Kansanedustajat palaavat kesälomaltaan tänään

Syksy on kiireinen kuuleman mukaan, että ehditään tehdä kaikki työt ennen Joulutaukoa, joka on kohta edessä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Myös syysloma on tulossa.

Äänestä

On muuten ainut työ ryhmittymä mikä on tehnyt neljä päiväistä työviikkoa vuosi kymmenet, tosi uuvuttavaa.

Äänestä
  • Kolme päivää ne ovat eduskunnassa viikosta koska maanantaina omassa vaalipiirissään eli kotona ja lähtevät jo perjantaina viikonlopunviettoon koska perjantaisin ei ole täysistuntoja eduskunnassa.

    Äänestä

  • Rankkaa hommaa varsinkin nykyään, kun pitää twitterissä kirjoitella suuria viisauksia alamaisille.

    Äänestä

  • Thaimaan lämpö kutsuu kansanedustajia viikolla 44 koska syysloma.

    Äänestä

Pysyy Bhutaninkukko "Herkkulihassa"!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Syksy on kiireinen kuuleman mukaan, että ehditään tehdä kaikki työt ennen Joulutaukoa, joka on kohta edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu