Kuinka kauan Li Anderssonin psyyke kestää jatkuvaa valetta

Se saattoi vielä menetellä ennen, kun oli oppositiojohtaja ja saattoi elää kaverien kanssa mielikuvitusmaailmassa. Mutta nyt kun hallituksen ministeri, on väkisellä tullut jonkunlainen käsitys reaalimaailman tosiasioista joilla ei oo mitään tekemistä Anderssonin punaretoriikan utopioiden kanssa. Kukaan ihminen ei voi loputtomiin kestää niin kovaa ristiriitaa vaan joku katastrofi tulee ennemmin tai myöhemmin. Saa nähdä kuinka kauan Andersson kestää vaikka olisi omasta mielestään kuinka kova luu tahansa.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Suomen yrittäjillä ei ole mitään vaikeutta elää valheessa , heidän psyyke on jalostunut epärehelliseen veronmaksajien kustantamaan leveään elämään.
Yrittäjiä on työttömyyskorvausten saajina 40 000 - 50 000 tällä hetkellä. Kaikki yrittäjän edut verotuksessa on käytössä edellee vaikka saakin työttömyyskorvausta.
Yritystukiin menee tänävuonna 15 miljardia , palkansaajien työttömyyteen murto osa yritystukeen verrattuna.

Äänestä

  • Yrittäjät kuitenkin työllistävät suuren osan suomalaisista työntekijöistä, lisäksi maksavat veroja ja veronluonteisia maksuja 60-70 miljardia.

    Äänestä

Voisitko absurdin parjaamisen sijaan kirjoittaa edes yhden faktan perusteluna ministeri Anderssonin ääliömäiselle parjaamiselle, jossa ei ole mitään järkeä.

Ministeri Anderson on hoitanut vaikean epidemian aika Suomen koulumaailman asiat erittäin hyvin. Suomessa on pidetty huolta siitä, että corona virus ei kouluissa leviä, kuitenkin siten, että kouluja on varoen vapautettu etäopiskelusta, tilannetta seuraten.

Ministeri Andersson toimii hallitusohjelman mukaan, kuten pitää.
Peruskoulun jälkeen tulee kaikille suoda lukio- ja/tai ammattikoulutus, tuloista riippumatta. Se on Suomen tulevaisuudelle tärkeää, kun siirrymme Digi- Suomeen ja kilpailemme osaamisesta maailmanlaajuisesti.

Äänestä
  • Tää jätkähän on sairas. Hoidon tarpeessa. Näitä on nykyään paljon. Ne kyllä ymmärtävät, mutta ovat ideologisesti katkeria. Ovat porvareita, joita vituttaa, jossa ns. vasemmisto on saanut kannatusta. Oikeata vasemmistoa ei enää ole 1970- luvun tapaan. On vain tämä porvaristunut vasemmisto. Nämä pellet kuvittelevat tämän nykyisen ns. vasemmiston oikeaksi Marxilaiseksi vasemmistoksi. Ette tunne historiaa, ettekä politiikkaa, ettekä ole lukeneet muuta kuin Aku Ankkaa. Siinä teidän teidän tietämyksenne. Menkää muualle kirjoittelemasta täältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tää jätkähän on sairas. Hoidon tarpeessa. Näitä on nykyään paljon. Ne kyllä ymmärtävät, mutta ovat ideologisesti katkeria. Ovat porvareita, joita vituttaa, jossa ns. vasemmisto on saanut kannatusta. Oikeata vasemmistoa ei enää ole 1970- luvun tapaan. On vain tämä porvaristunut vasemmisto. Nämä pellet kuvittelevat tämän nykyisen ns. vasemmiston oikeaksi Marxilaiseksi vasemmistoksi. Ette tunne historiaa, ettekä politiikkaa, ettekä ole lukeneet muuta kuin Aku Ankkaa. Siinä teidän teidän tietämyksenne. Menkää muualle kirjoittelemasta täältä.

    Jos oppivelvollisuuden jatkaminen toteutuu,:
    Tarkoittaa se sitä että
    Kaikkien on opiskeltava halusi tai ei,
    Kaikille tarjotaan opiskelupaikka alalta joka kiinnostaa tai ei.
    Nykymallillakin pääsee kaikki opiskelemaan.

    Ne joita opiskelu ei huvita siinä pakko-opiskelu ei toimi.
    Eikä kouluilla ole mitään sanktioita.

    Pakolla kun ei saa mitään aikaan.

    Nimim Terveiset koulumaailmasta

    Höpö höpö. Peruskoulua samat tahot vastustivat. Peruskoulu on osoittautunut hyväksi, mutta digimaailma ssa se ei enää riitä. Peruskoulun jälkeen on työttömyys ja syrjäytyminen kohtalona, ellei peruskoulun jälkeiseen koulutukseen pääse esim. köyhyydestä tai heikoista kotioloista johtuen.

    Suomi ei tarvitse kouluttamatonta työvoimareserviä työttömyyskortistoon.
    Tarvitaan koulutettuja osaajia, muistakin yhteiskuntaluokista kuin rikkaista.

    Kaikkien lääkäriksi haluavien pitää päästä opiskelemaan toiveammattiin. Ei kannata kouluttaa kortistoon yliopistossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Peruskoulua samat tahot vastustivat. Peruskoulu on osoittautunut hyväksi, mutta digimaailma ssa se ei enää riitä. Peruskoulun jälkeen on työttömyys ja syrjäytyminen kohtalona, ellei peruskoulun jälkeiseen koulutukseen pääse esim. köyhyydestä tai heikoista kotioloista johtuen.

    Suomi ei tarvitse kouluttamatonta työvoimareserviä työttömyyskortistoon.
    Tarvitaan koulutettuja osaajia, muistakin yhteiskuntaluokista kuin rikkaista.

    Peruskoulun huono puoli on tasapäistäminen.

    Äänestä

  • Kaikillehan suodaan mahdollisuus väh toisen asteen koulutukseen. Koulutus ei ole tuloista kiinni. Kaikki ei kuitenkaan kykene suoriutumaan edes peruskoulusta, jonka päätyttyä joukosta valitettavasti löytyy erittäin huonon luku, lasku ja kirjoitustaidon omaavia. Osa nuorista työnnetään väkisin toisen asteen koulutukseen, jolloin tulos voi olla jopa hengenvaarallista. Kuvitellaan vaikka, että ilman mitään valintaa, koulutetaan terveydenhuoltoon huumeongelmaisia tai alalle sopimattomia lähes luku ja kirjoitustaidottomia. Tällaiset moniosaajat laskevat esim lääkkeiden määriä potilaille. Tai onko lähes rikollista päästää eri koulutuksista ihmisiä läpi tekohengittämällä vaadittava minimi osaaminen, jotta henkilö valmistuu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Peruskoulua samat tahot vastustivat. Peruskoulu on osoittautunut hyväksi, mutta digimaailma ssa se ei enää riitä. Peruskoulun jälkeen on työttömyys ja syrjäytyminen kohtalona, ellei peruskoulun jälkeiseen koulutukseen pääse esim. köyhyydestä tai heikoista kotioloista johtuen.

    Suomi ei tarvitse kouluttamatonta työvoimareserviä työttömyyskortistoon.
    Tarvitaan koulutettuja osaajia, muistakin yhteiskuntaluokista kuin rikkaista.

    Ennen peruskoulua oli pääsykokeet keskikouluun. Jos vertaa opetusta entisen keskikoulun ja nykyisen peruskoulun välillä on osaamisessa melkoinen ero. Nykyisen peruskoulun oppilaista olisi vain osa selviytynyt keskikouluun tai keskikoulusta eikä silloinkaan kyse ollut rahasta, vaikka köyhiä perheitä opiskelukustsnnukset rasittivat pahoin. Ennen peruskoulua pätevimmät oppilaat pääsivät keskikouluun, nykyään kaikki on tasapäistetty samaan massaan. Puhumattakaan erään kansanosan erityiskiintiöistä, joka mahdollistaa tämän joukon ohittaa pätevämmät opiskelijat.

    Äänestä

Aiemmin oppositio-aikana paineita nollattiin reippaalla ryypiskelyllä. Nyt ministeri-aikana ryyppy-reissut ovat tarkemmasta syynissä ja kipottelu tapahtuu kuulemma ihan kotoisassa ympäristössä. No on turvallisempaakin näin korona-aikana.

Äänestä

Andersson on aikansa edustaja kuten nuo muutkin. Heidän arvonsa on pitkälti samat kuin tämän ikäluokan , hyvinvointi on itsestään selvää joka kuuluu kaikille mutt kuitenkin jakautuu harvoille.

Äänestä

Jos ministeri on huono hänet voi vaihtaa.
Kun virkamies on huono ja valehtelee , ministerin on lähdettävä.
Tämä asetelma on sairas ja kestämätön demokratian kannalta. Vaaleilla valitut edustajat ovat virkamiesten käskyläisiä eikä kansan edustajia hallinnon virkamiesten diktatuuria vastaan.

Äänestä
  • Valitettavasti virkamiehet ovat älykkäämpiä ja monin verroin pätevämpiä, kuin useimmat poliitikot. Joskus virkamiesten on varmaan tuskallista kuunnella ja yrittää opettaa politikoille edes perusasioita, koska moni politikko on suoraan sanoen niin heikkolahjainen, ettei olisi selvinnyt edes siitä peruskoulutuksesta mikä virkamiehiltä vaaditaan. Poikkeuksen tekee poliittiset nimitykset, jolloin virkamieheksi pääsee lähes millä osaamisella tahansa.

    Äänestä

Toi on jännä juttu, Li syyttää muita valehtelusta mutta itse on täysin pihalla mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Äänestä

Ei kommunistille ole koskaan tuottanut valehtelu ongelmia vaan tyydytystä.

Äänestä

Kuulemma punkkupullo on tärkeä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Se saattoi vielä menetellä ennen, kun oli oppositiojohtaja ja saattoi elää kaverien kanssa mielikuvitusmaailmassa. Mutta nyt kun hallituksen ministeri, on väkisellä tullut jonkunlainen käsitys reaalimaailman tosiasioista joilla ei oo mitään tekemistä Anderssonin punaretoriikan utopioiden kanssa. Kukaan ihminen ei voi loputtomiin kestää niin kovaa ristiriitaa vaan joku katastrofi tulee ennemmin tai myöhemmin. Saa nähdä kuinka kauan Andersson kestää vaikka olisi omasta mielestään kuinka kova luu tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu