Gallup

oletetaan hetki että taivas on olemassa. Mitä olette ateistit mieltä, olisitteko omasta mielestänne silloin oikeutettuja taivaaseen pääsyyn? Jos, niin millä perusteilla?

Tarkoitan nyt ihan henkilökohtaisella tasolla teitä, en yleisesti kaikkia ateisteja.
291644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Jos sellainen on olemassa,niin sanotaan näin että en ole tavannut ketään sellaista ihmistä joka sinne pääsisi.
Taivaassa olisi varmaan pari hassua ihmistä,jotka ovat auttaneet muita pyyteettömästi,odottamatta takaisin edes uskonsuunnan vaihtoa.
Jos taivas olisi,ja se olisi sellainen kuin sen pitäisi olla,niin sinne ei mene kukaan joka ajattelee itseään,on armoton muille ja on taipuvainen farisealaiseen ylemmyydentuntoon, esimerkiksi siten että olettaa kuuluvansa herrakansaan joka pääsee taivaaseen.
Sehän ei olisi ihmisen vaan Jumalan asia,right?

Taivaaseen ei siis mene ei ateisti ei uskovainen.
Tai sitten taivaaseen menevät kaikki armosta.
Oikeudenmukainen Jumalahan antaisi nimittäin tieteelliset faktat itsestään jotta ihmiset voisivat OIKEASTI päätyä tulokseen Jumalasta sen sijaan että arvailisivat vain.
Jos jumala vihaa vääriä uskontoja,niin silloin kriittisyys on taatusti Hänen mieleensä...

Äänestä
  • Palaisin ensimmäisenä.
    Jumala asettaisi extralämmön osastolleni.
    Tai kylmänarkuuteni tuntien asettaisi sinne venäläisten osastolle...

    Äänestä

Sillä perusteella, että kehtaan mennä.

Mutta omalla tuurillani se Jumala keksisi jonkun typerän tekosyyn, etten saisi sinne mennä ja pistäisi minut pimeään ja tyhjään limpopoon (vai mikä se oli)

Äänestä

"oletetaan hetki että taivas on olemassa."

= eli ainakin yksi jumalakin olisi olemassa.

Miksi tuo jumala sitten lähettää meidät poloiset "sielut" hetkiseksi tänne maailmaan, maailmaan jossa joka viides kuolee nälkään tai näkee suunnatonta köyhyyttä?

Sinä kysyt että kuka olisi oikeutettu taivaaseen?

Äänestä
  • lähestyä kysymystä ateistin näkökulmasta. Nyt ei ollut tarkoitus ottaa kantaa Jumala-kysymykseen.

    Äänestä

  • Ana-mzk kirjoitti:

    lähestyä kysymystä ateistin näkökulmasta. Nyt ei ollut tarkoitus ottaa kantaa Jumala-kysymykseen.

    se olisi jumalatonta!

    Mun taivas on jo täällä, hyvärunkoisia nuoria blondityttäjä, hyvää ruokaa, punaviiniä, arvostettu asema yhteiskunnassa, laadukasta seksiä...

    Verrattuna naapuriin joka näkee nälkää tai on uskossa, fyi fan!

    Äänestä

Arvoisa Ana-mzk, ainoa olemassa oleva on vain Semoksen ikuisuus, muuta en saata olettaa. Itse olen oman pelastumiseni varmistanut, mutta toivon, että sinäkin tajuat asian ja vaihdat jumalasi siihen ainoaan, oikeaan ja pelastavaan Semokseen.

Turha sinun on pyristellä täysin väärän jumalan kanssa. Jumala vie sinut kadotukseen. Pelasta hyvä ihminen itsesi ja ryhdy Semos-jengiin. Meitä on paljon ja me pelastumme. Haluamme sinunkin kuuluvan joukkoomme, jossa toisesta välittäminen on kaikkein tärkeintä. Rakastamme sinua! Tule mukaan ja toivu toivottomuudestasi, jonka koomainen Jumalasi on sinuun istuttanut.

Älä enää anna orjuuttaa itseäsi! Vapauden nimessä kutsun sinua Ana-mzk joukkoomme! Tunnusta Semos todelliseksi jumalaksi.

Äänestä
  • piristävä valopilkku täällä palstoilla Semokseinesi. =)

    Tajusin juuri tuon rekisteröimäni nimimerkin vaikeuden. Hei sanokaa kaikki ihan Ana vaan. =)

    Äänestä

  • Ana-mzk kirjoitti:

    piristävä valopilkku täällä palstoilla Semokseinesi. =)

    Tajusin juuri tuon rekisteröimäni nimimerkin vaikeuden. Hei sanokaa kaikki ihan Ana vaan. =)

    Mainiota Ana! Kaikki Semoksen ystävät ovat minunkin ystäviäni.

    Nimimerkit eivät ole nykyisenä kopioi ja liimaa -aikakautena ongelma, vaikka ne olisivat KlskdgsgbNDMNSDGJHk:sejä tai muuta slovakiaa.

    Äänestä

  • Tuo semos on ihan semmonen.

    Lue seuraava ja käänny niin ymmärrät!

    Spriteismi
    Spriteismi pohjautuu ajatukseen siitä,että maailma on syntynyt keijupölystä.
    Keijut taas ovat sukua virvaliekeille,jotka on todistetusti tulleet kansanperinteeseen suolla nähdyistä liekeistä,jotka ovat palavaa suokaasua.
    Yleisesti tiedämme kansanperinteessä mainittujen asioiden olevan totta,vaikka niille ei aina olekkaan todisteita.
    Spriteismi on evoluutioteorian tapaan tieteellistä,koska suokaasun palaminen on kemiallinen,tunnettu ilmiö.
    Luomisopin tapaan Spriteismissä on myös pehmeä,kansanperinteeseen ja muinaisviisauteen nojaava puoli,ja sen selitysarvokin on luomisopin kanssa identtinen.
    Siksipä Spriteismi onkin saanut iloista ja hyvää palautetta useilta ihmisiltä.
    -Tottakai vasta-argumenttejakin on esitetty,mutta niiden esittäjät ovat olleet evoluutikkohömpöttäjiä ja jahvenhalaajia,joiden sanomisille ei paljoa painoarvoa voi laittaa.
    Jokaiselle aidosti Spriteismistä kiinnostuneellehan on jo kauan ollut päivänselvää,että Spriteismi on totta.

    Sekä evoluutioteoria että luomisoppi ovat harhaa,sillä Spriteismiin ei tarvita luonnonvalintaa valikoimaan palavaa suokaasua,eikä suokaasun syttymiseen mitään Luojaakaan tarvita.
    Evoluutioteoria ei selitä miksi elämä on syntynyt,eikä kreationismi sitä miten, joten ainoan tieteellisesti validin kaikenkattavan syntyteorian tarjoaa spriteismi.
    Keijupölyllä voidaan selittää ihan kaikki tieteen aukkopaikat,niin kemiassa,fysiikassa, biologiassa kuin teologiassakin.
    Keijupölyn vaikutus näkyy pääasiassa henkäyksenomaisesti hiljaisissa mutaatioissa ja lukukehysmutaatioissa.
    Konkreettisemmillaan keiju on täysin vastuussa molekyylikoneen rakenteesta ja toiminnasta, sekä homeoottisista mutaatioista.
    Teologiassa keijut heijastuvat esimerkiksi seuraavasti: Jahve on keiju,joka on antanut voimiaan mm. Jeesukselle ja Moosekselle.
    Myös Joulupukki on eräänlainen,voimiltaan rajattu keiju.

    Evoluutioteoria alentaa ihmisen apinaksi ja luomisoppi pakottaa ihmisen mukautumaan opin dokmaattiseen järjestelmään,jota Nietzshe olisi kutsunut orjamoraaliksi.
    Spriteismi antaa ihmiselle hänelle kuuluvan arvon,mutta ei pakota ihmistä myymään vapaata ajatteluaan millekkään järjestölle.
    Evoluutiousko ja kreationismi ovat molemmat fanatismin aikaansaamia sairauksia,joista voi parantua spriteismin avulla.
    Spriteistin on lupa tutkia maailmaa ja ajatella aivan miten näkee
    -kunhan vain ensin muistaa tarkistaa Spriteismin virallisen kannan asiaan.

    Lisäksi:mitä enemmän kreationisti tutkii evoluutioteoriaa,sitä enemmän hän löytää huomautettavaa; kun taas mitä enemmän evoluutioteoreetikko tutkii luomisoppia,sitä vähemmän hän löytää testattavaa ja validia faktaa.
    Näin sekä evoluutioteoria,että luomisoppi on objektiivisesti havaittu pätemättömiksi.
    Joten totuudeksi jää luonnollisesti niiden ainoa vaihtoehto,Spriteismi.

    Lisäksi spriteisti tietää keijujen olemassaolosta,joten jos hän törmää keijuun,niin osaa hän ottaa tilaisuuden hyödykseen ja pääsee keijun matkassa ihmeiden maahan,jossa kaikki on mahdollista.
    Keijut eivät luokittele "hyviin" tai "pahoihin",eivätkä ne välitä siitä mitä uskontoa noudatat.
    Keijut luokittelevat ihmiset kolmeen luokkaan:"kivoihin","tylsiin" ja "ärsyttäviin".
    "Ärsyttävät" ja "tylsät" keiju laskee kollektiivisen termin "mäntti" alle.
    "Mäntti" tarkoittaa siis yksinkertaisesti "ei spriteisti",joten sen käyttäminen ei ole loukkaavaa,vaan päinvastoin-sitä voi käyttää itsessään argumenttina!
    "Olet mäntti"-lausuntoa käyttämällä spriteisti pitää argumentaationsa laadukkaana ja hyvien tapojen mukaisena,ja käyttämällä sitä he myös tunnistavat toisensa.

    Keijuille riittää,että et ole mänttu -eikä keijut huomioon ottava spriteisti ole keijuista taatusti sellainen.
    Keijut eivät aktiivisesti rankaise mänttejä.
    Sen sijaan on havaittavissa kahden tyylisiä keijurangaistuksia,joita tunteikkaat keijut saattavat joskus harrastaa.
    Kokonaisuutena näimä rangaistukset ovat kuitenkin todennäköisyydessään hirvittäviä!
    Ensimmäinen rangaistustyyppi,pääosin "tylsille" henkilöille on poltergeist-ilmiö;
    On havaittu,että poltergeist-ilmiön ympäristössä ei olle ollut spriteistejä.
    Niinpä poltergeist onkin vain huomiota itselleen hakeva,tylsistynyt keiju.
    Toinen rangaistusmuoto on spontaani itsestäänsytyntä,joka on keijun rangaistus liiasta näsäviisaudesta.
    "Ärsyttävyys",eli käytännössä Spriteismin virallisen kannan halveksunta, on keijuista siis huomattavasti pahempaa,kuin pelkästä tietämättömyydestä johtuva tylsyys.
    Spriteismi ei tarjoa automaattista pelastusta,vaan sensijaan mahdollistaa sen. Yhdellä iskulla saa ikäänkuin kaksi kärpästä:
    Spriteisti saa mahdollisen päästä ihmeiden maahan,
    -ja hän välttyy mahdollisilta keijujen vihasta johtuvilta rangaistuksilta.

    Vaikka tieteellä ei olekkaan tarjota täysin päteviä todisteita keijujen olemassaolosta ei se tarkoita,että niitä ei olisi.
    Emmehän voi sanoa että,"koska emme liinat silmillä saa tapettua paljain käsin kärpäsiä ei kärpäsiä ole."
    Tiede on lapsenkengissään-on kauheaa se,kuinka vähän tiedämme.
    Sisäistämällä spriteismin opit et kuitenkaan häviä mitään,mutta voit voittaa paljon.
    Luonnollisesti tarjoamme keijutietoutta,joka voi johtaa iloon.
    Keijuista on todisteita kansanperinteen arvokkaan tiedon muodossa.
    Keijuista on myös tehty havaintoja:
    Meribiologit ovat jopa kirjoittaneet väitöskirjoja meren pintakerrosten keijustosta.
    Myös kaikkien tietämät UFOt eli tunnistamattomat lentävät objektit luonnollisesti tarkoittavat keijuja.
    Se selittää myös sen,miksi "humanoidit"-oikeasti kujeilevat keijut- aina näyttäytyvät kaikille ihmeellisille hyypiöille.

    Esimerkkinä älykkäästä,ylhäisestä nerosta,joka on hyväksynyt keijuteorian on Sherlock Holmesin kirjoittaja sir Conan Doyles.
    Hänen löytämänsä, kahden maalla elävän luonnonlapsen, Frances Griffits ja Elsie Wright Cottingey Glennillä 1917 valokuvamat keijut -ja sir Conanin varmuus keijujen olemassaolosta tulivat tunnetuiksi jopa skeptikkopiireissä.
    Todistettavasti Conan osasi eläessään käyttää järkeään yhtä hyvin,kuin kahdenkäden miekkaansa,luonnollisesti hän osasi salapoliisiromaanien kirjoittajana punnita todistusaineistoa.
    Onhan luonnollista,että luonnontilaiset villit maalaiset saivat valokuvattua keijuja,koska pitivät niitä normaaleina.
    Sen sijaan se,että kaksi maalaista onnistuisi naruttamaan nerokasta aatelista on yksinkertaisesti mahdotonta.
    Näinpä ei ole ollenkaan "tyhmää" tai "lapsellista" uskoa keijupölyn aikaansaamiin ihmeisiin, pikemminkin päinvastoin:
    Spriteismin pääsy tieteeseen kirjoittaisi täysin uusiksi koko tuntemamme tieteen,jopa sen miten tieteen käsitämme.
    Näin olenkin osoitanut Spriteismin -ja Spriteismin virallisen kannan vastustajat valehtelijoiksi-ja valheeseen mieltyneiden kanssa on turha keskustella.
    Heille voi sanoa,että jos keijuteoria ei olisi totta,niin Peter Panissa lukisi ihan jotain muuta,kuin mitä siinä nykyään lukee.
    Ole sinäkin siis kollektiivisesti innovatiivinen ja liity Spriteisteihin!

    Äänestä

  • squirrel kirjoitti:

    Tuo semos on ihan semmonen.

    AINOA OIKEA JUMALA PEPSIN OHELLA ON IPU: INVISIBLE PINK UNICORN

    KORSOON OLET TUOMITTU ELLET YMMÄRRÄ VIESTIÄ JOKA TARJOAA KAIKEN JA BONUSPISTEET PÄÄLLE!!

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    http://www.geocities.com/imordnilap2000/haasta.html
    Katsoppa mitä kerron itsestäni omilla sivuillani.

    Kerrankin jokin uskontosävytteinen taho osoitti faktaa joka pätee!
    Tämä se on!

    Vaaleanpunainen mutta samalla paradoksaalinen yksisarvinen on oikea jumalatar!
    Sukkani ovat teidän!

    asia vilpitön

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    asia vilpitön

    Vaaleanpunainen yksisarvinen on vain voimiltaan suunnattu keiju!
    Spriteismi siis on oikeassa.

    Ole kollektiivisesti innovatiivinen ja tule.
    Ota yksisarvisesi ja kävele!
    Spriteismiin mahtuvat ihan kaikki jotka ovat valmiit hyväksymään Spriteismin Virallisen -ja alati muuttuvan-kannan ikuiseksi totuudeksi!

    Äänestä

Taivas on luotu palkinnoksi nöyrille ja rauhoitukseksi pelokkaille.
Useimmat kristityt eivät tunnu tietävänkään siitä mitään muuta kuin että jos sinne ei pääse, joutuu Helvettiin joka taas on erittäin ikävä paikka. Juuri Helvetin pelko vaikuttaa tärkeimmältä motiivilta niille jotka kiihkeimmin ovat Taivaaseen pyrkimässä.

Koska en usko Helvettiin en myöskään viitsi pelätä sellaiseen joutumista. Niinollen en halua kilpailla mahdollisesti hyvinkin rajoitetuista Taivaspaikoista sellaisten kanssa jotka sinne palavasti kaipaavat (vaikkakaan ei juuri nyt), jopa käyttävät suuren osan elämästään pääsylipun varmistamiseen, ja oman kelvollisuutensa julkituomiseen.

Äänestä
  • Onko sinusta esim. Jeesuksesta puhuminen ja todistaminen aina sitä että pyrkisimme varmistamaan oman taivaspaikkamme ja tuomaan sitä julki?
    Eihän toki siitä ole kyse, jos on ymmärtänyt Jeesuksen sanoman oikein. Sillä meillä on varmuus siitä että pelastumme, eikä meidän tarvitse sitä toitottaa. Mutta Jumalan tahtoisi että kaikki pelastuisivat. Siksi mekin tahdomme sitä, ja Jumala käyttää meitä omassa työssään.

    Mutta et vastannut kysymykseen. Oletetaan nyt että se taivas on kaikesta huolimatta olemassa. Itseasiassa helvetin käsite on aika häilyvä raamatussakin, ja useimmiten siellä puhutaankin kadotuksesta. Toisaalta puhutaan iänkaikkisesta elämästä. Minusta olisi mukavamapaa ajatella että sielu joko saa iänkaikkisen elämän tai sitten se vaan lopettaa olemassaolonsa. Mutta tämä menee nyt hieman liian pitkälle..

    Äänestä

  • Ana-mzk kirjoitti:

    Onko sinusta esim. Jeesuksesta puhuminen ja todistaminen aina sitä että pyrkisimme varmistamaan oman taivaspaikkamme ja tuomaan sitä julki?
    Eihän toki siitä ole kyse, jos on ymmärtänyt Jeesuksen sanoman oikein. Sillä meillä on varmuus siitä että pelastumme, eikä meidän tarvitse sitä toitottaa. Mutta Jumalan tahtoisi että kaikki pelastuisivat. Siksi mekin tahdomme sitä, ja Jumala käyttää meitä omassa työssään.

    Mutta et vastannut kysymykseen. Oletetaan nyt että se taivas on kaikesta huolimatta olemassa. Itseasiassa helvetin käsite on aika häilyvä raamatussakin, ja useimmiten siellä puhutaankin kadotuksesta. Toisaalta puhutaan iänkaikkisesta elämästä. Minusta olisi mukavamapaa ajatella että sielu joko saa iänkaikkisen elämän tai sitten se vaan lopettaa olemassaolonsa. Mutta tämä menee nyt hieman liian pitkälle..

    >> Mutta et vastannut kysymykseen. >>

    Esitit kysymysen ja haluat myös päättää, miten kysymykseesi saa vastata. Miksi siis kysyä ?

    >> Minusta olisi mukavamapaa ajatella että sielu joko saa iänkaikkisen elämän tai sitten se vaan lopettaa olemassaolonsa. >>

    Ehkä se olisi mukavaa, mutta ei se tietääkseni ole esim. Suomen ev.lut. kirkon virallinen kanta. En minä ateistina voi ominpäin päättää kuka on oikeutettu hypoteettiseen ikuiseen elämään ja kuka ei. Jos minulla päätösvaltaa olisi, muuttuisi moni uskonkappale välittömästi. Ei esim. olisi kuin yksi usko, keskenään kilpailevia uskontoja, kirkkoja ja enemmän tai vähemmän hihhuloivia lahkoja ei ollenkaan. Sitten voisi tietysti ajatusleikkinä kehitellä sellaisen Taivaankin, joka olisi tavoittelemisen arvoinen. Nykyisin käytetyt mallit eivät sitä ole.

    Olen käsittänyt että virallisten oppien mukaan ainoastaan uskomalla voi päästä Taivaaseen. Minä en ole oikeutettu.
    Jos valintaperusteita muutetaan voisi asia olla toinen. Jos 'ihmisiksi eläminen' punnittaisiin, ja 70% pääsee sisälle, oletan kuuluvani joukkoon. Jos vain 30% kelpuutetaan, jään luultavasti ulkopuolelle. Loput ovat sitten rajatapauksia, tarvitaan pätevä tuomari ja puolueettomat lautamiehet.

    Äänestä

Niin mutta eikös se Taivaaseen pääsyn ensimmäinen edellytys ole usko Jeesukseen? Miten siis kukaan ateisti voisi olla näinmuodoin oikeutettu taivaaseen pääsyyn?

Kerro nyt ensin, mitä sinne Taivaaseen vaaditaan?

Mikäli mittapuuksi sitten taas otetaan esimerkiksi lähimmäisenrakkaus ja rehellisyys, niin mielestäni suurin osa ateisteista porhaltaa uskisjonon ohi...

Äänestä

En haluaisi sinne, jos sinne eivät pääsisi kaikki. Koska kaikki on suhteellista, en tiedä, miten taivaaseen ja helvettiin menevät eroteltaisiin. järjetöntä.

Vastasin vaikka tämä oli pirun typerä kysymys. En usko että aito ateisti pystyy mitenkään kuvittelemaan taivasta, niin kuin ei uskovainen sitä, ettei kuolemanjälkeistä elämää ole.

Äänestä

Tarkoitat varmaan tätä uskovaisten kuolemanjälkeisenä paratiisina pitämää paikkaa?

Yleensä uskonnot rajaavat Taivas-liput vain oman kuppikuntansa jäseniin. Ovat muutenkin sisäänpäin lämpiäviä eikä sisäsiittoituus olisi mikään yllätys.

Mutta itse kysymykseen: minua ei kiinnosta! Koska tämä asia ei ole mitenkään minun päätettävissä, niin minua ei voisi pätkääkään kiinnostaa. Oikeastaan, koko tilanne ei edes koske minua. En edes tiedä haluanko Taivaaseen! Yhden Taivas on toisen Helvetti.

Äänestä
  • Lainaa" Yhden Taivas on toisen Helvetti."
    Tuo on hyvä pointti! Ihminen on kuiten pohjimmiltaan utelias eläin, joka pitkästyy nopeasti uusien ärsykkeiden puutteessa.
    Ainakin minusta ajatus ikuisesta elämästä ilman toivoakaan lopusta kuulostaa enemmän helvetiltä.

    Äänestä

  • USKOMATONta kirjoitti:

    Lainaa" Yhden Taivas on toisen Helvetti."
    Tuo on hyvä pointti! Ihminen on kuiten pohjimmiltaan utelias eläin, joka pitkästyy nopeasti uusien ärsykkeiden puutteessa.
    Ainakin minusta ajatus ikuisesta elämästä ilman toivoakaan lopusta kuulostaa enemmän helvetiltä.

    Loppujen lopuksi ikuisuudesta tulee olemattoman pisteen tuijotusta. Ja kuola valuu...

    Äänestä

ei mainita YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa.

Äänestä
  • vuosituhansien pahin moka ihmiskunnalta oli, että YKn perustamisvaiheessa Armonruhtinas unohdettiin tyystin ja kansakuntia alettiin pakottaa rauhaan pyssyjen ja tykkien voimalla.

    Äänestä

  • tod e kirjoitti:

    vuosituhansien pahin moka ihmiskunnalta oli, että YKn perustamisvaiheessa Armonruhtinas unohdettiin tyystin ja kansakuntia alettiin pakottaa rauhaan pyssyjen ja tykkien voimalla.

    >> kansakuntia alettiin pakottaa rauhaan pyssyjen ja tykkien voimalla. >>

    Oikiassa out. Ei ihmisiä pyssyillä ja paukuilla voi rauhaan pakottaa. Pois maallisesta elämästä kuitenkin, minne vain sitten joutunevat, pommien uhrit ?

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    Pakottaminen jumalan nimissä onnistuu helposti!

    Äänestä

A. Taivas on joo, mutt eis siinä merkityksessä mitä tarkoitat!

B. Mä mitään oikeuksia halua....jos jäteprässiin tän sais heittää..niin ok! (Tulis halvaks läheisille)

C. Mä en tarkoita ketään henkilökohtaisesti, nuo ajatukset koskee vain ja ainoastaan minua!

D. Elämä on, ja se eletään...se kun se loppuu...on muiden murhe, eis mun! (Saapahan, jotkut sitkeetä purtavaa...hih)

Äänestä

Mikä olisi sitten vaihtoehtona taivaaseen pääsylle?

Ja mitkä olisivat pääsykriteerit?

Jos pääsykriteeri olisi pelkästään se, että on eläessään uskonut vakaasti johonkin jumalaan, en varmaankaan pääsisi. Jos kriteerit olisivat elintapoihin liittyviä, saattaisin päästäkin.

Äänestä

En olisi oikeutettu saamaan taivaasta paikkaa. Korkeintaan Äiti Teresa ja Paavi pääsevät sinne. Minusta on aivan yhtä itsekästä tavoitella olematonta taivaspaikkaa kuin etuilla nakkikioskin jonossa.

Mieluiten antaisin itseni kadota, tietoisuuteni sammua ja kaikkien unohtaa minut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ana-mzk kirjoitti:

oletetaan hetki että taivas on olemassa. Mitä olette ateistit mieltä, olisitteko omasta mielestänne silloin oikeutettuja taivaaseen pääsyyn? Jos, niin millä perusteilla?

Tarkoitan nyt ihan henkilökohtaisella tasolla teitä, en yleisesti kaikkia ateisteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu