Tätä se sitten on kun Sipilän Kiky-sopimus ei kelvannut

Nyt sitten paperityöläisiä ja kohta muitakin duunareita irtisanotaan kymmenin tuhansin. Olisiko sittenkin kannattanut uskoa sitä järjen ääntä, joka tuli ex-pääministeri Juha Sipilän suusta koskien yhteiskuntasopimusta ja kikyä? Nyt kun paskat on jo housuissa niin enää on turha alkaa poraamaan. Sitä saa mitä tilaa.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ai että olis pitänyt totella orjapiiskuria? Sinähän se varsinainen humoristi olet.

1Äänestä

En näe mitään järkeä työssä, minkä hedelmät korjaa valtaeliitti. Tästähän yritysten tukemisessa ja koko talousjärjestelmässä on nykyään kyse.

1Äänestä

Sipilän KiKyt eivät olisi kyenneet globaalia JÄRJESTELMÄ-konkurssia tietenkään torjumaan.

Muista: "virus" on nyt vain järjestelmä-konkurssin peitetarina, eräänlainen sumu-verho siis. ja kaikki mitä nyt tapahtuu, on vain alkua. toki, rajut tyhjästä dumpatut velkamassat ja avustukset saattavat vähän hidastaa mutta kukaan ei tiedä tarkaan. on vain odotettava ja katsotta. varo siis velkaa, koska juuri sitä ne nyt sinulle tuputtaa samalla kun leikaavat sinun palkkaa

t. haans.sea

Äänestä

Suomi ei voi jatkaa kilpailuaan kohti pohjaa. Sipilän malli oli juuri sitä.

Suomella on tulevaisuus vain, jos jokainen saadaan ajattelemaan firman parasta. Kiky ei ollut tätä. Kiky keskitti huomion tunteihin ja itse asiassa siihen, miten kiky-tunteja käytetään muuhun kuin työhön. Esimerkkejä on lukemattomia.

Suomen kilpailukyky tarvitsee työlleen omistautumista. Sitä ei luoda kyykyttämällä eikä ääliömäisellä kellokorttiin tuijottamisella.

Äänestä

UPM:n hallitus on linjannut, että muutama tehdas suljetaan Suomessa vielä Kaipolan lisäksi.

Äänestä
  • Niin, UPM sulkee kannattavia tehtaita. Mitä hallitus sille voi? Koska UPM ei ole tyytyväinen edes kannattavaan tilanteeseen, Suomen hallituksen ainoa kannattava liike on tukea muita teollisuuden aloja. UPM ei tuista tulisi muuta kuin ahneemmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, UPM sulkee kannattavia tehtaita. Mitä hallitus sille voi? Koska UPM ei ole tyytyväinen edes kannattavaan tilanteeseen, Suomen hallituksen ainoa kannattava liike on tukea muita teollisuuden aloja. UPM ei tuista tulisi muuta kuin ahneemmaksi.

    Marin8n hallituksen suuri suosio on yksi syy. Lisäksi se että irtisanominen on Suomessa helppoa ja halpaa. Marinin hallituksen suosio on iso piikki oikeiston persuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, UPM sulkee kannattavia tehtaita. Mitä hallitus sille voi? Koska UPM ei ole tyytyväinen edes kannattavaan tilanteeseen, Suomen hallituksen ainoa kannattava liike on tukea muita teollisuuden aloja. UPM ei tuista tulisi muuta kuin ahneemmaksi.

    UPM:n hallitus ei ole Suomen hallitus, aika harva varmaan ottaa neuvoja vastaan kaltaiseltasi joka ei edes noin yksinkertaista asiaa käsitä.

    Äänestä

Sanomalehtipaperin kysyntä ei kasva vaikka UPM:n Pesonen tekisi työnsä ilmaiseksi.

Äänestä
  • Ei se kasva, vaikka UPM:n palkat nollattaisiin.

    Äänestä

Pelkkää kulissia syyttää Marinin hallitusta tästä tapauksesta.
Kaiken alasajon aloitti Sipilä ja hänen koijarikamut. Nyt Whalle rivailee, että "Mitä minä sanoin!" koska he olivat tästä jo aiemmin päättäneet.

Marinin olisi pitänyt syöstä nämä koijarit heti alas eikä olisi päässyt mitään UMP tai HVK sotkuja nyt ihmeteltävänä. Nämä mokailijat olivat Sipilän hallituksen koijareita, jotka olisi pitänyt heti syöstä vallasta.

Vai että suomalainen on kallis työntekijä? Höpöjä puhuvat, työntekijälläkin on oikeus elää ihmisarvoista elämää. Tämä Whallehan on jo aiemmin ilmoittanut, että vain rikkailla ja härskeillä kuten hänellä pitäisi saada olla oikeus lisääntyä ja duunareilla kuten meillä ei.
Jotein eiköhän tässä ole selvää, että ketkä Jumala pian syöksee liekkeihin. Ja tällä kertaa kirjaimellisesti!

Äänestä
  • Hyvä kommentti. Kokoomus ja kepu liputti Sipilän hallituksessa johtajien korkeiden palkkojen ja suurten bonuksien puolesta ja Perussuomalaiset peukutti ylöspäin vieressä kaksi vuotta. Joten näillä ja Lintilällä on ihan turha nillittää ja syyttää Sanna Marinia ainakaan tästä asiasta, kuten Orpo torstaina parkui että Marinin hallituksen syy.

    Äänestä

>>UPM:n hallitus on linjannut, että muutama tehdas suljetaan Suomessa
>>vielä Kaipolan lisäksi.

Ilman muuta, "ISÄNMAALLISIA PORRRRVAREITA" kun ovat....

muistakaa, passskahousut, olla "isänmaallisia", kuten porrrvari teitä opettaa !

Äänestä

Toivottavasti kikysopimus on sipilällä tallessa sellaisessa paikassa johon ei päivy pilkistä mutta toivottavasti ei ainakaan vakuutuskuorissa.

Äänestä

Suomalainen työläinen on kallis ja laiska. Etenkin laiska.

Äänestä

Kiky-kuusiminuuttinen toi 25 000 työpaikkaa.
Sanna-kaksituntinen siis vie 500 000 työpaikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt sitten paperityöläisiä ja kohta muitakin duunareita irtisanotaan kymmenin tuhansin. Olisiko sittenkin kannattanut uskoa sitä järjen ääntä, joka tuli ex-pääministeri Juha Sipilän suusta koskien yhteiskuntasopimusta ja kikyä? Nyt kun paskat on jo housuissa niin enää on turha alkaa poraamaan. Sitä saa mitä tilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu