Nimittäin eräs ihminen aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä. Välitän hänestä ihan hirvittävän paljon, mutta hän ei kuitenkaan välitä minusta, eikä se että välitän hänestä, liikuta häntä millään tavalla, ja se raastaa sydäntäni. Vietin alkuvuodesta vajaan viikon hänen seurassaan, ja kuvittelin hänen pitävän minusta yhtä paljon kuin minä hänestä, sillä hänen käytöksensä viittasi aivan siihen. Nyt on kuitenkin selvinnyt että hän pitikin mulle seuraa ”säälistä”, koska olin hänen silmissään yksinäinen reppana. Tämä tieto oli minulle aivan kamala kolaus, se etten ollutkaan hänen silmissään yhtään mitään. Sydämeen sattuu tämän takia ihan suunnattomasti. Haluaisin niin kovin hänen pitävän minusta, mutta me ilmeisesti eletään niin eri maailmoissa. Se mikä tässä jutussa on kauheaa on se, että tämä henkilö on nainen kuten minäkin, ja olin häneen rakastunut tavalla, jota naisen ei sovi toista naista kohtaan tuntea, jos Raamatun mukaan eletään. Hän ei omien sanojensa mukaan tuntenut minua kohtaan samoin, ihan näin sivuhuomautuksena. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, olen aina ollut hetero, ja uskonkin tämän johtuvan elämänmittaisesta yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tuntemuksista, sekä siitä että nyt vaan tuli vastaan poikkeuksellisen ihana ihminen, joka vain sattuu olemaan nainen. Meille tuli pientä riitaa, ja nyt hän on ilmeisesti ylimielisesti päättänyt olla vastaamatta viesteihini. Omien sanojensa mukaan hän ei ole mulle loukkaantunut. Tulee ihan sellainen olo että hän pitää minua pilkkanaan. Viesteissäni aloin lopulta osoittaa olevani hyvin pettynyt ja vihainen hänen toimintaansa nyt ja silloin. Ihmetyttää vaan kovasti, kun hän ei reagoi enää millään tavalla viesteihini, ei ystävällisiin eikä vähemmän ystävällisiin. Rukoilen lähes päivittäin tämän ihmisen ja hänen sielunsa puolesta. Vaikka hän on hyvin pidetty ja hänellä varmaan on paljon ystäviä, en usko olevan ketään joka rukoilisi hänen puolestaan. Tunnen sisimmässäni että minun tehtäväni on rukoilla hänen puolestaan. Olen tämän maailman ihmisten silmissä ihan mitätön, enkä ole juuri menestynyt missään, joten olisiko tämän sellainen suuri tehtävä tällaiselle pienelle ja mitättömälle ihmiselle rukoilla sellaisen ihmisen puolesta, joka selvästikin elää kaukana Jumalasta ja jonka elämässä tuskin on oikeasti välittäviä uskovia. Kyseessä on nainen, joka osaa parhaimmillaan olla erittäin ystävällinen, lempeä, positiivinen, iloinen, reipas ja kannustava, ja kasvonpiirteiltään hän on erittäin kaunis. Minä taas poikkean ikätovereistani aika tavalla, en oikein sovi joukkoon. Tunnen häntä kohtaan ihan suunnatonta lähimmäisenrakkautta, mutta myös suurta suuttumusta sen vuoksi mitä hän todellisuudessa minusta ajatteli ja miten hän kohtelee minua nyt. Olen hänelle täysin samantekevä, hän ei halua olla kanssani missään tekemisissä. En vain olisi halunnut päästää häntä niin helpolla, että tuosta noin vaan kylmästi lopettaa viestittelyn ja jättää minut kuin nallin kalliolle. Pyysin että tekisimme hyvässä hengessä sovinnon jotta voitaisiin jättää paha mieli taaksemme, mutta hän ei jostain kumman syystä ole kiinnostunut näin tekemään, vaikka hän ei omien sanojensa mukaan edes ole loukkaantunut, ja se raastaa mieltäni. Joten tähän ei nyt varmaan muu auta kuin rukous. Meidän ei ole mahdollista olla ystäviä tässä elämässä, mutta jos näkisin hänet kanssani taivaassa, olisin enemmän kuin onnellinen. Tämä on todella vaikea ja monimutkainen asia. Sekin harmittaa kun käsityöihmisenä askartelin hänelle aivan upean lahjan, ja nyt jäi sellainen olo että tuli annettua se väärälle ihmiselle. Välillä minut valtaa ihan suunnaton vihan tunne tätä ihmistä kohtaan.
Haluan kertoa pari unta, jotka näin tästä ihmisestä. Toisessa unessa hän ratsasti isolla valkoisella hevosella. Sinänsä tässä ei ole mitään erikoista, sillä hän on hevosharrastaja, mutta mitä tuo valkoinen hevonen symboloi? Toinen uni taas oli negatiivisempi. Siinä hän käyttäytyi jotenkin oudosti, kuin olisi ollut humalassa, enkä saanut häneen mitään kontaktia. Nyt tulkitsen tämän unen varoitukseksi, että tämä ihminen ei olekaan ihan sitä mitä olin kuvitellut. Tämä on tavallaan toteutunut kirjaimellisesti, nimittäin se etten saa häneltä vastakaikua, on kuin olisin menettänyt otteeni.
Pyydänkin nyt siis oikeamielisiltä uskovilta esirukousta tämän henkilön sielun puolesta, ja että Herra ottaisi häneltä hänen ylpeytensä pois, ja että hän jonain päivänä tulisi ottamaan Jeesuksen sydämeensä. Pyydän että rukoilisitte myös minun puolesta, että pääsisin eroon näistä vääristä tunteista ja että kykenisin jatkossakin jatkamaan hänen puolestaan rukoilua ja pääsemään eroon tästä suuttumuksesta ja pettymyksestä. Ja että jospa minulle jollain tavalla selviäisi syy hänen reagoimattomuuteensa, että miten on ihminen muuttunut noin kylmäksi. Olen lisäksi erityisherkkä, joten koen kaiken hyvin voimakkaasti, myös toisten negatiiviset ajatukset itseäni kohtaan. Tähän ei tunnu pelkästään oma rukoukseni riittävän, vaan tarvitsen apua.
Terveisin Annika
Sielullani on hätä / rukouspyyntö
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Rukoilen, että voisit paremmin ja saisit rauhan. Voimia sinulle.
- Anonyymi
Annika, haluaisin kertoa että se on tuttua minulle. Välitän ihmisistä ja minulla on halu auttaa ihmisiä mutta pelkään yhtä asiaa että minut ymmärretään väärin. Yksi nainen on kiintynyt minuun ja halusi olla tiiviisti kanssani, mutta tukahdutti tällä tavalla minua. Olen luonneltani introvertti ja erityisherkkä. Se nainen on myös erityisherkkä.
Lähetteli monta viestiä minulle ja kaiken aikaa. Olen naimisissa niin minulla aika ei riitä hänelle. Hän kyseli milloin tavataan jne.
Hän ei näe selkeästi missä terve raja kulkeutuu ja meni itse yli. Se oli huolestuttavaa. Minulla alkoi herätä huolestumaan onko hän normaali ihminen tai sairas ihminen. Hän tuntui arvaamattomalta ja se pelotti minua. Oli pakko pistää yhteyden poikki.
Vaihdoin puh.nron ja sain oman rauhan. Myöhemmin se nainen pyysi erään miehen antamaan hänelle toisen puh.nron. Se on aika huolestuttavaa eikä ymmärrä mitä on sotkeutunut minun elämääni.
Älä sinä ole riippuvainen ihmisestä vaan yksin Jeesuksesta joka tietää sinun tilanteesi ja auttaa sinua. Kaikista tärkeintä on saada tasapainoisen uskonkasvun terveellä tavalla Jeesusta kohtaan ja sen jälkeen pystytään seisoa omin jaloin ilman läheisriippuvuutta joka on ongelmaksi. Sitä olisi hyvä hoitaa pois ja keskittyä yksin Jeesukseen.
Ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä. Paistaa läpi vahva itsetunto, se huomataan. Jos itsetunto on nollassa, jää yksin sen kanssa. Terve itsetunto tulee terveellisen Jeesuksen tuntemisen kautta. Hän on sanonut että pysytään Hänen Sanassa ja tunnetaan totuuden, joka tekee vapaaksi.
Johanneksen evankeliumi:
8:31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."
Jer. 33:6 Katso, minä kasvatan umpeen ja lääkitsen sen haavat, ja minä parannan heidät ja avaan heille rauhan ja totuuden runsauden.
Älä seuraa järjen ääntä vaan Jumalan ääntä, joka on Jumalan Sanan mukaista. Jumalan Sana pitelee sinua hellävaroen ja jopa erityisherkkyytesi takia mutta älä sinä väheksy Jumalan Sanaa joka pitelee sinua hellävaroen. Raamattu on Herran lohdutuksen sanoja, joita kannattaisi lukea ja miettiä rauhallisesti, koska ne lohdutuksen Sanat pitelee ja vie vapauteen ja nostavat sinua pystyyn.
Job 15:11 Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?
Jumalan Sana on lihaan tullut Jeesus, joka tulee nostamaan särjetyn ruokon pystyyn ja saamaan heikosti savuavaa kynttilänsydäntä palamaan kunnolla ja vie oikeuden voittoon.
Matt. 12:20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.
Kannattaisi pysyä Jumalan Sanassa koska Jeesus on kehottanut pysymään Hänen Sanassa, se tarkoittaa että Hän on itsekin lihaan tullut Sana joka on täynnä armoa ja totuutta.
Johanneksen evankeliumi:
1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Haluaisin vielä sanoa että eheytynyt erityisherkkä on sisimmältään aina vahva ja itsenäinen ihminen ja on vapaa. Rikkoutunut erityisherkkä tarvitsee Herran apua ja eheytymisprosessia. Jumala on Eheyttäjä. Hän puhuu Raamatun kautta, siis lohdutusten sanojen kautta ja samalla eheyttää pitelemällä sinua. Rukoilen sinulle Herran apua, viisautta ja Herran eheytymisprosessia. Siunausta sinulle! :)- Anonyymi
Amen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amen!
Annika, Jeesus voi ainoastaan auttaa sinua. Hän tietää ahdistuksesi ja ymmärtää sinua. Hän on sinun Auttajasi. Pyydän Herralta oikeaa henkilöä jolla on terve ja raamatullinen usko niin Herra voi eheyttää sinua hänen kautta armolahjan mukaan. Voimia!
Hebrealaiskirje:
4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
5:2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,
Hebr. 13:6 niin että me turvallisin mielin sanomme: "Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?"
Jes. 54:10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
1Tim. 4:10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annika, Jeesus voi ainoastaan auttaa sinua. Hän tietää ahdistuksesi ja ymmärtää sinua. Hän on sinun Auttajasi. Pyydän Herralta oikeaa henkilöä jolla on terve ja raamatullinen usko niin Herra voi eheyttää sinua hänen kautta armolahjan mukaan. Voimia!
Hebrealaiskirje:
4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
5:2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,
Hebr. 13:6 niin että me turvallisin mielin sanomme: "Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?"
Jes. 54:10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
1Tim. 4:10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.Lohdullinen lupaus Herralta
Jes. 57:15 Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lohdullinen lupaus Herralta
Jes. 57:15 Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.Ps. 34:19 Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.
- Anonyymi
> ... että Herra ottaisi häneltä hänen ylpeytensä pois...
Voisiko olla, että sinä tarvitset tuota rukousta. Kuulostat vähän samalta kuin tässä esimerkissä oleva fariseus.
"Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Luuk. 18:10-14- Anonyymi
Tarkoitatko siis Annikaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko siis Annikaa?
Ei varmaan tarkoita mitään. Outo tulkinta oman näkökulman mukaan.
- Anonyymi
Kutsun nyt tätä toista henkilöä vaikkapa nimellä Minna, niin on vähän selkeämpää.. Niin siis minä en koe olevani yhtään parempi ihminen kuin Minna, vaikka tuosta lauseesta saattaa ehkä sen käsityksen saada. Me olemme molemmat hyvin rikkinäisiä ihmisiä, ja ylpeyttä on vähän itse kullakin. Ylpeydestä parantuminen tekee jokaiselle hyvää, ja se olisi Jumalan mielen mukaistakin. Minä ja Minna molemmat tarvitsemme rukousta ja Jumalan parantavaa voimaa, kuten muutkin maailman ihmiset. Viesteihin reagoimattomuus kun saa aikaan kaikenlaisia arvailuja, että mikähän siinä oikein on, että mitä toinen loppujen lopuksi ajattelee. Olen myös rukoillut etten enää löytäisi enempää sanottavaa Minnalle, ja että lopettaisin viestittelyn, sillä se ei tunnu johtavan mihinkään ja että saisin rauhan. Annan tämän asian nyt Jumalan käsiin.
Annika - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kutsun nyt tätä toista henkilöä vaikkapa nimellä Minna, niin on vähän selkeämpää.. Niin siis minä en koe olevani yhtään parempi ihminen kuin Minna, vaikka tuosta lauseesta saattaa ehkä sen käsityksen saada. Me olemme molemmat hyvin rikkinäisiä ihmisiä, ja ylpeyttä on vähän itse kullakin. Ylpeydestä parantuminen tekee jokaiselle hyvää, ja se olisi Jumalan mielen mukaistakin. Minä ja Minna molemmat tarvitsemme rukousta ja Jumalan parantavaa voimaa, kuten muutkin maailman ihmiset. Viesteihin reagoimattomuus kun saa aikaan kaikenlaisia arvailuja, että mikähän siinä oikein on, että mitä toinen loppujen lopuksi ajattelee. Olen myös rukoillut etten enää löytäisi enempää sanottavaa Minnalle, ja että lopettaisin viestittelyn, sillä se ei tunnu johtavan mihinkään ja että saisin rauhan. Annan tämän asian nyt Jumalan käsiin.
AnnikaAmen, Annika! :) Ja tapahtukoon Herran tahdon mukaan! Ja ole turvallisella mielellä ja vapaa tästä asiasta! Voimia ja siunausta sinulle, Annika! :) <3
- Anonyymi
Sydämellinen kiitos teille kaikille ihanista ja lohduttavista vastauksista :) <3 Sain nyt myös vähän perspektiiviä, kun jaoin tämän asian muiden kanssa, vaikkakin näin anonyymisti, sillä en ole henk koht kenellekään tästä puhunut, vaan pitänyt tämän vain oman pääni sisällä, missä se pääsi paisumaan valtavan suureksi, mutta pieneni nyt tuntuvasti. Siunausta teille kaikille <3
Annika
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982