Kuolemanjälkeinen elämä

Anonyymi

Onko lopullista totuutta sen mahdollisuudesta?

16

163

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Henki on ikuinen. Ruumis kuolee. Jatkuvasti syntyy uusia kyselijöitä.

      • Anonyymi

        Sielu siis jatkaa olemassaoloaan?


      • Anonyymi

        Vanhat räkäpallot vastailee ei perhana minun piti olla muuttunut eli kehittynyt sielu.


    • Sielu on seosa joka pitää mukanaan entiset muistikuvat. Henki pystyy jättämään taakseen entiset muistikuvat ja elää nykyhetkessä vapautuneena pelosta. Sitä sanotaan anteeksiannoksi.
      Anteeksiantanutkin henki voi valita elämän kehossa.
      Matteuksen evankeliumin erikoinen käyntijärjestys kuvaa kuinka ensimäiseksi anteeksiantaneet tulevat viimeiseksi jotta kaikki pääsevät mukaan

      "19:30 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset ensimmäisiksi.
      20:16 Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."

      Ne hitaammin onnistuneet eli viimeiset saavat kokea anteeksiannon niiden edelläkulkeneiden "ensimmäisten" kumppanina. Kaikki tämä tapahtuu tässä maailmassa joko nyt tai myöhemmin, jokaisen oman valinnan mukaan.
      Useimmat meistä kokevat monta fyysistä elämää kunnes oppii "rakastamaan itseään kuten lähimmäistään."

      • Anonyymi

        En ymmärtänyt mitään, mutta sanon vaikka piip pallo, joten olen kehittynyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärtänyt mitään, mutta sanon vaikka piip pallo, joten olen kehittynyt.

        Ei se kauaa kestänyt.


    • Vastauksista huomaat kuinka paljon on mahdollisuuksia. On täysin oikein pallotella näillä mahdollisuuksilla - kunnes huomaa olevansa ilman kehoa

      • Anonyymi

        Tuskin voi huomata... Jeesuskin tarvitsi ruuminsa taivaaseen menoa varten.


    • Anonyymi

      Ontto maaballo on se lopullinen totuus! Kun viimeisetkin lihat tipahtavat terrastraaliwartalon ympäriltä se singahtaa välittömästi onttouden terrastraalitasoille! Onttouden wartalot ovat aivan vertaansa vailla! Ontossa maaballossa naisterrastraaliwartalot ovat erityisen reheviä kun vähimmäisballokoko alkaa tuosta G paikkeilta! Kyllä siellä kelpaa ikuisuus ballomeressä kelliä!

    • Mietteitä kuoleman jälkeisestä elämästä:
      Kun ihminen kuolee, ruumis haudataan ja se mätänee ja ei ole enää olemassa muutaman kymmenen vuoden jälkeen kuin korkeintaan luurankana.
      Kukaan tai mikään ei sitä ruumista enää voi pelastaa elämään (maailmassa), ja ainoa, mikä teoriassa voisi vielä johtaa elämän jatkamiseen on aivojen sisältämä muisti (data) elämästä.
      Tämä tarkoittaa sitä, että on mentävä jopa scifi-maailman mukaiseen ratkaisuun, jossa muisti jotenkin siepataan - jollakin meidän ymmärtämättömällä tavalla tai joidenkin meidän ymmärtämättömin voimin - ja sen perusteella suoritetaan sitten raamatullinen tuomio jossakin ymmärtämättömässä paikassa. Kuka tai mikä olisi se voima, joka sieppauksen tekisi. Puhutaan kyllä teoreettisesti sielun irtautumisesta ruumiista kuoleman yhteydessä (jota ei ole voitu todistaa), mutta sisältääkö "sielu" kaikki aivoihin tallentuneet muistot kuolleen elämästä? Jos ei, niin millä perusteella "Jumala" voisi tuomita ihmisen? Uskomattomalta tuntuisi, että tämä "sielu" istutettaisiin uuteen ruumiiseen, ja sitten tuomittaisiin joko paratiisiin ta ikuiseen helvettiin.
      Itse en voi uskoa, että Jumala (jos Hän olisi olemassa) olisi niin julma, että voisi kiduttaa onnettomia ihmisiä jollakin ikuisella Helvetillä.
      "Ikuisuuskin saattaa olla rajallinen, jos maailmankaikkeus lakkaa laajentumasta ja alkaa pienentyä ja pienennettyään pisteeksi, räjähtää uudelleen, aloittaen uuden aikakauden. Jatkuisiko kidutus senkin jälkeen?
      Eli, kyllä näitä asioita voi miettiä, mutta tuskin näistä kannattaa kiistellä, niin epävarmoja faktoja taitaa olla tarjolla.

      • Anonyymi

        Itseasiassa joku varmasti tulevaisuudessa kuvaa, koko elämänsä.
        Eihän siitäkään saa tietynlaita profiilia kun henkilö on joka vuosi hieman erilainen tekemisissään.


    • Anonyymi

      On ihan luonnollinen asia että elämä ei päädy tyhjyyteen ja pimeyteen. Kuolemaa ei ole vain ruumiimme kuolee ja mätänee. Itse tiedän omat elämäni noin suurinpiirtein taakseppäin aina Atlantikselle saakka. Siihen väliin elämät Egyotissä hautakammoiden koristemaalarina, Ranskassa Napoleonin sotaretkillä, Vemäjällä ennen vallankumousta ja nyt sitten täällä lintukodossamme Suomessa.
      Tuonpuoleisessa "neuvosto"päättäköön seuraavan inkarnaationi ansioideni mukaiset olosuhteet.

      • Anonyymi

        Minä muistan käyneeni on ontossa maapallossa. Onttous ja terrastraalisignaali on luonnonlaki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä muistan käyneeni on ontossa maapallossa. Onttous ja terrastraalisignaali on luonnonlaki.

        Vastaus oli kuin minun suustani, tarvitsi ihan katsoa lähetysaika.
        hei me ollaan terrastraali inkarnaatioita samasta ontosta maapallosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä muistan käyneeni on ontossa maapallossa. Onttous ja terrastraalisignaali on luonnonlaki.

        Tarkoitat, että jalkojemme alla on metrin kerros maata ja siitä alaspäin onttoa. Jos merenpohjaan tulee vuoto, niin ontto menee piloille, vai miten ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat, että jalkojemme alla on metrin kerros maata ja siitä alaspäin onttoa. Jos merenpohjaan tulee vuoto, niin ontto menee piloille, vai miten ?

        Eihän taivaankansikaan vuoda. Ilma karkaisi jos taivaaseen tulisi reikä. Ontto maapallo sama juttu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      456
      925
    2. 56
      589
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      573
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      555
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      165
      535
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      232
      514
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      72
      477
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      456
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      92
      445
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      430
    Aihe