Kertokaa että miltä

se tuntuu kun on velkaa ja duuni menee alta? Itsellä perittyä omaisuutta sen verran että koskaan ei tartte tommosia outoja juttuja miettiä.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vappusatanen muuntui -1200 saaseksi :D

Äänestä

Aika monella suomalaisella on just noita perittyjä omaisuuksia takanansa aikamoinen läjä.

Siksi duunipaikan meno ei tunnu oikeen miltään kellekään, enää nykyaikana, kun eletään kuitenkin jo 2020 vuotta.

Äänestä

Jep. Aika harvassa enää velkaiset tässä maassa. Pelkkiä varakkaita perintöprinssejä ja perijättäriä.

Äänestä

Taikaseinälle mars, ja rahat riittää!

Äänestä
  • Me moniosaajat olla.

    Äänestä

Potkuja en ole saanut. Ottanut olen kyllä ja huokaissut helpotuksesta joka kerta.

Äänestä

Matti ja maijja on historiallisissa veloissa, kaksi pääsyytä tässä:

1) 2006 oikeisto-YLEn härski "tyvoimapula"-VALEHTELU päin näköä

Matista ei ollut pulaa vaan MATUista, mikä n'ähtiinkin valtaisana rynnäkkönä kun heti perään mattia sullottiin kortistoihin (järjestelmäromahdus 2008)

2) Korko-jallitus eli romahduksesta johtunut korkojen äkkipudotus

Matille ja maijjalle kerrottiin, että nyt kannattaa ja Pitää ottaa velkaa !
Syy: näin matti ja maijja - joita potkittiin kortistoihin - tosiasiallisesti elvytti
taloutta !

Nyt on siis velat piikissä, romahdus jälleen käsissä. Mutta missä työvoimapula, senhän piti olla jatkuva? Entä korkoripaska, ei sitä ei tanssita. Ulosottomies on salissa !!!!

t. haans.sea

Äänestä
  • Onhan se hyvä että edes voudille on töitä.

    Äänestä

Se tuntuu sydänalasta kylmältä ja tämän takia olen päätynyt persujen kannattajaksi. Persutkun ihannoivat tällaista mitätöntä paskasälliä jolla on yleinen vaalikelposuus. Minäkun sitä äänestän kuntavaaleissa persuviivan äänestyslippuun niin saavat Wahlroosit ja muut "haittalajit" pershuillensa.

Äänestä
  • Saako kaveri äänestää jos ei ole passia, henkilökorttia ja ajokortti on paperiversio vuodelta 1981?

    Äänestä

Saattaa radikalisoitua ja iskeä perijän omaisuuteen kyntensä, kannata niin kauheasti mainostaa.

Äänestä

Hyvältä tuntuu, aloitin heti kiljun teon ja nyt päivä alkaa kiljulla ja päättyy kiljuun.

Äänestä

Maa tuntuu olevan täynnä varakkaita perijöitä ja persaukisia firmoja. Onkohan täällä enää kohta kuin halpatyövoimaa noissa firmoissa? :)

Äänestä

>>Onhan se hyvä että edes voudille on töitä.

Historiamme härskeimmässä VELAN-otossa kusettaja-eliitti vouteineen on varmistanut palkkatasonsa säilymisen. mistään muusta ei voida enää olla varmoja

t. haans

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

se tuntuu kun on velkaa ja duuni menee alta? Itsellä perittyä omaisuutta sen verran että koskaan ei tartte tommosia outoja juttuja miettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu