Muinaisjäänne on herännyt henkiin. Pelottavaa ja vaarallista maamme jo muutenkin sekavassa poliittisessa tilanteessa. Nyt tulisi jättää haamut kaappeihin ja keskittyä pelastamaan se mitä vielä pelastettavissa on; taloutemme syöksyy kovaa vauhtia, ja valtion kassassa ei reservejä ole ja Vanhansen on talouspäällikkönä ja Pekkarinen Eu- sekoittajana. Kalliit miehet.
Väyrynen johtaa puoluejohtajakilpaa
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Väyrysen lääkkeet talouskriisin osalta perustuvat taaksepäin katsomiseen. Keskittyisi nyt "rivimiehenä" puolueen sisäisiin asioihin ja antaisi hallituksen huolehtia talousasioiden kanssa painimisesta.
Kepun johtoon pitää nostaa puolueaktiivi liikemies Arto Merisalo joka olisi
Sipilääkin kyvykkäämpi ja omaa hyvät suhteet muiihin puolueisiin
Nämä kepulaiset kun ohjaavat auotaan peruutuspeiliin katsomalla. Sitä huudetaan joka päivä kuolleita haudoistaan auttamaan; Alkiota, Kekkosta, Karjalaista, Vennamoa, Virolaista ym., puhumattakaan, että politiikaasta poistuneta ja lopettamisilmoituksen tehneitä hehkutetaan aivan kuin riviporukkaa; Berneriä, Sipilää, Lehtomäkeä, Vanhasta, .... Ja sitten on vielä hehkutetaan poliittisia ruumiita; Väyrynen, Tiilikainen, Kulmuni, ....
Jopa Väyrynen on Keskustalle pelstaja. Eikös sama mies ole viimeiset vuosikymmenet ollut aivan eri puolueen jäsen ja kampittamassa Keskustaa?
Saarikko on älykäs ja viisas ja puolue saa hänestä hyvän puheenjohtajan, loppuu alamäki joka on K_ulmunin aikana laskenut kuin vanhan lehmän häntä, saa Lapin likka opetella poronhoidon avustajan tehtäviä sillä pudonnee myös seuraavissa vaaleissa eduskunnasta.
Saarikko vaatii sosialismia maahamme. SOSIALISMILLA ei ole saavutettu kuin
kurjuutta ja ruumiita
Saarikko matuhyyssäri ja globalisti.