eronneille lähteä rohkeasti ja reippaasti etsimään uutta kumppania eron jälkeen. He korostivat, että monesti eroa on mietitty pitkään jo liiton aikana ja muistuttivat, että hyvän tyypin kohdatessa kannattaa toimia pikaisestikin, sillä ei ne pitkään vapaina oo. He korostivat rohkeuden ottamista, uskaltamista, vaikka edellinen tai edelliset suhteet olisivat olleet haastavia ja uusi suhde pelottaisi. Uskallusta ja heittäytymistä tarvittaisiin erityisesti normitilanteissa ksupan kassajonoissa, kirjastossa, lenkkipolulla eikä pelätä saa että toinen olisi varattu, sillä sitä ei voi tietää eli sekin selviää vain asian setvimällä. Ihanan kannustava lähestyminen ja tsemppaaminen mielestäni.
Kiva rohkaisu oli asiantuntijoilta
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä. Olen sitä mieltä, että Suomessa olisi enemmän onnellisia ihmisiä jos uskallettaisiin tarttua toimeen. Moni tilaisuus menee ohi jahkailemalla.
Missä tämä asiantuntijoiden juttu oli?
Mua ällöttää tuo sinun suhtautumisesi varattujen kampittamiseen. Joku on aivoissa nurillaan.
Ihanasti sika säkissä
Mistä tämän kommentin kekkasit. Tuossahan neuvottiin olemaan avoimia ja tarttumaan tilaisuuksiin, tutustumaan ihmisiin. Mä en ainakaan itse ole koskaan alottanut suhdetta yhdeltä istumalta. Jutussa myös korostettiin, että kun suhteita (ja tällöin pettymyksiäkin) on takana yksi tai useampia niin ihminen on varovainen ja toisaalta tietää jo mitä parisuhteelta haluaa. Jutun mukaan ennakkovaatimuksia ja oletuksia ei kannattaisi kauheasti tehdä. Kompromisseja on tärkeä tehdä, mutta toisaalta joissakin asioissa, jotka itelle niitä tärkeimpiä ei tarttekaan niin joustaa. Tämä viesti on alottajalta taas.
Tämä asiantuntija sanoo että ottakaa rakkaus riittävän vakavasti niin ei tarvitse erota.
Eivät ole saaneet vielä elämältä kylläksensä ilmeisesti.
Onko ruoho alkanut vihertämään...
Ajatteleeko neuvojat sitä että kaikki ei haluakaan parisuhdetta eron jälkeen. Ulkopuolisten neuvot on usein turhia, jokainen tietää itse parhaiten oman elämänsä toiveet ja unelmat. Eron jälkeen on viisasta olla joku aika yksin ja katsoa miten elämä kantaa. Se on kasvun aikaa riippumattomuuteen. Joka ei siihen kykene, hän läheisriippuvaisena hakee heti uuden kumppanin. Aikaisemmat ongelmat voi tulla uuteenkin suhteeseen kun toimii liian nopeasti.
Samoin ajattelen, en suosi hetkessä elämistä, yksin olikin voi tehdä hyvää aluksi.