Jokaiselle suomalaiselle on ilmeistä, että koko
Suomen kansa "lepää kasteen armossa".
Mitä suomalaiset ovat saaneet sakramentissa
(kasteessa)?
Uskonko?
Miksikäs ei näy uskon tuottamia hedelmiä Suomen
kansassa?
Ei kai uskosta ole tehty rituaalia, jolla ihmiset
voivat itsensä pelastaa tekona?
Vauvakastelussa vanhempien tahto ratkaisisi
vauvan uudestisyntymisen. Lisäksi voitaisiin
tietää etukäteen uudestisyntymisen paikka ja
hetki.
Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle
imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon
epäraamatullisen valelurituaalin kautta on
tunnetusti erittäin pakanallinen.
Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat
ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta
jättäminen aiheuttaisi heidän
"vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he
haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin.
He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen
mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat,
että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin
tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei
heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää,
mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä
mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis
täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ
tuosta kirkonepäraamatullisesta valeluriitistä.
Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti"
perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja
maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset
syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja
taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen
ja primitiiviseen suojelumotiiviin.
Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla
sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka
Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy
'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia
ei löydy Raamatusta, mutta mystinen
sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä,
että mystisesti sakramentit vaikuttavat
taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja
muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi,
uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin
toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa
epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä
maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen.
Tässä epäraamatullisessa
sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset
sakramentit välittävät "pelastuksen ja
uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja
riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja
heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat
palkkansa.
Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi
maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä
maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten
"pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit
osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja
hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat
sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin
tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto
ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää
persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana.
Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon
virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-
lehdessä tässä toukokuussa 2001, että kun kuulut
kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu,
niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että
kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin
vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin
lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja
kirkollisveron maksajansa.
Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii
vastasyntyneet pienet lapset, vauvat
kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen
kaste?
Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta
järjestelmän orjuuteen heti heidän
syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä
kysymys omassa sydämessäsi.
Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon
mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai
pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain
vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa
näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten
traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen
sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:
"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne
omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.
Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät
järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi
järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin
koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis
rahasta.
Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta,
niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei
luovu lapsikasterituaalista. Koska siis
kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan
lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin,
että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä
johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta
kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä
toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu
eikä historia alkukristillisenä apostolisena
tapana.
Valitettavaa "kirkollisessa
lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että
lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot
ovat usein vain kääntymättömien vauvana
kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on
"valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.
Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole
raamatullisesti kastettu, koska Raamatussa kaste
merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi
tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen
opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.
Jeesuksen antamissa lähetyskäskyissä on selvä
toimintaohje, Matt 28:19, Mark 16:15-16, jonka
mukaisesti ensin tehdään opetuslapsia
julistamalla evankeliumia, ja sitten heidät
(ymmärtävässä iässä olevat uskoon tulleet
opetuslapset) raamatullisesti kastetaan
upottamalla veteen. Näin myös apostolit toimivat
ja kastoivat vain ne ihmiset, jotka olivat
ottaneet Sanan vastaan, Apt 2:40-41. Tämä sulkee
pois kaikki "kätilöopistot"!
Kreikan kielen tuntijat ovat yksimielisiä siitä,
että sana kastaa johtuu teonsanasta "baptidsoo",
joka merkitsee upottaa. Upotuskasteessa tarvitaan
runsaasti vettä. Tämä ilmeneekin Raamatun
kastekertomuksista. Joh 3: 23, Apt 8: 38-39.
Viimemainitun kirjoituksen sanonnat "astuivat
veteen" ja "astuneet ylös vedestä" ei jätä
tulkinnanvaraa siitä millaisesta kastetavasta oli
kysymys Raamatun päivinä.
Mistä siis koko niin sanottu epäraamatullinen
lapsikaste voi olla kotoisin, jos UT ei sitä
ollenkaan tunne?
Tähän saamme vastauksen professori R. M.
Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan
historia", sivulta 336:
"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien
kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa
lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle,
otettiin
sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan
suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös
nimenantaminen."
Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:
"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen
ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista
selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi
lasta vedellä jaantoi sille nimen."
Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä
lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi
Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä
olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista
toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta,
mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja
pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä
yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on
pakanallinen pakanoiden pakanariitti.
Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi
kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?
Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin
ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan
HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!"
(Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef.
2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh.
1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET
VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN
LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."
Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista
lapsikasteluopin epäraamatulliseksi
osoittamistakin.
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen
korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan
(sivulla 93):
"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin
kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä,
että lapsikaste olisi ollut käytännössä
alkuseurakunnassa, puuttuu."
Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa
"Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:
"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ...
Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis
Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa
mitään."
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):
"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste
tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo
ulkonaisestikuvasi kuolemista."
Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa
teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II
palsta 123):
"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa
kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä
vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista
ja uuden sijalle tulemista."
Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:
"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä
kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita
nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen
käyttöä."
Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä
kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos
lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta
peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä
kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä
Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!
Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta
Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen
Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä
tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen
johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin
ja järjestelmään?
Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista
lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat
hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten
edessä viimeisellä tuomiolla!
Raamatussa evankeliumi julistettiin aina
kuulijoille, jotka olivat ymmärtävässä iässä,
jotta he voisivat ottaa uskossa Jeesukseen
vastaan syntien anteeksiantamuksen ja tehdä
parannuksen synneistään: uskoa Jeesukseen
Kristukseen henkilökohtaisesti: evankeliumin
kuultuaan uskoon tullut Stefanas ja hänen
perhekuntansa, jonka Paavali sitten kertoi heidän
uskoon tultuaan kastaneensa, antautui pyhien
palvelukseen 1 Kor 1:15-17,16:15. Jos et tiedä
vielä, niin pienet vauvat eivät antaudu pyhien
palvelukseen vaan aina palveltavaksi.
Korneliuksen huonekunnan kasteesta kerrottaessa,
Apt 10: 44-48, ilmenee myös selvästi, että
vesikaste suoritettiin vasta sitten, kun
kastettavat, jotka olivat Korneliuksen varta
vasten tilaisuuteen kutsumia, ensin olivat
tulleet uskoon, Apt 15: 8-9.
Samoin vanginvartija ja hänen perheensä oli ensin
tullut Jeesukseen uskovaksi evankeliumin
kuultuaan, ja sitten hekin vasta ottivat kasteen.
Apt 16:25-34.
Purppuranmyyjä Lyydia ja hänen
palvelusväkensäkin, jotka uskoivat Jeesukseen
kuultuaan evankeliumin, ottivat uskoon tultuaan
kasteen. Apt 16:12-15.
Krispus ja hänen perhekuntansa uskoivat Herraan
kuultuaan evankeliumin, ja hekin ottivat kasteen
Apt 18:7-8.
Raamatussa on yksiselitteisesti, että ensin
tultiin raamatullisesti uskoon ja sitten mentiin
raamatullisesti raamatulliselle upotuskasteelle.
Pyhä Raamattu ei tunne lapsikastelurituaalia. Jo
Urho Muromakin aikoinaan totesi, että "helvettiä
lapsikasteopilla täytetään!"
Ei kasteella ole pelastavaa voimaa - oli se sitten
pakanallinen lapsikastelu tai Raamatullinen
uskovien upotuskaste.
Kaste on vain symboli, merkki syntien
tunnustamisesta ja parannuksen tekemisen halusta.
Höpinät kasteen ja sakramenttien pelastavasta
voimasta voidaan saman tien hylätä taikauskona.
Kastetta tulee aina edeltää halu parannuksen
tekemisestä ja Kristuksen ottamisesta elämän
Herraksi.
Kun tuo halu tulee ihmiseen, hän haluaa
"juhlistaa" ja "sinetöidä" sen kasteella. Itse
kasteessa ei sen sijaan ole mitään maagisia
taikavoimia.
On äärimmäisen huvittava lukea vauvakastelua
puolustavia tekstejä. Selittelyn makua niissä
totisesti on. Paljon joudutaan järkeilemään.
Nämä selitykset osoittavat kuinka kauas
Raamatusta on menty. On silti syytä jatkaa
Raamatun tutkimuksia. Asia on silti vakava.
Hyväksyessä vauvakasteen sekoitetaan pelastukseen
synergismiä. Ikään kuin ihminen voisi
uudestisynnyttää itsensä kasteen ottamalla.
Uudestisyntyminen ei ole tahdon asia vaan Jumalan
teko pimeydessä vaeltavalle ihmiselle. Tuuli
puhaltaa missä tahtoo.
Vauvakastelussa vanhempien tahto ratkaisisi
vauvan uudestisyntymisen. Lisäksi voitaisiin
tietää etukäteen uudestisyntymisen paikka ja
hetki. Oi Jumalani kuinka kärsin kun luen Sanan
vastaisia sepustuksia, mutta onneksi täällä on
ollut ihan hyviä kirjoituksiakin.
On syytä rukoilla, että Jumala avaisi ymmärrystä
Sanaansa, jotta voisimme hyljätä
lapsikasteluharhaoppipäätelmät. Sanan miekka
kyllä paljastaa harhat. Onnea vain
monimutkaisille selityksille kasteenarmosta ja
vauvakasteluista. Toki monet vauvakasteluttajat
ovat vilpittömiä, mutta heidän oppinsa on
vaarallinen ja väärä.
Kasteen ottaminen on muuten Kristuksen
kuuliaisuutta eikä omaa kuuliaisuutta. Se
todistaa uskosta.
Raamatun yksinkertainen oppi on, että
uudestisyntynyt uskoon tullut ihminen ottaa ns.
raamatullisen uskovien kasteen.
Jumala ei ole perustanut sellaista kirkkoa, joka
"kehittäisi" oppia ohi/yli HÄNEN SANANSA!Jumalan
säädöksiä ei ole tarkoitettu muuttumaan, vaan
säilymään sellaisinaan, kuin on kirjoitettu! Jos
opit muuttuvat aikojen kuluessa, EI OLE KYSYMYS
KEHITYKSESTÄ, VAAN EKSYMISESTÄ! ON MENTY OHI/YLI
(1Kor4:6) KIRJOITUSTEN!
Jokainen, joka haluaa, voi päästä selvyyteen
Raamatun kasteopista lukemalla itse Raamattua,
erikoisesti Apostolien tekoja.
Raamattu osoittaa kiistattomasti, että
ensimmäisen kristillisen vuosisadan seurakunnissa
oli käytännössä vain uskovien upotusvesikaste
vastoin pakanuudesta ammentaneen kirkon
epäraamatullisia perinnäissääntöjä ja taikamenoja.
Vauvojen kastamista perustellaan joskus sillä,
ettei Raamattu missään suoranaisesti kiellä sitä.
Kuitenkin voidaan esittää ainakin kuusi syytä,
miksi kyseinen toimenpide on ristiriidassa
Raamatun kanssa:
1. Se on ristiriidassa opetuslapseuden kanssa.
Jeesus sanoi: "Jos te pysytte minun sanassani,
niin te totisesti olette minun opetuslapsiani",
(Joh.8:31).
Jeesus ja apostolit opettivat uskovien
upotuskastetta. Raamattu ei missään mainitse
muunlaista kastetta.
2. Se on ristiriidassa lasten asemaa koskevan
Jeesuksen opetuksen kanssa.
Vapahtaja siunasi lapsia sellaisinaan ja asetti
heidät esikuviksi Jumalan valtakunnan
perillisistä. Pyrkimys muuttaa lasten asemaa
(kasteen avulla) joksikin muuksi on Jeesuksen
opetuksen vastaista.
3. Se on ristiriidassa uskoontulossa tapahtuvan
uudestisyntymisen kanssa.
Lapsikasteen yhteydessä opetetaan tiedostamatonta
uudestisyntymistä. Se oli kuitenkin kaikilla
Raamatun henkilöillä uskoontulon yhteydessä
tapahtunut tietoinen kokemus Pyhän Hengen (Ef.
1:13) ja Kristuksen vastaanottamisen kautta (1.
Piet. 1:23).
4. Se on ristiriidassa parannuksenteon eli
mielenmuutoksen kanssa.
Kaste kuuluu tämän parannuksenteon yhteyteen
(Ap.t. 2:38).
5. Se on ristiriidassa Jumalan
pelastusjärjestyksen kanssa.
Sana sanoo:"Anna kastaa itsesi", ei lapsesi.
Lapsena toimitettu kastelu on myöhemmin
suoranainen
este uskoontulolle ja parannuksenteolle, kun
siihen turvataan. Siitä tulee ongelma lapselle
myös myöhemmällä iällä, kun omakohtainen usko ja
raamatullisen kasteen ottaminen käy
ajankohtaiseksi.
6. Se on ristiriidassa Raamatun
seurakuntajärjestyksen kanssa.
Seurakunnan kasvu luonnollisen syntyvyyden
perustalla tapahtuivain Vanhan testamentin
Israelissa, ei enää Uuden testamentin
seurakunnassa, johon kuulutaan omakohtaisen uskon
ja hengellisen uudestisyntymisen perusteella.
Seurakunnan jäseneksi ottaminen kasteen kautta
luonnollisen syntymän perustalla johtaa maailman
ja seurakunnan tietoiseen sekoittamiseen.
On vain yksi oikea raamatullinen kaste.
Sana yhdestä kasteesta ei merkitse sitä, etteikö
kastetta voisi suorittaa uudelleen, mikäli sitä
ei aiemmin ole toimitettu Raamatun mukaisesti.
Paavali itse kastoi efesolaiset uudelleen, vaikka
juuri heillehän kirjoitti että on vain "yksi
Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5). Apostoli
oli tarkka.
Vain se seikka, ettei efesolaisia oltu kastettu
oikeaan nimeen, vaikka he olivat uskovia ja
opetuslapsia, sai hänet uusimaan kasteen(Ap.t.
19:1-6).
Samassa yhteydessä on kirjoitettu myös: Yksi
usko. Jos sinulla aiemmin on ollut uskomuksia,
jotka poikkeavat raamatullisesta uskosta, se ei
kuitenkaan merkitse ettetkö nyt saisi uskoa
uudelleen oikein.
Siinä on kirjoitettu myös: Yksi Herra. Jos
sinulla on ollut vaikka kymmenen erilaista herraa
aikaisemmin, sekään ei merkitse, ettetkö nyt
voisi ottaa omaksesi uutta Herraa, Jeesusta
Kristusta.
Samoin jos sinulle on aiemmin tehty jokin muu
toimitus kuin Herran Jeesuksen asettama uskoviksi
tulleiden upotuskaste, se merkitsee sitä, että
sinua ei vielä koskaan ole kastettu tällä
Raamatun Sanan mukaisella yhdellä kasteella.
Ohjeena kastekysymyksessä tulee olla ainoastaan
Uuden Testamentin opetus ja käytäntö.
Ihmisten pakanalliset ja taikauskoiset tulkinnat
ja historiallinen kehitys ovat jättäneet jälkensä
kaikkeen, mutta myöhempien vuosisatojen kehitys
ei saa olla ohjaamassa myöskään
kastekäsitystämme.
Pysyäksemme Raamatullisessa kasteessa, meidän on
löydettävä sen teologia ja käytännön toteutus
Raamatusta. Muussa tapauksessa se jäisi ilman
raamatullista arvovaltaa, eikä sitä näin ollen
voitaisi pitää raamatullisena kasteena.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tällaista pakkosyöttämistä näille palstoille on nähty aikaisemmin. Mitä oikein yrität saada aikaan?
Ja sitäpaitsi kristinuskolle varhaisten "kirkkoisien" omissa kokouksissaan tekemät "tarkennukset" ja uudet opit ovat kristityille tärkeämpiä kuin se Raamattussa sanotaan. Ja yksi tällainen opetus on lapsikaste. Toinen jolle ei raamatullista tukea kunnolla löydy on esim. kolminaisuus vastustat varmaan sitäkin sitten :)
Jos luterilaisena pitäydyt Lutherin "oppiin"
kastekysymyksessä, niin voit lukea mielen virkistykseksesi Martti Lutherin saarnan kirkkopostillasta kolmantena sunnuntaina
loppiaisesta, jossa Luther sanoo seuraavaa
lapsikasteesta:
"...Usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan
kautta. Pienet lapset nyt eivät kuule eivätkä
ymmärrä Jumalan sanaa, joten heillä ei voi olla
omaa uskoaan.
Tähän kysymykseen ovat korkeakoulujen
viisastelijat ja paavin lauma sepitelleet
seuraavan vastauksen. Pienet lapset kastetaan
ilman omaa uskoa, nimittäin seurakunnan uskon
varaan, jonka kummit kasteessa
tunnustavat; sen perusteella annetaan lapsille
kasteessa kasteen voimasta ja vaikutuksesta synnit
anteeksi ja heihin vuodatetaan armon kautta oma
usko, niin että uusi lapsi syntyy vedestä ja
Pyhästä Hengestä.
Mutta JOS KYSYTÄÄN PERUSTUSTA SELLAISEEN
VASTAUKSEEN JA MISTÄ SIITÄ RAAMATUSSA PUHUTAAN,
NIIN HAVAITAAN SE PIMEÄKSI SAVUPATSAAKSI, tai
osoittavat he meille tohtorinhattuaan sanoen:
Me olemme korkeasti oppineita tohtoreita, ja
koska me niin sanomme, on se oikein, eikä siinä
pitempiä puheita tarvita. SAMOIN EI KAIKELLA
HEIDÄN MUULLAKAAN OPILLAAN OLE MITÄÄN
PERUSTUSTA KUIN HEIDÄN OMAT UNELMANSA JA
MIETTEENSÄ.
Ja kun he parhaisiin varuksiinsa pukeutuvat, niin
paiskaavat he esiin jonkun tukasta vedetyn
lauseen P. Augustinuksesta tai jostain muusta
pyhästä isästä.
MUTTA TÄMÄ EI RIITÄ MEILLE SELLAISESSA ASIASSA,
JOKA KOSKEE SIELUJEN AUTUUTTA, SILLÄ SEKÄ HE ETTÄ
KAIKKI PYHÄT ISÄT OVAT OLLEET IHMISIÄ. KUKA MINUA
TAKAA JA VAKUUTTAA, ETTÄ HE OVAT OIKEASSA? KUKA
SIIHEN USKALTAISI JA SEN PERUSTUKSELLA VOISI
KUOLLA, KOSKA HE PUHUVAT SITÄ ILMAN RAAMATTUA JA
JUMALAN SANAA?
Pyhät sinne ja pyhät tänne; jos asia koskee minun
sieluni iankaikkista kadotusta tai autuutta, en
minä voi luottaa kaikkiin enkeleihinkään enkä
pyhiin, puhumattakaan yhdestä tai kahdesta
pyhästä, ellei minulle osoiteta Jumalan sanaa ...
Tämän he ovat edellisestä mielipiteestä johtaneet
arvellessaan, että pienet lapset muka ilman
uskoa, ainoastaan kasteen vaikutuksesta ja
voimasta, saavat armon, kuten he
uneksivat ... Kavahda tällaista myrkkyä ja
eksytystä, vaikka sen kaikki isät ja
kirkolliskokoukset olisivat
oikeaksi hyväksyneet, sillä SE EI PIDÄ PAIKKAANSA
EIKÄ SILLÄ OLE MITÄÄN PERUSTUSTA RAAMATUSSA, vaan
se on paljasta ihmisten mietelmää ja unelmaa. Sen
lisäksi se on ilmeisessä RISTIRIIDASSA edellä
olevan peruslauseen kanssa, jossa Kristus sanoo:
' Joka uskoo ja kastetaan' jne. ja josta saadaan
lyhyesti päätökseksi: KASTE EI AUTA KETÄÄN, EIKÄ
SITÄ TULE KENELLEKÄÄN ANTAA, JOKA EI OMASTA
PUOLESTAAN USKO ... PAREMPI OLISI OLLA YHTÄKÄÄN
LASTA KASTAMATTA, kuin tuolla tavalla ilvehtiä ja
leikitellä Jumalan sanan kanssa ... ikäänkuin
Jumala olisi joku epäjumala tai narri ... ja
sitten sanovat lapset kastettavan Jumalan
valtakuntaan ensimmäisessä ja kolmannessa
merkityksessä, toisin sanoen: heitä ei kasteta,
jotta he sen kautta tulisivat autuaiksi ja
saisivat synnit anteeksi, vaan otetaan
kristikunnan yhteyteen ja saatetaan
evankeliumiin. Kaikki tämä ei mitään
todista, vaan on heidän OMAA SEPUSTUSTAAN. ...
Ellemme nyt paremmin voi tähän kysymykseen
vastata ja todistaa, että pienokaiset lapset
uskovat ja että heillä on oma usko, niin ON MINUN
USKOLLINEN NEUVONI JA RATKAISUNI SE, ETTÄ MITÄ
PIKEMMIN SEN PAREMPI, LAKATTAISIIN YHTÄKÄÄN LASTA
KASTAMASTA, JOTTA EMME AIVAN TURHANPÄIVÄISELLÄ
ILVEILYLLÄ JA HULLUTTELEMISELLA PILKKAISI JA
LOUKKAISI JUMALAN KORKEASTI YLISTETTÄVÄÄ
MAJESTEETTIA."
Näin siis uskonpuhdistajaksi kutsuttu Martti
Luther.
Luther on tässä saarnassaan uskollinen SANALLE, ja
kerta kaikkiaan upeasti ja kunnioitettavasti
"teilaa" lapsikasteluharhaoppilahkojärjestelmän
eksytyksen!
Ja oikein Martti Luther siinä kerta kaikkiaan
tekeekin, sillä Raamatun mukaan syvin ero ihmisten
keksimän perinnäissäännön: lapsikastelun ja
raamatullisen ja apostolisen uskovien kasteen
välillä on siinä, että lapsikastelu asetetaan
ristin sovituksen tilalle: Jeesuksen Kristuksen
tilalle!
Raamatun mukaan kuitenkin Jeesuksessa
Kristuksessa AINOASTAAN tarjotaan maailmalle ARMO:
SYNTIEN ANTEEKSISAAMINEN! RAAMATUN MUKAAN
JEESUKSEN NIMESSÄ ON VAIN MEIDÄN PELASTUMINEN EIKÄ
LAPSIKASTELUSSA.
USKO TULEE KUULEMISESTA, KUTEN RAAMATTU, SANA
(ROOM. 10:17) OPETTAA EIKÄ MISSÄÄN
TAPAUKSESSA PAKANALLISESTA IHMISKEKSINNÖSTÄ:
IHMISTEN PERINNÄISSÄÄNNÖSTÄ: LAPSIKASTELUSTA!
Jaak. 1:18, Room. 5:1,2, Joh. 1:12-13, 1
Kor.4:15,Ef. 2:8-9.
Jeesus Kristus vastasi sellaisille, jotka
tahtoivat tehdä Jumalan tekoja: Joh. 28-29!EI
VIITTAUSTAKAAN LAPSIKASTELUUN!
Lutheristä on kuitenkin valitettavasti
todettava, että Lutherin oli perin vaikeata,
uskollisena katolisen kirkon poikana, selvitä
kasteasiasta, jota hän ei sanokaan saaneensa
Jumalalta, kuten vanhurskauttamisoppia, vaan
PAAVILTA! (GAL.KIRJ. SEL. SIVU 100, SLEY 1932)
Ja on lisäksi todettava, että Lutherin tekstit
muilta osin kasteeseen liittyen ovat sellaista
huopaamista ja soutamista vastoin sitä, mitä hän
on kirkkaasti Raamatun mukaisesti saarnannut
kolmantena sunnuntaina loppiaisesta, että ne
voidaan liittää "sepustuksien" alle, kuten hän
tuossa saarnassaankin sanoo.
"Kasteen armosta" puhuvat paavilaiset ja
heidän hengenheimolaisensa, jos lukevat Raamattua,
tulevat huomaamaan, että sellaista käsitettä EI
NÄET OLE RAAMATUSSA!: SEKIN ON IHMISKEKSINTÖ!
Mistään Raamatussa EI ILMENE SUORAAN TAI
EPÄSUORASTI, ETTÄ LAPSIKASTELU TOIMITUKSENA (EX
OPERE OPERATO) VÄLITTÄISI JUMALAN ARMOA! SEN
TÄHDEN PUHE (Martti Lutheria lainatakseni:
sepustus!) "kasteen armosta" on vieras Kristuksen
evankeliumille.
Huomaa, että katolinen kirkko ja siitä lähteneet
hengenheimolaiset ovat omaksuneet sen
lempikäsitteekseen, jolla he johdattavat sielunsa
kadotukseen hitaasti, mutta varmasti. Uusi
katekismuskin opettaa (Artikla 35), että kaste
pelastaa, ja parannusta ei tarvita, koska
lapsikastelu riittää jne.
Lutherin kastekäsitys on sellaista sekasotkua
muualla hänen tuotannossaan, että on vain
todettava, että Luther luopui siitä
ajatuksestaan, joka edellä on tullut esiin
hänellä: kasteen on ehdottomasti oltava uskovien
kaste.
Isossa katekismuksessaan Luther sitä vastaan
sanoo:
"Sitten sanomme edelleen: Meille ei ole
ensisijaisen tärkeää, uskooko kastettava vai eikö
usko, -kaste ei silti muutu vääräksi. Kaikki
riippuu Jumalan sanasta ja käskystä. Tämä on
tosin koko lailla voimakkaasti sanottu, mutta se
perustuu täysin siihen, mitä olen lausunut: kaste
on ainoastaan vettä ja, Jumalan sanaa; nämä ovat
toistensa ohella ja kanssa, toisin sanoen: kaste
on oikea, kunhan vain sana on veden ohella,
vaikkei siihen usko liittyisikään."
Luther perustelee tätä näkemystään:
"Pysyyhän kulta kultana siitä huolimatta, että
sitä kantaa synnillinen ja häpeällinen portto".
Tuo Lutherin sepustus on todellakin vain
ihmiskeksintöä ja sepustusta ja vailla Raamatun
perustaa. Luther pitää lapsikastelua vaikuttavana
jo ilman uskoakin.
Luther myös tuo esille toisaalla
päinvastaisenkin Raamatun vastaisen harhansa
"vaikka et olisikaan kastettu, niin jos uskot,
että olet kastettu, niin olet kastettu."
Lutherilla on sellaisia keinotekoisia
lapsikastelusepityksiä, että ne on hylättävä
epäraamatullisina harhaoppeina.
Henkilökohtaisen uskon vaatimuksestaan huolimatta
Luther ei hylännyt pakanallista paavilaista
lapsikastelua.
Hän selvisi ongelmasta selittämällä, että
sylilapsi saa uskon kummien esirukouksen kautta.
Luther torjui ensin kirkkoisien näkemykset
ihmismielipiteinä, mutta laati sitten tilalle
omat mielipiteensä. Niitä esittäessään hän totesi:
"Sentähden päätämme ja vastaamme tähän näin..."
Lisäksi kastetoimituksen yhteydessä kastettavalle
esitettävät kysymykset Luther peri myös paavin
kirkolta.
Ensin kysyttiin henkilökohtaista uskoa
Jeesukseen, sitten kasteen vapaaehtoista
vastaanottamista. Nämä kysymykset ovat vahva
todiste siitä, kenelle kaste on alunperin aina
annettu.
Kysymykset oli tehty alkuaan sellaisille, jotka
pystyivät itse vastaamaan niihin. Vaikka kaste
muuttui lapsikasteluksi, toimituksen ulkonainen
muoto säilyi kysymyksineen.
Myöhemmässä vaiheessa Luther muutti
kantaansa jyrkästi, kun hän joutui tekemisiin
sellaisten kanssa, jotka olivat uskovien kasteen
kannalla. Kun näiden opetukset alkoivat saada
laajaa kannatusta, Luther ja Melanchton säätivät,
että lapsikasteluopin hylkäävät tuli tuomita
kuolemanrangaistukseen. Ja lapsikasteluoppia
vahvistettiinkin sitten murhaamisin ja
peloitteluin kautta Euroopan.
Se miten lapsikasteluoppia sitten
julistettiin, paljastaa vähintäänkin sen, mistä
lähteestä lapsikasteluoppi on kotoisin.
Lapsikasteluharhalahko-oppi on saatanasta eikä
Raamatun Jumalasta.
Martti Luther, ”uskonpuhdistaja” joka oli kerettiläinen
Jumala on antanut Pyhän Raamatun olemaan ylin auktoriteetti mitä oppiin, moraaliin, uskoon, uskonnollisuuteen jne. tulee. Raamattu on absoluuttinen totuus kirjallisessa muodossa, annettu Jumalan Hengen inspiraation kautta pyhien ihmisten kautta. Se on täten jumalallinen kirja, pyhä, sekä tästä syystä absoluuttisen erehtymätön ja virheetön, ja ristiriidaton. Pyhiin Kirjoituksiin tulee verrata opit ja opetukset, sekä niiden valossa koetella uskonnolliset opettajat, julistajat.
”Lain tykö ja todistuksen tykö, elleivät he puhu tämän sanan mukaan se on koska heillä ei ole aamunkoittoa” (Jes.8:20, vrt. Biblia, Kuningas Jaakon K.).
”Jos joku on opettamassa eri oppia, eikä pitäydy niihin Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin, eikä siihen oppiin [joka on] jumalisuuden mukaan, hän on tullut ylpeydestä paisuneeksi, eikä ymmärrä mitään…” (1Tim. 6:3-4a).
Tässä on Raamatullinen perustus koettelemiselle, sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista. Muitakin jakeita on olemassa. Raamattu on yhtenäinen ja ristiriidaton kokonaisuus, ja Raamattu selittää itseään. Mies nimeltä Martti Luther vaikutti 1500-luvun Saksassa, mutta hänen opetuksensa on levinnyt myös muihin maihin, aina nykyhetkeen saakka. Sentähden on aiheellista hieman tarkastella hänen opetuksiaan, ja koska Suomessa hän on jatkuvasti uskonnollisten ihmisten suosikkiopettaja. Häntä usein ylistetään väkevänä reformaattorina, ”uskonpuhdistajana”. En kiistä etteikö Luther olisi puhunut jotain totuuksia, ja sen tiedän että hänen Raamatunkäännöksensä on arvostettu ja pidetään sangen onnistuneena käännöksenä. Mutta kuitenkin karvas totuus hänestä on että hän oli harhaoppinen ihminen, kerettiläinen. Tämä on loppupäätelmä kun hänen opetuksensa vertaa Pyhän Raamatun kokonaisilmoitukseen (Jes. 8:20, 1Tim. 6:3-4, ks. yllä). Kun näin tekee ilmenee selvästi että Luther opetti (ihmis-) oppeja jotka olivat ilmiselvästi ristiriidassa Pyhien Kirjoitusten kanssa. Ja tällaisesta Jumala selvästi lausuu että sellainen opettaja ”on ilman aamunkoittoa”, sekä ”on tullut ylpeydestä paisuneeksi, eikä ymmärrä mitään”. Vielä Johannes sanoo että sellainen on sekä antikristus (2Joh.7) että antikristuksen hengestä (1Joh.4:3), ja villitsijä (2Joh.7), ynnä että on ilman Isää ja Poikaa (2Joh.9). Tämä on vakava sana. Luettelen joitain Martti Lutherin laittomia (Raamatun kokonaisilmoituksen vastaisia, epäraamatullisia) ja turmiollisia harhaoppeja.
1. Että Raamattu opettaisi että uusi syntymä olisi vesikasteen kautta, yleensä vauvapirskotuksen kautta
2. Että Raamattu opettaisi että Kaikkivaltias Jumala vanhurskauttaa syntisiä edessään subjektiivisen sydämen uskomisen kautta tai perusteella
3. Kuvakiellon pois jättäminen katekismuksestaan, ja kymmenennen käskyn kahtia halkaiseminen että lukumäärä yltäisi kymmeneen
4. Että Jumalan inspiroitu sana opettaisi ehdollista pelastuksen pysyvyyttä niiden kohdalla joille Jumala on suonut uuden syntymän, eli että Raamattu opettaisi että olisi mahdollista ylhäältä synnytettyjen langeta pois Jumalan armosta ja joutua kadotukseen
5. Että Jumalan sana opettaisi että Jeesus Kristus Nasaretilainen sovitti Golgatan ristillä jokaisen Aadamin jälkeläisen
6. Että Raamattu opettaisi Jeesuksen Kristuksen ihmisyyden olevan kaikkialla läsnäoleva, vrt. Lutherin konsubstantiaatio-oppi
Ylläolevat ovat soteriologisesti (pelastusopillisesti), kristologisesti (koskien Krisuksen Persoonaa ja työtä), sekä teologisesti (jumaluusopillisesti) katsottuna ristiriidassa Jumalan erehtymättömän ja auktoritatiivisen sanan kanssa, ja täten harhaoppeja, ts. omavaltaisesti valittuja uskomuksia/oppeja (hairesis) joilta puuttuu Raamatullinen perusta ja auktoriteetti.
On aiheellista tarkastella näitä oppeja yksi kerrallaan.
1. Luther opetti kerta toisensa jälkeen että vesikaste on välttämätön uudelle syntymälle, että Jumala soisi uuden syntymän kastehetkellä, ja että itse kastevesi on jollain tapaa välttämätöntä kyseiselle hengelliselle syntymälle.
”Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka SEN KAUTTA UUDESTI SYNNYTTÄÄ sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa SYNTISI ANTEEKSI ja tekee sinut autuaaksi.” (Lutherin opetuksia kasteesta, 10 luku ”Kasteessa Uuudestisynnytään”)
”Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta.
"jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTISYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään?
Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua? Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. ("joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ..")” (ibid.)
Näin Luther, ynnä hänen seuraajansa. Raamatun Kaikkivaltias Herra Jumala opettaa pyhässä sanassaan seuraavasti...
” Jotka eivät veristä, eivätkä lihan tahdon perusteella, eivätkä miehen tahdon perusteella, vaan päinvastoin Jumalasta tulivat synnytetyiksi.” (Jh. 1:13)
Pyhä Henki tässä opettaa että uusi syntymä ei tule perimän kautta (haimatôn – veristä, monikko), eikä turmeltuneen ihmisyyden (lihan) tahtomisen perusteella (Kreikk. ek – ilmaisee lähdettä, vrt. –sta … ”tahdo -sta”; vrt. Eng. ”of”, ”out of”, ”from”, ”by”, ”on basis of” – ” on the basis of [the] desire of [the] flesh”). Eikä myöskään ”miehen tahdon perusteella (ek)”, tarkoittaen että miespuolisen saarnaajan tahdon välityksellä tai perusteella tai kautta ei tapahdu jumalallista uutta syntymää ylhäältä. Pyhä Henki tarkoittaa tässä ensi kädessä Jumalan kutsumia todellisia sanan saarnaajia, Jumalan johdattamia Raamatullisen Evankeliumin julistajia, jotka Raamatun mukaan ovat miespuolisia, vrt. Paavali, Pietari, Barnabas jne. Ei edes näiden jumalisten miesten tahto voinut edesvaikuttaa kenenkään kuulijan uutta syntymää, eivätkä he tahtomisellaan kyenneet vaikuttamaan Jumalan päätöksiin (”tahdon perusteella”/”tahdosta”) koskien keitä Hän uudesti synnyttäisi (ja keitä jättäisi kuolleeseen tilaansa). Näiden kolmen negatiivisen sanan jälkeen Kristuksen Henki positiivisesti toteaa ”vaan päinvastoin (alla) Jumalasta (ek – lähde, alkulähde, vrt. –sta; Theoû – Jumala, genitiivi) tulivat synnytetyiksi” (egennêthêsan – aoristi, passiivi; Eng. ”were begotten”). Voimakas negaatio ”alla”, ”vaan päinvastoin”, selvästi tukee sitä totuutta että Jumala yksin on Hän joka suverenisesti ylhäältä uudesti synnyttää eivätkä ensimainitut millään osallistu siihen eivätkä kykene vaikuttamaan sitä, saati että kykenisivät vaikuttamaan Jumalan tahtoon niin että se tulisi toteen jonkun kohdalla (jota Hän ei ole valinnut pelastukseen Kristuksessa ennen maailman perustusta, Efe. 1, Room. 9). Raamatun selvä opetus on että Jumala on täysin suvereni, ja luoduista riippumaton mitä uuteen syntymään tulee. Tämän sovellus on että esim. joku nk. ”pappi” tai ”rovasti” ei voi vauvakastetoimituksillaan (kastevesi plus saarnattu sana) edesvaikuttaa jonkun kauttaaltaan turmeltuneen vauvan uutta syntymää, yhtä vähän kun auton peseminen tekee sitä (autoa) hengellisesti eläväksi, yhtä vähän kuin kissanpennun kasteleminen saisi aikaan sen uutta syntymää. Samaten kyseinen jae opettaa että kukaan ei ns. ”synny kristityksi” (”veristä”). Vielä se opettaa että ”lihan” (turmeltuneen ihmisyyden, ei uudesti synnytetyn ihmisen) haluamisen tai tahdon, tahtomisen, (vrt. ns. ”ratkaisu”) perusteella tai kautta ei tapahdu uutta syntymää ylhäältä. Viimeksi mainittu täysin kumoaa Arminiolaisten (Vapaa Tahto-laisten) harhaoppia että ihmisen on tehtävä ns. ”uskonratkaisu” (”Jumalan puoleen”) että ”uudestisyntyisi”. Surullinen totuus on että väärät uskovat ja uskonnollismieliset eivät tahdo uskoa että Jumala on kauttaaltaan suvereni ja riippumaton mitä syntisten pelastukseen, tässä uuteen syntymään, tulee, että Hän toimii yksin, ja tahtoo ja päättää yksin ketä synnyttää ylhäältä, ja milloin ja missä.
Joh. 3:3. *Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: Totisesti, totisesti, minä sanon sinulle: Ellei joku tule synnytetyksi ylhäältä hän ei todellakaan ole kykenevä näkemään *Jumalan *valtakuntaa.
4. *Nikodemos sanoo hänelle: Kuinka ihminen on kykenevä syntymään ollessaan vanha? Ei kai hän ole kykenevä menemään sisälle *äitinsä *kohtuun toistamiseen ja tulla synnytetyksi?
5. *Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti, minä sanon sinulle; Ellei joku tule synnytetyksi vedestä ja Hengestä hän ei todellakaan ole kykenevä käymään sisälle *Jumalan *valtakuntaan.
6. Mikä on syntynyt lihasta on liha, ja se mikä on tullut synnytetyksi *Hengestä on henki.
7. Älä sinä hämmästele että sanoin sinulle: On tarpeen teidän (umâs – monikko) tulla synnytetyksi ylhäältä.
8. *Henki (Kr. pneûma) puhaltaa (tai, henkäisee – Kr. pnei) missä Hän tahtoo, ja Hänen äänensä sinä kuulet, mutta kuitenkaan et ole tiennyt mistä Hän tulee ja mihin Hän vetäytyy. Näin on jokainen joka on tullut synnytetyksi *Hengestä. (* = määr.artikkeli)
Ylläolevan kontekstin (asiayhteyden) 5. jae on yleensä Lutherilaisten ja muiden kasteen uudestisynnytämis-opin [Eng. Baptismal regeneration] vahvimpia (näennäisesti) aseita. He otaksuvat sanan ”vedestä” (ex hudatos) tarkoittavan kasteen riittiä. Se on juuri sitä, olettamus. Jae ei sano ”kasteesta ja Hengestä”. On aivan turha yrittää selittää kyseistä kohtaa ilman muun Raamatun apua (2Pie.1:20). Täytyy tulkita Raamattu Raamatullisesti, verraten Kirjoituksia toisiinsa. Rinnakkaiskohta joka selittää Jh. 3:5 on Tiit. 3:5; ” …uuden syntymän pesun ynnä Pyhän Hengen uudistamisen kautta.” Huomioi sama jumalallinen järjestys kuin Joh. 3:5:ssä; ensin vesi/pesu, sitten Henki. Huomaa myös että kohta ei sano ”uuden syntymän vesikasteen ynnä Pyhän Hengen uudistamisen kautta”, vaan ”pesun”. Tämä kohta ei myöskään irtonaisena todista että vesikasteesta olisi kyse, ja Joh. 3:5 valossa se ei todellakaan tee sitä. Jos Joh. 3:5:ssä Pyhä Henki olisi tarkoittanut kastetta sanalla ”vedestä” niin Hän olisi asettanut jonkun maallisen ja ei hengellisen asian (H2O) oman jumalallisen Persoonansa edelle (…Hengestä) mitä tärkeysjärjestykseen tulee koskien uutta syntymää. Eli Henki Jumala olisi sanonut koko Raamattua lukevalle maailmalle että H2O (vesikasteriitti/kasteen ”sakramentti”) on tärkeysjärjestyksessä numero yksi mitä uuteen syntymään tulee, ja Kaikkivaltiaan Jumalan kolmas Persoona on toissijainen tekijä. Pois se!! Olkoon Jumala totuullinen ja ihminen valhettelija, niinkuin on kirjoitettu: Että sinut vanhurskautettaisiin *sanomisissasi ja voittaisit kun sinut tuomitaan. (Room. 3:4). Sama Raamatullinen logiikka pätee Tiitus 3:5:een. Yksi on se syy miksi Henki pani Johanneksen ja Paavalin mainitsemaan vettä/pesua ennen Itseään, ja se on se että vesi (Joh.3:5), pesu (Tiit.3:5), merkitsee Kristusta, se on, että Kristuksen veren pesu (subjektiivinen – sisimmässä tapahtuvaa) on osa Raamatullista uutta syntymää. Sillä Kristus opettaa että Hengen tehtävä on kirkastaa Häntä, ja tässä näemme miten Henki molemmissa kohdissa näin tekee kun mainitsee pesua/vettä (Kristuksen veri) ennen Hengen uudistamista, täten ylläpitäen Kristuksen ensisijaisuutta Jumalan valitun kansan pelastuksessa. Nämä kaksi kyseistä kohtaa molemmat (ja yhdessä) opettavat että uudessa syntymässä on nämä kaksi aspektia; se on pesu (Kristuksen veressä, Pyhässä Hengessä) ja se on uudistus (vrt. ”ympärileikkaus ilman käsiä”) Pyhässä Hengessä. Eli Johannes ei opeta vesikastetta uuden syntymän instrumenttina (välineenä, välikappaleena), vaan hän opettaa (niinkuin Paavali) yhtä asiaa (ylhäältä syntymä) kaksine aspekteineen; yksi hengellinen suure jolla kaksi toisiaan täydentävää aspektia (näkökantaa). Tämä on sopusoinnussa Pyhän Raamatun kokonaisilmoitukseen kanssa mitä uuteen syntymään tulee.
Uudesta syntymästä käytetään Jumalan sanassa myös termejä ”sydämen ympärileikkaus”, ”eläväksi tekeminen” jne., mutta kyseisissä kohdissa Pyhä Henki käsittelee mainittua kahta aspektia uudesta syntymästä. Ja jos katsoo Joh. 3:5:en ympäröivää kontekstia niin ilmenee että Kristus kiteyttää 5. jakeen vaikeita sanoja (”vedestä ja Hengestä”) jakeissa 6. ja 8., viittaamalla ainoastaan Pyhän Hengen Persoonaan. Hän olisi voinut täsmentää sanomalla ”Mikä on syntynyt lihasta on liha, ja se mikä on tullut synnytetyksi vauvakasteesta on henki”. Näinhän Luther nähtävästi ymmärsi kyseisen kohdan, mutta jos Kristus olisi näin sanonut se olisi ollut ristiriidassa Raamatun muun opetuksen kanssa ja Hän olisi ollut syntinen. Pois se! Mutta Hän ei näin sanonut, vaan kiteytti viittaamalla yksinomaan Henkeen, mainitsematta ollenkaan kastetta (Kr. baptisma). Vielä, Kristuksen veren yhteydessä Raamattu usein käyttää sanaa ”pestä”, joten se on täysin harmoniassa sen kanssa mitä olen tuonut esille.
Jos H2O (vesikaste; Luther ja hänen kannattajansa) taistelee Kristuksen veren pesua vastaan (Raamattu) niin jomman kumman täytyy olla harhaoppi. Se mikä antaa kunnian Jumalalle ja Kristukselle on Raamatun Totuus ja jumalisuuden mukainen oppi (1Tim.6:3), ja se mikä aiheuttaa epäharmoniaa Raamatun tulkinnassa ja riistää kunniaa ja ensisijaisuutta (Kol. 1:18) Kristukselta (pelastuksen Alfana ja Omegana) on perkeleellinen valhe ja antikristillinen harhaoppi, suoraan sielunvihollisen (Saatanan) sydämestä, sillä hän on valheen isä, sekä valhettelijain isä. Eräs harhaoppisten ja väärien kristittyjen tavaramerkkejä on jatkuva jakeiden irroittaminen kontekstistaan ja Raamatun kokonaisilmoituksesta, niin että syntyy tulkinnallisia ristiriitoja ja se saa Raamatun näyttämään ristiriitaiselta kirjalta. He sanovat että on ristiriitoja sanassa mutta että ”täytyy vain uskossa ottaa vastaan” (omavaltaisesti omaksuttu oppi – hairesis, harhaoppi), ”eikä yrittää järkeillen selvittää kaikkia ristiriitoja” (ristiriitoja jotka väistämättä seuraavat epäraamatullista oppia, harhaoppia). Mutta Raamatun todistus on että sellainen ihminen joka opettaa ja uskoo harhaoppisesti ”ei ymmärrä mitään” ja ”on vailla aamunkoittoa”, ”ilman Isää ja Poikaa”, ”on antikristus ja villitsijä (kirj. eksyttäjä – planos)”, ”on tullut kieroutuneeksi ja tekee syntiä” jne.. Eli tällainen on vailla Raamatullista Jumalan antamaa uskoa ja on täten epäuskoinen. W E Best on Raamatullisesti ja viisaasti sanonut että ihminen jolla on harhaoppisia uskomuksia mitä Jumalaan, Kristukseen, pelastukseen jne. tulee EI PALVO (Jumalaa, Kristusta, Pyhää Henkeä). Tällainen ihminen on epäjumalan palvoja, sillä hän ei palvo Jumalaa Hengessä eikä TOTUUDESSA (Raamatullinen usko, oppi – yhtäpitävä Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa eikä ristiriidassa sen kanssa, vrt. Jes.8:20). Tällainen ihminen palvoo jumalaa joka ei kykene pelastamaan, sillä jos hän ei palvo Raamatun Jumalaa Totuudessa se näyttää että hän on vailla Raamatun Pyhää Henkeä, Kristuksen Henkeä, joka on myös Totuuden Henki. Ja jos hän ei palvo Jumalaa Pyhässä Hengessä hän ei myöskään ole kykenevä palvomaan Häntä totuudessa, ks. 1Joh.4:3.
Ei ole olemassa Raamatullista oikeaoppisuutta ilman Raamatun Pyhää Henkeä. Raamattu ei tunne termiä ”kuollut oikeaoppisuus”. Päinvastoin kuin mitä useimmat otaksuvat Fariseukset EIVÄT OLLEET oikeaoppisia. He olivat ehkä moraalisia, mutta eivät olleet Raamatullisesti oikeaoppisia, sillä he olivat ilman Jumalan rakkautta ja ilman Henkeä. Missä on Totuus (Raamatullinen oikeaoppisuus) siinä on myös Henki Jumala, sillä Hän on sen aikaansaaja. Missä on Herran Jeesuksen Kristuksen Henki siinä on palvontaa Totuudessa (Raamatullisesti oikeassa uskossa). Tämä on se mitä Johannes opettaa 1Joh.4:2-3, Joh. 4:23-24. Sanottuani nämä sanon vielä että palvonta Hengessä ja totuudessa on pelastuksen hedelmä, eikä koskaan eikä missään nimessä sen ehto, sillä Iankaikkisessa Liitossa ei ole ehtoja Jumalan valittujen pelastukselle, joka on heidän yksin Kristuksen tähden (Room. 5:19). Samalla se on totta, että missä ei ole tätä hedelmää – Jumalan ja Kristuksen palvontaa Hengessä ja totuudessa, siellä ei myöskään ole uutta luomusta eikä Kristuksen Henkeä, eikä myöskään Isää eikä Poikaa (2Joh. 9). Tästä Martti Luther oli surullinen esimerkki, niinkuin myös ne jotka uskovat hänen oppejaan, eli uskovat samaten kuin hän uskoi.
Lutherin väärä opetus uudesta syntymästä ja kasteesta on aika kattava ja laaja aihe. Hän kirjoitti paljon näistä asioista, ja olisin voinut siteerata häntä enemmän kuin mitä tein. En katso sitä nyt aiheelliseksi, vaikka tiedän että olisi ehkä aiheellista kirjoittaa pitempi kriittinen analyysi Lutherin kasteopista siinä missä se koskettaa suoranaisesti uutta syntymää. Jos ylhäältä minulle suodaan niin jatkan Lutherin harhaoppien tarkastelua toisella kerralla. Aamen.