Espoossa on ARA:n asunnottomuustilaston mukaan 547 asunnotonta (tilanne 11/2018). Heistä pitkäaikaisasunnottomia on 158 (asunnottomuus kestänyt yli vuoden, tai ollut toistuvaa viimeisen kolmen vuoden aikana). Naisia (yksinäisistä) asunnottomista on 125, nuoria 127 ja maahanmuuttajataustaisia 181. Asunnottomia pariskuntia ja perheitä Espoossa on 33 ruokakuntaa.
Puoli tuhatta asunnotonta.
Pari kerrostaloa ja kaikki mahtuisivat asumaan saman katon alle.
Kertaheitolla.
Koditon palveluissa ei ole muita sektoreita kuin
MIELENTERVEYS
ja
PÄIHDEONGELMAINEN
Ikään kuin jotta saisi parannettua asemansa, pitää olla joko mielisairas tai päihtynyt.
Muita ei ole.
Entä poliittisesti epäkorrekti?
Tai muuten vapaatoimittaja.
Onko siihen reaktioita?
Ehkä ei ole.
Sipilä Juhis katos, katos järjesteli sopimuksia kodittomista ennakkoon Aktiivimallin sivussa. Tiesivät, että ihmiset lentävät pelloille.
Mutta ei mitään vaikutusta tästä sopimuksesta ole ollut.
Puoli tuhatta asunnotonta.
Pari kerrostaloa ja kaikki mahtuisivat asumaan saman katon alle.
Kertaheitolla.
Koditon palveluissa ei ole muita sektoreita kuin
MIELENTERVEYS
ja
PÄIHDEONGELMAINEN
Ikään kuin jotta saisi parannettua asemansa, pitää olla joko mielisairas tai päihtynyt.
Muita ei ole.
Entä poliittisesti epäkorrekti?
Tai muuten vapaatoimittaja.
Onko siihen reaktioita?
Ehkä ei ole.
Sipilä Juhis katos, katos järjesteli sopimuksia kodittomista ennakkoon Aktiivimallin sivussa. Tiesivät, että ihmiset lentävät pelloille.
Mutta ei mitään vaikutusta tästä sopimuksesta ole ollut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vammaisemmat tekijät ovat korruptoituneet sosiaalitoimiston tekijät
sossu on viimeinen tikki
kun se pettää tai leikkii
niin yhteiskunta on anarkiaa
siksi
sossulla ei ole tilaa, oikeutta leikkiä
pelata aikaa
kun pyydetään pitää heti antaa
mutta sossu alkaa kotiopettajaksi soosottajaksi moraaliseksi oikeuslaitokseksi
Suomessa ei ole yhteiskunnan antamaa oikeutta asuntoon.
Tämä negatiivinen (pois sulkeva, laiminlyövä, mitätöivä, oik. neklektiivinen) ihmisoikeusrikkomus on kirjoitettu suomen peruslakiin.
Suomen perustuslain mukaan jokaisen on itse järjestettävä asumisensa.
Kuitenkin, on kysyttävä, mitenkä tämä onnistuu. Kun.
1. Tulot ovat minimitoimeentulo.
2. Vuokra-asuntoja ei ole tarjolla.
3. Hakemuksista huolimatta asuntoja ei tarjota.
4. Tarjolla on asuinkelvottomia asuntoja (asunnon terveellisyys).
5. Tonttien tai maan hinta on pienituloisen tavoittamattomissa.
6. Rakentamista säädellään raskaasti, ja rakentaminen on pienituloisen tavoittamattomissa.
Suomen perustuslaissa esitetään ihmisoikeuden toteutumiseksi ns. satuja, perustuslaki on tältä osin mitätön ja olematon (oik. invalid, vastakohtana valid).
Oleellinen asuinolojen kehittämistä jarruttava seikka on valehtelu.
Asuntojen kunnosta laaditaan valheellisia asiakirjoja, syntyy oikeudellinen harha yleisellä tasolla asuntotilanteesta.
Myös kuntasi asuntoyhtiöllä on lainvalvojien tulkinnan mukaan oikeus olla valitsematta ketään asukkaaksi asuntoonsa.
Julkisen vallan olisi kuitenkin pelastettava ihminen pakkasen keskeltä.
Mitenkä se onnistuu talvella yön pimeydessä jos kukaan ei tiedä että ihmistä on edes olemassa.
Tässäkin kohtaa suomen perustuslaki on ns. invalid (vastakohtana valid), ja yhteiskunta maksaa hoitolaitokselle loppuelämän mittaisesta säilyttämisestä.
Häpean suomalaisuuttani, olenko ainoa.
suomen perustuslaki.
"Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon."
HE 309/1993
"Oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon on kaikilla ... tukeen kuuluu
esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asumisen järjestäminen.
suomen perustuslaki.
"Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä."
HE 309/1993
"Säännös ei turvaa tätä oikeutta subjektiivisena oikeutena. Oikeutta asuntoon kaikille kuuluvana yksilöllisenä oikeutena ei ole turvattu Suomessa myöskään tavallisen lain tasoisin säännöksin
...
Säännöksessä ei asetettaisi nimenomaisia laatuvaatimuksia asumisen tasolle. Edistettäessä oikeutta asuntoon on kiinnitettävä erityistä huomiota asumisen terveellisyyteen."
...
Säännös sisältää viittauksen asumisen omatoimiseen järjestämiseen. Sosiaaliset perusoikeudet eivät voi olla yksinomaan julkisen vallan vastuulla. Pikemminkin ehdotettujen perusoikeussäännösten kokonaisuus korostaa yhteiskunnan jäsenten omaa aktiivista toimintaa perusoikeuksien toteuttamisessa. Myös asumisen oikeuden tulee pääosin toteutua yksilöiden omatoimisuuden kautta."
Esimerkiksi, vasemmistoliiton Andersson on esittänyt että asunnon pitäisi olla ns. subjektiivinen oikeus, jokaisen oikeus.
Kukaan ei maassamme joudu helposti asunnottomaksi, sitä ennen on kyllä tarjottu apua, kunhan on sitä pyytänyt. Eli asiat on ihan itse ryssitty moneen otteeseen. Tästäkin huolimatta voi taas maanantaina hakeutua katkaisuuhoitoon, jolloin seuraava apukierros taas alkaa!
Laitomat maassaolijat ovat sitten eri asia, mutta saavat kyllä hekin ilmaiset lennot kotimaahansa
Osaatko lukea?
"Myös asumisen oikeuden tulee pääosin toteutua yksilöiden omatoimisuuden kautta."