Tulevaisuudessa pappien saarnat tullaan kieltämään julkisina valheiden levityksinä.
Milloin tämä tulee tapahtumaan niin piakkoin.
pappien tuomitseminen valheiden levityksestä
29
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Muuten minkä tahansa poliittisen "uskon" levittäminen eli julistaminen tulisi olla ihan normaalia.
- Anonyymi
Arvelen, että Raamatun opetus ja levittäminen kielletään julkisuudessa, niin että se on rangaistava rikos jatkossa.
Suljettujen ovien takana ja piilossa tapahtuvaa aivopesua tuskin voidaan estää, vaikka millaisia lakeja säädettäisiin. Olihan kristinusko alussakin sellaista, että piti salassa kokoontua, koska kristittyjen piti pelätä henkensä puolesta, jos jäisivät kiinni uskostaan.
Lailla kieltämisessä on se huono puoli, että uskovaiset uhriutuvat ja marttyyrius voi jopa lisätä uskovien määrää ja kannatusta. Olisi parempi tappaa kaikki uskoaan tunnustavat ja asia olisi sillä hoidettu eikä uskonto enää ikinä palaisi ihmiskuntaan pilaamaan elämää ja aiheuttamaan vahinkoa.- Anonyymi
Kuvitelmasi ovat sairaita.
Aivan oikeastiko ajattelet, että nykyaikaisessa länsimaassa voitaisiin vajota sellaiseen taantumukseen, että ihmisten perusoikeudet, kuten uskonnonvapaus, voitaisiin kieltää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitelmasi ovat sairaita.
imaamitko kieltoja vaativat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
imaamitko kieltoja vaativat
Ateisti-imaamit on aika hyvä dystooppinen tulevaisuudenkuva hypermodernista yhteiskunnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitelmasi ovat sairaita.
Sanoin Raamattua evaneloineelle torilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateisti-imaamit on aika hyvä dystooppinen tulevaisuudenkuva hypermodernista yhteiskunnasta.
Seisoa nyt Raamattu kainalossa (ja jopa housut kintussa kuten palstalla paljasteli) ja evankeloida. Sessiomissiosein föffellyksen jälkeen kyllä hihhulin kappeli on sekaisin
sitä tarkoitin - Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Aivan oikeastiko ajattelet, että nykyaikaisessa länsimaassa voitaisiin vajota sellaiseen taantumukseen, että ihmisten perusoikeudet, kuten uskonnonvapaus, voitaisiin kieltää?
Uskonnonvapaus on jo nyt kielletty. Kristinuskoa ei saa pitää julkisesti esillä ja opettaa kouluissa. Yliopistoissa ei saa esittää Raamattuun perustuvia näkemyksiä. Eduskunnassa ei saa siteerata Raamattua. Media ei julkaise Raamattuun liittyviä käsityksiä luomisesta. Ja niin edelleen.
Anonyymi kirjoitti:
Uskonnonvapaus on jo nyt kielletty. Kristinuskoa ei saa pitää julkisesti esillä ja opettaa kouluissa. Yliopistoissa ei saa esittää Raamattuun perustuvia näkemyksiä. Eduskunnassa ei saa siteerata Raamattua. Media ei julkaise Raamattuun liittyviä käsityksiä luomisesta. Ja niin edelleen.
"Kristinuskoa ei saa pitää julkisesti esillä ja opettaa kouluissa"
Öh, Yle radio 1:stä tulee päivittäin aamu- ja iltahartaus, Joka sunnuntai tulee luterilainen jumalanpalvelus, usein jonkin toisenkin kirkkokunnan. Muitakin hartausohjelmia tulee. Myös telkkarista tulee Jumalanpalveluksia säännöllisesti. On jopa omia hengellisiä tv- ja radiokanavia. Tasavallan presidenttikin toivottaa joka vuosi uudenvuodenpuheeseen "Jumalan siunausta".
Uskonto on edelleen oppiaineena koulussa ja ylivoimaisesti suurin osa uskonnon opetuksesta käsittelee kristinuskoa. Eri seurakuntien edustajat tekevät ainakin osalla paikkakunnista ymmärtääkseni edelleen kouluvuerailuja. En tiedä, miten on ruokarukousten laita, ainakin muutamia vuosia sitten olivat vielä omissa työkohteissani käytössä.
" Media ei julkaise Raamattuun liittyviä käsityksiä luomisesta"
Aika valtavan paljon löytyy mediaa, joka julkaisee, mm. useiden päivälehtien mielipidepalstoille voit kovasti kirjoittaa aiheesta.
- Anonyymi
Ja höpsistä vaan. Mitään tuollaista ei tietenkään tule tapahtumaan. Samalla periaatteella voisi sitten tietenkin kieltää kaikki poliitikkojenkin puheet.
- Anonyymi
PVL ei se niin kummoista poliittisesti eri mieltä olevia ole kieltää.
- Anonyymi
Tyhmä trolliprovo. Sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat sivistyneen länsimaisen yhteiskunnan kulmakiviä. Emme elä diktatuurissa emmekä halua sellaista. Jos jotkut tollot haluavat uskoa muinaisten paimentolaisheimojen lapsellisiin typeryyksiin ja palvoa sokeasti olematonta, niin omapa on asiansa. Typeryyttä kun ei valitettavasti voi kieltää millään lakipykälillä.
- Anonyymi
PVL pystyi kieltämään, mitä eroa ?
- Anonyymi
Pointti on siinä, että tuota sontaa tyrkytetään myös ihmisille, joiden ei ole helppoa erottaa satua ja todellisuutta - kuten esim lapsille. Se juuri olisi kriminalisoitava pikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PVL pystyi kieltämään, mitä eroa ?
Tietenkin väkivaltaa käyttävät ja väkivaltaan yllyttävät rikollisjärjestöt kuten PVL saakin kieltää. Poliittinen tai uskonnollinen mielipide sekä väkivallan käyttö ja siihen yllyttäminen ovat tietenkin aivan eri asioita.
https://yle.fi/uutiset/3-10710878 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin väkivaltaa käyttävät ja väkivaltaan yllyttävät rikollisjärjestöt kuten PVL saakin kieltää. Poliittinen tai uskonnollinen mielipide sekä väkivallan käyttö ja siihen yllyttäminen ovat tietenkin aivan eri asioita.
https://yle.fi/uutiset/3-10710878Mitä väkivaltaa PVL on käyttänyt, hehän vain puolustavat itseään, jos joku hyökkää.
Oudointa on se, että Ruotsissa ei ole kielletty.
Onko ASYL kielletty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä väkivaltaa PVL on käyttänyt, hehän vain puolustavat itseään, jos joku hyökkää.
Oudointa on se, että Ruotsissa ei ole kielletty.
Onko ASYL kielletty."Käräjäoikeus totesi, että yhdistys käyttää väkivaltaa sekä kannustaa kannattajiaan väkivallan ja häirinnän käyttöön viholliseksi väitettyjä tahoja vastaan. Näin yhdistyksen toiminta ei ole yhdistymis- ja sananvapauden suojan piirissä, sillä se loukkaa muiden perus- ja ihmisoikeuksia, käräjäoikeus katsoi."
https://yle.fi/uutiset/3-10374946
Niin, natsithan ovat tunnettuja rauhanomaisuudestaan ja siitä, että eivät ole koskaan missään käyttäytyneet väkivaltaisesti. Saksassakin natsiparat vain puolustautuivat heitä vastaan julmasti hyökänneitä juutalaisia vastaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä väkivaltaa PVL on käyttänyt, hehän vain puolustavat itseään, jos joku hyökkää.
Oudointa on se, että Ruotsissa ei ole kielletty.
Onko ASYL kielletty.Niin, mitähän väkivaltaa ne PVL:n jäsenet ovat muka käyttäneet:
https://yle.fi/uutiset/3-10534206
Kummasti vaan tuossa tutkimuksessa selvisi, että PVL oli täynnä erilaisiin rikoksiin toistuvasti syyllistyneitä väkivaltarikollisia.
"Käräjäoikeudet eri puolilla Suomea ovat langettaneet tuomioita 43:lle PVL:n ja Odinin sotureiden jäsenelle 2000-luvulla. Jäsenistä seitsemän oli syyllistynyt niin vakaviin rikoksiin, että he ovat istuneet vankilassa. Ainakin yksi tuomio löytyi siis 70 prosentilta Ylen tarkastelemista PVL:n ja Odinin sotureiden jäsenistöstä. PVL:n osalta merkinnät painottuvat väkivaltarikoksiin. PVL:n aktiivit ovat syyllistyneet 2000-luvun aikana ainakin 47 lainvoimaiseksi ehtineeseen pahoinpitelyyn tai törkeään pahoinpitelyyn." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mitähän väkivaltaa ne PVL:n jäsenet ovat muka käyttäneet:
https://yle.fi/uutiset/3-10534206
Kummasti vaan tuossa tutkimuksessa selvisi, että PVL oli täynnä erilaisiin rikoksiin toistuvasti syyllistyneitä väkivaltarikollisia.
"Käräjäoikeudet eri puolilla Suomea ovat langettaneet tuomioita 43:lle PVL:n ja Odinin sotureiden jäsenelle 2000-luvulla. Jäsenistä seitsemän oli syyllistynyt niin vakaviin rikoksiin, että he ovat istuneet vankilassa. Ainakin yksi tuomio löytyi siis 70 prosentilta Ylen tarkastelemista PVL:n ja Odinin sotureiden jäsenistöstä. PVL:n osalta merkinnät painottuvat väkivaltarikoksiin. PVL:n aktiivit ovat syyllistyneet 2000-luvun aikana ainakin 47 lainvoimaiseksi ehtineeseen pahoinpitelyyn tai törkeään pahoinpitelyyn."Jos minun kimppuuni hyökkää joku antifantti niin kaivan siltä silmät päästä, olenko minä väkivaltainen. PVL on rauhanomainen verrattuna minuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minun kimppuuni hyökkää joku antifantti niin kaivan siltä silmät päästä, olenko minä väkivaltainen. PVL on rauhanomainen verrattuna minuun.
Kommenttisi todistaa jälleen kerran, että antifasisteja vastaan hyökätään aina väkivaltaisesti teidän oikeistopellejen taholta.
Onneksi laki ja poliisivoimat suojelee kansalaisia teidän vainolta ja mielivallalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi todistaa jälleen kerran, että antifasisteja vastaan hyökätään aina väkivaltaisesti teidän oikeistopellejen taholta.
Onneksi laki ja poliisivoimat suojelee kansalaisia teidän vainolta ja mielivallalta.Se totuus on valitettavasti niin, että itsehillintä puuttuu vajakin aivoilta ja oikeistolaiset ovat niitä maltillisempia. Syynä taitaa olla vasemmiston hillitön alkoholinkäyttö tilaisuuksissa, ei heidän käytöstään muuten ymmärrä.
”kieltämään julkisina valheiden levityksinä”
Jotenkin minusta tuntuu, etteivät poliitikot tule koskaan säätämään lakia, joka tekisi julkisesta valehtelusta rangaistavaa.- Anonyymi
Juurikin näin. Valehtelu kuuluu politiikkaan ja pelkästään totta puhuva poliitikko on oksymoroni.
- Anonyymi
Ei se ole hullu, joka valehtelee, vaan se, joka uskoo sen potaskan.
- Anonyymi
Esimerkiksi vappusatanen, äänestin silti persuja tai ASYL, mutta vappusatasesta olisin hieman pehmennyt.
- Anonyymi
Typerys sellainen on, joka uskoo sen potaskan.
Ps. On tämä muuten ihmeellinen palsta. Kirjoitin ylläolevan "typerys"-kommentin eilen ja se yllättäen poistettiin. Siinä oli suurinpiirtein juuri nuo ylläolevat viisi sanaa, ja "pahin" niistä oli typerys-sana.
Olipahan todella paha ja ehdottomasti poistoon saatettava kommentti.
Järjetön, arvaamaton, ilkeä ja paha sensuuri-palsta tämä S24.
- Anonyymi
Ei kaikki papit valehtele, mutta sellaiset jotka eivät kerro totuutta,he valehtelevat esim. Naispappeuden hyväksyminen, samaasukupuolta olevien liittojen hyväksyminen, sit kun epäröivät Jumalan olemassa oloakin, miksi he yleensä ovat sit pappeina.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!662506Rippileirillä ahdistelua - jälleen kerran
Lyhyen ajan sisällä monia tapauksia jotka todistavat, että lapsenne eivät ole turvassa rippileirillä. Leirin yövalvoja771192- 1171059
Olen tyytyväinen Tinderiin
Deittailu on pitkän parisuhteen jälkeen ollut pääosin virkistävää ja kiva sosiaalinen harrastus, josta on saanut seuraa,140992Nimesi nainen
On koko päivän ollut ajatusteni ykkönen. Jotenkin kaipaan sinua nyt entistä enemmän ja se on saanut minut miettimään tos52987- 177970
Tavio toi uudet tuulet ministeriöön: Rukoushetkiä kabinetissa, vähemmistöpuheet pannaan
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on ilmoittanut, ettei hänen puheisiinsa saa kirjoittaa mitään seksuaali-139956Vaikka olet nainen
Tunteellinen ja suhtaudut asioihin hyvin syvällisesti ( mikä on hyvä asia). Mutta kai sua nyt joskus huvittaa tämä meid34808Yritän toipua siitä, etten sinua saanut nainen
Niin oli varmaan tarkoitettu. Oli nähty, että me emme kuulu yhteen ja teiden täytyy kulkea eri suuntaan. Yritän toipua m40800Eihän nyt mikään
Sitten varmasti jäänyt hiertämään meidän välejä. Meillähän ei ole varsinaisesti edes koskaan mitään ollut ja siksi itse54779