Sley/Kansanlähetys ehtoolliskäytäntö

Anonyymi

Olenko ymmärtänyt oikein, ettei joka puolella Suomea perinteisen luterilaisen pappiskäsityksen omaavat pääse ehtoolliselle edes kirkon ulkopuolella yhteisöjen omissa tiloissa, koska paikalliselta kirkkoherralta (tms) ei ole saatu siihen lupaa?

Jos näin on, ihmettelen paljon mitä se ketään haittaa, jos edes omissa yhteisöjensä tiloissa viettävät ehtoollista? Kyseisiin yhteisöihin hakeutuvilla on yhtäläinen pappiskäsitys, eikä se keitään naispappeja tai muita pitäisi häiritä.
Kirkoissakin pitäisi olla enemmän tilaa heille, etenkin silloin, kun tilaisuudet ovat kohtuullisen helposti järjestettävissä.
Pientä inhimillistä vastaantulemista pitkälti kirkollisveronsakin maksavaa herätysliikeväkeä, kirkon aktiiveja kohtaan..?

”Liberaalit/suvaitsevat” yksinkertaistavat asian, että kirkossa tarjottava ehtoollinen olisi yhtälailla avoin heillekin, mutta käytännössä se ei toimi eriävistä teologisista näkökannoista johtuen.
Se on puhtaasti teologinen asia, jolla ei tarkoiteta mitään pahaa.
Naispappeja ei ihmisinä inhota tai syrjitä. Silti osa loukkaantuu tai ärsyyntyy tästä perinteisestä näkemyksestä, joka oli Lutherinkin näkemys. On niitäkin naispappeja, jotka eivät siitä loukkaanu, vaan ovat ymmärtäväisiä ja puolustavat heitä, että saisivat enemmän tilaa kirkossa.
Osa papeista tekee yhteistyötä naispappien kanssa eriävistä näkemyksistä riippumatta, mutta kaikki eivät siihen vakaumuksellisista syistä pysty.

3

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirjoitat ehdottomasti asiaa, mutta sanasi taitavat ikävä kyllä, kaikua kuuroille korville.

      Kirkon suhteen ei mielestäni enää kannata elätellä mitään toiveajatteluita. Onhan sitä yritetty ja paljonkin. Hyviä puheenvuoroja ja kommentteja on annettu mutta kirkon nykyjohto on valinnut linjansa ja ei sen suhteen enää kannata mielestäni elättää mitään toiveita.

      Mainitsemasi herätysliikkeet toimivat vielä kirkkomme yhteydessä joten viralliselta puolelta katsoen niiden messut ovat kyseisen paikallisseurakunnan ohjauksessa ja valvonnassa. Luther-säätiö yritti jo selvempää irtiottoa messujen järjestämisessä mutta todettiin mahdottomaksi kirkon painostaessa ja tehdessä kaikkensa nitistääkseen tämän pyrinnön.

      Etkö näe isompaa kuvaa? Tilanne tullee pitkässä juoksussa johtamaan siihen että ko. liikkeiden ja kirkkomme välille syntyy välirikko joka johtaa lopulliseen eroon. Sitä ennen käydään loputtomalta tuntuvaa väsytystaistelua ja pelataan aikaa jolloin suuri osa uskovista tullee antamaan periksi eli taipumaan kirkon kovan painostuksen alla. Herätysliikkeet pienenevät ja pirstaloituvat entisestään ja jäljelle jää kustakin vain pieni uskollisten joukko jotka ajautuvat pakon sanelemana luterilaiselle vapaakirkkotielle. Osa varmaan liittyy Lähetyshiippakuntaan. Voi olla että joku perustaa uudenkin yhteisön.

      Nähdäkseni on ihan turhaa yrittää enää puhua kirkolle "järkeä" taikka ihmisille sen piirissä jotka vastustavat Jumalan sanaa tieten ja tahtoen. Nyt pitäisi keskittyä miettimään mitä Jumala tällä ajalla maassamme oikein tahtoo ja tarkoittaa, salliessaan sen ja tavoitella ymmärrystä sen suhteen miten tässä muutttuvassa tilanteessa on toimittava ja mitä kohti katse käännettävä. Olen taipuvainen ajattelemaan että tässä suhteessa LHPK on niinkuin suunnan näyttäjä suomalaisille luterilaisille kristityille.

      Itsekin tosin kuulun kyllä vielä kirkkoon. Olen jo sen ikäinen että olen nähnyt ne toisenlaisetkin ajat, menkä mitenkään tahtoisi erota mutta pelkään että joudun senkin vielä näkemään ennen kuolemaani...

      • Anonyymi

        Siis olen toisen noista mainitsemistasi herätysliikkeistä; -sen messuyhteisössä mukana ja se onkin ainoa syy vielä kirkkoon kuulumiselleni että tämä herätysliike on minulle niin tärkeä, koska se toimii kirkon yhteydessä ja kanssa. Muuten olisin jo varmasti eronnut kirkosta koska mielestäni teologisia perusteluita ei kuulumiselle enää ole. Elän siis jonkinlaisessa ristiriitatilanteessa jota en voi perustella teologisesti, mutta en tahdo jättää tätä herätysliikettä koska se on hengellinen kotini. Kirkolta en ole enää vuosiin odottanut yhtään mitään ja olen sitä mieltä ettei piispojakaan enää tulisi kutsua liikkeemme tilaisuuksiin puhujiksi.


    • Hei alkaja, kai sopii kysyä, oletko lukenut Melkisedekin järjestystä Raamatusta ja siitä että pappeuden laki oli vanhan liiton järjestyksen mukaan mutta se ei ole uuden liiton järjestyksen mukaan voimassa enää?

      Moni jatkaa vanhan liiton pappeuden lain mukaan pappina mutta uusi testamentti ei tunne papin virkaa, vaan kaitsijan virkaa. Mitä kaitsijan virkaan tulee; siinä Pyhä Henki asettaa kaitsijat paimentamaan, se on kaitsijan virka.

      Ap.t. 20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.

      Melkisedekin järjestys Uudessa Testamentissa luetaan, se tarkoittaa että ylimmäinen eli Ylipappi on yksin itse Herra Jeesus meidän yläpuolellamme ja me ollaan uuden liiton järjestyksen mukaan kuninkaallinen papisto.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      4015
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3690
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2974
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2564
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      175
      2236
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1574
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1447
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1272
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1063
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      1055
    Aihe