Ahaa... En ole kiinnostunut keskustelemaan asiasta. Joidenkin tilastojen mukaan Radio Suomi on Suomen kuunnelluin kanava. Miksiköhän ihmiset kuuntelevat inhoamaansa kanavaa?
Itsekin muuten kuuntelen Radio Suomesta usein uutiset ja sunnuntaiaamun musiikkia, en muuta.
0Äänestä
Anonyymi
Radio Suomi Pop on ennemmin vihatuin kun Radio Suomi
0Äänestä
Anonyymi
Monta syytä. Laiskuus? Paljon ei musiikin ystäviä, joille on ihan sama mitä soittaa, eivätkä tunne uusia julkaisuja, joille voidaan syöttää 1-2 vuotta vanhoja uutuksina. Radio Suomi kuuluu jokapaikassa sekin lisää kuulijalukuja väkisinkin. Osa kuuntele siksi, että alueen ainoa missä tulee edes hieman ajankohtaista paikallista asiaa, eivätkä välitä vaikka sitä tulee todella vähän, kun aluelähetyksetkin kyllästetty musiikilla.
Tapa. Kun aina on soinut toimistotilassa soi edelleen. Sama kuin Radio Nova, missä soinut soi edelleen. Samaa olen itsekin ihmetellyt. Kerran jupisivat hammaslääkärissäkin hoitaja ja hammaslääkäri, kun aina tulee samat biisit. Mietin vain, miksi hitossa kuuntelette asemaa, mikä ei miellytä.
0Äänestä
Anonyymi
Miksiköhän Radio Suomelta on kadonnut viimevuosien uudistuksien myötä satoja tuhansia viikkokuulijoita? Käy ilmi finnpanelin tuloksista. Eikö uudistamista tehdä yleensö, jotta saadaan kasvatettua kuulijamääriä tai vähintäänkin varmistetaan etteivät ne ala laskea.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

"ja on edelleen suosituin." Se vasta olisikin jos ei olisi. Yhdelläkään muun toimijan kanavalla ei ole yhtä laajaa kuuluvuuspeittoa. Radio Nova pääsee lähimmäksi, mutta Pohjois-Lapissa useita katvealueita kuuluvuudessa ja osassa keskilappiakin kuuluu vaihtelevasti. Vain YLEX ja YLE1 YLE:n kanavista kattavat about saman kuuluvuus alueen. Täydella potentiaalillaan YLEX:n pitäisi olla vähintääns 3 suosituin radiokanava. Eipä ole! Vielä reilut 10 vuotta sitten YLEX keräsi yli 800 000 viikko kuulijamääriä ja 2009-2013 häivisi pitkän aikaa paljon pienemmälle NRJ:lle kuulijamäärissä. YLEX:llä oli pitkään vaikeuksia yltää edess 500 000 viikkokuulijamääriin. Vaikka nyt on noustu niin ollaan kaukana siitä mitä parhaimmillaan YLEX on kerännyt olemassa olonsa aikana.
Radio Suomenkin osalta ollaan kaukana siitä mitä ennen uudistuksia. Potentiaalisia olisi mainoksettomana koko maan kattavalla kuuluvuudella vieläkin isompiin kuulijamääriin 2.miljoona pitäisi olla vähintään ja täysin realistinen. Syy nousulle selittyy pelkästään koronalla. Kuten Olympialaisten aikaan ja liigan ratkaisupelien aikana YLE Puheen kuulijamäärissä on selvää hetkellistä kasvua, vaikka nyt liigapelejä kuulee muualtakin, muttei aina jokapaikassa FM taajudella.
Mikäli mikään ei muutu niin viimeistään 2022 jos koronasta ollaan päästy eroon. YLE:n kanavien kuulijamäärät taas laskevat.
YLE Puheen kuulijamäärät taas ovat laskeneet isosti. Ei sekään koskaan toipunut takaisin uudistuksen jälkeen kuulijamäärissä. 2020 Yle puheen kuulijaluvut ovat huonommat kuin 2018 jolloin moni lopetti kuuntelemisen uudistuksen takia.

Huomauttaisin vielä. YLE puheen kuulijaluvut ovat heikoimmat koskaan sitten lanseerauksen.
Voikin kysyä onko tarpeellista ylläpitää kyseistä kanavaa, joka kerää minimaliatisen määrän kuulijoita siihen nähden mikä on kuuluvuus peitto.
Ennenkin pystyttu urheilut Radio Suomella lähettämään.

Yle puhe historiansa epäsousoituin kuulijamäärissä ja uudistuksen perumiseen (2018) tai muokkaamiseen ei ole tarvetta.
0Äänestä
Anonyymi00075
"Joidenkin tilastojen mukaan Radio Suomi on Suomen kuunnelluin kanava. "
Sehän vasta fiasko olisikin, jos ei olisi. Suomen suurimman mediatalon kanava ja yksikään muu kotimainen kanava ei kuulu yhtä laajalla ja hyvällä FM kuuluvuudella Suomessa. Eivät edes muut YLE:n kanavat.
0Äänestä
Anonyymi00081
Samalla myös ei tykätyimmät kanavat ovat Ylellä. Ainakin mikäli katsotaan nettiradipoalveluista. Ylen kanavat ylivoimaisesti eniten ei tykättyjä ja usein huomattava ero ei tykkäyksisä enemmän vs tykkäykset.
0Äänestä
Anonyymi00082
Anonyymi kirjoitti:
Radio Suomi Pop on ennemmin vihatuin kun Radio Suomi
Ei vain pidä paikkansa. Suomipop on ihan sama, kun ei tarvi pakkorahottaa. Voi vain unohtaa koko kanavan ja se siittä.
0Äänestä
Anonyymi
Järviradio 🤪
0Äänestä
Anonyymi
Radio Suomi on hyvä kanava, mutta päivisin YLE:n alueellisia kanavia ei ainakakaan Lahden ja Hämeenlinnan alueilla pysty kuuntelemaan. Parempi olisi vain yksi valtakunnallinen Radio Suomi niin laadukkaampaa ohjelmaa riittäisi koko päiväksi ja voitaisiin käyttää vain kunnollisia juontajia kanavalla.
0Äänestä
Anonyymi
Vähiten huonoja... Joskus tulee jopa kuunneltavaa ohjelmaa.
Useimpia ainakaan isoista kaupallisista kanavista ei pysty kuuntelemaan kahta minuuttia kauempaa. Kyllä ne paskempia on.
0Äänestä
Anonyymi
Radio suomi ei suinkaan ole vihatuin kanava. Se voi olla joidenkin fanaattikkojen mielestä jotka täällä kirjoittelee mutta tosi asia on ettei suomalaiset suhtaudu radioon kovin fanaattisesti
0Äänestä
Anonyymi
Ei mitään faktaa eikä perusteluja millä kiistät asian. Totuus vain on, että koko YLE on Suomen vihtauin mediatalo. Jos siitä leimasta haluavat pois niin nopein tapa on lopettaa pakkomaksu ja viha laantuu eikä ole väliä millaista sisältö on, kun sitä ei tarvitse rahoittaa.
Etsippä YLE PUHE kommentteja vaikkapa facebook, twitter, lehtijuttujen kommenttiosiot, suomi24, ajanjaksolta 2017 loppu -2019. Ei kovin montaa poisitiivista kommentia löydy.

Jos alueradion juontaja ilmoitti että täällä voi höpötellä mitä vaan ,kun palkka juoksee. Ei voi mitään laatua odottaa.

Sellaistahan YLE:n meininki on. Mitään ei vaadita. Alueradio juontajille maksetaan keskistuloisen palkkaa biisin nimien lausumisesta.
0Äänestä
Anonyymi
Aloittaja kuuntelee varmaankin mieluusti moskovan radiota. Ihme viha jotain radiokanavaa kohtaan. Ei oo ihan tervettä.
0Äänestä
Anonyymi
En vihaisi Radio Suomea lainkaan, jos ei tarttis pakkorahottaa tai kanava olisi rahojeni arvoinen. Voin kuunnella näitä samoja vanhoja isoja hittejä muualtakin, jos huvittaa. En halua siihen vartavasten yhtään radiokanavaa lisää minun rahoistani rahoitettuna. Meillä on jo useita kaupallisia ja Radio Suomi on iskelmä, nova, suomipop, radio sun, Pooki, Aalto tusina kopio.
0Äänestä
Anonyymi
Hyvä että varttuneille tuli etelään Radio Pooki. Soittelee kotimaista iskelmää laidasta laitaan.
0Äänestä
Anonyymi
Ainoa kanava mitä Bauer ei ole vielä pilannut. Pooki on siis se sama mikä oli ennen bauerin omistusta. Pahoin pelkään samaa kohtaloa kuin muillekin Bauerin kanaville. En toivo vaan pelkään tapahtuvan.

Suomi Räp on myös bauerin, Ei ole vielä ollut mainoksia. Soitetut kappeleet ovat olleet alle 20 vuotta vanhoja, että varmaan joutuu maksaan tekijäoikeus maksuja , kun tuntuu että kun soitetaan vaan kasaria niin tulee halvaksi muilla kanavila.

Se on se perus 1-2kk mikä oli aikanaan Radio Aallolakin. Sen jälkeen kanavaa alettiin tekemään samalla peruslinjalla kuin muitakin Sanoman kanavia. Bauer käyttänyt ihan samaa kanavillaan.
Miksi Radio Suomi on vihatuin? Sieltä tulee kuitenkin monipuolisesti ohjelmaa. Tulee luonto-ohjelmia, toimitettuja musiikkiohjelmia, haastatteluja, Kansanradio, Puhelinlangat laulaa -toivekonserttiohjelma, jopa merisää mitä ei tule muilta radiokanavilta jne. Aikoinaan, kun kuuntelin radiota enemmän kuuntelin juurikin Radio Suomea. Nykyään kuuntelen radiota aika harvoin. Välillä olen ajatellut siirtyä kuuntelemaan jotain nettiradiota, esim. jotain klassista rockia soittavaa, niitähän löytyy netistä vaikka kuinka ja muunkin tyylistä musiikkia soittavia on vino pino. Tähän mennessä olen kuitenkin kuunnellut musiikkia vain Tubesta ja CD-levyiltä. Ehkä en osaa enää kuunnella radiota. Olen kai tullut siinäkin vähän lyhytjännitteisemmäksi. Haluan vaihdella eri kappaleita ja Tubesta se käy kätevästi, radiosta ei voi itse vaihtaa kappaletta, jos haluaisi jonkun muun, ainoa keino on pistää radio kokonaan kiinni, jos musiikkitarjonta ei sillä hetkellä miellytä.
0Äänestä
Anonyymi
Eihän se olekkaan Suomen vihatuin, täällä vaan samat YLE vihaajat öyhöttää tuota päivästä toiseen..

"Eihän se olekkaan Suomen vihatuin" Millä perusteella teit tuon päätelmän?

Ei todella ole Suomen vihatuin kanava. Kuulijoita eniten

kuulioita eniten ylellä, koska lähetystehot laittoman suuret n. 5-60kw paikkakunnasta riippuen. kaupallisilla ja paikallisilla radiolla vain n. 7w-1kw

Selityshän se on tuokin. Syy on tosiasiassa se että YLE tuottaa ylivoimaisesti parasta sisältöä ja saa kuulijoita

Olihan tuo vitsi ja sarkasmia?
Koska Yleisradio ja laki? Yksikään kanava ei kuulu yhtä laajalla alueella Suomessa kuin YLE:n kanavat ei edes Radio Nova. Vuosien saatossa YLE:llä on tapettu aika monta kaupallista alueradiota alueilla, missä väkimäärä ei riitä kahdelle alueellisia lähetyksiä tekevälle kanavalle. Toisin on tänäpäivänä kun YLE:n aluelähetykset ovat käytännössä pelkkää vanhaa hittibiisiä toisensa perään toisto ohjelmia.

Tuohan osoittaa vain sen, että kuulijat valitsee mielummin ylen kuin jonkun kaupallisen paskan. Kuulijat valinnan tekee ja ylen radiot on suosituimpia. kaupalliset joutaakin kuivua kun soittavat samoja biisejä jatkuvalla loopilla. onneksi on yle

Radio Suomi ei tietääkseni ole kaupallinen kanava, jonka soittopolitiikan kuvailet.

Totta. On se paras kanava. Yksi paha vika on. Miksi siellä on kaksi juontajaa aamulla ja päivisin? Nytkin kaksi juontajaa jutustelee keskenään, heittää läppää keskenään ja nauraa hohottavat toistensa jutuille. Miksi kaksi?? Yksi juontaja riittää. Pistää vihaksi juontajien keskinäiset jutustelut.

Vielä enemmän pistää vihaksi joidenkin juontajien yksinään höpinöivät älyttömyydet.
0Äänestä
Anonyymi
Äänestän seuraavissa vaaleissa tavalla, jonka jälkeen YLE ei ole enää entisenlainen. Se tulee olemaan kaikkien mediapalveluita kuluttavie ja verojamaksavien etu.
Agendani ei ole sama kuin Persuilla eikä varsinkaan niin yksipuolinen. Myöskään muutoksen toteutuminen ei vältämättä vaadi persujen äänestämistä.
Jos jotain kiinnosta pää syyni niin, voitte lukea aloituksesta viestejä eteenpäin. Matkan varrella mukaan on myös tullut osittainen pettymys YLEn uutisiin vrt vaikkapa Maikkarin uutiset.
0Äänestä
Anonyymi
Näin 5kymppiselle miehelle mieleistä kamaa,
0Äänestä
Anonyymi
Mielenkiintoista kaikille, jotka eivät välitä musiikista ja ainoa media musiikin kuluttamiseen on YLE. Silloin toki ne hyvin harvat lisäyksetkin on "En oo koskaan ennen kuullutkaan" Tosin vaikka kuuluisin tähän ryhmään niin olettaisin silti, että olisi kyllästynyt siihen Radio Suomen jatkuvaan samojen toistamiseen vuodesta toiseen.
Ennen Radio Suomi oli siedettävämpi, koska puhetta oli enemmän ja yksitoikkoista soittolistaa vähemmän.
0Äänestä
Anonyymi
Mieleistä kenelle tahansa jos saa jotain kiksejä, siitä että kuuntele jatkuvasti loputtomiin vuodesta toiseen muutamia samoja biisejä.
0Äänestä
Anonyymi
Samat hittibiisit soi vuodesta toiseen - ei jaksa niitä enää.
0Äänestä
Anonyymi
Taisi olla suuri virhe muuttaa ohjelmistoradio Radio Suomi -> ohjelmavirtaradioksi. Minimimoida alueradioiden ohjelmatarjonta joka on lähinnä musiikkia ja höpinää nykyisin. Aiemmin esimerkiksi YLEN AIKAISELLA oli reporttereja jotka kiertelivät siellä täällä ja haastattelivat eri ihmisiä. Oli myös alueradiossa lähetettyjä erikoisohjelmia. Jungnerin uudistukset pilasi ylen tv ja radiokanavat.

Sentään jokut suostuvat näkemään YLE:n todellisen tilan.
Yle puolustelee myös YLEX:n musiikillista monipuolisuutta sillä, että meillä on lisätty hurjasti erikoisohjelmia. Mutta kun niissä ohjelmissa ja ohjelmista toiseen soi hyvin useasti samat biisit. Mitä monipuolisuutta se on.
Miksi emme voi äänestää niin sanotusti jaloilla. Jos et pidä C-moren tai Netflixin tarjonnasta et tilaa palveluita tai lopetat tilaamisen, kun tarjonta huononee liikaa. Samoja biisejä kuin radio suomi toistaa lukuisat kaupalliset ja samoja identtisiä urheiluoikeuksia on kaupallisilla sekä YLE:llä sekaisin ja samoja leffoja ja sarjoja dokumentteja tulee YLE:ltä mitkä ovat tulleet tai ovat parhaillaankin katsottavissa kaupallisilta kanavilta /streemauspalveluista.
Keko Salata kuuluu Radio Suomella myös artisteihin, jonka biisit tulevat varmuudella soittoon. Siltikään hänen uusinta ei uskallettu soittaa, kuin vasta hitiksi muodostumisen jälkeen.
Radio Soi soi otti kappaleen ekana soittoon 11.11.2023 Radio Suomella kappale soi ekan kerran 1kk myöhemmin 12.12.2023. 1kk viive on nopein mihin YLE pystyy uuden musiikin osalta. 600 milj. pulju ja todella laiskaa soittolistan päivittämistä.
0Äänestä
Anonyymi00050
Venäjämieliset persut ja viides kolonna yrittää maalittaa kansallista Ylen toimintaa.
0Äänestä
Anonyymi00051
Miten tuo väitteesi konkreettisesti näkyy toimintana Yleä kohtaan?
0Äänestä
Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Miten tuo väitteesi konkreettisesti näkyy toimintana Yleä kohtaan?
Kyselet liian vaikeita. Tuskin tuo edes itse ymmärtää mitä tuli kirjoitelleeksi.
0Äänestä
Anonyymi00053
Roots äijät viimeistä kertaa äänessä.
0Äänestä
Anonyymi00055
ihan hyvä että yle puhe loppuu, saadaan kkontenttia tilalle 👍
0Äänestä
Anonyymi00056
Anonyymi00055 kirjoitti:
ihan hyvä että yle puhe loppuu, saadaan kkontenttia tilalle 👍
Tätä nykyistä, tahallaan pilattua Yle Puhe kanavaa en jää kaipaamaan. Mutta tuo mainitsemasi kkontentti on mitä todennäköisimmin korkeintaan sitä, että Bauer Media tahi Sanoma Media järjestelee jollekin nykyiselle, tärkeäksi katsomalle kanavalleen laajemman kuuluvuuden.
0Äänestä
Anonyymi00054
Radio Suomen epätoivoiset yritykset nuorentaa kuulijakuntaa karkottavat viimeisetkin kuuntelijat joskus Suomen suosituimmaksi sanotulta kanavalta.
Toi linkki on maksumuurin takana. Kolumni on toimittajan mielipide.
0Äänestä
Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
Toi linkki on maksumuurin takana. Kolumni on toimittajan mielipide.
Kaikki jotka on erimieltä kanssasi on väärässä.
0Äänestä
Anonyymi00059
”nuoret on baareissa bilettämässä” Oli varmaan 30 vuotta sitten. Kirjoittajalta mennyt ohi, ettei nykynuoret käy oikein missään.
0Äänestä
Anonyymi00060
Miksi Radio Suomi tavoittelee nuoria kuuntelijoita, eikö Ylex ole nuoria varten?
0Äänestä
Anonyymi00061
Ei nuoret kuuntele radiota ollenkaan. Spotifyt yms. soitossa niillä.
0Äänestä
Anonyymi00062
Anonyymi00061 kirjoitti:
Ei nuoret kuuntele radiota ollenkaan. Spotifyt yms. soitossa niillä.
Kuuntelijatutkimukset näyttää ihan jotakin muuta. Tais olla Radio Suomella viimeisimmissä tutkimuksissa eniten nousua juuri nuoremmissa ikäryhmissä.
0Äänestä
Anonyymi00067
Anonyymi00062 kirjoitti:
Kuuntelijatutkimukset näyttää ihan jotakin muuta. Tais olla Radio Suomella viimeisimmissä tutkimuksissa eniten nousua juuri nuoremmissa ikäryhmissä.
Nuoria yritetään siirtää Radio Suomen kuuntelijoiksi, niin YleX voidaan lakkauttaa.
0Äänestä
Anonyymi00068
Anonyymi00067 kirjoitti:
Nuoria yritetään siirtää Radio Suomen kuuntelijoiksi, niin YleX voidaan lakkauttaa.
Tämä ei pidä kutinsa. Olen huomannut että nuoret eivät juurikaan radiota nykyään kuuntele. Se on netti mitä kulutetaan. Netissä audion osalta erilaiset suoratoistopalvelut. Musiikkia, äänikirjoja, podcasteja. Mutta ei perinteistä radiota. Radio on meidän boomereiden juttu.
0Äänestä
Anonyymi00069
Anonyymi00067 kirjoitti:
Nuoria yritetään siirtää Radio Suomen kuuntelijoiksi, niin YleX voidaan lakkauttaa.
Aika paljon pitää Radio Suomen musiikkia muuttaa, että YleX tulisi tarpeettomaksi.
0Äänestä
Anonyymi00070
Anonyymi00068 kirjoitti:
Tämä ei pidä kutinsa. Olen huomannut että nuoret eivät juurikaan radiota nykyään kuuntele. Se on netti mitä kulutetaan. Netissä audion osalta erilaiset suoratoistopalvelut. Musiikkia, äänikirjoja, podcasteja. Mutta ei perinteistä radiota. Radio on meidän boomereiden juttu.
Koska nuoret ei kuuntele radiota, YleX voitaisiin suunnata 30-60 vuotiaille ja Radio Suomi yli 60-vuotiaille.
0Äänestä
Anonyymi00063
Amatöörimäistet toimittajat puhelevat kappaleidenkin päälle Radio Suomessa. JES!
0Äänestä
Anonyymi00065
Taavi Salmivaara on päällepuhumisen ekspertti. Puhuu kappaleen alun ja lopun päälle ja lisäksi aikamerkin päälle. Puhuisi varmaan uutistenkin päälle, mutta linjat studioon suljetaan todennäköisesti uutisten ajaksi.
0Äänestä
Anonyymi00066
Toimittajat harvoin puhelee musiikin kanssa. Juontajat on radiossa töissä.
0Äänestä
Anonyymi00071
Anonyymi00065 kirjoitti:
Taavi Salmivaara on päällepuhumisen ekspertti. Puhuu kappaleen alun ja lopun päälle ja lisäksi aikamerkin päälle. Puhuisi varmaan uutistenkin päälle, mutta linjat studioon suljetaan todennäköisesti uutisten ajaksi.
YLE Puheen viimeinen lähetys tänään 7.1.2024 kello 23.19 – 23.59 Yle Puhe - kiitos ja kuulemiin.
0Äänestä
Anonyymi00064
Voi kyynel. Meneekö sulla siellä sormet kramppiin rec- ja play -näppäimillä ja kotinauhoitukset pilalle? Terveisiä sinne 1800-luvulle!
0Äänestä
Anonyymi00072
Sulla näyttää menevän tunteisiin kun osoitetaan kuinka surkean amatöörimäistä ja välinpitämätöntä Suomen suurimman ja rahakkaimman mediatalon radiotyöskentely on.
0Äänestä
Anonyymi00073
Radio Suomella on eniten kuuntelijoita. Se siis ei varmasti ole "vihatuin" radiokanava.
0Äänestä
Anonyymi00074
Tätä tosiasiaa moni kiistelee edelleen. Asia vain nyt on niin että samalla YLE on myös epätykätyin ja jopa se vihatuin monien keskuudessa.
Olisi suorastaan fiasko jos YLE:n kanavia ei olisi kuulijatilastojen kärjessä kun kuuluvat laajimmalla peitolla Suomessa. Kun tarkastelee YLEX kerää hädin tuskin enää 550 000 viikkokuuntelijaa kun aikanaan se keräsi jopa 850 000. Eli kehitys on pahasti mennyt alaskäsin. Tämä on se seikka mitä pitäisi enemmän tarksatella. Miksi kuulijamäärät laskevat ja osilla kuten YLEX jämähtänyt vuosiksi tuohon noin 550 000 +- 30 000 kuuntelijaa suuntansa.
Radio Suomella oli piikkiä vain Korona ja Ukrainan sodan alettua
0Äänestä
Anonyymi00076
Älä lässytä. Ylex kuuntelijaluvut laskee koska nuoret eivät nykyään enää kuuntele radiota kuin ennen. Internet jyrää. Radio on boomereille.
0Äänestä
Anonyymi00077
Anonyymi00076 kirjoitti:
Älä lässytä. Ylex kuuntelijaluvut laskee koska nuoret eivät nykyään enää kuuntele radiota kuin ennen. Internet jyrää. Radio on boomereille.
Aina löytyy jokin tekosyy ja jos tuo nyt onkin tosiasia YLEX:n voisi lakkauttaa tarpeettomana ja laittaa säästöksi eli yleverosta pois toisin kuin PUHEen lopetus.
Aikanaan Radio Mafiaa ja YLEXää kuuneltiin paljon myös 40+ ikäluokassa. Totuus vain on ettei kanava ole läheskään yhtä laaadukas kuin aikanaan ja vanhojen tilalle tulleet ohjelmaosiot eivät kiinnosta kuulijoita.
0Äänestä
Anonyymi00078
Koska nuoret ei enää radiota kuuntele, YleX:n tilalle 30-50-vuotiaille suunnattu kanava ja Radio Suomi suunnattava vanhemmalle väelle.
0Äänestä
Anonyymi00079
Radio Suomessa on ollut tasainen nousu nuoremmissa kuuntelijoissa.
0Äänestä
Anonyymi00080
Anonyymi00079 kirjoitti:
Radio Suomessa on ollut tasainen nousu nuoremmissa kuuntelijoissa.
Radio Suomea on viety viime vuosina nuorekkaampaan suuntaan. Ehkä se on tuottanut toivottua tulosta kuulijalukujen osalta. Kaikki eivät Radio Suomen uudistumisesta kuitenkaan ole tykänneet. Ymmärrän heitä täysin.
0Äänestä
Anonyymi00083
Anonyymi00080 kirjoitti:

Suurin ongelma tv ja radio Ylellä on hömpän lisääntyminen asia ja uutissisällön kustannuksella. Radiossa jo ennestään yksitoikkoiselle soittolistalle annettiin 2017 -20q8 uudistuksessa lisää aikaa Radio Suomella.
Nuorennusta tai ei se ei ole syy. Syy on pask*t uudistukset ja toteutustapa.
0Äänestä
Anonyymi00084

Ihan varmasti nuorempien kuuntelijoiden saaminen kanavalle ärsyttää senioriosastoa, joille ei ole olemassa toista kanavaa. Paikallisten ohjelmien katoaminen on niin merkittävä muutos, että se voi karsia ne kaikista uskollisimmat kuuntelijat kaupalliselle puolelle.
0Äänestä
Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:

Ja yleveroa voidaan leikata lisää. Kansalaisille rahana ostovoimaan eikä keplotteluna muita veroja nostamalla samassa suhteessa valtion kassaan.
0Äänestä
Anonyymi00086
Anonyymi00085 kirjoitti:
Ja yleveroa voidaan leikata lisää. Kansalaisille rahana ostovoimaan eikä keplotteluna muita veroja nostamalla samassa suhteessa valtion kassaan.
Ylevero ei ole laskemassa, näillä leikkauksilla ei ole siihen vaikutuksia.
0Äänestä
Anonyymi00087
Anonyymi00086 kirjoitti:
Ylevero ei ole laskemassa, näillä leikkauksilla ei ole siihen vaikutuksia.
Laski jo 3 euroa.
0Äänestä
Anonyymi00088
Anonyymi00084 kirjoitti:
Ihan varmasti nuorempien kuuntelijoiden saaminen kanavalle ärsyttää senioriosastoa, joille ei ole olemassa toista kanavaa. Paikallisten ohjelmien katoaminen on niin merkittävä muutos, että se voi karsia ne kaikista uskollisimmat kuuntelijat kaupalliselle puolelle.
Edellä joku mainitsikin. Suuri huonous on miten Yle uudistuksiaan ja "pakollisia" leikkauksia toteuttaa.
2000-2010 esimerkiksi Ylex:llä oli pitkään juontajia ja ohjelmia joiden tuottama sisältö kelpasi niin aikuiselle kuin teinille. Oli ikää 15 tai 50, monen suosikkiohjelmia olivat iästä riippumatta Pieatarin Kadun Oilers, Thank God it's Puopolo ja Juuso & Peltsi ja myöhemmin Hintikka, Uusivuori & Peltola ( Peltsi) juontama ohjelma.
Aivan sama mikä on ns. kohderyhmä, jos sisältö on huonoa ei sitä ole mielekästä kuunnella.
0Äänestä
Anonyymi00089
Anonyymi00087 kirjoitti:
Laski jo 3 euroa.
Niin ja kuvittelet sen laskevan sitä mukaa kun Yleltä leikataan? Ei ole laskemassa.
0Äänestä
Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
Niin ja kuvittelet sen laskevan sitä mukaa kun Yleltä leikataan? Ei ole laskemassa.
En kuvittele mitään. Jos Ylen rahoitus lasketaan 250miljoonan ja veroa kerätään entisen suuruinen märää, Yle saisi n. 350 milj ylimääräistä. Pakko silloin on Yle-veronkin laskea. Kansalaisten ostovoimaa ja päätäntävaltaa omista rahoistaa tulee lisätä. Yle-veron kevennys on oiva lisäkeino olla mukana.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Ahaa... En ole kiinnostunut keskustelemaan asiasta. Joidenkin tilastojen mukaan Radio Suomi on Suomen kuunnelluin kanava. Miksiköhän ihmiset kuuntelevat inhoamaansa kanavaa?
Itsekin muuten kuuntelen Radio Suomesta usein uutiset ja sunnuntaiaamun musiikkia, en muuta.
Radio Suomi Pop on ennemmin vihatuin kun Radio Suomi
Monta syytä. Laiskuus? Paljon ei musiikin ystäviä, joille on ihan sama mitä soittaa, eivätkä tunne uusia julkaisuja, joille voidaan syöttää 1-2 vuotta vanhoja uutuksina. Radio Suomi kuuluu jokapaikassa sekin lisää kuulijalukuja väkisinkin. Osa kuuntele siksi, että alueen ainoa missä tulee edes hieman ajankohtaista paikallista asiaa, eivätkä välitä vaikka sitä tulee todella vähän, kun aluelähetyksetkin kyllästetty musiikilla.
Tapa. Kun aina on soinut toimistotilassa soi edelleen. Sama kuin Radio Nova, missä soinut soi edelleen. Samaa olen itsekin ihmetellyt. Kerran jupisivat hammaslääkärissäkin hoitaja ja hammaslääkäri, kun aina tulee samat biisit. Mietin vain, miksi hitossa kuuntelette asemaa, mikä ei miellytä.
Miksiköhän Radio Suomelta on kadonnut viimevuosien uudistuksien myötä satoja tuhansia viikkokuulijoita? Käy ilmi finnpanelin tuloksista. Eikö uudistamista tehdä yleensö, jotta saadaan kasvatettua kuulijamääriä tai vähintäänkin varmistetaan etteivät ne ala laskea.
Kuluvana+vuonna,+tammi-heinäkuu,+kuulijamäärä+on+kasvanut+2%+ja+on+edelleen+suosituin.
Ovat siirtyneet Sea FM:n kuulijoiksi.
"ja on edelleen suosituin." Se vasta olisikin jos ei olisi. Yhdelläkään muun toimijan kanavalla ei ole yhtä laajaa kuuluvuuspeittoa. Radio Nova pääsee lähimmäksi, mutta Pohjois-Lapissa useita katvealueita kuuluvuudessa ja osassa keskilappiakin kuuluu vaihtelevasti. Vain YLEX ja YLE1 YLE:n kanavista kattavat about saman kuuluvuus alueen. Täydella potentiaalillaan YLEX:n pitäisi olla vähintääns 3 suosituin radiokanava. Eipä ole! Vielä reilut 10 vuotta sitten YLEX keräsi yli 800 000 viikko kuulijamääriä ja 2009-2013 häivisi pitkän aikaa paljon pienemmälle NRJ:lle kuulijamäärissä. YLEX:llä oli pitkään vaikeuksia yltää edess 500 000 viikkokuulijamääriin. Vaikka nyt on noustu niin ollaan kaukana siitä mitä parhaimmillaan YLEX on kerännyt olemassa olonsa aikana.
Radio Suomenkin osalta ollaan kaukana siitä mitä ennen uudistuksia. Potentiaalisia olisi mainoksettomana koko maan kattavalla kuuluvuudella vieläkin isompiin kuulijamääriin 2.miljoona pitäisi olla vähintään ja täysin realistinen. Syy nousulle selittyy pelkästään koronalla. Kuten Olympialaisten aikaan ja liigan ratkaisupelien aikana YLE Puheen kuulijamäärissä on selvää hetkellistä kasvua, vaikka nyt liigapelejä kuulee muualtakin, muttei aina jokapaikassa FM taajudella.
Mikäli mikään ei muutu niin viimeistään 2022 jos koronasta ollaan päästy eroon. YLE:n kanavien kuulijamäärät taas laskevat.
YLE Puheen kuulijamäärät taas ovat laskeneet isosti. Ei sekään koskaan toipunut takaisin uudistuksen jälkeen kuulijamäärissä. 2020 Yle puheen kuulijaluvut ovat huonommat kuin 2018 jolloin moni lopetti kuuntelemisen uudistuksen takia.
Huomauttaisin vielä. YLE puheen kuulijaluvut ovat heikoimmat koskaan sitten lanseerauksen.
Voikin kysyä onko tarpeellista ylläpitää kyseistä kanavaa, joka kerää minimaliatisen määrän kuulijoita siihen nähden mikä on kuuluvuus peitto.
Ennenkin pystyttu urheilut Radio Suomella lähettämään.
Heikot mutta suurimmat;)
https://www.radiomedia.fi/uutiset/kansallisen-radiotutkimuksen-tulokset-julki-tanaan-maailman-radiopaivana
Enemmän kiinnostaa hukattu potentiaali. Jos on mahdollisuus paljon isompaan miksi jäädään vajaaksi eikä haluta ottaa irti koko potentiaalia.
Asian toivoisi olevan noin, mutta se ei ole.
Yle puhe historiansa epäsousoituin kuulijamäärissä ja uudistuksen perumiseen (2018) tai muokkaamiseen ei ole tarvetta.
"Joidenkin tilastojen mukaan Radio Suomi on Suomen kuunnelluin kanava. "
Sehän vasta fiasko olisikin, jos ei olisi. Suomen suurimman mediatalon kanava ja yksikään muu kotimainen kanava ei kuulu yhtä laajalla ja hyvällä FM kuuluvuudella Suomessa. Eivät edes muut YLE:n kanavat.
Samalla myös ei tykätyimmät kanavat ovat Ylellä. Ainakin mikäli katsotaan nettiradipoalveluista. Ylen kanavat ylivoimaisesti eniten ei tykättyjä ja usein huomattava ero ei tykkäyksisä enemmän vs tykkäykset.
Ei vain pidä paikkansa. Suomipop on ihan sama, kun ei tarvi pakkorahottaa. Voi vain unohtaa koko kanavan ja se siittä.
Järviradio 🤪
Radio Suomi on hyvä kanava, mutta päivisin YLE:n alueellisia kanavia ei ainakakaan Lahden ja Hämeenlinnan alueilla pysty kuuntelemaan. Parempi olisi vain yksi valtakunnallinen Radio Suomi niin laadukkaampaa ohjelmaa riittäisi koko päiväksi ja voitaisiin käyttää vain kunnollisia juontajia kanavalla.
Vähiten huonoja... Joskus tulee jopa kuunneltavaa ohjelmaa.
Useimpia ainakaan isoista kaupallisista kanavista ei pysty kuuntelemaan kahta minuuttia kauempaa. Kyllä ne paskempia on.
Radio suomi ei suinkaan ole vihatuin kanava. Se voi olla joidenkin fanaattikkojen mielestä jotka täällä kirjoittelee mutta tosi asia on ettei suomalaiset suhtaudu radioon kovin fanaattisesti
Ei mitään faktaa eikä perusteluja millä kiistät asian. Totuus vain on, että koko YLE on Suomen vihtauin mediatalo. Jos siitä leimasta haluavat pois niin nopein tapa on lopettaa pakkomaksu ja viha laantuu eikä ole väliä millaista sisältö on, kun sitä ei tarvitse rahoittaa.
Etsippä YLE PUHE kommentteja vaikkapa facebook, twitter, lehtijuttujen kommenttiosiot, suomi24, ajanjaksolta 2017 loppu -2019. Ei kovin montaa poisitiivista kommentia löydy.
Jos alueradion juontaja ilmoitti että täällä voi höpötellä mitä vaan ,kun palkka juoksee. Ei voi mitään laatua odottaa.
Sellaistahan YLE:n meininki on. Mitään ei vaadita. Alueradio juontajille maksetaan keskistuloisen palkkaa biisin nimien lausumisesta.
Aloittaja kuuntelee varmaankin mieluusti moskovan radiota. Ihme viha jotain radiokanavaa kohtaan. Ei oo ihan tervettä.
En vihaisi Radio Suomea lainkaan, jos ei tarttis pakkorahottaa tai kanava olisi rahojeni arvoinen. Voin kuunnella näitä samoja vanhoja isoja hittejä muualtakin, jos huvittaa. En halua siihen vartavasten yhtään radiokanavaa lisää minun rahoistani rahoitettuna. Meillä on jo useita kaupallisia ja Radio Suomi on iskelmä, nova, suomipop, radio sun, Pooki, Aalto tusina kopio.
Hyvä että varttuneille tuli etelään Radio Pooki. Soittelee kotimaista iskelmää laidasta laitaan.
Ainoa kanava mitä Bauer ei ole vielä pilannut. Pooki on siis se sama mikä oli ennen bauerin omistusta. Pahoin pelkään samaa kohtaloa kuin muillekin Bauerin kanaville. En toivo vaan pelkään tapahtuvan.
Suomi Räp on myös bauerin, Ei ole vielä ollut mainoksia. Soitetut kappeleet ovat olleet alle 20 vuotta vanhoja, että varmaan joutuu maksaan tekijäoikeus maksuja , kun tuntuu että kun soitetaan vaan kasaria niin tulee halvaksi muilla kanavila.
Se on se perus 1-2kk mikä oli aikanaan Radio Aallolakin. Sen jälkeen kanavaa alettiin tekemään samalla peruslinjalla kuin muitakin Sanoman kanavia. Bauer käyttänyt ihan samaa kanavillaan.
Miksi Radio Suomi on vihatuin? Sieltä tulee kuitenkin monipuolisesti ohjelmaa. Tulee luonto-ohjelmia, toimitettuja musiikkiohjelmia, haastatteluja, Kansanradio, Puhelinlangat laulaa -toivekonserttiohjelma, jopa merisää mitä ei tule muilta radiokanavilta jne. Aikoinaan, kun kuuntelin radiota enemmän kuuntelin juurikin Radio Suomea. Nykyään kuuntelen radiota aika harvoin. Välillä olen ajatellut siirtyä kuuntelemaan jotain nettiradiota, esim. jotain klassista rockia soittavaa, niitähän löytyy netistä vaikka kuinka ja muunkin tyylistä musiikkia soittavia on vino pino. Tähän mennessä olen kuitenkin kuunnellut musiikkia vain Tubesta ja CD-levyiltä. Ehkä en osaa enää kuunnella radiota. Olen kai tullut siinäkin vähän lyhytjännitteisemmäksi. Haluan vaihdella eri kappaleita ja Tubesta se käy kätevästi, radiosta ei voi itse vaihtaa kappaletta, jos haluaisi jonkun muun, ainoa keino on pistää radio kokonaan kiinni, jos musiikkitarjonta ei sillä hetkellä miellytä.
Eihän se olekkaan Suomen vihatuin, täällä vaan samat YLE vihaajat öyhöttää tuota päivästä toiseen..
"Eihän se olekkaan Suomen vihatuin" Millä perusteella teit tuon päätelmän?
Ei todella ole Suomen vihatuin kanava. Kuulijoita eniten
kuulioita eniten ylellä, koska lähetystehot laittoman suuret n. 5-60kw paikkakunnasta riippuen. kaupallisilla ja paikallisilla radiolla vain n. 7w-1kw
Selityshän se on tuokin. Syy on tosiasiassa se että YLE tuottaa ylivoimaisesti parasta sisältöä ja saa kuulijoita
Olihan tuo vitsi ja sarkasmia?
Koska Yleisradio ja laki? Yksikään kanava ei kuulu yhtä laajalla alueella Suomessa kuin YLE:n kanavat ei edes Radio Nova. Vuosien saatossa YLE:llä on tapettu aika monta kaupallista alueradiota alueilla, missä väkimäärä ei riitä kahdelle alueellisia lähetyksiä tekevälle kanavalle. Toisin on tänäpäivänä kun YLE:n aluelähetykset ovat käytännössä pelkkää vanhaa hittibiisiä toisensa perään toisto ohjelmia.
Tuohan osoittaa vain sen, että kuulijat valitsee mielummin ylen kuin jonkun kaupallisen paskan. Kuulijat valinnan tekee ja ylen radiot on suosituimpia. kaupalliset joutaakin kuivua kun soittavat samoja biisejä jatkuvalla loopilla. onneksi on yle
Radio Suomi ei tietääkseni ole kaupallinen kanava, jonka soittopolitiikan kuvailet.
Totta. On se paras kanava. Yksi paha vika on. Miksi siellä on kaksi juontajaa aamulla ja päivisin? Nytkin kaksi juontajaa jutustelee keskenään, heittää läppää keskenään ja nauraa hohottavat toistensa jutuille. Miksi kaksi?? Yksi juontaja riittää.
Pistää vihaksi juontajien keskinäiset jutustelut.
Vielä enemmän pistää vihaksi joidenkin juontajien yksinään höpinöivät älyttömyydet.
Äänestän seuraavissa vaaleissa tavalla, jonka jälkeen YLE ei ole enää entisenlainen. Se tulee olemaan kaikkien mediapalveluita kuluttavie ja verojamaksavien etu.
Agendani ei ole sama kuin Persuilla eikä varsinkaan niin yksipuolinen. Myöskään muutoksen toteutuminen ei vältämättä vaadi persujen äänestämistä.
Jos jotain kiinnosta pää syyni niin, voitte lukea aloituksesta viestejä eteenpäin. Matkan varrella mukaan on myös tullut osittainen pettymys YLEn uutisiin vrt vaikkapa Maikkarin uutiset.
Näin 5kymppiselle miehelle mieleistä kamaa,
Mielenkiintoista kaikille, jotka eivät välitä musiikista ja ainoa media musiikin kuluttamiseen on YLE. Silloin toki ne hyvin harvat lisäyksetkin on "En oo koskaan ennen kuullutkaan" Tosin vaikka kuuluisin tähän ryhmään niin olettaisin silti, että olisi kyllästynyt siihen Radio Suomen jatkuvaan samojen toistamiseen vuodesta toiseen.
Ennen Radio Suomi oli siedettävämpi, koska puhetta oli enemmän ja yksitoikkoista soittolistaa vähemmän.
Mieleistä kenelle tahansa jos saa jotain kiksejä, siitä että kuuntele jatkuvasti loputtomiin vuodesta toiseen muutamia samoja biisejä.
Samat hittibiisit soi vuodesta toiseen - ei jaksa niitä enää.
Taisi olla suuri virhe muuttaa ohjelmistoradio Radio Suomi -> ohjelmavirtaradioksi. Minimimoida alueradioiden ohjelmatarjonta joka on lähinnä musiikkia ja höpinää nykyisin. Aiemmin esimerkiksi YLEN AIKAISELLA oli reporttereja jotka kiertelivät siellä täällä ja haastattelivat eri ihmisiä. Oli myös alueradiossa lähetettyjä erikoisohjelmia. Jungnerin uudistukset pilasi ylen tv ja radiokanavat.
Sentään jokut suostuvat näkemään YLE:n todellisen tilan.
Yle puolustelee myös YLEX:n musiikillista monipuolisuutta sillä, että meillä on lisätty hurjasti erikoisohjelmia. Mutta kun niissä ohjelmissa ja ohjelmista toiseen soi hyvin useasti samat biisit. Mitä monipuolisuutta se on.
Miksi emme voi äänestää niin sanotusti jaloilla. Jos et pidä C-moren tai Netflixin tarjonnasta et tilaa palveluita tai lopetat tilaamisen, kun tarjonta huononee liikaa. Samoja biisejä kuin radio suomi toistaa lukuisat kaupalliset ja samoja identtisiä urheiluoikeuksia on kaupallisilla sekä YLE:llä sekaisin ja samoja leffoja ja sarjoja dokumentteja tulee YLE:ltä mitkä ovat tulleet tai ovat parhaillaankin katsottavissa kaupallisilta kanavilta /streemauspalveluista.
Iskelmämusiikkia soittavia nettiradiokanavia:
http://_radiohulabaloo.fi/?cat=32
https://_livetaajuus.fi/radio/radio-paratiisi/
Poista ylimääräinen _ viiva. Aiemmin ei ottanut linkkejä joten varuiks laitoin.
Radio Soi on parempi.
Radio huladaloo ei toimi 🤣. valitse soi
Hittejä!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15142254/suomen-aidoin-hittikanava-on-radio-suomi
Noinhan se on . Turuha väettää muuta.
Keko Salata kuuluu Radio Suomella myös artisteihin, jonka biisit tulevat varmuudella soittoon. Siltikään hänen uusinta ei uskallettu soittaa, kuin vasta hitiksi muodostumisen jälkeen.
Radio Soi soi otti kappaleen ekana soittoon 11.11.2023 Radio Suomella kappale soi ekan kerran 1kk myöhemmin 12.12.2023. 1kk viive on nopein mihin YLE pystyy uuden musiikin osalta. 600 milj. pulju ja todella laiskaa soittolistan päivittämistä.
Venäjämieliset persut ja viides kolonna yrittää maalittaa kansallista Ylen toimintaa.
Miten tuo väitteesi konkreettisesti näkyy toimintana Yleä kohtaan?
Kyselet liian vaikeita. Tuskin tuo edes itse ymmärtää mitä tuli kirjoitelleeksi.
Roots äijät viimeistä kertaa äänessä.
ihan hyvä että yle puhe loppuu, saadaan kkontenttia tilalle 👍
Tätä nykyistä, tahallaan pilattua Yle Puhe kanavaa en jää kaipaamaan. Mutta tuo mainitsemasi kkontentti on mitä todennäköisimmin korkeintaan sitä, että Bauer Media tahi Sanoma Media järjestelee jollekin nykyiselle, tärkeäksi katsomalle kanavalleen laajemman kuuluvuuden.
Radio Suomen epätoivoiset yritykset nuorentaa kuulijakuntaa karkottavat viimeisetkin kuuntelijat joskus Suomen suosituimmaksi sanotulta kanavalta.
https://www.kaleva.fi/radio-suomen-epatoivoiset-yritykset-nuorentaa-kuul/6162403