Mikael Pentikäinen tyhmä ja ärsyttävä mies

Neuvoo pääministeriä, että ei saa puuttua yritysten tekemisiin. Kaipolan lopettaminen koronan keskellä on harkittu ja sadistinen teko. Sillä pyritään lyömään yhteiskuntaa ja palkansaajia viimeisen päälle. Nähkää nyt jumalauta teon härskiys.
Teon motiivina toimii nykyinen SDP-vetoinen hallitus. Tarkoitus on aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa ja estää myös työllisyystavoitteeen saavuttaminen.

Taustatalla häärivät Wahlroosit sekä koko kokoomuslainen oikeisto., EK Häkämiehen johdolla.

Teko on provokatiivinen, terrorismiin verrattava hyökkäys nykyhallintoa vastaan.

Sitten tämä herra suuressa persoonassaan neuvoo pääministeriä olemaan puuttumatta yritysten tekemisiin. On päämisterin vastuulla koko yhteiskunta.
Vastuunkantoa yrityspuolella ei ole. On vain ideologista sodankäyntiä palkansaajia, ay-liikettä vastaan ja tehdä haittaa nykyhallitukselle mahdollisimman paljon.

Työntekijöiden ei kannata kumarrella yrityksiä, jotka kuvittelevat olevansa yhteiskunnan yläpuolella. Eivät ole. Valtio on ensisijainen ja voi ottaa yritykseltä toimiluvat pois niin halutessaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jo on maailmankirjat sekaisin, kun yritys tappaa ensin yli 400 työpaikkaa ja suivaantuu, kun heitä arvostellaan. Heittäkää helvettiin tuollaiset yritykset. Emme me niitä tarvitse - ulos vaan! Koko metsäteollisuus on ollut aina vaatimassa tukia ja haukkumassa tyntekijöitä ja ja järjestämässä työsulkuja.

Niiden yritykset olisi pitänyt kansallistaa jo aikojen alussa. Mitä me paskalla teemme, kun ei ole peltoakaan.

Euroopan omistajat - jumalauta!!

Äänestä
  • mikäs noin hatuttaa että savu tulee päästä?

    Jos yritys on menossa konkurssiin on työväki irtisanottava, muutoin syyllistyy konkurssirikokseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Neuvoo pääministeriä, että ei saa puuttua yritysten tekemisiin. Kaipolan lopettaminen koronan keskellä on harkittu ja sadistinen teko. Sillä pyritään lyömään yhteiskuntaa ja palkansaajia viimeisen päälle. Nähkää nyt jumalauta teon härskiys.
Teon motiivina toimii nykyinen SDP-vetoinen hallitus. Tarkoitus on aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa ja estää myös työllisyystavoitteeen saavuttaminen.

Taustatalla häärivät Wahlroosit sekä koko kokoomuslainen oikeisto., EK Häkämiehen johdolla.

Teko on provokatiivinen, terrorismiin verrattava hyökkäys nykyhallintoa vastaan.

Sitten tämä herra suuressa persoonassaan neuvoo pääministeriä olemaan puuttumatta yritysten tekemisiin. On päämisterin vastuulla koko yhteiskunta.
Vastuunkantoa yrityspuolella ei ole. On vain ideologista sodankäyntiä palkansaajia, ay-liikettä vastaan ja tehdä haittaa nykyhallitukselle mahdollisimman paljon.

Työntekijöiden ei kannata kumarrella yrityksiä, jotka kuvittelevat olevansa yhteiskunnan yläpuolella. Eivät ole. Valtio on ensisijainen ja voi ottaa yritykseltä toimiluvat pois niin halutessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu