matkalla kaappasivat Suomalaisen laivankin kuljetuksiinsa !? (Erään vanhan Majurin esitelmä tilaisuudessa Järvenpäässä kiisti jyrkästi tämän, kommunismi propakandana)
Erikoista oli se,että sotien aikana Saksalaisia oli lähes kaikilla paikkakunnillamme, on arvoitus vieläkin !?
Erikoista oli se,että sotien aikana Saksalaisia oli lähes kaikilla paikkakunnillamme, on arvoitus vieläkin !?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Maan valtaus,
ja se salattiin kuten nytkin.
Saksa on tehnyt nytkin taloudellisen valtauksen.
Ne saa kaikkien kuluttajien rahat.
Paketissa lukee Made in Germany
ja kuka se sopimuksen seuraukset joutui kärsimään,
ihan kuten nytkin.
Epäilen vahvasti, että mainilan laukaukset
saattoi olla provo, kuten saksa usuttaa nytkin
riitaa Suomen ja Venäjän välille.
Miksi? Jotta Suomi kääntyisi Saksan puoleen
anomaan apua
Kyllä, saksa kehtaa kusettaa ihan kaikkia.
Paljon on pötyä lykätty EU:n elvytyksen ympärillä.
Pudokas ylittää ennätykset.
Saksa on elvytyksen suurin maksaja.
Mainilan laukaukset ampui Puna-armeija. Sitäkö pudokas toivoo nytkin?
Turha toivo,sillä Suomi on EU:n jäsen ja muutenkin lännen leirissä hyvässä turvassa.
Pudokas tipauttaa taas itsensäkin historian sivuilta.
Kauttakulku alkoi syyskuussa -40 Mannerheimin ja Rytin luvalla.
Saksalaiset toimivat pohjoisessa omalla vastuualueellaan,mutta eri sopimuksin myös etelässä lähinnä satamissa ja lentokentillä. Huolto- ja lomaliliikenne oli suurta.
Ja ONNEKSI OLI, koska kokouksessa Berliinissä N-Liiton ulkoministeri Molotov ilmoitti maansa tarkoitus olevan ”saattaa Talvisota päätökseen” ja esitti huolensa, että sSaksan lomalaiset haittaavat tätä mainiota toimintoa!