Suomen talous selvinnyt hyvin!

Anonyymi

Suomen talous on selvinnyt koronakriisistä kaikista EU-maista parhaiten. BKT laski huhti-kesäkuussa vain 3.2 %, ja OP ennustaa ensi vuodelle noin 3 % kasvua.

Suomen yrittäjien kyselyn mukaan yritysten tilanne on kevään jälkeen parantunut. 8 % yrityksistä aikoo jopa palkata lisää työntekijöitä ja vain 4 % aikoo irtisanoa. Muut pitävät väkensä ennallaan. Pelättyä konkurssiaaltoa ei ole tullut.

Jos olisimme ruotsalaisia, niin käynnissä olisi kansallinen tuuletus, mutta täällä vain valitetaan.

Kaikilla suomalaisilla ei toki mene hyvin. Jos rahasi eivät riitä, niin syy on seuraava:
Varallisuus- ja tuloerot pienenivät 1966 - 1990, sen jälkeen erot ovat kasvaneet. Tärkein syy oli Esko Ahon oikeistohallituksen tekemä muutos, jossa pääomaverojen veroaste laskettiin vai 25 prosenttiin, kun taas palkkojen osalta marginaalivero on pysynyt korkeana.

18

95

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan valtio on jakanut koronan takia ainakin 1.3 miljardia euroa erilaisia yritystukia. Lisäksi yrittäjien on ollut mahdollista hakea yrittäjien työttömyysturvaa, ilman että yritystoimintaa on tarvinnut ajaa alas.

      • Anonyymi

        Suomen yritysten pitäisi hyödyntää EU:n elvytysrahoja. Reippaasti hakemaan, samoin kotimaisia tukia!


      • Anonyymi

        Nyt pitäisi äkkiä tukahduttaa koronan toinen aalto, jotta yhteiskuntaa ei tarvitse uudelleen sulkea. Jo pitkään on puhuttu, että lainsäädäntöä pitäsi uudistaa. Missä nämä uudistukset viipyvät? Keväällä saatiin paljon aikaan lyhyessä ajassa, mutta kesällä vauhti hyytyi. Miksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt pitäisi äkkiä tukahduttaa koronan toinen aalto, jotta yhteiskuntaa ei tarvitse uudelleen sulkea. Jo pitkään on puhuttu, että lainsäädäntöä pitäsi uudistaa. Missä nämä uudistukset viipyvät? Keväällä saatiin paljon aikaan lyhyessä ajassa, mutta kesällä vauhti hyytyi. Miksi?

        Hyvä esimerkki on, että tartuntatautilaki ei tunne koronakoiria. Eikö tämmöinen pieni lisäys lakiin olisi helppo tehdä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen yritysten pitäisi hyödyntää EU:n elvytysrahoja. Reippaasti hakemaan, samoin kotimaisia tukia!

        Euroopan keskuspankki jäsenpankkeineen on luonut uutta rahaa 1600 miljardia euroa. Iso summa, jolla talous pidetään pyörimässä. Mikä olisi ollut vaihtoehto? Syvä lama, konkurssit ja työttömyys, mikä olisi vaikuttanut Suomen vientiin.


      • Anonyymi

        Nyt Tilastokeskuksen uusi vertailu kertoi, että Suomen talous putosi 4,5 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä. Tämä on silti pienempi pudotus kuin muissa maissa. Ja toipumista on ollut havaittavissa.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Yrittäjät antavat koronan hoidolle arvosanaksi noin 8. Itsekin arvioisin suoritustason suunnilleen tuollaiseksi.

        Erilaista kompurointia on ollut. Muistamne kaikki kevään maskifarssin, ja kummallisen viivyttelyn maskien suosittelemisessa. Nyt yli puolet yritysten kustannustuista jää Valtiokonttorin mukaan jakamatta.


    • Anonyymi

      OP-ryhmän katsaus löytyy osoitteesta https://www.op.fi/medialle

      Sen mukaan talous supistuu tänä vuonna 4 % ja kääntyy ensi vuonna 3 % kasvuun. Pohjakosketus tapahtuu syksyllä.
      Työttömyysaste on vain 0.8 prosenttiyksikköä suurempi kuin 2019, ja lomautukset ovat vähentyneet kolmasosaan kevään huipusta.

    • Anonyymi

      Kiitos kuuluu Marinin hallitukselle ja suomalaisille yrityksille, jotka ovat osanneet hyödyntää muuttunutta tilannetta. Jotkut ovat tehneet jopa historiansa parhaan tilin.

      Etätyö otettiin joustavasti käyttöön, lainojen lyhennyksiä lykättiin, henkilöstöä mieluummin lomautettiin kuin irtisanottiin jne. Yritykset tekivät fiksuja muutoksia toimintaan. Moni ravintola rupesi etämyymään tai laajensi terassia. Matkailualalla mökit ja iglut kävivät kaupaksi. Palveluja siirrettiin verkkoon.

      Niillä yrityksillä menee huonosti jotka olivat alamäessä jo ennen koronaa, kuten Stockmann. Samoin ne, jotka eivät pystyneet vakuuttamaan, että asiakkaat ovat heillä turvassa. Hyvä esimerkki on Helsingin seudun liikenne, mistä asiakkaat ovat kaikonneet koronan pelossa. Maskisuositus tuli sinne aivan liian myöhään.

      • Anonyymi

        Yritysten pitäisi edelleen panostaa koronan torjuntaan. Kasvomaskin käyttö töissä on raskasta, mutta sille on vaihtoehtona muovinen visiiri. Visiiri antaisi turvallisemman tunteen asiakkaille, jolloin moni saattaisi palata palvelujen käyttäjiksi.


    • Anonyymi

      Olipas piristävää lukea ketju, jonka kommentit ainakin pääosin olivat positiivisia. Hyviä uutisia me nyt tarvitsemme. Toki eräät sanovat vielä nytkin Pispalan palopäällikön tapaan, että väärin sammutettu, mutta aina on joitain ihmisiä, joille ei kelpaa mikään.
      Nyt pitää huolehtia entistä tarkemmin koronasuositusten noudattamisesta, että tuloillaan oleva toinen aalto saadaan tukahdutetuksi. Terveydenhoidon valmiudet ovat nyt onneksi paljon paremmat kuin keväällä, ja ainakin itse jaksan uskoa suomalaisten järkevyyteen.

    • Anonyymi

      Verottaja on tullut vastaan ja antaa lykkäystä:

      Kuusi prosenttia yrityksistä on hakenut lykkäystä verojen maksuun. Yhteensä 36 000 on hakenut lykkäystä, näistä noin puolet pienehköjä yrityksiä, loput palkansaajia ja toiminimiä.

    • Anonyymi

      Fantsua!

    • Anonyymi

      Suomen Pankki on elvyttänyt taloutta 27 miljardilla eurolla. 16 mrd on mennyt lainoina suomalaisille pankeille, jotka voivat sillä edelleen luotottaa yrityksiä ja kansalaisia. 11 mrd on käytetty arvopaperien ostoihin. Lue lisää Hesarin artikkelista 25.8.

      • Anonyymi

        Hesarin mukaan yritykset ovat parantaneet elvytysrahoilla puskureitaan, niin että eivät joudu kassakriisiin, jos ja kun talous vielä tänä syksynä sukeltaa ennen ensi vuoden nousua.


      • Anonyymi

        Suomen valtionvelasta noin 30 % on Suomen Pankilta. Pankki omistaa lisäksi Suomen valtion joukkolainoja noin 37 mrd eurolla, noin 20 mrd on yksityisten yritysten joukkolainapapereita.

        Tämä antaa ainakin minulle turvallisen tunteen. Esimerkiksi Japanissa on suuri valtionvelka, mutta koska se on otettu pääosin kotimaasta, niin se ei ole ollut alttiina kansainvälisten rahamarkkinoiden heilahduksille. Niinpä Japanin talous on kestänyt pitkän hitaan kasvun kauden.

        Sitä en osaa sanoa pitäisikö valtion ottaman kotimaisen lainan osuutta kasvattaa, ja mitä se vaikuttaisi. Osaako joku kertoa?


    • Anonyymi

      Jos kaikki pystyis pitämään turvavälit 2-3 viikkoa tai melkein kaikki olis tauti lähes nujerrettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9123
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7756
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6734
    6. 148
      6158
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      17
      3142
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      392
      1215
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      1000
    Aihe