Tosiasia on, että köyhien maiden ihmisillä on kova halu muuttaa rikkaampiin maihin. Esimerkiksi 1997 - 2000, kuoli noin 3,000 maahanmuuttajaa yrittäessään ylittää Gibraltarin salmea. Eurooppaan hakeudutaan köyhyydestä kaikin keinoin, vaikka tänne pääsy on vaikeaa.
Uutena keinona kuvioihin on tullut seksi. Köyhien maiden naiset matkustavat tänne prostituoiduiksi tienaamaan. Tämän epäkohdan torjumiseksi on eduskunta nyt säätämässä tiukkaa lakia, joka tuomitsisi tällaisen köyhän ulkomaalaisen hyväksikäyttäjän jopa puoleksi vuodeksi vankilaan. Toinen keino on naida EU:n kansalainen ja näin päästä tänne. Kansanedustaja Susanne Rahkonen on kuitenkin tuominnut postimyyntimorsiametkin samassa yhteydessä prostituution ja pornon kanssa ihmisarvoa loukkaavana.
Jos tuomitsemme postimyyntimorsiamien maahantuonti, pitää meidän myös tuomita postimyyntisulhasten maahantuonti. Jo tuhannet suomalaiset naiset ovat tuoneet köyhistä maista, kuten Turkista, Marokosta tai Afrikasta itselleen miehen. Virallisesti on kyse rakkaussuhteesta, mutta kyllähän me tiedämme, jos olemme rehellisiä, että kyse ei ole tasa-arvoisesta rakkaudesta, vaan köyhyyden sanelemasta pakosta.
Jos kerran prostituutiosta aletaan rangaista puolen vuoden vankilarangaistuksella, niin meidän tulee valmistautua puuttumaan myös köyhien maiden miesten maahantuontiin naisten käyttöön. Tämän takia meidän velvollisuutemme on esimerkiksi kadulla puuttua tapauksiin, jolloin näemme miten suomalainen nainen on ostanut itselleen puolison köyhästä maasta. Kun huudamme esimerkiksi tällaiselle naiselle ”Kato läski on ostanut komean miehen Turkista”, tai ”Noin sitä rumakin saa rikkauksilla komean miehen”, niin samalla muut tytöt oppivat, että on väärin kohdella ihmistä kauppatavarana ja perustaa suhde rahalliseen etuun.
Huudellessa pitää muistaa, että huutelee aina suomalaiselle puolisolle. Jos huutaa ulkomaalaiselle, syyllistyy rasismiin. Jos huutaa suomalaisnaiselle, niin puolestaan toimii ihmisarvon puolesta ja sen puolesta, että ihminen ei ole kauppatavaraa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisi todella hauskaa nähdä tilasto suomalaisten "tuulipukulehmien" ja etelänlomilla löydettyjen "kulttuurinrikastajien" avioeroista verrattuna vaikkapa suomalaisten miesten vastaaviin avioliittoihin. Tuttuja ja työkaverita sivusta seuranneena näyttäisi suomalaiset miehet onnistuneen paremmin: 6 avioliittoa, ei ainakaan vielä eroja (voihan niitä olla tulossa piankin, en tiedä). Naisten suhde 4 avioliittoa, kaikki nyt eronneita... (keskimäärin 2 vuotta)
Saako sen jo niin nopeasti?