ALKOHOLIN KIROUS

ALKOHOLIN KIROUS

Alkoholin käyttö on luettava aikamme suurimpiin haittatekijöihin. Tuon kirotun aineen käyttö maksaa myös meille raittiille tuottaen vuosittain valtavan laskun yhteiskunnalle.

Alkoholismi saa aikaan suuria sosiaalisia ongelmia. Vankilat täyttyvät 95-prosenttisesti alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisuudessa; Suomessa yli sata tappoa vuosittain.

Viinan ja huumeiden vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme. Alkoholin käyttö lisää aggressiivista käyttäytymistä. Pahoinpitelyt, ryöstöt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ja muiden huumeiden käytöstä johtuvaa.

Alkoholin käyttäjät laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Alkoholistien lapset syyllistyvät muita enemmän yleisten tilojen ja tavaroiden rikkomiseen ja töhrimiseen.

Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Se saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta.

Vuonna 2002 alkoholin aiheuttamat sairaudet veivät työkyvyttömyyseläkkeelle yli 8000 ihmistä.

Miten kauheita ovatkaan rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset? Invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa. Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta? Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Alkoholi ja muut huumeet ovat ed. m. kirouksen syynä.

Viinaan kuolee vuosittain (tappojen lisäksi) tuhansia ihmisiä ( vuonna 2001 Suomessa noin 3500 ).

Erittäin kunnioitettavaa on kieltäytyä kokonaan alkoholista.

Raamattukin ohjaa meitä raittiuteen: ”Ei ole viisas kenkään, joka siitä (alkoholista) hoipertelee” (Sananlaskut 20:1). ”Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! ”Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe Hänen kättensä töitä” Jesaja 5:11-12).
”Älkääkä juopuko viinistä (alkoholista), sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Efes. 5:18-20).

Kehotus olla juopumatta tarkoittaa juuri sitä mitä se sanoo eli ettei juovuta vähääkään.

Se, että kristillisyyden alkuaikana viinin käyttö oli tavallista, ei oikeuta tänä aikana uskovia alkoholin käyttöön.

Suomi on hukkumassa viinaan ja huumeisiin.

Siksi tämän ajan Suomessa on oikeutettua sanoa, että alkoholin käyttö on alkoholin väärinkäyttöä. Kukaan ei tarvitse alkoholia. Se on kaikille hyödytön aine. Tänä yleisenä alkoholismin aikana voidaankin luokitella vastuuttomaksi ohje, että tulee käyttää alkoholia vähemmän. Kokonaan kieltäytyminen on kunnioitettavin ja turvallisin tie.

Jos Jeesus ilmestyisi tämän päivän Suomessa ”Kaanaan häihin”, muuttaisi Hän viinin raikkaaksi lähdevedeksi.

Alaikäinen ei kestä alkoholia. Hänen persoonallisuutensa muuttuu jo yhdestä olutpullollisesta. Sen jälkeen hän ei enää hallitse itseään. Siinä tilassa hän on helppo saalis huumediilereille. Yleensä muiden huumeiden käyttö alkaakin nuoren ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena. Voi sitä, joka antaa alaikäiselle alkoholia. ”Voi sitä, joka juottaa lähimmäistänsä” ( Habak. 2:15 ).

Suomen hukkuessa viinan kiroihin, on nyt sanottava: voi sitä, joka hyväksyy alkoholin käytön. – Jos sinä olet alkoholin käyttäjä, niin kadu syvästi sitä tapaasi ja luovu siitä. Jeesus tahtoo näin. Hän antaa anteeksi syntisi.

Alkoholikin on huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on luokiteltava huumeiden käyttäjäksi. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin.

Alkoholin käyttö on halveksittavaa.

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapääkin totesi lauantaina 24. toukokuuta 2003 Hämeenlinnassa Poliisien Päivillä, että vanhempien ja ammattikasvattajien tulisi tukea lasten ja nuorten päihteettömyyttä.

Ammattiauttajaryhmät, raittiusseurat sekä kaikki kristilliset ryhmät alkakoot kampanjoida todellista kurjuuden ja kirouksen lähdettä, alkoholin käyttöä vastaan.
10602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vedä lärvit, pipo löystyy. Naula päässä on hyvä olla.

Äänestä

Tuo on oikeaa puhetta. Olen samaa mieltä. Minäkään en käytä alkoholia yhtään. Mutta minun veli juo saunan jälkeen monta pullollista keskiolutta. Hän ei ole uskossa Jeesukseen. Voisitko rukoilla veljeni puolesta, että hän tulisi uskoon ja lopettaisi kaljoittelut?

Äänestä
  • Sauna on myös Jeesuksen veren vastaista, koska Jeesus ei koskaan peseytynyt.

    Äänestä

  • Sauna on syntiä kirjoitti:

    Sauna on myös Jeesuksen veren vastaista, koska Jeesus ei koskaan peseytynyt.

    mitä Jeesus teki ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa."

    Joh 21: 25 Eikös olekin hyvö kevennys Johanneksen evankeliumissa!

    Oletko niin yksinkertainen, että kuvittelet ettei jeesus peseytynyt, koska sitä ei ole kerrottu Raamatussa... Hei kuule saunatonttu,,siis sinä juuri...Raam,atussa sanotaan, että Saul kävi luolassa tarpeillaan...ajatteletko sen perusteella ettei kukaan muu raamatun henkilö kakkinut koskaan!!!!!!

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    Jeesuksella oli vain yksi ihokas. On nykyäänkin syntiä, jos on yli yksi ihokas. Eikös tämä ole juuri sitä totuuden löytämistä raamatusta?

    Jeesus tuskin kävi koskaan pissallakaan. Eihän hän muitakaan tarpeitaan hoitanut kuntoon.

    Äänestä

  • Jeesus Ist Best kirjoitti:

    Jeesuksella oli vain yksi ihokas. On nykyäänkin syntiä, jos on yli yksi ihokas. Eikös tämä ole juuri sitä totuuden löytämistä raamatusta?

    Jeesus tuskin kävi koskaan pissallakaan. Eihän hän muitakaan tarpeitaan hoitanut kuntoon.

    ...jokaisesta sanasta on sinunkin tili tehtävä hänelle tuomiopäivänä!

    Tee mieluummin parannus...itsesi tähden ...autuutesi tähden!

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    ...jokaisesta sanasta on sinunkin tili tehtävä hänelle tuomiopäivänä!

    Tee mieluummin parannus...itsesi tähden ...autuutesi tähden!

    En pilkkaa Jeesusta, vaan sinua ja kaltaisiasi.

    Äänestä

Miten tämä, sinänsä hyvä aihe, liittyy profetiaan?

Ryhdistäytykää, rakkaat uskovat, älkääkä puhuko asian vierestä. Tämä palsta on tupaten täynnä asiattomia kirjoituksia, jotka eivät mitenkään liityy annettuun aiheeseen.
Tämä on tarkoitettu profetioita ja niiden arvostelua varten.

Sheriffi, sinua tarvitaan!

Äänestä

etsii raamatusta tukea absolutismille...Jeesus söi ja joi...ei se ollut herrallemme syntiä, että nautti viinipuunantia..ja varmasti ihmisenä tunsi miten viini vaikutti...Mutta ´Herramme ei ollut juoppo..
Raamattu ei kiellä alkoholia niikuin kiihkoabsolutistit...Viini ilahduttaa sydämen..
Jeesuskaan ei halunnut kieltää Kaanaan häissä tunnelmaa vaan antoi häävieraille parasta viiniä...Timoteukselle Paavali antoi ohjeeksi käuttää vähän viiniä vatsavaivoihinsa...Ongelmana kristiyillä...lähinnä kääntymättömillä...joillakin uskovaisillakin on se, että alkoholia tulee nautiktuksi liikaa ja silloin tullaan siitä riippuvaikseksi...olin hiljattain yhdessä kodissa yötä..puhuin hengellisiä ja todistin uskoasioista...Isäntä tarjosi "yömyssyn" ...otin kiitin ja join...Talossa talon tavalla...kukaan ei tuomitse asiaa, mutta jos olisin alkanut juopottelemaan olisin taatusti tehnyt väärin!

Raittius on hyvä asia, mutta älkäämme joutuko lain alle alkoholin kanssa!

"Kehotus olla juopumatta tarkoittaa juuri sitä mitä se sanoo eli ettei juovuta vähääkään."

Onko kreikankielessä kyseisessä kohdassa verbimuoto, joka tarkoittaa "jatkuvasti"?

Jos juomarille todistatr, etteivät juomarit peri Jumalanvaltakuntaa, voi Henki antaa synnin tunnon
ja niin viinanhimot lähtevät uskon kirkastuessa!

Alholismi on paha asia, mutta niin on lakihenkinen absolutismikin! Molemmista päästää Jeesuksen armo! Jeesuksen veren ja Hengen kautta!

Mikähän alue on Jokulta vielä ruotimatta näissä hengellisissä kyssäreissä!

Äänestä

....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Joku(Se alkuperäinen) kirjoitti:

ALKOHOLIN KIROUS

Alkoholin käyttö on luettava aikamme suurimpiin haittatekijöihin. Tuon kirotun aineen käyttö maksaa myös meille raittiille tuottaen vuosittain valtavan laskun yhteiskunnalle.

Alkoholismi saa aikaan suuria sosiaalisia ongelmia. Vankilat täyttyvät 95-prosenttisesti alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisuudessa; Suomessa yli sata tappoa vuosittain.

Viinan ja huumeiden vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme. Alkoholin käyttö lisää aggressiivista käyttäytymistä. Pahoinpitelyt, ryöstöt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ja muiden huumeiden käytöstä johtuvaa.

Alkoholin käyttäjät laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Alkoholistien lapset syyllistyvät muita enemmän yleisten tilojen ja tavaroiden rikkomiseen ja töhrimiseen.

Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Se saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta.

Vuonna 2002 alkoholin aiheuttamat sairaudet veivät työkyvyttömyyseläkkeelle yli 8000 ihmistä.

Miten kauheita ovatkaan rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset? Invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa. Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta? Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Alkoholi ja muut huumeet ovat ed. m. kirouksen syynä.

Viinaan kuolee vuosittain (tappojen lisäksi) tuhansia ihmisiä ( vuonna 2001 Suomessa noin 3500 ).

Erittäin kunnioitettavaa on kieltäytyä kokonaan alkoholista.

Raamattukin ohjaa meitä raittiuteen: ”Ei ole viisas kenkään, joka siitä (alkoholista) hoipertelee” (Sananlaskut 20:1). ”Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! ”Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe Hänen kättensä töitä” Jesaja 5:11-12).
”Älkääkä juopuko viinistä (alkoholista), sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Efes. 5:18-20).

Kehotus olla juopumatta tarkoittaa juuri sitä mitä se sanoo eli ettei juovuta vähääkään.

Se, että kristillisyyden alkuaikana viinin käyttö oli tavallista, ei oikeuta tänä aikana uskovia alkoholin käyttöön.

Suomi on hukkumassa viinaan ja huumeisiin.

Siksi tämän ajan Suomessa on oikeutettua sanoa, että alkoholin käyttö on alkoholin väärinkäyttöä. Kukaan ei tarvitse alkoholia. Se on kaikille hyödytön aine. Tänä yleisenä alkoholismin aikana voidaankin luokitella vastuuttomaksi ohje, että tulee käyttää alkoholia vähemmän. Kokonaan kieltäytyminen on kunnioitettavin ja turvallisin tie.

Jos Jeesus ilmestyisi tämän päivän Suomessa ”Kaanaan häihin”, muuttaisi Hän viinin raikkaaksi lähdevedeksi.

Alaikäinen ei kestä alkoholia. Hänen persoonallisuutensa muuttuu jo yhdestä olutpullollisesta. Sen jälkeen hän ei enää hallitse itseään. Siinä tilassa hän on helppo saalis huumediilereille. Yleensä muiden huumeiden käyttö alkaakin nuoren ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena. Voi sitä, joka antaa alaikäiselle alkoholia. ”Voi sitä, joka juottaa lähimmäistänsä” ( Habak. 2:15 ).

Suomen hukkuessa viinan kiroihin, on nyt sanottava: voi sitä, joka hyväksyy alkoholin käytön. – Jos sinä olet alkoholin käyttäjä, niin kadu syvästi sitä tapaasi ja luovu siitä. Jeesus tahtoo näin. Hän antaa anteeksi syntisi.

Alkoholikin on huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on luokiteltava huumeiden käyttäjäksi. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin.

Alkoholin käyttö on halveksittavaa.

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapääkin totesi lauantaina 24. toukokuuta 2003 Hämeenlinnassa Poliisien Päivillä, että vanhempien ja ammattikasvattajien tulisi tukea lasten ja nuorten päihteettömyyttä.

Ammattiauttajaryhmät, raittiusseurat sekä kaikki kristilliset ryhmät alkakoot kampanjoida todellista kurjuuden ja kirouksen lähdettä, alkoholin käyttöä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu