Mikä on paavin merkitys ei-katolisille?
Paavin merkitys ei katolisille
taikauskoton
6544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei juuri mikään...
No nyt joutuu tarkastelemaan historiaa, paavi ja Katolinen kirkko on ollut voimakkaasti mukana maailman politiikassa, ja sen karvaat vaikutukset on saanut kokea monet. Muutamia kysymyksiä: Kuka vaikutti siihen, että Amerikan alkuperäisasukkaat melkeinpä juurittiin pois? Millä perusteilla afrikkalaiset ryövättiin Amerikkaan orjiksi sen jälkeen? Ketkä ovat olleet etunenässä alistamassa siirtomaita esim. Afrikassa ja puhdistaneet niiden rikkaudet siirtomaaherrojen taskuihin? Eli mikä osa katolisella kirkolla ja paaviudella on ollut esimerkiksi näissä historian tapahtumissa? Ja onko sellainen toiminta todella perusteltavissa Raamatulla?
Kyllä katolisen kirkon osuus noissa teoissa on ollut häviävän pieni, protestanttianglot ovat etunenässä riehuneet. Etelä-Amerikassa, mm. Paraguayissa, katolisen kirkon jesuiitat taistelivat alkuperäiskansojen puolesta orjuuttajia vastaan.
Luterilaisuus on katolisen kirkon haara.
Olen tyytyväinen siihen, että luterilaisessa kirkossa on naispappeus sallittu. On naurettavaa, että katolisessa kirkossa pappeina saavat toimia vain miehet! Outoa hommaa...
Ajatukseni paavista ovat kaksipiippuiset. Hänen mielipiteensä joistakin asioista ovat outoja ja muutenkin katolinen kirkko pitää yllä jonkinlaisia stereotypioita sukupuolirooleista yms. Silti ajattelen häntä lämmöllä, Pyhänä Isänä ja rauhan tuojana ja levittäjänä.
Paavi Johannes Paavali II - 1920-2005
Rauhantuojana hän juuri haluaakin esiintyä, vaikka katolinen järjestelmä ei ole miksikään muuttunut. Saat nähdä, että historia toistaa vielä itseään ja toisinajattelijoita aletaan vainota. Vain Jeesus on todellinen rauhantuoja ja antaja, ei kuoleva ihminen voi sinulle rauhaa antaa. Ei hän voi olla mikään Jumalan Pojan sijainen maanpäällä. Hän on muuttanut ajat ja lain ja on mitä suurinta jumalanpilkkaa, että häntä pitää palvoa kuin Jumalaa. Montako ihmistä suri Jeesuksen kuolemaa ja saattoi häntä hautaan?
Hän on sentään Ihmiskunnan Luoja ja Lunastaja.
Ärsyttää eteläeurooppalaisten ja puolalaisten uskonnollinen kuohunta. Meno on samanlaista kuin jenkkien raamattuvyöhykkeellä.
Meilläpäin raamatulla pyyhitään perseet eli on aikamoinen ero EU:n sisällä näissä uskonasioissa.
Kristinusko on aikansa elänyt ja sen jäänteet tulisi lakaista roskiin.