Täyttääkö se kriteerit? Jos kuitenkaan ei asu yksin tms?
Voiko kumppaneista toinen olla syrjäytynyt
6
238
Vastaukset
- Anonyymi
Mielestäni kyllä voi ja siksi siihen voi olla vaikea puuttua, koska sitä ei tunnisteta. Ajatellaan kumppanin olevan vain laiska idiootti vaikka todennäköisesti kärsii mielenterveyden ongelmista ja työttömyydestä jne.
Ei siis kaikki loiselta vaikuttavat ole loisia.
Heitä sitten haukutaan ja haukutaan, solvataan ja ongelmat pahenee. Ei uskalleta lähteä ovesta enää.. Kauppaankaan. - Anonyymi
Kokeilee pärjääkö jos ykkönen vaikkapa kuukaudeksi lakkoon kaikkien tekemisten suhteen. Näyttelee sairasta. Mitä tapahtuu, onko jääkaappi tyhja ja vuokra maksamatta. Voi selvitä
- Anonyymi
ainaki outokumu ssamä oon visiii ainooo sjrytänyt
- Anonyymi
Näitä on paljon naisia jonka lapsi tai lapset on jo muuttanut pois kotoa. Hän vaan jatkaa sitä perheen äiti roolia. Työmarkkinatukea varmaan saa se 42 vuotias.
- Anonyymi
Tottahan toki vain toinen avioparista voi olla syrjäytynyt.
Tiedän sen omasta kokemuksestani, joka on vuosikymmenten takainen, mutta jätti jälkensä elämääni näihin päiviin asti.
Oli pienipalkkainen kouluttamaton nuori nainen, kun avioidun ja ensimmäinen lapsi syntyi. Ei ollut mitään järkeä pitää työpaikka ja maksaa melkein koko tili päivähoitajalle, joten jäin kotiin ja aloin elää kotiäidin hyvin yksinäistä elämää.
Mies innostui, kun huomasi, että pitämällä minut rahattomana hän saattoi taas elää poikamiehen elämää, minullahan ei olisi mahdollisuuksia lähteä, ei ollut työpaikkaa, eikä lapselle päivähoitoa, jos olisin yrittänyt elämääni muuttaa.
Kun hän antoi minulle rahaa yhden päivän ruokaostoksiin, ei ollut pelkoa, että olisin kapinoinut. Toinen lapsi perään varmuuden vuoksi! Siihen aikaan ei mitään kotihoidontukia ollut ja lapsilisä 4 krt. vuodessa.
Mikään keskustelu ei onnistunut. Mies halveksi yrityksiäni selvittää tilannettamme. Hänellä oli velvollisuuksia "edustaa" työn puolesta. Hänellä oli harrastuksensa ja kaveripiirinsä. Hän ei tarvinnut meitä, mutta minun piti olla tyytyväinen. Hänellä on varaa pitää vaimo "kotirouvana", Minä en voinut lähteä mihinkään, koska mies ei suostunut koskaan lapsenlikaksi. Hänellä oli omat menonsa.
En voinut puhua kenellekään. Narsisti osaa manipuloida.
Ikääntynyt sukulainen pärskähti ja sanoi, että olen nuori ja terve, mitä valittamista minulla on. "Noin ihana mies".
Äitini ei halunnut kuunnella. Hänen mielestään minulla on kaksi tervettä lasta, onnellinen koti, turhaa valitusta. Ihana vävy.
Syrjäytymiseni oli valmis. Puhelin suljettu. (Sori, olen unohtanut maksaa laskun) Muu suku muualla maassa. Ystävät kaikkosivat, koska en ikinä voinut tavata.
Mies ryyppäsi 6 krt. viikossa. Sunnuntaina ei, koska oli kotona . Silloin oli lasten pysyttävä hiljaa, kun isi oli väsynyt. Lakkasin puhumasta hänelle. En kysynyt edes vointia, krapulahan joka tapauksessa oli.
Siihen aikaan ero oli pitkällinen asumuseroineen. Minulla ei ollut tietoa miten menetellä. eikä ketään, jolta kysyä.
Muutaman vuoden kuluttua sain lapset kunnalliseen päivähoitoon ja pääsin työhön, edelleen pienellä palkalla, mutta sainhan edes jotain hankituksi. Maksamattomia maksuja oli ulosotossa, mutta maksoin, minkä voin. Avioliiton yhteenkuuluvuus oli mennyttä, eikä se koskaan palannut.
Kun mies alkoi kohentua, hän joskus yritti palata alkuaikojemme läheiseen tilaan, mutta en koskaan enää päästänyt häntä tappamaan tunteitani. Ne olivat jo murskana muutenkin.
Yksinäisyys voi olla musertava. Se vie kyvyn uskoa kehenkään. Ikinä ei voi enää päästää muita lähelle, aina on takaraivossa tieto, että voi taas jäädä yksin. Sitä ei olisi enää jaksanut.
Avioliitto kesti vuosikymmenet. Se tasaantui yhdessäoloksi, jokapäiväiseksi puheeksi ilmoista ja tv-ohjelmista. Ei edes lopulliset sairautemme pakottaneet meitä selvittämään menneitä.
Puhumatta jäi. - Anonyymi
Kyllä, mutta useimmiten pariskunnista luultavasti molemmilla on enemmän ja vähemmän kokemusta syrjäytymisestä. Suosittelen lukemaan "komerot - kadotettujen nuorten tarinoita" jos haluaa lukea enemmän tällaisten nuorten kohtaloista ja elämästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2913580Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell281984Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441616- 841471
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.851177- 1431159
- 811054
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.95992Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210834Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61767