ei ole

mitään kuoleman jälkeen..
minä ainakin lakkaan totaalisesti olemasta..
11485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ettei kuoleman jälkeen ole mitään? Kuolemanrajakokemukset, joissa potilas on todella kuollut kliinisesti ja herätetty henkiin, osoittavat mielestäni hyvin sitovasti, että kuoleman jälkeen on ikuisuus ja tietoisuus jatkuu fyysisen kuolemankin jälkeen.

Eli jos uskot tai toivot lakkaavasi totaalisesti olemasta, ensimmäisen aivojen alasajon jälkeen, havaitessasi yhä olevasi kuitenkin tietoinen, voit pettyä pahasti. Tämä on ollut monen itsemurhaajan kokemus.

Äänestä
  • että en olisi olemassa!
    Silloin kun kaikki tuntuu liian ylivoimaiselta kestää, tuntuu ettei jaksa ja kaikki kaatuu päälle. Silloin olen kysynyt; miksi? Miksi piti syntyä, ensin sinne ja sitten vielä tänne? Sitä vain ei ymmärrä ja käsitä. Halusinko sitä itse, vai halusiko joku toinen?
    Ja miksi juuri minun pitää olla se kuka olen? Miksi en saa olla kukaan tavallinen, en ole tätä halunnut. Silti pitää vain kestää kaikki mikä eteen tulee ja laitetaan. Vaikka haluaisin oikeasti välillä olla kokonaan ihan olematon.

    Toistaiseksi sitä täällä vielä olen, mutta siellä en kuitenkaan. Enkä rauhaa saa, vaikka toivon kuinka saavani.

    Varmasti aika sekavaa juttua, toivon että joku edes käsittäisi mitä sanon.

    Äänestä

  • maria1 kirjoitti:

    että en olisi olemassa!

    et ole yksin. Tiedät asioista enemmän kuin 90% ihmisistä (en tiedä miten olet saanut tuon kaiken tietoosi!) ja kirjoituksistasi päätellen olet hyvin lahjakas ja herkkä ihminen.

    Älykkyys ja herkkyys yhdistyneenä samaan ihmiseen tekevät elämästä helvetin. Jos ihminen on tyhmä ja herkkä, hän tulee melko hyvin toisten ihmisten kanssa toimeen. Jos ihminen on tyhmä ja kyyninen, hän on laumasielu. Ja tämä maailma on kuin luotu älykkäitä ja kyynisiä ihmisiä varten.

    Minullakin on tuollaisia fiiliksiä, jopa aika usein: kaikki tuntuu liian ylivoimaiselta kestää, tuntuu ettei jaksa ja kaikki kaatuu päälle. Silloin minäkin olen kysynyt; miksi? Miksi piti syntyä, ensin tähän maailmaan ja sitten vielä tänne Suomeen? Sitä vain ei ymmärrä ja käsitä. Halusinko sitä itse, vai halusiko joku toinen? Oliko tämä minun valintani vai jonkun muun?

    Niinpä - miksi juuri minun pitää olla se kuka olen? Miksi minäkin olen se yksilö, joka olen - erilainen kuin toiset, liian älykäs menemään massan mukana mutten kuitenkaan riittävän älykäs ollakseni nörtti. Miksi minäkään en saa olla kukaan tavallinen, en ole tätä halunnut. Silti pitää vain kestää kaikki mikä eteen tulee ja laitetaan. Vaikka haluaisin oikeasti välillä olla kokonaan ihan olematon.

    Ymmärrän oikein hyvin, mitä kirjoitat. Tätä olen myös miettinyt, ja nyt ymmärrän myös, miksi ihmiselle on onnellisinta saada kuolla nuorena - kuin kirsikankukka. Nuorena niin, että on ehtinyt oppia ja ehtinyt saada elämästä kyllikseen ja niin, ettei jää kestämään a) ruumiinsa b) psyykensä vähittäistä kuihtumista. Siksi en sure heitä, jotka kuolevat teineinä tai alle kolmikymppisinä. He pääsevät täältä pois elämänsä parhaimmassa kukoistuksessa.

    Samurai elää niin, että hän on valmis kuolemaan minä päivänä hyvänsä. Miettikää tuota viisautta.

    Äänestä

  • Mörri kirjoitti:

    liiankin herkkä kaikelle. Joskus olen ajatellutkin että tämä maailma ei ole minun maailmani. En ole täällä "kotonani".
    Tyhmäksi itseni kuitenkin tunnen, sillä on niin paljon asioita joita haluaisin tietää, vaan ne ovat vielä salattuja minultakin. Toki tiedän paljon ja muistan mitä muut eivät. Mutta omilla ansioillani ei siinä ole tekemistä. Jos en olisi kuka oikeasti olen, tuskin tietäisinkään näin paljoa asioista joita muille ei ole olemassakaan. Ja vaikka olenkin kuka olen, joudun täällä kuitenkin elämään niin kuin en olisi olemassakaan. Sillä täällä minä olen "ei kukaan, eikä mikään". Sellaisena minut on aina tunnettu siellä missä olen elänyt ja kulkenut. Täällä minä olen ihan joku toinen kuin olen oikeasti.

    Pimeyskin on kuulunut osana elämääni, nyt kuitenkin olen saanut elää ns. valkeudessa jo viisitoista vuotta. Lapsuutenikin elin yhteentoista ikävuoteen saakka valkeudessa. Muistin silloin kokoajan mistä olen tänne tullut ja kuka olen. Ei minun annettu sitä unohtaa silloin, kuten ei nytkään.
    Mutta ei sillä ole mitään merkitystä. On asioita joista saa ja voi puhua, mutta on asioita joista vain on oltava vaiti. Koska muuten saattaisi olla että tässä sairaassa maailmassa olisi hengen liian aikaisin lähdettävä sinne mistä se tuli. Eikä ole varaa virheisiin. Sillä aika on kohta oleva täysi.

    Muista tämä kirjoitus, silloin kun huomaat että aika on tullut, jolloin salat julkaistaan. En tiedä milloin se tapahtuu, mutta kauan aikaa ei ole siihen enää kuluva.

    Älä vaan tee itsellesi mitään peruuttamatonta. Sinut on luotu maailmaan vanhempiesi taholta.
    Sinun tärkein tehtäväsi on jatkaa sukuasi.
    Olet tärkeä lenkki sukuhaarasi pitkässä kehityksessä. Ethän halua olla kehityshaarasi viimeinen ns. heikoin lenkki? Sorry, vaikka oli aika ikävästi sanottu:
    Elämän tärkein asia EI OLE hankkia suurta rahaa ja omaisuuksia. Ne helpottaisivat elämää, mutta eivät tuo oikeaa elämän onnea. Sinulla on vielä oikeus elää! Älä hukkaa ainutlaatuista mahdollisuuttasi. Tämä on Sinunkin maailmasi, kuten Meidän muidenkin kärsivien. Elämä jatkuu, toivokaamme niin.

    Äänestä

  • Järkevä kirjoitti:

    Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että näin ei ole. Olemme saaneet vanhemmiltamme vain ruumiin ja myös jossakin määrin psyyken, mutta emme sieluamme.

    Ihmisen tärkein tehtävä ei ole jatkaa sukuaan. Ihmisen tärkein tehtävä on oppia rakastamaan toisia ehdoitta ja oppia asettamaan toiset ja Jumala oman etunsa tilalle. Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken. Se on, mikä on elämässä tärkeintä.

    Maailmassa on ties kuinka monta miljardia ihmistä, joten tungosta on jo nyt. Siksi suvunjatkamisessa ei ole mieltä, jos todella ei halua lapsia.

    Elämän tärkein asia ei ole hankkia rahaa, omaisuuksia eikä maallista hyvää, eikä myöskään aistinautintoja eikä elostella. Elämän tarkoitus on omalta osaltaan yrittää luoda edes vähäinen määrä Taivasta tänne maan päälle.

    Äänestä

  • Järkevä kirjoitti:

    Älä vaan tee itsellesi mitään peruuttamatonta. Sinut on luotu maailmaan vanhempiesi taholta.
    Sinun tärkein tehtäväsi on jatkaa sukuasi.
    Olet tärkeä lenkki sukuhaarasi pitkässä kehityksessä. Ethän halua olla kehityshaarasi viimeinen ns. heikoin lenkki? Sorry, vaikka oli aika ikävästi sanottu:
    Elämän tärkein asia EI OLE hankkia suurta rahaa ja omaisuuksia. Ne helpottaisivat elämää, mutta eivät tuo oikeaa elämän onnea. Sinulla on vielä oikeus elää! Älä hukkaa ainutlaatuista mahdollisuuttasi. Tämä on Sinunkin maailmasi, kuten Meidän muidenkin kärsivien. Elämä jatkuu, toivokaamme niin.

    väärinkäsityksistä ne sodatkin kaikki syntyvät. Ihminen on kyllä siitä kummallinen otus, että se käsittää asioita ihan ja juuri niin kuin se itse haluaa. Eikä koskaan niin kuin toinen tarkoittaa. :D Itkisin jollei naurattaisi.

    Äänestä

vakaasti ettei kuoleman jälkeen ole oikeasti mitään..
ja tuskin ajatustapaani ja elämän filosofiaani aion muuttaa..
kuolemaa näen ammattini puolesta..

Äänestä
  • se ajattelutapa. Viimeistään kuollessasi täältä pois. Ja matka jatkuu.

    Äänestä

  • maria1 kirjoitti:

    se ajattelutapa. Viimeistään kuollessasi täältä pois. Ja matka jatkuu.

    mutta olen onnellinen ajatellessani näin..
    minä en ainakaan haluaisi "ikuista elämää".
    Tämän lyhyen ja ihanan elämän elän niin hyvin kuin mahdollista.. kun kuolen,lakkaan olemasta..

    en siis ole mikään itsemurhaa hautova teini..
    jo aikuinen, tasapainoinen, avoliitossa elävä nainen..
    tämä on vain minun ajattelutapani..
    ei sitä tarvitse kenenkään hyväksyä, eikä minun tarvitse omaksua kenenkään muun ajattelu tapaa..
    mutta toki asiasta voi aina keskustella..
    en vain pidä tyrkyttämisestä..

    näin minä haluan ajatella..

    Äänestä

  • moonchild kirjoitti:

    Kuka nyt haluaisi "ikuista elämää", jos sillä tarkoitettaisiin sitä, että eläisi äärettömän kauan samanlaista elämää kuin me täällä maan päällä tällä hetkellä elämme. Ei hyvä veli sillä ikuisella elämällä tarkoiteta elämää tässä muodossa. Siellä, minne täältä siirrymme, ei aika ole elämäämme määrittävä tekijä ensinkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

moonchild kirjoitti:

mitään kuoleman jälkeen..
minä ainakin lakkaan totaalisesti olemasta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu