Henkilöseurakunta?

Mitä tarkoittaa henkilöseurakunta? Liittyykö se jotenkin korona-aikaan? Saisi liittyä mihin tahansa seurakuntaan asuinpaikasta riippumatta?
652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se tarkoittaa sitä ettet saa myydä tai ostaa .

Äänestä
Aloittaja

Johtaisiko henkilöseurakuntien perustaminen luterilaisen kirkon heimoistumiseen? Oma henkilöseurakunta muodostuisi tärkeämmäksi kuin luterilainen kirkko kokonaisuutena. Muodostuisi toisiinsa epäluuloisesti suhtautuvia klaaneja, eivätkä ihmiset muistaisi olevansa saman kirkon jäseniä? Kehitys palaisi ajassa taaksepäin muutama sata vuotta, aikaan jolloin heimoilla oli suurempi merkitys maassamme kuin nykyisin?

Äänestä
  • Tuo voisi jouduttaa kirkon alasajoa eli kannatan.

    Äänestä

Henkilö seurakunta tarkoittaa sitä, että henkilö itse saa päättää mihin seurakuntaan kuuluu. Nyt se määräytyy asuinpaikan mukaan 😺

Äänestä
  • Aloittaja

    Eli jos jossain seurakunnassa on erityisen valovoimainen pastori voisin liittyä kannatuksesta hänen seurakuntaansa? Muutkin voisivat tehdä samoin ja syntyisi paimenia omine laumoineen kirkon sisälle. Seurakuntaan kuulumisen perusteella voisi päätellä minkä sortin luterilainen kukin on. Kirkolliskokouksen päätöksiäkään ei ehkä kunnioitettaisi, jos ne eivät ole oman lauman mukaisia. Kirkon yhtenäisyys kärsisi.

    Äänestä

  • inti kirjoitti:

    Henkilöseutakuntien tarkoitus olisi koota konservatiivit omiin seurakuntiinsa ja liberaalit omiinsa. Minusta se olisi hyvä ratkaisu ja papit ja piispat olisivat myös niiden mukaiset 😸
    Evl.kirkko ei milään selviä omista ristiriidoistaan ilman jakaantumista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

inti kirjoitti:

Mitä tarkoittaa henkilöseurakunta? Liittyykö se jotenkin korona-aikaan? Saisi liittyä mihin tahansa seurakuntaan asuinpaikasta riippumatta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu