Kevin Sorbo: Maskien tarkoitus on rikkoa yksilöllisyys ja taistelutahto

Anonyymi

Kauan ennen islamia arabit keksivät, että suun ja nenän peittämisellä ihminen voidaan murtaa siten, että yksilöllisyys ja taistelutahto häviävät ja ihmisistä tulee alistuvia. Tämän vuoksi he pakottivat naisille kasvot peittävän hunnun. Myöhemmin tekivät siitä symbolin miehisen vallan perusteluksi islamissa. 2-3 vuotiaan lapsi katsoo itseään peilistä ja ymmärtää itsensä yksilönä.

Kannattaa miettiä miksi juuri vasemmisto ajaa maskeja naamalle ja puskee rajoituksia liikkumiselle. Läpi maailman.

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoin kun lasit silmillä luo mäkihyppääjälle rohkeutta ja turvallisuuden tunteen.
      Autokin tuntuu turvalliselta.
      Psykologisia vaikutuksia, totta!

    • Anonyymi

      Aivan niin. Aina kun laitan hehkuvaa huulipunaa huuliini, niin tunnen oloni mahtavan seksikkääksi ja haluttavaksi. Hankala puoli asiassa on vaan se, jos olen Saharan liepeillä ja hiekkamyrsky alkaa, silloin huulipuna ei auta, vaan naama onkin peitettävä vähintäänkin kasvomaskilla.

    • Anonyymi

      Sorbusmiehen teoria vaan ei toimi edes teoriassa tai historian valossa. Kovimmat ja pelätyimmät soturit ovat kautta maailmanhistorian ja maailman toisistaan tietämättä päätyneet käyttämään suun ja nenän peittäviä maskeja. Pohjoisen teutoneista afrikan heimosotureihin. Japanilaisista eliittisamuraista Persian immortaaleihin. Puhumattakaan fiktiivisistä kasvomaskisankareista Zorrosta ties mihin. Kasvomaskilla voi olla vaikutuksia itsekuvaan, mutta kaukana siitä mitä aloittaja haihattelee.

      Aloittajan esittämä myytti on ....... BUSTED!

      • Anonyymi

        Oletko äidnkielen tunnilla nukkunut vai? Karsee pötkö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko äidnkielen tunnilla nukkunut vai? Karsee pötkö.

        Aloittaja osoittaa sivistyksensä tason. Joka on... nolla.


      • Anonyymi

        Jätit huomioimatta yhden seikan. Nää sun soturis yms laittaa maskin varta vasten lyhyeksi aikaa taistelua varten - vapaaehtoisesti.

        ..kun taas vasemmisto haluaa pakottaa kollektiivisesti kaikki käyttämään maskia ja pitkän aikaa.

        Eli sun kommentti........BUSTED!!


    • Anonyymi

      Juuri niin. Ensin lehdet levitti koronapaniikkia ja painosti päättäjiä hysteriaan mukaan sitten kun lehtinen ja ruotsalainen sairastui koronahysteriaan ne on nyt kaikkialla vouhkaamassa naamareista hysteriassa naamari on tärkeä. Sitten kun oli jo alunperin selvää, ettei kaikki tollaseen naamarimaski pelleilyyn lähde se on ihan turha ihmetellä HS lehtien jotka haluaa olla koronahysterian lietsojia ennen muita.

    • Uskalsin kokeilla, enkä murtunut, eikä taistelutahtoni ole häviämässä. Taistelutahtoon kuuluu mielestäni tehdä piruuttaankin sellaista, mitä muut eivät uskalla tehdä. Niin kauan kuin harva uskaltaa käyttää maskia, käytän sitä piruuttani.

      Arabit ja muut aavikoiden ihmiset käyttivät jo ammoisina aikoina kaikenlaisia kaapuja, pääliinoja ja suunsuojuksia. Esimerkiksi Saharan tuaregimiehet alkavat käyttää nenän ja suun peittävää liinaa aikuistumisen merkkinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2967
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2879
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2333
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1833
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1689
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1619
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1566
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1236
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1235
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1060
    Aihe