Tämä on ajankohtainen asia.
Mikä on rangaistavaa vihapuhetta internetissä?
Jokaisen tulee siis ajatella mitä kirjoittaa ihmisistä, ihmisestä, toisesta kirjoittajasta, tai kansasta, uskonnosta, sexuaalisuudesta suunnasta, ihonväristä, kansallisuudesta ja niin edelleen.
Alla oleva teksti on lainaus:
-------------------------------------------------------------
"VIHAPUHE ON KIELLETTY LAISSA
Osa vihapuheesta on rangaistavaa. Se tarkoittaa, että Suomen rikoslaki kieltää sen. Vihapuheesta voi saada rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta.
VIHAPUHE EI OLE SANANVAPAUTTA
Jokaisella on sananvapaus, mutta sananvapaudella on rajat. Sananvapauteen ei kuulu, että voit loukata muiden ihmisten oikeuksia. Esimerkiksi politiikan arvostelu on osa toimivaa demokratiaa. Sen sijaan ihmisten tai ihmisryhmien uhkaaminen tai solvaaminen ei ole poliittista keskustelua.
RANGAISTAVAN VIHAPUHEEN TUNNUSMERKKEJÄ
Ei ole olemassa täydellistä listaa siitä, millainen puhe tai muu viestintä on rangaistavaa vihapuhetta. On kuitenkin joitakin tunnusmerkkejä, joiden avulla sitä voi arvioida.
SYYNÄ VIHAMIELISYYS TAI EPÄLUULO
Rangaistavan vihapuheen taustalla on epäluulo tai vihamielisyys jotain ihmisryhmää kohtaan. Rangaistava vihapuhe kohdistuu johonkin ihmisen tai ihmisryhmän ominaisuuteen.
Rikoslaissa on mainittu seuraavia ominaisuuksia:
• rotu
• ihonväri
• syntyperä
• kansallinen tai etninen alkuperä
• uskonto tai vakaumus
• seksuaalinen suuntautuminen
• vammaisuus.
Vihapuhe voi myös kohdistua johonkin vastaavaan ominaisuuteen, esimerkiksi sukupuoleen.
KOHTEENA YKSI IHMINEN TAI IHMISRYHMÄ
Rangaistava vihapuhe voi kohdistua yhteen ihmiseen tai ihmisryhmään.
Jos vihapuhe kohdistuu yhteen ihmiseen, kyseessä on esimerkiksi kunnianloukkaus tai laiton uhkaus.
Jos vihapuhe kohdistuu ihmisryhmään, kyseessä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
Kun kyseessä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan, sillä on seuraavia tunnusmerkkejä:
1. Vihapuhetta sisältävällä viestillä on yleisö eli lukijoita tai vastaanottajia. Viestiä on levitetty yleisölle tai viesti on julkaistu siten, että yleisö voi nähdä sen. Tällaisia viestejä ovat esimerkiksi kirjoitukset sosiaalisessa mediassa tai blogissa. Rangaistavaa on myös, jos joku linkittää tällaista materiaalia.
2. Yleisönä on riittävän suuri määrä ihmisiä. Yleisö voi olla myös suljettu ryhmä sosiaalisessa mediassa, jos ryhmä on riittävän suuri tai jos kuka tahansa voi päästä suljettuun ryhmään rekisteröitymällä.
3. Viestissä käytetään ilmaisuja, joissa uhataan, solvataan tai panetellaan jotakin ihmisryhmää. Viestissä esimerkiksi hyväksytään väkivalta tai syrjintä jotakin ihmisryhmää kohtaan, tai sitä toivotaan.
4. Kiihottamisen tunnusmerkki on myös, jos ihmisiä verrataan eläimiin tai loisiin.
5. Viestissä toivotaan, että johonkin ihmisryhmään kuuluva henkilö joutuu väkivallan uhriksi.
6. Viestissä kutsutaan johonkin ihmisryhmään kuuluvia yleisesti rikollisiksi tai alempiarvoisiksi tai käytetään heistä halventavia nimityksiä."
https://yhdenvertaisuus.fi/vihapuhe
-----------------------------------------------------------
Mikä on rangaistavaa vihapuhetta internetissä?
72
59
Vastaukset
- Anonyymi
Onko totuuden kertominen rangaistavaa
- Anonyymi
Euvostoliitossa on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euvostoliitossa on.
Mitä tähän sanoo aloittaja?
- Anonyymi
BLM liike potki miehen aivovammaiseksi rauhanomaisessa mielenosoituksessa. Sanomattakin selvää että aivovammaiseksi potkittu mies on valkoinen. Sanna Marin kannattaa BLM-liikettä.
- Anonyymi
Ja turha on tuostakaan vihateosta etsiä uutista valta- eli valhemediastamme!
Koska arvomädättäjä- vasurien mielestä valkoinen heteromies ei voi millään joutua vihateon kohteeksi. Tai edes vihapuheen. - Anonyymi
Sanna Marin tukee terrorismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja turha on tuostakaan vihateosta etsiä uutista valta- eli valhemediastamme!
Koska arvomädättäjä- vasurien mielestä valkoinen heteromies ei voi millään joutua vihateon kohteeksi. Tai edes vihapuheen.Miksi ei saa sanoa muslimien paska uskonnosta mielipidettään? Hyväksyykö aloittaja kaiken sen teurastuksen, mitä se pitää sisällään?
- Anonyymi
Uusmarxistit eli arvomädättäjä- vasurit ovat kaapanneet itselleen koko sananvapauden länsimaissa ja varsinkin niiden valtamedioissa.
Käytännössä kaikki on vihapuhetta, jos se vastustaa uusmarxismia. Yhdysvalloissa vasurit ovat alkaneet kutsumaan kristittyjä vihaajiksi( haters)!?
Samaan aikaan islamia kehdataan kutsua " rauhan uskonnoksi" ja sen arvostelua islamofobiaksi???
Rasismi- käsite taas on laajennettu ja politisoitu naurettavuuksiin asti. Sitä ei kukaan järkevä ja rehellinen ihminen enää ota tosisaan.- Anonyymi
Tuo kristittyjen vihaaminen (siis muiden viha kristittyjä kohtaan) vaino, se on ennustettu Raamatussa. Jeesus Jumalan Poika ennusti Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan ja vihaamaan. Näin totisesti on käynyt. Viha vaan yltyy näinä lopunaikoina kuten Amerikassakin nähdään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kristittyjen vihaaminen (siis muiden viha kristittyjä kohtaan) vaino, se on ennustettu Raamatussa. Jeesus Jumalan Poika ennusti Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan ja vihaamaan. Näin totisesti on käynyt. Viha vaan yltyy näinä lopunaikoina kuten Amerikassakin nähdään.
Punikki ei katso onko tämä vihaa. Jän vihaa sydämensä kyllyydestä krstittyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikki ei katso onko tämä vihaa. Jän vihaa sydämensä kyllyydestä krstittyjä.
Islamia punainen ihminen sensijaan jopa ateistina rakastaa. Tämä on asia jota ei voi tavallaan käsittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islamia punainen ihminen sensijaan jopa ateistina rakastaa. Tämä on asia jota ei voi tavallaan käsittää.
Tämä näkyy, yllätysyllätys Amerikassa erityisesti nyt kun presidentiksikin on pyrkimässä vasuri.
- Anonyymi
Rangaistavaa on se puhe joka vihervasemmistolaisen poliitikon mielestä täytyy rangaista tai vaikuttaa puhujan poliittiseen asemaan..
Kyse ei ole mitä puhutaan vaan miten se halutaan kuulla ja kuka on puhujana...
Ennakkkopäätöshän on että sama puhe. On halla Ahon suusta kansankiihottamista mutta toisen suussa ei ole. - Anonyymi
Liberaalin demokratian airut, filosofi Spinoza, aikoinaan muotoili tähän tapaan:
vapaassa maassa jokainen saa ajatella mitä haluaa ja saa sanoa mitä ajattelee.
Kaukana ollaan vielä liberaalista demokratiasta. (Ja kauemmas loitotaan.)- Anonyymi
Spinoza ei ajatellut tuota ajatusta loppuun saakka.
1600-luvulla vihapuhetta ei tainnut esiintyä, joka voi selittää ajatuksen vajaavaisuuden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Spinoza ei ajatellut tuota ajatusta loppuun saakka.
1600-luvulla vihapuhetta ei tainnut esiintyä, joka voi selittää ajatuksen vajaavaisuuden.Spinozan ajatus ei ollut vajavainen. Pikemminkin päinvastoin. Jos vallanpitäjät haluavat kieltää mielipiteiden ilmaisemista, niin eipä silloin yhteiskunta mielipiteen vapaudeltaan eroa esim. Iranista tai Pohjois-Koreasta. Niissäkin on kielletty "väärien" mielipiteiden ilmaiseminen.
On hämmästyttävää seurata, miten länsimaiden tekoliberaalit/pseudoliberaalit ihmiset haluavat kieltää omasta mielestään väärien mielipiteiden ilmaisemisen. Ja kuitenkaan heillä ei ole pokkaa olla rehellinen ja sanoa, että haluavat rajoittaa mielipiteiden ilmaisemista. Eri maissa vaan on hieman erilaiset mielipiteet, joiden ilmaisu halutaan kieltää. Samanlaisia vapaan yhteiskunnan vastaisia toimijoita ovat kaikki, niin länsimaiden tekoliberaalit kuin vaikkapa Lähi-Idän hirmuhallitsijat tai kaiken maailman sosialistit/marxilaiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Spinozan ajatus ei ollut vajavainen. Pikemminkin päinvastoin. Jos vallanpitäjät haluavat kieltää mielipiteiden ilmaisemista, niin eipä silloin yhteiskunta mielipiteen vapaudeltaan eroa esim. Iranista tai Pohjois-Koreasta. Niissäkin on kielletty "väärien" mielipiteiden ilmaiseminen.
On hämmästyttävää seurata, miten länsimaiden tekoliberaalit/pseudoliberaalit ihmiset haluavat kieltää omasta mielestään väärien mielipiteiden ilmaisemisen. Ja kuitenkaan heillä ei ole pokkaa olla rehellinen ja sanoa, että haluavat rajoittaa mielipiteiden ilmaisemista. Eri maissa vaan on hieman erilaiset mielipiteet, joiden ilmaisu halutaan kieltää. Samanlaisia vapaan yhteiskunnan vastaisia toimijoita ovat kaikki, niin länsimaiden tekoliberaalit kuin vaikkapa Lähi-Idän hirmuhallitsijat tai kaiken maailman sosialistit/marxilaiset.Jos et ymmärrä, mikä ero on mielipiteen ilmaisulla ja vihapuheella, olet idiootti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et ymmärrä, mikä ero on mielipiteen ilmaisulla ja vihapuheella, olet idiootti.
Mikä se ero on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä se ero on?
Uhoaja tietysti vastaa, että tietää kyllä muttei osaa selittää :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et ymmärrä, mikä ero on mielipiteen ilmaisulla ja vihapuheella, olet idiootti.
Vihakirjoituksessani-kysyn-allah.seijalta-että-saako-saman-trollausmaksun -kuin-M-G-niin 25 sek-ja-delete-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et ymmärrä, mikä ero on mielipiteen ilmaisulla ja vihapuheella, olet idiootti.
Asia on niin että jos sanot väärän mielipiteen, se on armotta vihapuhetta vihervassujen mielestä. Vaikka sanot sen kuinka kauniisti, se on sitä heidän mielestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia on niin että jos sanot väärän mielipiteen, se on armotta vihapuhetta vihervassujen mielestä. Vaikka sanot sen kuinka kauniisti, se on sitä heidän mielestä.
Kyse on mielipidevainosta, ei enempää eikä vähempää.
- Anonyymi
No puhe sattuu eikös joo? Että joku on vihapuhumista..niinkös ettei saa olla vihainen vaan laki määrittelisi mitä saa puhua?
Juntti!
Me puhutaan mitä halutaan ja koska halutaan. Painakoon psykopaatit he*vettiin.
Sen sijaan kaikenlainen kansalaisten oikea ahdistelu kaduilla, kauppakeskuksissa jne. kuten myös ryöstöt ja muut mitä tapahtuu, ei vaan selviä mitenkään oikeusviranomaisten toimesta. Minusta eivät edusta enää mitään oikeutta.
Tyhjänpäiväinen loisijoiden sakki. - Anonyymi
Ovatko viranomaiset vihapuhujia???
"16.07.2020
Siintääkö mielessäsi vieraslajitalkoiden järjestäminen tai haluaisitko käydä lähistön kurtturuusuesiintymän kimppuun? Tiesitkö että torjuntatoimiin tarvitaan maanomistajan lupa? Lue ohjeet vieraslajien torjunnan perusperiaatteisiin ja vinkit talkoiden järjestämiseen." - Anonyymi
Portlandissa mies joka pysähtyi autollaan vaimonsa kanssa auttamaan mellakassa ryöstettyä naista potkittiin aivovammaiseksi. Hänen vaimonsa pahoinpideltiin ja mies yritti paeta autolla jonka ajoi puuhun, mies revittiin autosta ulos, hakattiin ja tämä jäi jalkakäytävälle istumaan kun kiekuri tuli ja veti suoraan potkun naamaan. Että tällaista black lives matter menoa jälleen kerran. suomen pääministri on ainoa länsimaalainen pääministeri joka kannattaa blm-liikettä. Kommari kun on.
- Anonyymi
Kaiken lisäksi tuo valkoinen mies meni auttamaan transseksuaalia miestä, jota tuo rähinasakki ryösti ja pahoinpiteli!? Koska transseksuaali oli puolustanut erästä aiheettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ihmistä.
BLM- liike väittää puolustavansa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, mutta todellisuus on täysin muuta. Jos vain erehtyy mitenkään arvostelemaan noita mellakoitsijoita ja heidän tekojaan, niin joutuu hengenvaaraan.
Totuutta BurnLootMurder- liikkeestä on turha etsiä valtamediastamme...
- Anonyymi
BLM on murhannut nyt ihmisiä enemmän kuin Poliisin käsissä on kymmenessä vuodessa kuollut. Vieläkö joku media tätä liikettä kannattaa, Sanna Marin EROA.
- Anonyymi
Sanna Marin on surkea typerys. Miten voi olla todellisessa elämässä edes mahdollista että Suomen pääministeri tukee yhteiskuntaa ja ihmisiä tuhoavaa liikettä???? Hullu ämmä!
Jos tuo olis edes uni niin ei mitään hätää mutta hyvät ihmiset, tämä on täysin totta!
- Anonyymi
Ei ole olemassa rangaistavaa vihapuhetta. Se on täysin absurdia jo pelkkänä ajatuksena.
- Anonyymi
Suomen laissa ei ole mainintaa vihapuheesta, eikä hölynpölystä. Jos hölynpölystä rangaistaan, niin siihen löytyy silloin joku muu syy.
- Anonyymi
Nämä "vihapuhe" lait ja muu on suoraan jostain kommunistisesta diktatuurista lainattuja asioita, joilla yritetään vaientaa toisinajattelijat. Seuraavaksi sitten uudelleenkoulutusleirit kaikille, jotka haastaa virallisen ajatussuunnan.
- Anonyymi
Nämä on nyt niitä rakenteellisia uudistuksia. Katos kun yritetään olla jotenkin viisaita, ettei muka kansakunta ymmärrä.
- Anonyymi
Valko-Venäjällä on tähän asti ollut vihapuhetta kaikki Lukashenkon arvostelu. Nyt tuntuu tuuli kääntyvän.
- Anonyymi
Joo
Se leiri on sitten sellainen valtion tukema kivaleiri , jossa ollaan luonnnonhelmassa ja opetellaan kivapuhetta.
- Anonyymi
Vihapuheesta rankaiseminenkin tuntuu olevan mielivaltaa, jossa lain tulkitsija vahvemmassa asemassa polkee heikommassa asemassa olevaa.
- Anonyymi
Sitten seijaah voisit lopettaa pedofiilisen ja rasistisen islam kultin puolustamisen.
- Anonyymi
Muslimit ovat murhanneet tänä vuonna n 2000 kristittyä Nigeriassa
Mm naisia ja lapsia pappeja ja raskaana olevia
Onko tämän kertominen vihapuhetta- Anonyymi
On tietenkin ja uskonrauhan rikkomista, kiihoittamista kansanryhmää vastaan ja tietenkin fasismi natsirasismia!
- Anonyymi
Kaikki puhe mikä sisältää kritiikkiä Islamia kohtaan on vihapuhetta...
- Anonyymi
niin se tuntuu olevan
- Anonyymi
On olemassa henkilöitä jotka eivät salli kritiikkiä islamia kohtaan. Se tulkitaan vihapuheeksi. Kristinuskoa sa pilkata, Raamattua heitellä lattialle televisiossa, ei mitään. Ei kukaan nosta syytettä, ei milloinkaan.
- Anonyymi
https://www.paivanlehti.fi/poliisi-sai-ilmoituksen-laukauksesta-riitaa-selvitettiin-panssariajoneuvojen-ja-poliisikoirien-avulla/
henkilöitä? miksi edes pitää julkistaa tuollaista? - Anonyymi
tutkimus USA
80 % :ssa moskeijoita harjoitetaan vihapuhetta USAssa- Anonyymi
Seuraava presidentti saattaa siellä olla erittäin islammyönteinen, sen uskonnon suuri ihailija.
- Anonyymi
Totuus ei ole vihapuhette, miettikää sitä joka ihminen joka pitää itseään "suvaitsevaisena".
- Anonyymi
Turha puhua suvakeille tuota asiaa. He ovat maailman tappiin sitä mieltä että totuus on vihapuhetta.
- Anonyymi
Asioita saa ja pitäö kritisoida asiallisesti, eikä se ole koskaan vihapuhetta. Kaikkia uskontoja saa kritisoida jos asiat niin vaativat. Milloin aloittajalle nämä prinsiipit menevät jakeluun?
- Anonyymi
Hänen edustama uskonto ei saa olla erityisasemassa kritiikiltä, kuten ei kristinuskokaan ole.
- Anonyymi
Mua ei kiinnosta mitkään vihapuhe soosit, kirjoitan mitä huvittaa kuten tähänkin asti.
- Anonyymi
Muslimit pitää teurastaa niin maailma paranee valtavasti.
- Anonyymi
Minulle on täysin yhdentekevää seuraavat asiat.
• rotu
• ihonväri
• syntyperä
• kansallinen tai etninen alkuperä
• uskonto tai vakaumus
• seksuaalinen suuntautuminen
• vammaisuus.
En vain halua jakaa isänmaatani ja sen resursseja muualta tulleiden kanssa. Suomen resurssit ja varat kuuluvat suomalaisille.- Anonyymi
Siis sinua ei heilauta jos Suomi muuttuu Islamialiseksi kalifaatiksi holtittoman lisääntymisen ja perheenyhdistämisten ja pakkoavioliittojen kautta.
- Anonyymi
No eikös hallitus ole siirtämässä näitä varoja Italiaan ja Espanjaan eli Saksan ja Raskan pankeille !!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis sinua ei heilauta jos Suomi muuttuu Islamialiseksi kalifaatiksi holtittoman lisääntymisen ja perheenyhdistämisten ja pakkoavioliittojen kautta.
Onko luetun ymmärtäminen haasteellista? Ei tänne tule yhtään muunmaalaisia, jos ei halua jakaa Suomea ja verovaroja muunmaalaisten kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eikös hallitus ole siirtämässä näitä varoja Italiaan ja Espanjaan eli Saksan ja Raskan pankeille !!
Kannattaa äänestää seuraavissa vaaleissa ja toivoa että mahdollisimman moni muu äänestää samoin kuin itse. Nukkuvat, jotka eivät yleensä äänestä, ovat ratkaisuasemassa seuraavissa vaaleissa. Jos heidät saadaan äänestämään, niin voitto tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko luetun ymmärtäminen haasteellista? Ei tänne tule yhtään muunmaalaisia, jos ei halua jakaa Suomea ja verovaroja muunmaalaisten kanssa.
Mutta kun suvakit haluaa jakaa. Persut ainoana vastustaa tätä jakamista. Siksi heidän kannatus nouseekin.
- Anonyymi
Vihapuheen käsitys on selvä : jos tummaihoinen, yhteiskunnan tuella elävä loinen haukkuu meitä suomalaisia, se on normaalia "keskustelua", mutta jos homma on toisinpäin, ollaan Suomen pahimmassa rikoksessa, vihapuheesssa, joka taitaa kohta olla pahin rikos Suomessa. Murhat tapot ja muut taitavat olla jo rikesakkorikoksiksia, ainakin jos tekijä on muunmaalainen ( hottentotti).
- Anonyymi
Juppiteeraus on vallannut yhteiskuntamme. Tasa-arvon rinnalle on tullut poikkeussäännöt, mitkä luonnollisesti vahvistavat tasa-arvoa. Poikkeusihmiset saavat puhua mitä tykkäävät, muiden on parempi pitää suu kiinni. Syntyperä ratkaisee.
- Anonyymi
Allah ja 🐖 yhtyi syntyi muslimi.
- Anonyymi
Orpo ärisi TV.ssä suomalaisille että minkäänlainen pakolaisten motiivien epäileminen on rasismia. Nyt Petterin kaveri teki Akhbar iskunsa Berliinin moottoritielä.
- Anonyymi
Pakolainen on pyhimys, joka ei voi pahaa tehdä. Ei heidän motiiveitaan voi ja saa epäillä tai et ole Allahin ystävä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1213839Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142001Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471767- 1041677
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4381626Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21600Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321474Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431250MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar511189Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4041129