....ovat nykyhallitukselta täysin kateissa, sillä Kulmunin järjettömän ihanat, kaikin puolin antavat ja runsaat rehelliset Suomitissit, eivät ole läsnä enää kyselytunnilla. Ainoa asia, jonka vuoksi siedin jatkuvaa poliitikkojen valehtelua TV:ssä. Nykyistä lattanaama/rintaa on tarjolla ihan liikaakin ja sit se yksi alati valehteleva b-rapun nuohooja pilvilissuohisalon kanssa. Vttu mitä pzkasakkia.
Henkilökohtaiset ulottuvuudet....
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ohisalo on seksuaalisesti tarkastettuna Mrs. Pakastin. Aivan mieletön jäävuori. Sillä on todennäköisesti molemmat reiät niin jäässä, että sinne mennessa tarviaan apuun jäänmurtajaa.
Naisministerimme ovat parhaimmillaan juuri ollessaan rankan kohtuporauksen alustana/objektina. Muuhun noista ei sitten olekaan. Tappia kaikkiin reikiin ja samalla suu suppuun valtikan imeskelylle pyhitettynä. Siinä suomalaisen naispolitiikan osaaminen sekä pyhin ja tarkoituksellisin kulminaatio. Antava osapuoli!