Kokoomuspolitiikalla Suomesta pohjolan Italia

Italiassa näemme kokoomuslaisen politiikan koko kuvan. Verojen välttelyä ja valtiovelan kasvatusta jonka jälkeen huudellaan muita maita apuun. BKT:ssa EU-maiden seitsemäs Suomi maksaa verot eli kunniavelat kunnialla ja veroja kiertävät taloudet joutuvat pummaamaan sosiaalitukia EU:n kautta kaltaisiltamme kunnian mailta. Ei tehdä kokoomuspolitiikalla Suomesta pohjolan Italiaa, ei olla kunniavelkaa maksamattomia kunniattomia paskiaisia käsi aina toisen taskuilla.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valitsen aina mieluummin Marinin hyvinvointivaltiodemokraattien sosiaalidemokratian ja sen rakentaman hyvinvointivaltion julkisine peruspalveluineen ja infroineen, kuin kokoomuksen kapitaalikommunismin tai kepun agraarisosialismin, jossa voitot kaverikapitalistipuoluetoverit ja elinkeinotteluelämä kyllä yksityistävät, mutta kulut mm. enenevän osan palkkakuluista, tappiot ja ympäristörikokset pelurit SOSIALISOIVAT veronmaksajille, kansalle ja yhteiskunnalle. Kulut meille, voitot heille porvarisosialistin-kommunistin slogan.
Porvarien tarkoitus luoda yövartijavaltio, joka verovaroin suojelee vain eliitin omistuksia, varallisuutta ja henkilöitä. Osattomat pidetään kurissa, etteivät ota osaansa.

Äänestä
  • Jep.

    Äänestä

  • Juuri näin ja viimeisin esimerkki tästä on porvarien vinkuminen (kokoomuksen lähinnä) ettei yksityisiä pörriäisiä oteta mukaan testaukseen. Viddu, ei niitä kukaan ole kieltänyt osallistumasta koronatestaukseen, niitten suorastaan kuuluu työterveyshuollon piirissä asiakasyrityksensä työntekijä testata, mikäli oireita ilmenee ja hän tulee vastaanotolle.
    Työterveyshuolto on pääosin yksityisten hallussa, myös julkisen sektorin osalta. Vaimo työskentelee julkisella ja menee mehiläiselle (työterveyshuolto) testiin mikäli oireita ilmenee ja lasku lähtee sopimuksen mukaisesti kunnalle (riippuen sopimuksen sisällöstä).
    Nyt nämä perkeleet yrittävät työntää kaikki kulut yhteiskunnalle, ei se käy, kulut yhteiskunaalle, voitot pörriäisille veroparatiiseihin, miettikää.
    Toki valtio voi ostaa työterveyshuollon piiriin kuulumattoman testauksen yksityiseltä, mikäli hinta on kilpailukykyinen, mutta toistaiseksi eivät ole siihen päässeet, kulut yksityisellä 180-270/testi, julkisella kulut 90-100/testi.

    Äänestä

  • Persut ajaa myös kokoomuksen politiikkaa ,tämä on hyvä muistaa!

    Äänestä

Voi, voi Sipilän, Kulmunin, Saarikon tai Orpon porvarihallitus olisi hyväksynyt saman paketin todennäköisesti vielä ilman Marinin siihen saamia myönnytyksiä. Eduskunta päättää neuvotellun paketin läpimenon ja siihen tarvitaan myös porvareita kepua tai kokoomusta taakse. Saapi nähdä;)

Äänestä
  • Totta koska Suomen porvaripuolueet (kokoomus, kepu, persut, vihreät, kristilliset ja Rkp) eivät halua erota EU:sta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta koska Suomen porvaripuolueet (kokoomus, kepu, persut, vihreät, kristilliset ja Rkp) eivät halua erota EU:sta.

    Kokoomuksen uusliberlistit on globalistien kermaa ja Sipilän, Vanhasen, Ahon kepun EKokoomussiipi samaa sakkia. EU:n suurin puolue EEP jossa kokoomuskin on kertoo ideologiakseen:
    kristillisdemokratia
    liberaalikonservatismi
    eurooppamyönteisyys
    eurooppalainen federalismi = EU-liittovaltio !

    Äänestä

Kokoomuksen veronkiertovelkatalous.

Äänestä

Tässä ei hyvin käy, kun paha saa valtaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Italiassa näemme kokoomuslaisen politiikan koko kuvan. Verojen välttelyä ja valtiovelan kasvatusta jonka jälkeen huudellaan muita maita apuun. BKT:ssa EU-maiden seitsemäs Suomi maksaa verot eli kunniavelat kunnialla ja veroja kiertävät taloudet joutuvat pummaamaan sosiaalitukia EU:n kautta kaltaisiltamme kunnian mailta. Ei tehdä kokoomuspolitiikalla Suomesta pohjolan Italiaa, ei olla kunniavelkaa maksamattomia kunniattomia paskiaisia käsi aina toisen taskuilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu