No mutta....

Ihmettelin taas, että mistä johtuu persuvihaajien silmitön raivoaminen palstoilla. Ajattelin sitten, että käynpä katsomassa kannatustilanteen. Sieltähän se syy löytyi. SDP:n kannatus pudonnut ja Persujen noussut. Enää 2% eroa. Ja kohta ohi.... Suomelle onkin ensiarvoisen tärkeää saada vihervasemmisto oppositioon. Suomen johtajiksi heistä ei ole. Velkaunionin uskolliset puudelit!!!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voisitko antaa muutaman esimerkin tuosta "persuvihaajien silmittömästä raivoamisesta"? En äkkivilkaisulla löytänyt. Kaikkea muuta kyllä.

Äänestä
  • Kaiken lisäksi he ovat kirjoitustaidottomia Perussuomalaisten haukkujia.

    Näkee jo näiden haukkujien jutuista koulutustason, sivistymättömyyden ja osaamattomuuden asiaan kuin asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaiken lisäksi he ovat kirjoitustaidottomia Perussuomalaisten haukkujia.

    Näkee jo näiden haukkujien jutuista koulutustason, sivistymättömyyden ja osaamattomuuden asiaan kuin asiaan.

    Antaisitko muutaman esimerkin?

    Äänestä


Ei se viha johdu politiikasta. Se johtuu saatanan palvonnasta.
Politiikka on ihmisyyttä mutta saatanan palvonta on murhaa raiskauksia ryöstöjä ihmiskauppaa.
Kun persut vastustaa tätä pahuudenpalvojien rahantuottoista toimintaa ihmisten kidutusta niin he vastustaa näiden pientä jumalaa.

Niin kauan kun ette tätä perustotuutta hyväksy ei tätä silmitöntä pahuuden kannatusta voi ymmärtää. Mutta kun uskovat tietää että sielunvihollinen on olemassa niin tämä saa täydellisen selvyyden ja selityksen.

Sana sielunvihollinen tarkoittaa ihmisen vihaajaa. Kos tuo langennut enkeli tietää ettei sillä ole toivoakaan pelastua niin se vihaa ihmistä jota Jumala niin rakasti että lähetti ihmiselle oman POIKANSA pelastajaksi !!!
Siksi ihmisellä on AINA toivo niin kauan kuin hän hengittää maanpäällä, toivo ja mahdollisuus turvautua Jeesukseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmettelin taas, että mistä johtuu persuvihaajien silmitön raivoaminen palstoilla. Ajattelin sitten, että käynpä katsomassa kannatustilanteen. Sieltähän se syy löytyi. SDP:n kannatus pudonnut ja Persujen noussut. Enää 2% eroa. Ja kohta ohi.... Suomelle onkin ensiarvoisen tärkeää saada vihervasemmisto oppositioon. Suomen johtajiksi heistä ei ole. Velkaunionin uskolliset puudelit!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu