Miten on, te Jumalan palvelijat jotka seuraatte tapahtumia joita on ympärimaailmaa, onko USKOVAT, jotka ovat siis "oikeita" uskovia, todella uhka koko maailmalle?
”Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.” (Luuk. 21:12).
ja jos on, heidän mielestään, niin tuleeko asialle tehdä jotain, ja jos tulee mitä?
Meillä täällä Suomessa on VIELÄ aikaa, kunhan tarpeeksi rukousta nousee Jumalan eteen.
Mutta valitettavasti tämä aika käy vähiin ja ME eli suomalaiset emme voi sille mitään.
Mitä voimme tehdä, että tämä kurimus ja tuho mikä tulee ja on jo esillä, voidaan minimoida suomessa?
Nyt kuinka suuri vaikutus on, esim tämä kauhea ja hirvittävä korona?
No, tilastot ja asiantuntijoiden tekstit poistetaan ja kansaa peloitellaa, siellä ja täällä.
Voidaanko ihmiset, esim uskovat, suuri ja kauhea uhka eli suora vaara, esim eliminoda sillä että kaikki laitetanan koiran koppeihin tahi vastiin?
Mitä TIEDÄT, mitä on tekeillä ja miksi.
Uskovat "koiran koppeihin", voiko tämä olla totta tulevaisuudessa, hetken päästä?
13
69
Vastaukset
- Anonyymi
Jos uskovat ovat nyt hilja kun on kyse Raamatun siteeraamista, niin se tulee kielletyksi js se taas aiheuttaa vainoa. Tässä se juttu. https://www.youtube.com/watch?v=GZgfPAG8LG8
On sadan prosentin varmaa, ettei Raamattu tule kielletyksi, eikä meitä uskovia laiteta "koirankoppiin" ihmisten perusoikeuksista kiinni pitävässä sivistysvaltiossa. Voit olla huoleti.
Karman laki toteutuu.
Uskonharhaiset ovat vainonneet vääräuskoisia ja uskonnottomia monoteismin keksimisestä alkaen. Ensimmäinen monoteistinen riesa muuten oli aurinko, ei suinkaan jahve.
Muttta ällös peljätkö taikauskoinen kansanosa, koiraakaan ei kouluteta väkivalloin vaan vahvistamalla toivottua käytöstä. Annamme siis teille namun aina kun luovutte yhdestä harhasta ja saatte jatkaa muuta taikauskoista käytöstä kunnes älyätte mielettömyytenne.
Tämä on toiminut hienosti kristinuskonharhan osalta - ettehän enää ainakaan julkisesti polta noitiakaan.- Anonyymi
Oottehan matkalla, joten muistakaa. Tämä on suomi24n keskustelufoorumin oma profetiapalsta. Maksajista ei selvää saa.
- Anonyymi
aloitin tämä ketjun ja katson että, vielä saa pysyä, joten sitten kun lisää kommenteja, saa nähdä, poistuuko kommentit vai koko ketju.
Kuka omistaa tämä foorumin?
kyllä sen saa selville jos kiinnostaa.
aloita vaikka Aller mediasta ja Jukka-Pekkasta! - Anonyymi
"Aller perustettiin Suomeen vuonna 1992, ja se kuuluu tanskalaiseen Aller-konserniin. Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa toimistossamme työskentelee noin 160 henkilöä."
https://aller.fi/meista/
Nyt sitten kaivat esille, mikä ja ketkä ovat sen "tärkeimmät" omistajat ja johtajat ja mitä muuta he johtavat.
https://aller.fi/meista/ - Anonyymi
Tätä hyvää kohta saamme!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä. - Anonyymi
Eli viralliset tilastot katosi!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä. - Anonyymi
Tilannekatsaus koronaviruksesta
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta
Onko SUOMEN THL, sääntöjen vastainen sivu ja sen tiedot.
ei kestänyt kuin muutama minuutti ja 4 poistoa!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä. - Anonyymi
Aloittajan Raamatun kohta toteutuu seurakunnan jälkeiseen aikaan pedon valtakunnan alueella.
- Anonyymi
”Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.” (Luuk. 21:12).
Matt. 24:10
8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.” (Luuk. 21:12).
Matt. 24:10
8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.Rinnakkaisevankeliumi Mark 13: 10 mutta ensin on evankeliumi julkistettava kaikille kansoille.
Ja senhän tekevät 144 tuhatta hajallaan olevaa juutalaisevankelistaa vihanajan alkupuolella.
Tosin juutalaiset evankelioivat vielä kaukaisilla merensaarilla Kristuksen kuningaskunnassa, Jesajan viimeiset jakeet.
- Anonyymi
Mark. 13:10
10 Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille.
Luuk. 2:1
Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
Jos, Raamatussa on sana: 'kaikki' / 'koko' / 'kaikille':
Niin merkitseekö se että se on todellisuutta eli todella KAIKKI kansat olivat verolle pantava, Rooman alle vai mahdollisesti ne jotka olivat, tunnettuja tahi sen puheen tahi kirjoituksen "alueella".
eli vuonna xxx:
keisari Augustuksen aika: 27 eaa. – 14
Joten koko ja kaikki Suomalaiset maksoivat veroja Roomalle?
ja Islanti?
Uusi Seelanti?
Alaska?
Siperia?
Japani
vai ne maat jotka olivat, tavalla tahi toisella, "alueella" tahi sen puheen vaikutuksen "alla"
Nyt onko siis sana: "kaikille kansoille"
sama että todellisuudessa tulee kaikki tunnetut ja ei tunnetut kansat, kielet ja heimot ja valtakunnat, saarnattaman ennekuin tämä voi tapahtua?
Miten on Niitten kansojen jotka ovat JO TUHOUNEET ja hävinneet?
Joten tulee, tarkasti tutkia, mitä ja mikä on "todellista" ja mikä jotain muuta.
Jes. 37:18
18 Se on totta, Herra, että Assurin kuninkaat ovat hävittäneet kaikki maat ja omankin maansa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jesaja
Jesaja (יְשַׁעְיָהוּ) oli juutalainen profeetta. Hän vaikutti Jerusalemissa n. 740–700 eaa.
ja taas
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sanherib
Sanherib (Akkadiksi: Sîn-ahhī-erība ), oli Assyrian kuningas arviolta vuosina 704 eaa. – 681 eaa.
Nyt Suomen Historia, vuonna 600-700 eaa.
Pääartikkeli: Suomen esihistoria
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rautakausi
Joten todistettavasti on Suomessa ollut kansa jo vuodesta. 11000 - 10000 eaa.
ja suuria kaupunkeja 500 eaa!
"18 Se on totta, Herra, että Assurin kuninkaat ovat hävittäneet kaikki maat ja omankin maansa."
Suomi oli myös sitten hävitetty ja Alaska ja Maya intiaanit kuten myös Kiina ja Intia (jolla on yhtenäinen historia aina johonkin 5000 eaa!)
Intian Esihistoria
"Epätarkkojen ajoitusten mukaan nykyihmisen edeltäjä, pystyihminen saattoi elää Intiassa noin 500 000–200 000 vuotta sitten[15] Nykyihminen lienee saapunut 60 000–50 000 vuotta sitten, ja pieniä mikroteriä alettiin käyttää noin 30 000–20 000 vuotta sitten. Kivikauden kalliosuojat maalauksineen Bhimbetkassa Madhya Pradeshin osavaltiossa ovat varhaisimpia tunnettuja merkkejä ihmiselämästä nykyisen Intian alueella.[16]
Varhainen karjanhoitoon ja maanviljelyyn perustunut Mehrgarhin kulttuuri levisi lähialueille lännestä 7000 ennen ajanlaskun alkua (eaa.), ja Pakistaniin ja läntisimpään Intiaan kehittyi neoliittisia kulttuureja 6000 eaa. Induksen laakson ympärille. Tämä suuriin kyliin pohjautunut maanviljelytraditio levisi Etelä-Intiaan vasta 2800 eaa. Induksen laakson lähialueille syntyi noin 4000 eaa. suuria linnoitettuja kyliä, mikä enteili sivilisaation syntyä. Pronssia alettiin muokata noin 3300 eaa.[17]"
Joten, kenet sitten historian mukaan Assuri hävitti!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!662496Rippileirillä ahdistelua - jälleen kerran
Lyhyen ajan sisällä monia tapauksia jotka todistavat, että lapsenne eivät ole turvassa rippileirillä. Leirin yövalvoja771182- 1171059
Olen tyytyväinen Tinderiin
Deittailu on pitkän parisuhteen jälkeen ollut pääosin virkistävää ja kiva sosiaalinen harrastus, josta on saanut seuraa,140992Nimesi nainen
On koko päivän ollut ajatusteni ykkönen. Jotenkin kaipaan sinua nyt entistä enemmän ja se on saanut minut miettimään tos52987- 177970
Tavio toi uudet tuulet ministeriöön: Rukoushetkiä kabinetissa, vähemmistöpuheet pannaan
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on ilmoittanut, ettei hänen puheisiinsa saa kirjoittaa mitään seksuaali-131930Vaikka olet nainen
Tunteellinen ja suhtaudut asioihin hyvin syvällisesti ( mikä on hyvä asia). Mutta kai sua nyt joskus huvittaa tämä meid34798Yritän toipua siitä, etten sinua saanut nainen
Niin oli varmaan tarkoitettu. Oli nähty, että me emme kuulu yhteen ja teiden täytyy kulkea eri suuntaan. Yritän toipua m40790Eihän nyt mikään
Sitten varmasti jäänyt hiertämään meidän välejä. Meillähän ei ole varsinaisesti edes koskaan mitään ollut ja siksi itse54779