulla fasistiksi. Sitä leimaa joutuivat kaikki stallareiden vastustajat eli tuikitavalliset opiskelijanuoret, kantamaan ihan koomisuuteen asti. "Jos et seiso joukossamme, olet meitä vastaan."

        m

      • LiisaO kirjoitti:

        Aurejärveäkö tarkoitat?

        Huovinen? Fasisti? No johan on ajatus. Humoristi ja todellinen älykkö Huovinen on mielikirjailijoitani kotimaisista.

        Aurejärveä siis tarkoitin. Veikko Huovisen kirjoja olen lukenut. Sieltä löytyy rasvamaksaa ja mm erään Arfmannin syömä sillipala vuodelta 1915, oli niiin hyvää, ettei ikinä unohdu mielestä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Huovinen? Fasisti? No johan on ajatus. Humoristi ja todellinen älykkö Huovinen on mielikirjailijoitani kotimaisista.

        Voi hyvät sylvit, ettäkö Huovinen fasisti! Jo on aikoihin eletty! Jos Huovinen on fasisti niin Il Duce sitten oli armoton vitsiniekka. Huovisen parissa olen monet makeat naurut saanut.

        Setä Arkadiaa luen silloin tällöin. Äsken luin hänen kommenttinsa mm. Hutisalon tekemistä viimeisimmistä nimityksistä. Kauhistuttaa, mitä vielä tuleman pitää. Eipä ole nainen kuitenkaan vähään aikaan ollut äänessä koskien Suomeen Kreikan leireiltä pelastettuja lapsia?. Jossain lehdessä oli kuva yhdestä lapsiryhmästä. Yhtä ainutta pikkutyttöä tai yleensäkään tyttöä en kuvassa nähnyt! Olivat ehkä ujoja ja piiloutuivat jo aikamiehen mittoihin ehtineiden nuorukaisten selän taakse.

        Kyllä on nyt sormet hellinä. Nivelrikkoiset sormeni "huutavat leipää". Huomenna yritän jatkaa; jäjellä on vähintään saman kokoinen annos. Kolme kahdeksan litran ämpärillistä omppuja porasin, pilkoin, keitin ja soseutin. Vielä pitää niihin lisätä sitruunan kuorta ja mehua, että soseeseen tulee vähän potkua. Kesäomenissa itsessäänhän sitä ei ole. Kyllä taas kelpaa talvella tehdä niistä mitä milloinkin mieli tekee. Piirakka on ykkössuosikki. JA joulukinkun kanssa pitää olla joko omenasosetta tai keitettyjä omppulohkoja!

        Kohta sauna palamaan. Kylyn jälkeen terdellä saunakalja ja ilta-auringon ihailua, mollihan laskee jo ennen yhdeksää, huomenna vielä aikaisemmin. Se on melkein jo syksy.

        Varovasti sitten sen keskiketterän kanssa, ettei taas mee spagaatiksi koko homma..

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Varovasti sitten sen keskiketterän kanssa, ettei taas mee spagaatiksi koko homma..

        Tääl mökillä on kyl kakskin terdeä mut kummankaan lattialla ei ole mattoja, joten vaik joisin kakskin keikyää niin spagaatin tekem

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tääl mökillä on kyl kakskin terdeä mut kummankaan lattialla ei ole mattoja, joten vaik joisin kakskin keikyää niin spagaatin tekem

        Kesken meni. Eli spagaatin tekeminen ei onnistu edes vahingossa. Keikyänkään avulla😉
        Am

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesken meni. Eli spagaatin tekeminen ei onnistu edes vahingossa. Keikyänkään avulla😉
        Am

        Näköjään tietsikalla tehty kirjautuminen ei siirry kännykkään. Hölmöä.
        Am

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tääl mökillä on kyl kakskin terdeä mut kummankaan lattialla ei ole mattoja, joten vaik joisin kakskin keikyää niin spagaatin tekem

        Just just, että siis kaksi..

    • Eräs minun ikäiseni tuttu sai koronaan(kin) liittyviä flunssan oireita. Hän täytti netissä tervarin koronakyselykaavakkeen. Tuli vastaus, että "soitamme pian". Se "pian" oli päivää vaille viikko. Aika testiin annettiin viikon päästä soitosta, koska oireinen kuuluu "matalan riskin luokkaan" - itse en sellaisesta ole kuullut. Jos nyt kyseessä olisi koronainen ja vastuuton ihminen olisi hän kaksi viikkoa ympäriinsä liehuneena kerinnyt sairastuttaa aika monta muuta. Ja vielä menee muutama päivä ennen kuin saa testin tuloksen. No, tämä ihminen on pysynyt visusti neljän seinän sisällä. Ruokakaupassa on käynyt.

      Meidät vanhat on kevään suojelun ja varjelun jälkeen jätetty oman onnemme - käyttäytymisemme - nojaan. Keväällä kaikki nuoremmatkin olivat aika lailla sidoksissa rajoituksiin, suunnilleen töissä (ellei etätyö sopinut) ja ruokakaupassa sai käydä. Nyt sen sijaan yökerhoissa saa hillua vapaasti, kokoontumiset on sallittu, festareille keräännytään, matkustaakin saa, jne. He saavat sitten myös muina aikoina vapaasti leuhottaa, missä haluavat. Tosin maskeja suositellaan heillekin. Tämä tarkoittaa sitä, että kevättä tiukemmin vanhan täytyy itse vahtia missä ja miten liikkuu. Vaan näillä mennään.

      • Eiköhän tässä nähdä vielä sekin aika miten rajoitukset otetaan uudelleen käyttöön. Ellei sitten Ruåtsin mallia aleta noudattaa.

        Nythän tuo testiin pääsyn nopeus on vahvasti paikkuntakohtaista. Mie otaksuisin pääseväni nopeestikin testiin.

        Sekin oli mielenkiintoinen uutinen, että Marinin mielestä voidaan joutua siirtämään huhtikuun kunnallisvaaleja koronan takia. Aika hämmentävä ajatus.

    • Minulle ihan sama, jos joku haukkuu Huovista fasistiksi ja setä A puolustaa, hehheh. Setä arkadiaa en lue, äijä vaan pompahti silmien eteen kolmosen aamun pöllöraadissa. Voi olla hyvä kirjailija se Lehtinenkin, siittä vaan kirjoittamaan. Mutta tykkään Lehtisen ja Hovin yhteisohjelmasta, mutta kun who muistutti Lehtisen panoksesta myös Amerin puolustajana, niin olisi varmaan sopinut sellaiseen sdp:n joukkoon, missä takana häärätään.

      70 luku oli kyllä osin vastenmielistä aikaa. 80 lukua jotkut ihannoivat, silloin pantiin haisemaan ja velkaa otettiin ja pyrittiin miljonääriksi pikavoitoin.

      Olen hieman eri mieltä, että nyt olisi vanhemmat jätetty koronan jalkoihin. Edelleen voi olla menemättä lapsien luo, voi olla menemättä ruuhka-aikaan kauppaan tai kaikenlaisiin muihin tapahtumiin, missä on tungosta jne. Tekis mieli kehua ainakin niitä vanhempia, jotka tajuavat, että korona ei ole ohi. Ovat sanoneet, että nyt ovat alttiinpia sairastumaan työikäiset, ties mihin tilastoon tuo perustuu.

      • Tuossa nuorempien lisääntyneissä tartunnoissa on varmaan kyse siitä, että (monet) nuoremmat elävät kuin ei koronaa oiskaan. Me vanhat ja viisaat osataan jo varoa.

        Ps. protesteeraan sanaa "työikäiset". Se on vähän suhteellinen käsite ainakin meillä yrittäjillä.

    • Tääl ollaan tarkkoja, koska on syöty porkkana

      Kyllä työikäinen onkin sanana protestin arvoinen, myönnän. Työkykyinenkään ei hyvä sana, sillä hän voi olla työhaluton. Työläinen taas on historian kahleissa ja käsitetään haalari-ihmiseksi ehkä vieläkin tai sitten minä vaan käsitän näin.

      Mutta jos nyt kuitenkin määritellään vaikka 18-64 vuotias ... tän muistaa hyvin, koska tuon välin ihminen, jos haluu virvelöidä, hänen pitää ostaa valtion kalastuskortti.

      Mutta oli miten oli, niin olipas täällä reippaita kirjoittajia eilen.

    • Cee : "Tänään luin Timo Haapalan kirjoituksen lehdestä ja nyt tiedän, miksi Edson ei pidä hänestä. Oli setä Arkadian kirjoitus."

      Setä arkadia piti monta vuotta blogia ja aktiivinen seuraaja olin eli kyllä tässä on haapalaa seurattu monta vuotta, nykyään ei viitti. Sopii mies itapäivälehdistön takiaiseksi. Muistaakseni esim. yle ei ole hänen poliittisia viisauksiaan tarvinnut, vaikka laajalti onkin haastatellut poliittisia toimittajia. Toisaalta kolmosella on hyviäkin tyyppejä, siis miun maun mukaisia.

      HS ja iltapäivälehdistö kaivavat uutisia : Marin ei kiittänyt saamastaan mekosta. Reagoi vasta HS:n siitä kirjoittaessa. Juupatijoo.

    • Haapala : "Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) piti maanantaina haupitsimaisen taistelukatsauksen koronan pakkokaranteeneista vankeusrangaistuksineen"

      Haapala : " Kansa kuunteli, sikäli kun puheesta selkoa sai, ministerin viestiä naama valkoisena."

      Täytyy sanoa, että en kuulu Haapalan kansaan. Kuka kuuluu, ei minua kiinnosta. Naama valkoisena, hihhih

      • Eräs kommentoija sanoin Haapalasta kaiken :

        "Ja kaikesta Haapalan paatoksesta huolimatta Kokoomuksen kannatus on seuraavassa mittauksessa 16.8%.
        Onhan se hyvä, että pappa Haapala jaksaa yrittää. Se pitää vanhuksilla jo aivotoimintaakin kunnossa. Vaikka se sitten olisikin vaan aina se sama levy, joka pyörii."

        Mutta on mies sitkeä. Ja kun hetkessä alkaa posket punottaa, niin hetkessä pystyy irtautumaan huippusykkeestä ja lyömään nauruksi. Sykkeestä en tiedä, laskeeko yhtä nopeasti kuin vihanpuna kasvoilta.

    • Onko muille tullut huijauspuheluja? Minulle on tänä aamuna tullut kaksikin eri numeroista. Englantia puhuva nainen sölkötti taustamelun seasta jotain Microsoftista. Olin lukenut, että ne yrittävät Microsoftin tuen nimissä huijata ihmisiä luovuttamaan koneensa "tutkittavaksi" eli sotkemaan systeemit kiristääkseen rahaa. Sanoin 'no thanks' ja suljin puhelimen. Toisella kerralla jätin naisäänen huutamaan helouta enkä vastannut mitään.

      Kuka soitti -numero ei antanut valaistusta asiaan, mutta kamalan pitkiä nuo soittajien numerot olivat. Kantsii olla varovainen niiden kanssa puhellessa, koska ne kuulemma nauhoittavat puhelut siepatakseen jokaisen suostumukseksi tulkittavan sanan.

      • Jep, kyllä yrittäjiä piisaa, siis "yrittäjiä"

        Puhelet meittin kanssa, me ei huijata :) Minulla on vähän mielialasta kiinni, vastaanko tuntemattomaan kotimaan numeroon.

        Se on niin helppo painaa punaista luuria, jos ei kiinnosta. Monihan ei vastaa koskaan tuntemattomaan numeroon.

        Yks suhe mulla on yhteen 09 alkuiseen ja kun näen muistaakseni jotain 122 tai 112 jatkoa, niin tiedän. Hesarin puhelinmyyjä tulee tekemään taas tarjouksen

      • Minä en vastaa yhteenkään tuntemattomaan numeroon. Helppo homma. Hoituu painamalla yhtä namiskukkelia. Tänään uteliaisuuttani sentään katsoin, oliko joku aika sitten soittanut puhelinmyyjä. Ei ollut myyjä. Jos jollain on tärkeää asiaa eikä saa minua vastaamaan puhelimeen, niin pistää viestin.

        Juuri nyt käy ukkonen ja sataa kuin saavista. Pitäisi lähteä kauppareissulle, mutta nyt saa kyllä kylvyn juostessaan autolle. Kaupasta on haettava pakastepusseja eilen tekemilleni soseille. Samalla tietysti sapuskatäydennystä. Huomenna poikkeavat täällä poika, miniä ja kettikset matkallaan Lappiin, ja ruokaa tarvitaan heitäkin varten.

        Kotinurkillakin korona nostanut päätään. Pojan koulussa 80 ihmistä karanteenissa. Onneksi kyse alakoulusta. Pojanpoika on yläasteella ja ovat väistötiloissa kokonaan eri rakennuksessa, kun yläkoulun puoli on remontissa. Kyllä tauti leviää, kun osa porukasta ei piittaa peetäkään koronasta ja muista ihmisistä vaan toteuttaa itseään ja tarpeitaan juoksemalla kaikenmaailman väenkokouksissa ja tapahtumissa. Kotosallahan ei tietenkään voi olla, se on niin vanhanaikaista. Sen sijaan me vanhat kyllä osataan olla aloillamme, ja pitääkin osata vastineeksi nuorempien leuhtomiseen.

        Nyt tuli rako sateeseen ja eikun menoksi. Hyvää alkanutta viikkoa!

    • No ni, huijataankohan minua!

      Kävin kurkkaamassa ostamani taskuun sopivan pienen suurennuslasin matkaa kohti noutopaikkaamme. No laskeutumisaika kuulemma 19:00 mutta paketin paino ihmetytti. Puoli kiloa. Ohut, suurennuslasin koko 38 x 32 mm ja paketti puoli kiloa

      No turvapaketti kait? Käsittelykulut alv ja ihme, kun ei pientoimituslisää päälle. Sitten olisikin lähetys kalliimpi kuin laite itessään

    • Ranta kertoo ainakin minulle totuuden http://bot.fi/3d2m

      Nyt tulee vettä tosissaan, Viimeks tyhjensin mittarin eilen aamulla ja silloin 15mm joten kaikki sientenystävät, palokunnat, ainakin he ovat tyytyväisiä.

    • Luen usein Haapalan ja muidenkin poliittisten toimittajien jutut, saa eri näkemyksiä, en ole vihkiytynyt tiettyyn näkemyskantaan, koska en ole tasan samaa mieltä joka asiassa minkään puolueen kanssa. Kaikilla on hyviä ja huonoja puolia ohjelmassaan.

      En vastaa koskaan nykyään tuntemattomaan numeroon, joskus selviää kuka soitti -ohjelmasta, mikä firma oli kyseessä, usein ei. Saan soittoja melkein joka päivä. Muutama päivä sitten soitti sama numero kolmeen kertaan. Oli todennäköisesti gallupkyselijä. Ne ovat myös rasittavia, samaa asiaa kysytään 5 eri kantilta.

      Mainio oivallus A-mummulla tuo Hutisalo.

    • Anonyymi

      On se vähän vaikea olla vastaamatta puhelimeen. Vaikka numero on tuntematon, soitto voi tulla vaikka terv.keskuksesta tai joltain tuttavalta, jonka nimeä ei ole sisäisessä luettelossani. Tai se puhelu voi koskea jotain tärkeää asiaa. Onneksi nuo huijarit puhuvat englantia ja sen kuulee jo yhdestä sanasta. Minulla on lisäksi niin pieni ja "älytön" puhelin, että numerosta ei meinaa saada selvää, kun se kulkee ohi nopeammin kuin Kymijoki. Älypuhelimessa lienee isompi näkymä siihen saapuneeseen numeroon.

      Onneksi te muut olette niin viisasta sakkia, että osaatte aina toimia oikein.

      m

      • Minun nykyisessä vanhusälykännyssä on niin iso näyttö, että numero josta soitetaan näkyy todella selvästi. Jos terkkari tai joku hgin kaupungin numero soittaa niin tiedän heti jos numero alkaa 3589310 niin soitto tulee sieltä. Samoin, jos HUS soittaa niin numero alkaa 3589471..

        Jos joku ystävä haluaa soittaa minulle, tietää siis numeroni, mutta on itse vaihtanut numeroa he yleensä lähettävät minulle tekstiviestinä, että hei, olen vaihtanut numeroa. Tekstiviestit luen aina.

        Kun hiljattain lähetin sähköpostia DNA:lle asiakaspalveluun, puhelinoperaattorilleni, ja laitoin siihen sekä s-postiosoitteeni että puhelinnumeroni, jotka kyllä näkyy sinne muutenkin, niin sieltä soitti nuori mies minulle, näytössä ei ollut mitään numeroa, vaan siinä luki, että asiakaspalvelu, joten vastasin siihen ja sehän oli DNA:sta ilman mitään numeroa. Nerokas keksintö sinänsä. Monesti vastaavat sähköpostitse, mikäli s-postilla on kysely.

        Entä, jos henkilöllä on salainen numero? Mitään numeroa ei pitäisi näkyä kun soittaa, mutta jos lähettää tekstiviestin, se kuulemma näkyy. Jos näytöllä lukee sana tuntematon, en vastaa. Kyllä prepaid numerokin näkyy, mutta siitä ei selviä soittajan nimeä, jos ei itse tiedä. Onkohan tämä tietoni jo menneen talven lumia? Yksi serkkuni harrastaa näitä prepaideja.

      • Älä ny suutu heti

        Muistaakseni meillä terveyspuolen puh.numero alkaa 029 ... Toi älypuhelin on älytön sana, ei se niin vielä älykäs ole eikä tule. Tai siis riippuu minkä numeron saa mensan testeistä. Ihminen taas on älyttömyyden huippu

      • edson kirjoitti:

        Älä ny suutu heti

        En minä mistään suutu, 02 on Turun ja Porin alueen suuntanumero, luulisi teillä olevan 03, Tampereen alue, mutta mihin se Kuhmoinen liittyikään jossain vaiheessa. meillä uudellamaalla on 09 -alue ja aina se tarkoittaa lankapuhelinaluetta. Esim Mikkelissä se on 015 -aluetta, jos lankaan soittaa.

        Älypuhelin on sikäli älytön sana, että ei se mitään älyä, mutta kai se on keksitty siitä, että sillä pääsee nettiin ja vaikka minne verrattuna entiseen normipuhelimeen, jolla vain soitetaan tai lähetetään tekstiviestejä. Muuhun se ei pystynyt.

        Lisään vielä, että kun käyn 3 kk:n välein labrassa, niin saan vastauksen tekstiviestillä puhelimeeni, että kaikki ok. Lähettäjä on numero, johon ei voi vastata. Kun sitten myöhemmin katson omakannasta tarkat tulokset, niin siellä yleensä lukee, että minulle on lähetetty tiedot tekstiviestillä. Ihan hyvä tyyli. Ei tarvitse itse soitella sinne, eikä odottaa vastaussoittoa.

      • Calvados kirjoitti:

        En minä mistään suutu, 02 on Turun ja Porin alueen suuntanumero, luulisi teillä olevan 03, Tampereen alue, mutta mihin se Kuhmoinen liittyikään jossain vaiheessa. meillä uudellamaalla on 09 -alue ja aina se tarkoittaa lankapuhelinaluetta. Esim Mikkelissä se on 015 -aluetta, jos lankaan soittaa.

        Älypuhelin on sikäli älytön sana, että ei se mitään älyä, mutta kai se on keksitty siitä, että sillä pääsee nettiin ja vaikka minne verrattuna entiseen normipuhelimeen, jolla vain soitetaan tai lähetetään tekstiviestejä. Muuhun se ei pystynyt.

        Joku 075 alkuinenkin on tuttu. Okei, tarkistin eli yritysten käyttämä alku, valtakunnallinen. 029 taas valtion/kunnan. 010 ja 020 niihin soittaminen maksaa kait vähän enemmän jne.

        Taijetaan täällä muuten kohta kuulua Pirkanmaahan.

        Min oon vielä katos nuori sinuun verrattuna ja lisäksi olen mies (luultavasti) eli tykkään kaikista laitteista. Paitti parista laitteesta, mitkä on tullut ostettua tuon tarviin periaatteella. Ostin sähköpistosahan mallia halvin mahollinen ja se oli vikaostos. Joskus kait halvallakin saa, mutta ...

        Eilen siis saastutin jälleen turhaan, kun sain iltapäivällä ilmoituksen kännyyn, että laite saapunut postiin. Piti lähteä sinne, vaikka ehkä tänään käymme kaupassa. Siellä se odotti noutajaansa, taskumallinen suurennuslasi ja tänään on löydettävä ainakin yksi ötökkä.

        Voi hitto muutenkin näitä aikoja. Ollaan jossain esikartanossa. Tietoteknisen vallankumouksen alkutaipaleilla. Kunhan saatas huiputtajat ja ryövärit kaidalle tielle.

      • Calvados kirjoitti:

        Minun nykyisessä vanhusälykännyssä on niin iso näyttö, että numero josta soitetaan näkyy todella selvästi. Jos terkkari tai joku hgin kaupungin numero soittaa niin tiedän heti jos numero alkaa 3589310 niin soitto tulee sieltä. Samoin, jos HUS soittaa niin numero alkaa 3589471..

        Jos joku ystävä haluaa soittaa minulle, tietää siis numeroni, mutta on itse vaihtanut numeroa he yleensä lähettävät minulle tekstiviestinä, että hei, olen vaihtanut numeroa. Tekstiviestit luen aina.

        Kun hiljattain lähetin sähköpostia DNA:lle asiakaspalveluun, puhelinoperaattorilleni, ja laitoin siihen sekä s-postiosoitteeni että puhelinnumeroni, jotka kyllä näkyy sinne muutenkin, niin sieltä soitti nuori mies minulle, näytössä ei ollut mitään numeroa, vaan siinä luki, että asiakaspalvelu, joten vastasin siihen ja sehän oli DNA:sta ilman mitään numeroa. Nerokas keksintö sinänsä. Monesti vastaavat sähköpostitse, mikäli s-postilla on kysely.

        Entä, jos henkilöllä on salainen numero? Mitään numeroa ei pitäisi näkyä kun soittaa, mutta jos lähettää tekstiviestin, se kuulemma näkyy. Jos näytöllä lukee sana tuntematon, en vastaa. Kyllä prepaid numerokin näkyy, mutta siitä ei selviä soittajan nimeä, jos ei itse tiedä. Onkohan tämä tietoni jo menneen talven lumia? Yksi serkkuni harrastaa näitä prepaideja.

        Toi prepaid ... joo. Varmaan tutun käyttäjän on laitettava kyllä viestiä, että olen se ja se, jotta joko soitan takaisin tai vastaan tulevaisuudessa.

        Jos ei ole johonkin puheluun vastannut, niin joskus saan viestin, että vastaamaton nro on lähettänyt ääniviestin. En kuuntele

        Tätä voisi laajentaa. Jollei saa jonkin tavaran koko tuotantoketjua luettavakseen, niin ei osta. En tiedä, pitääkö paikkansa, että Marimekko by China?

    • Anonyymi

      Digi digi muistuttaa ehe ehe suhtaantuneista.

    • Cee : "en ole vihkiytynyt tiettyyn näkemyskantaan"

      Pakko se on vihkiytyä. Ei oikein kiinnosta oikeiston näkemykset. Mika Lintilä eilen telkussa : "Työpäiviä on pidennettävä" Senkus pidentää.

      • Onhan se ihan mielenkiintoista lukea niin vasemmiston kuin oikeiston näkökannat samasta asiasta, näkee, miten eri tavalla näkevät asiat.

        Joo, olen huomannut, että esim poliisin ja puolustusvoimien puhelinnumerot alkavat 029..

      • Calvados kirjoitti:

        Onhan se ihan mielenkiintoista lukea niin vasemmiston kuin oikeiston näkökannat samasta asiasta, näkee, miten eri tavalla näkevät asiat.

        Joo, olen huomannut, että esim poliisin ja puolustusvoimien puhelinnumerot alkavat 029..

        Kyl mä ,sponjaan noi näkökantojen erot ja ihan varmaan, jos joku jaksaa pohtia yhteisiä asioita, antaa se enemmän. Mutta haluun olla rajoittunut.

        Nousin harvinaisen aikaisin, jotain klo 6 ja pihalle jo varhain. Iltapäivän alku tuntuu jo illalta. Melkein.

    • Ei jumal'auta : Oikeusasiamiehelle jo yli 700 kantelua korona-ajasta

      Ai etteikö Suomessa ole trollitehdasta?

    • Postit ovat helisemässä. Jenkkilässä ja meilläkin. Nuorten koululaisten kesälomatyöllistäjä posti oli aikoinaan. Minäkin istuin joskus kuorma-auton lavalla ja heittelin säkkejä alas mm. satamassa, mistä laiva kiikutti ... vai muistankohan väärin?

      Sitten jaoin kirjepostin kylälläni. Koko kesän aherrus tuotti Grundig kelanauhurin, joka täytyisi kyllä korjauttaa. Naapurin kaveri tykkäs the Shadows yhtyeestä ja kyttäsi kaikki radion musaohjelmat äänittääkseen just tuota musaa. https://www.youtube.com/watch?v=2izTbEyxg0A

      • Shadowsin musa kelpasi meillekin. Ostin U:lle jonkun heidän EP:nsä taisi sisältää juuri Apachen. U:n kotona oli juuri tuo Grundigin kelanauhurikin. Pidimme myös Beatleseista ja Rolling Stoneseista. Kahdeksan kärjessä oli lemppariohjelmamme radiosta.

      • Calvados kirjoitti:

        Shadowsin musa kelpasi meillekin. Ostin U:lle jonkun heidän EP:nsä taisi sisältää juuri Apachen. U:n kotona oli juuri tuo Grundigin kelanauhurikin. Pidimme myös Beatleseista ja Rolling Stoneseista. Kahdeksan kärjessä oli lemppariohjelmamme radiosta.

        Kuinka voit muistaa noin hyvin kaikkea vanhaa!!! Kahdeksan kärjessäkin. Sitä juu kuunneltiin ja minä olin kyllä melkein vain Beatles fani, mitä tulee ulkomaisiin musisoijiin. Mutta koko elämäni ajan olen ollut kotomaan iskelmän kuuntelija etupäässä

    • Tänään kirjaan muutakin ylös kuin sademääärän ja lämpötilat, sillä miniä makaa odottamassa keisarinleikkausta lepohuoneessa Saksassa ja olen kuullut pelkkää hyvää saksalaisesta terveydenhoidosta jo kuukausia.

      100varma olisin lähdöstä Saksaan nyt syyskuun puolessa välissä, mutta niinkus tiedätte ... ja en tasantarkkaan lentämällä menisi.

      Tästä aasinsiltaan. Kun kuulemma nyt rajoitukset jo uhkaavat kauppamiesten/naisten toimintaa ja näin koko Suomen taloutta, niin eikös nämä turistit hyrrää mielissään, että pääsispä siiville. Yksi kaupparatsu ja 200 turistia olisi se koneen täyttö"laatu" koska on päästävä makaamaan Kroatian rannoille tai halvempiin paikkoihin. Helevata sentään.

      Ja mikä poru matkailuyrityksillä muutenkin. Jotain rotii eikä kyllä ainuttakaan veroeuroa enää tukea, suotana sentään.

      • Kun lapsenlapsenlapsemme syntyi, synnytys sujui alateitse normaalisti tuntikausia supistusten tahdissa, kunnes lapsen sydänäänet loppuivat yhtäkkiä ja äiti vietiin keisarinleikkaukseen. Lapsi oli sen jälkeen 10 päivää letkuissa ja selvisi. Selvisi ilman pahempia vaurioita, vaikka oli ollut ilman happea jonkin aikaa. Nyt on touhukas reipas pikkuneiti, Synnytys ei ole koskaan täysin vaaraton tapahtuma. Pojanpoikamme, pikkuneidin isä, syntyi samalla tavalla. Äitinsä joutui myös lähes vuorokauden synnytysepisodin lopuksi keisarinleikkaukseen, lapsi oli niin täysin väärässä asennossa tulossa, ettei olisi millään mahtunut tulemaan, oli tulossa peffa edellä kaksikerroin. Ihmettelen ettei kättärillä oltu vielä 27 v sitten tuon valveutuneempia.

      • Calvados kirjoitti:

        Kun lapsenlapsenlapsemme syntyi, synnytys sujui alateitse normaalisti tuntikausia supistusten tahdissa, kunnes lapsen sydänäänet loppuivat yhtäkkiä ja äiti vietiin keisarinleikkaukseen. Lapsi oli sen jälkeen 10 päivää letkuissa ja selvisi. Selvisi ilman pahempia vaurioita, vaikka oli ollut ilman happea jonkin aikaa. Nyt on touhukas reipas pikkuneiti, Synnytys ei ole koskaan täysin vaaraton tapahtuma. Pojanpoikamme, pikkuneidin isä, syntyi samalla tavalla. Äitinsä joutui myös lähes vuorokauden synnytysepisodin lopuksi keisarinleikkaukseen, lapsi oli niin täysin väärässä asennossa tulossa, ettei olisi millään mahtunut tulemaan, oli tulossa peffa edellä kaksikerroin. Ihmettelen ettei kättärillä oltu vielä 27 v sitten tuon valveutuneempia.

        No joka tapauksessa ny on pullautettu terve lapsi maailmaan ja "herkällä" korvalla on kuunneltu, kun poika soittanut liki päivittäin ja selostanut tilanteita valmennuksista sun muista jutuista.

        Nyt ulos

      • Anonyymi
        edson kirjoitti:

        Onnitteluni uudesta lapsenlapsesta isoisälle ja tietysti myös isoäidille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnitteluni uudesta lapsenlapsesta isoisälle ja tietysti myös isoäidille!

        Tämä oli Ceeltä, kirjautuminen oli taas pois.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onnitteluni uudesta lapsenlapsesta isoisälle ja tietysti myös isoäidille!

        Kiitti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnitteluni uudesta lapsenlapsesta isoisälle ja tietysti myös isoäidille!

        Onnea uuden perheenjäsenen syntymästä.

        m

    • Hei cee, kölin alta vedetty ja hapenpuutteen takia kärsinyt kaipaa vuorotellen jotakuta, nyt sinua. Kyl oon niin kateellinen, ettei kaipaa minua nyyh.

    • Luen laajalti ... siis päivän politiikkapläjäys, silmuplee :

      "Moninkertainen ministeri, eduskunnan entinen puhemies ja sote-asioiden taitaja Paula Risikko ottaa esimerkin hoiva-alalta.

      – Ajatus kuuden tunnin työpäivästä on mahdoton. Eihän potilas lopeta sairastamistaan kuuden tunnin jälkeen."

      Äänestäkää kokkareita, siellä tiedetään, että ehkä se menee sitten jo kohtuuttomuuksiin, jos meinaa sairastaa yli kahdeksan tuntia!

    • Hei kuka jaksaa?

      HS : Vuotaako Helsinki-Vantaa jälleen koronavirusta? Matkustajille jaettu vanhentuneita karanteeniohjeita, ohjeiden noudattamista ei valvota

      - Miksei jokaiselle omaehtoiselle karanteeniin lähtijälle laiteta seuraajaa ?
      - Miksei kaikkia testata?
      - Miksi lähdetään makaamaan rannoil ... oho, kysymys on vahinko, sillä jokaisellahan on oikeus lähteä ja palata !!!
      - Miksi miksi ja miksi ?

      Vastaan omasta puolestani, että hihhihhih

    • Anonyymi

      Ei kai se määrä nimeä pahenna?

    • Onnittelut minultakin isovanhemmille! Kyllä näillä vuosilla yksi elämän kohokohdista on uuden pikkuihmisen ilmaantuminen perheeseen. Kaukanahan tuo tulokas on, mutta tekniikka on ihmeellistä, Cee sen tietää jos kuka. Siipan kanssa koemme olevamme etuoikeutettuja, kun olemme saaneet omat lapsemme ja lapsenlapsemme pitää lähellä. Joitakin vuosia sitten pelkäsimme, että toisen perhe lähtee kauas, mutta (meidän) onneksi ei niin käynyt. Meillä on myös muutama ystävä, joiden jälkikasvu elää tosi kaukana

      Tänään minua kuitenkin potuttaa - taas? Mökillä ollessamme istuin tuntitolkulla perkaamassa omppuja, lohkomassa, viipaloimassa, keittelemässä, soseuttamassa, purkittamassa niitä. Tänään puoless välissä kotimatkaa yhtäkkiä muistin, että sinne jäivät. Piti ne tänään laittaa kotipakastimeen, mutta nyt ei niin tapahdu.

      Onneksi laitoin omenat mökillä varajääkaappiimme, jonka lämpötilan säädin alimpaan mahdolliseen. Soseeseen lisätty sitruunamehu ja lisäsokerin pois jättäminen ehkä estävät käymisen, ainakin jonkin aikaa. Ensi viikolla pitää mennä katsomaan kuinka niiden on käynyt. Jos menneet pilalle, niin lohduttaudun sillä, että ainakin autoin vähän kovaonnista, nyt lähes kädetöntä ystävääni hoitamalla osan omenasadostaan: heidän ei ainakaan sitä osaa tarvitse itse viedä kompostiinsa - minä ehkä sen sijaan vien sen omaani, mutta sitähän heidän ei tarvitse katsella. - Sama pää kesät, talvet, niin "shit happens".

      Jaahas, Päiväkahvit naamaan ja sitten katsomaan aussisarjaa. Onkin muutama jaksojäänyt näkemättä. - Hyvää iltaa!

    • Jopas on taas sattumus sinulla, uurastuksen tulos jäi möksälle, onneksi kuitenkin edes jääkaappiin, toivottavasti pysyvät siellä hyvänä, etteivät kävele vastaan. Pienellään olevan jääkaapin lämpö on kuitenkin 5-10 astetta, ei kovin kauan pidä esim pottuja itämättä siellä vihanneslaatikossa. Eikös entisaikojen maakellareissakin ollut tuollainen lämpö ja miksi ihmeessä siellä potut ja porkkanat pysyivät hyvinä talven. kun jäälaapissa porkkanat nahistuvat viikossa.

    • Kiitos onnitteluista. Ja todella! Kyllä nykyään tekniikka tuo lähelle

      Maakellarissa lienee optimi myös kosteuden suhteen, joten ehkä se auttaa perunoita säilymään. En viitsi kuuklettaa mitään tieteisromaania, mutta porkkanakaan ei nahistu, mutta sensijaan alkaa kasvattaa "hetuloita" eli "karvoja" vartaloonsa. Ne saa kyl pois harjaamalla.

    • Tänään olen ollut ihan töötti jo aamusta. Siipan puhelin herätti kahdeksalta! Tiesimme po puhelua odottaa, mutta vasta myöhemmin. Lapissa olevan pojan huusholliin tilattua pesukoneen huoltoa varten ja siipan piti menemän paikalle ovea aukomaan. Huoltomies kuuluu varmaan näihin aikainen-lintu-löytää-madon-tyyppeihin, ja otti siis förskottia sovitusta aikataulusta. Tietysti kello kahdeksan on jo normaalin ihmisen työaikaa, minulle taas sikeän unen aikaa. En viitsinyt enää siis puhelimen kälinään herättyäni jatkaa koisaamista vaan nousin kahvin keittoon. Ja nyt on olo kuin kesken unien herätetyllä:)

      Huomasin, että yllä olette maininneet minunkin nuoruuteni suosikkiohjelman "Kahdeksan kärjessä". Serkkuni kanssa sitä kuunneltiin korva radiossa kiinni. Muistan, kuinka vähän myöhemmin kuvoihini mukaan tullutta nykyistä siippaani rassasi "Iltatuulen viesti". Minua ei niinkään, vaikka ei se kuitenkaan lempparini ollut. Enempi tykkäsin silloisista kotimaan pop-tähdistä, Dannystä, Johnnystä, Eerosta, Jussista ja Boys'eistä. Siipan mieltymysten mukana myös Beatles ja Rollarit kolahtivat, edelliset kovemmin.

      Tänä päivänäkin tykkään noista em. laulajista ja bändeistä, mutta harvoinpa niitä radiossa kuulee. Levyjään meillä on, mutta ei levysoitinta, millä niitä soittelisi. Siippa joskus uhosi laittavansa vinyylisoittimen kuntoon, kun jää eläkkelle. On nyt eläkkeellä ollut kolmisen vuotta, mutta eipä vain meillä vinyylit vielä vingu. No, jospa joku päivä.

      Tänään meinaan käydä siskon luona päiväkaffeilla. Hän sai eilen vihdoin koronatestin tuloksen, joka onneksi oli negatiivinen. Kumpikin olimme sitä mieltä, että ei voi olla tartunnasta kyse, mutta kuitenkinsitä jännitettiin. Sisareni lähestyy kahdeksaa kymppiä, ja tauti olisi saattanut olla vakava paikka hänelle, kun on nuoremmallekin.

      Mukavaa torstaipäivää! - Saisi jo Rapu palata. Hänhän usein toivotteli meille toivorikasta torstaita. Eivätkä m:nkään kirjoitukset pahasta olisi. Minä ainakin tykkään lukea hänen kertomuksiaan elämästä - omastaan ja tyttärensä - tuolla "kaakana" Pohjois-Karjalassa.

    • Päivän paras uutinen

      Jihuu tervemenoa

      "MAKKONEN aloitti Ylen A-Studiossa 2011. Vuonna 2013 hän siirtyi tasavallan presidentti Sauli Niinistön viestintäpäälliköksi. Hän palasi A-Studion juontajaksi vuosi sitten elokuussa."

    • Anonyymi

      En pysty kirjautumaan, joten lyhyesti vain: Elän vanhuksen hiljaiseloa, tapaan kerran viikossa tytärtä, jolla on omat maalaisimmeisen askareensa. Asunnossani ei ilmeisesti kukaan (muukaan) kuuntele musiikkia eikä melua. Juuri rauhaa tulin tänne hakemaankin. Kaikki periaatteessa hyvin, polvivaivaankin tottuu. Kerron jos jotain julkaisukepoista tapahtuu. Ai niin, onnistuin uusimaan vuodeksi F-Secure-sopimukseni.

      PS En kuuntele a-studioita, mutta minusta Makkonen on asiallisen oloinen muikkeli.

      m

      • Aina kun jaksat, niin tänne vaan kuulumisia, vaikkeivät mitään muuta kuin rauhaa korostaisivatkaan.

        Joka puolen on ihan tarpeeksi häslinkiä ja ne täyttävät asiaohjelmat sun muut astudiot. Mä kerron nyt että lähden taas sahaamaan pöllejä eilen kaatamastani isohkosta koivusta.

        Otan haavin mukaan ja purnukan

      • Meillä ei kuunnella radiota ollenkaan, jos musiikkia kuuntelemme, soitan sitä youtuubista netistä silloin tällöin. Töllö on meillä auki aina, uutiset kuuntelemme ja U siitä lähinnä katsoo autonkorjaus-, Kanadan muutto vai remppa, luonto- ja historia ym ohjelmia ja leffoja iltaisin, jos jaksaa. Raivostuttaa töllön loputon mainosten tulva, aina samat jaaritukset joka ikinen päivä, jopa 10 min välein leffakin katkeaa niiden takia. TV 1, TV 2 ja Teema ilman mainoksia, mutta hekin lähettävät tiedotteita omista muista ohjelmistaan. Myös maksulliset kanavat syytävät mainoksia 10 min välein, varsinkin rahalaitos.fi ja kaikenmaailman kasinot. Raivostuttaa.

        On meillä toimiva LP-levysoitin olkkarin nurkassa, mutta siinäkin joutuu saman levyn kaikki kipaleet kuuntelemaan, joista suurin osa on ns kakkospuolen täytettä, jos ei halua olla vaihtamassa levyä vähän väliä ja se on aika työlästä nykyään näppäimen klikkaukseen verrattuna.

        Uusit F-Securen vuodeksi, uusitko sen netin kautta? Entä maksu, annoitko korttisi numeron sinne, vai saatko e-laskun vai maksoito paypalilla? Minulle Avast tarjoaa milloin mitäkin ohjelmaa koneen siivoamiseenkin, maksu on aina jotain paypalia tai vastaavaa, johon en ole perehtynyt. Maksaisin mieluummin verkkopankkiin tulleen laskun, en antaisi kortin numeroa. Yhteen aikaan ostin aina Nortonin tai F-Securen levykkeen kaupasta ja asensin itse.

    • Lämmintä torstaita ihan kaikille.

      Makkosta pidin yhteen aikaan hyvänä ja asiallisena toimittajana, mutta palatessaan takaisin a-studioon vaikutti ylimieliseseltä ja kyllästyneeltä. Nyt pääsi ehkä mieluisaan virkaan. Luin tuolta ihmisten mieleipiteitä hänestä, suurin osa oli sitä mieltä, että oli paras a-studion toimittaja, vain muutama oli sitä mieltä, että oli tivaava, ylimielinen, kyllästynyt jne. Yhden mielestä oli liian oikeistolainen, yhden mielestä liian vasemmistolainen jne. Niin poikkeavia ovat ihmisten mielleyhtymät samasta henkilöstä. Minä en sinne mielipidettäni kirjoittanut. Ehkä hän pettyi, kun haki sitä jonkin ministeriön virkaa, mutta veti pois hakemuksensa, kun ilmaantui niin tunnettuja hakijoita, että menikö pupu pöksyyn?

      Mekin sitten eilen peruimme menomme lauantaina sinne yo-juhliin. Koronaan vetosimme. Emme lähde mahdollista tartuntaa saamaan/levittämään kun koronasta vouhkataan ja uusia tartuntoja joka päivä. Hassua onnitella parin metrin päästä kun ei voi edes kätellä eikä varsinkaan halata. Tyttökin sanoi, ettei juhlan siirto elokuun lopulle näytä yhtään paremmalta, harmitteli. Lahjarahaa laitoin tililleen. Muistettu ja onniteltu kuitenkin on.

      • Anonyymi

        PayPal siinä on välikätenä, kun verkkopankin kautta maksoin. Siis ihan omilla verkkotunnuksillani kirjauduin. Olen uusinut sen jo ehkä kuutena syksynä vuodeksi kerrallaan, 59 euroa maksaa. Suojaus riittäisi kolmeenkin laitteeseen, mutta mulla on vain tämä yksi. Eipä kone ole temppuillut Securen aikana.

        Onhan noita tv-naamoja vaikka minkä mallisia ja oloisia. Joku saattaa vaikuittaa leuhkalta ihan vain siksi että ei koko ajan hymyile koko hammaskalustollaan.

        Lisäys:

        F-Secure alkaa muistutella jo noin puolitoista kk ennen edellisen kauden loppumista. Aina kun kirjaudun koneelle, tämä ystäväni on siellä ilmoittelemassa, montako päivää on aikaa edellisen kauden umpeutumiseen.

        Kiitos tiedosta! Minulla on tämä Avast Security ollut pari vuotta, ensin vuoden maksuttomana, sitten maksoin, olikohan kahdeksi vuodeksi, vähän väliä lähettelee viestejä, että koneellani on ohjelmia jotka hidastavat tätä, on siivottavia jonkun ohjelman rippeitä jne, niistä en ymmärrä yhtään mitään vaikka luettelee ne, mutta aina on tarkistus antanut muilta osin puhtaat paperit, ei siis haittaohjelmia ole löytynyt, eli kaikki kunnossa. Välillä ilmoittaa, että juuri yksi uhka torjuttu jne. Nyt se tarjoilee jotain parannettua versiota Avast Premium Security jne, jopa 5 koneelle, meillä on vain tämä yksi. U:n tabletille on oma turva, mutta ei edes käytä sitä ikinä.

        Minullahan tämä kone tilttasi pari vuotta sitten, veimme korjaajalle, joka joutui vaihtamaan tähän kokonaan uuden kovalevyn. Hän asensi tähän sen ilmaisen avastin, koska entinen F-Secureni meni sen hajonneen mukana, emo-eli kovalevyhän on koneen aivot. Hän silloin mainitsi, että Avast on ilmainen vain ensimmäisen vuoden ja muistan, että kone aloitti ilmoittelun sen umpeutumisesta jo paljon ennen sitä. Korjaaja sai pelastettua koneeltani entisiä tärkeitä tietoja, esim valokuvat jne. Paljon muuta tärkeätä siellä ei ollutkaan. Verkkopankkiin pääsin heti jne, en ole yksityisyrittäjä, jolta olisi kirjanpito mennyt.

        Ilmoittaako sinun F-Securesi ikinä, että sinulla on turhia rippeitä koneellasi, jotka pitäisi siivota pois tällä ja tällä ohjelmalla ja saada lisää potkua taikka levytilaa koneellesi?

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        En muista, että F-Secure olisi ilmoittanut joistakin rippeistä. Oikeastaan mulla ei olekaan koneella mitään säilytettävää paitsi jonkin verran puhelimesta kopsattuja kuvia. Enhän käytä tätä muuhun kuin selailuun ja joskus kirjoittamiseen tänne tai faceen.

        Viime syksynä tälle tehtiin koneliikkeessä jonkinlainen puhdistus. Olisiko kovalevy vaihdettu tai jotain. Mie kun en näistä mittää ymmärrä, kuhan raotan lompsaani kerran vuodessa.

        m

        m

    • Luin Katri Makkosen uudesta pestistä viestintä ja konsulttitoimisto Milttonin varatoimitusjohtajana, että nyt ei hallituksen kannata tilata mitään sieltä erään kommentoijan vinkkinä. Tuli mieleeni heti Kulmunin konsultti ja viestintäkoulutus, minkä vuoksi joutui eroamaan ministerin virasta.

    • Minäpä laskettelin omia mielipiteitä otsikolla Terve menoa tästä ylen toimittajasta

      Koetin perustella asiaa mm. niin, että jo Jääskeläisen lähdön yle otsikoi : Lähti vapaasta tahdosta. Kyselin myös, että mitähän oli takana, kun MTV:n ohjelmapäällikkö Ylä-Anttila ylen mukaan valittiin "ilman politiikkaa" Yleen. Entä koska ent. Aamulehden johtaja ja nykyinen Ylen asia ja uutispäällikkö saa rinnalleen Apusen? Näitä kysymyksiä HS vieroksui. Hihhihhih. Lopputoivomuksekseni halusin Sannikan rinnalle Ukkolan. Tässä se virhe tuli, sillä laitoin vahingossa huutomerkin sijasta Ihahaa ja vaikka piti kirjoittaa ihanaa ja että kyl Niinistö on kans ihahaa

      Muuten meni päivä tyypillisesti kannon nokalla, mutta ei ainuttakaan ötökkää purkkiin

    • Anonyymi

      En edelleenkään pysty kirjautumaan, mutta suosittelen lämpimästi klo 19 tulevaa matkailuohjelmaa. Jos ranskalainen g jotain ja dieu jotain, suuri näyttelijä kumminkin, ei varmaan ole luvassa mitään huonoa.

      m

      • Tallennukseen menee. Gerard Depardieu on hyvä näyttelijä. Olen joitain hänen elokuviaan nähnyt. Protestoi joitakin vuosia sitten Ranskan verotusta vastaan hankkimalla Venäjän kansalaisuuden. Jossain vaiheessa näin uutisen, että olisi (ollut) myös "me too"- listalla. En ole nähnyt uutisia mahdollisista seuraamuksista. Skotlanti kiinnostaa, joten kaksi syytä minulle pistää ohjelma tallentaen. Saan siten katsoa sen rauhassa alusta saakka.

      • amummu kirjoitti:

        Tallennukseen menee. Gerard Depardieu on hyvä näyttelijä. Olen joitain hänen elokuviaan nähnyt. Protestoi joitakin vuosia sitten Ranskan verotusta vastaan hankkimalla Venäjän kansalaisuuden. Jossain vaiheessa näin uutisen, että olisi (ollut) myös "me too"- listalla. En ole nähnyt uutisia mahdollisista seuraamuksista. Skotlanti kiinnostaa, joten kaksi syytä minulle pistää ohjelma tallentaen. Saan siten katsoa sen rauhassa alusta saakka.

        Minäkin muistan, että Depardieu anoi Venäjän kansalaisuutta ja sai sen. Ihmettelen, että onko Venäjällä muka kevyempi verotus kuin Ranskassa. Kas kun ei anonut Monacon kansalaisuutta. Siellä suurin osa suomalaisistakin on veroja paossa, ainakin rikkaat. Sitten on taistelua verottajan kanssa, että missä maassa olet liikaa aikaa viettänyt, kuten nyt Latvala on ollut kuulemma liikaa Suomessa ja verottaja hamuaa miljooniaan hänen tuloistaan.

    • Juu, tuolla Gerard juuri söi rapuja jossain rannalla ja huusi lokeille, että hiljaa. Hän on esimerkiksi näytellyt Obelixia Asterix filmeissä, missä sarjakuvahahmot olivat oikeita näyttelijöitä.

    • Tämä elokuva on ainut, mitä olen nähnyt tältä ranskalaisnäyttelijältä nimeltään jotain. http://bot.fi/3d7e ja kiva oli katsoa matkaohjelmaa. Ja todella, Skotlanti, maisemat ja huumorilla höystettyä rupattelua.

      Jäi mieleen, että skotlantilaisilla on kyllä raaka-aineita, mutta niiden kasvattaminen vie kaiken ajan ja ei ehditä paneutua itse makuihin, tai jotain sen suuntaista. Ja mikä olikaan se "paksu makkara" ja sen haju, jota tämä nimeltään joku esitteli. Ei tullut ihan alusta nähtyä, joten voipi katsoa kokonaan uudestaan.

    • Oli todella kiva tuo Gerardin matkaohjelma, oli Skotlannin jylhät maisemat, rumat kivilinnat ja hauska huumori kukki. Se makkara oli kuin paksu ryynimakkara, tehty verestä ja sisälmyksistä taisi olla sikaa. Tapolan musta on melko samannäköistä. Ainakin muistelivat jotain sianpäästä tehtyä, ottivat nenästään kiinni, että kärsää. Suomessa sianpääsyltty on ns aladoopia, hienommin sanottuna lihahyytelöä, tuttavallisesti tytinää. Mutta se on eri juttu kuin tuo makkara.

    • Hitsinpimpula. Oli meininki illalla käydä kylän taiteiden yössä kuulemassa erään ystävämme esitelmää, mutta eipäs mennäkään. Sen sijaan illemmalla tulee käymään eräs sukulaispariskunta, joka tulee pällistelemään asuntomessujen tarjontaa. Lupasin heille rankan kävelykierroksen jälkeen tarjota iltapalaa ja turinointia. - Oikeastaan onkin ihan hyvä, että illan ihmisvilinä jää väliin.

      Vähän pitää tänään imuriakin heiluttaa, kun on niin turkasesti tullut sisälle koivun siemeniä. Olisi ikävää, jos lähtiessään vieraat joutuisivat pistämään eteisen lattialta ja terdeltä jalkoihinsa tarttuneet siemenetkin kenkiinsä jalkojensa lisäksi. Siemeniä tulee niin paljon, ettei kukaan niitä kerkiä ja jaksa siivota sitä mukaa kuin niitä sisälle joka oven avauksella pölähtää.

      Huomenna lähdemme hakemaan mökiltä ne sinne unohtuneet omenasoseet ja -viipaleet. Saa nähdä, ovatko vielä kunnossa, vai joudunko kuskaamaan ne kompostiin. Kyllä kismittää, jos pahaksi ovat menneet. Uusia omppuja kyllä olisi tarjolla ytäväni puutarhassa, mutta en enää jaksa semmoista souvia, minkä jo mökillä kerran tein.

      Nyt kauppaan hakemaan porot iltapalaa varten, piirakkaa meinaan niistä tehdä. Hyvää alkanutta viiknloppua!

    • Ai että taas ottaa pattiin. U kävi taas tänään ostamassa uudet värit mustan, että kolmivärin toiseen tulostimeemme, asensi ja kone ei toimi siltikään. Toisessa tulostimessa on värit jäljellä jopa yli puolen välin ja ei toimi. Ja ne uudet värit, joku aika sitten ostettu, eivät toimineet.

      Laitoinkin HP:lle viestiä, että näköjään heidän tulostimensa ovat kertakäyttöön tarkoitettuja kun tulevat tiettyyn ikään. Isompi meillä on 4½ v ollut, nuorempi 2½ v ollut. Eli ei kun sprttiasemalle seuraavaksi kumpikin.

      • Ei sprttiasemalle, ei sportti- eikä sprinttiasemalle, vaan sorttiasemalle, elektroniikkajätteeseen. Ja täydet mustesäiliöt ja tyhjätkin ovat kuulemma ongelmajätettä, ei seka- eikä muuhunkaan jätteeseen. Kun kerran veimme tyhjiä säiliöitä niitä täyttävään liikkeeseen, mies sanoi että HP on p***atulostin.

    • On tuo "vanha kehno" taitava manipuloimaan. Sai karkotetuksi Ravun täältä vetoamalla siihen, että ei aina keskustelu ole ollut kovinkaan sopuisaa. No mitä nyt sitten? Kolmen, paremminkin kahden kirjoittajan voimin koetatte pitää Elämää elossa.

      Luovutan.

      • "Kolmen, paremminkin kahden kirjoittajan voimin koetatte pitää Elämää elossa."

        Ainakin olemme olleet sovussa. Ainakaan Rapu ei sietänyt olla epäsovussa. Ja edson jo lupasi olla ärsyttämättä liikaa.

        Mitä tällä vihjailet? Olenko minä se kahden ja amummu se kolmas silloin tällöin? Ja aiot luovuttaa sinäkin. Miksi? Kohta tämä erään yksinkirjoittajan ennustus käy toteen, näköjään. On jo kauan ennustanut sitä, että olemme rääppeet entisestä elämästä, vai mitä sanontoja hän on meistä keksinyt. Uusia nimityksiä on vaikka kuinka paljon siellä ihan viime päiviltä.

        Meidän kolmen elämän-kirjoitukset eivät siis riitä sinulle, koska Rapukin jäi pois. Ainakin hän on aktiivinen Hesarissa, Mutta siellä ei voi vastailla muuta kuin lehden otsakkeisiin.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        "Kolmen, paremminkin kahden kirjoittajan voimin koetatte pitää Elämää elossa."

        Ainakin olemme olleet sovussa. Ainakaan Rapu ei sietänyt olla epäsovussa. Ja edson jo lupasi olla ärsyttämättä liikaa.

        Mitä tällä vihjailet? Olenko minä se kahden ja amummu se kolmas silloin tällöin? Ja aiot luovuttaa sinäkin. Miksi? Kohta tämä erään yksinkirjoittajan ennustus käy toteen, näköjään. On jo kauan ennustanut sitä, että olemme rääppeet entisestä elämästä, vai mitä sanontoja hän on meistä keksinyt. Uusia nimityksiä on vaikka kuinka paljon siellä ihan viime päiviltä.

        Meidän kolmen elämän-kirjoitukset eivät siis riitä sinulle, koska Rapukin jäi pois. Ainakin hän on aktiivinen Hesarissa, Mutta siellä ei voi vastailla muuta kuin lehden otsakkeisiin.

        Ei kysymys ole siitä, ettette "riitä" minulle. Miksi jonkun keskusteluketjun kuuluisi "riittää" kenellekään? Kunhan totean tilanteen.

        Ravun lähdöstä syytän yksinomaan Alia, kaikkien ilkiöiden isoisää, joka on kokenut itsensä syrjäytetyksi ja siksi haluaa mielipuolisuudessaan tuhota koko ketjun.

        Jos et cee tajua tätä kuviota, että Ali piruuttaan nostaa halveksimansa pienen poppoon joukosta yhden mielestään helposti taivuteltavan kirjoittajan muun jämäsakin yläpuolelle, en aio sinulle sitä rautalangasta vääntää. En tiedä, onko Rapu tuntenut itsensä tästä huomiosta imarrelluksi, epäilen että se on hänestä ollut liian kiusallista, jotta jaksaisi jatkaa täällä.

        Alin pahuus on täällä meidän keskellämme. Turha toivoa, että hän jättäisi Elämää rauhaan.

        En usko, että Rapu on edes lukenut Alin juttuja sieltä tiede-ketjusta. Mielestäni hän lähti täältä edsonin takia, suututus tapahtui viime ketjun lopulla ja hän toi sen esiin tämän ketjun alussa. Kyse oli pihalaatoista jne. Ei Ali ole tässä ketjussa edes vieraillut, hän nälvii meitä siellä ikiomassa ketjussaan.

        Huomasit varmaan, että Ali sanoi sinua yhdessä jutussaan, että hämmästyttävää, mutta kaikkein ilkein on kaikkein älykkäin meistä jämäjoukosta. Kelpuuttaisi sinut mieluiten kirjoituskumppanikseen jos voisitte olla sovussa.

        Meidän ei siis pidä tuoda hänen nälvimisiään meistä tähän ketjuun. Olkoon siellä omassaan mitä mieltä tahansa meistä. Ollaan kuin ei häntä olisi olemassakaan. Hänhän on niin meidän tavisten yläpuolella älyssään omasta mielestään, että ihmettelen, miksi yleensä kirjoittaa tänne yhtään mitään, kun aina täytyy oheen muistuttaa, että eihän täällä ymmärrystä näille hänen jutuilleen kuitenkaan ole, mutta jos vaikka Puosu tulisi takaisin tai joku vähintään yhtä fiksu:-)) Meillä on vain ikuinen nenäpäivä.

        Tarkistin muistamiseni Ravun lähdöstä, 129. elämän lopulla hän sai edsonilta "pyyhkeitä" ja CXXX ketjun alussa, jonka aloitti anonyymi, Rapu ilmoitti luovuttavansa kirjoitusoikeutensa, koska on kyllästynyt edsonin irvimiseen, päiväys on 14.8.

        Eipä ole Rapu sanallakaan puhunut myöskään Alin ketjussa vaikka on siellä niitä imarteluja osakseen saanut jo moneen kertaan. Kerran hän mainitsikin, ettei lue koko ketjua. Minä, LiisaO ja edson näköjään luemme, vaikka emme mitään sinne kirjoita. On saanut olla ihan rauhassa.

        Tule vaan Rapu taas tänne uudelleen, täällä on rauha maassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kysymys ole siitä, ettette "riitä" minulle. Miksi jonkun keskusteluketjun kuuluisi "riittää" kenellekään? Kunhan totean tilanteen.

        Ravun lähdöstä syytän yksinomaan Alia, kaikkien ilkiöiden isoisää, joka on kokenut itsensä syrjäytetyksi ja siksi haluaa mielipuolisuudessaan tuhota koko ketjun.

        Jos et cee tajua tätä kuviota, että Ali piruuttaan nostaa halveksimansa pienen poppoon joukosta yhden mielestään helposti taivuteltavan kirjoittajan muun jämäsakin yläpuolelle, en aio sinulle sitä rautalangasta vääntää. En tiedä, onko Rapu tuntenut itsensä tästä huomiosta imarrelluksi, epäilen että se on hänestä ollut liian kiusallista, jotta jaksaisi jatkaa täällä.

        Alin pahuus on täällä meidän keskellämme. Turha toivoa, että hän jättäisi Elämää rauhaan.

        m

        "Alin pahuus on täällä meidän keskellämme. Turha toivoa, että hän jättäisi Elämää rauhaan."

        Missä? No mitäs näistä, mutta voisit lähettää ihan hyvin niitä "rauhallisia" jokapäiväisiä juttuja silloin kun jaksaa eikä kiemurrella missään pahuuksissa. Ihan turhaa hommaa

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        En usko, että Rapu on edes lukenut Alin juttuja sieltä tiede-ketjusta. Mielestäni hän lähti täältä edsonin takia, suututus tapahtui viime ketjun lopulla ja hän toi sen esiin tämän ketjun alussa. Kyse oli pihalaatoista jne. Ei Ali ole tässä ketjussa edes vieraillut, hän nälvii meitä siellä ikiomassa ketjussaan.

        Huomasit varmaan, että Ali sanoi sinua yhdessä jutussaan, että hämmästyttävää, mutta kaikkein ilkein on kaikkein älykkäin meistä jämäjoukosta. Kelpuuttaisi sinut mieluiten kirjoituskumppanikseen jos voisitte olla sovussa.

        Meidän ei siis pidä tuoda hänen nälvimisiään meistä tähän ketjuun. Olkoon siellä omassaan mitä mieltä tahansa meistä. Ollaan kuin ei häntä olisi olemassakaan. Hänhän on niin meidän tavisten yläpuolella älyssään omasta mielestään, että ihmettelen, miksi yleensä kirjoittaa tänne yhtään mitään, kun aina täytyy oheen muistuttaa, että eihän täällä ymmärrystä näille hänen jutuilleen kuitenkaan ole, mutta jos vaikka Puosu tulisi takaisin tai joku vähintään yhtä fiksu:-)) Meillä on vain ikuinen nenäpäivä.

        "Huomasit varmaan, että Ali sanoi sinua yhdessä jutussaan, että hämmästyttävää, mutta kaikkein ilkein on kaikkein älykkäin meistä jämäjoukosta. Kelpuuttaisi sinut mieluiten kirjoituskumppanikseen jos voisitte olla sovussa."

        Huomasin, Cee. Ja huomaan, että myös Cee pitää minua kaikkein ilkeimpänä täällä.

        Ei kannusta jatkamaan.

        Mistä noin päättelet? En ole naisten kiltteyksiä täällä eritellyt.

      • Calvados kirjoitti:

        Mistä noin päättelet? En ole naisten kiltteyksiä täällä eritellyt.

        Jo se että toit tänne esille Alin möläytyksen siitä, että olisin muka älykkäin tästä jämäjoukosta, todistaa, että lause on tehnyt sinuun vaikutuksen ja olet ehkä siitä vähän kateellinenkin. Sillä sinähän aina olet ollut Alin lemmikki älykkyydessä, kulttuurin ja musiikin tuntemuksessa.

        Usko tai älä, Alihan vain vittuili "oliolle", jota samaa on jatkanut tänäänkin.

        Pyydän anteeksi sinulta. Se että toin sen tänne vasta nyt, vaikka luin sen jo monta päivää sitten ja päätin olla huomaamatta siitä täällä, mutta kun arvelit että olen samaa mieltä Alin kanssa sinusta, ei pidä paikkaansa. Ei todellakaan. En minä ole kateellinen siitä, että pitää sinua älykkäämpänä meistä kaikista, Minuahan kukaan ei ole ikinä älykkääksi sanonut. Kyllä Ali vittuilee meille kaikille mummoille, nyt vain on ottanut minun musiikkimakuni ja Ravun politiikan tuntemuksen keppihevosekseen. Musiikkimakuhan on se, josta ei voi kiistellä, eikä kyllä politiikasta ja uskonnostakaan, mikäli on eri mieltä. Ja olen huomannut, että minun ja sinun poikkeaa todella paljon, ei se yhtenevä ole Alinkaan kanssa. En minä heivasta sun muusta sen tapaisesta välitä, vaikka on flamencokin ns kansanmusiikkia.

        Hyvin vähän olen tietääkseni mitään musiikkisuuntausta täällä mainostanut "omanani". Tuollainen jatkuva sekalainen rillumarei jota Ali ketjussaan syöttelee, on minusta vihoviimeinen tapa suositella musiikkia. Ja jos tarkoitit poliittisia tai uskonnollisia mieltymyksiäni, niitä paljastelen täällä vielä vähemmän.

        Mikä se helvetin heivakin on, varmaan kaislahameiden alle kurkistelua merimiesten tapaan.

        m

    • Älkäähän nyt ...

      Aamupäiväälä kirjoitin jotain muutakin ihan jokapäiväsestä elämästni, mutta oli hävinnyt. No nyt tulee näpyttelyvirheitä kun näppäilen tabletilla

      Päivä kerrallaan on hyvä juttu eli juttu kerrallaan tännekin. Koetan laittaa tässä kuvan eli tekemäni pörriäspesää http://bot.fi/3d87

      Muutaman kerran oon alii lukenut, mutta enpä jaksa vastata edes niihin "teknisiin" juttuihin

      Öitä

    • Minä näin tuon kuvan ja vastasinkin, että olin näkevinäni kiilusilmiä siellä halkopinon välissä, mutta sekin on poistettu.

    • "On tuo "vanha kehno" taitava manipuloimaan."

      Jaa, mie kun ensin luulin että kehuit meikää vanhaksi kehnoksi. Olisikin ollut kukaties vähän ansioton arvonimi. Mutta siis Alia taaskin... Mutta miehän se Ravun mahdollisesti "karkoitin" kun lapselliseksi moitin? Ja toivotin vielä hyvää matkaa mihin sitten olikaan menossa.

      No, siinä olet kyllä oikeassa, että melkoisen huvittavia nuo Alin "kosinnat" Ravun suhteen. Eräänlaisia riman Alituksia. Tuskin täällä kukaan sentään ihan niin pöljä on ettei tajuaisi mihin tuolla pyrkii.

      Ja kyllä se Rapukin vielä kotiketjuunsa palajaa kun aikansa mietittyään huomaa miten hyväntahtoisia me miehet ruman ulkokuoremme alla pohjimmiltamme olemme..

      Ötyjä.

    • Huomasin tuossa ylempänä kehutun näyttelijä Depardieuta. Miekin pidän miestä hyvänä näyttelijänä, ja sympaattisen oloinen tyyppi halutessaan.

      Kun Depardieu taannoin protestiksi Ranskan verotusta vastaan mielisteli Putinilta Venäjän kansalaisuuden, hän sanoi muunmuassa, että Venäjä on suurenmoinen demokratia. Putin on hyvä ihminen, kuin paavi. Venäjä tarvitsee Putinin kaltaisen johtajan. Et silleen.

      Syksyä pukkaa. Ilma on kosteaa ulkona ja sisällä. Viluttaa.

      • Tuo Depardieun Putinin ihannointi himmensi kyllä hänen hohtoaan.

        Meillä aurinko paistaa ja on lämmintä.

    • Eikös pienen joukkomme vanhin olekin m? Hitto vieköön taas minua, joka mietttii omalta osaltaan sitä, että joka päivä vanhenen ja haluan myös hieman enemmän huomiota.

      No ni, ny taas ara suuttuu, mutta on hän aina ajoittain leppynytkin.

      Rapu taas suuttui minulle ja en kertaa miksi. Oikeastaan ihan sama.

      Uni maistoi. Joka toinen yö tulee täyspitkät unet ilman välillä heräämisiä.

      • Anonyymi

        "Taas ara suuttuu"

        Ehkä joku kerta jäänkin leppymättä.

        Helppoahan minulle on ilkkua iästä ja mistä vaan, kun minulta puuttuu kotoa se varaventtiili, joka teillä muilla on kylkeään lämmittämässä.

        m

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Taas ara suuttuu"

        Ehkä joku kerta jäänkin leppymättä.

        Helppoahan minulle on ilkkua iästä ja mistä vaan, kun minulta puuttuu kotoa se varaventtiili, joka teillä muilla on kylkeään lämmittämässä.

        m

        Elähän ny, min en siun iästäsi ilkkunu

        Mistä me voidaan tietää, millaisia meistä itse kustakin tulee iän karttuessa? Voimistuuko vittumaiset piirteet vai korostuuko joku muu piirre.

        Miulla alkaa korostua hihityspiirre ja se ei ole kytköksissä mihinkään varaventtiileihin, usko tai älä

        Vaikka ikärasismi onkin tavallista, ikä on yksi harvoja asioita mihin henkilö itse ei ole syyllinen. Tai no, voihan sitä aatella että mitäs menit elämään vanhaksi asti...mitä tulee ilkuntoihin, sehän vain piristää päivää kun huomiodaan edes jotenkin. Miekiin olen täysin huomaamaton kirjoittaja ellen pistä paria herjaa silloin tällöin mukaan.

        Ja juu, kyllä ikä yleensä pahentaa ja korostaa niitä v-mäisimpiä luonteenpiirteitä.

        Mieluummin terävä vittuilija kuin hihittelevä hiihtäjämummeli. Makuasia, kumpi versio miellyttää ketäkin lähimmäistä. Hilpeään hihittelyyn näes liittyy usein myös yöpaidassa ulos suksiminen avaimet hukassa ja kotiosoitteenkin unohtaminen.

        Minä koitan vielä tuossa yöpaitasuksintavaiheessa muistaa ainakin hihittelyn. No vähän karseeta huumoria mielenkuvakirjassani, mutta onneks harva näkee ja vielä harvempi kuulee

      • DrWhoo kirjoitti:

        Vaikka ikärasismi onkin tavallista, ikä on yksi harvoja asioita mihin henkilö itse ei ole syyllinen. Tai no, voihan sitä aatella että mitäs menit elämään vanhaksi asti...mitä tulee ilkuntoihin, sehän vain piristää päivää kun huomiodaan edes jotenkin. Miekiin olen täysin huomaamaton kirjoittaja ellen pistä paria herjaa silloin tällöin mukaan.

        Ja juu, kyllä ikä yleensä pahentaa ja korostaa niitä v-mäisimpiä luonteenpiirteitä.

        Enpä ole huomannut ikärasismia omalla kohallani. Luulen niin.

        Koetan unohtaa ikäni. Joku sanoo, että kyl se unohtuu itestäänkin sitten, kun on yöpaitasuksimassa kohti lapsuuden kotia. Ja vielä avaimet hukassa, onneks vaan avaimet.

        Jos jaksais, niin saiskohan mitään irti tuosta iästä ja sen syyttömyydestä. Ainakin joku laulaa syyttömänä synnyin, joten tuskin kantsii ihmisen ikääkään syyllistää. Koettavat jotkut kuitenkin syyllistää ihmistä siitä, mitä ikänsä aikana on syntiä tehnyt.

        Mie muistan jo alle nelikymppisenä joutuneeni ikärasismin uhriksi. Vai miten muuten muka olisi selitettävissä että en saanut silloin hakemaani työpaikkaa? Ettäkö joku olisi ollut minua pätevämpi hakija?...mahdotonta. Täys pölvästi rekrytoija, mikä lie pojankloppi, puolipölhö älykääpiö. Muistaakseni sanoinkin nämä vaikutelmani hänelle, sillä saattoi olla vaikusta siihen etten tullut valituksi. Sen jälkeen perustinkin sitten oman firman.

    • Ite kuulun muutamaan face ryhmään. Viimeisin ryhmä on whatsapp ryhmä sukunimellämme ja sen perusti juniori.

      Puskaparkkiryhmä on mielenkiintoinen uusi tuttavuuteni myös.

      Joka päivä löydän jonkin mielenkiintoisen postauksen ja näin siis pääsen helposti eroon päivän sanomalehdistä, jippii. Silakkaliike usein ansiokkaasti muistuttaa vajakkien vajaapäisyydestä, mitä eivät huomaa ns. huhhuh oliko se nyt vakavasti otetut tiedotusvälineet vai ns. totuutta kirjoittavat tiedotusvälineet eli HS Yle ... hihihi

      Olikohan se HS tarjous ollut 70€ /4kk jonka syyntakeettomana joku aika sitten tilasin alkavaksi lokakuun alussa. Onneksi tauti ei kestänyt kauaa, vaan peruutin tilaukseni, sillä uutiset telkussa riittävät ja muutama ajankohtaisohjelma. Siis vaikka ylekin monasti tekee minulle tepposet ja joudun antamaan ylen ylenannin seurauksesta

    • Tässä mm. tämän aamupäiväni yksi löytö otsikolla Räisälän lossi. http://bot.fi/3d8b ja nyt minuutin toimenpiteellä paikka laitettu omalle googlekartalle muistiin "haluan käydä"

      Ja näitä paikkoja on pitkin Eurooppaa tuhansia ja tuhansia.

      • Anonyymi

        Sinähän olet kuin lapsi kuvakirjan ihmeiden äärellä.

        m

    • Lapsi lähtee ny rakentamaan piiitkäää pörriäisaitaa ja sit oottelee sadepäivää, että hetken voi taas rakentaa kuvakirjaa

    • Koska minulla on vielä silmät päässä, luin Alin sanovan, sivulauseessa tosin, että olio on täällä viimeisenä. Se toki hiveli herkkää vanhuksen itsetuntoa.

      Sitten kommentti Edsonin kehotukseen pysytellä vain rauhan aiheissa: tiedätkö mitä rauha tämän ikäiselle, yhdeksättä kymmentään aloittavalle tarkoittaa: se tarkoittaa kuolemaa. Siksi pidän meteliä vielä jonkin aikaa, saan vastakaikua tai en.

      Yksi elämää ylläpitävä voima on tyttäreni, joka taistelee, tänä Suomen luonnon päivänäkin, kotimaisen luonnon puolesta omalla tavallaan. Aiomme järjestää, ilman mitään korvauksia miltään tahoilta, pienet maa- ja suoplänttimme suojeltaviksi. Vaikka kukapa niitä uhkaa, mutta kannanottona keskellä tätä määrätöntä hakkuuaukeata ainakin rauhoittaa omaatuntoamme.

      Suomme kävi eilen katsastamassa asiantuntija ja totesi suotyypin olevan harvinainen näin "pohjoisessa", se kuuluu keidassoihin jotka ovat etelässä tavallisempia. Suomme suojelu ei kuitenkaan edellytä mitään paitsi meiltä isohkoa paperisotaa, tuloksena jos ei muuta niin uusi vihreä pläntti Kansalaisen karttapaikassa.

      • "yhdeksättä kymmentään aloittavalle"

        Taidat juksata. En tosin tarkkaan tiedä kenenkään ikiä, mutta luulin sinun olevan jotain alle 80?

      • DrWhoo kirjoitti:

        "yhdeksättä kymmentään aloittavalle"

        Taidat juksata. En tosin tarkkaan tiedä kenenkään ikiä, mutta luulin sinun olevan jotain alle 80?

        En yhtään alle, vaan seuraava merkkipäivä on 81. Eikö ole käsittämätöntä, että joku on selvinnyt näissä pyörityksissa näin kauan. Tai kai juuri siksi.

      • LiisaO kirjoitti:

        En yhtään alle, vaan seuraava merkkipäivä on 81. Eikö ole käsittämätöntä, että joku on selvinnyt näissä pyörityksissa näin kauan. Tai kai juuri siksi.

        Juu niinpä, ymmärsin ensin tuon "yhdeksättä kymmentään" että täytätkö muka jo 90 vuatta!
        Miulle on matemaattiset ilmaisut aina ollut vaikeita..

    • Anonyymi

      Poikamme kävi meillä pitkästä aikaa syömässä avecinsa kera. En voi sanoa edes avokiksi koska eivät asu yhdessä. Ovat olleet kaikkiaan 16 vuotta yhdessä, asuneetkin yhdessä, olleet kihloissakin jossain vaiheessa, nyt ovat yli vuoden asuneet omissa vuokra-asunnoissaan, mutta ovat edelleen seurustelupari.

      Kysyin mitä poikani haluaa ruuaksi, niin hän halusi pitkästä aikaa äidin tekemää makaronilaatikkoa! Ei siis saarioisten äitien. Sitä tein ja runsaan salaatin kera, joten hyvää oli kuulemma ja molempien mielestä. Poikamme on syönyt viime aikoina useasti eineksiä, kun ei ole viitsinyt itse aina kokata. Kun silloin tällöin kokkaa, on avecinsa kehunut niitä.

      • Anonyymi

        Edellinen oli Ceen jupinaa, kirjautuminen unohtui, koska entinen oli jo näköjään mennyt vanhaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen oli Ceen jupinaa, kirjautuminen unohtui, koska entinen oli jo näköjään mennyt vanhaksi.

        Makaroonilaatikko onkin namia, juuri sellainen itse tehty. Kaupan eineslaatikko ei kelpaa.

        Me käväistiin syömässä Merisalin noutopöytä.
        Se on Naantalin rannassa. Yllättävän vähän oli asiakkaita. Puolet pöydistä oli varattu lakkiaisia viettäville.

    • Ainoa eineslaatikko on maksalaatikko rusinoilla, mitä joskus syömme. Toinen on minulla pinaattikeitto, U ei sitäkään syö ja joskus syömme hernekeittoa purkista, U haluaa omaansa raakaa sipulia pilkottuna sekä sinappia. Sipulia minäkin otan vähän, mutta en sinappia.

      • Niin ja maksalaatikkoon on oltava puolukkasurvosta. Nuorempana tein itse maksalaatikonkin silloin tällöin, nykyään on vaikea saada jauhettua maksaa, jollei erikseen tilaa.

      • Calvados kirjoitti:

        Niin ja maksalaatikkoon on oltava puolukkasurvosta. Nuorempana tein itse maksalaatikonkin silloin tällöin, nykyään on vaikea saada jauhettua maksaa, jollei erikseen tilaa.

        Tsot tsot, rusinat ovat herkkua sellaisenaan, mutta ei sovi mihinkään lämpimään ruokaan. Eikä pullaan. Jämpti on näin. No, rusinasoppa kyllä käy.

        Pinaattikeitto on erityisen hyvää, samoin monet juustokeitot. Ja hernariin sinappiva ehdottomasti.

    • Onpa upean näköinen paikka tuo Naantalin merisali. Niin merellinen sisustusta myöten. Purje- ym veneitä rannassa.

      • Juu, Mersali on rakennettu jo 1800 -luvun puolella. Sitä sanottiin silloin ilmeisesti "seurustelusalongiksi".
        Ranta on upea, suora näköyhteys esim. Kultarantaan. Siitä voi tiirailla onko pressa paikalla, eli lippu tornin huipulla.

    • Jaa-a, on se "lempi"nimeni ammu mennyt niin veriin, että kun äsken yritin kirjautua, niin ei meinannut hyväksyä. Ihmettelin, että mikä hätänä, onhan nimmarini aiemminkin kelvannut. No, ei ollut mikään hätänä olin vain kirjoittanut ammu amummun tilalle🤣

      Ettäkö eineitä olette syöneet! Meilläkin nyt täällä mökillä on nyt eineksiä. Tänään söimme Ötkerin pitsaa ja huomenna äitien - ei minun - lihamakaronilootaa. Siippa niitä halusi, vaikka olisin ollut ihan valmis ruoat laittamaan. Toisaalt on mukava joskus päästä nk. valmiille.

      Ötkerit olivat mukiinmeneviä - isäni sanoisi, että syö ennen kuin selkäänsä ottaa - Omaan Tonnooni kyllä lisäsin runsaasti anjovista, siippa omaansa tuunasi sinihomejuustolla. Jos maksista olisi meillä ollut, niin takuuvarmasti siinä ei olisi ollut rusinoita, pullassakaan niitä ei minulle saa olla, rusinasoppaakin syön, mutta ilman rusinoita.

      Juttelitte Alinkin tuotoksista. Minä en aikoihin ole käynyt "keskustelu"ketjullaan - Ali taitaa olla aforismin "kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ei tule jälkipuheita" vannoutunut kannattaja. Teidän innoittamananne kävin äsken lukemassa joitakin epistoloitaan, ihan randomina niitä ketjusta poimien. Lähes kaikissa, omaa erinoimaisuuttaan korostaen suuresti halveksuu kaikkia muita, etenkin meitä elämäläisiä: ollaan tyhmiä, kaikesta tietämättömiä, emmekä ymmärrä loistavia musiikkivalintojaan. Vähän väliä kosaisee Ceetä tai Rapusta, ja samalla hengenvedolla viskaa sontaa meidän muiden niskaan, Aran niskaan eniten. Ei ole ukko enää tästä maailmasta, niin on juuttunut vihaansa ja halveksuntaansa. Ehkäpä siksi onkin hyvä, että on tyytyväinen edes itseensä.

      Tulimme just saunasta ja nyt olisi iltapalan aika. Se on eilen illalla vieraillemme tekemääni poropiirakkaa, jota jäi juuri kahden syötävä pala. Pitänee nyt myös sihauttaa olut. Jumalaton jano iski pitsan (ja saunan) jälkeen. Lisäsin pitsaan purkillisen anjovista, joka on suurta herkkuani. Isäni sanoisi taas, että "etpäs ole eilen juonut, kun tänään janottaa". Viinipullo olisi kyllä kivampi avata, mutta siippa haluaa pitäytyä kaljassaan. ja minusta on jumalanviljan väärinkäyttöä, jos viinipullo avataan ja siitä osa laiteteen jääkaappiin säästiin. Huomenna se ei ole enää sitä, mitä se tänään on.

      Mukavia iltapuhteita kaikille!

      • No juu, mukava huomata että ainakin rusinoiden suhteen siellä ollaan kulinaarisesti oikeilla jäljillä.

        Ötkerin pakastepitsaa on tullut joskus hätäpäissä syötyä, mut kyllä esim. Denniksen einespitsat ovat aitoa herkkua Ötkeriin verrattuna.

        Miekiin lukaisin tänään pitkästä aikaa noita mainittuja tuotoksia. Aloin melkein ääneen nauraa, oli siellä sen verran mainioita kieli -ja mielikuvia myös itseeni (ilmeisesti) liittyen, että mahtaakohan mies itsekään ihan pokerinaamalla niitä kirjoitella.

    • Jaahas, ja ilmatkin näyttää taas lämpenevän syksyä kohti.

      Meikällä taas toi selkäkin hieman vihoittelee, sitä se on tehnyt teini-ikäisestä lähtien.
      Tommosta noidannuoli -tyyppistä vaivaa. Joskus sitä on kuvattu ja tutkittu, mitään sen
      kummempaa ei ole löytynyt. Sekin lienee tyypillistä noidannuolelle. Selkä ja vatsalihaksia pitäisi jaksaa treenata, se on ainut mahdollinen ennaltaehkäisevä hoito. Kroppa tässä muutenkin rapistuu iän myötä, peilistäkin katsoo joku harmaapartainen vanha äijä.

    • edson

      Mieli on kuitenkin tärkeämpi kuin peilikuva. Toisaalta jos ja kun mieli liikkuu useasti harhapoluilla ja voipi kuvitella kehon olevan vetreä, niin peili sitten kyllä palauttaa maan pinnalle. Ota ny tästä selvää

      Sataa ja on taivas harmaa

      Koitin "mitata" taas mielessäni kaatamani koivun kuutiomäärää. Kolme täyttä kuupallista kolmen metrin tyvitynkä vielä maassa ja osa oksista. Runko oli kyllä hyvää vaneriainesta aika ylös saakka.

      • Koivusta tuli mieleen metsäteollisuus. Moni ei ehkä edes tiedä, että puusta voi tehdä
        tekstiilejä, siis vaatteita. Stora-Enso tekee koivusta ja havupuusta liukosellua, josta valmistetaan viskoosia ja muutamia muita vaatekuituja. Uimaharjun tehtaalla Stora-Enso tuottaa näitä vaateselluja 500 000 tonnia vuodessa. Näillä puupohjaisilla tekstiilikuiduilla voidaan korvata esim. puuvilla, jonka tuottaminen on ekologisesti kestämätöntä.

      • Kun luin tuon aran suojeltavan suokirjoituksen, niin pisti miettimään.

        Oma silmä näkee pienen metsäplänttimme sekapuumetsänä, mistä kerään polttopuita periaatteella isot tai hankalat puut edellä poltettavaksi. Yhden virheen tein joskus vuosia sitten. Kaadoin ite monta kuusta ja kuskautin sahalle. Siltä kohdin on männyt nostaneet itsensä muka valtalajiksi, mutta onneksi kuuset siementävät ja ei synny siis pienoiskoossa mitään Evo näkymää

        Ja toistaiseksi pikku järvikin on tarpeksi kaukana viljelypelloista, että niistä ainakaan ei laske ylimääräistä veteen

      • edson kirjoitti:

        Kun luin tuon aran suojeltavan suokirjoituksen, niin pisti miettimään.

        Oma silmä näkee pienen metsäplänttimme sekapuumetsänä, mistä kerään polttopuita periaatteella isot tai hankalat puut edellä poltettavaksi. Yhden virheen tein joskus vuosia sitten. Kaadoin ite monta kuusta ja kuskautin sahalle. Siltä kohdin on männyt nostaneet itsensä muka valtalajiksi, mutta onneksi kuuset siementävät ja ei synny siis pienoiskoossa mitään Evo näkymää

        Ja toistaiseksi pikku järvikin on tarpeksi kaukana viljelypelloista, että niistä ainakaan ei laske ylimääräistä veteen

        Suomi onkin melkoinen suomaa..liekö nimi Suomi peräisin tuosta.

        Tässä meidänkin lähistöllä on arvokkaita suojeltuja suo-alueita. Onpa jonkun matkan päässä sellainenkin ihmeellisyys, missä kasvaa erästä saniaislajia ainoana paikkana Suomessa. Tää paikka on valtiosalaisuuden tasoinen suojelukohde..muutenhan siellä notkuisi kaiken maailman kasvibongarit kameroineen tallaamassa paikat. Ja pöhköimmät tietysti ryöväisivät koko kasvin.

    • Ja hitto !!! kuka laittaa hernerokkaan sinappia. Itetehty rokka ei sellaista lisää kaipaa.

      Entäs rusinat ? Miksi noukkia "rusinat pullasta ?" Tuli taas mieleen vajakin eli toivottomat eli persut

      Todella. Maksalaatikkoainekset kadonneet kaupoistamme. Mutta niin on kadonnut munuaiset, kielet ... hitto soikoot. Ketä pitää tukistaa? K- kaupan Väiskiäkö?

      • Kyllä rikka rokassa...eikun sinappi rokassa kruunaa keitoksen.

        Myös rusinattomasta rusinapullasta tykkään.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Kyllä rikka rokassa...eikun sinappi rokassa kruunaa keitoksen.

        Myös rusinattomasta rusinapullasta tykkään.

        Nykyään olen kaikkiruokainen. Jopa kesäkeitto menee sutjakastia alas, mutta nämä lisäaineet ... kun näen ketsuppimainoksen, niin muistan joskus lapsiemme lautasmallin. Punaisen seasta ei tahtonut löytää ...

        Mistähän muuten johtuu? Kun katselin sen Seppo Hovin ja Amerin takapirun viime ohjelmaa, niin tämä takapiru sanoi, että joskus 60 luvulla haisi valkosipuli ... tai siis tuoksui ratikassa. Miksi silloin, mutta enää ei tuoksu? Onko hajuaistimme kokenut taantumuksen eli inflaation. Kuulemma myös 50-60 luvun bensa haisi

        Liekkö takapirun oma hajuaisti turtunut, kun on liikaa rahan perään nuuskinut?

      • DrWhoo kirjoitti:

        Liekkö takapirun oma hajuaisti turtunut, kun on liikaa rahan perään nuuskinut?

        Nykyraha ei haise, onneksi(ko?)

        Takapiru on luullakseni huonompi tai valikoivampi kirjailija/historioitsija kuin Tervo

    • Ja pakko lainata : "Jos Marinin puheet kannattavan tehtaan sulkemisesta, irtisanomissuojasta ja talouskriisistä edustavat vain ”uhmakkaan vasemmistolaista linjaa”, niin olkoon sitten niin."

      On aivan toinen asia, kun kyseessä on pikku yritys, jopa yhden/kahden henkilön yritys. Näihin pitäisi saada sitä yhteisymmärrystä ja joustoa ja ties mitä. Kisälli ei voi olla mestari. Muistan erään tilanteen - uutisen 90 luvun laman ajoilta. Haastateltiin jotain romuttamon ylläpitäjää. Hän tokaisi, että täällä pidetään yhtä ja kaadutaan sitten koko sakki, jos kaadutaan.

      Siellä, missä lukee UPM, siellä haisee

    • Suomen Yrittäjät ovat saaneet MTK:n lypsäjästä puheenjohtajansa. Ja sama saatana ollut HS:lakin. Jos joku hullu kuuluu Suomen Yrittäjiin huhhuh sentään ...

      • Ja Häkämieskin hämmentyi Huikeeta!!!

        Ja Orpo huutaa otsa punaisena. Ja Niinistö muka puolueeton, antakaa mun hihittää

    • Puusta puheen ollen: Kuka Suomessa tekee sanomalehtipaperia, kun Kaipola lopettaa? Tuodaankohan sitä ulkomailta?

      Hesari aikoo taas muuttaa ulkonäköään.

      U käyttää bambusukkia, on käyttänyt jo monta vuotta.

      Muistan kun keinokuituvaatteet alkoivat vallata alaa, oli nailonia, rayonia, dacronia, teryleeniä, viskoosia, kun vaatteet ennen olivat puuvillaa, pellavaa, villaa jne. Paras puoli keinokuiduissa on se, etteivät tarvitse silitystä, En osta nykyään itselleni puseroa, jota joutuisin silittämään.

      • Kaipa Suomessa on vieläkin likemmäs parikymmentä paperitehdasta. Koko ajanhan noita on lopetettu ja lopetetaan. Paperin tarve on koko ajan vähenemään päin, kuka nyt enää papeerisia lehtiä muka lukee... Ennenvanhaan miulla oli jopa paperirahaa, nyt sekin on digitaalista valuuttaa.

        Sanonta "ei raha puussa kasva" ei Suomen kohdalla ole ainakaan ennen pitänyt paikkaansa, kyllä se puussa on hyvinkin kasvanut. Miten sitten tulevaisuudessa lienee.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Kaipa Suomessa on vieläkin likemmäs parikymmentä paperitehdasta. Koko ajanhan noita on lopetettu ja lopetetaan. Paperin tarve on koko ajan vähenemään päin, kuka nyt enää papeerisia lehtiä muka lukee... Ennenvanhaan miulla oli jopa paperirahaa, nyt sekin on digitaalista valuuttaa.

        Sanonta "ei raha puussa kasva" ei Suomen kohdalla ole ainakaan ennen pitänyt paikkaansa, kyllä se puussa on hyvinkin kasvanut. Miten sitten tulevaisuudessa lienee.

        Kyllä meillä paperitehtaita on, mutta miksi väitetään, että Kaipola on ainoa sanomalehtipaperia valmistava? Sitä mie ihmettelen.

        Cee

    • Juu cee, ei täälläkään silitellä saati mankeloida

      Mutta nyt sota-aikaani. Joku on menneinä aikoina haukkunut minuakin täällä pensaspunikiksi ja pakoon juoksijaksi ja ihan mitä muuta tahansa. Nyt todistan tässä kuvassa http://bot.fi/3d8p keppi kädessä kuin marsalkalla ainakin ... mitä siis suunniteltiin kaverin kanssa. Joku luulee tietysti, että pelaamme koronaa. Ei ei ei ja ei

      Suunnittelemme sitä, että kuinka nopeasti voimme valita paikan ja mitä teemme sen eteen ennalta, jos käsky käy : maihin!!!

      Tyhmäthän hyppäsivät vatsalleen lätäkköön.

      • Onpas nätti virkattu päiväpeitto tuossa kuvassa. Upea Saimaan selkä? Onko oikeassa reunassa possun figuuri? En tiedä missä päin Savoa on Kiesimä. Pittääpi kai hakea kuukkelista.

      • Calvados kirjoitti:

        Onpas nätti virkattu päiväpeitto tuossa kuvassa. Upea Saimaan selkä? Onko oikeassa reunassa possun figuuri? En tiedä missä päin Savoa on Kiesimä. Pittääpi kai hakea kuukkelista.

        Jo kuuklasin, että Kiesimä on järvi Rautalammella Savossa. On se kiva, kun saa sivistää itseään milloin mistäkin asiasta täällä Elämässä:kin. Pysyy aivot virkeänä.

    • Anonyymi

      "UPM:n tehtaan sulkeutuessa loppuu myös käytännössä tavallisen sanomalehtipaperin valmistus Suomessa. Se tarkoittaa, että keräyspaperille pitää keksiä uutta käyttöä."

      Tässä faktaa lukemalleni, että Kaipola on ainoa sanomalehtipaperia valmistava tehdas Suomessa. Ja aiheuttaa myös sen, että keräyspaperikasoille keksittävä uusia käyttökohteita, vietävä jopa ulkomaille, koska Kaipola on käyttänyt puolet kotimaisesta jätepaperista ja jopa ilman kallista paalaustoimintaa.

      Cee

      • Ou jep. Olet jaksanut ottaa selkoa, hienoa.

        Jostain muistin syövereistä kaivoin jotain tällaista. Ei se keräyspaperi kait ollut joskus riittänytkään, vaan sitä piti tuoda ulukomailta. Muisti voi pettää, minä en

      • Voip olla hyvinnii just noin et siellä Kaipolassa tehtiin maan sanomalehtipaperit. Muualla missä vielä on paperiteollisuutta, tehhään sitten vissiin muuta. Erikoispapereita, kartonkeja yms. Ehkä se on tuottoisampaa. Sellutehtaat sitten vielä erikseen.

    • Mutta mikä tärkeintä, että pehmo/embo/lambi riittää ja että kansa pääsee hamstraamaan suokeli sentään

      • Juu, hienostunut takamukseni vaatii vähintään kolminkertaista parfymoitua vessapaperia.

      • Totta, ei kaikilla ole käsisuihkua weeseessään, ettei tarvitse alkaa pyyhkimään kivellä ja pyhittää toinen käsi syömiseen. Lapsena pyyhittiin länsisavolla ulkohuussissa, kunnes keksittiin se "silkkipaperi" joka oli kova pieni suorakaiteenmuotoinen lehdykkä, josta sormi meni heti läpi ja lopuksi taitettiin kulma, jotta saatiin kynnen alta jämät pois.

        Kun katsomme noita ulkomaisia talonremontti ja kodinvaihto-ohjelmia, oli sitten kyse eurooppalaisista kodeista taikka kanadalaisista, niin kellään ei ole käsisuihkuja WC-istuimen vieressä. On isot kylppärit joka makkarin vieressä, mutta lähes aina edelleen kaksi hanaa kylmälle ja kuumalle erikseen, eivät ole vieläkään älynneet että sekoitushanat on keksitty. Kuka nykyään pesee nassunsa lavuaarissa, laskemalla siihen ensin vettä jonka lämpö on sitten sopivaa. Ulkomailla esim hotelleissa on edelleen se systeemi, että on vain ammeen yllä oleva kattosuihku ja WC istuimen vieressä saattaa olla matala allas, jossa on kaksi erillistä hanaa. Se on ranskalaisten kaiketi keksimä ns bidee. Me käytimme sitä jalkojen huuhteluun, kun ammeen yllä ei ollut edes seinästä otettavaa suihkua jolla sen olisi voinut tehdä. Papel hienicoa oli onneksi pytyn vieressä. En tiedä onko tuo espanjan wc paperi oikein kirjoitettu. Puhuttuna kuulosti tuolta.

      • Olemme siis jumalan suoma suomaa, jonka alkujuuret ovat Hämeessä. Suo, suomu ja suoda ovat siis alkulähteet maamme nimelle. Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi, alkaa jo kuulu romaanimme hämeestä.

    • Hitto ton ceen kanssa ... länsisavolla pyyhkivät

      Meille tais tulla A.Kivenkadulle vielä hämeen sanomat. Jotain rotii silloinkin piti ... oho. Entä ny sitten? Digihs:llä? Vai tuleeko jollekin ihan umpläisenä?

      • Taidettiin meillä pyyhkiä välillä päivänsanomillakin, mikä oli TPSL:n päivälehti, taisi olla skogilaisten lehti, isäpuoli oli peräti aktiivi siinä järjestössä. Mitä lie puoluetta edusti. Jotain sossujen ja kommarien välimaastosta, pitääpä ottaa taas selvää. Ei meillä kotona politiikkaa puhuttu, tädille muuttaessa kylläkin, tädin mies oli armoitettu kommari, joka luki hesaria ja osti vanhoja amerikanrautoja ajokikseen, mutta työsuhdeautonsa oli Mosse Elite. Jokin siinä vakaumuksessaan mätti. Kun täti valitti, että hesari on liian kallis lehti, niin miehensä sanoi, että sitten tilataan Kansan Uutiset. Sitten täti jatkoi hesarin tilausta.

        Meille tulee vielä upmläisenä hesari, sekä digiäkin maksan, mutta sillä ei voi pyyhkiä.

    • Meillekin Kuopion vuosina - ja vuosi vielä takaisin etelään muutonkin jälkeen - tuli Mullikka (Savon Sanomat), mutta ei sitä sentään vessaan pilkottu. No, jos ois pilkottu, niin varmaan olisi rööri tukkeutunut ja sakko sen mukainen.

      Kyllä eilen niin otti pattiin tuo Kuhmon koronatilanne. Suretti etenkin nuorten puolesta, joilta vietiin yksi elämänsä kohokohta, ylioppilasjuhlat, mitä kevään peruutuksen jälkeen olivat odottaneet koko kesän. Ja vain siksi, että joku pönttöpää oli noudattanut menoviettejään. On se nyt itse perhanaa, että ihmisiä ei voi käskeä pysyttelemään aloillaan, vaikka kyseessä on toisten ihmisten terveys, jopa henki. Myös asianosaisen liehujan itsesuojeluvaisto käyttäytymisessään pitää laittaa kyseenalaiseksi. Mutku perustuslain mukaan suomalainen saa mennä ja tulla omien mieltymystensä mukaan.

      Toinen just nyt pattiin ottava asia on Whonkin mainitsema luonnonsuojeluasia - suo, jota ei mainosteta, jotta vältettäisiin kansainvaellukset

      Luontohan on nyt muotijuttu. Ainakin joka toinen ihminen julistautuu tänä päivänä luontoihmiseksi - mitähän sekin tarkoittaa?! Mutta joka paikkaan ei ihmisen pidä päästä. Täällä meidänkin kylällä on järven rannalla ruovikko, joka keväisin on melkoinen lintuparatiisi. Kuinka ollakaan, ruovikon keskelle rakennettiin (kunnan toimesta) pitkokset, jotta ihmiset pääsevät bongaamaan, kuvaamaan ja kertomaan muille, että kävin siellä minäkin. - Ilman pitkospuita alueelle ei pääsisi ollenkaan. - Hemmettiin koko bongaus, hemmettiin miljoonat kuvat, joita sitten ylpeinä esitellään somessa. Ei ihmisen tarvitse joka paikkaan päästä sähläämään, ainakaan eläinten asuinalueille.

      No, kateuttani tietysti puhun. Minun olisi huono noille pitkospuille mennä paarustamaan. Huonon tasapainoni takia varmaan putoaisin polulta hetteikköön heti alkumetreillä.

      Taidanpa tästä lähteä veivaamaan telkkarini lämmitykseen ja sitä tietä käyntiin, että kohta näyttäisi jonkun uuden - harvinaista, ei siis uusinta - krimin. Tai ehkä ei ole uusi, vaan joku IMDb:stä kaivettu vanha juttu.

      Rauhaisaa pyhäiltaa!

      • Anonyymi

        Enpä minäkään mene keppeineni pitkospuille horjumaan, koska sellaisia ei meidän suomaisemassa edes ole. Lintutorni kyllä on, jätepuista itse kyhätty.

        Minä kyllä entisenä kaupunkilaisena ymmärrän luonnon tärkeyden ihmisen terveydelle. Luontoon voi mennä vaikka ilman kallista järjestelmäkameraakin. Rohkeimmat jopa mennä hyppimään suolle kuin mikkihiiri mättähältä mättähälle. Ja kaikkein rohkeimmat jopa asumaan suon reunassa...

        Täs vähän aitoa suomalaiskansallista suolaulua. Vetehinenkin on mukana.
        Tää on muistaakseni joskus ennenkin ollut esillä.

        https://youtu.be/dO78WrfIsf0

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Täs vähän aitoa suomalaiskansallista suolaulua. Vetehinenkin on mukana.
        Tää on muistaakseni joskus ennenkin ollut esillä.

        https://youtu.be/dO78WrfIsf0

        Tuo oli vähän samantapainen kuin meidän keidassuo. Tuon näköisen ukon koirat kyllä upottaisivat hetteeseen.

        Suo on tärkeä osa suomalaista luontoa ja sen tuhatvuotista historiaa. Kulkekaa te vain nappaskengissänne niitä mukulakivikatuja.

        m

      • DrWhoo kirjoitti:

        Täs vähän aitoa suomalaiskansallista suolaulua. Vetehinenkin on mukana.
        Tää on muistaakseni joskus ennenkin ollut esillä.

        https://youtu.be/dO78WrfIsf0

        Suojalkapallon yleisen eli yhtäläisen sarjan esimakua maistelen tuossa. Lähiottelua

      • Mitäs se mummu ny kuvia helevettiin taikoo ! Eläviä kuviakin yle lähettelee luonnosta, joten kyl se luonto jostain muista syistä perääntyy ja ahtautuu yhä pienemmille alueille. Kuin siis kuvaajien paineesta. Itekin oon ottanu jo aika monta kuvaa perhosista ja muistä ötököistä eikä ne oo moksiskaan.

        Ei luonto ole enää mikään muoti-ilmiö. Jos jollekin on, niin ... siis on olemassa myös kaupunkiluontoa ja mitä enemmän sitä puolta kehitetään, sitä parempi.

        Tiedän tiedän, että joku julistautuu ties miksi, mutta on myös niin, että lisää vaan koronaa pliis, niin saadaan luontokin paremmalle tolalle

    • 22 vuoden kokemuksella sanoisin, että hyvä nappaskenkä on mainio kenkä. Toista se oli wepelillä, joka kaupungissa kulki niin, että saappaat eivät peittäneet monikerros aluskertaa, vaan housunpunteista roikkui kokoasu näkyville ja karvalakki ei suojellut kuin nurinmenoja

      Siellä missä suo, siellä veteläkin.

      • Ja siellä allekirjoittanut kerännyt tästäkin työstä kokemuksia http://bot.fi/3d90 tosin tässä yksi vain päivän viihtyi työmaallamme

      • Nappaskenkä? Piti kuuklata tuokin, siis nahkainen pikkukenkä, eli puolikenkä.

        Pitkospuita pitkin pärjää puolkengilläkin.

      • Anonyymi

        Mitäs se Weepeli suokeskusteluun kuuluu? Ai sitä että koko P-Karjala olisi yhtä suota? No ei ole, vaan puolet. Ja toinen puoli alas hakattua ryteikköä. Molemmat maisemat niin vaikeakulkuisia, ettei siellä ole kansainvaelluksesta pelkoa.

        Ei suokeskusteluun, vaan kenkiin ja asusteisiin, millä kuljetaan mukulakivillä

        No lieneekö tuolla väliä, millä kengillä tallustellaan. Mutta nuo ryteiköt ja aukot ja vielä lisäksi ne metsäpohjan "auraukset" juu ja se yksi kelo pystyssä. Jotkut metsänomistajat ovat "vitsikkäitä"

    • Talven tullen käy viimat yli maan
      lehdetönnä nyt puut on viluissaan,
      nurmikoilla on härmää kiiltävää,
      yö päivän lyhentää.
      Talven jälkeen kevät koittaa,
      päivä pakkasetkin voittaa,
      tuulet lauhat jälleen soittaa,
      käy aalto vaahtopää.
      Talven hanget pian peittää metsän, maan,
      kaunis muisto on mennyt kesä vaan,
      pohjoistuuli jo kylmää kiidättää,
      soi hyytäin myrsky tää.
      Talven jälkeen kevät koittaa,
      päivä pakkasetkin voittaa,
      tuulet lauhat jälleen soittaa,
      käy aalto vaahtopää.

      Toissapäivänä istuin kumppanin kanssa ulkona ja hän lauloi tätä

    • Huomenia!

      Vähän vielä luontoasiaa. Kyllä, olen tasan samaa mieltä, että luonto on ihmisen luonnollisin energialähde. Jos siihen ei aika-ajoin pääsisi uppoamaan (ei siis välttämättä suohon), niin puutostila syntyisi.

      Se, mitä itse kritisoin on juuri tuo ihmisten tunkeminen joka paikkaan. Jos vain jotain erikoista on nähtävillä, niin sinnehän pitää tietysti päästä. Mieluiten ekana, niin saa somessakin ekana kertoa, kuvan kera tietysti.

      Niin kuin Who ko. suosta sanoi, että jos paikka olisi yleisessä tiedossa, niin sinne syntyisi kansainvaellus ja paikka kaluttaisiin pian loppuun, ja ehkä kasvitkin pöllittäisiin. Lintualueet ovat myös sellaisia. Eikös taannoin - joskus viime vuonna?? - ollut joku paikka jossain, missä oli nähty joku harvinainen lintu, ja sinne sitten rynnättiin laumoin niin, että liikenteen tukkiintumisestakin varoitettiin. Onneksi lintuja ei kai vielä pysty pöllimään, kuten harvinaisia kasveja.

      Se on sitten elokuukin jo käsitelty. Joulu lähestyy uhkaavasti. Varmaan kohta jo jouluvaloja saa tarjousihinnoilla. Eikä aikaakaan, kun jo mämmit tulevat kauppojen hyllyille. Ei silti, mämmi on okein hyvää syötävää. Kerman kera. Ei sokeria.

      Mutta hyvää alkanutta syksyviikkoa!

    • Teillä muilla on niin erilaiset asuinympäristöt kuin meillä täällä. Tänne ei yksinkertaisesti pääse syntymään kansainvaelluksia, oli soita tai ei. Isoja teitä nyt juuri ja juuri pystyy ajamaan, nehän pidetään kunnossaon tukkirekkoja varten, mutta viimeiset kymmenen kilometriä sinne peräkulmille, jossa se "mainostamani" suo on ja jonka seudun ainoa vakituinen asukas tyttäreni sattuu olemaan, sinne ei pääse kaupunkikäyttöön tarkoitetuilla pikku autoilla ollenkaan polun kivikkoisuuden takia. Eikä ole pitkospuita eikä baaria retkeilijöille.

      Eikähän kukaan pientä suota tule erikseen katsomaan, ellei leviä tieto, että siellä kasvaa tietty harvinainen kasvi tai pesii harvinainen lintu. Ne pidämme omina salaisuuksinamme. Itse suossahan ei ole maallikolle mitään näkemistä, kuten Who realistina irvistelikin, ei näy Vetehisiäkään. Satojen täkäläisten joukossa se on vain yksi suo, samanlainen kuin kaikki muutkin. Paitsi että se on minun maallani ja meille rakas.

      Ja ainoa, jota meidän on mahdollisuus vähässäkään määrässä suojella. Sitä ympäröi lisäksi koirien varalle tehty aita, joten jos vaivautuvat etelän vetelät sen raosta ruohontupsua tai suonsilmää pällistelemään, niin tervetuloa vaan; tietä emme kyllä neuvo.

      Asuinseutumme ihmispopulaation vähäisyydestä ja myös vähäliikkeisyydestä kertonee sekin, että covid-viruskaan ei ole tänne suuremmin löytänyt. Edelleen tilastoissa on Pohjois-Karjalan osalta ne samat 29 sairastunutta, jotka olivat jo huhtikuussa. Äskettäinen huhu, että kolme lisääkin olisi sairastunut, osoittautui testien kautta vääräksi.

      Joten suo on suo ja covid on covid mitä erilaisempina eri puolella maata. Molemmista aiheista puhuminen jää minun osaltani tähän.

    • Kauniin runon/laulun oli edson tänne kirjoittanut. Meillä on nyt syksyn alkua, Ausseissa kevään alku. Lämpötilat on meillä nytkin samat, heillä 15, meillä 14.

      Meillä on tuoss vieressä Uutelan luonnonsuojelualue, johon Helsingin kaupunki on aikonut sijoittaa uuden ekomökkialueen. Sehän pilaisi ison osan Uutelan alueesta ihmisten ryntäyksen ja autojen aiheuttaman liikenteen takia. Sen paikaksi valikoitui vastustuksen myötä kuitenkin Hevossalmen tienoo Laajasalosta. Mökit olisi tarkoitus olla vuokramökkejä, joissa yövytään viikonloppu taikka viikko. Nukkumatilat neljälle ja olisivat todella ekoja, toimivat aurinkopaneeleilla ja kuivakäymälällä sekä sadevedellä, joka on puhdistettu ja kierrätetään. Mökit ovat meren rannalla.

      • Anonyymi

        No mitä niistä sitten? Lainailet uutista, mutta et sano omaa mielipidettäsi.

        m

      • Anonyymi kirjoitti:

        No mitä niistä sitten? Lainailet uutista, mutta et sano omaa mielipidettäsi.

        m

        Minä en juurikaan liiku luonnossa nykyään, joten minulle on sama mihin ne mökit pystytetään. Meillä ei ole ollut koskaan mökkiä missään, eikä enää tule. Elämme elämämme viimeistä neljännestä, kuten Kai Tolkku aikoinaan sanoi pitämyspuun varjostaan.

    • Saaks pitää kuitenkin hauskaa? Tai suorastaan nauraa?

      "Paitsi että se on minun maallani"
      "etelän vetelät "
      "tietä emme kyllä neuvo."
      "Se, mitä itse kritisoin on juuri tuo ihmisten tunkeminen joka paikkaan"

      • Anonyymi

        Onhan se hyvä, että yhdellä vetelällä on iloa Elämässään.

        m

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se hyvä, että yhdellä vetelällä on iloa Elämässään.

        m

        On se hyvä, että Elämässä on yksi, joka ei oo enää etelän vetelä, kun on ollut muutaman hetken Lieksassa.

    • Ehdotankin täällä vaikka keskustelua kuvista ja somesta ja kaikesta muusta inhottavasta. Tarpokoot ne soilla, joilla sellainen on.

      Itseäni suorastaan ällöttää sellaiset kuvat, jotka eivät roiku jonkun museon seinillä näyttelytiloissa, siellä missä huokuu suuri taide. Ettäs somessa kehtaavat !!!

      Some on muutenkin ihan perseestä ja meemitkii. Kaik män ku some tuli

      • Heh joo, vaikka min en oikke tuota "aikamiestä" ... mut bändi tuli mieleen. Ja sit oli ajanmies kanssa.

      • MInä en ole missään muualla somessa kuin keskustelupalstoilla, en ole twitterissä, en facessa, en whatsapissa, tiktokissa, instagramissa, en missään.

        Ainoat yhteydenpidot toimitan s-postilla, tekstiviestillä, skypellä tai jopa perinteisellä kirjeellä.

    • Niin kaik mänt, miittää ei jäänt, sanoi karjalaistäti kun kotitalonsa joutui jättämään. U:n äidin perhe lähti evakkoon ja perheen isä oli kuulemma polttanut heidän talonsa, ettei jäänyt vihollisille asuttavaksi. Oli iso talo kahdella sisäänkäynnillä paraatipuolelta melkein kuin kartano. Hopeaesineet olivat piilottaneet peltoon. Sinne jäi nekin. Liekö joku jo löytänyt. Pokasahakin jäi männyn juurelle. Tämä anopin sisko sitten rakastui hämäläismieheen siellä rintamalla ja vietti elämänsä talonemäntänä, lähes samannäköisessä talossa kuin oli ollut kotitalonsa.

      • Toivottavasti ei tule näitä kodeistaan pakolla pois karkuun joutuneita. Siis näille main, muuallahan niitä riittää, on sitten syynä sota tai nälkä.

        Minäpä hiukka vitsailen, koska joskus vaan mainokset ovat niiiin naurettavia. Lidl sanoo että tuu törsään, mitä enemmän törsäät, sitä enemmän säästät. Tuli vaan mieleen, kun aattelin nälkää näkeviä

      • Anonyymi
        edson kirjoitti:

        Toivottavasti ei tule näitä kodeistaan pakolla pois karkuun joutuneita. Siis näille main, muuallahan niitä riittää, on sitten syynä sota tai nälkä.

        Minäpä hiukka vitsailen, koska joskus vaan mainokset ovat niiiin naurettavia. Lidl sanoo että tuu törsään, mitä enemmän törsäät, sitä enemmän säästät. Tuli vaan mieleen, kun aattelin nälkää näkeviä

        Edson pilkkaa toisia, toisilta eli Ceeltä oikein pyytää anteeksi, kun sanoo vähän tuhmasti Ceen lempikaupasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edson pilkkaa toisia, toisilta eli Ceeltä oikein pyytää anteeksi, kun sanoo vähän tuhmasti Ceen lempikaupasta.

        MItä, olenko joskus sanonut olevani Lidlin asiakas? Ja ihan lempikauppani? Olen ollut kerran Lidlissä, ihan hyvää tavaraa siellä on, mutta se ei ole vakikauppamme. Meillä U käy kaupassa ja se on K taikka S-market jotka ovat lähempänä meitä kuin Lidl, joka kyllä löytyy myös Vuosaaresta.

    • Ny on piru merrassa

      Lapissa suuri matkailualan yritys saanut yskän ja nyt minä ainakin pelkään, minne ne massat nyt pääsevät vaeltamaan. Kun ei voi ees sualle mennä katsoon lintui

    • Hitto, mikä eilinen telkkuohjelman valinta ! Ykköseltä tuli Nuoruustango, mutta käänsin Beckiin ku se alko. Persbrandt oli nimiosassa jaksossa Gunvald, melko helepossa roolissa. Kerran tais näkyy ku äijä paineli länkisäärillään ... ei muuten tainnu lyödä ketään tässä jaksossa. Valmisteliko/suunnitteliko "kuolinvuoteellaan" että mitä tekis seuraavaks. En tiijä.

      Tänäänkin jää Nuoruustango, ku tulee murhaa Teemalta.

      • Minä katsoin eilen sen nuoruustangon. Oli hyvä leffa. Siinä oli hyvä musiikki, tyypillinen kuvio muuten, että nuoruudenystävät kokoontuvat ruokakurssin merkeissä, muistelevat entisiä nuoruuden aikoja, dokaavat, saunovat, iloitsevat, riitelevät, ottavat jo avioeroakin, mutta lopussa kaikki hyvin. Ero puretaan, entiset rakastavaiset palaavat yhteen, poika tapaa eka kerran isänsä jne. En kai kertonut liikaa.

      • Calvados kirjoitti:

        Minä katsoin eilen sen nuoruustangon. Oli hyvä leffa. Siinä oli hyvä musiikki, tyypillinen kuvio muuten, että nuoruudenystävät kokoontuvat ruokakurssin merkeissä, muistelevat entisiä nuoruuden aikoja, dokaavat, saunovat, iloitsevat, riitelevät, ottavat jo avioeroakin, mutta lopussa kaikki hyvin. Ero puretaan, entiset rakastavaiset palaavat yhteen, poika tapaa eka kerran isänsä jne. En kai kertonut liikaa.

        Tuo on tullut ennenkin ja pääpiirteet suunnilleen muistan. Aihe sinänsä antaisi filmintekijöille mahdollisuuden melko paljon railakkaampaankin sananvaihtoon ja mielipiteisiin, mutta tuohon nyt on tyytyminen

        Kyllä sanankäänteet olivat melko ronskit, ei siinä leffassa hymistelty.

    • Anonyymi

      Edsonilta kysyn, haluaisitko että täällä olisi kanssasi keskustelemassa pelkkä Calvados, jolla ei ole tapansa mukaan muuta kuin myötäsukaista sanottavaa sinusta? Minä ja a-mummu saadaan pelkkää ilkkumista, usein jopa samassa kommentissa.

      Vetelähän tuollainen on, joka viihtyy työmaallaan vain yhden päivän.

      • Anonyymi

        Lisäys: täällä ollaan taas menossa siihen suuntaan, että kaikki mitä sanon ja moni a-mummunkin sanomus aiheuttaa sinussa pelkkää kiusanteon halua. Missä minä olen sinua nimitellyt etelän veteläksi? Minähän puhuin yleisesti niistä soille tunkevista ihmismassoista. Rupee nyt vielä Alin kanssa pilkkaamaan Pohjois-Karjalaa, jossa mielestänne ei ole mitään hyvää.

        m

      • Siitäkö täällä nyt kiikastaa, etten moiti edsonia. Olen minä moittinut häntä monesti, mutta jos hän pysyy asiassa eikä pahemmin pilkkaa, niin en minäkään. Jos minulla on vain myötäsukaista sanottavaa jostakin kirjoittajasta, niin se on pahaksi?

      • Calvados kirjoitti:

        Siitäkö täällä nyt kiikastaa, etten moiti edsonia. Olen minä moittinut häntä monesti, mutta jos hän pysyy asiassa eikä pahemmin pilkkaa, niin en minäkään. Jos minulla on vain myötäsukaista sanottavaa jostakin kirjoittajasta, niin se on pahaksi?

        No ehkä ara haluaa vähän säpinää tänne.

        Mä oon niin vetelä, etten oikein jaksaisi. Tänäänkään en ollut kahden päivän edestä touhuttamassa. Päivä kerrallaan meinaan jatkaa edelleen.

        Oli kylmähkö tuuli meinaan. Ja jos nyt tässä kertoisin, kuinka paljon selkä jaksaa nostaa, niin toistaisin monenkin mielestä yksitoikkoisen kuuloisia tekemisiäni. Mutta kaiken uhallakin sanon, että selkä jaksaa paremmin ja paremmin.

        Pienin lapsukainen on ollut ekan yön eli viime yön kotonaan ja ihmetellyt kuulemma uusia tuoksuja.

      • Aatteles niitä kärsimyksiä, joita tuo "myötäsukaisuus" saattaa aiheuttaa niille, jotka evät tänne kirjoita, pelkästään lukevat sepustuksiamme.

        yst. terv. vetelä

    • Anonyymi

      Varmasti monikin joutuu pidättelemään itseään, ettei käy myötäsukaisten kimppuun vähän ravistelemaan, että älä hyvä ihminen anna panna noin halvalla itsäsi.

      m

    • Pikkanen soitti eilen illalla ja katseli suurilla silmillään, että mitähän tuntemattomia ääniä korvillaan on kuulevinaan. Tunti jokelleltiin tai siis maiskuteltiin.

      Taas on aurinkoinen aamu

      Löysä suunnittelee ... miettii myös, että kestääkö kiila moukaroinnin tai halkaiseeko se kiharakoivun tyvipöllit. Kaik on nyt katoksen alla kuitenkin

    • Makrillipizza... kyllä muistan sen ison soikean peltipurkin, jossa niitä pötkötti ruotoineen päivineen. Joku muukin pikkuseikka saattoi tuoda mieleen oman tuonaikaisen nuoruuden. Tyväenlauluja hoilotettiin, kuppia otettiin. Meissä oli vain se ero, että levylautasella pyöri usein myös talonpoikaisarmeijan lauluja vastakohtana neukkuromantiikalle.

      Olisi elokuvassa voitu laulaa Kiti Neuvosen Nuoruustango kokonaisuudessaan. Ovat niin upeat ne Anu Kaipaisen sanatkin.

    • Oikein näin sieluni silmillä miten pikkuinen katseli isoisää suurilla silmillään skypen välityksellä. Meillä oli tuo tilanne 4½ v sitten. Pikkuinen oli valkoisissa pehmeissä vaatteissaan tummine silmineen kuin pieni kuutti.

      Leffa oli kyllä hyvä, siis tuo Nuoruustango. Kävin usein tanssimassa Malmin työviksellä taikka Kulttiksella, toki monissa muissakin paikoissa. Kuppiakin otettiin kotibileissä ja tupakoitiin.

    • Anonyymi

      Ootte muistelleet makrillipitsaa. Ei hajuakaan, ei edes tuoksua, mutta ne makrillit, mitä joskus kaupata olen ostanut, siis savumakrillit, ne ovat kyllä maistuneet.

      Nuoruustango. Tuo on kaunis kappale, mutta jos alan kuunteleen sanoja, niin mieluummin unohdan raadollisen nuoruuden.

    • Johan on piru merrassa? Onko tämä uusi hyökkäystapa vai kenties katuva selittely liian rumaksi äityneestä kielestä:

      "Mitä tulee muuten pohjoiskarjalaan niin kenelläkään ei todellisuudessa ole mitään pahaa sanottavaa itse maakunnasta tai sen asukkaista vaikka soista olisikin. Ainoastaan yhden ainoan persoonallisuuden vuoksi sitä on karrikoiden ihan virkistykseksi ja kirjoitusinnoittajaksi niin karrikoiden esitetty että vähemmänkin viisas olisi sen ymmärtänyt sellaiseksi eikä suinkaan maakunnan todelliseksi irvailuksi.
      Sama koskee naisten asemaa. Sitä on vain yhden tai oikeastaan kahden vuoksi karrikoitu ja vastapainoksi ja osoittaakseen karrikoinnin käytetty myös ilmauksia jotka eivät ole miehillekään kovin mairittelevia ja etenkään eivät yleisiä, mutta karrikointi yleistyksellä saa höynähtävät helposti innostumaan ja tuottoisiksi."

      On manipulaattoreilla monet keinot.

      • Voihan nenä

        Kyllä kaikki koetetaan, mitä vaan mieleen tulee. Kuinka sinä viitsit tuollaista lukea? Nyt kuitenkin on mentävä tarkistamaan, mitä taas löytyikään omasta merrasta.

        Tästä olisi helppoa siirtyä ylikalastukseen, mutta tyydyn nyt vain siihen, että pilaantuneita vesiä yritetään elvyttää

      • edson kirjoitti:

        Voihan nenä

        Vastaankin itselleni, koska kävin just mertani tarkistamassa.

        Onneksi sinne ei ollutkaan uinut kuin Lapin matkailubisnes. Merta sinänsä lienee ihan oiva kalanpyydys. Samoin kuin ehkä katiskakin.

        Täytyy kyllä tunnustaa, että kala oli se helekutin yllyke lähteä merta edemmäs aikoinaan, siis kalaan. Ihan samaa hullutusta kuin bongaajan pakko lähteä bongaamaan. Miksen voisi samalla kategorisoida eli ryhmittää suurimman ryhmän eli välttämättömän levon etsijät eli lomalaiset

      • Lisäys

        Kyllä edelleen ihmettelen, miksi aikuinen mies nostaa jatkuvasti kirjoitustensa keskiöön yhden tuntemattoman naisihmisen ikään kuin muita ihmisiä ei maailmassa olisikaan.

        Minä ilmeisesti olen pahin naisasianainen minkä hän tietää. Mitään hänen käsityksiään naisista en ole voinut ottaa vakavasti sen jälkeen, kun hän joskus kiukuspäissään arveli, että minulla, yli 70-vuotiaalla on "ne päivät", mahtoiko tarkoittaa kuukausia vai vaihdevuosia.

      • Anonyymi
        edson kirjoitti:

        Vastaankin itselleni, koska kävin just mertani tarkistamassa.

        Onneksi sinne ei ollutkaan uinut kuin Lapin matkailubisnes. Merta sinänsä lienee ihan oiva kalanpyydys. Samoin kuin ehkä katiskakin.

        Täytyy kyllä tunnustaa, että kala oli se helekutin yllyke lähteä merta edemmäs aikoinaan, siis kalaan. Ihan samaa hullutusta kuin bongaajan pakko lähteä bongaamaan. Miksen voisi samalla kategorisoida eli ryhmittää suurimman ryhmän eli välttämättömän levon etsijät eli lomalaiset

        Olen elämässäni järjestänyt kahdet rapukestit, muutama vuosi sitten, poikamme piti siitä ekasta ja toiset järjestin hänen pyynnöstään. Itse en niin ravuista ole ikinä tykännyt, paitsi katkavun hännistä, nykyään en enää niistäkään. Olivat kaupasta ostettuja rapuja.

        Tätini mies aikoinaan niitä pyydysti Hirvensalmella olevan mökkinsä järvestä ja saikin aika ison saaliin. Tätini sitten keitti ne isossa kattilassa ja tädin mies opetti miten ne syödään/juodaan. Tämä tätini oli stadissa asuva, joilla itsekin asuin 3½ vuotta yhdessä vaiheessa.

        Appivanhempani, jotka olivat herrasväkeä Kuusankoskella, pitivät joka syksy rapukestit värivaloin valaistulla kuistillaan. Syksyisin myös paistettiin nauriita kuopassa rituaalien kera. Kun minut ensi kertaa esiteltiin perheelle, tarjottiin uunissa paistettuja kastanjoita. Heti tuli semmoinen fiiilis että tänne en kuulu. köyhä stadilainen kun olin. Myöhemmin tajusin, että se oli heidän elämäntapaansa.

    • Tänne on ollut tänään vaikeaa päästä. Kone hakee ja hakee S24:n operaattoria, eikä löydä. Muille sivuille olen hyvin päässyt.

      LiisaO:n mainitsemasta henkilöstä lupasin olla kirjoittamatta mitään, mutta sen nyt mainitsen, että koska olen hänen mielestään takinkääntäjä, niin syy on juuri hänessä itsessään, koska alkoi haukkua sinua, amummua, Rapua, niin sitä en siedä. Rapu on saanut anteeksi ajat sitten, johtuen siitä, että hän ei ole ollut haukkujien joukossa. Rapu haluaa pysyä erossa kaikista riidoista. En minäkään täällä ole ollut koskaan riidanhaastaja, haluan olla sillanrakentaja mieluummin kuin siltojen hajottaja. Mutta se ei aina onnistu, olen sen tullut huomaamaan moneen kertaan. Olen se mauton, hajuton, suolaton, kuten savossa sanottaisiin olen siis tuima!

      • Ei täällä tahallaan kukaan muukaan haasta riitaa siinä mitassa mitä A tekee ilman mitään syytä. Nyt se on palannut oikein irvimään sillä, että olen niin tyhmä, etten osaa lukea noita haukkuja karrikoinniksi. Osaako hän itsekään lukea jotain "Mätäojan äijää" vain hauskaksi tyylikikaksi?

        Edson ihmetteli, miksi luen noita toisen ketjun juttuja. Takuulla hän itsekin lukisi niitä, jos saisi kukkoilla niissä päähenkilönä.

      • Hajuton ja mauton. Tsot tsot, ei ihan niinkään. Sinullahan on loputon varasto hauskoja sukujuttuja tai mitä olet lehdistä lukenut mistäkin aiheesta. Kuitenkin olet sen verran maltillinen, pehmeämpi, että sinuun ei suututa ihan yhtä helposti kuin eräisiin. Kuten minuun, jonka jokaisessa kommentissa varsinkin nuo herrat aavistavat leuhkimista ja loukkaamisenhalua, jolloin antavat samalla mitalla takaisin. Tähän on tultu.

        Maineeni ketjun hirvittävimpänä telaketjufemakkona kierittäisi minut tuntevat ihmiset naurusta persiilleen. Muutenkin lokerointi ismeihin soveltuu minuun yhtä huonosti kuin ketjun muihinkaan daameihin.

        Joten kunniani ketjun pahimpana sitä tai tätä on vääryydellä hankittu. Olenhan mainosnainen ja tottunut muuntumaan moneksi ilman hyveellisiä periaatteita.

        Tästä kommentista osa oli suunnattu, ei edsoniin eikä Whohon, vaan niin konservatiiviseen jäärään, jollaisia ei uskoisi olevan enää olemassakaan.

    • Ihan selvyyden vuoksi:

      Sivistyssanakirja:
      karrikoida
      verbi
      Kuvata karikatyyrinä, liioitellun naurettavana.
      Esimerkiksi: Karrikoida jotakuta, jotakin.

      Onko 'olio' siis karrikointia? Ei, koska siitä puuttuu liioiteltu naurettavuus. Oliot ovat luomakuntaa kuten ihmisetkin. Mutta kummasti mekin opimme lukemaan ja kirjoittamaan.

      Olisikin hyvä olla niin pieni, ettei kukaan erottaisi maan tasalta. Olio oliensis.

      Minä elän(A. Kivi)

    • Koska kukaan ei hiisku sanaakaan, kysyn millä perusteella joku naapuriketjulainen syyttää meitä jämämiehiksi ja -naisiksi.

      Onko niin arvokasta olla rauhassa, että kestää mitä tahansa? Mitä menettää, jos vähän edes panee hanttiin?

    • Minä olen aikanani pistänyt hanttiin. Mutta se on kuin veteen pierisi. He, joille hanttiin olen pistänyt, eivät sitä mitenkään ole noteeranneet, päinvastoin. Heidän mielipiteensä ja käsityksensä ovat "rulettaneet", myös ihan minun omissa asioissani - ikäänkuin tietäisivät paremmin kuin minä.

      Minun mielipiteeni ja asiat, jotka itse olen kokenut on tuomittu. Esim. surkimus A. pakkomielteisesti referoi vähän väliä miniääni, joka hänen mielestään on (minun) uhri(ni). Jospa tietäisi, mitä se ihminen on saanut aikaan! Vaan luulenpa, että vaikka tietäisikin, niin silti surkuttelisi häntä, että sai niin kauhean anopin - sehän oikeuttaa vaikka omien lastensa henkiseen pahoinpitelyyn. Paskaako se äijänräähkä minun elämästäni mitään tietää. Mutta machomiehenä ei voi hän perääntyäkään: akka tieltä kääntykööt.

      Jos jämätyypeistä puhutaan, niin Ali itse on juuri sellainen. Kukaanhan ei näköjään hänen epistoloilleen korvaansa lotkauta. Eikö se ole juuri sitä jämää?! Yksikseen on jäänyt. Ja missähän vika! Eipä taida hällä kaikki muumit olla laaksossa, kun ei sitä(kään) tajua.

      En minäkään riitaa halua, mutta jos kimppuun käydään, niin varmasti annan takaisin. Ei siitä varsinaista hyötyä ole, mutta toista poskea en käännä.

      Kaikesta huolimatta toivoisin, että Rapunen tulisi takaisin. Hän on yksi persoona tässä jengissä, ja kaikkien panos on arvokas. Meistä kaikista koostuu tämän ketjun arvo.

      Kauniita unia!

      • Anonyymi

        Pikainen tervehdys!

        Minäkin olen pahoillani, että "jouduin" lopettamaan Elämä-ketjussa (ainakin tämän nykyisen ketjun avaajan ketjussa, koska olin erittäin epäsuosittu avaajan mielestä), mutta kun riitelemään en rupea, mutta loputtomiin en myöskään kuuntele itseeni, tai toisiin kohdistuvaa solvaamista, niin poistuin. En myöskään aio muuttua muuksi, kuin mitä olen, vaikka kommenttini eivät "herroille" kelpaisi, eikä minua voi määräillä, mitä sanoja saan käyttää!

        Katsotaan tulevaisuuteen, jospa vielä tavataan Elämä-ketjussakin? Olen kyllä esittänyt Hesarissa toiveen (en ole ainakaan vielä saanut kyllä vastausta), että siellä avattaisiin vapaille kirjoittajille taas joku "Elämänmaku-ketju", missä voisi kirjoitella mitä mielessä pyörii, ilman toimittajien määräämiä aiheita. Siellä ei toisten kirjoittajien solvaaminen kyllä onnistuisi, niin tiukkaan siellä valvotaan ja se on hyvä.

        Kaikkea hyvää Elämään ja katsotaan tosiaankin jos vielä kuitenkin joskus päätän palata takaisin tähän "kotiketjuuni", mistä nyt olen ainakin evakossa?

        En kirjautunut tarkoituksella, mutta olen

        Rapu (se Alkuperäinen-Rapu)

        Tuohon vuodatukseen en muuta kirjoita kuin että toivotaan hösärin avaavan elämäketjuja

    • Huomenta a-mummu ja muutkin

      Juuri tuo Tapaus Miniä onkin mitä törkeintä yksityisasioihin puuttumista. Ilman muuta sinun versiosi on "luotettavampi" kuin noiden suvullesi vieraiden kirjoittajien varmana esittämä tieto, että sinä oman etusi vuoksi vääristelisit tapausta. Mitä siihen tulee, että tänne saisi kertoa vain niistä ihmisistä joiden on mahdollista puolustautua ja esittää oma kantansa, on pelkkää höpöä. Puhutaanhan täällä paljonkin esim. juuri sukulaisista; onko nyt varmaa että kaikki kohteet hyväksyisivät tavan, jolla heidät esitellään tuntemattomile. Joku ilmaisu 'musikantti' ei sekään ole kovin mairitteleva ole, jos ei ihmisestä muuta tiedetä.

      Minun tyttäreni henkisestä tilasta on esitetty täällä arveluja vain siksi, että olen kertonut hänen asuvan yksin keskellä korpea. Eihän niin tee oikea nainen ja miksei hänellä ole lapsiakaan, päivitellään. Ja millä hän elää? Pentutehtailulla, ollaan tietävinään. Mielestäni todella raakaa lyttäämistä.

      Aion kyllä vastedeskin kertoa tämän "epäkelvon" lapseni elämästä ihaillen hänen tarmokkuuttaan ja idearikkauttaan alkeellisessa asumisessa. Lehdet ovat täynnä juttuja maallemuuttajista mutta jo ensi lauseessa paljastuu, että useimmille se on rikkaiden leikkijöiden "selviytymiskoe" ja kohta he palaavat takaisin Helsingin lukaaliinsa. Tytärtänikin on pyydetty sinne tänne, mutta koska hän ei viitsi aina kertoa samoja asioita, hän ei ole välittänyt mennä mukaan; hänen kunnianhimonsa ei kaipaa sovinnaista naistenlehtijulkisuutta.

      No tulipa taas kehuttua...

      Miten nyt menee miniän kanssa? Ovatko särmät yhtään hioutuneet? Lapsissa on se hyvä, että he kasvavat ohi aikuisten aiheuttamien murheiden ja oppivat katsomaan näitä nuoren mutta ei enää lapsen silmin.

      Sain juuri päätökseen Elena Ferranten neliosaisen Napoli-sarjan. Siinä sitä oli sukupolvien ristiriitaa, avioliiton ristiriitaa ja kaikkea mahdollista ihmissotkua veitsenterävällä katseella kuvattuna. Elämäni ehkä paras lukukokemus.

    • Ara : "Koska kukaan ei hiisku sanaakaan, kysyn millä perusteella joku naapuriketjulainen syyttää meitä jämämiehiksi ja -naisiksi."

      Mulle on ihan sama se, mitä siellä kirjoitetaan. Uteliaisuus oli vielä joku hetki päällä, mutta onneksi pystyn uteliaisuuttani tyydyttämään aivan muualla, jos haluan.

      Mutta joo. Kovasti mainostavat sitä koronasovellusta ja siten helpompaa jäljittämistä. Ihan kuinka vaan, ite en ota tuota puhelimeeni. Jos taas olisi sellainen sovellus, missä näkyy aito ja tarkkaan laskettu hiilijalanjälki, vaikkapa pieraisemisenkin tunnistava, niin sen sovelluksen ottaisin het ja jos diktaattori olisin, vaatisin sitä muillekin. Kyl meinaan naurattaa sana matkustuskupla.

    • Aivan yks lysti, mitä täällä kirjoitetaan miniöistä tai omista lapsista yksityiskohtia. Itse en sitä tee.

      Jotenkin vaan tuntuu siltä, että löydän itse itsestäni sekä moitittavaa että jopa kehuttavaa, se riittää. Ja lisäksi maalima on täynnänsä mielenkiintoisia juttuja, joten ...

      Nyt eilenkö se oli, kun törmäsin keskusteluihin sähköpotkulaudoista.

      Mielenkiintoani ruokkii myös se, kuinka paljon seuraava UPM:n tehdas haluaa veroeuroja

      Ja kakkuna kukan päällä : la-su Suomi-Ruotsi yleisurheiluottelu ja tänään saan tilaamani digiboksin (tai huomenna) ja huomenna on kans tilipäivä jeee

    • Aurinkoista keskiviikkoa. Oli kiva taas koneen aukaistuani lukea teidän kaikkien viestit. Aion itsekin edelleen kertoa esim U:sta ja suvustani, jos en kertoisi, niin mistä saisin aiheen mihinkään muuhun kuin mitä olen lukenut ja kuullut töllöstä ja lehdistä. Enhän käy juuri missään. Tosin tänään yksi lääkäri taas väittää lehdessä, että meillä ei ole epidemiaa tällä hetkellä. No. ei meillä kyllä siinä mittakaavassa olekaan kuin monessa muussa maassa.

      U lähti käymään kaupassa, puuttuu ruokakerma tänään tekemään aikomastani lohikeitosta. Eilen parturoin hänen hiuksensa. Säästyi taas parikymppiä. Ei hän kyllä eläessään ole montaa kertaa parturissa käynyt, Sain joskus maailmassa yhdeltä suvun kampaajalta parturinsakset, niillä aina leikkaan. Ovat kuulemma instrumenttiterästä, en kyllä tiedä, mistä muusta niitä tehtäisiinkään.

    • Hyvää päivää!

      Tämä kirjoitus on kommentti LiisaO:lle, jonka viestissä kommentoi-kuplaa ei jostain syystä näy.

      Katsoin äsken, miten Ali on reagoinut eiliseen kirjoitukseeni (tiesin, että varmasti reagoi). Just niinkuin ajattelinkin. Minulle ihan sama mitä "minä-tiedän-kaiken-paremmin"-hyypiö lätisee. Naurettavinta kuitenkin on se, että vähän väliä väittää, ettei käy "jämä"joukon juttuja edes lukemassa, mutta tiiviistipä näkyy, lähes kirjain kirjaimelta, seuraavan kirjoituksiamme. No, kykeneekö naurettava ukonräähkä muuta kirjoittamaankaan kuin naurettavia, omasta mielestään tietysti täydellisiä kannanottoja!

      Kiitos kysymästä LiisaO. Ex-miniän kanssa ei varsinaisia välejä ole, mutta jos jotain lasten asiaa tulee, niin asiallisesti ne toimitamme. On nyt lastensakin kanssa ollut ihmisiksi. Ihan ihmeellinen on Alin väite, että kerroin miniästäni täällä saadakseni itselleni hyväksyntää ja päänsilityksiä. P...apuhetta ihmiseltä, joka kaikessa nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Eikös ennemmin pitäisi hävetä, että poikani niin epäonnistuneen valinnan oli tehnyt, ja olisin siten vaiennut niistä tapahtumista.

      Sinun tyttäresi elämä on kyllä erilaisuudessaan todella kiinnostava. Kuuntelin radiostakin korvat pitkällään hänen haastattelunsa. Joka naisesta ei sellaiseen elämään ole, eikä joka miehestäkään. Kuten sanoit, niin aika usein kuulee tai lukee kaupunkilaisperheestä/-ihmisestä, joka on muuttanut "korpeen" ja tehnyt siten upean ratkaisun elämässään. Joku kai niistä on onnistunutkin, mutta varmaan moni on palannut hissunkissun takaisin kaupungin suomien palveluiden ääreen.

      Minustakin on mukava kertoa lähelläni olevien ihmistenkin tekemisistä, vaikka eivät nekään niin kummia juttuja ole. Omat tekemiseni ovat enempi sitä "nypläämistä". Etenkin nyt korona-aikaan. Eilen kuitenkin kävin elokuvissa konsertissa. Kyseessä oli "Jonas Kaufmann operetin ja wieniläislaulujen parissa". Opereteissahan on aivan ihanaa musiikkia, joka valitettavasti on aliarvostettua. Mutta kun sitä esittää yksi maailman parhaista tenoreista, niin musiikkikin saa ihan erilaiset ulottuvuudet. Siinä ehkä juuri jutun clue onkin: operetteihinkin kannattaisi palkata huippusolisteja, niin suosio voisi kasvaa.

      Sitä aloin mietiskellä eilen illalla esityksiä katsellessani, miten lähes kaikki musiikki, niin laulut kuin orkesteriesityksetkin olivat tuttuja minulle lapsuudesta. Ja nimenomaan sieltä. Aikuisikäisenä en po. genren musiikkia ole harrastanut missään muodossa. Ei ole levyjä, enkä ole käynyt live-esityksiä katsomassa. Mitä kuullut olen, on tullut radiosta. Olisiko niin, että lapsuudessa po. musiikkia tuli radiosta, joka meillä oli aina auki, kun yleensä siitä jotain tuli. Äiti joskus lauleli kipaleita, joita oli radiota kuunnnellessaan oppinut: "Tirolin maas' jos ruusun saan", "Wien, Wien on aina Wien", jne. Muistan myös päässeeni melko pienenä, taisin olla ekaluokkalainen, katsomaan livenä "Mustalaisruhtinatarta", missä Hilkka Kinnunen oli pääosassa, ja mikä teki minuun ilmeisesti melkoisen vaikutuksen: kuulemma piirtelin sen jälkeen viikkotolkulla Hilkka Kinnusen kuvia upeissa esiintymisasuissaan.

      Nyt pitää lähteä "pyöräyttämään" poropiirakka. Entiset naapurit poikkeavat parturi- ja kampaamoreissullaan. Asuvat nykyään kaukana Espoon perukoilla, mutta käyvät hakemassa em. palvelut vielä täältä, monikymmenvuotisesta kotikylästään. Mukava nähdä heitä ihan elävänä. Viestejä kyllä vaihtelemme, mutta edellisestä näkemisestä on kohta jo vuosi.

      Kepeätä keskistä viikkoa!

    • Maksoin eilen yhden laskun, jonka pankkitilitieto oli muuttunut, joten maksoin sen sille uudelle eri pankkiyhtymän tilille. Kun olin maksanut sen katsoin mille tilille meni, niin se oli mennyt sinne entiselle tilille. Tiedän että pankit muuttavat tilin siksi mikä on maksajan pankki, mikäli maksun vastaanottajallakin on sen pankin tili. Monella firmallahan on laskulomakkeella 3-4 pankin tilinumerot. Nyt ei ollut, joten tuli mieleeni, että saajalla on sittenkin vielä se entinen tilikin olemassa, vaikka sitä ei laskussa mainittu enää.

      Lähetin heti viestin asiakaspalveluun ja sanoivat ottavansa huomioon, että olin maksanut uudelle, mutta pankki käänsi sen entiseksi. En halua saada maksukehoitusta.

    • Muistan, kuinka äitini hyräili wieniläissävelmiä radion mukana: Ungarn land, donau strand, heimatland... tai sitten Jääkärin morsianta: Elon mainingit korkeina käyvät, niiden kuohuissa kulkee mun tiet... Ihan nuorena inhosin operetteja mutta opiskeluaikana innostuin Svenska teaternin Hair-musikaalista ja näin sittemmin ainakin Catsin kaupunginteatterissa.

      Tytön ollessa pieni hilluimme television edessä Famen tahtiin. I'm gonna live forever... Yksi outo ooppera tai musikaalikokemus oli Sweeney Todd, keskiössä kaamea murhaparturi, suomennos Juice Leskisen. Valaistusmestari oli pannut parastaan: kun Kansallisoopperan ovet aukesivat: tulimme kuin tuonelaan, katsojarivit värjäytyneet viheriänharmaiksi kasvoiltaan.

      Kotiin takaisin -sarjassa oli hauska kohtaus, kun nuorelle maalaismiehelle esiteltiin Sydneyn vapaamielisiä boheemipiirejä. Hän kertoi innoissaan miten jotkut Rodgers- ja Hammerstein -nimiset olivat ottaneet homopojan sydämellisesti vastaan. Siis ensituttavuuksia kaupunkielämässä olivat kuuluisan South Pacific -musikaalin tekijät.

    • Eilen onnistuin pysäyttämään ketjun. Tänään vastaavasti käynnistän sen.

      Paikallislehdessämme julkaistiin tavan mukaan koulujen ruokalista. Sitä käsitteli myös pääkirjoitus. Se miksi keskuskeittiön ruokalista on hyvä tietää kodeissa jo etukäteen, johtuu tietysti ajatuksesta, ettei illalla laitettaisi samaa ruokaa kuin koulussa.

      Kirjoittajalle oli juolahtanut mieleen tarina Helsinkiin muuttaneesta maalaispojasta, joka kuukauden päästä soitti kotiin, että rahat ovat loppu.

      "Isä läksytti poikaa, että tämä on kuitenkin törsännyt rahat niihin etelän evväisiin ja ostellut vaan kalliita pitsoja ja kepappia. Poika tuhersi itkua ja vannoi, ettei ole semmoiseen haksahtanut vaan on syönyt ihan sitä tuttua kotiruokaa: kuhafileetä, riekonrintaa ja lakkoja."

      Näin täällä meillä. Omaan herkkulistaani kuuluvat lakatkin, omalta suolta. Riekkoa ei täältä oikein saa, kun taas kuhafilee on vakiotarjottava etelä vieraille, jotka kiittelevätkin vuolaasti Pielisen kuhaa.

      • Kuha onkin mahtavan hyvää kalaa. Ostamme sitä joskus, on melkoisen kallista. Ei ihme, että pojan rahat loppuivat.

        Sisareni soitti eilen, että miehensä kävi jo puolukassa ja oli aika hyvän saaliin jo saanut. Noin viikon vielä kannattaa antaa uusien satsien kypsyä.

    • Etteikö täällä rajan pinnan pikkukaupungissakin pääsisi osalliseksi maailman kulttuureista? Sain meilissä kutsun tuttavani kirjanjulkistamiseen. Kristiina S. on paikkakuntamme "prinsessakirjailija" jonka erikoisalaa on kuvitteellinen, satumainen kruunupäiden historia. Näin kauniisti kuvaillen hän esittelee 21 Kreikan auringon ja meren tytärtä, jotka kutsuvat meidät mukaan tosielämän seikkailuihinsa 1900-luvun alusta koronavuoteen: Ateenan sydämeen, Parnassos-vuoren pinjantuoksuun, Korfun läpikuultavien vetten ääreen, Linnunradan valoon Marokkoon, Jugoslavian dramaattisiin vaiheisiin, maailmansotien pommitusten keskelle, salaristiäisiin Englannin maaseudulle, saksalaislinnoihin, psykoanalyyttisen Pariisin ytimeen, maanpakoon Afrikkaan, Amerikkaan, diktatuurista vapautuneeseen Espanjaan, 'Kauniitten ja rohkeitten' kulisseihin, uuteen elämään unelmien maassa....

    • Vähän tylysti eilen muistaakseni kirjoitin, että "ihan sama mitä täällä kirjoitetaan" ... siis lähipiiristä. Joo ja olisi voinut ravullekin vastata hieman toisin. Eli osa minua on edelleen hengissä, vaikka ymmärrän, että lähipiiri on tärkeä jokaiselle. Niin minullekin. Samoin ehkä on tätä Elämää parempi ilman suurempia hässäköitä mieluummin rakentaa kuin rikkoa.

      Ymmärrän jopa sen, että lähipiiri on ja asuu suht lähellä. Nyt taas ajankohtaista täälläkin, kun kumppani lähössä hoitamaan kiireellisten lapsia kahdensadan kilometrin päähän. Jos asuttais lähempänä, niin akuuttiinkin hätään olisi helpompi lähteä auttamaan.

      Kun pentumme olivat pieniä, niin silloin toimi hienosti naapuriapu äkkinäisissä tilanteissa, mutta ehkä tätä auttoi sekin, että asuimme omakotialueella. Ja muutenkin. Äidit tapasivat usein jonkun pihalla ja lapset tietty mukana. Meillä lisäksi oli äitini pitkään samassa huushollissa, mikä kyllä oli ... sekä/että ... /- ... ja en kyllä ihan saman katon alle, mutta jospa olisikin ihan vieressä toinen katto, niin ... tai no.

    • Nauttikaa te, jotka saatte ystävän kaunokirjallisuudesta. Muistan hyvin ajan, jolloin mieli liikkui kirjan sivuilla ja näki tekstin jopa filminä.

      Yhtä hyvin teille, jotka kuuntelette ja nautitte erilaisista musiikeista, niin sehän on plussaa pelkästään jokaiselle henk.kohtaisesti nauttivalle. On kyllä hullua maustaa toisten makuasioita omilla känkkäränköillä ja pippureilla.

    • Ara : ... on syönyt ihan sitä tuttua kotiruokaa: kuhafileetä, riekonrintaa ja lakkoja.

      Varsin hyvin muistissa ollut tapaus. Kävin erään saamelaisen pihalla taas kerran. Hänellä oli koira ja oli just syöttämässä tätä. Laittoi koirankuppiin annosta kalakeitosta, missä runsaasti jäämeren aitoa lohta. Ettäs kehtas tällaista etelän vetelää kiusata!

      Joo ja poikamme lähettää kuvia Keiteleen kuhista ja mateista ja kalastajasta, joka ajaa laituriin ja tuo muikkua

    • Huom! tänään tv1 klo 19

      Gérard Depardieun Eurooppa
      2/10. Bretagne.

    • Tässä vielä tänään istuskelen http://bot.fi/3dcx eli huilaan sillä nämä ovat sen verran polttopuiksi hankalia tehä, että mehuja vie.

      Tää on mun elämää, mutta olen nähnyt unia siitä, koska aloitan tekemään perhoshaavin kehystä, kävelykeppiä ja kainalosauvoja. Liima jo ostettu perhoshaavin kehän tekemiseen.

      Ja hitto kun osaisi ... saisi hyviä kuvia sudenkorennoista.

    • Ja vielä yksi eilisillan tuntemus

      Katsottiin 20:30 ykkösen uutisia. Saatana. Ihan samat kuin 18:00 uutiset. Sanasta sanaan, kuvasta kuvaan, pärkkeletto, pitäkööt uutisensa.

      Kuinkahan käy tänään kyselytunnin katsomisen kanssa? Tulkintoja gallupista en ainakaan enää lue.

    • Johan on paksu pölli halkaistavissa edsonilla. Tuosta mitasta tuli mieleeni juttu, jonka eilen luin. Vanha mies istahti kauppareissullaan puistonpenkille kun viereen tuli toinen vanha mies rollaattorillaan ja kysyi, saako tähän istua. Toinen vastasi että totta kai,. Toinen istui ja otti taskustaan mitan ja mittasi etäisyyden tähän toiseen, joo, kaksi metriä näkyy olevan. Ensin istuneen mielestä tällä oli huumori tallella.

    • Omalta kohdaltani näyttää vakavasti siltä, että jaksan katsoa kyselytunnin, siihen jo tämäkin kuva johdattaa. Haluan pitää siis omaa hilpeyttäni yllä. http://bot.fi/3dd4 Joo jospa olisi parempi kuva, niin voisi nähdä kölin alla liian kauan hapettomassa tilassa olleen kantavan tuota panderollia.

      Sama sälli varmaan huutaa myös apuva stadionimme peruskorjaukselle ja moittii MOT:tä siitä, että nyt eivät saa työmaalta poispotkittu balkanilainen tai joku balttialainen toimeentuloaan, koska ahkerasti säästi 3 ekun tuntipalkastaan ja teki jumalattomasti ylitöitä, jotta perhe elää paremmin sitten kotona, missä ei ole duunia. Tällähän tämä "tiedemies" perusteli aikoinaan sitä, että arabit ovat pelkkiä hyväntekijöitä bangladesiläisille, kun riisikupin tarjoavat ja pitävät passitkin hyvässä tallessa.

      • Lisään vielä tuon kuvan ylläolevan tekstin :

        "Perussuomalaiset kansanedustajat(!) esiintyivät jälleen "edukseen" sellaisessa sekalaisessa seurakunnassa (mm. q-anonit ja muut äärioikeistolaiset huru-ukot),
        jotka paitsi levittävät salaliittoteorioita, niin vaativat mm. Lukashenkon diktatuurin hyväksymistä, ja uskottelevat että Suomen ja Neuvostoliiton välillä 1947 solmittu Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa, ja se kieltää Suomea liittoutumasta itänaapuria vastaan. (Jollaiseksi he EU-jäsenyyden kuvittelevat)
        Paitsi että hyvin tehty artikkeli kuvaa hyvin mistä on kysymys, on se myös tärkeä osoitus kansalle, millaisen joukon kanssa perussuomalaiset kansanedustajat veljeilevät, ja keiden ulkopuolisten toimijoiden etuja nämä julistukset siinä sivussa palvelevat.
        "Jos kaikkia eduskunnan rappusilta kuultuja puheita olisi ajanut faktantarkastuskoneen läpi, laitteen hurr-durr-suodatin olisi tukkeutunut jo alle tunnin jälkeen.
        On myös hyvä nähdä ja kuulla, millä argumenteilla tämänkaltaiset populistiset liikkeet kannattajilleen puhuvat, kuinka paljon väitteiden takana on faktaa, ja kenen muiden ulkopuolisten toimijoiden etuja nämä julistukset siinä sivussa palvelevat."

        Meinaan että on siis olemassa yllättävän mäntti "kansa" Jopa kristilliset saavat ääneni mieluummin.

    • Anonyymi

      Eksytystä voi niellä, kun se on vastustamaton.

    • Kylläpä rupesi mieli tekemään tuoretta kalaa, kun niistä tuolla ylempänä praataatte. Parasta tosiaan on, kun saa vasta vedestä nostetun kalan tai muun vesielävän suoraan grillille tai pannulle ja siitä suuhun. Olen jonkun kerran päässyt sellaisen kokemaan, aikuisikäisenä.

      Lapsena kesäisin tuore kala oli melkein jokapäiväistä. Isä kalasti ja äiti saaliista ruokaa väsäsi. Silloin en tykännyt kalasta. Usein menimme myös koko porukka läheiseen saareen retkelle. Siellä sytytettiin notski ja siinä hiillostettu kala oli minunkin mieleeni. Voi, jos nyt sellaisen kalan saisi, niin olisin onnenkin kukkuloilla.

      Tänään on meillä kaalilootaa, just pistin uuniin ja siippa läks etsimään kaupoista puolukoita. Niitä meinaan pakastaa taas paljon, kunhan niitä ensin löytyy. Metsään ei meistä kummastakaan ole enää menijöiksi. Mökkimaisemassa kyllä niitä on, mutta sen maiseman louhikkoon ei passaa vanhan mennä.

      Voi, että on käynyt kärsään, kun olen katsellut pojan ja miniän lähettämiä kuvia ja viden pätkiä Lapista. Koko porukka, siis koirat mukana, on päivittäin tehnyt 10-15km vaelluksia ruskamaisemissa. Aivan mahtavan näköistä touhua. Pysähtyminen tulille kahvin keittoon näyttää kuvassa niin houkuttelevalta, että teksi mieli tässä samassa siipaista sinne itsekin. Itse olen tuollaisilla tulilla istunut joskus talviaikaan, mutta ruska-Lapissa en kertaakaan. Ruskamatka on ollut mielitekoni jo vuosia, mutta enpä vain ole saanut sitä toteutettua. Nyt en pitkille patikointimatkoille uskaltaisi enää lähteä, mutta muutama kilometri menisi vallan hyvin. No, haaveita pitää olla.

      Hyvää torstaipäivää!

    • Jahas, että kala on tuonut mehut suupieliin

      Minäpäs myös kerron oman päivän ateriani. Just uunissa kaksi esipaitettua patonkia. sitten niiden valmistuttua halkaisen kummatkin ja väliin hiukka flooraa, homejuustoa, leikettä ja hiukka sinileimaista. Lasiin kokis zeroa ja kuuntelemaan kolmosen aamua

      Uudennos jätkän ent. ruokatunneilta. Polakka vaihtunut patonkiin, hampparinkäyrä vaihtunut leikkeeseen homejuustoon ja juoma maidosta kokikseen

      • Minä pidän myös kovasti tällaisesta välipalasta: Ruispuikulasta alapuoli, sen päälle keijua, 3 viipaletta sinistä täyteläistä emmentalia ja mikroon 30 sekunniksi, jolloin juusto lörähtää. Päälle rakuunaa ja lasillinen maitoa ja eikun syömään.

        Tuosta kumppanisi lähdöstä taas lapsia hoitamaan, mekin mielellämme hoitaisimme pikkuista mutta kun välimatka on 360 km, ei onnistu. Onneksi pikkuisella on mumma parin kilometrin päässä. Kun pikkuisen isä ja sisko olivat pieniä, he olivat aina meillä viikonloput ja kesälomamme ajat. Haimme heidät aina Vantaalta, itse asuimme Laajasalon perukoilla, eli välimätka oli vain noin 25 km. Nautimme siitä ajasta todella paljon. Asuimme silloinkin meren rannalla ja lapset pääsivät kesällä mereen uimaan, meistä aina jompikumpi vanhtimassa.

    • Calvados

      Nuo jokasyksyiset ruskamatkat kuuluivat U:n ja faijansa elämään joka ikinen vuosi, siellä he rinkat selässä kulkivat ja yöpyivät omassa kevytteltassaan taikka autiomajoissa, minä en ollut ikinä mukana, monesti oli muitakin sukulaisia, eli usein oli 3 taikka neljä sielua siellä taivaltamassa.

      Joskus tekivät pelkkiä karhunkierroksia, jos oli poikamme mukana eka kertaa noin 15 veenä. Se ei yleensä apelle riittänyt, vaan kiersivät kaikenmaailman kolkat Lapista Utsjoki-Kevoa myöten. Siellä appi sitten kuvasi kaikenlaista maaruskaa ym pikkukasvia oikein lähikuvina ja teki niistä dioja siihen maailman aikaan kun niitä projektoreita oli innostunut ostamaan.

    • Miten hauska tarina sinulta. Minäkin olen ollut Aavasaksalla mutta vain turvallisesti U:n kanssa. Kyllä sitä kaikkea tuli nuorena silti jo ennen U:ta koettua. Raiskatuksi en koskaan päätynyt. Liehittelijöitä kyllä riitti. Minä annoin kerran valokuvani yhdelle outokumpulaiselle pojalle, jonka jossain tapasin, emme ole sen jälkeen tavanneetkaan, mutta hänen nimensä muistan. Olin silloin jo pihkassa U:hun. Nyt kun etsin sen nimistä miestä on ainakin yksi samanniminen proffa, jopa hieman samannäköinen, ikäkin passaa.

      Kyllä nuorilla tytöillä on kaikenlaisia vaaroja, jos meillä olisi tytär ollut , olisin aina sydän syrjällään, että missä on, kun ei ole tullut vielä kotiin. Anoppi oli aina huolissaan pojistaankin, mutta kun heille tuli tytär, oli aina kuulevinaan radalta tyttärensä avunhuutoja, kun joku mies ahdistelee tätä. Asuivat Malmilla ihan radan varressa ja sieltä oli hyvä oikotie tulla kotiin asemalta käyttämättä päätietä ja pimeydessä saattoi vaania kulkijoita vaikka mikä pahis. Itsekin kuljin radan yli monesti töihin ja usein siellä oli itsensäpaljastelija. Heistä ei yleensä vaaraa ollut. Paljastelija ei pimeässä kylläkään paljastellut, piti olla sen verran valoisaa että näki, mitä esitteli.

    • Omituista. Tuo viestini LiisaO:n kirjoitukseen on täällä, mutta LiisaO:n oma hauska kirjoitus hänen ja tyttökaverinsa matkasta Aavasaksalle on kadonnut. Siinä oli porilainen ja oliko torniolainen kundi lyöttäytyneet seuraan. Nyt en ainakaan löydä mihin vastasin. Taas on robo toiminut järjenvastaisesti.

      • Se Aavasaksa-juttuni on ollut liikaa robon heikolle sydämelle. Mitäs kirjoitin anonyymina!

        Oli siis sekä torniolainen että porilainen lyöttäytyneet meidän seuraan, jossa ennestään oli kaksi saksalaista nuorukaista. Mutta kuten kirjoitin, reissu päättyi onnellisesti. Ketkään pojista eivät uhanneet neitsyyttämme. 50-luvulla oli vielä kunnon miehiä. Ja likkoja, jotka olivat oppineet tyttökoulussa, että riskeerata ei kannata.

        Nyt kun täällä on käsitelty naispuolisten sukulaisten suhteita, kehoitan ottamaan käteen Elena Ferranten Napoli-sarjan. Siinä äidit ovat tomeria matriarkkoja. Vähemmästäkin saa poikiin vilkuileva tyttö kuulla, että "Sinä viet minut hautaan" tai "Häivy iäksi äläkä tule takaisin". Mutta silti tyttäret palaavat yhä uudestaan: pahamaineisen Korttelin vetovoima on kumoamaton, ja siellä ne tomerat mammat, tuskin sängystä päässeet vanhukset ovat toivottamassa karulla tavallaan - haukkumalla - tervetulleiksi.

        Vielä täytyy kertoa liikuttava tarina yhdestä koiramammasta, nykyään koiramummosta. Tämä narttu on tottunut olemaan koiravaljakon johtajana. Sille on kuitenkin tullut vaiva, mikä estää sujuvan rekikoiratoiminnan. Silti, kun muut koirat valjastetaan lähtöä varten, se jopa kaivautuu aitauksen alta ja ryntää seisomaan siihen vanhalle paikalleen. On sydäntäsärkevää saattaa se takaisin omaan ketjupaikkaansa.

      • LiisaO kirjoitti:

        Se Aavasaksa-juttuni on ollut liikaa robon heikolle sydämelle. Mitäs kirjoitin anonyymina!

        Voi, miten hellyttävä on tuon koiramummon tarina.

        Anopin huolehtivuudesta muistan, kuinka hän oli aina näkevivään oman vanhemman poikansakin vaikka ojassa, kun siellä oli joku deeku kaatunut sinne jolla sattui olla samanlainen kihara ristiverinen tukka kuin tällä vanhemmalla pojallaan, joka lähti kotoa asumaan kaverilleen 17 vuotiaana miehensä, eli apen ajamana. Poika kävi kuitenkin äitiään päivisin tapaamassa kotonaan, kun faijansa oli töissä.

        Eli kyllä Suomessakin on ollut tuollaista ihan 60-luvulla vielä. Eli minun kertomassa ei ollut kyse kovasta matriarkasta, vaan kovasta patriarkasta. Appi haukkui sekä vanhemman poikansa että nuoemman (U:n) pataluhaksi, kun menimme naimisiin 2½ vuodein välein ja kellään ei ollut vielä kunnon koulutusta eikä vaimot edes rikkaista perheistä. Siinä korvat punaisina kuuntelimme, millä aiomme elättää itsemme ja perheemme.

        Myöhemmin appi kyllä suli, vanhuus iski ja joutui minun ja U:n huolenpidon alaiseksi moneksi vuodeksi, oli jopa kehunut minua yhdelle naistuttavalleen.

    • Anonyymi

      Stubbimainen tulevaisuus vain odottaa.

    • Harmaata perjantaita

      Valvoin myöhään ja tuijotin yhtä sarjaa jaksosta toiseen. Koukussa sarjaan Koukussa, vaikka olinkin sen nähnyt silloin joskus.

      Viesti ilmoitti eilen, että digipoksi oli Lahdessa odottamassa lähtöä tänne ja het katoin, koska lähtee dösä. Puolilta päivin pitäisi olla täällä. Iltapäivälle siis testaamista, että millaisen pelin tulin ostaneeksi.

    • Kummallista, luulin, että puolukka-aika olisi jo parhaimmillaan, mutta eilen piti neljä kauppaa käydä läpi, ennen kuin niitä löytyi. Oman kylämme kaupasta kysyttäessä sanottiin, että ei oo, eikä tuu.

      Illalla sitten surruttelin 5kg puolukoita sauvasekoittimella litran annoksiksi ja pistin pakkaseen. Jätin sosetta vähän jääkaappiinkin, jotta saamme sitä tekemäni kaalilootan kaveriksi tänään.

      Muistan, kuinka nuoruudessani monena syksynä puolukoita kerättiin ihan tolkuttomia määriä. Eräs siipan sukulaistäti toimi meille oppaana asuinpaikkansa (nykyisen mökkikuntamme) metsissä ja mallina, miten marjoja kerätään: hän juoksi ja poimi. Hänen saaliinsa usein laskettiinkin säkillisinä, meidän ämpärillisinä. En kyllä koskaan ymmärtänyt, mihin tuo sukulaistäti sen hirmuisen marjamäärän käytti, mutta ei ainakaan myyntiin. Ruokakuntaansakin kuului vain kaksi aikuista, ainut lapsensa oli silloin jo maailmalla.

      Latasin eilen puhelimeeni koronavilkun. En vielä ole perehtynyt siihen, ja siksi alkajaisiksi ihmettelenkin, että eikö tartunnan ja myös siitä jonkun sovellukseen syötettävän koodin terveydenhuollosta saanut joudu pysymään neljän seinän sisällä sairastamassa eikä haahuile ympäriinsä tautia levittämässä, tosin puhelimensa muita kohdalle sattuneita varoittaen. No, varmaan olen ymmärtänyt jotakin väärin. Pitää ruveta ottamaan selvää sovelluksen sielunelmästä.

      Huomenna vihdoin kotiutuvat Lapin matkaajat. Ensi viikolla pääsemme taas tosi toimiin kettisten kanssa. Ikävä heitä kaikkia on ollut. Koirista olemme saaneet paljon kuvia. Mm. sellaisia, missä koiria tunturissa kannetaankin. Rakalla (vai sanotaanko rakassa) tassutteleminen on varmaan ollut niille välillä hankalaa - kun ei ole jalassa niitä vaelluskenkiä.

      Tuo LiisaO:n kertomus koiramummosta on liikuttava. Mitähän se raukka on tuuminut, kun ei omaan työhönsä päässytkään. Joskus olisi kiva päästä koiran pään sisään näkemään mitä ja miten ne ajattelevat.

      Vaan nytpä alkaa maha huutaa jo lounasta. Eiku kaaliboxia ja puolukkasosetta huutoa tukahduttamaan. Mukavaa viikonlopun aloittelua!

    • Ihmettelen kauppiaasi sanontaa, ei oo eikä tuu. Nyt on kuulemma paras puolukka-aika vuosiin, tosin niiden olisi annettava kypsyä vielä ainakin viikko, ettei suurin osa ole raakoja. Systeri ja miehensä olivat tänäänkin olleet puolukassa, olivat keränneet 16 litraa. Lupasivat meillekin yhden ämpärin survosta tänä syksynä. Viime vuonna saimme vain 5 ltr. Joku mies oli pakun kanssa heidän tienvarressaan ja lähti metsään kantaen laatikoita, joihin kai ne suoraan kerää. Oli varmaan torikauppiaan lootat jo mukanaan.

      • Ässän myyjän kommentti meitäkin ihmetytti, kun myös olemme ymmärtäneet, että puolukoitakin tänä vuonna tulee pilvin pimein.

        Puolukat, joita eilen ostin olivat osin vielä vaaleita, eli eivät täyskypsiä. Sellaisista minun mielestäni tuleekin paras maku, kun ne soseuttaa. Jostain luin, että puolukkahyytelöt pitäis tehdä juuri näinä aikoina, kun sato ei ole ihan kypsää. Puolukasta en hyytelöä koskaan ole tehnyt mustaviinimarjasta kylläkin.

      • amummu kirjoitti:

        Ässän myyjän kommentti meitäkin ihmetytti, kun myös olemme ymmärtäneet, että puolukoitakin tänä vuonna tulee pilvin pimein.

        Puolukat, joita eilen ostin olivat osin vielä vaaleita, eli eivät täyskypsiä. Sellaisista minun mielestäni tuleekin paras maku, kun ne soseuttaa. Jostain luin, että puolukkahyytelöt pitäis tehdä juuri näinä aikoina, kun sato ei ole ihan kypsää. Puolukasta en hyytelöä koskaan ole tehnyt mustaviinimarjasta kylläkin.

        Sisareni tekikin niistä ensimmäisistä puolukkasatseistaan juuri tuota hyytelöä. Tulee kuulemma parempaa kuin täysin kypsistä.

      • Calvados kirjoitti:

        Sisareni tekikin niistä ensimmäisistä puolukkasatseistaan juuri tuota hyytelöä. Tulee kuulemma parempaa kuin täysin kypsistä.

        Itse asiassa hyytelöä syntyy itsestään, ilman apuaineita, vain hieman raaoista, happamista marjoista, joissa pektiiniä on runsaasti. Kypsiin marjoihin tarvitaan hyytelösokeria, mutta hyvää niinkin tulee. Gelatiinin eläimellinen alkuperä voi kyllä joitakuita etoa, mutta onneksi on olemassa kasviperäinenkin versio, agar-agar. Sitä olen joskus käyttänyt tehdessäni jouluksi marmeladeja. Tosin en enää vuosiin. Suklaa joulukarkkina on meidän porukalle se ainut oikea.

    • Anonyymi
      • Ohoh miten halvalla saa asuntoja syrjäseuduilta, jopa ihan kaupungin melkein keskustasta. Vain pari km keskustasta.

      • Calvados kirjoitti:

        Ohoh miten halvalla saa asuntoja syrjäseuduilta, jopa ihan kaupungin melkein keskustasta. Vain pari km keskustasta.

        Se kaksikin kilsaa on pitkä matka, jos ei ole paikallisliikennettä. Koulukuljetus saattaa olla. Itse asun 400 metrin päässä keskustasta, siis kolmea marketia, muutamaa kivijalkamyymälää, yhtä pankkia, huonekaluliikettä ja kolmea apteekkia. Nuo kolme apteekkia näin pienellä paikkakunnalla ovat melkoinen harvinaisuus, stadissakaan ei ollut yhtä lähellä kuin yksi ainoa. Kuvaa kyllä hyvin väestön ikärakennetta, kaikki kolme kuulemma kannattavat. Keskustassa oleva terveyskeskus on vaarassa joutua puretuksi, ja uusi rakennetaan ties minne hornan tuuttiin.

    • Niin se on muualla. Minunkin tätini rivaria, 70m2, Keski-Suomessa myyvät lapsensa. Ovat myyneet jo pitkään. Kukaan ei osta edes kymppitonnilla. Muistaakseni alunperin pyysivät jotain päälle 20t. Rintamailla revitään asumisesta vaatteetkin päältä.

      • Tuo suht.siistin näköinen mutta vanha asunto menisi kaupaksi, jollei se olisi niin kaukana (!) eli pari kilsaa keskustasta. Minun asuntoni maksoi jonkun verran enemmän juuri keskustasijainnin vuoksi, mutta turha toivo jos kunnan työtilanne on mikä on, että tästä saisi tytär minun jälkeeni ostohintaa enempää. Ellei jotain ihmettä kunnallistaloudessa tapahdu.

        Joitain kohennuksia täällä yritetään. Nyt on taloomme saatu valmius tietoliikenneyhteyteen valokuidun avulla, ja tulevassa kokouksessa kartoitetaan, miten moneen asuntoon se "kuitu" vedetään. Jonkin kympin kuussa se maksaisi, joten otan jos otan...

        Lieksa on erinomainen paikka asua, jos on töitä tai kohtuullinen eläke. Itse tein mielestäni hyvän valinnan muuttaessani tänne. Oma lapseni on lähellä, ja minä hänen lähellään. Helsingin iloista ja valoista ehdinkin jo nauttia yli 70 vuotta. Ei ole sinne yhtään ikävä. Rakas kaupunki stadi silti on tavallaan, ei kaikista hyvistä muistoista noin vain pääse eroon.

    • Hesarin kuukausiliitteessä oli Teppo Sillantauksen hauska juttu Vanhasesta talonrakennuspuuhissa. Liiterin seinää naulattiin ja tarkkaa oli. "Täytyy jyrkentää vähän sitä kulmaa", hän toteaa. "Puolitoista senttiä pois." "Teet silmämääräisesti", letkauttaa apumies.

      Tuolla meidä landella on naapurina mies, joka on puolestaan hirsirakentamisen huipputaitajia. Hän oli muun muassa ollut nokkamiehenä Bomban pystytyksessä. Voin todistaa, että jyhkeää työtä se karjalaistalo olikin. Vaikkakin nykytilassaan koronakurjuudessaan typötyhjä turisteista.

      Tänä kesänä saimme samaiselta naapurilta apua vanhan talon porraskaiteen ideoimisessa. Eikä ollutkaan mitään lautaa, vaan majavan nerokkaasti hampaillaan kirjomaa ja kuorimaa ohutta koivunrunkoa. Täydellistä maaseutu-designiä tai ITE-taidetta eläinkunnan avustuksella. Olen tainnut tästä jo kertoakin.

      Itse lähes kädettömänä ihailen suuresti puutöiden osaajia, olipa kyseessä valtiovarainministeri tai naapurin mies. Eipähän meillä tyttökoulussa edes ollut mahdollista valita veistoa käsitöiden sijasta.

      • Minä sain kouluaikana olla pari kuukautta puukäsitöissä ja pojat pääsivät kotitalouteen. Tein siellä mm kukkatelineen ja kalanmallisen leikkuulaudan. Poikamme teki jo tokalla luokalla pannunalustan, sellaisen rimoista tehdyn ristikkomallisen ja se oli aika vinksinvonksin saatu kasaan. Oli hellyttävän näköinen. Harmittaa, että ole hävittänyt sen.

        Bomban talo on kyllä upean näköinen rakennus.

    • Noista asunnoista tuli mieleeni, että nyt kun siskoni miehen täti kuoli ja haudattiin, niin nyt on odotettavissa perunkirjoitus, jota hoitaa miehen sisar. Tädin ollessa naimaton ja lapseton ikänsä nyt odottaa kieli pitkällään mahdollista perintöä vainajan sisarusten lapset, joita on Ruotsia myöten useita. Täti oli viimeinen elossa oleva siitä sisaruskatraasta. Kaikilta on kuitenkin saatava virkatodistukset. Sen tiedän, että tädiltä jäi v 1968 rakennetusta kerrostalosta Mikkelissä 34 m2:n yksiö, johon tehtiin putkiremontti pari vuotta sitten ja täti oli maksanut se kerralla pois, mikä teki hänen asuntonsa osalta 26000 e. Eli järkyn kallis. Asunto on toisessa kerroksessa ei hissiä eikä parveketta.
      Sen myynnistä eivät taatusti paljoa kostu.

    • Aurinko paistaa taas kauniisti. Tunti sitten ropautti vettä, joka on jo kuivunut pois pihalaatoilta. Olisi pitänyt käydä hautsikallakin jo moneen kertaan, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Kesällä istuttamamme kukat ovat varmaan kuolleet jo ajat sitten kuivuuteen. Apen ja anopin haudan kastelun olemme maksaneet vuosiksi eteenpäin, muut kolme hautaa ovan oman onnensa nojassa, varsinkin tätini hauta. On hänellä kyllä oma poika ja kaksi pojanpoikaa täällä.
      Itse en halua hautakumpua minnekään, josta joku olisi vastuussa.

      Katsoin eilen jotain dokumenttia töllöstä, siellä ihminen käveli paikallisella hautausmaalla, pitkät heinät rehottivat joka puolella.

      Kerran olimme Mallorcalla ja fillaroimme paikalliselle hautausmaalle polkupyörillä, siellä ihmiset tietävät heidän kuumuutensa, siellä ei ollut aitoja kukkia millään haudalla, kaikki olivat tekokukkia. Ei ruohikoita, vaan painavia paasia lappeellaan haudan päällä, sillä kai varmistavat, ettei sieltä nousta ylös niin vain.

      Venäjän Karjalan matkoillamme näimme vaikka kuinka paljon hautoja ja hautausmaita, siellä oli rauta-aitauksia haudan ympäri, siellä penkki ja ruokaa vainajalle, jopa tupakoita jätetty ja kaikkialla se vainajan kuva, joko kivessä taikka erillisellä jalustalla ja tavaton määrä tekokukkia ja seppeleitä tekokukista. Tuo valokuva vainajasta on yleinen etelässäkin.

      Etelässä oli myös se erikoisuus, että hautausmaalla oli sellainen rakennelma, kolumbaario, jossa oli lasiseinä ja sen takana arkut näkyvissä, pääty ikkunaan päin ja kussakin lokerossa sen henkilön kuva ja nimi, syntymä- ja kuolinaika ja arkun päällä oli virkattu liina taikka peitto. En tiedä oliko ne ruumiit balsamoitu, ei siinä lähellä seistessä ainakaan kalmo haissut.

    • Hautausmaista puheen ollen Trump on taas kunnostautunut tviiteillään. Ensimmäisen maailmansodan amerikkalaiset kaatuneet ovat kuulemma luusereita, joita ei ole mitään syytä palvoa. Tuo on jo aika paksua, jos on tottakaan koko möläytys.

      Minä en ole neljään vuoteen, siis koko täälläoloaikanani käynyt hautausmaalla. Täkäläiselle kalmistolle on pitkä matka, ainakin nuo kaksi kilometriä, eikä sinne "asioikseen" osaa lähteä, kun siellä ei ole tuttujakaan. Hgissä kävin usein, ainakin viikoittain kävelemässä uurnalehdossa, jossa on viiden omaiseni tuhkat. Minusta hautsikat ovat mukavia, kauniita ja siistejä paikkoja. Kerran tosin yhytin pari pikkukaveria ampumassa pilkkaan kivelle, ei onneksi hautakivelle.

      • Minustakin hautausmaalla kävely on todella mukavaa ja rauhoittavaa, esim Malmilla, jos on hyvä sää, on aivan leppoisaa tunnelmaa, kun siellä on niin paljon oraviakin, jotka tulevat melkein kädestä syömään, kun kerrankin otimme pähkinöitä mukaan. Hiljattain löysimme yhden nuoruuden ystävämmekin nimen sieltä hänen sukuhaudastaan, , olimme Malmilla hänen kavereitaan silloin alle 2-kymppisinä.

        Trumppi on todella typerä kun moitti maamiehiään luusereiksi, kun kuolivat sodassa. Sama meininki oli aika paljolti Suomessakin 60-70-luvulla, kun sotaveteraaneja haukuttiin että mitäs menitte sotimaan. Olisiko meidän pitänyt antautua suosiolla?

      • Calvados kirjoitti:

        Minustakin hautausmaalla kävely on todella mukavaa ja rauhoittavaa, esim Malmilla, jos on hyvä sää, on aivan leppoisaa tunnelmaa, kun siellä on niin paljon oraviakin, jotka tulevat melkein kädestä syömään, kun kerrankin otimme pähkinöitä mukaan. Hiljattain löysimme yhden nuoruuden ystävämmekin nimen sieltä hänen sukuhaudastaan, , olimme Malmilla hänen kavereitaan silloin alle 2-kymppisinä.

        Trumppi on todella typerä kun moitti maamiehiään luusereiksi, kun kuolivat sodassa. Sama meininki oli aika paljolti Suomessakin 60-70-luvulla, kun sotaveteraaneja haukuttiin että mitäs menitte sotimaan. Olisiko meidän pitänyt antautua suosiolla?

        Mun pitää toistaa 60-70 luvun jutut ja myöhemminkin ilmenneet jopa tutkimukset, että silloin 60 luvulla oli vielä ns. kommunisteja. Uudet tutkimukset taas eivät kerro ainakaan sitä, kuinka moni sai luodista päähänsä, jollei suostunut astumaan rajan yli ja valloittamaan Saksan kanssa lisää alueita.

        Mutta trumppi on trumppi ja putin putin ja onhan näitä. On Kiina, Brasilia, Unkari, Puola, Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Venezuela, Israel, Palestiina ja jumanplaut Turkki ja ja ja niin se Syyria ja jumalaton määrä heimoja Afrikassa päälliköineen. Etelämanner lienee aika rauhallinen, mutta jäättömäksi muuttuva pohjoisnavan ympäristä täynnä veneitä kohta porat ja muut kaivurit terotettuna, että mekö muka voitaisiin paremmin. Taas sitä joutuu ainakin vähän hihittämään. No avaruus on avaraa seutua eli eiku sinne.

    • Olette käyneet katsastamassa asuntojen hintoja. Noihin juttuihin en osaa ottaa muuta kantaa kuin sen, että valtavat ovat erot. Ite ei ole enää tarpeen miettiä, mitä sais jos myis, kun en myy tai emme myy. Sitten on pakko myydä, jos toinen lähtee siis sinne ju nou, missä on joko kummulla tekokukkia tai vaan pelkkä taivaan kansi. Mutta sekin on sitten järjestelykysymys se myynti.

      Olipa painiottelu minulle eilen. Taistelin ja tappio tuli, sillä johan oli liian tekninen asentaa ihen ite tuo uusi digipoksi. Kaksi panadol fortea kului. Tänä aamuna kuitenkin oli seesteinen aamu, sillä tajusin sen, että nou hätä. Jumal'auta jos tuollaisesta tulisi meinaan hätä

      Tänään on sitten rentouttavaa heittäytyä kohtpuoliin maaottelun tunnelmaan.

      Toinen päivä jo, kun laitoin tänä syksynä pökköä pesään. Ei oikein aina tajua kuinka pienestä asiasta voi olla onnellinen

      • Sanos muuta, nuo koneiden ja härpäkkeiden asennukset ovat yhtä hepreaa. Meilläkin U:n pinna paloi kun asensi DNA:n Hubiamme töllöömme. Sen piti olla niin tavattoman helppoa, että yksi piuha seinään ja yksi töllöön, niin johan oli hommaa, kun piti tietsikan kautta hakea jotain helkkarin salasanojakin. Se on vielä yhteydessä meidän modeemiimme, vai mikä tuo valkoinen härpäke on, jossa on Wifi, Wlan WPS ja ties mitä, jolla toimii myös tietsikkani. Jos töllö ei toimi hubilla, niin töpsi vaan irti hubista ja näämme töllöä normaalilla kaapeliyhteydellämme. Tämä hubi antaisi meille rajattoman määrän tallennuksia, mikäli haluaisimme, netfliksiäkin sillä näemme, kun pojanpoika sen meille asensi. Mutta tallennuksia emme ole ottaneet ikinä käyttöön edes smart-töllöstämme. U on hyvä vaikka missä tekniikassa mutta ei tietotekniikassa. Hän tarvitsisi jo monet silmälasit kaikkien nippelitietojen lukemiseen, hänelle ei enää omat luku- ja kaksiteholasit näytä riittävän. Eikä mene optikolle, vaikka kutsuja on tullut edellisten lasien hankinnan jälkeen, josta on noin kolme vuotta.

      • Calvados kirjoitti:

        Sanos muuta, nuo koneiden ja härpäkkeiden asennukset ovat yhtä hepreaa. Meilläkin U:n pinna paloi kun asensi DNA:n Hubiamme töllöömme. Sen piti olla niin tavattoman helppoa, että yksi piuha seinään ja yksi töllöön, niin johan oli hommaa, kun piti tietsikan kautta hakea jotain helkkarin salasanojakin. Se on vielä yhteydessä meidän modeemiimme, vai mikä tuo valkoinen härpäke on, jossa on Wifi, Wlan WPS ja ties mitä, jolla toimii myös tietsikkani. Jos töllö ei toimi hubilla, niin töpsi vaan irti hubista ja näämme töllöä normaalilla kaapeliyhteydellämme. Tämä hubi antaisi meille rajattoman määrän tallennuksia, mikäli haluaisimme, netfliksiäkin sillä näemme, kun pojanpoika sen meille asensi. Mutta tallennuksia emme ole ottaneet ikinä käyttöön edes smart-töllöstämme. U on hyvä vaikka missä tekniikassa mutta ei tietotekniikassa. Hän tarvitsisi jo monet silmälasit kaikkien nippelitietojen lukemiseen, hänelle ei enää omat luku- ja kaksiteholasit näytä riittävän. Eikä mene optikolle, vaikka kutsuja on tullut edellisten lasien hankinnan jälkeen, josta on noin kolme vuotta.

        Kyl on niin, että kilpailu markkinoilla on rajua. Vaikka tiedän olevani rajoittunut näiden ja monien muidenkin laitteiden kanssa, niin hitto soikoon, tuhlasin aivan suotta sekä hermojani että päänsärkyyn panadollia ja ...Ja loppujen lopuksi yle on tarjonnut vaikkakin uusintapainotteisesti katsottavaa ja jopa kuunneltavaa ja areenan ja katsomo.fi sekä ruutu.fi sallii ilimatteeks katsoa vaikka Sykkeen ja mitähän muuta.

        Meitä on kait kahdenlaisia päätyyppejä. Yhdet ottavat haasteena tällaisten asennukset ja ovat kiinnostuneita oppimaan uutta ja uutta ja pysymään"ajan" tasalla, mitä se nyt sitten lieneekään. Sitten on meitä, jotka haluamme saada laitteen toimimaan ilman tietoteknistä korkeakoulutusta. No väliinkin mahtuu joukkoa.

        Mutta passaakos enää edes lukea lehtiä tai kuunnella toimittajia tai jälkiviisaita, kun pohtivat Jokereiden "mielenilmauksia" tai kuka myrkytti kenet ja miksi ja oliko putin hihhihhih ja ydinasemaailma ihmettelee, että oikke hermomyrkkyä jossain käytetään. Huhuhu sentään. Entä pitääkö seurata/lukea uutisia torvimielenosoituksista tai jenkkilän mielenosoituksesta siitä, että korona on huijausta. Pärkkele sentään on maailmani sekaisin ja kohta kaikki rahat menevät psykologien ja terapeuttien antamaan apuun.

    • Juu, kyllä sää on muuttunut syksyiseksi parissa päivässä, oikeastaan yhdessä.

      Muistan ahertaneeni muutamankin tunnin sen ekan ja ainoan digiboksin asennuksessa viisitoista vuotta sitten. Suurin ongelma oli ylettää työntää scart-liittimet oikeisiin koloihin, kun telkkari oli vielä vanhaa möhköfanttimallia ja seistä jökötti nurkassa yhden akan käsivoimin hädin tuskin liikuteltavissa. Jotenkin sokkona piti toimia.

      Tyttärellä kamera hajosi ja postimyynnin kautta uusikin on tilattu ja koekäytetty. Pokkarikameran tilalle tuli kompaktikamera, jolla on hyvä zoomata lintuihin vastarannalla.

    • Muistan kun tuli nämä digiboxit, jotka piti yhdistää töllöihin, jotka olivat niitä paksuja putkitelevisioita, niin appi ei oppinut käyttämään töllöään sen jälkeen. Kun hän 2008 muutti uuteen asuntoonsa, hän jätti töllön pois kokonaan, antoi sen meille. Hänestä tuli innokas radionkuuntelija, varsinkin klassisen musiikin kanava oli aina päällä ja tietenkin uutiset.

    • Rauhantekijä alkoi lupaavasti, ja tietojen mukaan vielä paranee edetessään. Hienoa, että Irina Björlundille löytyi kunnon rooli, ettei tarvitse tyytyä maailmalla kaikenlaisiin mitättömiin indie-leffoihin, joissa osat ovat olleet kai samaa paarialuokkaa kuin puolisonsa Peter Franzenin esiintyminen Miami Vicen roolissa kuolleena venäläisenä.

      Hauskasti sattui, että Mikko Nousiainen, tuo eksyilevä henkivartija, ja Irina näyttelivät yhdessä jo Levottomissa kauan sitten.

      Nyt syksy painaa tosissaan päälle. Minä onneton tunaroin yöllä pääni melkein puhki erääseen kaapinkulmaan. Kuhmu otsaan lehautti myös molemmat silmänaluset mustiksi. Hassua kummitella tämän näköisenä mustissa aurinkolaseissa, koira kun kumminkin pitää käyttää ulkona.

      • Hitto, paljon mainostettu Rauhantekijäkö alkoi. No ni.

        No onpas hyvä sitten, saa taas ittensä raahustettua katsomaan sitäkin, mutta ekaks Suomi-Ruotsi ... tai ekaks kauppaan

    • Ihan mukiinmenevä ilma olisi, jos viitsisi ...

      Ihan paljon olisi luettavia uutisia, jos vain viitsisi ...

      Kumpaa viitsis? Okei okei, olisi sunnuntai, mutta mitä välii sillä? On lievää tuulta ja puolipilvistä. Uhkaavat sadepilvet kulkevat vierestä, muka uhkaavat, mitä ne uhkaavat?

      Ihan on sellanen fiilis, että monella on samanlainen fiilis. En tarkoita ketään teistä. Mutta tähänkös pitäs jäädä fiilistelemään häh?

      Ei hitossa, lähden ... kauppaan ostamaan kaks pitsaa

    • Mielenkiintoinen artikkeli hesarissa tänään, kun Heikki Herlin on kirjoittanut kirjan isästään Niklas Herlinistä. Jutussa sivutaan myös Niklaksen kirjoittamasta kirjasta isästään Pekasta, joka oli kuulemma täysi paska. Ei ole helppoa rikkaillakaan.

      Voi harmi tuota LiisaO:n kompastumista. Minulla taas tänä aamauna on pumppu reistannut, ei tunnu kivalta.

      • Herlineistä ja suomalaisista miljonääreistä kiinnostuneen kannattaa lainata kirjastosta Pekka Herlinistä kertova amerikkalaisen John Simonin kirja "Pekka Herlin - Koneen ruhtinas", joka oli vuoden 2009 luetuimpia kirjoja. Se on siloittelematon elämäkerta, joka suo kohteelleen tämän ansaitseman kunnian hissifirman luojana, mutta muuten käsittelee häntä kaikkea muuta kuin silkkihansikkain.

        "Kun isä tuli kotiin, hän muuttui pieneksi lapseksi, jota meidän piti hoitaa" (Ilona Herlin)

        "Hän tuli, sitten kun tuli, kotiin, usein juovuksissa, istui keittiön pöydän päähän, ja joi sitten vielä siellä pullon tai kaksi punaviiniä, ja sitten puhui, puhui ja puhui. Ja jonkun oli siinä pakko istua, jonkun meistä. Joku siellä aina oli."(Antti Herlin).

        Kirjan mukaan hyviä perhesuhteita jarrutti se, että Pekka Herlin tuntui tietävän aina muita paremmin, mikä oli heidän etunsa mukaista.

        Niklas Herlin taisi olla erityisen katkera siitä, että isä sivuutti muut lapsensa ja antoi esikoispojalleen Heikille Koneen jatkamisen päätehtävän.

      • LiisaO kirjoitti:

        Herlineistä ja suomalaisista miljonääreistä kiinnostuneen kannattaa lainata kirjastosta Pekka Herlinistä kertova amerikkalaisen John Simonin kirja "Pekka Herlin - Koneen ruhtinas", joka oli vuoden 2009 luetuimpia kirjoja. Se on siloittelematon elämäkerta, joka suo kohteelleen tämän ansaitseman kunnian hissifirman luojana, mutta muuten käsittelee häntä kaikkea muuta kuin silkkihansikkain.

        "Kun isä tuli kotiin, hän muuttui pieneksi lapseksi, jota meidän piti hoitaa" (Ilona Herlin)

        "Hän tuli, sitten kun tuli, kotiin, usein juovuksissa, istui keittiön pöydän päähän, ja joi sitten vielä siellä pullon tai kaksi punaviiniä, ja sitten puhui, puhui ja puhui. Ja jonkun oli siinä pakko istua, jonkun meistä. Joku siellä aina oli."(Antti Herlin).

        Kirjan mukaan hyviä perhesuhteita jarrutti se, että Pekka Herlin tuntui tietävän aina muita paremmin, mikä oli heidän etunsa mukaista.

        Niklas Herlin taisi olla erityisen katkera siitä, että isä sivuutti muut lapsensa ja antoi esikoispojalleen Heikille Koneen jatkamisen päätehtävän.

        Niin, Niklas oli katkera isälleen, kun antoi Koneen johdon Antille ja syrjäytti muut. Niklas varoi sen jälkeen olemasta samassa huoneessa isänsä kanssa. Pari kertaa olivat jossain vaiheessa samassa tilassa, oletan sukujuhlassa, mainitsee Heikki, joka hoitaa nyt isänsä omaisuutta. Heikin isosisar Riikka on down-lapsi, jonka takia Niklas perusti kehitysvammaisien aseman parantamiseksi säätiön.

    • Pakko sanoa pari sanaa ketjumme entisen osallistujan poislähdöstä. Luulenpa, ettei kyllästyminen täysin johtunut siitä, että olisimme kirjoittaneet niin ala-arvoisen tyhjänpäiväisesti kuin erään toisen ketjun äskeinen avaaja antaa ymmärtää.

      Uuden ajanvieteketjun avaaja on lietsonut joukkoomme riitaista ilmapiiriä täysin tietoisesti, "rankaten" meitä hyviin ja huonoihin, enimmäkseen huonoihin ja vielä huonompiin.

      Arvostelijamme hajoita ja hallitse -menetelmä tuottaa ikävää tulosta; nyt meitä on enää kourallinen sitkeitä sissejä pitämässä perinteistä Elämä-ketjua hengissä.

      .

      ettemme olleet niin tasottomia kuin joissain naapuriketjuissa mainitaan, vaan ketjun huonontunut ilmapiiri ajoi hänet pois - räyhähenki, jota tuo samainen taho omalla hajoita ja hallitse -tyylillään lietsoi.

      • Korjaus: loppuun tuli ylimääräinen kappaleen tynkä. Niin käy kun toimii hätäisesti.

      • Ei entinen elämäläinen meitä jättänyt tylsien kirjoitusten takia. Ei hän täällä politiikkaa kirjoittanut, vaan juuri kaikkea elämään liittyvää muuta toimintaa. Politiikan hän jätti hesariin.
        Pitäkäämme perinteistä elämää hengissä kuten tähänkin asti, mitään elämän alaa unohtamatta.

      • Calvados kirjoitti:

        Ei entinen elämäläinen meitä jättänyt tylsien kirjoitusten takia. Ei hän täällä politiikkaa kirjoittanut, vaan juuri kaikkea elämään liittyvää muuta toimintaa. Politiikan hän jätti hesariin.
        Pitäkäämme perinteistä elämää hengissä kuten tähänkin asti, mitään elämän alaa unohtamatta.

        Minulla kun ei ole digi-HS:n lukuoikeutta, en tiedä, miten suurista ja tärkeistä asioista siellä keskustellaan. Ainakin paperilehdessä on ihan sellaisiakin juttuja, joista osaisin jopa minä tollo sanoa sanasen, ja sen olen välillä tehnytkin. Ne eivät juuri herätä vastakaikua, mutta ei niitä pilkataan. Pilkatuksi joutuvat jutut, jossa kerron yksityiselämästäni, ja nekin enää laimeasti. Lähinnä arvostelu tulee ulkopuolelta, josta käsin ihmetellään, miksi kerromme mitättömiä detaljeja elämästämme, ketä ne kiinnostavat?

        Minua nauratti eilen Tähdet tähdet -ohjelmassa tuomarina istuvan "jokapaikan höylän" Mikko Kuustosen kommentti, kun joku kysäisi, että miksi hän taas ja täällä... Mikko arveli, että halvemmaksi kai pitää minut siellä studiossa kuin laitoksessa.

        Olisiko meillä sama juttu, että mieluummin edes nenäkkäänä somessa kuin hoivattuna laitoksessa? (Puhun vain omasta puolestani.)

        On nuoruuden höperöitä ja vanhuuden. Itse tunnustaudun jälkimmäiseksi. Pitäisiköhän ihan ostaa se ohjelma, jolla voi seurata BB:n asukkaita vuorokauden ympäri joulukuuhun asti. Ehkä näiden nuorehkojen miesten, naisten ja muunpuolisten seura antaisi virikettä siitä, mistä normaalit ihmiset juttelevat tuntemattomies kesken.

        Silloin kun kirjoitimme HS:ssa olevassa Elämässä, mehän kirjoitimme kaikkea maan ja taivaan väliltä ja ihan omastakin elämästämme ja kukaan ei ihmetellyt. Ja meitähän oli siellä paljon. Nyt siellä ei sellaista mahdollisuutta ole, paitsi jos joku toimittaja on aloittanut jutun jostain elämään liittyvästä, taikka joku lukija on mielipidepalstalla kirjoittanut sellaisen, sille annetaan mahdollisuus muiden vastailla. Siellä on sitten kaikkea mahdollista aihetta, lapsista, avioeroista, vanhusten huonosta kohtelusta, vaikka kaupungin lehmusten kaadosta ja vaikka mitä. Näihinkin Ravulla löytyy aina sanottavaa siellä, onhan hän itse avioeron kokenut, mies ei enää omista lapsistaankaan välittänyt jne. Monesti siellä on sellainenkin aihe, johon minäkin jopa haluaisin vastata, mutta ei siellä kaikkiin juttuihin anneta sitä mahdollisuutta.

    • Muistelua:
      Tuli mieleeni vitsi: pariskunta istui iltapäiväkahvilla ja mies lausuu, vähän laihaa sumppia, Saara. Vaimo sanoo, älähän nyt, se on täysin suhteessa talousrahoihin.

      Muistan, kun meillä lapsena juotiin sumppiin keitettyä kahvia. Eli vanhat porot pannun pohjalla keitettiin uudelleen ja vain vähän lisättiin uusia jauhoja, sumpissa kun oli kahvin makua ja väriä sen verran, ettei uusia pannujauhettuja poroja tarvinnut paljoa lisätä. Joskus joimme myös ns hopeateetä. Kun ei ollut teetä laitettiin kuppiin kuumaa vettä, sokeria ja maitoa,

      Me juomme nykyään vain teetä aamuisin ja teepussi menee per kuppi, mutta muistan kun minulla oli aikoinaan yksi työkaveri, niin hän joi teetä, jonka jälkeen kuivatti sen teepussin patterin päällä omassa toimistossaan. Kaipa siitä kuivattuna liukeni jotain seuraavaan kupilliseen seuraavana päivänä. Hän oli mies, joka tarhasi mehiläisiä jossain. Kerran hän tuli töihin mustilla silmillä, amppari oli purrut silmien väliin.

      • Naamassa on usein niin ohut iho, että yksi kolaus tai pisto voi viedä koko pärstän mustaksi.

        Kyllä minustakin teepussi riittäisi kahdellekin tai ainakin kahteen kupilliseen. Nyt kun olen yksin, tunnen huonoa omatuntoa heittäessäni teepussin yhden kupillisen jälkeen roskiin.

        Näin sunnuntai-iltaisin juon usein kaakaota. Kahvia en ole juonut pitkään aikaan missään, en kotona en kylässä kun ei kyläreissuja ole koronankaan takia juuri ollutkaan.

    • No niin.

      Onhan täällä sitkeästi pidetty Elämää yllä. Ite oon niin täynnä roskaruokaa, että vaan väsyttää. Ja urheilua täynnä kans. Mennyt kaksi päivää harakoille, mitä sekin sitten tarkoittaa.

      Vai että täällä ala-arvoisia kirjoituksia? Ja jonkun mielestä, no joo. Olkoot sitten niin.

      Noista Herlineistä ei meikkä jaksa enään lukea. Joskus luin sen Niklaksen juttuja ja kait ne ovat sekä rikkaita että jollain tavoin kait lahjakkaitakin, tiedä häntä

      Nyt katon sen Rauhantekijän eli alkaa vissiin seitsemäs tunti tänään töllön ääressä. Huhuhuh

    • Tänään oli lehdessä kuva pikkulinnusta, sen nimi on töpökääpiötypäkkö, (johan on nimi!) on maailman pienin varpuslintu, mutta ei niitä Suomessa ole, joten ei voi edsonkaan bongata.

      • Ette aavista, mitä olen tänään bongannu

        Pitkän puhelun ja suatana sentään. Tän hiton digipoksin takii.

        Muutan paikkaan, missä ei ole sähköä, ei yhtikäs mitään muutakaan. Siis kauas kaikeasta nykyisestä.

        No ennen muuttoa selvitän kuitenkin tekniset ongelmat noin suunnilleen alle kuukaudessa ja jos ei selvii, niin on digipoksin hinta takaisin lompakossani. Ja sitten haen kaikki roposeni pankista ja elän pelkän käteisen varassa. Irtisanon kaikki vakuutukset ja hävitän sosiaalitunnukseni

        Ja myös ennen muuttoa haen tänään kumppanin linjuriasemalta.

        Onpas hiljaista täälläkin

    • Äänestetään

      Kuka kannattaa Elämän lopetusta, laittaa -
      Kuka kannattaa Elämän jatkamista, laittaa

      Jos ei kukaan vastaa, niin enemmistö voittaa

      Äänestän itse

      No jo oli taas ... oikke kansanäänestyksen laitoin tällaiseen saittiin.

      • Äänestän plussaa, jos edes me kolmekin vaivaudutaan tänne. Kaksi on siinä ja siinä. Yksinään voi keskustella vain kivihiilestä.

      • LiisaO kirjoitti:

        Äänestän plussaa, jos edes me kolmekin vaivaudutaan tänne. Kaksi on siinä ja siinä. Yksinään voi keskustella vain kivihiilestä.

        Ja LNG kaasuista? Muistan kun U asui omakotitalossa Malmilla, niin heidän kotonaan poltettiin koksia ja se polttouuni oli heidän keittiössään. En ole ikinä nähnyt sellaista ennen enkä jälkeen elämäni nuoruusvuosien. Siinä kun poltettiin koksia, jota ämpärillä hakivat liiteristä, se lämmitti heidän patterinsa, varmaan vesisellaiset?

        Kivihiiltähän se koksikin on. Siitä tämä mielleyhtymä. En ole perehtynyt tähän polttoaineeseen sen paremmin.

      • LiisaO kirjoitti:

        Äänestän plussaa, jos edes me kolmekin vaivaudutaan tänne. Kaksi on siinä ja siinä. Yksinään voi keskustella vain kivihiilestä.

        Mä olen huomannut tuon kivihiilikeskustelun vaikeudet, sillä samaahan olen harrastanut tuolla toisaalla jahtaamalla persuja. Yksin olen heitä mätkinyt ja metsästänyt

        Kivat sullekin merkistä.

        Harva se päivä muuten käyn katsastamassa erään naisen hienoja kuvia erämaasta. Siis sieltä, missä talven harjoitukset ovat jo käynnistyneet

      • Calvados kirjoitti:

        Ja LNG kaasuista? Muistan kun U asui omakotitalossa Malmilla, niin heidän kotonaan poltettiin koksia ja se polttouuni oli heidän keittiössään. En ole ikinä nähnyt sellaista ennen enkä jälkeen elämäni nuoruusvuosien. Siinä kun poltettiin koksia, jota ämpärillä hakivat liiteristä, se lämmitti heidän patterinsa, varmaan vesisellaiset?

        Kivihiiltähän se koksikin on. Siitä tämä mielleyhtymä. En ole perehtynyt tähän polttoaineeseen sen paremmin.

        Isäni kuoltua 1970 jouduin tutustumaan koksiin eli kivihiileen urakalla. Opettelemaan sen vaarat ja silloin oisin tarvinnut kyllä tuhkanpoiston yhteydessä kasvomaskejakin.

        Sen verran ehkä sissi olisin nykyään, että jos siihen aikaan joutuisi palaamaan, niin nukkuisin mieluummin hyvässä makuupussissa enkä varmaan siis lämmittäisi mitään koksilla. Enkä kyllä turpeellakaan, vaikka ei tämä puu ole sen parempi. Onneksi kuitenkin en asu missään tiheässä taajamassakaan, missä puun savukin tullaan joko kieltämään tai keksitään sitten muuta.

    • Vastaan Kanada. Eiku ehdoton plussa!

      Kyllähän tämä sitkeästi täällä ketjuissa pysyttely jotain meistä kertoo. Minusta ainakin sen, että tykkään kirjoittaa. Tosin kyllä tietsikkanikin uumeniin kirjoittelen kaikenlaista, mutta siellä ei ole ketään kommentoimassa;). No, kuten monesti olen sanonut, niin omiin kirjoituksiini en edes odota kommentteja. Kuhan kirjoittelen.

      Kommentteja kyllä saa pyytämättä tuolla toisaalla ja aina lähes samoin ilmauksin. Kommentoija on jäänyt omaan luuppiinsa. Ei osaa vaihtaa levyä. Parjaa meitä mm. siitä, että haluamme saada huomiota. Mitähän tarkoitusta nuo pitkät epistolansa sitten palvelevat! Eivät tietenkään omaa huomatuksi tulemisen tarvettaan. Pois se hänestä.

      Huomenna meinaa olla jännä päivä. Lupauduimme keväällä optikko-oppilaiden tutkimusmateriaaliksi. Se peruuntui keväällä koronan takia, mutta huomenna olisi uusi yritys. Jänskättää turvatoimien vuoksi, että ovat suunnitelleet ne aukottomiksi. Ihan mitä vain en aio hyväksyä, joten pahalla onnella jään sitten pois tutkimuksesta. Nythän on juuri puhuttu nimenomaan opiskelijatapahtumien koronaketjuista. On se vaan kumma, että ihmiset eivät tajua pysyä poissa ihmisjoukoista. Jos eivät itsensä takia, niin edes muiden.

      Pitkästä aikaa kävimme taas tuulettamassa kettiksiä; olivat intoa täynnä kuin Kähösen pässit. Onkin jo yli kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi sitä teimme. Kroppakin sen huomaa: tönkköys on tämän kahden viikon aikana on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Muutaman kerran tällä aikaa olen tehnyt pienen lenkin, siis tosi pienen, mutta sillä määrällä ei ole minkään laista merkitystä.

      Mutta hyvää alkanutta syysviikkoa!

      • Jännät paikat teillä huomenna. Kaipa teillä kaikilla on sitten maskit naamalla. Silmiä kun niiden ei tarvitse peittää. U:kin toi meille kaupasta viime viikolla maskipakkauksen, siinä on ns kirurgisia maskeja 25 kpl, hinta oli 11,90 e. Ovat sellaisia vaaleansinisiä kertakäyttöisiä. Olen kyllä nähnyt niitä terkkarin hoitajien naamalla jo vuosia sitten. Että mitä kirurgista niissä on, en tiedä. U osti ne vain siksi että on sitten jos sattuu tarvetta tulemaan, että jos vaikka bussiin taikka metroon joutuisi menemään.

      • Kiva kuulla sinunkin piirtäneen plussan älyttömään äänestämisehdotukseen.

        Tuo vastaus Kanada on jostain ohjelmasta tuttu, mutta ...

        Ainoa tutkimus, minkä materiaaliksi kelpaisin, olisi sielun tai pääni tutkimus, mutta kyl niillä menisi laitteet mieluummin rikki, kun mistään mitään tuloksia saisivat.

      • Calvados kirjoitti:

        Jännät paikat teillä huomenna. Kaipa teillä kaikilla on sitten maskit naamalla. Silmiä kun niiden ei tarvitse peittää. U:kin toi meille kaupasta viime viikolla maskipakkauksen, siinä on ns kirurgisia maskeja 25 kpl, hinta oli 11,90 e. Ovat sellaisia vaaleansinisiä kertakäyttöisiä. Olen kyllä nähnyt niitä terkkarin hoitajien naamalla jo vuosia sitten. Että mitä kirurgista niissä on, en tiedä. U osti ne vain siksi että on sitten jos sattuu tarvetta tulemaan, että jos vaikka bussiin taikka metroon joutuisi menemään.

        Juu, nyt jännittää vähän enemmänkin. Kuulin, että po. tutkimusohjelmaan osallistuu 60 ihmistä, mutta kaikki eivät huomenna tietenkään ole paikalla, vain me ikäihmiset. Minäkin pöljä puhun jostain aukottomasta turvajärjestelystä. Ei sellaista olekaan, mutta kuulemma turvatoimet on yritetty siellä virittää maksimiinsa. No, varaudumme itse maskein ja käsidesein niin, että niistä voisi vaikka muille jakaa.

        Tänään alkoi minun syksyni vanhaan malliin, opiskelurupeamalla. Olen joskus yliopistossa suorittanut tilastotieteestä arvosanan ja nyt sitä oppia sitten tarvitsen. Toinen poika aloitti Vaasan yliopistossa työn ohella suoritettavan tietoliikenteen KTM-ohjelman, mihin heti alkajaisiksi kuuluu kurssi tilastotieteestä. Poika ei oikein ole - ei ole koskaan ollutkaan - matikkamiehiä, joten lupasin hänelle että avustan hankalissa paikoissa - jos osaan. Hitsi, joudun nyt itse kertaamaan kaiken "von adam her".

        Toisaalta on ihan kiinnostavaa nähdä vieläkö tajua riittää moisiin asioihin. Tänään olen jo tehnyt aika monta sivua verkkokurssista, ja suosittelin sitä pojallekin, että kertailee sen avulla asioita. Onhan hän aikaisemmissakin tutkinnoissaan tilastotiedettä jollain tasolla joutunut kahlaamaan, mutta aika vähän. Tänään en menkään punkkaan sudokun vaan tietsikan tilastokurssin kanssa.

        Kauniita unia muillekin toivon!

        Minullakin oli opistossa tilastomatikkaa ja en tykännyt siitä yhtään. Se onkin varmaan hyvää unilääkettä sinulle.

    • Elämä jatkuu

      Jos ei vastaa, sekin on myöntymisen merkki että

      Johan on sinulla ongelmia digiboxisi kanssa. Olet valmis jo muuttamaan viidakkoon vailla mitään nykyhienouksia. Niin poikammekin nuorena sanoi, että haluaisi elää kuin Tarzan, vapaa kuin taivaan lintu. Mutta nekin joutuvat joka päivä taistelemaan ruokansa eteen, että pysyvät hengissä. Eli ei ole helppoa sekään.

      • Kyl näin on, että jos Suomen metsissä meinaisi tarzanina elellä, niin johan ne liaanitkin puuttuvat.

        Kiva kun vastasit

        Mä olen saanut tukea pojalta Saksassa ja hän sanoi, että auttaa kyllä asennuksessakin. On tämä ihmeellistä tämä tietokonemaailma. Annoin mm. luvan hänelle erään ohjelman avulla päästä koneelleni eli hän voi sieltä kaukaa tehdä muutoksia koneeni toimintaan. Teki mm. sen tänä aamuna, kun olin hävittänyt tietokoneelta katsoessani ulkomaisen sarjan areenan tarjonnasta sarjan tekstityksen - niin olin jotenkin onnistunut hävittämään tekstityksen. Hän se sitten sen toi takaisin, vaikka olikin kaukana

        Tästä kaikesta huolimatta tuntuu joskus kivalta ajatukselta se, ettei tietäisi tämän maailman metkuista yhtikäs mitään. Toisaalta onhan tietotekniikka ja digitaalisuus tuonut paljon hyvääkin. Enemmän hyvää kuin pahaa ainakin minulle, joten turhaan minä äkseeraan, mutta sellanen olen

    • Menin Amazonin sivuille ja tilasin huuhaamaasta lintukirjan. Katsoin toki ensin, olisiko suomalaisessa kirjakaupassa tai akateemisessa, mutta kun ei ollut, niin ...

      Viikon päästä, jos on poutaa, pyrin näkemään töpökääpiötypykän joko muuto tai paluumatkallaan taivaallamme. Helpompi oisi tunnistaa, jos laskeutuisi alas. Kohta on vaarallisen ruuhkaista lintutaivaalla, kun isot linnut lähtevät, joten toivon, että uusi tulokas ei masennu, vaan tulee joskus toistekin maahamme. Jos nyt on vasta tiedustelulennollaan meinaan.

    • Täällähän on amummu aloittanut jotain sellaista, mitä joskus olen miettinyt, tosin vähän eri sektorilta. Kertaamaan 30 vuotta sitten joitain pähkäilemiäni ja lukemiani. Todennäköisyyslaskenta jäi liki testaamatta. Tunnen itseni eli en koeta ylittää kykyjäni ja sitten jätän tuon pelkäksi ajatukseksi. Biologia alahaaroineen sensijaan ... mitä ötökkä miettii, ajatteleeko se tai tunteeko se ja mitä tuntee?

      Joku naiskirjailija sanoi joskus, että kun laittaa tarpeeksi ison haasteen itselleen, niin voi huoletta jatkaa elämäänsä turhiin asioihin korviaan ja silmiään lotkauttamati. Jokaisella pitäisi olla ehkä joku tähtäin? Turhatkin asiat kyllä voivat olla tähtäimessä, sillä kuka hitto on määrittelemässä turhia asioita! Ei edes merisää ole turha

      Tänä aamuna tein "ihmeen". Sain digiboksin toimimaan. Taltioinnit toimivat, kuva hyvä .. Jos jotain on moittimista, niin käyttöoppaat pitäisi tehdä huomattavasti paremmin. Onneksi sentään ne olivat suomenkieliset

      Tänään ansaittu vapaapäivä, sillä niin paljon räpläsin tuota masinaa, että ajatukset saatava nollattua.

    • Näin vanhaksi sai elää ennen kuin tuli ensimmäinen näkyvä trauma kasvoihin. Vähäisestä törmäyksestä kaapin oveen syntynyt naarmu turvotti ensin otsan ja sitten veti silmänaluset sinisiksi. Nyt on menossa neljäs päivä ja "ilmiö" sekun hurjistuu. Vihertäväksi kalvennut mustelma on laskeutunut jo leukaperiin asti, nenään silmälasikohtaan on tullut mustelmarengas. Koska vaiva on täysin kivuton, en ole mennyt lääkäriin. Kosmeettinen haitta on melko näkyvä ja siihen olisi hyvä apu se kuuluisa maski. Tummat aurinkorillit peittävät vain naaman yläosan. En kuitenkaan aio "väärinkäyttää" maskia tämän takia.

      Yöllä valvoskelin ja (vertaamatta tapaustani yhtään mihinkään), katselin Apua, mikä tauti -ohjelmaa. Venäläisellä pikkutytöllä huulet olivat jääneet kehittymättä. Korvasta korvaan ulottuva hammasrivi ja niiden välistä lipova kieli oli niin erikoinen näky, että kukaan ei halunnut perhettä auttaa, vaan kaikki olivat kehoittaneet vanhempia luopumaan lapsesta heti sen syntyessä. Tyttö oli muuten vilkas ja normaali. Lopulta löytyi Moskovasta lääkäri, joka halusi auttaa. Ohjelma ei kertonut miten tytön kävi.

      Toinen merkillinen tapaus oli mies, jonka käsi oli kasvanut ranteesta kyljen sisään ja verisuonistaan yhdistynyt sisäelimiin. Kun käsi operoitiin kyljestä ulos, se näytti veriseltä kudosmöykyltä, josta erottui peukalon näköinen haara. Ja se peukalo liikkui. Samaten liikkuivat neljä muutakin sormea, mutta ne olivat kuin pallon sisällä, tai lapasen.Ja kyllähän lapanen kädessä voi yhtä ja toista toimittaa. Ehkä seuraava vaihe olisi ollut vapauttaa sormet sen pallon sisältä, mutta sitä ei ohjelma enää kertonut. Vai satuinko nukahtamaan?

    • Jo olet sopivasti napauttanut otsasi siihen kaapinkulmaan, kun seuraus on tuo.

      Muistan kun olin 3 vuotta sitten jalkaleikkauksessa, niin ensin pelkästä pienestä reiästä nivusessa tehty pallolaajennus aiheutti kamalan mustelman reiteeni ja kun sitten tehtiin ohitusleikkaus ja koko jalka avattiin että saadaan laskimosta tehtyä paikkoja valtimoon, niin koko jalkani turposi ja mustui, tuntui, että jalka painoi tonnin, kun suurin osa verestäni oli vuotanut lihaksiin. Hb tippui 57:een ja sainkin sen jälkeen verensiirtoja 10 pussillista. Operaatiot uusittiin vielä kahdesti ja olin todellakin kuin mustuainen koko ihminen. Yksi hoitaja sanoikin että näin mustaksi mennyttä ihmistä hän ei ole ikinä ennen nähnyt. Käsivarteni ja kaikki paikkani jalan lisäksi olivat verenpurkaumia täynnä, kun jokainen leikkauksen takia laitettu neulanpistokin ja ne kanyylit saivat verevuotoja aikaan.

      Nyt kun syön vielä verenohennuslääkettä saan mustelmia vaikka en napauttaisi itseäni mihinkään.

    • Tuosta katsomastasi ohjelmasta U taisi katsoa eilen osan, siinä oli mm miehellä suuri patti olkapäässä ja kun se puhkaistiin niin siitä tuli kuin kaurapuuroa ulos. Taisi olla tohtori Paisen ohjelma.

      • Anonyymi

        Ne Paiseen kaurapuuro-ohjelmat ovat silkkaa huvitusta tuon Apua, mikä tauti -ohjelman rinnalla. Jälkimmäisessä oli joskus sellainenkin osa, missä intialaispojan vatsasta leikattiin hänen kaksosensa, siis ei kaksoslapsi, vaan sisarus.

        Näin lyhyttä varten en viitsi kirjautua, koska edellisellä tekstillä kun yritin kirjautua, robo vastasi, että sinun täytyy kirjautua tai muuta epäloogista. Monimutkaiseksi leikkaa ja liimaa -toiminnoksi meni,

        m

    • Anonyymi

      Meillä myös siippa vahtaa noita paise- ja Apua, mikä tauti-ohjelmia. Minä en koskaan. Joku ilta sitten kävin olkkarissa jotain hakemassa, kun (siipan) telkasta tuli juuri tuo paise-ohjelma. Ja niin kauheeta tavaraa jonkin päässä olevista pateista siinä puristettiin juuri silloin, että kiireellä, kukoen läksin karkuun "omaan telkkarihuoneeseeni". Ei minulle niitä ohjelmia, kiitos!

      Tänään olimme siinä silmätutkimuksessa. Tarkemmat tulokset tulevat joskus postissa, mutta perusjutut selvisivät nyt. Kaukonäköni on kuulemma huippua, tämän ikäisen ei pitäisi niin hyvin nähdä. Lähinäkökin on edelleen 1,5:n pluslasien avulla hyvä. Ei silmän paineita eikä viitteitä kaihiin. Ne tiedot riittävät minulle, mitään tarkkoja lukuarvoja en tarvitse, mutta onhan ne hyvä esittää, kun seuraavan kerran silmälääkäriin menen.

      Nyt on silmien terveys hanskassa. Kunpa tuohon tinnitukseenikin jonkun keinon keksisivät. Mutta se taitaa olla turha toive. Tinnitustutkimukseen osallistuin muutama vuosi sitten, mutta siitä ei mitään tarkempaa selvinnyt - tai ainakaan minä en ole saanut - muuta kuin että se on tosi paha; sen tiesin jo ennen tutkimustakin.

      Ja nyt (vasta) päiväkahveelle!
      am

    • Jokainen meistä muistaa, kuinka kihelmöivää oli nuorena puristaa talipäinen finni! Siihen nuo ohjelmat vetoavat, luulisin. Itse olen katsonut - unettomina öinä - lisäksi noita valtaviin kiloihin yltävistä kertovia ohjelmia.

      Vexi Salmi on mennyt pois. Mietin, että hän oli samanikäinen, 1942 syntynyt, kuin eilen Hjalliksen ja Jethron ohjelmassa esiintynyt erittäin virkeän ja terveen oloinen, ruskettunut Danny. Näillä kilometreillä mikään ei ole varmaa, kuolo voi tulla hyvinkin yllättäen.

      Vexin puoliso oli työtoverini, hänelle tätä kautta osanottoni.

    • Suomi on menettänyt todella hyvän sananikkarin, hän on juuri ollut monissa tv-ohjelmissa asiantuntijana, kun on puhuttu iskelmien vuosikymmenistä.

      Amummulla on ainakin terveet silmät.Siskoltani on leikattu harmaakaihi toisesta silmästä ja nyt hänellä on silmänpainetauti ja saa laittaa tippoja silmiinsä aamuin illoin.
      Omistani en tiedä, luen hesaria ilman laseja, mutta töllöä joudun katsomaan aika läheltä verrattuna entiseen, eli kaukonäköni on ainakin huonontunut.

    • https://www.youtube.com/watch?v=iGmkTZV76Bw

      Hesarissa oli Vexi Salmesta pitkä juttu kuvineen. Sieppasin tekstistä laulun nimen, joka tällä hetkellä koskettaa minuakin. Tuolla noita suuria lintuja metsälammellamme vamistautuu pitkään matkaan palatakseen yhteiseen korpeemme kevätauringon paistaessa.

    • Tää aamu onkin sitten taas mennyt miettimällä sitä, miten saan lepakot muuttamaan pois. Rauhoitettu eläin, minkä tappamisesta saat siis muutamien kymppien (ainakin) sakon per elukka. En soita ely keskukseen ja kysy, että saako sakkoihin alennusta, jos hävittää kerralla koko sakin. Juu ja en sitä paitsi ole edes tappoaikeissa, mutta jotain tolkkua sentään lepakoillekin saatava päähän, sillä lepakoiden kautta on meille ilmestynyt todennäköisesti myös lepakkolude yläkerran huoneeseen. Yksikin verenimijän havainto olisi pitänyt riittää minulle, mutta koska ei ole se imijä muuttanut alakertaan, niin olen jättänyt asian hieman niiku leväperälle.

      Ei vaan. Hankin ensin ultraäänilaitteet. Luulisin, että voisi saada vintin hiljaiseksi ja oravatkin etsimään muita leikkipaikkoja ja näädästä ei todella olisi väliä kuin turkiksena. Myös tintit voisivat viihtyä muualla kuin talon kylmätiloissa. Murkut ollaan sentään saatu pois pidettyä. Käärme oli pari vuotta sitten odottamassa portailla, josko pääsis kylään.

      Nyt ulos

    • Kurki, minulle sellainen mielialan mittari

      Jos syksyisin on oolrait tila, kun näkee auran lentävän pois, niin kaik hyvin. Ainakin sillä hetkellä tuntuu, että sada vaikka metri lunta, niin ... Aina kiva kuulla keväisin se kurjen ääni

    • Minulle tulee kurkiaurasta mieleen sellainen laulu, jossa sanotaan: "Minä pieni paimentyttö lentohon en pääsekään, tänne tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään." Mitähän minäkin täällä paimentaisin? Pikku koira se minua paimentaa eli kulkee perässäni minne menenkin.

      "Kotiin takaisin" jäi jännään kohtaan: lääkäri-Jack on näköjään repsahtanut, koska loppukuvassa hän vaeltaa lammaslauman keskellä pullo kädessä. On muuten hassua, että vaikka Ash Parkin varsinaisena elinkeinona ja vaurauden lähteenä on aussityyliin lampaiden kasvatus, aihetta ei juurikaan käsitellä paitsi milloin joku mainitsee villan hinnan ala-tai ylämäestä.

      Lepakoissa on jotakin perin vastenmielistä, siinä räpsyttelevässä laumamaisuudessaan. Käärmeitäkin siedän paremmin. Oravat taas ei ole ollenkaan söpöjä talon kattorakenteissa, painukoot puiden oksille! Edellisessä mökissäni niitä oli.

      • Koska kumppani oli pois viime viikon to-pe ja tuli vasta ma, niin katsottiin Kotiin takaisin sarjasta to ja pe osat. Tänään sitten ma ja ti ehkä ja pikkuhiljaa päästään siis todentamaan Jackin lankeaminen, mikä onkin ollut ehkä odotettavissa. Sitten olen odottanut, että palaako se katolilais-italialainen takaisin

        Siinä mielessähän sarja ei ole kuin ihmissuhdesarja kait, ettei siinä joudeta syventymään lampaisiin kuin ratsun selässä.

        No alkuperäiskansaan, natseihin ja juutalaisiin ja katolilaisiin pientä pintakosketusta sentään. Saippuan makuahan sarjassa on, mutta menettelee ja pitää jotenkin kivasti otteessaan. Pitäsköhän miettiä, että miksi minuakin pitää kiinni? Ei pidä, sillä peyton placekin katotttiin jokainen osa muistaakseni. Ja dallas.

        Kehuttu Game Of Thrones ja Sopranos jäivät kokonaan väliin. The Wire, siitä tykkäsin, samoin True Detective

    • Päässäni on minullakin kuin parvi lepakoita, kirppuja, muurahaisia, ehkäs oraviakin. Sellainen on tunne päässäni, mikä on tässä syntynyt tilastotieteen ja siihen liittyvän matikan kertauksesta . Kaikki pitää aloittaa alusta. Yksinkertaisinkin integraali tai derivaatta pitää käsin kynällä piirtää paperille, että käsitys asiasta kirkkenisi. En voi ymmärtää miten aikoinaan niitä "tosta noin vaan" tenteissäkin käsittelin mitä monimutkaisimmissa tehtävissä. No, silloin olin nuori. Nyt en ole.

      Eräs tuttavani, hieman minua vanhempi, oli kurssilla, missä opetettiin vanhojen kotivideoiden digitointia. Tuttava valitteli sitä, että ei muista annettuja ohjeita, että pitää aina plarata opetusmonistetta. Niinpä hän tuumasi, että muistisairaus vaivaa ja varasi ajan lääkäriin ja muistitesteihin. Eikä mitään vikaa. Hän ei vain voinut hyväksyä sitä, että vanha muisti ei pelaa samoin kuin nuori.

      Kohta siipaisen kampaajalle. Vihdoin rohkaistuin varaamaan ajan. Viimeksi olen käynyt helmikuun alussa ja sitten tulikin jo korona. Kohta olen kuin Grimmin Tähkäpää (paitsi että minua eivät prinssit enää etsiskele;)). Tykkään kyllä, että hiuksissa on sen verran mittaa, että ne tarvittaessa saa kiinni, pois niskasta roikkumasta. Mutta joku raja silläkin. No, kohta saan helpotuksen.

      Vaan nyt menoksi, kierrätyslootan kautta. Keräsin taas käyttämättömiä vaatteitani ja iankaikkisien vanhoja liinavaatteita kaksi isoa kassillista. Toivottavasti kelpaavat edes lisukkeeksi räjäytystöissä käytettäviin mattoihin - jostain luin, että niinkin tehdään.

      Hyvää päivän jatketta!

      • Tuo, että on saanut jonkun ohjeen jostain, mutta ei hetken päästä muista, miten se tehdään, on ihan luonnollista, ettei muista. Siksi on hyvä, että on vielä ohjeita, mistä palauttaa muistiin. Nykyään monen härpäkkeen käyttöohjetta ei ole enää pakkauksessa, vaan se pitää etsiä netistä.
        Sisarenikin tilasi vuosi sitten ajan itselleen muistitestiin, hän kun pelästyi niin tavattomasti, että oli lähtenyt punaisista valoista ennen lupaa ja hänen miehensä sisko oli kyydissään. Onneksi kukaan ei tullut kylkeen. Ei tuossa ollut edes kyse muistista, vaan ehkä ajatuksissaan olosta, ettei reagoinut tarpeeksi liikennettä. Muistitesti meni aivan hyvin.

    • En ole kuullutkaan ikinä lepakkoluteesta. Lepakko on kyllä inhottavan näköinen eläin.

      Pesimme äsken keittiön ikkunan. On inhaa hommaa, koska on niin vaikea pestävä. Ikkunan edessä on kiinteä kaappi ja ikkuna sen verran korkealla, että tarvitsee jakkaran ylettyäkseen ikkunan yläosaa pesemään. Toinen jalka jakkaralle ja toinen jalka työpöydälle, että ylettää, vaikka pitkä onkin. U siinä taiteili ja silmälasinsakin taittavat väärin joten joutui nostamaan ne välillä päälaelleen ja nilkkansakin kun on kipeä, siinä sitten horjuskeli niillä moottoroiduilla laitteillaan. Minun oikea olkapääni estää tuonkin homman kokonaan. Nyt se on tehty, hyvä että siitä läpi näki ennen pesua, varsinkin jos aurinko paistaa siihen. Ikkuna on vielä avattava avaimella neljästä eri kohtaa, että aukeaa. Olkkarin ikkuna on avattava viidestä kohtaa koska on vielä isompi.

    • U vei tänä aamuna automme ruostesuojaukseen. Käytti sen kesäkuussa ensikatsastuksessa ja siellä kehottivat että suojaa autosi, kun se nyt on hyvässä maalissa vielä joka puolelta niin nyt kannattaa se tehdä. Onhan se jo 3 v vanha ja vähän yli 60000 ajettu, mistä meidän ajoa on todella vähän, ostimme sen viime kesänä. Nykyään ei kuulemma autoja ruostesuojata jo valmiiksi tehtaalla, kuten edellinen automme oli. No, tuokin tekee taas ison loven budjettiimme.

      • Iso lovi se ruostesuojaus on todella. Olen kolme vanhaa autoa ruostesuojannut ja enää en sitä tee. Laki ei salli enää ruostesuojausaineessa erästä ainetta (?) mikä oli aikoinaan tae suojauksen hyvyydelle. Tällaisen vastauksen olen saanut muutamilta alan toimijoilta ja tietäjiltä. Tiedä sitten heitä.

        Minun piti tänä kesänä ajaa pikku automme lankuista tehdylle tasanteelle ja ruiskuttaa alle mahdollisimman paksua vaihdelaatikkoöljyä. Ei siis mitään jäteöljyjä, ei mitään tervaa, vaan vähän arvokkaampaa vaihdelaatikkoöljyä. Näin kun tekee vuosittain, niin kuulemma auton alusta voi hyvin

        Pyydäpä U:ta tiedustelemaan, kun hakee autonsa, mitä sanoo ruostesuojaaja

    • Lainaus alkaa ... : "Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen hyökkää Helsinki Priden tiimoilta seksuaalivähemmistöjä vastaan. Hän väittää, ettei tapahtumassa olisi kyse ihmisoikeuksista, vaan yrityksestä romuttaa koko yhteiskunta. Räsäsen väite on kuin suoraan salaliittoteorioista, mutta se saa kannatusta äärioikeistolta ja konservatiiveilta.
      Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä on pahoittanut mielensä Suomen jalkapallomaajoukkueen "Huuhkajien" taannoisesta tuenosoituksesta BLM-liikkeelle. Postauksen alle kertyneet kommentit edustavat Mäkelälle tyypillistä tapaa keskustella eri mieltä olevien ihmisten kanssa.
      https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006623753.html
      Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu Ano Turtiainen ei osoita mitään aikomusta lopettaa rasistisia puheitaan. Tällä kertaa hän vertaa maahanmuuttajia naakkoihin.
      Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho politikoi ihmisten hädällä. Tuhannet turvapaikanhakijat ovat joutuneet jättämään tulipalojen vuoksi leirinsä Kreikassa Lesboksen saarella. Halla-aho ei kuitenkaan osoita mitään myötätuntoa, vaan syyllistää turvapaikanhakijoita ajaakseen omaa asiaansa.
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006629571.html" ... lainaus loppuu

      Millaisia tyyppejä ovat kristilliset ??? Persut tiedetään. Sori, että tänne tämän toin, mutta pakko oli taas.

    • Tein juuri uunissa ensimmäisen elämässäni ns hollantilaisen pannukakun. Hyvin näytti onnistuvan. Emme ole vielä maistaneet sitä. Minulla oli vanhaa maitoa jääkaapissa muutama desi, jota en enää juo ja ohje sopi siihen. Ja se pannu missä se paistetaan on meidän uusi paistinpannumme, josta saa kahvan irti uunia varten.

      Tässä oli hassua se, että taikinaan ei tule yhtään sokeria, vaikka on olevinaan pannukakku, lettutaikinaan en laita koskaan sokerai, koska ne sopivat vaikka jauheliha-sienitäytteelle, mutta pannari on aina ikäänkuin pelkkä jälkiruoka, johon tulee hiukan sokeria jo taikinaan.

      Tähän ei siis tullut yhtään sokeria, mutta munat vatkataan kuin kakkutaikinaan. Lievä suolaripaus ja vähän jauhoja, lopuksi pieni määrä maitoa ja uuniin. Sitten päälle kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita, joita meillä ei nyt ole. On vain mansikkahilloa. Siskoni kutsuisi tätä räätsikäksi, mutta ei se sitäkään ole, räätsikkä on litteä sokerikakkupohja, joita hän monesti ostaa kaupasta.

    • Katselin ja ihmettelin eilen uutisten urheiluosuutta ja siellä jalkapallon paikallisottelun tunnelmaa.

      Iso joukko katsojia sikinsokin kentälle ottelun jälkeen. Hyvästi turvavälit, pääasia, että talous nousee.

      Cee, mepäs seuraavaksi joskus kokeillaan tuota hollantilaista pannaria. Yhteen aikaan oli villitys tehdä lettuja ja niiden sisään sitten vaikka jauhelihaa.

      Tsiisus, missasin. Obelix eli Gérard Depardieu kiersi eilen Baskimaakuntaa. Onneksi se on katsottavissa. Ellan matkassa en enää ole kulkenut.

      Tänään tänne on luvattu ihan kelpo keliä ja tutut ja turvalliset ulkotoimet jatkuvat. Pari päivää sitten toin kesävesipumpun pois eli ei enää ulkosuihkuja nyyh, mutta ei myös pakasten rikkomia pumppujakaan. Nyt tarkistamaan sademäärä eiliseltä.

      • 21 mm

    • Ylen uutissivustojen lisäksi tsekkaan nykyään mielelläni Helsingin uutiset. Hesaria ei enää tule eikä tilata, on se sitten missä muodossa tahansa.

      HU (Helsingin Uutiset) kirjoitti puun poltosta ja siitä syntyvästä pienhiukkasesta. Näinhän se on tiheillä asutusalueilla.

      Pieniä ovat siis hiukkaset ja niin on pieni se viruskin, mikä uiskentelee kuulemma jätevedessä, siis se koronavirus. Sulassa sovussa kohta muovin pienhiukkasten kanssa

      Nyt turpani rullalle ja rulla taskuun

    • Naama on viikko tapaturman jälkeen edelleen kirjava kuin pakanamaan kartta. Näin vanhana paranee kaikki hitaasti. Ei tee mieli liikkua kaupungilla, viimeksi huomasin kahden naisen tirskuvan ja supattelevan minut nähdessään. Eivätkä olleet mitään koulutyttöjä enää.

      Depardieussa oli herkkuja ruudun täydeltä, että ihan nälkä tuli. Tuota ceen reseptiä voisi kokeilla, mutta munat puuttuvat. Kuusihan niitä piti olla? Minusta on hauska se tanskalaisten kalsareiden viuhahdusmainos. Että nuori miesvartalo voi olla kaunis.

      Voice of Finland jatkui siitä mihin keväällä jäi. Ihmeesti en kuitenkaan tykkää heidän kappaleistaan, jopa Cats-musikaalin ylistetty Memory on pitkäveteinen. Sähäkkä ilmestys Etta Khan luontaisessa rytmitajussaan pelasti illan. Hän oli myös yleisön suosikki.

      • Depardieussa syödään lähes kaiken aikaa ja kyllä sitä katsellessa ei saa olla vatsa tyhjä, ettei tule nälkä. U yrittää olla laihdutuskuurilla ja valittikin sitä, että melkein jokaisessa muussakin ohjelmassa tehdään ruokaa ja hänen pitää olla napsimatta välipaloja. Hän käykin vähän väliä jääkaapilla juomassa vähän hiilihapotettua lähdevettä, että saa taas näläntunnetta hillittyä. Millään varsinaisella dieetillä hän ei ole, välttää vain liikaa syömästä.

        Tanskalaisissa kalsarimainoksissa on myös vatsakkaita miehiä, eli kaikenlaisille kropille sopivia. Mutta nuori miesvartalo on kyllä kaunis, Depardieusta näkee, että on ollut ruoka-aikaan paikalla liiankin usein.

    • Hollantilainen pannukakku
      3
      kananmunaa
      1,25 dl
      vehnäjauhoja
      suolaa
      2,5 dl
      maitoa
      1 rkl
      voita
      1 dl
      kermaa
      1 rkl
      vaniljasokeria
      200 g
      rahkaa
      1 l
      mansikoita
      Valmistusohjeet
      Kuumenna uuni 200 asteeseen.
      Vatkaa munat sähkövatkaimella (vispiläkin käy, vatkaimella tulee kuohkeampaa), kunnes munat vaahtoutuvat.
      Lisää suola ja jauhot pikkuhiljaa samalla vatkaten.
      Lisää sitten maito.
      Voitele uuninkestävä paistinpannu (tai pieni uunivuoka) ja kaada taikina pannuun.
      Paista uunin ylätasolla 30–35 minuuttia.
      Vatkaa kerma vaahdoksi vaniljasokerin kanssa, sekoita joukkoon rahka.
      Tarjoa pannari kermarahkan ja mansikoiden kera.

      Laitoin äsken tämän ohjeen tänne kirjautumatta, niin johan robo poisti sen, kuten arvasin.

    • Voice ja Tanssii tähtien kanssa ovat toistaiseksi olleet piilossa eli olin hiljaa ja piilottelin, mutta juuri tänä aamuna kumppani kyseli, että pitäisikö vetää telkun antenni toiseen huoneeseen ja katsoa tähtitanssioita siellä vanhasta telkusta. Lupasin taltioida, sillä kyllä löydän itselleni muutakin sen ajan, mitä tanssit kestävät.

      Näyttivät mainostavan allstars Putoustakin "oi luoja, ota minut pois täältä"

      No ni, ny on sitten hollantilaisen pannarin reseptikin täällä.

      Ja silmäni herkistyivät, koska vilahtaa tanskalainen alushousu. En oo nähnyt, mutta jotkut mainoksethan ovat siis hauskojakin

    • Nyt muodostan melkein omituisten otusten kerhon: siippa läks mökille ja minä jäin tänne kotiin. Ei monesti ole yksinäni ollut sen jälkeen, kun siippakin malttoi eläköityä reilut kolme vuotta sitten. Tässä olemme käkkineet kaksistaan päiväst toiseen. En lähtenyt möksälle, kun lupasin pojan kanssa käydä läpi niitä tilastojuttuja. Viime yönä jo näin untakin, että olin itse tentissä, enkä muistanut yhtä ainutta asiaa. Mutta omituinen olo on olla ihan issessee.

      Pojan tytöllä on tänään synttäri ja kävimme äsken häntä onnittelemassa. On ne niin nättejä nämä nuoret tytöt. Pojanpoikakin oli mukana, ja kun siinä mittailtiin toisiamme (senteissä), niin minä olen pätkä, vaikka vanhaksi naiseksi kohtuullisen pitkä olenkin. Lapsenlapset menevät kirkkaasti ohi, ja poika lähentelee jo vaarinsakin senttejä. Ei olisi niin hyvin niitä pitänyt pieninä ruokkia;))

      Päiväkahvit täytyy nyt turauttaa. Lasten kanssa emme kahvia nauttineet, vaan vain jädet. Joku toinen kerta juhlimme kakun ja kahvin ääressä, kun on kunnolla aikaa. Nuorilla tuppaa aina olla kiire johonkin.

      Mukavaa viikonlppua!

    • Muistaakseni sinä, Rapu ja minä olemme suunnilleen samanpituisia, nuorempana olin 171 ½ cm, nyt olen hiukan kutistunut. U on 186, mutta poikamme ylsi 182:aan ja pojanpoikamme jäi 180 cm:n pituiseksi. Mutta näyttävät jostain syystä pidemmiltä. Niin ne lapset kasvavat. Veljeni oli 193 cm, mistä lie pituutensa saanut, kun isämme oli vain 166 cm. Sisareni ylsi hänen mittaansa.

      • Hassua, minä olin koulun mittauksissa 171,5cm ja sihhen jäin, mutta olen sitä edelleenkin. Yleensähän vanhempana menee kasaan, mutta ainakin vielä viime helmikuussa samat sentit taulussa. Siippani on 183, mutta molemmat pojat 190:n tuntumassa, toinen himpun alle toinen himpun yli. Ja kun ovat laihoja, niin näyttävät vielä pidemmiltä.

        Koululaisena kasvoin nopeasti mittaani ja esim. syntymäkylässäni, missä paljon kesiäni vietin sukulaiset siunailivat, että miten tyttö voikin olla niin pitkä. Nykyäänhän 171cm: n mittainen taitaa olla jo paatin naula. Sisareni on tullut toisen vanhemman sukuun ja on niin kuin siippani sanoo: 105 lakki päässä:)). No ei sentään, mutta toistakymmentä senttiä on pituuseroa välillämme.

        Kauniita unia!
        PS Äsken tuli VOF;ssa semmoinen veto, että tuskin enää koskaan kuulen vastaavaa, ellei kyseinen laulajatyttö, Sandra Dovalo, ryhdy ammattilaiseksi.

    • Paatin naula ?

      Onko siis anoreksiakuva vai ? Pitkä ja laiha? Koitin katsoa pikaisesti ja Kälviältä löytyi sanonta - Ko miäs onko paatin naula

      Lähipiirimme on keskikokoa, ylipainoa vain minulla, sillä pikkukumpuja vyötäröllä ei meillä lasketa ylipainoksi. Jossain sanotaan jotenkin näin, että parempi köyhänä kuin laihana

      Oon taas tilanteessa, että mitähän tänään tekis. Amummulla lienee helppoa, sillä matematiikka vie ihan itestään. Mitens asian ratkoo muut? Siis siinä tilanteessa, jos tulee aatos, että mitähän tekis.

      Täällä meinaan sataa

      • Että mitä tekis tänään? Ainakin ruuaksi silakkapihvejä uunissa, perunaporkkanamuusia ja salaattia. Imuroidakin pitäisi ja lakanat vaihtaa, mutta en taidä viitsiä. Ei oikein työnteko kiinnosta. Tai eihän kotityöt ole oikeata työtä, sehän on vain askareita. Ei kotityö ole koskaan palkkaa antanut ja eläkettä kerttänyt, vaikka olisi ollut 8 lasta.

    • Minähän unohdin taas mötköttää !!!

      Sannikka eilen toisti ja toisti. Miksi ei peliautomaatteja poisteta kaupoista?

      Minäpäs nyt äkkiä koetan miettiä. Jos noin 100 000 on peliongelmaisia, niin lasketaanpa. Siis ny tulee matikkaa. Suomessa on väkeä ehkä 5 500 000 ja siitä on 10% alkoholin väärinkäyttäjiä eli 550 000 eli viisinkertainen määrä peliriippuvaisiin nähden.

      Sannikka kaipais edelleen Ukkolaa rinnalleen, niin silloin koko parivaljakon äly häikäisis joka perjantai-iltaisin katsomon.

      • Elikkä niillä 100 000 pelurilla jotka lyövät rahansa masiinaan ei ole merkitystä maan juomaongelmiin verrattuna, häh?

        Mielenkiintoista muuten, että tilastojen mukaan suurin osa peliriippuvaisista on nuoria miehiä. Mielikuvissani näen mummujen lyövän eläkkeensä hullun kiilto silmissään viimeistä kopeekkaa myöten h**vetinkoneeseen.

        Ja kuka hitto on Sannikka tai Ukkola?

      • DrWhoo kirjoitti:

        Elikkä niillä 100 000 pelurilla jotka lyövät rahansa masiinaan ei ole merkitystä maan juomaongelmiin verrattuna, häh?

        "Elikkä niillä 100 000 pelurilla jotka lyövät rahansa masiinaan ei ole merkitystä maan juomaongelmiin verrattuna, häh?"

        On merkitystä, sillä pääsemme ongelmista siis yhtä helposti kieltämällä viinanmyynnin. Jos nyt ihan koetan vääntää mielenpiteeni selväksi, niin olen sitä mieltä, että toistaiseksi ainakin ollaan hyvään suuntaan menossa kaikkien riippuvuuksien kanssa. Peliautomaatit saavat kohta tunnistusvelvoitteet (mitä sitten lienevätkään) ja masinoita vähennetään. Mainostaminenkin aletaan saamaan kuriin eli suomalainen ei aina voita. Nuoriso kait nykyään juo vähemmän kuin ennen. Ainakin ehkä. Tupakasta ollaan päästy melko hyvin ja kukaan ei ole häirinnyt minunkaan hassiksen polttoani. oho.

        Mutta mielenkiintoista myös on maan rajojen yli pelaaminen. Jos käyn esim. Affenanmaalla, niin pelaan netissä sen viikottaisen Veikkauksen kenon.

        Millä me pystymme kaikkien ihmisten addiktioita hallitsemaan? Ihminen on vastuussa aika pitkälle asioistaan ja koronastakin itse itselleen. Ikävä kyllä joku tippuu väkisinkin jonnekin, vaikka millaiset suojamuurit rakennammekaan

        Juoppoutta yritettiin poistaa aikoinaan kieltolailla, ei onnistunut. Peliriippuvuutta voidaan vähentää vähentämällä pelaamismahdollisuuksia, kenties. Vaiko käykö tuossskin niin, että pelihimokin löytää aina uudet kanavansa.

        Siitä olen täydellisesti samaa mieltä, että ihmisen tulisi kantaa vastuu omista tekemisistään itse. Suuri osa vain taitaa olla enemmän tai vähemmän holhouksen tarpeessa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Elikkä niillä 100 000 pelurilla jotka lyövät rahansa masiinaan ei ole merkitystä maan juomaongelmiin verrattuna, häh?

        Mielenkiintoista muuten, että tilastojen mukaan suurin osa peliriippuvaisista on nuoria miehiä. Mielikuvissani näen mummujen lyövän eläkkeensä hullun kiilto silmissään viimeistä kopeekkaa myöten h**vetinkoneeseen.

        Ja kuka hitto on Sannikka tai Ukkola?

        Ukkola oli se, jonka äijä ensinnäkin on peruspersu eli liero. Ukkola myös osasi pilkata alkuperäiskansaa ja siis oli Ylen toimittajana ja teki ohjelmaa Ylelle Sannikka&Ukkola.

        Nyt joku voi sanoa, että ihmistä eli Ukkolaa ei saa halveerata kumppanin takia. Ei saa, mutta vakka kantensa valikoi

        Voihan suurin osa nuorista miehistä olla peliriippuvaisia, mutta eivät he markettien koneilla pelaa vaan netissä ja kasinoissa.. Kaupoissa olen kyllä nähnyt pelikoneilla juuri mummoja ja paappoja. Esim TV5 mainostaa joka ikinen päivä nettikasinoa ja saat voitot tilillesi jopa 5 minuutissa. Uskon, että myös menettävät ne rahansa seuraavassa 5 minuutissa.

        Joo, toi koko pelaamishomma on juttu josta olen pihalla kuin lumiukko. Edes isojen poikien osakepelejä en pelaa..en ainakaan myönnä mitään.

        20 vuotta sitten viimeks laitoin lottokupongin vetämään. En muistanut edes tarkistaa paljonko silloin kenties voitin.

        Ny on lähettävä eineitä etsimään.

      • edson kirjoitti:

        Ukkola oli se, jonka äijä ensinnäkin on peruspersu eli liero. Ukkola myös osasi pilkata alkuperäiskansaa ja siis oli Ylen toimittajana ja teki ohjelmaa Ylelle Sannikka&Ukkola.

        Nyt joku voi sanoa, että ihmistä eli Ukkolaa ei saa halveerata kumppanin takia. Ei saa, mutta vakka kantensa valikoi

        Perusliero? Kenties tuo sopisi jonkun puolueen nimeksikin.

        Mitä tulee näihin tv -henkilöihin ynnä ohjelmiin, mie olen niistä(kin) aika pihalla.

      • edson kirjoitti:

        Ukkola oli se, jonka äijä ensinnäkin on peruspersu eli liero. Ukkola myös osasi pilkata alkuperäiskansaa ja siis oli Ylen toimittajana ja teki ohjelmaa Ylelle Sannikka&Ukkola.

        Nyt joku voi sanoa, että ihmistä eli Ukkolaa ei saa halveerata kumppanin takia. Ei saa, mutta vakka kantensa valikoi

        Ukkolan miehestä en tiedä, mutta Ukkolan äiti oli toimittaja Tuulikki Ukkola ja Liberaalien ensin, myöhemmin Kokoomuksen kansanedustaja.

    • Kouluaikana olin suomalaisen naisen keskikokoa, googlatkaa mannekiinit tilastoista mikä se medium oli 50-luvulla. Tytär pari senttiä pitempi. Mutta onhan täällä jo aikoja sitten eräältä taholta oltu tietävinään, että lieksalaiset ovat yhtä pitkiä kuin leveitäkin. Kummasti silti kaatuessa sattui, vaikka olisi luullut että "kumipallona luokses pompin".

      Mitähän tekis? Apteekissa ja marketissa kävin, kun aamuisin on väljää. Sain jopa palvelua kemikaliosta, kun tarvitsin apua naamamustelmani peittämiseen. Nyt sinisyys on muuttunut vihreäksi, mutta eipä Lumene siihen paljon auttanut: zombi mikä zombi.

      TVOF:n loppupäässä olikin parempia lauluja. Ihmettelin vain sitä yhtä "Keinu"- kappaletta, sehän oli teemoiltaan lainattu suoraan Leinon runosta "Jumalten keinu". Siteeraan ulkomuistista: "Kenet jumalat kerran keinuunsa ottavat, se ei häntä yhdessä kohdassa pidä."

      Ymmärsin että kappale oli Cheekin tekoa. Keinu jossa ihmisrukkaa heitellään välillä taivaan ja helvetin kuvaa kyllä hyvin bipolaarista mielenvaihtelua, josta tuon julkisuudesta vetäytyneen laulajan tiedetään kärsineen.

      Tänään voisi vilkuilla kolmoselta Masked Singeriä. Viime kaudelle hyppääsin vasta jälkijunassa.

      Viihtyisää viikonloppua!

      • Leinon Eino tunnetusti kärsi ainakin lievästä maanis-debressiivisyydestä. Monista loistokkaista runoistaan tuo jotenkin paistaa läpi.

      • Sitä vaan tuosta kaatumisestasi. Täytyy olla tosi dorkia ne ihmiset, jotka nauravat kaatumisjäljille. Meit on moneksi.

        Kun itse vedin lipat tässä taannoin, niin nenä oli vinossa ja molempien silmien ympärillä melkoinen väritys. Lääkäri tonki nenässä olevasta haavasta maa-ainekset ja ompeli haavan kiinni. Taitaa olla niinkin, että naiset joutuvat kärsimään enemmän "luonnon maskeista" Toisaalta en välittänyt tippaakaan siitä, mitä muut ajattelivat.

      • Taidat siis olla 164 cm, mikä oli suomalaisen naisen keskipituus tuolloin, esim oma äitini oli 50-luvulla tuon mittainen. v 1952 hän oli 34 v ja meni uusiin naimisiin, kävivät häämatkalla Helsingissä olympialaisissa.

      • edson kirjoitti:

        Sitä vaan tuosta kaatumisestasi. Täytyy olla tosi dorkia ne ihmiset, jotka nauravat kaatumisjäljille. Meit on moneksi.

        Kun itse vedin lipat tässä taannoin, niin nenä oli vinossa ja molempien silmien ympärillä melkoinen väritys. Lääkäri tonki nenässä olevasta haavasta maa-ainekset ja ompeli haavan kiinni. Taitaa olla niinkin, että naiset joutuvat kärsimään enemmän "luonnon maskeista" Toisaalta en välittänyt tippaakaan siitä, mitä muut ajattelivat.

        "vedin lipat"

        Tuo hauska sanonta oli minulle tuntematon kunnes yksi stadilaissyntyinen ystäväni käytti sitä. Otaksuin että se on stadilainen sanonta pelkästään, mutta taitaa olla tuttu Aurajoen rannoillakin.

        Itse elin juuri sen iän 15-20, jolloin murteet parhaiten tarttuvat, Kymenlaaksossa, enkä muista tyttökoululaispiireissämme kenenkään tuota käyttäneen.

        Koskas Cee rupeat tenttaamaan meidän painoa;),)

        No, en rupea;-)

        Vetää lipat, on minullekin tuttu sana, varmaan täällä olen sen oppinut, ei niin Mikkelissä pentuna sanottu, siellä kuavuttiin.

    • Nyt pyrin Tuntemattoman sotilaan jousipyssyosaston iltarukousta kyhäämään. En kuitenkaan runomuodossa

      Koita luoja tehä jotain, että britit pääsevät joulumaahan ja suo mahdollisuus myös kiinalaisille ja venäläisille tutustua elämyksiimme, sillä silloin, kun loit Jeesuksen neitsyestä, niin ajat olivat toisenlaiset. Vain joillakin harvoilla ja valituilla oli mahdollisuus päästä Colosseumille taputtamaan elämykselliselle kissa hiiri leikille.

      Jos yhtään seuraat jumala sitä, mitä täällä tapahtuu, niin kanna osa vastuusta. Ei oisi kannattanut seitsemäntenä päivänä pistää maate. Helekutti sentään, sinulle on rakennettu ties millasii pyhättöjä, jotta opetuslapsesi eivät palelisi, kun viestiäsi maan matosille jakavat. Katsotko jumala pelkkiä taivaskanavia? Katso joskus tosi tarinaakin ja jos katsot, niin koita edes vetää johtopäätöksiä.

    • Rakas jumala

      Voisitko edesauttaa sitä, että maahamme saataisiin enemmän sykologeja ja kunnon terapeutteja, sillä nyt me voimme paskasti. Kriisiapu on kriisissä ja Marin ei oo ees lentsika-asemalla ohjaamassa, koska saattaa kantaa virusta. Tässä oisi nyt jumala sulle tuhannen taalan paikka! Voisi yhdistää taivaalliset voimat ja maalliset voimat eli kipinkapin Vantaalle sieltä taivaista ohjaamaan meitä.

      Mutta nyt liian moni miettii lisäksi, siis sen lisäksi, että voiko mennä Kreikkaan rannalle makaamaan tai onko lunta Alpeilla ... niin, miettii sellasii, että hyppäisikö sillalta vai heittäytyiskö auton alle. Tosin sillalle on pitkä matka ja ei oikke jaksas, niin onko sulla jumala tähän mitään sanomista? Olemmeko laiskoja ja emme jaksa kävellä vaikka ny sinne sillalle? Ootko jumala muuten koskaan nähnyt autoo?

      Mitä mieltä jumala oot sitä, kun luther sano että hikisenä sinun on leipääsi syömän vai oliko se tienattava hikisenä se leipä, en nyt muista.

      • Nykyään hiki tulee syyessä, vaan ei työtä tehessä.

        Äsken U teki historiaa, käveli Uutelaan ja takaisin. Tunti meni siellä samoillessa. Tuuli niin että lippahattu piti kääntää toisin päin.

      • Miun iltarukoukseeni kuuluu vetoomus, että jumalauta, anna vähän järkeä noille poliitikoille.

        Vai mistä muusta on puutetta kuin järjestä kun avataan rajat samaan aikaan kun epidemian kakkosvaihe on nopeasti kiihtymässä?
        Tapahtui siis näin: Suomen kepulipuolue uhkasi hajoittaa hallituksen, mikäli heidän tahtoonsa maan rajojen avaamisesta ei suostuta pilkulleen. Ja Sannahan suostui ja myi maansa, kääntyen jopa oman puolueensa ministeriä ja kahta muuta ministeriä vastaan. Tämä kaikki kepulipuolueen valtapolitiikan vuoksi, jotta he saisivat elvytettyä kannatuksensa P.Suomessa. Ruumiit lasketaan myöhemmin.

    • Jäi vähän paha maku suuhun, kun luin arvostelun edesmenneen Kikka-laulajan elämäkerrasta, jonka oli tehnyt Kikan hyvänä ystävänä itseään mainostava Raija Pelli. Onnistumiset jäävät epäonnistumisten varjoon ja henkilön ulkomuotoon käydään käsiksi aika rumasti: "Hän oli edelleen hyvin kaunis nainen, mutta kärsi liikakiloista ja turvotuksesta." Onko tällainen hyvän ystävän tekstiä? Kriitikko Arttu Seppänen kirjoittaa: "Kun keikat sujuvat, kirjoitetaan keikkojen menneen hyvin. Mutta jos laulaja on sammunut laivan kylpyhuoneeseen alasti viskipullon kanssa eikä kykene vetämään keikkaa, se kaikki kirjoitetaan auki hyvin yksityiskohtaisesti."

      Pellin kirja on nimeltään Kikka - mä haluun viihdyttää. Pelli muistetaan jonkun takavuosien rikosohjelman juontajana.

    • En tunne Kikkaa millään tavalla, tuon hänen kuuluisimman laulunsa olen kyllä kuullut, mutta kaiketi se on niin, että jos kirjoittaa pelkkää hymistelyä, niin kukaan ei osta kirjaa.

      Nyt on Matistakin (Nykänen) tulossa taas uusi kirja, missä paljastetaan lisää hänen mokiaan elämässään. Tietysti viinasta johtuvia. Selvin päin hän oli kuulemma mitä mukavin ja herttaisin ihminen, mutta päissään valmiina hyökkäämään vaikka kenen kimppuun.

      Muistan, kuinka Laila Kinnusenkin turvonneesta ulkomuodosta jupistiin lehdissä, viina hänelläkin oli se, joka lopetti hänen loistavan laulu-uransa ja V-V Salmista, silloista aviomiestään syytettiin laulajan elämän pilaamisesta.

      Näiden kenenkään elämästä en ole kirjaa lukenut, lukenut vain kirja-arvosteluja ja nehän ovat vain yhden ihmisen mielipiteitä.

      • Voisko aatella, että monien julkisuudesta elävien viihdetaiteilijoiden ym toimenkuvaan kuuluukin "viihdyttää" maksavaa yleisöä myös esiintymällä keltaisen lehdistön kauppatavarana? Tai jos ei varsinaisesti kuulu, monissa tapauksissa siihen ryhdytään ihan markkinointistrategisena toimintana. Tuskin Nykäsen Mattikaan olisi ilman lööppijulkisuutta noussut sellaiseen suosioon kuin parhaimmillaan paistatteli. Puhumattakaan rahasta jota hänen julkisuusarvollaan tehtiin.

        Ja tää nyt oli ihan ylesellä tasolla, Kikasta en juuri mitään tiedä, vielä vähemmän mainitusta kirjasta.

    • Minäkin olen täällä kiroillut noiden matkustusrajoitusten ja kaikkien muidenkin rajoitusten purkamisia - ja kaikki samaan aikaan. Siis kansalaisten terveys ja henki on hupaa kamaa kisoissa, missä kepu kiristää hallituksen pystyssä pysymisellä. Hävytöntä. Ja tartunnat vain lisääntyneet rajusti jo ilman niitäkin. Kohta meillä on pahempi tilanne kuin keväällä. Ja tautia on nyt melkein kaikkialla Suomessa.

      Riskiryhmiin tämä sattuu isosti, isommin kuin keväällä. Silloin sentään suurin osa muistakin - nuoremmista - ihmisistä oli enempi aloillaan, eikä paikat olleet pullollaan porukkaa. Nyt kaikki saavat hillua missä tykkäävät ja koronan saaneita liikkuu vapaalla jalalla. Koronavilkkukin on aika turha, kun ei tiukasti määrätä, että joka siihen tartunnan on ilmoittanut, sulkeutukoon sen jälkeen neljän seinän sisälle ja pysyköön siellä niin kauan kuin tauti vaivaa. Ei puhelin ja siinä oleva ilmoitus taudista ole mikään lupa kuljeksia viruksen kanssa ympäriinsä. Riskiryhmät joutuvatkin nyt olemaan kahta varovaisempia kevääseen verrattuna.

      Joku teistä toteaa tuolla ylempänä, että hiki syödessä (ja vilu työtä tehdessä). Minulle tuli hiki matikkaa ja tilastotiedettä opiskellessa. Kahdeksan tuntia olen tänään niiden parissa viettänyt, osam ajasta yhdessä pojan kanssa, joka on sanalla sanoen aika onsku siinä hommassa. Koulun jälkeiset opinnotkaan eivät matikkaa perin paljon sisältäneet, joten selvisi niistäkin kuin koira veräjästä. Nyt on sitten p..u merrassa, ja on kerrattu kaikenmoista. Ja oma pää jo savuaa. Vähän aika sitten lopetettiin ja nyt meinaan hetken töllätä telkkaa.

      Kikka-tyttönen jäi minulta aika lailla muuten pimentoon, mutta yhden hänen esityksensä muistan todella hyvin. Se oli telkkarissa joskus kauan sitten esittämänsä kantriduetto Kari Tapion kanssa. Ja se oli HYVÄ. Muistan silloin oikein höristäneeni korviani sitä kuunnellessani. Kantriahan meillä ei juuri kukaan esitä, jo siksikin se duetto oli hieno juttu.

      Vaan nyt alan katsoa "Elämänii Biisiä". Jospas tulisi joku hyvä iltalaulu.

      Kauniita unia!

      • "Koronavilkkukin on aika turha, kun ei tiukasti määrätä, että joka siihen tartunnan on ilmoittanut, sulkeutukoon sen jälkeen neljän seinän sisälle ja pysyköön siellä niin kauan kuin tauti vaivaa. Ei puhelin ja siinä oleva ilmoitus taudista ole mikään lupa kuljeksia viruksen kanssa ympäriinsä."

        Että kuinka? Koronavilkkuun ei voi ilmoittaa mitään ennenkuin on saanut virallisen koronadiagnoosin ja sen myötä koodin joka vilkkuun syötetään. Eli tässä vaiheessa taudinkantaja on jo määrätty karanteenin eikä voi enää kuljeksia muualla kuin kotinsa sisäpuolella. Vilkun ainut idea on varoittaa muita jos on edellisen parin viikon aikana ollut vähintään 15 minuuttia noin parin metrin etäisyydellä tästä taudinkantajasta joka on siis koodin sovellukseen syöttänyt taudin saatuaan.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        "Koronavilkkukin on aika turha, kun ei tiukasti määrätä, että joka siihen tartunnan on ilmoittanut, sulkeutukoon sen jälkeen neljän seinän sisälle ja pysyköön siellä niin kauan kuin tauti vaivaa. Ei puhelin ja siinä oleva ilmoitus taudista ole mikään lupa kuljeksia viruksen kanssa ympäriinsä."

        Että kuinka? Koronavilkkuun ei voi ilmoittaa mitään ennenkuin on saanut virallisen koronadiagnoosin ja sen myötä koodin joka vilkkuun syötetään. Eli tässä vaiheessa taudinkantaja on jo määrätty karanteenin eikä voi enää kuljeksia muualla kuin kotinsa sisäpuolella. Vilkun ainut idea on varoittaa muita jos on edellisen parin viikon aikana ollut vähintään 15 minuuttia noin parin metrin etäisyydellä tästä taudinkantajasta joka on siis koodin sovellukseen syöttänyt taudin saatuaan.

        Just näin on kuin sanot, kiitos. Meni ymmärrykseni sekaisin. Terveydenhoidostahan sen koodin saa, jos virus iskenyt. Mutta tietoa tartunnasta ei ole pakko puhelimeen laittaa (" voit halutessasi jakaa tiedon tartunnastasi sovelluksen kautta"), joten epävarmuutta on.
        am

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin on kuin sanot, kiitos. Meni ymmärrykseni sekaisin. Terveydenhoidostahan sen koodin saa, jos virus iskenyt. Mutta tietoa tartunnasta ei ole pakko puhelimeen laittaa (" voit halutessasi jakaa tiedon tartunnastasi sovelluksen kautta"), joten epävarmuutta on.
        am

        Oikein kunnolla oon ollu ulalla. En ole noteerannut että koodeja verrataan 14p:n ajan. Jotenkin pöljänä ajattelin, että vain tuoreet kohtaamiset on mukana ja siten tartunnasta juuri tiedon saanut voi viel vaik olla puhelimensa kanssa samassa kaupassa kuin minä. Hyvä kun selvitit.

        Juu, vähän ulalla tässä tuppaa olemaan itse kukin, kuka missäkin asiassa.

        Mie tässä yritän tehdä itselleni sopivaa riskianalyysiä tilanteeseen koronan uhka vs vesiliikunnan edut? Vaikeaa, vaikeaa..

        Ja sivumennen sanoen, aika pitkä tääkin ketju. Tosin miulle ei satunnaisena osallistujana asialla ole suurempaa merkitystä. Tää tekniikka tuntuu sallivan näköjään vaikka kuinka pitkät ketjut.

    • Koronavilkkua en ole ottanut ja siksi tuntuu vähän siltä, että olenko petturi. Hatara perusteluni kuuluu näin. Olen tarkka kuin porkkana ja vältän kontakteja, pesen käteni ja asun niinkus tiedätte melkein metässä. Harkitsen kuitenkin vilkun ottamista.

      Koin myös niin, että hallituksen oli pakko väljentää matkaamisrajoituksia. En ehkä halunnut nähdä tässä poliittista peliä. Ja luulen, ettei keskustan kannatus tällä nouse kuntavaaleissa.

      Kikka, Matti ja lukemattomat muut ovat symbioosissa lehdistön kanssa. Kumpaakaan en tainnut oikein iskelmätähtenä pitää, mutta tähtiähän he olivat. Matti jopa Euroopassa tähti, urheilutähti. Viihde ja elämykset sun muut extremet työllistävät ja niitä pitää veroilla tukea, hihhih. Mitä siitäkin tulisi, jollei Kritiina Mäkelä pääsisi hyppäämään kolmiloikkaa pitkin maailmaa. Ei yhtikäs mitään. Muunmuassa hän on ollut äänessä siitä, että talous urheilijalle pitää luoda turvalliseksi.

      • Juu, ei ole haittaa jos vilkun luuriin laittaa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Juu, ei ole haittaa jos vilkun luuriin laittaa.

        Tuleekos sitä sitten vilkuiltua vilkkua ?

        Kuhan höpäjän

      • edson kirjoitti:

        Tuleekos sitä sitten vilkuiltua vilkkua ?

        Kuhan höpäjän

        Ei tartte vilkuilla edes, se hälyttää jos on mahdollisesti altistunut. Sitten onkin paha tilanne. Pitäisi siis ohjeiden mukaan tehdä Oma-olossa oirearvio, sen perusteella sitten kaiketi saa tai ei saa kutsun testiin. Joka tapauksessa pitäisi heti jäädä omaehtoiseen karanteeniin. Kuinka moni esim. yrittäjä voi niin kovinkaan helposti tehdä? Mie voin tehdä suurimman osan töistäni kotona, mutta entä ne jotka eivät voi? Penniäkään korvausta ei saa Kelata ainakaan ennen kuin on lääkärin karanteenimääräys, eli siis positiivinen testitulos. Siitä en ole ottanut selvää maksaako jokin vakuutus omaehtoisessa karanteenitilanteessa jotain, ja mitä maksaa. Palkansaajilla on kaiketi helpompi tilanne.

    • Täällä katsotaan myös Elämäni biisiä. Katja Ståhl on mukava juontaja, tykkään, ja niiden biisien esittäjät hyviä. Eilen onnistuin vain arvaamaan Elenan oman biisin.

      Tänään tulee Maaseudulta maailmalle ja vaikka Lasse Lehtinen on mikä on, niin panen taltiointiin. Tuppaan oleen aika jäykkä, mutta jos en katsoisi jälkiviisaitakaan sen takii, että siellä on Apunen ... hetkonen, on vielä katsomati kolmosen perjantai aamun pöllöraati. Klippi auki ja tölläämään

      • Lehtinen on kyllä aika pätevä juontaja, asiallinen ja yleensä ottanut asioista selvää.
        Menneisyyden "synnit" aika lienee jo tasoittanut. Nykyisin ei enää tarvinne odottaa rangaistusta synneistään kolmanteen tai neljänteen polveen saakka, kuten raamattu oppilaitaan ohjeistaa.

      • Minkähän pituinen lista niille elämäni biisiläisille on annettu, josta valita? Luulisin että vieraiden todelliset lempparit olisivat vallan muuta kuin nämä neljän suht rajoittuneen artistin esittämät. Huumorintajua täytyy olla jos tuollaiseen leikkiin menee mukaan jollain Rautavaaralla.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Lehtinen on kyllä aika pätevä juontaja, asiallinen ja yleensä ottanut asioista selvää.
        Menneisyyden "synnit" aika lienee jo tasoittanut. Nykyisin ei enää tarvinne odottaa rangaistusta synneistään kolmanteen tai neljänteen polveen saakka, kuten raamattu oppilaitaan ohjeistaa.

        Menneisyyden synnit

        Ennen en anna anteeksi ... vasta sitten, kun tuomitaan ne ampujat, jotka ampuivat jatkosodan aikana suomalaisen, suomalaisia, jotka eivät vanhaa rajaa suostuneet ylittämään.

        Historia edelleen tuppaa kuiskaamaan, hiiskumaan, väärentämään jne. Siksi en enää välitä historiasta sinänsä, uusista historian tutkimuksista kylläkin

        Lehtinen on, juuri noin - hyvä juontaja

    • Piti vielä kirjoittaman, että joskus katson myös ohjelman Tanskalainen maajussi. Tänään mies rakentaa jotain ihan ite

      Sanoisin, että telkusta tulee kyllä minulla tarpeeksi ohjelmia. Ja lisäksi sanon, että katson niitä aika paljon. Lisäksi syön liikaa kulutukseeni verrattuna. Eilen myöhäisillassa meni neljä siivua ruisleipää ja puolisen litraa maitoa.

      Ja kumma tapa minulla. En katso telkkua kuin vasta iltapäivällä. Mutta sitten kun toimeen ryhdyn, niin olen ahkera. Taltiointimahdollisuus on siis ehkä hyvä, vaikka katsomokin tarjoaa ilmaiskatsomista.

      • Myö olemma ruutukansaa, jotain ruutua tuijotetaan vähän väliä, ellei peräti kaiken aikaa. En edes uskalla laskea paljonko tulee meikälle tuijotustunteja päivässä. Näkökykyä ainakin tää yksipuolinen tuijottelu heikentää, tiettävästi. Miulkiin on erikseen päätelasit, monitehot ja vielä autoiluun optimoidut aurinkolasit vahvuuksilla.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Myö olemma ruutukansaa, jotain ruutua tuijotetaan vähän väliä, ellei peräti kaiken aikaa. En edes uskalla laskea paljonko tulee meikälle tuijotustunteja päivässä. Näkökykyä ainakin tää yksipuolinen tuijottelu heikentää, tiettävästi. Miulkiin on erikseen päätelasit, monitehot ja vielä autoiluun optimoidut aurinkolasit vahvuuksilla.

        Päätelasit?

        Miulla parani aikoinaan näkö eiku näkökyky, kun molemmat silmät kaihioperoitiin. Väsymystila on ainut, joka hiukka muuttaa näkökykyä.

        En muista kuka sanoi vähän aikaa sitten, että hänelle olisi katastrofi, jos menisi hajuaisti. En ota kantaa, mutta jo kuulokykyä pystytään parantamaan laitteilla, samoin siis näkökykyä. Olispa hajukykyä parantava apparaatti olemassa. Tai ymmärryskykä parantava, sillä silloin saattaisin ymmärtää, että ... ei hitto ei - ei ikänä yhteistyötä persujen kanssa ei ja ei ja ei

        Täällä muuten tuulee aika kovaa ajoittain.

        Ymmärryksen puutteeseen ei liene mikään avuksi, mutta päätelasit ovat mainiot.
        Ne ovat siis monitehot joiden tarkan näön alue on hiottu linssiin parhaaksi 0,5 - 1m etäisyydelle. Niil ei sais ajaa autoakaan.

        Jaa tuulee..ei tääl vaan. Edelleen pohdin ankarasti lähteäkö vesille vai ruohonleikkuuseen..

    • Kuunnelkaapas huviksenne se pöllöraatipohdiskelu ja ainakin se alkuosuus, missä pohditaan matkustusrajoitusten purkua.

      Ministeriöiden vastuualueiden puolustamista. Eli Terveys vastaan Talous noin suunnilleen.

      Kerron tässä samalla, että aurinko paistaa täällä. Ulkona varjossa noin 12 plussaa. Taidan mennä halkomaan taas ...

    • Anonyymi

      Selvyyden selvittämiseen on oltavakin jotain. Sehän se ihmisen loputon hakutulos jää. ElämänOn.

    • Meillä paistaa aurinko, ulkona 14, parvekkeella 31. Kuin kesä vielä ois.

      Tuon koronavilkun toiminta oli minullekin hepreaa, mutta niin on luullut iso osa kansalaisistakin, ei vain amummu ja minä. Hyvä kun sekin tuli täällä selville.

      Elämäni biisi -ohjelmaa olen muutaman jakson katsonut, mm sen missä filosofi Esa Saarinen oli valinnut omansa. Minä en pystyisi valitsemaan mitään yhtä biisiä.

      Muistan kun teininä olin aina yhdessä Malmin baarissa, niin yksi tuttu kaveri soitti aina Miliza Korjuksen Varum levyautomaatista. Jossain vaiheessa kuulin että tämä kaveri oli tehnyt itsemurhan hukuttautumalla. Syykin selvisi, tyttöystävä oli jättänyt. Se oli tämän kaverin elämänpäätösbiisi. Olimme järkyttyneitä. Kundi oli komea ja tyttö kaunis vaaleaverikkö. Kyllä kaveri olisi löytänyt uuden rakkaan mutta hänelle tämä tyttö olisi ollut se ainoa oikea. Nuoret ovat niin ehdottomia tietyssä iässä.

    • Aamupäiviä!

      Wholle het alkuunsa suosittelisin sitä nurtsin leikkuuta: nurtsi voi loppua piankin, mut vesi ei ihan äkkiä.

      Kyllä huomaa, kun tuntitolkulla töllää jotain näyttöä, niin vaikuttaa silmiin. Eilen illalla en meinannut millään saada näkökenttääni selkeäksi. Nyt aamulla oli taas ihan ok. Kuvittelisin, että silmät väsyivät eilen tuntien ruudun vahtaamisesta. No, se on tosiaan vain kuvittelua, millä ei mitään tiedollista perustaa, että niikin voi käydä. SIlti kyllä illalla katsoin vielä Bancroftinkin, mutta sitten alkoi jo hämärtää ihan oikeasti.

      Mutta yöllä asioiden puinti ei sittenkään ole aina turhaa - ja rasittavaa. Sain yöllä tuumatessani ratkaistua kaksi eilistä, kinkkistä matikan ongelmaa. Voin siis heilutella Suomen lippua, kun poika iltapäivällä taas tulee "laskareihin".

      Telkkarin katsomisestakin ollut teillä puhe. Eilen Elämäni Biiseistä arvasin oikein Elenan ja Eeron biisit. Ultra Bran biisit - taisi tällä kertaa mennä sen näyttelijän piikkiin - nostavat aina karvani pystyyn, ei ihastuksesta vaan vihastuksesta. Agit Prop tulee niissä liian lähelle.

      Mutta nyt taas matikan pariin, pistämään ylös yölliset funtsaukset. Hyvää pyhää kaikille.

      • Tuossa jo kerkisin ruohot katkoa. Tai mitä nyt sammaloituneessa nurmikossa on leikkaamista. Meil on pirun laiska puutarhuri, ei ole pitänyt huolta että nurtsi on sliipattu viimeistä ruohonkortta myöden kuten täällä aika monissa pihoissa näkee.

        Ja bointsit tuosta Ultra Brakaa arviosta. Miul alkaa hermot brakaamaan vähemmästäkin mökästä..

        Tosta näön rasittumisesta vielä, niin kyllähän se on selvä että silmälihaksia pitäisi myös rentouttaa. Eli pitäisi välillä irrottaa katseena ruudusta ja tähyillä vaikka lintuja. Väittävät, että tietynlaisella silmätreenillä voidaan jopa korjata taittovirhettä. Siinä varmaan on kuitenkin kyse siitä, että silmälihaksia vahvistamalla pystyy tarkentamaan tehokkaammin. Taittovirhehän syntyy silmämunan muotovirheestä,jolloin silmälihas ei enää pysty tarkentamaan mykiötä riittävästi.

    • Aloitin jo uuden 131. Elämän, kun tämä lähenee jo 550 kirjoitusta, vaikka koneemme vielä pelittävätkin näköjään ihan hyvin. Että tere tulemast uuteen.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe