3-4 henkilöä valtiolla käyttää 200 000eur vuodessa veronmaksajien rahoja!
Olen kertonut että suomen julkinen talous käyttää vuosittain 3-5 miljardia euroa tarpeettomaan. Joka vuosi.
Tuo vain muutaman henkilön rahankäytön suuruus todistaa sitä.
Laittakaa viime vuoden kaikki julkinen hankinta ja verovaroin kustannettavat hankinnat kaikilta sektoreilta nettiin eurolleen niin muuten kansalla silmät aukeaa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Virkamiehen työ on matkustaa. Kyllä ilmainen sumppa maistuu virkamiehelle business luokassa , vaikka YLE toisin väittää.
Matkustaminen on palkinto kaveruudesta ja samanmielisyydessä työpaikalla. Niin valtiolla kuin pörssifirmassa. Tuhansien ihmisten konsernissa käydään lentokoneella kollegan syntymäpäivillä ja hotellisshan ne selallaiset jutajaiset pidetään ja firman piikkiin. Krapulapäissään ei lähdetä lentämään kotiin, vaan jäädään hotelliin tasoittelemaan. Päivärahat, km-korvaukset kentälle yms. Ja pari kolme päivää vältytään työskentelemästä. Firma maksoi kuluina tonnin palkkana toisen. Kahden tonnin syntymäpäiväjuhlat firman kuluina mitaten per yksittäinen vieras.
Täysiä sikoja, alkoholisteja ja kokaiinin nuuskioita.